Potatis

Kevään saksantunnilla sovittiin, että pitkän kesätauon jälkeen ennen uutta kurssia verrytellään saksankielisessä teatterissa. Treffit 28. elokuuta Kansallisteatterin suurella näyttämöllä Berliinin Volksbühnen Dostojevski-tulkinnan "Der Spieler" merkeissä. Mä olin tietty innoissani ideasta aina siihen asti, kun kesäkuun alussa tsekkasin näytelmän speksit Juhlaviikkojen sivuilta. Kesto 4 h ja paikkaliput. Kun ei hommattu lippuja yhdessä, oli aika selvää, että siellä joutuu istumaan yksin ja ehkä väliajalla näkee kavereita. Pohdin päätöstä koko kesän ja toissapäivänä eli näytöstä edellisenä päivänä mietin, että helkkari sentään - tuleepa ainakin blogintäytettä. Niinpä mä ostin liput.

Mua vähän karmaisi, että katsomo oli melkein täynnä. Niin moni selittää itselleen, että kyllä kannattaa katsoa neljä tuntia saksankielistä teatteriesitystä. Vain joitain aitioirtopaikkoja oli vapaana ja aitiossa mäkin istuin. Mä en ollut tarkemmin perehtynyt siihen, mistä tarina kertoo ja ei se mulle sit selvinnytkään. Frank Castorf, saksalaisen vastarintateatterin grand old man (tämän luin brosyyristä), oli pannut näyttelijät kompastelemaan perunoihin, repimään Brian Jonesin kuvia seiniltä ja huutelemaan repliikkejään kumisen krokotiilin sisältä. Ehkä olisi pitänyt perehtyä juoneen ennalta. Harmillisesti ainakin kaksi eri mies- ja kaksi naisnäyttelijää olivat keskenään niin saman näköiset, etten tunnistanut heitä toisistaan ja muutenkin roolihahmot jäivät vähän epäselviksi. Luikin väliajalla kotiin. Aion kuitenkin toki hipsteriseurassa kehua ko. kulttuurielämyksen maasta taivaisiin ja todellakin tituleerata Castorfia saksalaisen vastarintateatterin grand old maniksi.

Mä oon ollut tän viikon tutustumassa tuki- ja liikuntaelimistön magneettikuvauksiin. Etukäteen kun ei asiasta oo juuri mitään tiennyt, on voinut huomata oppivansa nopeasti paljon. Tänään mä jo selvisin polven magneetin tulkinnasta melkein itsenäisesti! Vielä maanantaina en tunnistanut kaikkia polven rakenteita kuvasta. On aika riemukasta huomata oppivansa jotain. Toisaalta on ahdistavaa tietää, että kun mä ensi kuussa taas opiskelen täysin muuta aluetta, en muista polvesta enää mitään, kun alan toden teolla lukea lokakuun tenttiin ensi kuun lopulla.

Elämyskameli suosittelee
hipsterimäinen ylemmyydentunto

Rocca al mare

Virossa kun oltiin, täytyi käydä Prismassa. Innokkaimmat käy toki myös Hesburgerissa ja Seppälässä, mutta me jätettiin ne tällä kertaa väliin. Yleensä on ollut tapana käydä Sikupillin Prismassa, mutta nyt eläintarhareissulla nähtiin sille jämäkkä kilpailija: Viron suurin kauppakeskus Rocca al mare, jossa on toki myös älyttömän kokoinen Prisma. Rocca al maressa käytiin syömässä Euroopan huonoimmassa intialaisessa ravintolassa ja mä ostin veitsenteroittimen ja kaatosiivilän. Handyman osti lonkeroa ja appiukolleen konjakkia. Vasta kotomaassa mä tutustuin Rocca al mareen tarkemmin ja kyllä alkoi ottaa päähän, kun huomasin että siellä olisi ollut Marks&Spencer! Nyt pitää mennä uudelleen. Tai voisihan sitä mennä Britanniaankin.

Loma on aika lailla lopussa. Maanantaina on jälleen työpäivä. Tällainen kolme viikkoa on mulle oikein sopiva. PIdempi aika kävisi tylsäksi ja lyhyemmältä lomalta olisi koko ajan lähdössä takaisin töihin. Mä aion olla töissä nyt neljä viikkoa ja lomailla sitten uudet kolme viikkoa, kun kerran pääsin makuun. Tämä loma huipentuu kymmenen minuutin kuluttua lukiokavereiden kanssa Salutorgetissa hauskaan illalliseen, seuraava loma seitsemän viikon päästä perjantaina Biomedicumissa aika ärsyttävään ja pitkään tenttiin. Ei kuulosta yhtään niin rentouttavalta.

Elämyskameli suosittelee

kaverit, ei tentit

Eestin herkut

Loman toinen ulkomaanmatka on takana. Käytiin puolivuotiaan kummipojan ja sen perheen kanssa Tallinnassa. Maanantaina mentiin ja tänään tultiin takas. Ohjelmaan kuului laivabuffetruokailua (se on helpointa lasten kanssa), ostosten tekemistä (veitsenteroitin ja kätevä kaatosiivilä), eläintarha (vielä järkyttävämpi paikka kuin eläintarhat yleensä) ja Robbie Williamsin konsertti (mieletöntä, upeaa, ihanaa).

Mä en siis yleensä suuremmin pidä matkailusta maissa, joiden kieltä mä en osaa. Tallinnassa mä meen hämilleni, jos mulle puhutaan suomea ja mä puhun sitkeästi englantia takaisin. Mä oon siellä turisti enkä halua mennä sinne ihan imperialistina olettamaan, että kaikki osaa mun kieltä. On eri asia olla pahoillaan siitä, että ruotsalaiset puhuu englantia mulle, koska silloin mä oon turisti ja yritän olla asiallinen puhumalla maan omaa kieltä. Nyt oli kuitenkin oikein kivaa, koska mä sain puhua englantia ja seurueen kolmesta muusta aikuisesta kaksi puhui myös englantia. Handyman oli änkyrä ja puhui suomea, vaikkeivät kaikki tarjoilijat sitä ymmärtäneet. Toisaalta Handyman oli myös herrasmies ja puhui viroa Mäkkärissä: "Mulle McWrap-suur-McEine." "Joogiks?" "Kola lait."

Tallinnan eläintarha tarjosi viihdytystä tiistaiaamupäivään. Mä en suuremmin tykkää eläintarhoista, mutta meen tietty mukaan jos joku pyytää. Siinä on kuitenkin vähän tavallisuudesta poikkeavaa ulkoilua. Berliinin länsieläintarhassa oli viimeksi kamalaa nähdä mieleltään järkkynyt jääkarhu, mutta ehkä vielä ravistavampaa oli nähdä sen lajitoveri pienemmässä ja monin verron karummassa kämpässä kuin missä mä asun tai vessan kokoisessa häkissä asuva kotka, joka lensi päin verkkoa. Häkin verkkoon kiinnittyneistä höyhenistä päätellen ei ollut ensimmäinen kerta. Eläintarhat on silkkaa kidutusta. Pahan mielen ja huonon omatunnon paikkoja.

Robbie Williams oli sen sijaan loistava eikä tuntunut karjamaisesta jonotuksesta huolimatta yhtään kidutukselta. Jopa lämppäri Olly Murs oli ihan nappivalinta ja todellakin lämmitti. Täytyy ostaa sen levy, nimittäin asenne oli mainio ja biisit kivoja. Itse Robbie oli selkävaivastaan huolimatta planeetan paras showmies ja esitys oli kaikkiaan huikea. Musiikki on niin hyvää, tunnelma oli taivaassa ja jopa neuvostoajan laululava niin sopiva 70000 ihmisen konsertille, että parempaa iltaa en olisi voinut kuvitella. Päivällä oli kävelty pari tuntia eläintarhassa ja illalla vielä 2,5 km suuntaansa sekä jorattu konsertissa kolme tuntia putkeen sandaaleissa ja sänkyyn päästessä vasen isovarvas ja oikea kantapää oli aika turrat. Ainoa nurinan aihe konsertissa oli se, että meidän viereen kehittyi jonkinlainen kaljanhakutie ja siitä kulki loppumaton virta ihmisiä molempiin suuntiin läikyttäen juomiaan ja peittäen isoilla päillään meidän näkyvyyden lavalle. Puolessavälissä mä kyllästyin ja pakotin ne kiertämään meidän takaa. Sen takia mun sandaalissa oli 2,5 dl lonkeroa, mutta mä näin, mitä tapahtuu. Eilinen konsertti tallennetaan myöhemmin DVD:lle. Täytyy kirjoittaa joulupukille.

Elämyskameli suosittelee

RW

Kiihkeyttä kuumaa

Mä oon niin virheellinen ihminen, etten todellakaan viihdy yksinäni ilman jonkinlaista viihdykettä. Parasta viihdettä on tietty joku mukava tuttu ihminen, jonka kanssa voi jutella, mutta sellaisen puuttuessa myös jokin kiinnostava podcast tai mun säälittävän maun mukainen musiikki kelpaa. Etenkin kammottavaa on istua ratikassa ja joutua kuuntelemaan jotain tyhjänpäiväistä keskustelua. Hiljaisuus ei oo yhtä tylsää kuin mulle kuulumaton keskustelu. Tänään mä unohdin kuulokkeet kuntosalille mennessäni ja se oli typerryttävää. Siellä ei sentään joudu kuuntelemaan sekasaleilta tuttua äijien ähkimistä tai kenenkään tuntemattoman kiusallisia tarinoita, mutta musiikki siellä on hirveää. Kerran aiemmin olen altistunut James Bluntin You're Beautifulille ja tällä kertaa mun yläselkäbodaus muuttui kidutukseksi Lauri Tähkän takia. Jarkko Suon ja kuuman kiihkeyden ei kuuluisi olla samassa paketissa.

Mua ei oikeasti yhtään kiinnosta lomailla maissa, joiden kieltä mä en osaa. Sen vuoksi mä en tykkää käydä Tallinnassa. Nyt kuitenkin ensi viikolla mä oon menossa sinne kolmatta kertaa elämässäni. Seuraksi tulee puolivuotias kummipoika perheineen sekä Robbie Williams. Ehkä mä selviän, vaikka ekaa kertaa mä oon siellä yötä ja jopa kaksi yötä. Etukäteen jo jännittää. Ei vähiten se, että mun englanti on aika ruosteessa. Yritän puhua sitä itsekseni, mutta unohtelen sanoja. Kielet menee sekaisin ja viime aikoina mä oon puhunut niin paljon ruotsia ja saksaa ettei englanti toimi niinku ennen. Kyllähän mä sitä koko ajan luen (nyt menossa yhtä aikaa ravistuttavan jännittävä Fundamentals of Diagnostic Radiology ja The Cold War: A New History), mutta se on eri asia kuin puhua tavallisia juttuja.

Elämyskameli suosittelee
oma musiikki, vaikka se vasta onkin huonoa

Harrastusvälineet hajoaa käsiin

Uimapuku ei ole ikuinen. Jos sitä ei varasteta, niin kovassa käytössä ja huolettomasti pesten sen elinkaari on pari-kolme vuotta. Mun käyttöuimapuku on hiljalleen hapertunut ja ohentunut ja etenkin Pumpumkatti on seurannut sen tilannetta huolestuneena. Todenmukaisesti on sanottava, että uimapukuhuolestus on ollut vastavuoroista (muistapa ostaa uusi, Pumppis!). Huolestunut seuranta johtaa harvoin hyviin tuloksiin ja oikeastaan mä oon aktiivisesti pelännyt, että uimapuku joku päivä repeää kiusallisesti. Mulla on toki kaksi muutakin uimapukua, mutta en oo vain millään muistanut vaihtaa uutta uimakassiin. Nyt sitten kuitenkin Saksassa Handyman huomautti, että selästä oli tosiaan sauma paikallisesti ratkennut. Tuli sitten vaihdettua heti upouuteen müncheniläisessä kaupassa. Mun halpa vesijuoksuharrastus tuntuu vaativan nyt aikamoisia investointeja, kun uimapuvun lisäksi mun vesijuoksuvyö menettää palikoitaan ja sekin pitää korvata. Onneksi investoinnit on kuitenkin aika vähäisiä tässä harrastuksessa.

Me tehtiin tässä Saksan jälkeen pieni kiertue Koto-Suomessa. Sunnuntaina vietiin Äiti Imatralle ja ajettiin siitä treffaamaan Handymanin mummoa Savonlinnaan. Yöksi mentiin Jyväskylään ja se olikin jännittävä reissu. Jyväshovin parkkihalli sijaitsee toisen hallin perällä parin portin takana. Halli on niin matala, että perus-hatchbackin takaluukku auetessaan jää alle viiden senttimetrin päähän katosta. Hallista hotelliin täytyy sunnuntai-iltana kävellä huoltotunnelin ja suljetun ostoskeskuksen läpi ulos ja viereisestä ovesta taas sisään. Kovin paljon hämärämpi ei reitti voisi olla. Se oli kyllä ihan kaiken sen arvoista, koska maanantaiaamuna mä näin paitsi Kummitytön, myös sen kaksi herttaista alituiseen höpöttävää pikkusiskoa ja ultrasöpösen kolmeviikkoisen pikkuveljen, joka liittyy pian mun kummilasten iloiseen laumaan. Siinä on kyllä kerrassaan valloittava ja hyvin kasvatettu lapsikatras ja todella rauhalliset vanhemmat. Tällä en tarkoita sanoa, etteivätkö blogin muiden lukijoiden lapset olisi hyvin kasvatettuja, mutta muilla lukijoilla ei ole neljää alle viisivuotiasta lasta kotona, joista vain pienin nukkuu päiväunia ja silti järki tallessa. Todellakin hatunnosto Jyväskylään.

Maanantaina ajettiin Tampereelle ja käytiin juttelemassa mun mummon kanssa. Käytiin syömässä The Grill -nimisessä ravintolassa, jossa mä oon syönyt ehkä elämäni parhaan pihvin. Yöksi mentiin Scandic Tampere Station -hotelliin, joka oli todella upea. Mun pitäisi antaa useamminkin Handymanin valita hotellihuone, koska toistaiseksi koetusta yhdestätoista lomayöstä kaksi on nukuttu kotona ja kaksi Handymanin valitsemassa hotellihuoneessa ja ne on kyllä olleet upeimpia hotelleja. Tässä uusimmassa oli huoneessa oma sauna ja parveke, joten eilen saunottiin. Enpä muista, koska me oltaisiin saunottu kahdestaan viimeksi. Tänään tultiin sit kotiin. Nyt ei matkailla pääkaupunkiseudulta ennen ensi viikkoa.

Elämyskameli suosittelee
Scandic Tampere Station

Yläkerrassa

Edellinen kirjoitus jäi siis cliffhangeriin - joudutaanko me jäämään vitoskerrokseen vai päästäänkö ylemmäs? Mä menin eilen ohjeiden mukaisesti reklamoimaan aamusta. Olin jo etukäteen pohtinut sopivia fraaseja ja hyviä sanoja. Aloitin dramaattisesti "Leider sind wir nicht mit unserem Zimmer zufrieden" (=valitettavasti emme ole tyytyväisiä huoneeseemme). Selitin ongelman ja työntekijä ryhtyi työhön. Hän näpytti tietokonetta, huokaili ja soitti toistakymmentä puhelua. Lopulta hän sanoi, että saa järjestettyä meille huoneen 34. kerroksesta. Jipii! Eilen iltapäivällä päästiin sinne ihailemaan maisemia. Nyt kelpaa. Edelleenkään ei ole internetiä, mutta Handyman lataa mulle lisää surffailuaikaa Soneralta ja Handymanilla itselläänhän on saksalainen prepaid-SIM iPadissaan. Valitettavasti vain 3G on aika huono täällä. Parempi  kuin ei mitään toki. Ja onneksi on Starbucks ja ilmainen wlan.

Me käytiin tänään parinkymmenen kilometrin päässä olevassa designer outletissä, koska Handymanin virallinen vaatettaja Niketown Berlin on muuton kourissa väliaikaisesti suljettuna. Paikka oli ihan kamala - keskelle ei mitään oli rakennettu teennäinen kylä, jossa joka talossa oli jokin merkkituotemyymälä. Kaikki oli siistiä ja kaunista ja muovista. Siellä oli kuitenkin jonkinlainen "Nike Factory Store", josta Handyman löysi kolme uutta paitaa melko lailla halvemmalla kuin normaalisti. Handyman oli iloinen kuin ylivuotinen hirvenvasa näistä paidoista ja koko paikasta. Mä tunsin olevani ihan ykkösvaimo, kun selvitin sille eka sen paikan ja vein sen sit vielä rautakauppaan katselemaan Bosch Professional -tuotteita. Kohta me mennään leffaan, jossa esiintyy Morgan Freeman. Handyman varmaan luulee, että se on kuolemassa.

Tänään oltiin menossa myös Handymanin idolin suosittelemaan Hans Välimäenkin kokeilemalle kebapkiskalle, jossa on aina jono. Handyman ei ollut etukäteen ymmärtänyt, että jono kestää aivan lyhyimmillään noin 20 min, keskimääräisesti noin 45 min ja helposti jopa 1,5 tuntia. Kun oli jonotettu 10 minuuttia 50-metrisessä jonossa, joka ei ollut edennyt yhtään, totesi jopa Handyman, että mikään kebu ei voi olla sen arvoista. Etenkin, kun Handyman ei suuremmin edes kebapista välitä. Mentiin sit ylikansalliseen ravintolaan ja jätettiin Mustafan kebap kiinnostuneemmille.

Elämyskameli suosittelee

ilmainen wlan (ihmisoikeus)

Ajamista ja syömistä

Eilen me lähdettiin ajamaan Karlsruhesta aamulla Müncheniin päin. Koska länsisaksalaiset moottoritiet on surkeassa kunnossa, jouduttiin alkumatka ajamaan aika pelottavasti kapeassa betonikourussa kilometritolkulla tietyömaan vuoksi. Entisen Itä-Saksan moottoritiet ovat sen sijaan erinomaisessa kunnossa. Tämä on viime aikoina aiheuttanut nurinaa entisissä länsiosavaltioissa, sillä ns. valtio on kantanut vuodesta 1991 lähtien solidaarisuusveroa ja tällä rahalla on siis esim. korjattu idän moottoriteitä. Eiköhän ne kohta sen lopeta ellei oo jo lopettaneetkin.

Rapistuva moottoritie vei meidät Dachaun keskitysleirille. Me ollaan aiemmin käyty Sachsenhausenissa, joka sijaitsee lähellä Berliiniä, joten tiedettiin vähän mitä odottaa. Eka katsottiin dokumenttifilmi ja sen jälkeen kierreltiin paikkoja. Tokihan keskitysleiri on koskettava ja kammottava paikka, mutta tää oli aika lailla pilattu. Niin dokumentti kuin museokin korosti jatkuvasti saksalaisten kauheutta ja pelastajien hyvyyttä. Jotenkin siinä tuli katsellessa mieleen, että mitenhän suuri ja mahtava Yhdysvallat selittää itselleen Dachaun ja Guantanamo Bayn leirien eron. Dachaussa sentään kävi joskus kansainvälisiä toimittajia (eihän ne tietenkään nähneet kuin propagandaversion, mutta pääsivät kuitenkin alueelle). Ehkä se on se ero.

Dachausta me ajettiin Müncheniin, etäisyyttä on vain noin 20 km. Handyman oli vastuussa Münchenin hotellivarauksesta ja hoiti homman kotiin. Handyman oli varannut yläkerran huoneen Hotel Annasta, joka on upea hotelli ihan keskustassa. Erittäin siisti ja mukava hotelli, suosittelen kaikille Münchenin kävijöille. München on kuulemma kovinkin viihtyisä ja mielenkiintoinen kaupunki, mutta me ei kovinkaan paljon sitä ehditty käydä, kun tultiin kaupunkiin vasta illalla ja illallisen sekä MediaMarkt-reissun jälkeen kello olikin jo kahdeksan. Kaupungilla käveleskely ei 30°:n lämpötilassa huvittanut eikä mikään kauppa ollut enää auki. Aamulla mä kävin ostamassa periaatteideni vastaisen avoautopäähineen ja sitten jo lähdettiinkin. Jotenkin München jäi kaivelemaan, sinne pitää päästä uudelleen.

Münchenistä ajettiin ensin Nürnbergiin lounaalle. Mun etukäteen tsekkaama thairavintola oli niin täynnä, että kukaan ei tullut edes tilausta kysymään kymmeneen minuuttiin, joten ei sitten viitsitty jäädä. Oli aika kuuma (34°), joten tyydyttiin lähimpään ravintolaan, joka oli kelvoton "Das Mohr". Älkää menkö. Nürnbergissä käytiin vielä Starbucksissa, jossa Handymanin kuppiin kirjoitettiin nimeksi "Dürr" ja multa ei nimeä uskallettu kysyä ollenkaan. Mä join Cool Lime Refresha -nimisen mehun, joka oli oikein virkistävä.

Seuraavaksi ajettiin parisataa kilometriä Zwickauhun. Kyseessä on entisen DDR:n autopääkaupunki, Trabant-tehdas sijaitsi siellä. Nykyään siellä tehdään Volkswageneita. Zwickau on ilmeisesti hassun nimensä vuoksi Handymanin suosiossa (Handyman on jatkuvasti menossa "Zwickaukkalaan"), joten pitihän sinne mennä. Tää matkakertomus kuulostaa siltä, että välillä me ajellaan ja sitten pysähdytään syömään, mikä ei ole kaukana totuudesta. Toisaalta Naisen kanssa -sarjakuvassa todettiin, että nainen pitää sellaisesta tekemisestä, johon liittyy autolla ajamista ja syömistä. Totta. Juuri kun oltiin Zwickaun torilla kahvilla, mä sain kutsun kummipojan ristiäisiin ja alkoi sataa. Hieno hetki.

Kun oltiin seudulla, käytiin tsekkaamassa myös valtavan kauniiksi kehuttu Dresden. Ajeltiin vähän keskustassa, ei edes pysähdytty (eikä juotu tai syöty mitään). Ehkä olisi pitänyt pysähtyä, jotta olisi tajunnut Dresdenin valtavan kauneuden. Ei vakuuttanut. Dresden on toki hieno ihmistahdon taidonnäyte, kun täysin murusiksi pommitettu kaupunki on koottu sodan jälkeen uudestaan, mutta vanhat talot näyttää vanhoilta taloilta muuallakin.

Berliini yllätti. Tultiin poikkeuksellisesti Park Inn -hotelliin Radissonin sijaan ja se oli kauhea pettymys. Mä olin ehdoin tahdoin varannut sviitin, koska netissä luvattiin sen sijaitsevan hotellin "ylemmissä" kerroksissa ja hotellissa on 37 kerrosta. No huone sijaitsee viidennessä kerroksessa, alempana ei huoneita olekaan. Näkymä ikkunasta ei ole "wunderschön" vaan naapuritavaratalon ikkuna ja kävelykadun kate. Mä menin tietysti valittamaan, kun sitä varten mä oon sitä saksaa lukenut. Käskivät tulla huomenna uudestaan, josko joku lähtisi pois. Perkeleen espanjalaiset, jotka on tukkineet koko paikan! Pahin pettymys oli kuitenkin se, kun netissä mainostetut "LAN oder WLAN" ei kuuluneetkaan huoneen hintaan vaan maksavat 18 e/vrk! Törkeää. Onneksi on 3G ja EU. Ei enää ikinä muualle kuin Radissoniin Berliinissä.

Berliini yllätti kyllä positiivisestikin. Oltiin ulkona, kun alkoi vähän sadella. Vetäydyttiin hotellihuoneeseen ja alkoi valtavan raju ukkosmyrsky. Jopa viidennestä kerroksesta pystyi sitä hiukan ihailemaan, vaikka näkeekin lähinnä vastapäisen talon seinän. Miltä olisi tuntunut kerroksessa +20?

Elämyskameli suosittelee

Hotel Anna Münchenissä ja Cool Lime Refresha Starbucksissa

Rein kaunoinen

Eilinen oli mahtava päivä. Monet muut päivät on varmasti kateellisia. Me lähdettiin aamusella Kölnistä etelään. Ekana ohitettiin Bonn, joka on entisestä pääkaupunkistatuksestaan huolimatta varsin vaatimaton kyläpahanen. Tai no on siellä 300 000 asukasta ja Beethoven on syntynyt siellä, mut kummiski. Ei kiinnostanut tarpeeksi, että ois viitsitty mennä katsomaan. Koko Bonn on erikoinen kohtalon oikku - se valittiin Länsi-Saksan pääkaupungiksi puolivahingossa, koska Konrad Adenauer oli sieltä kotoisin. Frankfurt olisi ollut ilmiselvä, helppo valinta, mutta saksalaiset ei tykkää helposta. Niinpä ne viritti koko valtionhallinnon tyhjästä tuohon pieneen kaupunkiin, joka me ohitettiin. Ei harmita.

Pian Bonnin jälkeen tie 42 asettui mukavasti Reinin varrelle. Koblenzin kaupungissa pysähdyttiin ajamaan kondoliköysiradalla joen yli linnoitukseen, jossa käytiin pissalla (ilmainen vessa, ei vessakyttää!) ja juotiin limsaa. Koblenzin eteläpuolella alkoi kunnolla Reinin laakso, Unescon maailmanperintökohde. Se on jumalattoman kaunis. Niin kauniita maisemia mä en oo ikinä nähnyt. Rein virtaa pääosin rauhallisena mutkitellen muovaamassaan laaksossa, molemmin puolin välittömästi joenpartaalta ylöspäin lähtee jyrkkä mäki. Mäkien rinteitä on paikoin raivattu säännöllisiksi viiniviljelmiksi, pääosin ne ovat metsää, joiden välistä pilkistää kauniita linnoja. Molemmin puolin jokea kulkee tie ja rautatie, tie aivan joen partaalla. Me ajettiin itäpuolta. Tie kulkee pienten kylien halki, niissä on rannassa ravintoloita, hotelleja ja viinitiloja. Me käytiin katsomassa myös joen kapeimmalla kohdalla sijaitseva Loreley, joka on kookas jyrkkä korkea kallio, jonka päältä oli huikeat näkymät ja jonka kohdalla joen virtaus on niin pyörteistä, että moni laiva on siihen jäänyt, viimeksi tammikuussa 2011 alus rikkihappolastissa. Lounas syötiin tyypillisessä saksalaisessa Biergartenissa aivan joen varrella. Reinin laakso oli kaikkiaan järisyttävän upea kokemus. Jos kiinnostaa, kannattaa katsoa YouTubesta nimimerkin "egrosz" postaama video "Loreley on Rhine". Taustalla soi Heinrich Heinen runoon sävelletty Die Loreley ja kuvassa ollaan jokilaivalla ja egrosz kuvaa paitsi maisemia, myös sympaattista japanilaisrouvaa. En nyt valitettavasti saa ko. videota tähän linkattua iPadilla, pahoittelen.

Reinin laaksosta ajettiin Mainzin, Frankfurtin ja Heidelbergin ohi hotellille Karlsruhen taakse. Melkein välittömästi jatkettiin 30 km:n päähän Baden-Badeniin kylpemään Caracalla-kylpylässä, jossa käytiin myös elokuussa viime vuonna. Nyt mä saatoin selittää itselleni, että parantaviin vesiin oli syytä mennä Handymanin rikkinäistä selkää kuntouttamaan. Oli ihanaa istua lämpimissä altaissa poreissa ja hieronnoissa. Kun muut altaat olivat lämpötilaltaan 32-38°, tuntui "kylmän luolan" 18° aivan mahdottomalta, vaikka suomalaisessa järvessä ilman noita lämpökylpyjä 18° on ihan ookoo, jopa hyvä. Niin se iho toimii.

Tänään on tarkoitus ajaa tästä kolme tuntia itään Müncheniin. Noin 20 km ennen määränpäätä pysähdytään tutustumaan Dachaun keskitysleirille. Palataan!

Elämyskameli suosittelee

Reinin laakso - Rheintal - Rhine valley

Cologne

Nyt on loma alkanut. Tai ei vielä virallisesti, koska ensimmäinen vuosilomapäivä on maanantaina. Tänään oli työvuorolistan mukaan vapaapäivä ja huomenna on viikkolepo. Koska mä en kuitenkaan ole ihan noin anaalinen (en oikeesti oo!), ajattelen olevani jo lomalla. Hyvää lomaa mulle!

Toki kun on loma, on syytä tulla Saksaan. Niinpä me tultiin. Lennettiin aamulla Berliiniin ja jatkettiin Tegelin kentältä vuokra-autolla Kölniin. Oltiin etukäteen varattu ykkössarjan BMW:n avomalli tai vastaava ja koska ne tarjosi meille vastaavaa (VW Eos), Handyman ilmoitti silmää räpäyttämättä, että totta kai me otetaan tarjottu upgrade 20 e/vrk. Niinpä me ajetaan täällä Z4-Bemulla, joka on Handymanin sanoin "jopa täällä vähän provokatiivinen". Mä kyllä tykkään olla kyydissä, kun helteellä on katto auki kaupungissa. Moottoritiellä oli hetkittäin hiukan hurjaa, vaikka suurin huoli olikin kampauksen kestävyydessä. En mä tiennyt voivani tykätä avoautosta. Toisaalta a) tää on sellainen maa, että kehtaa ja b) nyt on se oikea ilma avoautolle. En mä edelleenkään lämpene Handymanin idealle ostaa avoauto Helsinkiin. Siinä ei oo mitään järkeä.

Loma on mennyt toistaiseksi muuten vähän traagisissa merkeissä, koska Handymanilla on noidannuoli ja se on todella kipeänä. Tai no useimmat miehethän on aina todella kipeänä, kun niillä on mitään vaivaa, mutta mä luulen, että Handymanin selkä voi olla ihan objektiivisestikin ottaen aika arkana. Istuessa tai maatessa se on kuulemma ihan oireeton ja kävellessäkin pääosin vain vähän kipeä, mutta ongelmana on jumalattomat kipusävärit kävellessä. Vähän väliä mies putoaa kumaraan nojaamaan polviinsa ja ähkii. Se on niin kamalan näköistä, että ohikulkijat näyttää huolestuneilta. Toki selkä estää myös esim. kantamisen (jopa iso iPad jäi hotellille, kun lähdettiin kaupungille) ja pudonneiden tavaroiden nostelun eikä esim pukeutuminen ole kovinkaan sulokasta. Kävelykin on niin hidasta, että mummot ohittaa. Onneksi mun selkä on kunnossa, koska jonkun pitää saada meidän yhteinen matkalaukku takakonttiin.

Niin, me ollaan siis Kölnissä. Matkalla tänne pysähdyttiin syömässä Hannoverin Markthallessa (Lonely Planetin suositus, ei kovin hyvä). Illalla käytiin (autolla, mies on rikki) katsomassa Kölnin tuomiokirkkoa ja syötiin Belgischer Hofissa (Lonely Planetin suositus, ei sekään mikään erikoinen). Tarkoitus oli vielä käydä hotellin uima-altaalla, mutta siellä selvisikin, että diving pool on kastautumiskylmäallas. No, huomenna mennään kylpylään.

Elämyskameli suosittelee

lomailu ja avoauto Keski-Euroopassa