P. Hämppi

Handyman on innokas eläinten tarkkailija. Aiemmin eläinharrastus on rajoittunut ihailuun ja hoitamiseen, nyttemmin kahden lasittamattoman parvekkeen myötä myös tuhoamiseen. Handymanilla on menossa jonkinlainen yhden miehen kostoretki hämähäkkejä vastaan. Muutama viikko sitten Handyman luki netistä, että hämähäkit saa hävitettyä tuhoamalla niiden verkot toinen toisensa jälkeen, siitä ne kuulemma oppii olemaan neulomatta niitä samaan paikkaan uudestaan. Handyman hosuu luudalla parvekkeilla päivittäin, mutta mitään selvää apua siitä ei ole todettu. Alkuviikosta Handyman löysi parvekkeelta kymmenen sentin kolikon kokoisen ristilukin, vangitsi sen suureen lasipurkkiin ja antoi sille nimeksi P. Hämppi suuren tamperelaisen parkkihallin mukaan. Samana päivänä oltiin menossa Espooseen, joten P. Hämppi vapautettiin espoolaiseen metsään. Tästä ei ollut apua. P. Hämpin poikasia, muita lajitovereita tai kilpailijoita on sittemmin löytynyt parvekkeilta toistakymmentä. Osan Handyman on kylmästi tappanut, osan vienyt maan pinnalle. Mulla on sellainen fiilis, että me on hävitty tää peli, mutta täytyyhän miehellä harrastuksia olla. Ja niin kauan kun ne harrastukset ei ole moottoripyöriä eikä muurahaiskippoja mun makuuhuoneessa, tilanne on hallinnassa.

Kesäloman lomailuhetket ovat alkamassa. Ylihuomenna lähdetään Berliiniin. Mä oon seurannut eurooppalaisia jalkapallokisoja uutisista lähinnä sillä tarkkuudella, että miten Saksalla menee. Yhtään peliä en ole katsonut alusta loppuun. Muutamaa peliä olen katsonut joitain minuutteja, ehkä viittä peliä yhteensä puolisen tuntia. Mä en ymmärrä sääntöjä. Saksalaiset on kuitenkin innoissaan peleistään ja siksi mä oon iloinen, että ensi torstaina on Saksan peli. Jos uskallan, menen johonkin soveliaaseen sosiaaliseen paikkaan peliä katsomaan ja otan Handymaninkin mukaan, vaikka sitä kiinnostaa jalkapallo vielä huomattavasti mua vähemmän. Mä kyllä luulen, että se saattaa osata säännöt. Jotenkin miehet usein tietää tuommoisia. Mä tiedän, että TV:ssä yläreunassa lukee pelin tilanne ja niiden numeroiden vieressä olevaan ruutuun on merkitty pelaajien paidan väri. Se helpottaa seuraamista kovasti. Maalivahdeilla on erivärinen paita ja siksi mä en tiedäkään, että kumpi maalivahti on kumman puolella. Niinpä mun on parasta lukea tulokset aamulla netistä. Paitsi jos istun saksalaisessa Biergartenissa. Luulen siellä huomaavani, milloin Saksa saa maalin.

Elämyskameli suosittelee
toivotut kotieläimet

Häämatkalla

Lankomies meni viime syksynä naimisiin diplomi-insinöörin kanssa ja kun muistetaan, että esim. Pikkusisko ja jopa mun äiti on naimisissa diplomi-insinöörin kanssa ja mun uimaseurueeseen kuuluu diplomi-insinööri ja pääministerikin on diplomi-insinööri, niin musta alkaa tuntua, että pikku hiljaa ne valloittaa maailman. Mä en vastustele, diplomi-insinöörit on kivoja. Niillä on diplomi ja tupsu ja se riittää mulle. Diplomi on hauska sanakin.

Oho nyt mä syrjähdin. Mun siis piti aloittaa, että lankomies meni naimisiin ja me annettiin niille häälahjaksi häämatka. Mikään matka ei ole täydellinen ilman mukaan tuppautuvia sukulaisia, joten tuppauduttiin mukaan. Tää on jo sukuperinne, koska myös Pikkusisko ja sen diplomi-insinööri kävi häämatkalla meidän kanssa pari vuotta sitten helatorstaina. Tällä kertaa me matkaillaan Tukholmassa, joka on fantastinen. Tultiin helatorstaina ja huomenna pitää jo lähteä kotiin. Eilen seuraan liittyi myös yllätysvieras eli seurueen bestman.

Tukholman matkailussa on oleellista se, että yritetään puhua ruotsia, vaikka välillä puhutaankin englantia ja saksaa. Ja sitku on puhuttu ruotsia, ollaan kamalan onnellisia, että se onnistui ja keskustelukumppanikin ymmärsi, mistä puhuttiin. Sit pitää olla tohkeissaan ja innoissaan, kun se tarjoilija sanoo takaisin että "kitos palion".

Eilen me vaelleltiin Södermalmilla. Handyman osti Seattle Space Needlen, Lankomies paidan, Diplomi-insinööri aurinkorasvaa, bestman mansikoita ja mä ripsivärin. Onnistunut ostospäivä. Tänään olisi tarkoitus tutustua kulttuuriin. Ainakin ollaan menossa museoon ja hautuumaalle, jos mä ymmärsin oikein. Tai sit rosengårdiin (ei Malmön).

Meidän perheessä on tapahtunut radikaali muutos. Jo pidempään meillä on ollut ongelmana Braunin Oral-B-hammasharjojen akun kesto. Ikiajat (eli ehkä kaksi vuotta) on pitänyt elää kahden hammasharjan taktiikalla, että toinen voi olla latauksessa. Viimeisen puolen vuoden aikana molemmat akut ovat olleet niin väsyneitä, että mä olen siirtynyt akustiseen hammasharjaan, koska ne eivät ole jaksaneet kahden kaluston pesua peräkkäin ja koska mä pesen hampaat ensin, loppuu akku aina Handymanin suussa ja se harmittaa Handymania. Nyt kuitenkin Handyman oli ostanut tarjouksesta uuden sähköhammasharjan ja se ei ookaan Braun. Se on Philipsin Sonicare. Oral-B:hen tottuneelle Sonicare aiheuttaa alkuun naurua. Se kutittaa mahdottomasti ikeniä etenkin yläkaluston alueella. Äänestä tulee mieleen lähinnä hammaslääkärin ilkein työkalu, ultraäänivingutin. Yllättäen kuitenkin parissa viikossa tottui. Enää ei naurata. Siinä on parempi akku kuin Oral-B:ssä ja se on sirompi sekä kevyempi. Matkakotelo on huono (kankainen pussi), mutta etenkin lasten harja tosi hyvä. Kerroin muutoksesta hammaslääkärilleni innoissani ja hän kertoi Sonicaren olevan muualla kuin Suomessa Oral-B:tä suositumpi, Suomessa Oral-B on markkinajohtaja. Molemmat hyviä harjoja. Jos siis haluat muutosta elämääsi, hanki Sonicare.

Elämyskameli suosittelee

Tukholma ja hammashygienia

Kurkunpää ja muuta

Yleensä mä en päivitä blogia, koska ei ole mitään kerrottavaa. Nyt mä en oo päivittänyt, kun on tapahtunut niin paljon kaikkea, että ei oo ollut aikaa. No, täytyy ottaa talikko käteen ja alkaa kääntää.

Ensinnäkin: me on palattu Amerikasta. Matka meni hyvin, ketään ei ryöstetty eikä edes mikään sampoopullo rikkoutunut matkalaukkuun. Alkuun jetlag tuntui aika vähäiseltä, mutta useamman päivän ajan piti ottaa päiväunet eikä sitten enää illalla saanut unta, joten kyllä jetlagia oli. Tultiin takaisin keskiviikkona 28.10. ja mä päivystin perjantaina 30.10, mikä toi tietysti oman kitkerän mausteensa mukaan unihäiriöön. Nyt mä oon kyllä jo ihan messissä, mikä onkin hyvä kun matkasta alkaa olla kaksi viikkoa. New York oli kyllä kiva paikka, mutta valitettavasti liian kaukana. Onneksi on Eurooppa.

Toiseksi: me on muutettu! Ei asuta enää mun parentseilla. 31.10. nukuttiin täällä eka yö. Alkuun meillä oli mukana vain sänky, pahvilaatikollinen vaatteita ja reititin, mutta nyt 6.11. lähtien kaikki tavarat on täällä. Täytyy purkaa laatikoita. Jonkinlainen deadline on ylihuomenna, kun Raisa-doggi tulee viikonlopuksi hoitoon. Sahat ja Lundia-nupit pitää korjata tassun alta pois.

Tärkeimpänä: mä oon nyt virallisesti täti-ihminen! Pikkusisko ilahdutti Sveitsiläistä suklaaherkkua kolmekiloisella isänpäivälahjalla. Mä oon aivan innoissani. Pieni vauva! Mulla on ollut haasteita terveyden kanssa (sain Lettipitkon klaanilta lahjaksi kurkunpään tulehduksen, joten eka oli kurkkukipu ja nyt ei oo ääntä), joten en ole sukulaistani vielä tavannut. Mutta silti mä oon täti! Ja menen kyllä esittäytymään, kunhan immuunijärjestelmäni on virusvieraansa karkottanut.

Elämyskameli suosittelee

tätiys

Oiva loma

Mä oon kokonaan unohtanut raportoida meidän jo viikkoja sitten loppuneen loman teeman. Handyman oli nimittäin ennen lomaa jutellut päivittäistavarakaupasta innostuneen kaverinsa kanssa Oiva-raporteista ja nuuski jokaisen ruokakaupan ja ravintolan Oiva-statuksen. Voi sitä riemua, minkä levein hymy aiheutti! Nyt alun tohkeus on hieman laantunut, mutta edelleen leveä hymy aiheuttaa leveän hymyn. Meillä oli siis Oiva-loma.

Meidän on jo ainakin viikon verran pitänyt mennä Inside Out -elokuvaa katsomaan ja nyt tehtiin aivan poikkeuksellinen päätös mennä näin arki-iltana. Kyseessä on ensisijaisesti aikuisille sopiva animaatio, jota internet rakastaa. Lukemieni arvostelujen perusteella olin tulkinnut, että katsojat itkevät koko ajan. Niinpä mä otin herkimmän tuntemani kukkasen eli Handymanin seuraksi ja mentiin eläviin kuviin. Ihan loistava leffa. Juonensa vuoksi selvästi aikuiseen makuun, mutta ei siis mitenkään arveluttava, sopii lapsillekin. Internetin mukaan kuitenkin juoni on niin monisyinen ja abstrakti, että nelivuotias on kujalla koko ajan, mutta tykkäsi, koska vauhtia riittää ja vielä kahdeksanvuotiaankin on vaikeaa ymmärtää loppuratkaisua. Mutta siis erittäin hyvin kirjoitettu, hauska ja mielenkiintoinen. Eikä edes Handyman itkenyt koko aikaa. Mä oon siinä määrin sosiopaatti, että mun täytyi kysyä Handymanilta jälkeenpäin, mikä se surullisin kohtaus oli. Olin itsestäni ylpeä, että olin tunnekylmyydestäni huolimatta sen tunnistanut. Mainio elokuva. Kerrassaan huippu. Hyvä ihan elokuvana, ei pelkästään animaationa.

Mä olin tänään toimenpidetyössä ja mun hommiin kuului mm. pyelostomian vaihdot. Kun menin huoneeseen arvioimaan pyelostomiarouvan toimenpideasentoa, rouva oli haljeta liitoksistaan, koska oli niin mielissään, että siinä olin minä. Olin ollut hänen omalääkärinsä joskus viisi vuotta sitten ja tekemäni tutkimukset olivat johtaneet vakavan sairauden löytämiseen. Sairaus sinänsä oli nyt viisi vuotta myöhemmin aika ikävässä jamassa, mutta rouva oli silti toiveikas ja iloinen, kuten suuri osa vakavasti sairastuneista. Hän oli kovin onnellinen nähdessään mut ja kyllä mullekin tuli hurjan hyvä mieli. Ihmiset on niin kivoja.

Handymanin iso sydän on laajentunut entisestään. Mistään dilatoivasta kardiomyopatiasta ei ole kyse vaan auttamishalu on johtanut kolmeen yhtäaikaiseen laupeudentyöhön. Handymanilla on nyt yhtä aikaa menossa Lettipitkon 11-kuisen tyttären kaitsemista useamman kerran viikossa, Pikkusiskon ja Sveitsiläisen suklaaherkun talon rakentamista iltaisin ja Porkkiksen sekä AaOon uuden asunnon remontointia aina silloin, kun yllämainittuja ei ole sovittu. Eilen oli kaikkia peräjälkeen. Handyman on mahdottoman kiltti. Älkää, työnantajat, kärsikö tunnontuskia, Handyman oikeasti tykkää niistä hommista ja tekee töitänsä laulellen. Niin kiltti mies.

Elämyskameli suosittelee
Oiva-raporttiriippuvuus

Ympäristön vihollinen

Meillä on auto. Jo ennen muuttoa sovittiin, että ostetaan auto, koska vaikka Tübingenin sisäiset julkisen liikenteen yhteydet ovat hyvät, on kauemmas meneminen vähän kankeaa. Nyt vihdoin pari viikkoa sitten mä keräsin tarpeeksi kärsivällisyyttä alkaa selailla erilaisia autovaihtoehtoja netistä. Meidän kriteerit oli että pitää olla alle 8000 euron hintainen neliovinen (viisiovinen?) automaattivaihteinen hatchback, mieluiten Golf, joka on ensirekisteröity vuoden 2006 jälkeen. Vakionopeudensäädin on ehdoton, penkinlämmittimet, parkkitutka ja bluetooth plussaa. Luulisi, ettei olisi ihan mahdotonta.

Turns out, että on vaikeaa. Suurin ongelma oli se, että koska meillä ei ole autoa, jolla mennä katsomaan sitä autoa, pitää joka kerta vuokrata auto. Sit tietysti ne mahdolliset autot on levittäytyneenä sinne tänne pikkuisiin kyliin ja kun käytännössä ainoa mahdollinen päivä käydä katsomassa autoja on lauantai, jolloin kaupat menee kiinni kahdelta, ei ehdi suhata autobahnia päästä päähän. Viime viikonloppuna käytiin mikroskooppisen kokoisessa kylässä 85 km:n päässä varsin hämärässä käytettyjen autojen liikkeessä, jossa meininki oli kuin Twin Peaksissa. Yhtään asiakasta ei missään, mutta neljä työntekijää, joiden työtila lämmitettiin puulla. Aikuisella naisella oli pipo päässä sisällä. Auto oli ruostunut kummallisesta paikasta ja kun haluttiin mennä koeajolle, pomon pikkuveli tuli istumaan takapenkille ja ohjasti meidät noin 300 metrin matkan 20 km/h:n rajoitusalueella. Ei ihan optimaalinen reitti. Auto oli kyllä siinä mielessä ok, että me oltaisiin varmaan ostettu se, ellei ostaessa olisi selvinnyt, että ei sitä autoa voi heti saada mukaan kuitenkaan. Toisin kuin Suomessa, Saksassa auton rekisterikilvet ovat omistaja- ei autokohtaiset. Niinpä, jotta voin ottaa auton mukaani kaupasta, täytyy minun olla rekisteröinyt auto ensin oman kunnan virastossa ja sitä varten minun pitää ensin ostaa se auto ja sille vakuutus. Tämän jälkeen nostimme hintarajan 10000 euroon (mahdollisuus vähemmän ruostuneisiin autoihin) ja laskimme etsintäsäteen 20 km:iin. Ja sit se löytyikin. Jes.

Tää autotalo, josta me auto ostettiin, sijaitsee 17 km:n päässä. Kauppaan pääsee junalla ja kävellen/taksilla vikat kilometrit. Kauppa tuntui selvästi ammattimaisemmalta kuin sen pikkukylän turkkilainen sauna takkoineen. Kun haluttiin koeajolle, tehtiin ensin paperi, jonka allekirjoittamalla sai ajella puoli tuntia itsekseen missä halusi. Auto oli hyvä, mutta siinä ei ollut vakionopeudensäädintä. Kun totesin koeajon jälkeen, että olisin ostanut, jos olisi vakionopeudensäädin, sanoi myyjä että nou problem, asennetaan se kaupan päälle ja korjataan vielä tuo kupru tuosta nokasta. Ihan mahtavaa. Tehtiin kaupat saman tien. Seuraavana päivänä menin 10 minuutiksi virastoon ja sain lämpimät uudet rekisterikilvet mukaani. Toiverekisterinumero maksoi 10,20 euroa, joten Handyman sai ihan itse valita, mikä rekisterinumero on. Eilen käytiin hakemassa auto kilvet kainalossa. Vakionopeudensäätimen vipu on asennettu, mutta sen toimintakuntoon saattaminen vaatii ensi viikolla pienen kurvin VW-liikkeeseen. Meillä on auto! Tunnen vapauden aiheuttaman tuulenvireen ohuissa hiuksissani! Autolla ajettiin tietty heti Ikeaan, josta ostettiin mulle yöpöytä ja tuleville yövieraille peitto.

Ikeasta tulikin mieleeni, että lupasin laittaa teille kuvat PAXeista. Lepuuttakaa silmiänne näissä:

Makuuhuoneen nelimetrinen jättiläinen. Vasemmalla Handymanin pikkutakkeja + laatikoissa esim. lakanoita ja pyyhkeitä. Toinen vasemmalta on mun kaappi. Kolmas vasemmalta on pyykkikaappi + pitkät roikkuvat + Handymanin paitoja. Oikeanpuoleisin on Handymanin kaappi. Nyt avattuna korkeakiiltoiset FARDAL-ovet LANSA-vetimillä. Valaistus Ikean perus-STRIBERG, joka syttyy kun ovet avataan.

Tässä eteisen PAX, joka on oveton kokonaisuus. Kuva on vähän ahdas, kun eteisessä ei ole kunnolla tilaa kuvata. Erityisominaisuutena tässä on valaistus, joka on myös STRIBERG, mutta ilman ovia se olisi tauotta päällä. Tämä ei Handymania tyydyttänyt, joten meillä on siinä liiketunnistus. Se on vau.

Elämyskameli suosittelee

Handymanin omat, mielettömän hienot viritykset

För mysigt

Kuten blogin aiemmasta jouluaiheisesta joulukalenterista voi päätellä, mä en oo suuremmin innostunut joulusta, en pidä jouluruoista, joulukukat on rumia ja valtaosan jouluaatoista mä oon viimeisen kymmenen vuoden ajan ollut töissä. Kuitenkin nyt heti kun alkoi sataa räntää, mä ihan puolihuolimattomattomasti ostin glögiä ja pipareita. Niitä mä nyt tässä nakerran. Kaksi piparia oli liikaa, glögi liian kuumaa ja tunnelma aivan liian mysig. Muistettakoon kuitenkin, että tänään oli rännässä jo melkein liukasta, otsa tuli kipeäksi kun kylmä tuuli tuiversi ja teki mieli laittaa pitkät kalsarit jalkaan. Ihan liian herttaiseksi ei saa tää kylmä vuodenaika mennä.

Mulle selvisi tänään, että jos googlettaa "pyelostomia", on Elämyskamelin viime vuoden joulukalenteripostaus toinen hakutulos! Joku on joskus pyelostomiatietoa hakenutkin, koska sinne tuli pari viikkoa sitten kommentti ja tänään fb:ssä erään kaverin kommenttiraidan perusteella oli sitä luettu. Jännää! Yleensähän nää mun horinat ei kiinnosta ketään (edes mua), mutta mä oon voinut auttaa ihmisiä! Tai ainakin antaa tietoa. Tuleepa omnipotentti olo.

Mä oon nyt marraskuussa viikonloppuisin ihan järkyttävän kiireinen ja arkisinkin on melkein joka ilta puuhaa. Mulla on kolmet pikkujoulutkin enkä mä edes pääse osallistumaan työpaikan pikkujouluihin. Erilaisia hulvattomia ohjelmanumeroita on suunniteltu viikonlopuille brittiläisestä stand up -komiikasta hämäläiseen viikonloppupäivystykseen, nelivuotissynttäreistä tyttöpäivään. Toki joulukuussakin on suunnitelmia, mutta selvästi vähemmän. Kuinka marraskuu onkin näin kiireinen? Onkohan muillakin?

Elämyskameli suosittelee
elämän rosoisuus, ei pelkkää joulua

Welcome to the zoo!

Toiseksi nuorin kummipoika (1 v 8 kk) lähti perheineen Turkkiin all inclusive -lomalle ja meille jäi hoitoon kolme villakoiraa. Yksi niistä on isäntänsä mukaan "ainakin" 14-vuotias eli hyvin vanha rouva, yksi edellisen kanssa tapeltuaan kolmejalkainen invalidi ja kolmas edellisen jo aikuinen tytär. Mä en oikein koirista perusta enkä mitään ymmärräkään, mutta viikon aikana mä jotenkin lämpenin niille ja kävin pari kertaa niiden kanssa ihan keskenänikin kävelyllä. Ehkä joku koira voi tulla myöhemminkin hoitoon. Ne toivat tietysti hirveän määrän rapaa mukanaan sisälle, mutta karvoja ei lähtenyt juuri ollenkaan kuten kisuista aiemmin. Melkein tuli ikävä, kun ne lähtivät kotiin.

Siitä espoolaislapsesta, jonka syntymää on tiiviisti seurattu tällä foorumilla, tuli meidän kummilapsi! Mä oon ihan tohkeissani. Hänellä on jo nimikin ja hän kokee weltschmerziä, vaikkeivät yhteydet primitiivisiltä aivoalueilta aivokuorelle olekaan vielä kehittyneet (mun pitää ymmärtää tällaista, jos haluan vaikuttaa uskottavalta neuroradiologilta). Hän on mahdottoman suloinen. Olen niin onnellinen kaikista kuudesta kummilapsestani! 30. tammikuuta, 18. helmikuuta, 19. heinäkuuta, 8. lokakuuta, 18. lokakuuta ja 22. marraskuuta he ovat syntyneet. Niin paljon onnea!

Eka kuukausi erikoislääkärinä (kyllä, Valvirankin lupa on saatu) meni yllättävän sutjakasti sitten lopulta. Aluksi oli paha identiteettikriisi, mutta nopeasti mä huomasin uuden roolin hyvät puolet. Saa tehdä hommia itsenäisesti, kokee osaavansa jotain, oppii edelleen paljon ja onhan tietty palkka parempi. Palkan suhteen mä kyllä järkytyin puolenkuun maissa, koska edellisessä hommassa palkka tuli kahdesti kuussa (peruspalkka 16. päivä ja lisät viimeinen päivä) ja nyt vain loppukuusta. Täytyy tottua siihen. Vaikeaa.

----

Mulle kävi vanhanaikaisesti edellisen tekstin kanssa. Kirjoitin sen eilen ja ajattelin, että jotain muuta sanottavaa pitäisi vielä olla. Ei juuri ole. Siispä jatketaan.

Mä olin loppuviikon Tampereella opiskelemassa sädeturvaa ja radiologiaa. Torstaina oli iltatilaisuus, josta mä olin jo aika kohtuullisesti yhdeltätoista hotellissa. Koska uin sosiaalisessa mediassa kuin kala, olin tietoinen Syke-kohusta (en tissikohusta, josta kuulin vasta myöhemmin, vaan kiusallisesta arvostelukohusta, naistenlehdessä ohjelma sai ylistävän arvion, jonka kirjoittaja unohti mainita olevansa ohjelman käsikirjoittaja). Kohu auttoi - ilman sitä en todellakaan olisi katsonut itselleni tuntematonta tv-sarjaa. Valitettavasti en ilmeisesti ollut kohderyhmää, koska viittä minuuttia kauemmin en jaksanut sitä katsoa. Enää kohu ei vaikuta, loput 19 jaksoa ja ensimmäisestä loput jäävät katsomatta.

Muutenkin mä oon huono tv:n katsoja. Katson vain niitä ohjelmia, jotka tiedän omasta kokemuksesta hyviksi (lähinnä Ryhmä Pullman, Lewis sekä BBC Entertainmentilta QI ja Would I Lie To You ja katsoisin Sherlock Holmes -kuvauksia, jos niitä jostain tulisi). Olen kuullut useilta luotettavilta tahoilta kehuja esim. Breaking Badista, House of Cardsista ja Orange Is the New Blackista, mutta vielä en ole uskaltautunut kokeilemaan. Mä oon kulttuurin suhteen arka, paitsi että kirjoja uskallan lukea, vaikken kirjailijaa etukäteen tuntisikaan. Paitsi klassikoita, koska yritin kerran Sinuhea. Klassikoita en uskalla lukea. Parin viikon päästä aion poistua kulttuurimukavuusalueeltani menemällä balettiin. Etukäteen jo ahdistaa.

Elämyskameli suosittelee

kulttuuriahdistus Tampereella

Niljakas munaus

Mulla on päivystyksiä varten valmiiksi pakattu kassi, joka odottelee kotona naulassa sisällään lähinnä villasukat, sampoota-hoitoainetta-saippuaa, hammastahnaa, käsi- ja jalkarasvaa sekä hammasharja. Sit päivystysaamuina mä laitan sinne puhelimen laturin ja eväät. Mä päivystin edellisen kerran kaksi viikkoa sitten torstaina, jolloin mä olin ilmeisesti unohtanut, että mulla oli eväänä babyporkkanoita. Tänään aamulla bussissa ihmettelin, että miksi mun polvi oli märkä. No ne porkkanat olivat muuttuneet mustaksi liejuksi ja valuivat läpi kassin pohjasta. Haju oli aika erikoinen. Bussissa on aika ahdistavaa huomata tällainen, koska ei voi tehdä yhtään mitään ennen kuin on perillä. No sit mä tietysti heitin ne porkkanat roskiin ja töissä heitin sen kassin ja hammasharjan roskiin. Pesin purtilot, mutta ne haisee edelleen. Helkkari sentään. Kukapa olisi uskonut, että porkkanat mätänevät nesteeksi! Jotenkin ajattelisi, että ne kuivuisivat. Yritän muistaa penkoa päivystyskassini tästä lähtien ennen kuin laitan sen kaappiin.

Mä kävin virallisessa saksankokeessa pari viikkoa sitten. Toissapäivänä kuulin, että pääsin läpi ja sain vieläpä korkeimman arvosanan (sehr gut). Sehr gut! Pisteitäkin tuli ihan kivasti. Sillä todistuksella kelpaa hakea töitä. Saksalaiset tykkää.

Handyman on ottanut projektiksi fiksata meidän lukuisat kehnosti toimivat kattolamput. Meidän asuntoon on siis laitettu 90-luvulla kattoon halogeenit ja ainakin kolmesta halogeeniperheestä on sytytin tai joku vastaava miehinen sähkövempain rikkoutunut. Oireena on yhtäkkinen sammuminen, yleinen toimimattomuus ja vilkkuminen. Handyman on nyt sitten tilannut makkaran kokoisia valkoisia muovirasioita internetistä ja asentaa niitä henkensä ja niskansa uhalla kattoon. Mä tietysti pelkään, että se a) saa sähköiskun tai b) putoaa ja lyö itsensä. Voisi sen tehdä joku sähkömieskin. Mutta toisaalta - Handyman loistaa kirkkaammin kuin 100 watin halogeeni, kun saa lamput toimimaan. Ehkä mun pitää antaa sen tehdä sähkötöitä. Toivottavasti kuitenkin vain silloin kun mä olen paikalla. Mulla on kuitenkin (teoreettiset) ensiapuvalmiudet ja ainakin puhelin, jolla saa kotoa yhteyden hätäkeskukseen.

Tuli edellisestä mieleen, että mä vaihdoin puhelinliittymää. Mulla oli aiemmin Saunalahti, jonka mä vahingossa otin, kun herttainen ja innokas poika Elisa-kaupassa manipuloi (mulla on samalta keikalta parin vuoden takaa myös Elisa Vahti -kamera edelleen pakkauksessa, tarvitsisiko joku?). Saunalahden liittymä oli siitä hankala, että mä sain usein sellaisia puheluita, joissa todettiin mun puhelimen olleen pitkään poissa päältä, vaikka se ei ollut. Verkko siis vain katosi. Ja kun mä yritin soittaa, tuli aina ekana ilmoitus siitä, että kaverin puhelin on poissa päältä, mutta toisella heti perään tehdyllä soitolla se kyllä löytyi. Lisäksi mua tietysti nolotti, että mä olin mennyt sen innokkaan pojan ketkuun. Nyt mä vaihdoin Soneraan. Se on toiminut kotona ja ulkona ihan hyvin, mutta Meilahden sairaalassa sillä ei tunnu olevan minkäänlaista verkkoa. Käytännössä mua ei siis saa virka-aikaan puhelimella kiinni päivystysvapaapäiviä lukuunottamatta. Kyllä tämäkin riipii. Toivoisin sellaista puhelinliittymää, joka toimii sekä töissä että kotona. Se lienee liikaa pyydetty.

Elämyskameli suosittelee
tuoreet porkkanat

Mahdollisimman hankala ja omituinen otsikko botteja hämäämään

Botit on löytäneet nyt Elämyskamelin big time. Päivittäin tulee yli kymmenen spämmiviestiä. Yleensä niitä tulee yksittäisiin vanhoihin postauksiin, jotka on jostain syystä päätyneet mainoslistalle (näitä ovat esim. Budapestissä kirjoitettu joulukalenteriluukku ja oodi Helsingin Berliinille sekä saksantunneille). Suurin osa viesteistä menee onneksi spämmifiltteriin, mutta on se silti noloo. Ja vaikka viestit ovatkin täysin absurdeja - englanniksi kirjoitettuja ylisanoja - ne häiritsevät mua. Nyt myös edellinen, Monty Pythonista kertova juttu on päässyt bottien suosioon. Luulen, että se johtuu otsikoinnista - englanninkieliset tai muuten helpot otsikot kiinnostavat tekoälyä eniten. Tästä lähtien otsikot ovat silkkaa monimutkaista muinaissuomea.

Me käytiin toissapäivänä Riikinkukossa katsomassa - öh - Ville Linnanpihan (ai niin, eihän leipätekstin tarvii olla suomea) siis Peacockissa katsomassa Bill Baileyn stand up -esitystä. Se oli tosi hauska. Melkein haluaisin mennä uudelleen. Mahdollisuuskin olisi vieläpä puoleen hintaan ensi keskiviikkona, kun sekä Baileyn kiertue että mä ollaan Keski-Euroopassa. Ehkä jää kuitenkin menemättä, koska Handyman ei halua mennä katsomaan samaa, Sveitsiläinen suklaaherkku ei ymmärrä englantia eikä Pikkusisko ymmärrä huumoria (tää ei ollu yllättäen ny mitään kettuilua vaan ihan asianomaisten itsensä tulkinta aiheesta).

Me käytiin tänään Handymanin kanssa äänestämässä. Meidän äänestyspaikka on ollut evakossa naapurialueen äänestyspaikassa pari vuotta, kun Kulttuuritalo oli remontissa ja nyt vihdoin, kun Kulttuuritalon remontti on valmis, meidän äänestyspaikka muutettiin sieltä pois, yllättäen kuitenkin se sijaitsee nyt vielä lähempänä kuin Kulttuuritalo. Handyman on viikon verran tiennyt äänestävänsä jotain kokoomuslaista teologian opiskelijaa, jonka siskon mies on Handymanin opiskelukaveri. Mä oon ollut nyt jotenkin tavallistakin poissaolevampi näiden vaalien suhteen ja tajusin vasta äänestyspaikan pihalla, että pitäisi varmaan joku ehdokaskin olla. Päätin kopissa äänestää Stubbia sen tähden, että haluaisin sen puheenjohtajaksi, mutta puheenjohtajavaaleissa mulla ei oo äänioikeutta. Ja mulle on oikeestaan aika sama, kuka kokoomuslainen siellä on. Mun ääni menee kuitenkin mun suursuosikille Angela Merkelille. Se on tärkeintä.

Elämyskameli suosittelee
Bill Bailey

Ääriolosuhteet

Uimastadion aukesi maanantaina. Kävin silloin pikaisesti töiden ja saksantunnin välissä. Legendaarisia Uimastadion-hahmoja ei näkynyt. Hullusta Hattarasta mä oon huolissani, sitä kun ei näkynyt viime vuonnakaan. Långstrumpin pikkusiskon näin. On siinäkin jotain.

Jälleen heti ekana päivänä Uimastadionilla ihmisluonto sai mut ihmettelemään. Mitä ne ihmiset ajattelee, jotka jättää suihkun maksimikylmälle tai -kuumalle lähtiessään? Onhan selvä, ettei kukaan itseään pese tällaisella ekstremelämpötilalla. Jos haluaa ottaa viileän suihkun (esim. mä usein haluan ennen uima-altaaseen menoa, jolloin altaan vesi tuntuu lämpöiseltä), ei rullaa lämpötilavipua perille saakka. Toisaalta, vaikka altaasta tullessa olisi kylmä (kuten toki voi +9°:n ulkolämpötilassa olla), luulisi, että +58°:n lämpöinen vesi ei kuitenkaan olisi se paras ratkaisu. Tämä ilmiö on tuttu myös kuntosalilta, mutta siellä sentään joskus ehkä siivooja voi haluta käyttää poikkeavan lämpötilan vettä. Stadikan siivoojat käyttävät pitkää erilliseen letkuhanaan kiinnitettävää letkua, eivät ihmissuihkuja. Mä en tajuu. Kiusaksikin tuo tuntuu aika tyhmältä, koska ei kai kukaan hyppää suihkuun testaamatta veden lämpötilaa ensin. Tää sopii hyvin mun Sinikka Nopolalta opittuun harrastukseen "elämän ilmiöiden tarkkailu".

Tietty Stadikka-onnesta rangaistuksena heti maanantai-iltana alkoi lievä kurkkukipu, joka yltyi mahdottomaksi viikon mittaan. Torstaina oli jo korkea kuumekin. Menin sitten nieluviljelyyn, kun ei mitään muita vaivoja ollut. Kiusallisesti heti torstai-iltana alkoi nuha, mikä kertoi mulle, että nieluviljely oli turha. Tänään vointi oli jo parempi, kuumekin oli laskenut, mutta olen kuitenkin tänäänkin ottanut rauhallisesti kotona. Nukkunut päiväunia ja lukenut Alexander McCallin kirjoja. Nyt mä oon jo melkein täysin terve. Mma Ramotswe paransi flunssan.

Elämyskameli suosittelee
Uimastadion

Vapaus

Chippendales-tanssijan paksusuolensyövästä noussut kohu ärsyttää mua aika paljon. Olen fb:n kanssa samaa mieltä siitä, ettei jonkun random Janin mielipiteestä pitäisi tehdä esimerkkiä kansalle. Mutta toisin kuin fb, mä oon vahvasti sitä mieltä, että Jani saa vapaasti hoitaa syöpäänsä vaikka purutupakalla, jos haluaa. Jos Jani on oikeustoimikelpoinen ja täydessä ymmärryksessä ja hänen lääkärinsä ovat informoineet häntä nykytiedon mukaisesta tehokkaimmasta hoidosta, mutta Jani päättää hoitaa syöpäänsä vesikrassilla ja pilateksella, on hänellä mun mielestä oltava siihen täysi oikeus. Mä voin olla siitä mitä mieltä tahansa ja mulla pitää olla oikeus sanoa ääneen, mitä mä Janin touhuista ajattelen, jos haluan. Mikä mua case Janissa ärsyttää on lehtien uutisointipolitiikan lisäksi se, että mun mielestä on aika tyylitöntä lähteä sanomaan rumasti tuntemattoman päätöksestä, jonka lukee yksipuolisesta iltapäivälehtiartikkelista. Onneksi mun kavereiden kommentit on pysyneet asialinjalla, erinäiset fb-tutut on sitten menneet pidemmälle. Jotenkin vain mä haluaisin elää niin, että tuntemattomien ihmisten arkipäiväiset elämänsattumukset eivät olisi valtakunnallisia uutisia. Mut sitä varten mun pitäisi varmaan elää johonkin toiseen aikaan.

Vappu menee tänä vuonna töissä. Niinku juhannus ja viime joulukin, juhannus jo kolmatta vuotta peräkkäin. On aika vapauttavaa tietää, että nyt se on loppu. Mun ei (Suomessa) tarvii enää ikinä etupäivystää minään juhlapäivänä jos en tahdo ja takapäivystääkin tarvii vasta sitten, kun ei enää polvi taivu etupäivystykseen. Sinänsä mä en oo suuremmin murehtinut menettämiäni juhlapyhiä, koska mä suhtaudun niihin aika pragmaattisesti - päivä mikä päivä, voi sitä juhlia muulloinkin (paitsi ei syntymäpäivää), mutta oishan se joskus kivaa päästä samaan juhlatunnelmaan kuin valtaosa muista ihmisistä. Vähän mua pelottaa, että ne juhlat onkin sitten tylsiä, kun niistä saisi täysin rinnoin nauttia ilman, että tarvitsee olla kuitenkin vähän katkera siitä, että on töissä.

Koivuallergia on kumma vaiva. Mä kärsin siitä teini-iässä aika paljon. Viime vuosina se on käynyt mulla jatkuvasti lievemmäksi. Tänä vuonna on koivulle riittänyt, että mä aivastan pari kertaa päivässä. Mitään erityislääkitystä mä en normaalin astmarutiinini lisäksi ole tarvinnut, en edes avaavaa kuin satunnaisesti katupölyn takia. Sen sijaan Handyman käy vuosi vuodelta tomaattisilmäisemmäksi. Nyt sen sidekalvot ei enää siististi mahdu silmäluomien sisään ja siitä kuuluu samanlaiset käyntiäänet kuin kapselikahvikoneesta. Ja tietysti mä olisin meistä se, joka saa silmiinsä tippoja vähemmällä kaakattamisella. Naapuritkin tietää, että kohta on Zaditen-aika, kun oven alta alkaa kuulua vikinää ja ulinaa. Tippaa valmistellaan vähintään kymmenen minuuttia, jolloin vuorotellen pohditaan yhdessä, laitanko sen minä vai Handyman itse, pitääkö silmän olla auki tippaa laitettaessa ja kuinka kaukaa tipan voi tiputtaa (toivottu etäisyys: A-tikkaiden yläaskelmalta). Jonkinlainen tunnustus pitää Handymanille toki antaa siitä, että nenäsuihkeet se laittaa reippaasti itse. Kylläpä mua on koeteltu.

Elämyskameli suosittelee

allergiaoireiden vähentyminen

Patience

Mä oon kuunnellu koko illan repeatilla Take Thatin Patiencea. Kärsivällisyys ei lisäänny ollenkaan, kun laulun loppuessa ei malta odottaa sitä paria sekuntia, joka kestää seuraavan kerran alkuun. Mä taidan olla vähän ocd, kun innostun aina jostain biisistä niin, ettei mikään muu kelpaa.

Mulla alkaa huomenna erikoistumisen viimeiset 6 kk. Tässä vaiheessa alkaa tajuta, että monesta asiasta pitäisi jo tietää jotain. Mulla on tulossa vielä kaksi sijoituspaikkaa, missä en ole kertaakaan ollut, mikä vähän huojentaa, mutta esim. tänään lopetin sellaisessa paikassa, minne mä oon menossa syksyllä osittain oikeisiin töihin ja nyt vähän huimaa se, että näillä tiedoilla tullaan sen osaston erikoislääkäriksi. Toisaalta jatkuvaa oppimistahan työnteon pitäisi olla. Mä annan jatkuvalle oppimiselle loistavan mahdollisuuden.

Handyman on tosi auttavainen ja hyväsydäminen. Sitä on ehkä vaikeaa nähdä sen piikikkään ulkokuoren alta, mutta oikeasti Handyman on varmaan kaikista mun tuntemista ihmisistä auttavaisin. Jos on mitään, missä Handyman voi olla avuksi, se tekee kaikkensa voidakseen auttaa. Jos jollakulla kaverilla on muutto- tai remppa-avun tarvetta, jos joku haluaa lainata poraa tai tarvitsee kyytiä Kälviälle tai mihin tahansa, järjestää Handyman vaikka vapaapäivän töistä, jotta asia saadaan järjestymään. Joskus mua pelottaa, että sen auttavaisuutta käytetään hyväksi, koska Handyman voi olla ajoittain tosi väsynyt, jos urakka kestää kauan, mutta toisaalta mies on niin onnellinen saadessaan olla avuksi, että ei siihen voi puuttua mitenkään. Mä ihailen Handymanin pyyteettömyyttä ja pyrin samaan. Vuosien opettelun jälkeenkin mä oon kuitenkin vain oppipoika. Handyman on mun auttavaisuusidoli.

Elämyskameli suosittelee
Patience

Legoja!

Handyman tykkää Legoista. Meillä onkin niitä aika läjä. Eilen tuli ensi-iltaan Lego® elokuva. Sori, en mä pysty tuohon kirjoitusasuun. Siis Lego®-elokuva. Sitä on kehuttu kovasti AFOL-piireissä (adult fan of Lego) ja muutenkin internetissä, joten toki me mentiin katsomaan. Se oli ihan oikeesti hyvä! Mua nauratti monessa kohtaa ihan aidosti se leffa ja toki myös meidän takana istuneet noin 16-vuotiaat pojat, jotka oli todella innoissaan. Ne oli liikuttavia. Elokuva kertoi ihan perusrakennusukko Emmetistä, joka tulee vahingossa pelastaneeksi maailman pahan tyrannin kynsistä. Monessa kohtaa oli huumoria, vauhtia ja tosi hienoja legorakennelmia (tai no ne oli tietty animoituja), mutta mun lempparikohta oli ihan loppu. Elokuvassa oltiin myös uskollisia tuotteille - ukot kävelivät polvet suorina ja kädet olivat semmoiset tavalliset kourut. Suosittelen ihan aikuisillekin! Siis leffaa ja leikkimistä. Mun unelmana on asua joskus niin isossa asunnossa, että Handymanin legoille ja mun peleille on oma huone.

Me käytiin joukolla katsomassa Erinin keikkaa marraskuussa. Mä fanitin jo Nylon Beatia ja Erin on mun mielestä ihan mainio. Popeda on niin vakaata poppia, että se juurtuu päähän paremmin kuin Lego-elokuvan tunnussävel, Vanha sydän yksi kaikkien aikojen parhaista rakkauslauluista ja nyt seuraava suosikki on nyt selvästi joka radion power playssa oleva Älä tule hyvä tyttö. Sen mainiot sanat vie mut suoraan 80-luvun Länsimäkeen kirkkaanpunaisiin kurahousuihin ja Keihäspuiston päiväkodin lounaspöytään ihanan Kristianin viereen istumaan (mä olin viisivuotiaana ihan pihkassa Kristianiin, kun se sanoi veden olevan dieseliä ja maidon bensaa, vaikken mä niiden eroa tiennytkään).

Elämyskameli suosittelee
Lego®

Katseluloma

Kuvatenttiin on kolme viikkoa ja mä aloitin lukuloman. Puristit voi nyt todeta, että ei kuvatenttiin voi lukea vaan riittää kun katselee kuvia tarpeeksi tarkasti. Mulle ei taida se riittää. Täytyy lukeakin. Olen suunnitellut lukupäiväni siten, että aamuisin käyn uimassa tai kuntosalilla, puolenpäivään mennessä asemoin itseni lukutilaan ja jatkan jonnekin alkuiltaan saakka. Joinain päivinä saan tavata ihmisiä. Päiväunia saa ottaa. Viikonloppuisin saa lukea, mutta ei ole pakko. Päivystykset ovat oppimistilaisuuksia ja päivystysvapaalla saa ottaa rennosti. Ois kiva päästä läpi, mutta jos ei niin sitten huhtikuussa uudestaan.

Pakkanen muuttaa jotenkin ihmisen lämmönsäätelyä. Meillä on sisälämpötila nyt noin +20° eli pari astetta viileämpää kuin mukavana syksyaikana (ja 10° viileämpää kuin helteellä), mutta mulla on kamalan kylmä, jollei mulla oo kotihousujen alla pitkiä kalsareita. Sohvalla tarvitsen vielä torkkupeiton. Eilen nukuin päiväunet villapeiton alla kahdessa paidassa, kotihousuissa ja pitkissä kalsareissa. Siltikään ei ollut lainkaan kuuma. Töissä mulla on myös pitkät jörskit työhousujen alla. Onkohan mulla normaalisti jatkuvasti kylmä kun pitkät kalsarit ei tunnu olevan yhtään liikaa vai viluttaako pakkanen sisälläkin? Mielenkiintoinen ilmiö. Onneksi mä ostin pari vuotta sitten viidet pitkät kalsarit, on siis millä edustaa.

Meillä oli toissaillan Lettipitkon kymmenkuinen lapsi hoidossa. Pitkästä aikaa tuommoinen pieni hoitolainen. Menestyksekäs ilta - lapsi oli tyytyväinen, hoitohenkilökunta oli tyytyväinen ja vanhemmat olivat tyytyväisiä. Kyseinen hoidokki asuu Ruotsissa ja on maahanmuuttajataustastaan huolimatta omaksunut ruotsalaisen iloisuuden. Hän ei vierastanut ollenkaan, vaikka otollisessa iässä onkin ja kitisikin vain bussissa, kun oli kuuma, ja illalla, kun heräsi uniltaan toteamaan, että mamma on poissa. Muuten röhki innoissaan ja osallistui mielellään jauhelihakeiton tekemiseen järsimällä kulhonnuolijaa. Lisäksi hän toi huomaavaisesti tuliaiseksi erimakuisia Loka-vesiä (mm. kesämaku lemon pie, kaikkien vissyjen kuningas) ja Ahlgrens Bilar -makuisia Polly-karkkeja, Lapsen hoitaminen oli raskasta, mutta hauskaa. Erityisen hauskaa siitä teki se, että Lettipitko pääsi pitkästä aikaa hippaamaan ja pitämään hääparille kännisen puheen. On kiva voida olla avuksi.

Elämyskameli suosittelee

Alppiharjun nisäkäshoitola (ei jyrsijöille tai merinisäkkäille)

Kulttuuritalo

Me asutaan siinä määrin lähellä Kulttuuritaloa, että me käydään yleensä äänestämässä siellä. Nyt sitä on kuitenkin pari vuotta remontoitu ja me ollaan äänestetty presidenttiä ja kunnallispoliitikkoja muualla. Remontti valmistui loppukeväästä ja niinpä me päästään pohtimaan euroedustajia taas Kulttuuritalossa. Kulttuuritaloa ei suotta kutsuta leikkisästi Sirppiliiteriksi, se näet valmistui 1958 SKP:n tilauksesta. Nyt peruskorjauksen myötä Kulttuuritalo yrittää karistaa vasemmistomenneisyyttään harteiltaan ja jatkossa siellä järjestetään paljon konsertteja, joissa esiintyy muitakin kuin taistolaisia ja niiden lapsia.

Mä oon käynyt ennen remonttia Kulttuuritalolla Seminaarinmäen mieslaulajien konserteissa ja nyt eilen käytiin sitten isommalla porukalla tutustumassa peruskorjauksen tuloksiin Erinin keikan varjolla. Ihan samanlainen se on kuin ennenkin eli hyvin on säilytetty fiilis. Erin oli mainio. Kulttuuritalon konsertissa ei toki ihan hirveesti pysty bilettään, mutta loppua kohti saattoi jo nousta istumasta hieman hillitysti polvia notkistamaan. Melkein kaikki hitit oli jätetty loppuun, joten keski-ikäinen yleisö ei olisi ehkä aiemmin juuri bilettänytkään. Oli hauskaa ja mun suosikit kuultiin, joten ei valittamista.

Me ollaan nyt just matkalla Ylöjärvelle mun vanhimman kummipojan 11-vuotissynttäreille. Mua viehättää suuresti se, että koska mä olin 22-vuotias kummipojan syntyessä, oon mä nyt 33 kun se täyttää 11 ja jatkossa 44 kun se täyttää 22. Ja koska mulle on tänä vuonna syntynyt kaksi kummilasta, on meillä samanlainen synttärisynkka. 11:n kertotaulu on hulvaton!

Mä ostin kyseiselle kummipojalle 11-vuotislahjaksi yhdessä sen toisen kummitädin (eli Pikkusiskon) kanssa bluetooth-kuulokkeet. Handyman hillui lauantain vastaisena yönä liesussa puoli neljään saakka, joten mun piti mennä lauantaiaamupäivänä yksin Verkkikseen niitä ostamaan. Enhän mä osaa semmoisia valita, joten olin etukäteen kysynyt Handymanilta sopivan mallin ja merkin (Sony DR-BTN200B). En löytänyt niitä hyllystä, vaikka internet oli väittänyt niitä löytyvän. Menin siis kysymään myyjältä bluetooth-kuulokkeiden paikkaa. Verkkis-jolppi kysyi multa ystävällisesti, että onko jotain tarkempaa toivetta ja kun mä sitten ulkomuistista luettelin, että Sony DR-BTN200B ois hakusessa, niin se katsoi mua kuin Sademiestä. Handymanin mielestä mun pitäisi hävetä sitä, että mä saan Verkkiksessä Sademies-katseen. Onhan se joo vähän säälittävää. Mutta ne on mun mielestä kaikki ihan samanlaisia, mitä muuta mä oisin voinut tehdä kuin opetella sen mallin ulkoa?

Elämyskameli suosittelee

Kulttuuritalon kulttuurielämykset

Die Buchmesse

Mä en oo ikinä ennen ollut kirjamessuilla. Tänä vuonna teemana oli saksa ja yhteistyökumppanina Goethe-instituutti, joten kiinnosti mennä. Kun Handyman sai vielä diilattua ilmaiset liput, niin pitihän sitä mennä. Lauantaina olisi ollut Wladimir Kaminer, jonka kirjat on mainioita, mutta perjantaipäivystyksen takia en uskaltanut mennä sinne uuvahtamaan. Niinpä mentiin tänään aamupäivällä. Siellä oli tietysti ihan hirveesti väkeä, mutta se ei häirinnyt niin paljon kuin messutunnelma, josta mä en tykkää. Kova hälinä ja brosyyrejä tyrkyttävät messukissat ei kiinnosta. Lisäksi siellä on tietty lähinnä kirjoja, joita on kirjakaupassakin. Kindle-kirjoja ei (tietenkään) ollut. Jari Tervon haastattelu olisi laimeasti kiinnostanut, mutta en jaksanut enää odottaa varttia sitä kuullakseni. Lasse Lehtinen oli joka paikassa ja näin Jukka Pojan, mikä puistattaa edelleenkin ja sen takia jouduttiin lähtemään YLEXin lavan maastosta. Ehkä tunti siellä oltiin. Ihan hyvä keikka, ei tarvii ensi vuonna mennä.

Handyman on ostanut mekaanisen näppäimistön. Se eroaa tavallisemmasta kalvokytkinnäppäimistöstä siten, että on kuulemma selvästi kestävämpi ja mekaaninen. Siitä pääsee myös ihan älyttömän kova ääni, mikä on erityisen huono ratkaisu, kun a) Handyman hakkaa jokaista näppäimistöä kuin se olisi miehelle velkaa ja b) mä oon aika ääniherkkä. Näppäimistöt on kuitenkin Handymanin harrastus (kuten myös SIM-kortit ja kissat), joten mä oon päättänyt olla tässä asiassa pitkämielinen. Olen luvannut haluta rakastaa myös näppäimistöfania.

Mä oon alkanut jo suunnitella ensi vuoden kesälomaa. Joululoma kun on jo melkein nähty ja huhti-toukokuun minilomanenkin tulee ihan kohta. Koska valmistun näillä näkymin syyskuun lopussa (jos tentit menee läpi siis), voisin haluta pitää elokuun kolmen viikon kesäloman lisäksi muutaman viikon myös syyskuussa ennen erikoislääkärikoitoksia. Isi täyttää pyöreitä ensi syyskuussa ja silloin juhlitaan Keski-Euroopassa (jotkut golfaa, mä lokoilen kylpylässä), joten silloin pääsee ulkomaille. Toki pitää joku Keski-Euroopan reissu tehdä elokuussakin. Ja jouluna ja keväällä. Kivaa kivaa! Onneksi vielä ei kuitenkaan tarvii valmistua. Se on helkkarin pelottava ajatus. Enää 11 huoletonta kuukautta.

Elämyskameli suosittelee

ennakkolomailu

Mökkikuume

Mun vanhemmat on halunneet jo vuosia ostaa kesämökin. Nyt niiden kesämökki-intoilu on akutisoitunut siihen pisteeseen, että ne on tekemässä tarjousta jostain pirkanmaalaisesta kesämökistä. Ihan hauskaa. Se ei olisi kovin kaukanakaan. Mä en noin yleisesti ole suuremmin mökki-ihminen, mutta kyllä mä siellä voisin ehkä pari kertaa kesässä käydä. Toisaalta sitten olisi useammin käytössä myös Vantaan kesämökki, jos vanhemmat pakenisivat sieltä joka viikonloppu Pirkanmaalle. Ehkä mun ei tarviikaan unelmoida asunnonvaihdosta.

Mä muistuttelen itselleni nykyään päivittäin, mitä hyötyjä on kantakaupungissa asumisessa: on ekologista käyttää kaukolämpöä, olla tarvitsematta autoa ja kävellä töihin, palvelut on lähellä, yhteydet on hyvät jos haluaa mennä muualle kuin keskustaan. Valitettavasti sillipurkkiasuminen koettelee. Naapurin typerä räksyttävä koira onneksi muutti muualle, mutta toisen naapurin tapa sinetöidä ovensa ilmastointiteipillä kummastuttaa, taloyhtiön osakkaana jopa vähän harmittaa, kun ovesta on tämän seurauksena rapissut aika lailla maalia. Ulko-ovi ei mene kiinni. Eilen aamulla joku oli kakannut hissiin. Iltaan mennessä suurin pökäle oli poistettu, mutta edelleen hissin kokolattiamatossa (sic) on kakkaisia kengänjälkiä ja vaikka hississä ei ole ovea, on haju jäljellä.

Me aiotaan mennä lomalla Saksaan. Matkaa varatessa Handyman innostui vuokraamaan auton (tai siis vuokrauttamaan). Nyt tuli mieleen, että mehän voitaisiin vaikka vähän kierrellä siellä! Näin tapahtunee. Olisi tarkoitus tehdä kierros vastapäivään ja nähdä toivottavasti ainakin Saksan suosituin turistinähtävyys (Kölnin tuomiokirkko, 20000 vierailijaa päivässä), Rheinin laaksoa, kenties piipahtaa jälleen Baden-Württembergissä ja mahdollisesti myös Münchenissä ja Dachaussa. Berliinissäkin voisi viettää muutaman päivän. Tällaisen retken suunnitteleminen on ilmeisesti aika mahdotonta etukäteen, mikä kiduttaa mua aika lailla. Toisaalta se voi olla aika hauskaa - katto alhaalla Rheinin laaksossa, mieletöntä! Handyman toivoi, että mä teen etukäteen Rheinin laaksoa varten cd:n, jossa soi Schubertin Die Forelle repeatilla. Ehkä väliin voisi laittaa pari kertaa Die Lorelein. Mä oon innoissani!

Elämyskameli suosittelee

kakkavahinkojen miettimisen syrjäyttäminen iloisilla lomasuunnitelmilla

Mä *sydän* sydän

Mun työ on sellaista, että mä vaihdan osastoa joka kuukausi eli teen eri hommaa eri ihmisten kanssa joka kuukausi. Mä oon jonkinlaisessa hallinnollisessa positiossa, joten pystyn vähäsen vaikuttamaan järjestelyihin, joten sain ordnattua itselleni erikoissijoituksen tässä kuussa. Perehdyn sydämen kuvantamiseen. Perinteisesti sydäntä ovat kuvanneet vain kardiologit eli sisätautilääkärit, mutta viime vuosina sydämen tietokone- ja magneettikuvantaminen on lisääntynyt kovasti ja koska sisätautilääkäreille magneettikuvat on yhtä epäselviä kuin lääkereseptit röntgenlääkäreille, on meilläkin nykyään mahdollisuus peuhata sydämen kera. Mä tulin täksi kuuksi siis katsomaan, että miten sitä sydäntä kuvataan. Se on uskomattoman kiinnostavaa. Mulla on sellainen tunne tällä hetkellä, että mä haluaisin tehdä sitä aikuisen työnä. Ja mikä erityisen mukavaa - sydänosaston ihmiset ovat ilmeisesti tykästyneet muhun! Nyt melkein harmittaa, että tätä elämän parasta aikaa (erikoistuvan lääkärin huoleton elämä) on jäljellä vielä yli vuosi.

Me ollaan pidetty juhannusjuhlat viitenä vuotena, mutta tänä vuonna Handymania ei kiinnosta, joten niitä ei pidetä. Mä en tiiä yhtään, mitä me sitten tehdään. Ehkä me ollaan kotona. Yritin säälittävästi kalastella kutsua jonnekin super cool party peoplen juhliin, mutta ne menee kaikki jonnekin kavereidensa mökille, joten ehkä mä tosiaan oon kotona. Se on ainakin varmaa, etten aio mennä hipstereiden tansseihin. Voisi ottaa rauhallisesti ja mennä vaikka kävelylle. Onneksi mä oon töissä perjantaiaamuun ja jälleen sunnuntaiaamusta lähtien.

Handyman on menossa viikonlopuksi Keski-Suomeen entisen työkaverinsa 50-vuotissyntymäpäiville. Sitä varten sen on pitänyt treenata 60-luvun musiikkiesitys (Liisan koira) ja pohtia 60-luvun vaatetus (jonka hankkimisen se on jättänyt huomisaamuun). Nuorempana Handyman soitteli kitaraa ja sen vuoksi meille hommattiin kitara pari vuotta sitten. Se on ollut lähinnä pussissaan, mutta nythän se on tietysti otettu esille, jotta sitä voi rämpyttää Liisan koiran tahtiin. Mä en oo ikinä soittanut kitaraa enkä osaa soittaa yhtäkään sointua, mutta mä osaan virittää sen. Handyman osaa kymmenen sointua, mutta ei virittää. Sääli etten mä oo menossa sinne Keski-Suomeen.

Elämyskameli suosittelee
sydän

Ilo ja onni

Mä pystyin tänään kävelemään kotoa Uimastadionille, vesijuoksemaan Geen kanssa kolme varttia ja kävelemään vielä takaisin kotiin täysin kivuitta! Selkävaiva on siis ottanut isoja hyvänsuuntaisia harppauksia. Vielä maaliskuussa se oli sietämätön eikä huhtikuussakaan edes vesijuoksu saati yksikään maan pinnalla otettu askel ollut kivuton. Nyt mä oon kyllä tosi iloinen. Toivottavasti jo pian uskaltaisi kävellä töihin! Sitä mä oon ikävöinyt.

Handyman on kavereidensa kanssa metsäkanaretkellä. Tää termi on mulle tuntematon, mutta luulisin sen tarkoittavan sitä, että miehet menee mökille syömään kanaa. Siksi mulla oli eilen vapaailta (kämppä tyhjä, wuhuu!) ja vietin sitä ensin leikkimällä Vilungin ja sen mainioiden lasten kanssa ja sen jälkeen katsomalla pari Harry Potter -leffaa putkeen ja syömällä makaronilaatikkoa. Muutama vuosi sitten mä olin usein yksin kotona öitä, kun Handymanilla oli työmatkoja, mutta nyt mä oon kyllä tosi harvoin kotona yötä yksin. Handyman sitävastoin saa hillua kotona yksinään viikottain, kun mä oon töissä. En pidä sitä kuitenkaan epäreiluna, koska mä viihdyn kyllä paremmin, kun on seuraa. Ehkä jos olisi lapsia, osaisi arvostaa rauhallista hetkeä enemmän. Toisaalta mä kyllä osaan arvostaa rauhallista ja itsenäistä elämääni ilman lapsiakin. On kivaa voida mennä mihin vain koska tahansa.

Fb-seuraajat lienevät huomanneet, ettei jokaisesta Kamelipäivityksestä ole enää tullut ilmoitusta pagelle. Tämä johtuu siitä, etten mä jostain syystä voi iPadin fb-sovelluksella postata sinne linkkiä Elämyskameli-nickillä vaan se tulee aina mun omalla nimellä enkä mä halua laittaa niitä sillä viisiin. Pahoittelen tätä ja toivon, että iPadin fb-sovellus korjaa itsensä tältä osin, mut siihen asti kannattaa käydä täällä tsekkailemassa tai laittaa tää RS-feediin. Ongelma on ilmennyt nyt vasta, koska aiemmin mä kirjoitin kaikki Kameli-postit tietokoneella ja nyt melkein pelkästään iPadilla (jopa nyt tän, vaikka oon kotona). Teknologia, tuo kaksiteräinen pyssy.

Elämyskameli suosittelee

liha-makaronilaatikko Myllyn Parhaan ohjeella

Gemenskap och säkerhet

Mä keksin Ruotsin TV-ohjelmia seuratessani, mikä yksittäinen tekijä saa riikinruotsin kuulostamaan niin lapselliselta. TV:ssä mainostettiin ohjelmaa nimeltä "Kjelles matresa" ja totesin, että kuuluttaja painotti ohjelman nimen jokaista tavua siis "Hell-Es-Moot-Ree-So". Eihän suomeksi sanottaisi Kau-Kon-Ma-Ku-Mat-Ka. Kun ryhdyin sen jälkeen puhumaan Mumintrollin kieltä painottaen (lähes) joka tavua, kuulostin jo melkein ruotsalaiselta. Miksei opettaja sanonut tätä koulussa? Uppsalalaiset puhuivat ehkä vielä hupsumpaa ruotsia kuin tukholmalaiset, mutta he olivat huomattavasti innostuneempia jatkamaan ruotsiksi, vaikka keskustelukumppani ei ymmärtänytkään ensimmäisellä kerralla, mistä puhutaan. Kielenoppija ilahtui.

Ruotsi jätti kuitenkin hiukan kitkerän jälkimaun, koska halusin ostaa Arlandasta ("Oor-Lon-Do") söpön kahden pikkupullon pakkauksen Larsenia, mutta eihän se käynyt päinsä. "Man kan int-te köpa alk-ko-hool in-nom EeÜü!" Olin ihan kokonaan unohtanut moisen pöhkön Ruotsin erikoissäännön ja se tuntui niin absurdilta, että aloin nauraa ja myyjätär vaikutti kovinkin loukkaantuneelta. Onneksi en ollut ainoa, kielletty tuplapakkaukseni päätyi isoon koriin muiden takavarikoitujen pullojen seuraan. Oikeasti mun mielestä tuommoiset EU-erikoissäännöt pitäisi jo lopettaa, kun EU-jäsenyytemme on nyt tullut täysi-ikäiseksikin. Tämä siltikin, että EU-erikoissääntöjen poisto tekisi varsin merkittäviä eikä välttämättä pelkästään positiivisia muutoksia mm. mun omiin työaikoihin ja palkkaan.

Fb ja Twitter tuntuivat eilen ihan pakahtuvan Euroviisuja ja jääkiekkoa. Oli lukuisia kuvia kisakatsomoeväistä, tarkkoja kertomuksia kisakatsomoa edeltävistä urheilusuorituksista ja nokkelia kaskuja kilpailujen etenemisestä. Mua ei kovasti kiinnostanut kumpikaan kilpailu, mutta molempia hetken aikaa laiskasti katselin. Jääkiekossa olin ilahtunut Ruotsin voitosta, koska he vaikuttavat olevan niin tyytyväisiä, kun voittavat ja heillä oli mun mielestä loistavaa etukäteishehkutusta. Euroviisut eivät ole oikein ikinä kuuluneet mun elämään, ei me niitä ikinä lapsena katseltu ja olenkin ehkä siksi aina pitänyt niitä vähän vanhempien ihmisten ajanvietteenä tyyliin Syksyn Sävel. Suomen kappaleen olin etukäteen katsonut päivällä Pumpumkatin lähettämästä linkistä. Ei ihan mun suosikkimusiikkia, tarttuvaa saippuakuplanohutta poppiahan tuo oli. Tiistaina olin nähnyt karsinnassa hehkuvahameisen eteläeurooppalaisen, Tanskan Shakiran, nakut irlantilaiset ja Yhdysvaltain pisimmän miehen. Koen saaneeni jo tarpeeksi, jollen liikaa kevätkulttuuria.

Elämyskameli suosittelee

alkoholin ostaminen jostain muusta EU-maasta kuin Ruotsista