Postimyynti

Mä en oo innokas kotimyynnin kannattaja. Toki aineettomia hyödykkeitä on ihan näppärää ostaa netistä, mutta muuten mä en suuremmin nettikaupoista perusta. Mä oon ostanut netistä yksinomaan sellaisia tavaroita, joita en kerta kaikkiaan oo muualta löytänyt, esim tietynlaisia vaippakankaita ja viimeisimpinä uusi vesijuoksuvyö (piti olla tietynlainen, että mahtuu kassiin) sekä Spiel des Jahres -voittaja Hanabi-korttipeli, joka ei vielä Suomen markkinoille ole tullut eikä tietoa saapumisaikataulusta ole. Mä ymmärrän, että esim. pitkien etäisyyksien päässä asuvien voi olla kätevää ostaa jopa vaatteitakin netistä, mutta toisaalta mä kannatan tiivistä ja ekotehokasta kaupunkiasumista. Mulle vaatteiden osto netistä on ihan absurdi ajatus - miten netissä voi arvioida kankaan ja työn laatua?

Monien nettivaatekauppojen toiminta on muutenkin melkein suututtavaa. Mä oon ymmärtänyt, että etenkin Zalando pakkaa koosta riippumatta tuotteensa käytännössä aina suureen pahvilaatikkoon. Asiamiesposteilla on mahdottoman hankalaa säilyttää niitä (esim. Eino Leinon kadun Valintatalossa laatikot vyöryy pahimpina hetkinä kulkuväylälle) ja tahma-aivot tukkii pahviroskiksen niillä perkeleen laatikoilla, kun eivät viitsi taitella niitä kasaan. Tyhjennyksen jälkeen vuorokaudessa pahviroskis on yli puolillaan lemmon zalandoroskaa. Äsken meni niin hermo, että paitahihasillani sormet kohmeessa kalastin kolme zalandoa ja yhden blenderilaatikon pahvinkeräyslaatikosta ja taittelin ne kiukun vallassa litteiksi, kun nettishoppaaja ei ollut itse ehtinyt.

Huh, onneksi mun ei tarvii ostaa Zalandosta mitään itse. Mainoksista mä oon ymmärtänyt, että posti- ja palautuskulut on automaattisesti tuotteen hinnassa enkä mä haluaisi maksaa muiden palauttelua. Samalla logiikalla meidän harvoissa vakuutuksissa on mahdollisimman suuri omavastuu. Huolehtikoot muut omista töhöilyistään, niin mäkin omistani.

Mun pankkikortissa on meneillään jotain outoa. Silloin tällöin se ilmoittaa, että "väärä PIN", vaikka ei ole väärä PIN. Niissä tilanteissa ei muuta pysty kuin maksamaan käteisellä, koska se ei kerrassaan anna maksaa, vaikka kuinka monta kertaa yrittäisi. Kortti on aika vanha, uusi on tulossa tammikuussa. Nyt viikonloppuna siru ei toiminut ollenkaan Hakaniemen Elannon S-marketissa, vaikka oli aivan ongelmitta toiminut samana päivänä jo useammassa muussa laitteessa, esim. Ympyrätalon S-marketissa. Myyjä yritti monta kertaa ja kun ei onnistunut, käytti magneettiraitaa ja pyysi mua todistamaan henkilöllisyyteni. Todella käsittämätöntä. Sirua ei voi käyttää, koska kone ei toimi ja sen vuoksi mun pitää 5,15 euron ostoksista todistaa henkilöllisyyteni?! Mä ymmärrän sen, että jos kieltäytyy käyttämästä sirua, pitää henkilöllisyys todistaa, mutta jos kaupan laite ei toimi, niin silloin myös? Onneksi en ollut näin kiukkuna, oisi siinä pieni kassatyttönen pelästynyt.

Selvästikään tää lukuloma ei tee hyvää mun mielentilalle. Pitää kuitenkin palata neuroradiologian pariin.

Elämyskameli suosittelee

pahvilaatikoiden taittelu, perkele!

Nukku

Mulla on ilahduttavat unenlahjat. Nukahdan helposti ja herään virkeänä. Päivystäessäkin yleensä uni tulee aika nopeasti, vaikka olisi etukäteen tiedossakin, että kohta se uhkailtu Hyvinkään pää sieltä soittaa. Repaleisen 2-4 tuntia nukutun päivystysyön jälkeen mä otan yleensä parin-kolmen tunnin päiväunet ja nukun illalla taas lapsen lailla. Nyt kuitenkin jostain syystä edellisen päivystyksen jälkeisenä yönä mä en saanut nukuttua silmäntäyteistä. Väsytti kyllä, mutta ei uni tullut. Kolmen jälkeen kyllästyin kääntämään kylkeä ja aloin lukea tenttikirjaa. Päivällä mä olin kyllä väsynyt, mutta jaksoin silti työpäivän kunnialla loppuun ja vielä jaksoin riekkua koulutuksessa iltayhdeksään. Mä olin suorastaan hämmästynyt, etten ollut sitä väsyneempi. Tänään olisi kyllä nukuttanut, mutta Handyman ei ole hienotunteinen herääjä. Sillä oli kello soimassa puoli kuudelta ja sen äänekkäät aamutoimet (etenkin ympäri kämppää kävellessä suoritettava sähköhammasharjaus) piti huolta siitä, ettei mun oo sen jälkeen tarvinnut nukkua. Nyt kyllä nukuttaisi, mutta ei sitä lauantaiaamuna yhdeksältä viitsi nukkumaan mennä.

Mä ostin uudet kengät ja oon urhoollisesti käyttänyt niitä melkein koko viikon, vaikka jo maanantaiaamuna ne teki vauvan kämmenen kokoisen rakon kantapäähän. Toisaalta nää kengät ei rullaa sukkia. Silmitön kipu on aika pieni hinta sileän sukan tuomasta mielenrauhasta. Mun pitäisi mennä tänään jumppaan ja se kyllä etukäteen vähän arveluttaa.

Potatis

Kevään saksantunnilla sovittiin, että pitkän kesätauon jälkeen ennen uutta kurssia verrytellään saksankielisessä teatterissa. Treffit 28. elokuuta Kansallisteatterin suurella näyttämöllä Berliinin Volksbühnen Dostojevski-tulkinnan "Der Spieler" merkeissä. Mä olin tietty innoissani ideasta aina siihen asti, kun kesäkuun alussa tsekkasin näytelmän speksit Juhlaviikkojen sivuilta. Kesto 4 h ja paikkaliput. Kun ei hommattu lippuja yhdessä, oli aika selvää, että siellä joutuu istumaan yksin ja ehkä väliajalla näkee kavereita. Pohdin päätöstä koko kesän ja toissapäivänä eli näytöstä edellisenä päivänä mietin, että helkkari sentään - tuleepa ainakin blogintäytettä. Niinpä mä ostin liput.

Mua vähän karmaisi, että katsomo oli melkein täynnä. Niin moni selittää itselleen, että kyllä kannattaa katsoa neljä tuntia saksankielistä teatteriesitystä. Vain joitain aitioirtopaikkoja oli vapaana ja aitiossa mäkin istuin. Mä en ollut tarkemmin perehtynyt siihen, mistä tarina kertoo ja ei se mulle sit selvinnytkään. Frank Castorf, saksalaisen vastarintateatterin grand old man (tämän luin brosyyristä), oli pannut näyttelijät kompastelemaan perunoihin, repimään Brian Jonesin kuvia seiniltä ja huutelemaan repliikkejään kumisen krokotiilin sisältä. Ehkä olisi pitänyt perehtyä juoneen ennalta. Harmillisesti ainakin kaksi eri mies- ja kaksi naisnäyttelijää olivat keskenään niin saman näköiset, etten tunnistanut heitä toisistaan ja muutenkin roolihahmot jäivät vähän epäselviksi. Luikin väliajalla kotiin. Aion kuitenkin toki hipsteriseurassa kehua ko. kulttuurielämyksen maasta taivaisiin ja todellakin tituleerata Castorfia saksalaisen vastarintateatterin grand old maniksi.

Mä oon ollut tän viikon tutustumassa tuki- ja liikuntaelimistön magneettikuvauksiin. Etukäteen kun ei asiasta oo juuri mitään tiennyt, on voinut huomata oppivansa nopeasti paljon. Tänään mä jo selvisin polven magneetin tulkinnasta melkein itsenäisesti! Vielä maanantaina en tunnistanut kaikkia polven rakenteita kuvasta. On aika riemukasta huomata oppivansa jotain. Toisaalta on ahdistavaa tietää, että kun mä ensi kuussa taas opiskelen täysin muuta aluetta, en muista polvesta enää mitään, kun alan toden teolla lukea lokakuun tenttiin ensi kuun lopulla.

Elämyskameli suosittelee
hipsterimäinen ylemmyydentunto

Rocca al mare

Virossa kun oltiin, täytyi käydä Prismassa. Innokkaimmat käy toki myös Hesburgerissa ja Seppälässä, mutta me jätettiin ne tällä kertaa väliin. Yleensä on ollut tapana käydä Sikupillin Prismassa, mutta nyt eläintarhareissulla nähtiin sille jämäkkä kilpailija: Viron suurin kauppakeskus Rocca al mare, jossa on toki myös älyttömän kokoinen Prisma. Rocca al maressa käytiin syömässä Euroopan huonoimmassa intialaisessa ravintolassa ja mä ostin veitsenteroittimen ja kaatosiivilän. Handyman osti lonkeroa ja appiukolleen konjakkia. Vasta kotomaassa mä tutustuin Rocca al mareen tarkemmin ja kyllä alkoi ottaa päähän, kun huomasin että siellä olisi ollut Marks&Spencer! Nyt pitää mennä uudelleen. Tai voisihan sitä mennä Britanniaankin.

Loma on aika lailla lopussa. Maanantaina on jälleen työpäivä. Tällainen kolme viikkoa on mulle oikein sopiva. PIdempi aika kävisi tylsäksi ja lyhyemmältä lomalta olisi koko ajan lähdössä takaisin töihin. Mä aion olla töissä nyt neljä viikkoa ja lomailla sitten uudet kolme viikkoa, kun kerran pääsin makuun. Tämä loma huipentuu kymmenen minuutin kuluttua lukiokavereiden kanssa Salutorgetissa hauskaan illalliseen, seuraava loma seitsemän viikon päästä perjantaina Biomedicumissa aika ärsyttävään ja pitkään tenttiin. Ei kuulosta yhtään niin rentouttavalta.

Elämyskameli suosittelee

kaverit, ei tentit

Eestin herkut

Loman toinen ulkomaanmatka on takana. Käytiin puolivuotiaan kummipojan ja sen perheen kanssa Tallinnassa. Maanantaina mentiin ja tänään tultiin takas. Ohjelmaan kuului laivabuffetruokailua (se on helpointa lasten kanssa), ostosten tekemistä (veitsenteroitin ja kätevä kaatosiivilä), eläintarha (vielä järkyttävämpi paikka kuin eläintarhat yleensä) ja Robbie Williamsin konsertti (mieletöntä, upeaa, ihanaa).

Mä en siis yleensä suuremmin pidä matkailusta maissa, joiden kieltä mä en osaa. Tallinnassa mä meen hämilleni, jos mulle puhutaan suomea ja mä puhun sitkeästi englantia takaisin. Mä oon siellä turisti enkä halua mennä sinne ihan imperialistina olettamaan, että kaikki osaa mun kieltä. On eri asia olla pahoillaan siitä, että ruotsalaiset puhuu englantia mulle, koska silloin mä oon turisti ja yritän olla asiallinen puhumalla maan omaa kieltä. Nyt oli kuitenkin oikein kivaa, koska mä sain puhua englantia ja seurueen kolmesta muusta aikuisesta kaksi puhui myös englantia. Handyman oli änkyrä ja puhui suomea, vaikkeivät kaikki tarjoilijat sitä ymmärtäneet. Toisaalta Handyman oli myös herrasmies ja puhui viroa Mäkkärissä: "Mulle McWrap-suur-McEine." "Joogiks?" "Kola lait."

Tallinnan eläintarha tarjosi viihdytystä tiistaiaamupäivään. Mä en suuremmin tykkää eläintarhoista, mutta meen tietty mukaan jos joku pyytää. Siinä on kuitenkin vähän tavallisuudesta poikkeavaa ulkoilua. Berliinin länsieläintarhassa oli viimeksi kamalaa nähdä mieleltään järkkynyt jääkarhu, mutta ehkä vielä ravistavampaa oli nähdä sen lajitoveri pienemmässä ja monin verron karummassa kämpässä kuin missä mä asun tai vessan kokoisessa häkissä asuva kotka, joka lensi päin verkkoa. Häkin verkkoon kiinnittyneistä höyhenistä päätellen ei ollut ensimmäinen kerta. Eläintarhat on silkkaa kidutusta. Pahan mielen ja huonon omatunnon paikkoja.

Robbie Williams oli sen sijaan loistava eikä tuntunut karjamaisesta jonotuksesta huolimatta yhtään kidutukselta. Jopa lämppäri Olly Murs oli ihan nappivalinta ja todellakin lämmitti. Täytyy ostaa sen levy, nimittäin asenne oli mainio ja biisit kivoja. Itse Robbie oli selkävaivastaan huolimatta planeetan paras showmies ja esitys oli kaikkiaan huikea. Musiikki on niin hyvää, tunnelma oli taivaassa ja jopa neuvostoajan laululava niin sopiva 70000 ihmisen konsertille, että parempaa iltaa en olisi voinut kuvitella. Päivällä oli kävelty pari tuntia eläintarhassa ja illalla vielä 2,5 km suuntaansa sekä jorattu konsertissa kolme tuntia putkeen sandaaleissa ja sänkyyn päästessä vasen isovarvas ja oikea kantapää oli aika turrat. Ainoa nurinan aihe konsertissa oli se, että meidän viereen kehittyi jonkinlainen kaljanhakutie ja siitä kulki loppumaton virta ihmisiä molempiin suuntiin läikyttäen juomiaan ja peittäen isoilla päillään meidän näkyvyyden lavalle. Puolessavälissä mä kyllästyin ja pakotin ne kiertämään meidän takaa. Sen takia mun sandaalissa oli 2,5 dl lonkeroa, mutta mä näin, mitä tapahtuu. Eilinen konsertti tallennetaan myöhemmin DVD:lle. Täytyy kirjoittaa joulupukille.

Elämyskameli suosittelee

RW

Kiihkeyttä kuumaa

Mä oon niin virheellinen ihminen, etten todellakaan viihdy yksinäni ilman jonkinlaista viihdykettä. Parasta viihdettä on tietty joku mukava tuttu ihminen, jonka kanssa voi jutella, mutta sellaisen puuttuessa myös jokin kiinnostava podcast tai mun säälittävän maun mukainen musiikki kelpaa. Etenkin kammottavaa on istua ratikassa ja joutua kuuntelemaan jotain tyhjänpäiväistä keskustelua. Hiljaisuus ei oo yhtä tylsää kuin mulle kuulumaton keskustelu. Tänään mä unohdin kuulokkeet kuntosalille mennessäni ja se oli typerryttävää. Siellä ei sentään joudu kuuntelemaan sekasaleilta tuttua äijien ähkimistä tai kenenkään tuntemattoman kiusallisia tarinoita, mutta musiikki siellä on hirveää. Kerran aiemmin olen altistunut James Bluntin You're Beautifulille ja tällä kertaa mun yläselkäbodaus muuttui kidutukseksi Lauri Tähkän takia. Jarkko Suon ja kuuman kiihkeyden ei kuuluisi olla samassa paketissa.

Mua ei oikeasti yhtään kiinnosta lomailla maissa, joiden kieltä mä en osaa. Sen vuoksi mä en tykkää käydä Tallinnassa. Nyt kuitenkin ensi viikolla mä oon menossa sinne kolmatta kertaa elämässäni. Seuraksi tulee puolivuotias kummipoika perheineen sekä Robbie Williams. Ehkä mä selviän, vaikka ekaa kertaa mä oon siellä yötä ja jopa kaksi yötä. Etukäteen jo jännittää. Ei vähiten se, että mun englanti on aika ruosteessa. Yritän puhua sitä itsekseni, mutta unohtelen sanoja. Kielet menee sekaisin ja viime aikoina mä oon puhunut niin paljon ruotsia ja saksaa ettei englanti toimi niinku ennen. Kyllähän mä sitä koko ajan luen (nyt menossa yhtä aikaa ravistuttavan jännittävä Fundamentals of Diagnostic Radiology ja The Cold War: A New History), mutta se on eri asia kuin puhua tavallisia juttuja.

Elämyskameli suosittelee
oma musiikki, vaikka se vasta onkin huonoa

Harrastusvälineet hajoaa käsiin

Uimapuku ei ole ikuinen. Jos sitä ei varasteta, niin kovassa käytössä ja huolettomasti pesten sen elinkaari on pari-kolme vuotta. Mun käyttöuimapuku on hiljalleen hapertunut ja ohentunut ja etenkin Pumpumkatti on seurannut sen tilannetta huolestuneena. Todenmukaisesti on sanottava, että uimapukuhuolestus on ollut vastavuoroista (muistapa ostaa uusi, Pumppis!). Huolestunut seuranta johtaa harvoin hyviin tuloksiin ja oikeastaan mä oon aktiivisesti pelännyt, että uimapuku joku päivä repeää kiusallisesti. Mulla on toki kaksi muutakin uimapukua, mutta en oo vain millään muistanut vaihtaa uutta uimakassiin. Nyt sitten kuitenkin Saksassa Handyman huomautti, että selästä oli tosiaan sauma paikallisesti ratkennut. Tuli sitten vaihdettua heti upouuteen müncheniläisessä kaupassa. Mun halpa vesijuoksuharrastus tuntuu vaativan nyt aikamoisia investointeja, kun uimapuvun lisäksi mun vesijuoksuvyö menettää palikoitaan ja sekin pitää korvata. Onneksi investoinnit on kuitenkin aika vähäisiä tässä harrastuksessa.

Me tehtiin tässä Saksan jälkeen pieni kiertue Koto-Suomessa. Sunnuntaina vietiin Äiti Imatralle ja ajettiin siitä treffaamaan Handymanin mummoa Savonlinnaan. Yöksi mentiin Jyväskylään ja se olikin jännittävä reissu. Jyväshovin parkkihalli sijaitsee toisen hallin perällä parin portin takana. Halli on niin matala, että perus-hatchbackin takaluukku auetessaan jää alle viiden senttimetrin päähän katosta. Hallista hotelliin täytyy sunnuntai-iltana kävellä huoltotunnelin ja suljetun ostoskeskuksen läpi ulos ja viereisestä ovesta taas sisään. Kovin paljon hämärämpi ei reitti voisi olla. Se oli kyllä ihan kaiken sen arvoista, koska maanantaiaamuna mä näin paitsi Kummitytön, myös sen kaksi herttaista alituiseen höpöttävää pikkusiskoa ja ultrasöpösen kolmeviikkoisen pikkuveljen, joka liittyy pian mun kummilasten iloiseen laumaan. Siinä on kyllä kerrassaan valloittava ja hyvin kasvatettu lapsikatras ja todella rauhalliset vanhemmat. Tällä en tarkoita sanoa, etteivätkö blogin muiden lukijoiden lapset olisi hyvin kasvatettuja, mutta muilla lukijoilla ei ole neljää alle viisivuotiasta lasta kotona, joista vain pienin nukkuu päiväunia ja silti järki tallessa. Todellakin hatunnosto Jyväskylään.

Maanantaina ajettiin Tampereelle ja käytiin juttelemassa mun mummon kanssa. Käytiin syömässä The Grill -nimisessä ravintolassa, jossa mä oon syönyt ehkä elämäni parhaan pihvin. Yöksi mentiin Scandic Tampere Station -hotelliin, joka oli todella upea. Mun pitäisi antaa useamminkin Handymanin valita hotellihuone, koska toistaiseksi koetusta yhdestätoista lomayöstä kaksi on nukuttu kotona ja kaksi Handymanin valitsemassa hotellihuoneessa ja ne on kyllä olleet upeimpia hotelleja. Tässä uusimmassa oli huoneessa oma sauna ja parveke, joten eilen saunottiin. Enpä muista, koska me oltaisiin saunottu kahdestaan viimeksi. Tänään tultiin sit kotiin. Nyt ei matkailla pääkaupunkiseudulta ennen ensi viikkoa.

Elämyskameli suosittelee
Scandic Tampere Station

Yläkerrassa

Edellinen kirjoitus jäi siis cliffhangeriin - joudutaanko me jäämään vitoskerrokseen vai päästäänkö ylemmäs? Mä menin eilen ohjeiden mukaisesti reklamoimaan aamusta. Olin jo etukäteen pohtinut sopivia fraaseja ja hyviä sanoja. Aloitin dramaattisesti "Leider sind wir nicht mit unserem Zimmer zufrieden" (=valitettavasti emme ole tyytyväisiä huoneeseemme). Selitin ongelman ja työntekijä ryhtyi työhön. Hän näpytti tietokonetta, huokaili ja soitti toistakymmentä puhelua. Lopulta hän sanoi, että saa järjestettyä meille huoneen 34. kerroksesta. Jipii! Eilen iltapäivällä päästiin sinne ihailemaan maisemia. Nyt kelpaa. Edelleenkään ei ole internetiä, mutta Handyman lataa mulle lisää surffailuaikaa Soneralta ja Handymanilla itselläänhän on saksalainen prepaid-SIM iPadissaan. Valitettavasti vain 3G on aika huono täällä. Parempi  kuin ei mitään toki. Ja onneksi on Starbucks ja ilmainen wlan.

Me käytiin tänään parinkymmenen kilometrin päässä olevassa designer outletissä, koska Handymanin virallinen vaatettaja Niketown Berlin on muuton kourissa väliaikaisesti suljettuna. Paikka oli ihan kamala - keskelle ei mitään oli rakennettu teennäinen kylä, jossa joka talossa oli jokin merkkituotemyymälä. Kaikki oli siistiä ja kaunista ja muovista. Siellä oli kuitenkin jonkinlainen "Nike Factory Store", josta Handyman löysi kolme uutta paitaa melko lailla halvemmalla kuin normaalisti. Handyman oli iloinen kuin ylivuotinen hirvenvasa näistä paidoista ja koko paikasta. Mä tunsin olevani ihan ykkösvaimo, kun selvitin sille eka sen paikan ja vein sen sit vielä rautakauppaan katselemaan Bosch Professional -tuotteita. Kohta me mennään leffaan, jossa esiintyy Morgan Freeman. Handyman varmaan luulee, että se on kuolemassa.

Tänään oltiin menossa myös Handymanin idolin suosittelemaan Hans Välimäenkin kokeilemalle kebapkiskalle, jossa on aina jono. Handyman ei ollut etukäteen ymmärtänyt, että jono kestää aivan lyhyimmillään noin 20 min, keskimääräisesti noin 45 min ja helposti jopa 1,5 tuntia. Kun oli jonotettu 10 minuuttia 50-metrisessä jonossa, joka ei ollut edennyt yhtään, totesi jopa Handyman, että mikään kebu ei voi olla sen arvoista. Etenkin, kun Handyman ei suuremmin edes kebapista välitä. Mentiin sit ylikansalliseen ravintolaan ja jätettiin Mustafan kebap kiinnostuneemmille.

Elämyskameli suosittelee

ilmainen wlan (ihmisoikeus)

Ajamista ja syömistä

Eilen me lähdettiin ajamaan Karlsruhesta aamulla Müncheniin päin. Koska länsisaksalaiset moottoritiet on surkeassa kunnossa, jouduttiin alkumatka ajamaan aika pelottavasti kapeassa betonikourussa kilometritolkulla tietyömaan vuoksi. Entisen Itä-Saksan moottoritiet ovat sen sijaan erinomaisessa kunnossa. Tämä on viime aikoina aiheuttanut nurinaa entisissä länsiosavaltioissa, sillä ns. valtio on kantanut vuodesta 1991 lähtien solidaarisuusveroa ja tällä rahalla on siis esim. korjattu idän moottoriteitä. Eiköhän ne kohta sen lopeta ellei oo jo lopettaneetkin.

Rapistuva moottoritie vei meidät Dachaun keskitysleirille. Me ollaan aiemmin käyty Sachsenhausenissa, joka sijaitsee lähellä Berliiniä, joten tiedettiin vähän mitä odottaa. Eka katsottiin dokumenttifilmi ja sen jälkeen kierreltiin paikkoja. Tokihan keskitysleiri on koskettava ja kammottava paikka, mutta tää oli aika lailla pilattu. Niin dokumentti kuin museokin korosti jatkuvasti saksalaisten kauheutta ja pelastajien hyvyyttä. Jotenkin siinä tuli katsellessa mieleen, että mitenhän suuri ja mahtava Yhdysvallat selittää itselleen Dachaun ja Guantanamo Bayn leirien eron. Dachaussa sentään kävi joskus kansainvälisiä toimittajia (eihän ne tietenkään nähneet kuin propagandaversion, mutta pääsivät kuitenkin alueelle). Ehkä se on se ero.

Dachausta me ajettiin Müncheniin, etäisyyttä on vain noin 20 km. Handyman oli vastuussa Münchenin hotellivarauksesta ja hoiti homman kotiin. Handyman oli varannut yläkerran huoneen Hotel Annasta, joka on upea hotelli ihan keskustassa. Erittäin siisti ja mukava hotelli, suosittelen kaikille Münchenin kävijöille. München on kuulemma kovinkin viihtyisä ja mielenkiintoinen kaupunki, mutta me ei kovinkaan paljon sitä ehditty käydä, kun tultiin kaupunkiin vasta illalla ja illallisen sekä MediaMarkt-reissun jälkeen kello olikin jo kahdeksan. Kaupungilla käveleskely ei 30°:n lämpötilassa huvittanut eikä mikään kauppa ollut enää auki. Aamulla mä kävin ostamassa periaatteideni vastaisen avoautopäähineen ja sitten jo lähdettiinkin. Jotenkin München jäi kaivelemaan, sinne pitää päästä uudelleen.

Münchenistä ajettiin ensin Nürnbergiin lounaalle. Mun etukäteen tsekkaama thairavintola oli niin täynnä, että kukaan ei tullut edes tilausta kysymään kymmeneen minuuttiin, joten ei sitten viitsitty jäädä. Oli aika kuuma (34°), joten tyydyttiin lähimpään ravintolaan, joka oli kelvoton "Das Mohr". Älkää menkö. Nürnbergissä käytiin vielä Starbucksissa, jossa Handymanin kuppiin kirjoitettiin nimeksi "Dürr" ja multa ei nimeä uskallettu kysyä ollenkaan. Mä join Cool Lime Refresha -nimisen mehun, joka oli oikein virkistävä.

Seuraavaksi ajettiin parisataa kilometriä Zwickauhun. Kyseessä on entisen DDR:n autopääkaupunki, Trabant-tehdas sijaitsi siellä. Nykyään siellä tehdään Volkswageneita. Zwickau on ilmeisesti hassun nimensä vuoksi Handymanin suosiossa (Handyman on jatkuvasti menossa "Zwickaukkalaan"), joten pitihän sinne mennä. Tää matkakertomus kuulostaa siltä, että välillä me ajellaan ja sitten pysähdytään syömään, mikä ei ole kaukana totuudesta. Toisaalta Naisen kanssa -sarjakuvassa todettiin, että nainen pitää sellaisesta tekemisestä, johon liittyy autolla ajamista ja syömistä. Totta. Juuri kun oltiin Zwickaun torilla kahvilla, mä sain kutsun kummipojan ristiäisiin ja alkoi sataa. Hieno hetki.

Kun oltiin seudulla, käytiin tsekkaamassa myös valtavan kauniiksi kehuttu Dresden. Ajeltiin vähän keskustassa, ei edes pysähdytty (eikä juotu tai syöty mitään). Ehkä olisi pitänyt pysähtyä, jotta olisi tajunnut Dresdenin valtavan kauneuden. Ei vakuuttanut. Dresden on toki hieno ihmistahdon taidonnäyte, kun täysin murusiksi pommitettu kaupunki on koottu sodan jälkeen uudestaan, mutta vanhat talot näyttää vanhoilta taloilta muuallakin.

Berliini yllätti. Tultiin poikkeuksellisesti Park Inn -hotelliin Radissonin sijaan ja se oli kauhea pettymys. Mä olin ehdoin tahdoin varannut sviitin, koska netissä luvattiin sen sijaitsevan hotellin "ylemmissä" kerroksissa ja hotellissa on 37 kerrosta. No huone sijaitsee viidennessä kerroksessa, alempana ei huoneita olekaan. Näkymä ikkunasta ei ole "wunderschön" vaan naapuritavaratalon ikkuna ja kävelykadun kate. Mä menin tietysti valittamaan, kun sitä varten mä oon sitä saksaa lukenut. Käskivät tulla huomenna uudestaan, josko joku lähtisi pois. Perkeleen espanjalaiset, jotka on tukkineet koko paikan! Pahin pettymys oli kuitenkin se, kun netissä mainostetut "LAN oder WLAN" ei kuuluneetkaan huoneen hintaan vaan maksavat 18 e/vrk! Törkeää. Onneksi on 3G ja EU. Ei enää ikinä muualle kuin Radissoniin Berliinissä.

Berliini yllätti kyllä positiivisestikin. Oltiin ulkona, kun alkoi vähän sadella. Vetäydyttiin hotellihuoneeseen ja alkoi valtavan raju ukkosmyrsky. Jopa viidennestä kerroksesta pystyi sitä hiukan ihailemaan, vaikka näkeekin lähinnä vastapäisen talon seinän. Miltä olisi tuntunut kerroksessa +20?

Elämyskameli suosittelee

Hotel Anna Münchenissä ja Cool Lime Refresha Starbucksissa

Rein kaunoinen

Eilinen oli mahtava päivä. Monet muut päivät on varmasti kateellisia. Me lähdettiin aamusella Kölnistä etelään. Ekana ohitettiin Bonn, joka on entisestä pääkaupunkistatuksestaan huolimatta varsin vaatimaton kyläpahanen. Tai no on siellä 300 000 asukasta ja Beethoven on syntynyt siellä, mut kummiski. Ei kiinnostanut tarpeeksi, että ois viitsitty mennä katsomaan. Koko Bonn on erikoinen kohtalon oikku - se valittiin Länsi-Saksan pääkaupungiksi puolivahingossa, koska Konrad Adenauer oli sieltä kotoisin. Frankfurt olisi ollut ilmiselvä, helppo valinta, mutta saksalaiset ei tykkää helposta. Niinpä ne viritti koko valtionhallinnon tyhjästä tuohon pieneen kaupunkiin, joka me ohitettiin. Ei harmita.

Pian Bonnin jälkeen tie 42 asettui mukavasti Reinin varrelle. Koblenzin kaupungissa pysähdyttiin ajamaan kondoliköysiradalla joen yli linnoitukseen, jossa käytiin pissalla (ilmainen vessa, ei vessakyttää!) ja juotiin limsaa. Koblenzin eteläpuolella alkoi kunnolla Reinin laakso, Unescon maailmanperintökohde. Se on jumalattoman kaunis. Niin kauniita maisemia mä en oo ikinä nähnyt. Rein virtaa pääosin rauhallisena mutkitellen muovaamassaan laaksossa, molemmin puolin välittömästi joenpartaalta ylöspäin lähtee jyrkkä mäki. Mäkien rinteitä on paikoin raivattu säännöllisiksi viiniviljelmiksi, pääosin ne ovat metsää, joiden välistä pilkistää kauniita linnoja. Molemmin puolin jokea kulkee tie ja rautatie, tie aivan joen partaalla. Me ajettiin itäpuolta. Tie kulkee pienten kylien halki, niissä on rannassa ravintoloita, hotelleja ja viinitiloja. Me käytiin katsomassa myös joen kapeimmalla kohdalla sijaitseva Loreley, joka on kookas jyrkkä korkea kallio, jonka päältä oli huikeat näkymät ja jonka kohdalla joen virtaus on niin pyörteistä, että moni laiva on siihen jäänyt, viimeksi tammikuussa 2011 alus rikkihappolastissa. Lounas syötiin tyypillisessä saksalaisessa Biergartenissa aivan joen varrella. Reinin laakso oli kaikkiaan järisyttävän upea kokemus. Jos kiinnostaa, kannattaa katsoa YouTubesta nimimerkin "egrosz" postaama video "Loreley on Rhine". Taustalla soi Heinrich Heinen runoon sävelletty Die Loreley ja kuvassa ollaan jokilaivalla ja egrosz kuvaa paitsi maisemia, myös sympaattista japanilaisrouvaa. En nyt valitettavasti saa ko. videota tähän linkattua iPadilla, pahoittelen.

Reinin laaksosta ajettiin Mainzin, Frankfurtin ja Heidelbergin ohi hotellille Karlsruhen taakse. Melkein välittömästi jatkettiin 30 km:n päähän Baden-Badeniin kylpemään Caracalla-kylpylässä, jossa käytiin myös elokuussa viime vuonna. Nyt mä saatoin selittää itselleni, että parantaviin vesiin oli syytä mennä Handymanin rikkinäistä selkää kuntouttamaan. Oli ihanaa istua lämpimissä altaissa poreissa ja hieronnoissa. Kun muut altaat olivat lämpötilaltaan 32-38°, tuntui "kylmän luolan" 18° aivan mahdottomalta, vaikka suomalaisessa järvessä ilman noita lämpökylpyjä 18° on ihan ookoo, jopa hyvä. Niin se iho toimii.

Tänään on tarkoitus ajaa tästä kolme tuntia itään Müncheniin. Noin 20 km ennen määränpäätä pysähdytään tutustumaan Dachaun keskitysleirille. Palataan!

Elämyskameli suosittelee

Reinin laakso - Rheintal - Rhine valley

Cologne

Nyt on loma alkanut. Tai ei vielä virallisesti, koska ensimmäinen vuosilomapäivä on maanantaina. Tänään oli työvuorolistan mukaan vapaapäivä ja huomenna on viikkolepo. Koska mä en kuitenkaan ole ihan noin anaalinen (en oikeesti oo!), ajattelen olevani jo lomalla. Hyvää lomaa mulle!

Toki kun on loma, on syytä tulla Saksaan. Niinpä me tultiin. Lennettiin aamulla Berliiniin ja jatkettiin Tegelin kentältä vuokra-autolla Kölniin. Oltiin etukäteen varattu ykkössarjan BMW:n avomalli tai vastaava ja koska ne tarjosi meille vastaavaa (VW Eos), Handyman ilmoitti silmää räpäyttämättä, että totta kai me otetaan tarjottu upgrade 20 e/vrk. Niinpä me ajetaan täällä Z4-Bemulla, joka on Handymanin sanoin "jopa täällä vähän provokatiivinen". Mä kyllä tykkään olla kyydissä, kun helteellä on katto auki kaupungissa. Moottoritiellä oli hetkittäin hiukan hurjaa, vaikka suurin huoli olikin kampauksen kestävyydessä. En mä tiennyt voivani tykätä avoautosta. Toisaalta a) tää on sellainen maa, että kehtaa ja b) nyt on se oikea ilma avoautolle. En mä edelleenkään lämpene Handymanin idealle ostaa avoauto Helsinkiin. Siinä ei oo mitään järkeä.

Loma on mennyt toistaiseksi muuten vähän traagisissa merkeissä, koska Handymanilla on noidannuoli ja se on todella kipeänä. Tai no useimmat miehethän on aina todella kipeänä, kun niillä on mitään vaivaa, mutta mä luulen, että Handymanin selkä voi olla ihan objektiivisestikin ottaen aika arkana. Istuessa tai maatessa se on kuulemma ihan oireeton ja kävellessäkin pääosin vain vähän kipeä, mutta ongelmana on jumalattomat kipusävärit kävellessä. Vähän väliä mies putoaa kumaraan nojaamaan polviinsa ja ähkii. Se on niin kamalan näköistä, että ohikulkijat näyttää huolestuneilta. Toki selkä estää myös esim. kantamisen (jopa iso iPad jäi hotellille, kun lähdettiin kaupungille) ja pudonneiden tavaroiden nostelun eikä esim pukeutuminen ole kovinkaan sulokasta. Kävelykin on niin hidasta, että mummot ohittaa. Onneksi mun selkä on kunnossa, koska jonkun pitää saada meidän yhteinen matkalaukku takakonttiin.

Niin, me ollaan siis Kölnissä. Matkalla tänne pysähdyttiin syömässä Hannoverin Markthallessa (Lonely Planetin suositus, ei kovin hyvä). Illalla käytiin (autolla, mies on rikki) katsomassa Kölnin tuomiokirkkoa ja syötiin Belgischer Hofissa (Lonely Planetin suositus, ei sekään mikään erikoinen). Tarkoitus oli vielä käydä hotellin uima-altaalla, mutta siellä selvisikin, että diving pool on kastautumiskylmäallas. No, huomenna mennään kylpylään.

Elämyskameli suosittelee

lomailu ja avoauto Keski-Euroopassa

Riketarina Suomesta

Me käytiin viikko sitten Homiksen, Katjnin, lapsen ja Handymanin kanssa tutustumassa Linnanmäen Midhilliin. Sama ongelma kuin keskustan Midhillissä eli hidas palvelu ja märät sekä huonosti syötävät, joskin ihan hyvän makuiset hampurilaiset. Viime maanantaina oli aika kylmä, joten suuremmin ei tutustuttu puistoon, mutta sovittiin sitten uudet Kattila-treffit tälle päivälle. Tänään käytiinkin samalla jengillä ravintola Ilonassa. Mä olin miettinyt koko päivän, että syönkö muikut vai poronkäristyksen ja viime hetkellä valitsin väärin. Olisi pitänyt ottaa käristystä. Otti päähän.

Seurueeseen kuulunut alaikäinen kiinnostui Maisemajunasta (entinen Monorail) ja menimmekin kierroksen. Se oli hienoa. Vähemmän hienoa oli mennä Derbyyn ja todistaa kamala riketarina. Mun vieressä istunut mies nimittäin pelasi myös vieressään olleen tyhjän radan palloilla! Derbyssä kaikilla on kaksi palloa ja onkin erittäin piinaavaa odotella, että ne vierivät takaisin käteen uudelleen heitettäväksi. Se on pelin idea! Kuitenkin tämä aikuinen mies pilasi kaikilta ilon huijaamalla. Onneksi ei sentään voittanut, mutta multa meni hurlumheifiilis. Enpä usko ihan pian pelaavani Derbyä uudelleen. Järkytys.

Elämyskameli suosittelee
rehellisyys

Känkkäränkkä

Handymanilla oli toissapäivänä känkkäränkkäpäivä. Mikään ei ollut kivaa ja piti kiukutella pitkin iltaa. Tänään mulla on ollut känkkäränkkäpäivä. Aamulla oli kivaa kun käytiin Espoossa rannikolla naurattamassa kummipoikaa ja syömässä hodareita, mutta jo päivällä oli tylsää. Mua harmittaa niin kovasti, että on kuuma eikä jaksa tehdä mitään. Uimaan meno ei houkuttele, kun aurinko paistaa ja kuntosalillakin on niin huono ilmastointi, että tulee heti kuuma eikä sinnekään viitsi mennä. Sitten hengailee kotosalla eikä edes saa tehtyä mitään (edes käsitöitä helkkari!) kun on niin kuuma. Leikkasin veitsellä sormeeni ja laastari ärsyttää. Kaiken kukkuraksi Handyman lähti illaksi juhliin, jonne se on kutsuttu objektiivisesti arvioiden yksinomaan sen takia, että se on vienyt sankarin isosiskolle joskus samppanjaa (ei siis esim. siksi, että tuntisi sankarin jotenkin läheisesti. Tai no ookoo kyseessähän on Handymanin veljen eksän selvästi nuorempi pikkusisko eli miltei sukua). Ja tietty heti kun se lähti, soitettiin mut kastelemaan kukkia Vantaalle. Mä oon vannonut, että mä en enää ikinä suostu ottamaan äidin kukkia vastuulleni, koska mä sain yhtenä vuonna 1990-luvulla äitini itkemään, kun olin unohtanut tämän kasteluvelvollisuuteni ja ne oli kuolleet (mä en huomaa kuolleen ja elävän kasvin eroa enkä ole yhtään kiinnostunut kukkasista) ja tää aiheutti mulle varmaan vielä suuremman trauman kuin äidille. Onneksi selkä on sentään kunnossa. Siitä mä muistan olla iloinen kyllä joka ikinen päivä, tänäänkin. Helpottaa känkkispäivääkin. Ehkä sekin helpottaa, että huomenna aamulla kymmeneltä alkaa päivystysvuoro. Tämänpäiväinen kiukuttelu kun ihan varmasti johtuu siitä, että mua ärsyttää mennä töihin viikonloppuna. Etukäteispäivystysharmitus loppuu aina siihen, kun se päivystys oikeasti alkaa ja ne kituliaat tunnit alkaa vähentyä.

Me käytiin eilen Handymanin velipojan avovaimon mökillä ja ajeltiin sieltä takaisin Helsinkiin iltayhdentoista jälkeen. Edellisen kerran kun mä oon ajanut sieltä kotiin (noin 1,5 kk sitten), joku huikkasi viime tervehdyksekseen, että "varo hirviä!" Mä en oo jotenkin koskaan päässyt siihen hirvikolarikammotusskeneen mukaan aiemmin, mutta tuolloin se harmiton heihei johti siihen, että mä en uskaltanut ajaa moottoritiellä yli yhdeksääkymppiä ja kyttäsin koko ajan liikenteen sijaan piennarta. Eilen mä kesken matkan yhtäkkiä muistin, että nyt vois taas stressata hirvistä eikä tästä ilmestyksestä mennyt kymmentä sekuntia siihen, että mä näin siellä helkkarin pientareella hirven. Riista-aidassa oli aukko ja typerä eläin oli  ajatellut, että parempaa ruohoa löytyy tuon kallioleikkauksen juurelta. Siellä se makusteli herkkuja tyytyväisenä kun me ajettiin ohi sataakahtakymppiä. Että kylmäsi. Mä oon vain kerran ennemmin nähnyt hirven oleellisessa liikennetilanteessa (se ei oo oleellista, jos näkee hirven kaukana pellolla kun ajaa mökkitiellä kolmeakymppiä): olin joskus 2006-07 ajamassa aamuhämärässä ja -tokkurassa töihin Sipooseen, kun pientalovaltaisella taajama-alueella lehmä löntysteli auton editse. Vasta myöhemmin mä tajusin, että tuskin se oli lehmä. En edes jarruttanut, koska mä pidin sitä niin lehmänä, että ajattelin, että sillä on joku taluttaja, mitäpä lehmä tekisi yksinään keskellä tietä pientaloalueella seitsemän jälkeen lokakuisena aamuna. Jos hirvi ei olisi ollut niin määrätietoinen tien toiselle puolelle halutessaan, mä oisin ajanut kuuttakymppiä kylkeen. Mä oon liian kaupunkilainen, kun en tule ikinä ajatelleeksi hirviä. Handymanin vanhemmat on olleet hirvikolarissa, joten ei se ihan mahdotonta kai ole. Sitä paitsi mä salaa vähän fanitin Sauli Lehtostakin. Pitäis mun ymmärtää!

Elämyskameli suosittelee

lusikan ottaminen kauniiseen käteen (nyt helkkari kastelukannu käteen)

Heinähommia

Heinäkuussa on jopa sairaalassa kaikki lomalla. Ja kun kaikki on lomalla, töissä olevilla on moninkertaisesti töitä. Ei niinkään virka-aikaan, mutta kun kello lyö kolme, kootaan kaikki töissä olevat huddleen ja katsotaan, kuka on eniten hereillä ja se laitetaan yöksi töihin. Mä aloin laskea päivystyksiä lomaan viime viikon alussa. Laskeminen alkoi viidestä ja nyt on jäljellä enää kaksi. Kohta on loma, enää 76 tuntia töitä jäljellä!

Mä laitoin tänään bussissa nenäkkäälle mummolle jauhot suuhun. Nuori nainen oli (kieltämättä ärsyttävästi) istuutunut käytäväpaikalle ja laittanut laukkunsa ikkunapaikalle. Kärttyinen mummo kysyi naiselta, mihin tämän kassi tarvitsee paikan ja alkoi saarnata, kuinka kasseille ei myydä paikkoja. Nainen luikki siitä pakoon ja mä katsoin mummoa merkityksellisesti silmiin. Mummo alkoi raakkua, kuinka HKL ei myy kassipaikkoja. Mua alkoi ärsyttää se narina ja sanoin varsin alentuvaan sävyyn, että ihmisille tulee puhua ystävällisesti ja kunnioittavasti ja moinen ivallisuus on varsin tarpeetonta, kun saman asian saa huomattavasti helpommin perille asiallisella käytöksellä. Mummon naama vääntyi samanlaiseen solmuun kuin jenkkituristilla, joka on narrattu syömään turkinpippuri. Voiton kruunasi se, että tässä vaiheessa oltiin mun pysäkillä enkä mä siis joutunut katselemaan kauempaa mummon kakomista. Score!

Elämyskameli suosittelee

mummojen tapakoulutus

Mökkikuume

Mun vanhemmat on halunneet jo vuosia ostaa kesämökin. Nyt niiden kesämökki-intoilu on akutisoitunut siihen pisteeseen, että ne on tekemässä tarjousta jostain pirkanmaalaisesta kesämökistä. Ihan hauskaa. Se ei olisi kovin kaukanakaan. Mä en noin yleisesti ole suuremmin mökki-ihminen, mutta kyllä mä siellä voisin ehkä pari kertaa kesässä käydä. Toisaalta sitten olisi useammin käytössä myös Vantaan kesämökki, jos vanhemmat pakenisivat sieltä joka viikonloppu Pirkanmaalle. Ehkä mun ei tarviikaan unelmoida asunnonvaihdosta.

Mä muistuttelen itselleni nykyään päivittäin, mitä hyötyjä on kantakaupungissa asumisessa: on ekologista käyttää kaukolämpöä, olla tarvitsematta autoa ja kävellä töihin, palvelut on lähellä, yhteydet on hyvät jos haluaa mennä muualle kuin keskustaan. Valitettavasti sillipurkkiasuminen koettelee. Naapurin typerä räksyttävä koira onneksi muutti muualle, mutta toisen naapurin tapa sinetöidä ovensa ilmastointiteipillä kummastuttaa, taloyhtiön osakkaana jopa vähän harmittaa, kun ovesta on tämän seurauksena rapissut aika lailla maalia. Ulko-ovi ei mene kiinni. Eilen aamulla joku oli kakannut hissiin. Iltaan mennessä suurin pökäle oli poistettu, mutta edelleen hissin kokolattiamatossa (sic) on kakkaisia kengänjälkiä ja vaikka hississä ei ole ovea, on haju jäljellä.

Me aiotaan mennä lomalla Saksaan. Matkaa varatessa Handyman innostui vuokraamaan auton (tai siis vuokrauttamaan). Nyt tuli mieleen, että mehän voitaisiin vaikka vähän kierrellä siellä! Näin tapahtunee. Olisi tarkoitus tehdä kierros vastapäivään ja nähdä toivottavasti ainakin Saksan suosituin turistinähtävyys (Kölnin tuomiokirkko, 20000 vierailijaa päivässä), Rheinin laaksoa, kenties piipahtaa jälleen Baden-Württembergissä ja mahdollisesti myös Münchenissä ja Dachaussa. Berliinissäkin voisi viettää muutaman päivän. Tällaisen retken suunnitteleminen on ilmeisesti aika mahdotonta etukäteen, mikä kiduttaa mua aika lailla. Toisaalta se voi olla aika hauskaa - katto alhaalla Rheinin laaksossa, mieletöntä! Handyman toivoi, että mä teen etukäteen Rheinin laaksoa varten cd:n, jossa soi Schubertin Die Forelle repeatilla. Ehkä väliin voisi laittaa pari kertaa Die Lorelein. Mä oon innoissani!

Elämyskameli suosittelee

kakkavahinkojen miettimisen syrjäyttäminen iloisilla lomasuunnitelmilla

Syöpiä

Mä oon ollut aina kiinnostunut syövästä. Muistan jo alun toisella kymmenellä ollessani lukeneeni erilaisia syöpäaiheisia kirjoja ja etenkin leukemiat ja lymfoomat on mun mielestä kerrassaan mielenkiintoisia. Itse asiassa mun tavoitteena oli pitkään ryhtyä (lasten) syöpälääkäriksi, mutta jotenkin mä en sinne päätynyt. Viime aikoina mun syöpäkiinnostus on jälleen akutisoitunut ja olen nyt keskittynyt lukemaan sairastavien omia kokemuksia internetistä. Ne on terveydenhuollon henkilökunnalle tosi hyödyllisiä. Pitäisi muistaa, että se mun rutiinilausunto on jollekulle dramaattisesti sanoen elämän ja kuoleman kysymys. Lastenklinikalla sokeutuu etenkin näin heinäkuussa näkemään syöpää kaikkialla, kun kiireettömät jutut lomailee. Kyllä vaan tulee mietteliäs olo, kun on se eka tyyppi, joka saa tietää, että jollain lapsella on syöpä. Lapsi makaa ultraäänipöydällä katsellen Muumeja, vanhemmat istuu vieressä ja mä näen kasvaimen monitorilla. "Tämän ultraäänen perusteella löydös jää vielä epävarmaksi. Täytyy tehdä vielä lisätutkimuksia." Helkkari sentään.

Viime viikonloppuna oltiin siis Tukholmassa. Oli lämmintä ja aurinkoista. Kuten mä vähän ounastelinkin, kaikkea suunniteltua ei ehditty tehdä. Gröna Lundissa käytiin (käveltiin alue läpi ja ärhenneltiin rymyrokkilaisille), mutta Hallwylska museet jäi seuraavaan kertaan. Radisson Waterfront osoittautui oikein mukavaksi hotelliksi ja sen aamupala oli varmaankin paras mun ikinä kokema aamupala. Todella herkullinen ja monipuolinen. Oli kivaa nähdä Lettipitko ja sen alatikakkiva lapsi. Handyman sai mut shopping frenzyyn ja mä ostin itselleni vastamelukuulokkeet. Niissä on myös langaton optio, joten sitten kun ei ole enää hellettä, mä voin käyttää niitä työmatkallakin (nyt ne on liian kuumat). Aika siistii! Etukäteen mua varoiteltiin, että vastamelu muuttaa äänen väriä, mutta mä oon niin kuuro, etten mä kuule eroa. Ne on hyvät! Mä tykkään.

Mun epäpuhtaat asuntoajatukset on nousseet ihan mahdottomiin sfääreihin. Mun tekisi todella mieli muuttaa isompaan asuntoon, johon Handymanin legot ja rekat sekä mun pelit mahtuisivat ongelmitta ja jossa olisi ehkä jopa joku ulkotila tai terassi. Jotenkin mä oon viehtynyt mun vanhempien asuinalueeseen, vaikka ne asuu kaukana kaikista palveluista Ikeaa lukuunottamatta. Onneksi Unelmakämppää ei saa myytyä varmaan millään. Ehkä mä en kuitenkaan haluaisi asua tosi kaukana keskustasta enää. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että sellainen talo, jossa kaikki ei ole menossa rikki, olisi parempi kuin sellainen, jossa ei edes ulko-ovi mene kunnolla kiinni ja jonka kolmesta ikkunasta ulommaisen sisäpinta huurtuu pakkasella.

Elämyskameli suosittelee

oman elämän, läheisten ja erityisesti lasten arvostus jo ennen kuin syöpä ne perii

Unohdus

Mä en oo muutamaan päivään muistanut, että mulla on blogi. Yleensä mulla on jatkuvasti huono omatunto, jos edellisestä postauksesta on jo useampi päivä, mutta nyt en oo muistanut koko juttua. Nyt kun olen Arlandan ja Tukholman välisessä sateenkaaribussissa, se tuli mieleen.

Mä oon tän kuun taas lastenklinikalla töissä. Se on ihan mukavaa etenkin näin heinäkuussa, kun työ tuntuu oikeasti jatkuvasti mielenkiintoiselta, heinäkuisin näet määräaikaiskontrollit ovat yleensä tauolla ja pääosa työstä on oikeasti epäselvien tapausten selvittämistä. Heinäkuisin myös potilaat ovat yleensä vähemmän kireitä kuin muutoin ja töissä on mukavaa.

Nyt mä oon siis Handymanin kanssa Lettipitkoa tervehtimässä Tukholmassa ja Långstrumpkin liittyy seuraan illalla. Minilomanen! Mä haluisin käydä ainakin Gröna Lundissa, kun en oo koskaan käynyt ja Handyman Hallwylska museetissa, koska siellä on nähtävillä koko omaisuutensa luetteloineen vanhan tädin romut. Tietty pääsee Wagamamaankin. Kuulin vastikään, että jossain ruotsalaisten omassa hamburgareravintolassa on sähköinen tilausmahdollisuus (automaatti odotusaulassa) ja siihenkin tutustuminen kyllä kiinnostaisi. Muistettakoon kuitenkin, että viikonloppu on lyhyt ja ensi kerrallekin pitää jättää tekemistä.

Elämyskameli suosittelee

heinäkuussa työskentely

Teinivarpaat

Minilomanen oli niin lyhyt, että nyt mä oon jo kotimatkalla. VR ei pettänyt - juna länteen lähtee 20 minuuttia myöhässä, mutta onneksi samaan aikaan etelään päin kiitävä juna on vielä enemmän myöhässä, joten en missaa Tampereen jatkoyhteyttä. Illalla on näet vielä menoa! Tämä juna on harhaanjohtavasta IC-merkinnästä huolimatta koottu jälleen 90-luvun vaunuista, joten on kuuma. Lsäksi mun viereisessä loosissa neljä teiniä löyhyttelee likaisia varpaitaan. Muuten teinit ei mua haittaa - nehän näppäilee iPadejaan siinä missä minäkin, mutta en mä haluaisi katsella niiden varpaita. Mä oon pahin nurisijamummo.

Jyväskylä näytti parhaat puolensa. Kummityttö ja siskonsa ovat ihastuttavia ja lasten touhuamista on kiva seurata. Kummitytön vanhemmat pitävät erinomaista seuraa aikuisvieraille. Mä olin ällikällä lyöty, kun Jyväskylän torilla oli oikeaa toritoimintaa! Mä oon usein siinä hengannut, mutta en ole toistaiseksi vielä ikinä tullut ajatelleeksi että torilla on tori. Niinpä me käytiin tänään torikahveilla, johon meidän seuraksi tuli Polaah ja sen kaksi lasta. Olipa mukavaa! 

Eilen illalla koettiin jännittäviä kulinaarisia hetkiä. Oli sovittu, että tilataan illaksi ruokaa paikallisten hyväksi toteamasta nepalilaisesta, jossa on tunnetusti ystävällinen englanninkielinen palvelu. Kansainvälistä, näet. Tilaamista varten oli internetistä tarkistettu, että mitä ne annokset ovat numeroltaan. Isäntä soitti ja yllättäen jatkoikin puhelua suomeksi. Kuuntelimme, kuinka omituisesti hän joutui toistamaan tilausnumerot useampaan kertaan ja lopuksi vielä selitti, että nettisivun ruokalistasta tarkistettiin nää numerot. Luvattiin tulla pian hakemaan, kiitos hei hei. Puhelun loppumisen jälkeen AaOo selitti, että puhekumppani ei ollut tuntunut lainkaan ymmärtävän, mitä puhelu koski vaan oli numeroiden toistelun jälkeen kysynyt: "Onks noi jotain koodeja vai?" Numero tarkistettiin kuitenkin oikeaksi. Ruokia hakiessa oli selvinnyt, että ravintolan puhelimeen oli vastannut "a drunken customer", joka  oli lainannut ravintolan puhelinta odotellakseen kaverinsa soittoa tms. Ihan oikean tilauksen oli kuitenkin välittänyt keittiöön ja ruoka oli varsin maukasta (ravintola Nagarkot, tiedoksi). Kaverin kannattaisi harkita uraa ravintola-alalla tai jos se ei natsaa, niin CIA tarvitsee varmasti aina hyvää koodintunnistajaa.

Elämyskameli suosittelee

jännittävät matkakokemukset

Junamatka, elämäni matka

Mulla oli eilen kolmas päivystys viikon sisään. Yllättäen mua ei väsyttänyt mitenkään erityisen paljon eilen eikä yölläkään, mutta nyt mä oon vähän uupunut. Olin Meilahdessa ja siellä meininki ei välttämättä oo radiologipäivystäjälle kovinkaan mielekästä, koska hommat ei välttämättä oo mitenkään järkeviä. Oikein erityisen pönttöä oli eilen. Kirurgipäivystäjät luulivat ilmeisesti olevansa ravintolassa, jonka ruokalistalla on erilaisia radiologisia tutkimuksia. Koko ilta tehtiin kiireettömiä juttuja ja vuoro huipentui kolmelta yöllä, jolloin mun eteen tuotiin rauhallisesti nukkuva ihminen, joka oli illalla repinyt irti munuaisletkunsa ja millään ei kuulemma voitu odottaa vielä viittä tuntia, että joku pirteä ihminen pistäisi vauvan etusormen paksuisen uuden letkun hänen kylkeensä. Kerrankin tuntuu siltä, että olen todella ansainnut tämän vapaapäivän.

Mä olin ennalta fiksu ja otin vapaapäivän huomiseksi, jotta saan pitkän viikonlopun. Nyt mä nautin tästä viikonlopustani matkustamalla Jyväskylään. Olen itse asiassa juuri tällä hetkellä junassa Toijalan takana. Parin tunnin päästä mä näen mun ihanan Kummitytön! Se on vielä aika pieni (4 v), mutta tuntuu ihan Einsteinilta pienempien sisarustensa vierellä. On kyllä todettava, että Kummityttö on ihan objektiivisestikin varsin fiksu (osaa kirjaimet) ja todella hurmaava tättähäärä. Jos oikein hyvin käy, pääsen näkemään myös Polaah'n ja hänen nelivuotiaansa. Viikonlopulta on odotettavissa myös Vilunki perheineen ja mun hammaslääkärin synttärit! Hurmaavaa!

Huh, nyt mä vaihdoin junaa Tampereella. Edellinen juna oli oikein miellyttävä Intercity, tämä on tukahduttavan kuuma pikajuna. On ihan keski- tai eteläeurooppalainen tunnelma! Tai sielläkin on nykyään kai pääosin ilmastoituja ICE-junia. Onneksi mä ostin Pasilan aseman K-marketista vettä. Mä vaikutin siellä varmaankin mukavan normaalilta ihmiseltä, koska mun perässä jonossa ollut nainen kysyi kassalta: "Etkö oo ennen hullua ihmistä nähny! Nyt oot! Ei kannata tuijottaa noin pitkään silmiin!"

Handyman innostui pari viikkoa sitten Midhill-kohusta niin, että halusi tietysti mennä tukemaan ravintoloitsijaa. Mä menin kuuliaisena vaimona mukaan, vaikka Hans Välimäki onkin mun mielestä aika pöljä. Burgeri oli ihan hyvän makuinen, mutta vaikea syödä - pihvi liukui sämpylöiden välistä niin, että alkuun mä söin kuivaa sämpylää ja lopuksi mulla oli hyppysissä niljakas pihvi, jota mä en jaksanut kokonaan. Handyman tilasi jonkun spessuburgerin, jossa piti olla häränhäntää, mutta se oli loppu ja sen sijaan tulikin possun pakaraa. Mun oli tarkoitus tilata Nytin kolmen tähden arvoiseksi arvioimaa vettä, mutta unohdin ja joinkin limsan. Huonointa ravintolassa oli se, että päästiin sinne vasta toisella yrityksellä. Yritettiin näet mennä sinne sunnuntai-iltana klo 20:03 (internetin mukaan ravintola menee kiinni klo 21), mutta meidät käännytettiin ovelta kotiin, koska keittiö meni kiinni kahdeksalta. Ei olisi hullumpaa kirjoittaa sitäkin sinne nettisivulle.

Mä varasin tästä pikajunasta PC-paikan, joten mä oon datacornerissa. Pitkätukkaiset nörtit valtavine läppäreineen excelöi ja mä kirjoitan tyhjänpäiväistä blogiani iPad minilläni. Määkin haluun excelöidä! Onko 33-vuotiaana liian myöhäistä mennä kauppikseen, jos ei yhtään halua?

Fugly

Juhannus ei ole entisensä. Handyman ei siis halunnut pitää tänä vuonna jokavuotista kaupunkijuhannusjuhlaa. Mä olin töissä perjantaiaamuun asti ja illalla mä tein falafeliä Geen jengille ja Långstrumpille. Illalla me käytiin vielä Lintsillä kävelemässä ja mä voitin Derbyssä Fuglyn. Se on tosi söpö! Yritin toisenkin kerran, mutta hävisin teinille. Tänään mä nukuin puolillepäivin ja päivällä grillattiin Lohjalla. Mä olin tehnyt HS:n ohjeella mansikka-jogurttikakkua, joka oli mun makuun. Täytyy tehdä toistekin. Juustokakuista mä en yleensä kovasti perusta, koska ne on liian makeita ja niiden nimeäjä on halunnut painottaa, että niihin liittyy juusto, josta mä en tykkää.

Mun megasöötti Fugly

Me käytiin eilen illalla katselemassa Aurinkolahden etenemistä. Kanava-alue oli kasvanut suorastaan ihastuttavaksi. Jostain syystä kanavan pohjukan puoliympyrän muotoinen talo oli kammottavan ruma, mutta muut oli tosi viehättäviä. Nykyarkkitehtuuri miellyttää mua. Sääli, että mulle tulee kovasti tahto muuttaa sinne, mutta mä en halua ottaa lisää lainaa enkä oikeastaan muuttaakaan ainakaan niin kauas keskustasta. Näin kesällä (ja monena muunakin vuodenaikana) mä toivoisin asunnoltani kunnon talotekniikkaa. Eilen jo aloin kaivata Cirrukseen! Helteellä mä alan pohtia sitäkin, onko Berliiniin fiksua muuttaa, kun sielläkin kaikki talot on kuumia.

Elämyskameli suosittelee

2000-luvulla rakennetut talot