Vanha ja väsynyt

Mä päivystin keskiviikkona ja vaikka ei ollut suorastaan kiireistä, oli puuhaa jatkuvasti ja pääsin nukkumaan vasta puoli kuuden maissa ja jouduin nousemaan varttia yli seitsemän. En saanut nukuttua päivällä vaan vasta kymmenen maissa illalla ja vaikka nukuinkin pitkään (seitsemään) ja pe-la-yönäkin makeasti, oon mä ollut tänään niin väsynyt, että tuli ihan pää kipeäksi. Tokkuran ja päänsäryn vuoksi jätin menemättä Handymanin kaverin tupaantuliaisiin. Mä aloitin päivystämisen kesällä 2004 ja olin kyllä ihan tokkurassa silloinkin, mutta luulen, että en ihan näin kauaa. Mä täytän noin viikon päästä 34,5 vuotta. Ehkä pitäisi rajoittaa etupäivystämistä.

Huolimatta varsin hyvästä saksankoetuloksesta pitää toki opiskella lisää. Niinpä mulla ois taas läksyjä. Pitäisi kirjoittaa 350 sanan lukijapalaute aiheesta media yhteiskunnassa. Aloittaminen on tuskallista. Tentissä piti kirjoittaa vähintään 200 sanan aine nuorison sijoittumisesta yhteiskuntaan puoli vuotta ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja siitäkin mä sain kyllä yli 300 sanaa. Pakko on paras muusa.

Mä elän jännittäviä aikoja. Yksi kaveri (en nyt kerro kuka, koska en tiedä, onko hän somessa raskaana) synnyttää pian. Mulla ja Handymanilla on kunniatehtävä: jos synnytys alkaa ilta-yöaikaan, me mennään vahtimaan syntyvää isoveljeä. Mä oon ihan innoissani ja toivon todella, että synnytys alkaa mun vahtivuorolla, jotta pääsen suorittamaan tätä tärkeää tehtävää! Aiemmin mulla ei ole ollut yhtä oleellista tehtävää synnytyksessä ellei lasketa sitä, kun mä olin se kotiin jäävä isosisko tai sitä, kun mä pidin 16 tuntia seuraa kauhistuneelle perheensä hylkäämälle synnyttävälle teinille. Sen vois melkein laskeakin.

Mulla on jäljellä enää kuusi työpäivää erikoistuvana. Ensi viikolla me matkustetaan Unkariin synttäreille ja seuraavalla viikolla on päivystysvapaa ja pari lomapäivää. Ai niin ja helkkari sentään lokakuun ensimmäisenä mun pitää luennoida! Täytyy ruveta suunnittelemaan mitä sanoo.

Elämyskameli suosittelee

yöaikainen synnytys

Niljakas munaus

Mulla on päivystyksiä varten valmiiksi pakattu kassi, joka odottelee kotona naulassa sisällään lähinnä villasukat, sampoota-hoitoainetta-saippuaa, hammastahnaa, käsi- ja jalkarasvaa sekä hammasharja. Sit päivystysaamuina mä laitan sinne puhelimen laturin ja eväät. Mä päivystin edellisen kerran kaksi viikkoa sitten torstaina, jolloin mä olin ilmeisesti unohtanut, että mulla oli eväänä babyporkkanoita. Tänään aamulla bussissa ihmettelin, että miksi mun polvi oli märkä. No ne porkkanat olivat muuttuneet mustaksi liejuksi ja valuivat läpi kassin pohjasta. Haju oli aika erikoinen. Bussissa on aika ahdistavaa huomata tällainen, koska ei voi tehdä yhtään mitään ennen kuin on perillä. No sit mä tietysti heitin ne porkkanat roskiin ja töissä heitin sen kassin ja hammasharjan roskiin. Pesin purtilot, mutta ne haisee edelleen. Helkkari sentään. Kukapa olisi uskonut, että porkkanat mätänevät nesteeksi! Jotenkin ajattelisi, että ne kuivuisivat. Yritän muistaa penkoa päivystyskassini tästä lähtien ennen kuin laitan sen kaappiin.

Mä kävin virallisessa saksankokeessa pari viikkoa sitten. Toissapäivänä kuulin, että pääsin läpi ja sain vieläpä korkeimman arvosanan (sehr gut). Sehr gut! Pisteitäkin tuli ihan kivasti. Sillä todistuksella kelpaa hakea töitä. Saksalaiset tykkää.

Handyman on ottanut projektiksi fiksata meidän lukuisat kehnosti toimivat kattolamput. Meidän asuntoon on siis laitettu 90-luvulla kattoon halogeenit ja ainakin kolmesta halogeeniperheestä on sytytin tai joku vastaava miehinen sähkövempain rikkoutunut. Oireena on yhtäkkinen sammuminen, yleinen toimimattomuus ja vilkkuminen. Handyman on nyt sitten tilannut makkaran kokoisia valkoisia muovirasioita internetistä ja asentaa niitä henkensä ja niskansa uhalla kattoon. Mä tietysti pelkään, että se a) saa sähköiskun tai b) putoaa ja lyö itsensä. Voisi sen tehdä joku sähkömieskin. Mutta toisaalta - Handyman loistaa kirkkaammin kuin 100 watin halogeeni, kun saa lamput toimimaan. Ehkä mun pitää antaa sen tehdä sähkötöitä. Toivottavasti kuitenkin vain silloin kun mä olen paikalla. Mulla on kuitenkin (teoreettiset) ensiapuvalmiudet ja ainakin puhelin, jolla saa kotoa yhteyden hätäkeskukseen.

Tuli edellisestä mieleen, että mä vaihdoin puhelinliittymää. Mulla oli aiemmin Saunalahti, jonka mä vahingossa otin, kun herttainen ja innokas poika Elisa-kaupassa manipuloi (mulla on samalta keikalta parin vuoden takaa myös Elisa Vahti -kamera edelleen pakkauksessa, tarvitsisiko joku?). Saunalahden liittymä oli siitä hankala, että mä sain usein sellaisia puheluita, joissa todettiin mun puhelimen olleen pitkään poissa päältä, vaikka se ei ollut. Verkko siis vain katosi. Ja kun mä yritin soittaa, tuli aina ekana ilmoitus siitä, että kaverin puhelin on poissa päältä, mutta toisella heti perään tehdyllä soitolla se kyllä löytyi. Lisäksi mua tietysti nolotti, että mä olin mennyt sen innokkaan pojan ketkuun. Nyt mä vaihdoin Soneraan. Se on toiminut kotona ja ulkona ihan hyvin, mutta Meilahden sairaalassa sillä ei tunnu olevan minkäänlaista verkkoa. Käytännössä mua ei siis saa virka-aikaan puhelimella kiinni päivystysvapaapäiviä lukuunottamatta. Kyllä tämäkin riipii. Toivoisin sellaista puhelinliittymää, joka toimii sekä töissä että kotona. Se lienee liikaa pyydetty.

Elämyskameli suosittelee
tuoreet porkkanat

Pk-yrittäjä

Mä oon ollut nyt elokuun töissä sellaisessa sijoituspisteessä, missä mun pitää pitää meetingejä (meetinkejä? miitinkejä? tälle ei oikein ole suomenkielistä sanaa, koska ne eivät ole kokouksia. miitinkejä ehkä). Röntgenmeeting on tilaisuus, jossa suunnitellaan potilaiden hoitoa ja jossa röntgenkuvat ovat oleellisia (esim. ihotautilääkäreillä ei ole röntgenmiitinkejä). Hoitava lääkäri kertoo taudinkulusta, tehdyistä toimenpiteistä ja potilaan nykytilasta, radiologi esittelee röntgenlöydöksiä ja yhdessä isommalla porukalla hoitavat lääkärit ja mahdollisesti konsultoivat alat pohtivat, mitä pitäisi jatkossa tehdä. Miitinkiä pitävälle radiologille nää on valmisteltavaa, vaikeaa työtä ja muille jonkinlainen kahvitauon ja elokuvanäytännön välimuoto.

Meilahdessa erikoislääkärit pitävät valtaosan miitingeistä, mutta meilläkin niitä joskus on. Mulla oli nyt viimeinen miitinki Meilahden teho-osastolla eilen. Vuosi sitten nämä tehomiitingit siirrettiin erikoislääkäreiltä lääkäripulan takia erikoistuville ja siitä on ollut jos jonkinlaista ongelmaa. Nyt syyskuussa ne siirretään takaisin. Teho-osaston lääkärit, jotka ovat anestesiologeja, eivät ole ilkeitä (kirurgit joskus ovat), mutta osaavat olla aika napakoita ja vaateliaita (sisätautilääkärit tyytyvät usein aika vähään) ja turhautuvat nopeasti. Eilen mun viimeisen miitingin jälkeen tehon ylilääkäri sanoi, että hänellä olisi terveisiä mun ylilääkärille, jotka hän toivoo mun välittävän. Lupasin toki. Mä menin ihan hämilleni, kun ne terveiset oli, että ne haluaa mun jatkavan miitinginpitoringissä, koska mun miitingit on kuulemma tosi hyviä ja juuri sellaisia kuin ne haluavat. Mulle tuli mahdottoman hyvä mieli ja kiitin kauniisti. Unohdin kyllä sanoa, että niiden toive ei täyty, koska mä en valmistumiseni jälkeen työskentele sillä osastolla, joka tehomiitingit pitää. Mutta tuli sentään hyvä mieli.

Mä kävin maanantaina ekaa kertaa ikinä kahvakuulatunnilla. Tunti oli hauska, menen varmasti toistekin. Mä oon lukenut naistenlehdistä (salilla ja kampaajalla, muualla mä en luonnollisessa ympäristössäni naistenlehtiä kohtaa) tarinoita kahvakuulatunneilla käyneistä ihmisistä ja ne kaikki sanoo, että tulee treenattua "ihan huomaamatta". No mä kyllä huomasin olevani jumppatunnilla, mutta sitä mä en tajunnut, että kuinka mun reidet huusi hoosiannaa kaksi päivää, kun eihän siellä kyykätty ollenkaan. Ilmeisesti se vemputus onkin tehokkaampaa kuin miltä tuntuu. Laskee kyykkäysmoraalia tuommoinen.

Mä oon nykyään yrittäjä tai ainakin yksityinen ammatinharjoittaja. Kävin PRH:ssa ja sain Y-tunnuksen. Samalla sain kimppuuni armeijan vakuutusyhtiöiden, puhelinoperaattoreiden ja domain-nimifirmojen puhelinmyyjiä. Viikko on mennyt kuunnellessa korulauseita yrittäjän arjesta. Tää on ollut mulle erityisen raskasta, kun en ole yksityishenkilönä joutunut vuosikausiin kuuntelemaan yhtään puhelinmyyjää. Mä oon yrittänyt kohteliaasti ilmoittaa kaikille, että mun firma toimii pari päivää vuodessa eli mä en ole päätoiminen enkä mä tarvitse erillistä sähköpostiosoitetta siihen, että varaan kaksi kertaa vuodessa päivystysvuoron sähköpostilla. Soneralla pidettiin erityisen paheksuttavana, että mä haluan yrittäjänä "mainostaa" Googlen palveluja gmail-sähköpostiosoitteellani. Toistaiseksi yrittäjyys ei ole antanut positiivisia kokemuksia 105 euron rekisteröitymismaksun edestä. Mua lähinnä harmittaa, etten tajunnut laittaa sinne Handymanin puhelinnumeroa.

Elämyskameli suosittelee
Y-tunnuksen välttely

Hello, did you miss me?

Kun mulla soi joku musiikkikappale päässä, niin se ei tunnu irtoavan kulumallakaan. Tällä viikolla jumiutui pariksi päiväksi mulle epäselväksi jääneen hipsteribändin rallatus, josta mä osasin tasan sanat "kesäyö, paleltaa, lallallallallallallaa. Kesäyö, paleltaa, Lammassaaren pitkospuut". Kyseessä on jonkinlainen Pikkusiskolle tärkeä laulu, koska se soitettiin Pikkusiskon häissä ja siitä lähtien (10 kk) se silloin tällöin on palannut mua riivaamaan. Mä oon yrittänyt irrottaa sitä kaikin tunnetuin keinoin. Vasta sopivaan kohtaan kuultu uu beibi ai lav joo wei vei sen pois. Se sitten lähti tänään aamulla Robbie Wililamsin Handsome Manilla. You just met the world's most handsome man. Se vaihtui äsken Kesäillan valssiin. Kukaties, matkamies puolitiehen jää. Aika kauhee laulu.

Tänä kesänä mä oon kaksi kertaa antautunut markkinahumuun. Eka kerta oli heinäkuun puolivälin seutuvilla, jolloin lähdin vasten parempaa tietämystäni Fiskarsin antiikkimarkkinoille, jonne mun ei olisi pitänyt mennä. Röykkiöittäin huonoa tavaraa. En enää mene. Eilen menin Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoille, jossa oli paljon tuttujakin. Vanhat linnat mua ei kiinnosta, mutta voihan kojuja katsella. Autenttisesti mä sain kahdeksalla eurolla aimo läjän pilaantuneita muikkuja ja vaikka söinkin niistä vain kuusi, saivat ne vatsani soimaan epävireisesti. Ostin spelttileivän, joka maistuu metalliselta, mutta on silti ihan hyvää. Oli kiva nähdä kavereita. Ehkä keskiaikamarkkinatkaan eivät olleet ihan just mulle, mutta kyllä mä niille menisin ennemmin kuin Fiskarsin antiikkimarkkinoille.

Tänään me vietiin Långstrumpin kanssa Kummityttö teatteriin katsomaan Risto Räppääjää. Sinikka ja Tiina Nopola on tietysti mahtavia, mutta näytelmä ei valitettavasti ollut. Musikaalissa oli liikaa laulamista, joka ei vienyt tarinaa lainkaan eteenpäin ja sen tähden juoni oli kelvoton. Jopa viisivuotias oli sitä mieltä, että se oli tylsä ja aikuisten oli oltava samaa mieltä. Kirjat on ilmeisesti kekseliäitä ja se elokuvakin, jonka mä oon nähnyt, oli ihan hauska. Tää ei ollut. Älkää menkö.

Tiedoksi: koska tähän ei juuri kukaan (kiitos poikkeuksille!) kommentoi, mutta botit lähettää mulle päivittäin 30-40 viestiä, mä laitan kommentoinnin loginin taakse. Ymmärrän, että sitten kukaan ei enää kommentoi, mutta mulla menee pata jumiin bottien kanssa. Pahoittelen.

Elämyskameli suosittelee

Kesäillan valssi ja kuni kaiku malmin

Toimeton

Mun loma loppuu vihdoin. Huomenna töihin. Kuluvan viikon mä oon ollut lomalla niin, että Handyman on ollut töissä ja mä oon ollut aika toimeton. Lähinnä olen nähnyt muutaman kaverin ja kampaajan. Piti lähettää työnhakuilmoituksia, mutta en saanut aikaiseksi. Ensi viikolla sitten. Saksassa on muutenkin nyt lomakuukausi, joten viikko sinne tänne. Ensi viikolla ryhdistäydyn.

Viikko oli kyllä mukava. Kävin kaverin kanssa hop on hop off -nähtävyysbussikierroksella kotikaupungissani. Kierros oli liian kallis (25 e!) ja aika huono. Ainoa ilahduttava oppimani tiedonmurunen oli se, että Stockmannin S-kirjainta muistuttava logo kuvaa itse asiassa liukuportaita, koska Helsingin Stockmannilla oli Suomen ensimmäiset liukuportaat. Ainakin suomenkielinen selostus oli muuten surkea. Kierros lähti Senaatintorilta ja kertoi heti kärkeen, että torin keskellä seisova Aleksanteri II oli suosituin keisareistamme. Itse olisin ennen tätä kertonut, että ensin oltiin Ruotsin ja sitten Venäjän vallan alla ja 1917 itsenäistyttiin ja nyt ei ole enää keisareita. Tietty se mun kuuntelema suomenkielinen selostus ehkä olettaa, että kuulija tietää perusasiat, mutta silti. Kun kerran tekee, voisi tehdä kunnolla.

Mä koin perjantaina hurjan luontoelämyksen. Olin Lankomiehen vaimokkeen mökillä Lohjalla ja rantakäärme oli grillissä. Grilli ei ollut päällä. Käärme oli kiivennyt grilliin herkuttelemaan sinne hieman ajattelemattomasti heitetyllä hauen suolistolla. Mä oon yleensä melko kylmäpäinen ja -vatsainen ihminen, mutta mua alkoi kuvottaa, kun käärme säikähti yleisöä ja alkoi peruuttaa siten, että jo kerran sen ruoansulatuskanavassa käynyt ruoansulatuskanava tuli takaisinpäin. Yh, nytkin ällöttää. Ja jos tämä ei olisi ollut tarpeeksi, näin myös vaskitsan. Tosi hieno päivä siis! Ja oli kivaa hengailla mökillä ihanien sukulaisten kaa.

Elämyskameli suosittelee

kuvottamattomat luontoelämykset

Myöhässä

Tänään lentää kone koto-Suomeen. Syystä, jota tiedä en, se on myöhässä. Lähettivät sähköpostin, jonka onneksi ehdin lukea ennen lähtöä lentokentälle. Koneen piti lähteä kolmelta, nyt kuulemma aikaisintaan 16:50. Was zu tun? Onneksi on kiva ilma, toimiva 3G-yhteys (siinä on ollut surua ja murhetta tämän matkan aikana) ja puistoissa varjoisia penkkejä, niin voi edes nettiin kirjoittaa.

Me käytiin sit eilen siinä historiamuseon I maailmansota -näyttelyssä. Se oli hurjan mielenkiintoinen ja hienosti toteutettu. Miksei koulussa käsitelty sitä yhtä kiinnostavasti? Toki Suomen historia on Suomessa tärkeää, mutta laajempi näkökulma olisi ollut jopa tärkeämpi omaksua. Kyseessä on kuitenkin se tapahtuma, joka on muovannut Eurooppaa enemmän kuin mikään muu yksittäinen tapahtuma sittemmin, vaikka sen jälkeenkin on yhtä jos toista sattunut. Jälleen kyllä ihmetytti joidenkin vanhempien inhimillisyyden puute. Tietysti lapsille pitää kertoa historiasta rehellisesti, mutta pieniä lapsia ei pidä tuoda katsomaan elokuvaa, jossa näytetään kuolleita ruumiita ja silpoutuneita kasvoja. Samaa pohdiskelin viime vuonna Dachaussa, jossa näytetty tietoiskufilmi oli myös aika tarkka. Samassa museossa oli myös valokuvaaja Herlinde Koelblin Targets-näyttely, jossa taiteilija oli kuvannut eri maissa maalitauluja, joihin sotilaat harjoittelevat ampumista ja myös eläviä maalitauluja eli itse sotilaita. Aika puhuttelevaa ja paikoin ahdistavaakin. Sielläkin oli pari varsin hämmentyneen oloista lasta katsomassa. Hieman kevyempänä oli nähtävillä myös DDR:n valokuvaustaidetta Farbe für die Republik -näyttelyssä. Kuvat olivat informatiivisia, kauniita ja herkkiäkin. DDR:ssä nainen oli vahva.

Tänään mentiin aamulla sit vielä sinne suunniteltuun Tränenpalastiin, jossa on pysyvä Itä-Länsi-Saksa-näyttely. Kyseessä on Friedrichstraßen metro- ja juna-aseman yhteyteen rakennettu halli, jota käytettiin DDR-aikaan länsiberliiniläisten tullirakennuksena. Nimi Tränenpalast (kyynelten palatsi) viittaa lukemattomiin tunteellisiin jäähyväisiin, joita rakennuksen aulassa koettiin. Näyttelyssä esiteltiin yksittäisten ihmisten pakoretkiä ja yleensä suhdetta Saksojen jakoon. Näyttely oli hyvä, mielenkiintoinen ja vieläpä maksuton. Wunderbar.

Ei helkkari, nyt ne ilmoitti, että lento lähteekin jo 16:05. Tää ilmoitus tuli klo 14:07, jolloin me vielä istuttiin Monbijou-puistossa kuuntelemassa 90-luvun hittejä soittavaa trubaduuria (silloin oli just menossa The Verven The Drugs Don't Work, jota ennen se soitti mm. Oasiksen Wonderwallin). Tuli kiire. Nyt (klo 14:28) ollaan turvallisesti jo TXL-bussissa Unter den Lindenillä. Ois pitänyt kuunnella Handymania, kun se ois halunnut lähteä lentokentälle jo tunti sitten.

Muuten, unkarilaistuttavuus rullapulla oli nyt tarjolla Saksassakin! Alexanderplatzin Kaufhofissa oli pieni mobiili rullapullaständi, jossa tuota joulukuussa esittelemääni (sori, iPad-appilla kirjoitettaessa ei saa linkkejä) herkkua oli ostettavissa. Oli hyvää. Toinen uutuus oli Quarkerei, pari vuotta sitten Hampurissa perustettu kahvila, jossa päätuotteena on rahkasta ja hedelmistä, marjoista, karkeista ja kastikkeista tehdyt annokset jäätelöannosten tapaan. Saatavilla oli myös jäädytettyä rahkaa frozen yoghurt -tapaan. Handyman söi jäädytetyn annoksen, jossa oli mansikoita ja suklaakarkkeja ja oli kuulemma hyvää. Rahka ei oo mun makuun, joten mä passasin. Ainakin jäädyttämätön versio oli ihan silkkaa sokeritonta rahkaa eli ihan terveellinenkin herkkupala. Hyvä idea.

Elämyskameli suosittelee

I maailmansotaan perehtyminen

Myrkyllinen keittiö

Loma on nyt niin huimassa vaiheessa, ettei melkein raportoimaan ennätä! Eilen ei sit mentykään historialliseen museoon (koska Handyman ei sit kumminkaan innostunut ensimmäisestä maailmansodasta) eikä Tränenpalastin itä-länsinäyttelyyn (koska unohdin), vaan hellekävelylle yhteen Berliinin hipsterikaupunginosista. Ostettiin mansikoita ja karhunvatukoita, mistä tuli mieleen, että a) Berliiniin muuttamalla mä voisin säästää liioittelematta satoja euroja vuodessa marjahankinnoissani (talvisin menee noin 70 e/kk ja kesäisin sitäkin enemmän) ja b) A-hepatiittirokote pitäisi vihdoin ottaa. Kaupunginosaretki ja helle uuvuttivat matkalaiset päiväunille, siihen meni ne museot sitten.

Mutta - jumpe - illalla sitten oli mahtavan ohjelman aika. Moniin kaupunkeihin on perustettu escape game -firmoja, joista en ollut ennen mitään kuullutkaan, mutta nyt olen tutustunut lähemmin. Mentiin Handymanin ja tuttavapariskunnan kanssa lähellä päärautatieasemaa sijaitsevaan pienteollisuustaloon, jonne meillä oli varattu tunnin aika. Hullu tiedemies oli päättänyt myrkyttää pohjaveden ja meidän piti estää tämä etsimällä tämän laboratoriosta / keittiöstä johtolankoja, joilla saatamme pysäyttää kaupungin tuhon ennen kuin on liian myöhäistä. Keissin nimi oli toxic kitchen. Valitettavasti me ei onnistuttu, jäi parista minuutista kiinni. Osittain oli kyllä järjestäjien munaus, osin meidän oma. Sori, Berliini, pohjavesi on nyt likaista, mutta me tehtiin kaikkemme. Se oli ihan huippua. Jos ikinä tulee mahdollisuus, niin kaikkien kannattaa kokeilla. Kuulemma Sörnäisissä on vastaava, joskin ilmeisesti vaatii hiukan intoa näytellä (me saatiin olla ihan omia itsejämme). Miehet oli tietty murheen murtamia ja vähän vihaisiakin, kun ei voitettu, mutta mun mielestä se oli puhtaasti siistii.

Tänään oli se lomapäivä, jota Handyman on eniten odottanut, koska se oli varannut auton ja lähdettiin Berliinistä kruisailemaan. Valitettavasti auto ei ollutkaan se BMW 530GT, joka oli varattu vaan upouusi Audi A6. Alkuun se vähän harmitti Handymania, mutta kun auto osoittautui ihan loistavaksi, Handyman innostui. Päästiin kokemaan aito saksalaisen moottoritien ruuhkatilanne, jossa auto oli omimmillaan. Siinä on näet automaattinen turvaväli, joten auto päätti, koska jarrutetaan ja paljonko jätetään turvaväliä milläkin nopeudella. Vakionopeudensäädin oli asetettu 80 km/h:iin, mutta auto ajoi itsestään tyytyväisenä neljääkymppiä, kun niin edellä olevakin teki. Kuski oli tyytyväinen, koska ei tarvinnut keskittyä lainkaan nopeusmittariin ja matkustaja oli tyytyväinen, koska turvaväli oli riittävä koko ajan. Ihan kiva auto.

Kivalla autolla ajettiin Hampuriin. Eka mentiin satamaan, syötiin laituriravintolassa ja tehtiin tunnin satamaristeily. Tuli hienoja valokuvia. Osa selostuksesta meni ohi, kun yhtä aikaa ei voi keskittyä selostukseen ja valokuvaamiseen. Sitten mentiin jätskille sataman Häagen Dazs -jäätelöbaariin, jonka myyjämies oli kaikkien aikojen herttaisin ihminen. Jos tulet joskus Hampuriin, osta häneltä jäätelöä. Matkalla hotelliin mä bongasin Hamburger Domin, joka on jonkinlainen osa-aikainen tivoli valtavan suurella alueella. Handyman suostui tulemaan sinne mukaan, vaikkei inhoa juuri mitään niin paljon kuin tivoleja. Handyman pelkäsi koko ajan, että joku varastaa puhelimen tai tartuttaa noron. Mä en niinkään. Siellä oli kaksi erillistä derbyä (toinen hevosilla ja toinen kameleilla). Mä pelasin molempia ja hävisin. Derby on mun suosikkilaji, mutta valitettavasti mä oon siinä ihan surkea. Olisi pitänyt pelata harjoituksen vuoksi vielä enemmän, koska täällä peli maksoi vain 1 e, Lintsillä 2 e.

Huomenna me matkustetaan Hannoveriin ja Düsseldorfiin. Ennakkosuunnitelmista poiketen ei mennäkään Luxemburgiin. Ai niin nyt ollaan muuten Hampurin Scandicissa. Siisti ja ihan hyvä, paitsi että ruotsalaiset lapset / teinit huutelee ärsyttävästi.

Elämyskameli suosittelee

Hampurin satama, Dom ja ihana jäätelömies ai niin ja escape game, erityisesti escape game

Säitä

Suomessa on ollut jo viikon 28-32 asteen hellettä. Etenkin lehdistö tuntuu olevan tästä kovin innoissaan. Joka päivä lehdessä on muistutuksia siitä, että koiraa pitää kastella, on syytä juoda paljon ja että helleöinä voi nukkua ilman peittoa. Jos ulkona on lämmintä yli 20 astetta, meillä on kotona 28 astetta. Meillä on iso tuuletin, joka on mun mielestä ihan kiva, vaikka Handyman tietysti kitisee, että ei se ilmaa viilennä. No ei tietty viilennäkään, mutta ihmistä viilentää. Se on kai sen idea. Handymanille on muutenkin aina väärä sää. Lämpötila ei ole koskaan mukava vaan aina joko liian kylmä tai liian kuuma. Auringonpaiste on hankalaa, kun häikäisee, pilvisellä säällä on tylsää kun aurinko ei paista ja sade se vasta kamala on, kun voi tulla tippa linssiin. Mun uusi zeniläisasenne kieltää mua kitisemästä säästä, koska mä en voi säälle mitään. Paitsi liian kylmästä ja runsaslumisesta säästä saa kitistä, koska zenkin kitisisi, lämpimästä kun on kotoisin.

Täällä on ollut mun mielestä ideaali kaupunkilomasää - noin 21-25 astetta. Juuri sopiva lämpötila kävelyyn. Kieltämättä jonkun kerran on satanut, mikä sekoittaa kampauksen, mutta koska mun linssit on mun silmien sisällä, ei niihin pääse satamaan. Muutenkin sade on ollut sellaista lämmintä kesäsadetta, ei ole suinkaan tarvinnut pukeutua mukana olevaan neuletakkiin. Nyt kuitenkin tänään on ennusteiden mukaan alkamassa suomalaisempi kesäsää eli aurinkoinen 28-30 asteen helle. Handyman on kauhuissaan. Mä suhtaudun zenisti. Kivempi tää on kuin tammikuu.

Eilen me käytiin katsomassa komediaesitys "How to become a Berliner in one hour", joka on ilmeisesti jonkinlainen franchise-nauratus vastaavasta pariisilaissketsistä. Saksalainen koomikko selitti englanniksi, kuinka käyttäydytään berliiniläisittäin eri tilanteissa (esim. ostoksilla, julkisissa liikennevälineissä ja yökerhossa). Pitäisi olla tyly, ilkeä ja elämäänsä kyllästynyt, juuri samanlainen kuin mitä tällä hetkellä Hesarin mielipidepalstalla taivastellaan. Mä oon varmaan berliiniläinen, koska mua ei juuri naurattanut.  Pari mehevää kohtaa siinä oli - koomikko osasi näytellä kovin hupaisasti perusturistikäytöstä taksissa ja pyöräilijöiden sekä jalankulkijoiden kommunikaatiota. Etenkin opastus seksikäyttäytymisestä oli kuitenkin liian kiusallista katsellakin. Kaksi tähteä.

Tänään mä suunnittelen retkeä historialliseen museoon ensimmäisen maailmansodan näyttelyyn ja/tai DDR:n aikaiseen tullirakennukseen, jossa on itä/länsielämästä kertova näyttely. Katsotaan, suostuuko Handyman mukaan. Illalla mennään joka tapauksessa myrkylliseen keittiöön. Siitä lisää tuonnempana.

Elämyskameli suosittelee

homeiset museot hellepäivänä

Handymanin häviöt

Tää on nyt melkein niinku parempikin jatkokertomus, kun edellisessä tekstissä odotettiin lennon lähtöä ja nyt ollaan perillä. Myöhäinen eilinen pakkausilta ja varhainen herätys (klo 4:00) laittoivat niin väsyttämään, että otettiin aamupäiväunoset hotellihuoneessa. Kun niiltä oli päästy toimintakykyisiksi kahden maissa, käytiin syömässä tutussa Suno Sushissa, kun väsymys ei jaksanut kuljettaa kauemmaksi. Sen jälkeen shoppailtiin hiukan ja käytiin jäätelöllä. Ja katso - tapahtui ihme. Löytyi jäätelöannos, joka oli niin äitelä, ettei Handyman pystynyt syömään sitä loppuun. Handymanin sweet tooth on selätetty. Selättäjänä oli salted caramel -jäätelöä, suklaa- ja kinuskikastiketta sekä suklaakuvioita ja keksipohjaa sisältänyt jäätelökakkunen. Kuulostaa just sopivan freesiltä näin mätäkuussa.

Handymanilla ei selvästikään ollut muutenkaan ihan ykköspäivä, kun illalla mentiin syömään Hans im Glück -ravintolaan, joka on saksalainen burgeriketju. Burgerit on ihan ykköshyviä: moniviljaleipää, paljon salaattia, omat kastikkeet ja hyvä pihvi. Kyytipojaksi tarjoiltava salaatti on hyvä ja iltamenuun kuuluu näiden lisäksi vielä mojito valinnan mukaan,  valittavana on perusreseptin lisäksi esim. mustikan, vadelman, happaman omenan ja hibiskuksen makuiset mojitot. Tavalliset otettiin. Juoma oli tehty ns. Lankomiehen lauttasaarelaisreseptin mukaan eli rommissa ei ollut säästelty. Mä join omani urhoollisesti, mutta Handymanille alkomäärä oli liikaa. Elintarvike rökitti Handymanin jo toisen kerran saman päivän sisään.

Handyman on tappioistaan huolimatta tai pikemminkin niiden johdosta ritarillinen mies. Hyvä osoitus siitä oli se, kun iPad ei suostunut liittämään liitetiedostoa sähköpostiin ja Handymanin Ahvenanmaan kokoinen puhelin hoiti homman eleettömästi. Mulle ei ollut tullut mieleenkään, että tällainen toimitus on iPadille liikaa, mutta - toden totta - ei voi icloud- eikä gmail-osoitteisiin liittää mitään tiedostoa puhumattakaan siitä, että saisi Google Drive -tiedoston PDF-muotoon. Airi ei olisi tietenkään yskinyt näissä puuhissa lainkaan, mutta se sai jäädä lämpimään Suomeen lomailemaan.

Nyt kello on jo melkein kymmenen, joten päiväunista huolimatta on parasta mennä nukkumaan. Kauniita unia etenkin AaOolle, joka on Elämyskamelin uskollisin fani!

Elämyskameli suosittelee

tupluurit

Paperitöitä

Mä haluan muuttaa Saksaan. Kun haave muotoutui muutama vuosi sitten, oli aikeena muuttaa noin vuonna 2015-16. Nyt se on tarkentunut vuoteen 2015 ja mielellään jo alkuvuodesta. Koska siihen ei ole enää kuin pikkuruinen hetkinen, on tullut aika aktivoitua tämän toiveen suhteen. Niinpä mä oon hakenut töitä (mitään en oo vielä saanut) ja nyt käännättänyt todistukseni saksaksi ja eilen vietin leppoisasti lomapäivää maistraatissa virkatodistusten ja julkisen notaarin parissa. Maistraatissa sai hyvää palvelua, mutta niin niillä hinnoilla pitää saadakin. Toistaiseksi mä oon käyttänyt papereihin melkein 800 euroa. Toivottavasti siitä on jotain hyötyä.

Eilen juhlittiin mun nuorimman kummipojan (Kummitytön pikkuveli) yksivuotissynttäreitä. Mukana oli Handyman, kaikki poikasen siskot sekä vanhemmat ja Ameriikasta asti tullut huippututkija. Oli kiva nähdä ameriikankaveria ja kummipoika oli hurmaava. Isosiskotkin tykkäsivät lahjaksi tuodusta Duplo-autoista ja kummipoika lähinnä sen laatikosta. Elämä on sellaista, kun on yksivuotias.

Nyt me ollaan lentokentällä. Mä en ymmärrä, miksi mun on aina varattava tää puoli seiskan aamulento. Tällä matkalla on odotettavissa uutuuksia, mm. Escape Game ja formaattikomediaa. Pari Berliini-entusiastikaveria sattuu olemaan Saksassa samaan aikaan ja ehkä hengataan niiden kanssa. Lisäksi Handyman on vuokrannut melkein bussin kokoisen auton ja sillä pitäisi ajaa ainakin Hannoveriin, koska miksipä ei ajaisi.

Elämyskameli suosittelee

lomailu

Kylpylyys

Mä pidän kesälomani tänä vuonna varhain eli aloitin sen jo nyt. Jo perjantaina oli vapaapäivä ja silloin matkustin Långstrumpin kanssa Hämeenlinnaan. Hämeenlinnassa lokki kakki Långstrumpin olkavarrelle ja sen jälkeen syötiin subit. Käytiin myös parilla kirpputorilla paikallisoppaan kanssa. Mä ostin eurolla Konttorirotat-dvd:n lahjaksi. Maksoin antamalla 50-senttisen, kaksi 20-senttistä ja 10-senttisen parikymppiselle naisihmiselle. Hän tuijotti kädelleen asetettuja rahoja nyrpeänä ja käänsi ne kaikki kruunapuoli ylöspäin ennen kuin myönsi, että oikein meni. Viehättävää palvelua.

Lauantaina me matkustettiin juhliin (joissa annettiin se edellispäivänä ostettu dvd lahjaksi) Kymenlaaksoon. Mukana oli Handyman, Långstrump, Pikkusisko ja Sveitsiläinen suklaaherkku. Mä olin vastuussa hotellivarauksista, yöpyminen tapahtui Haminassa. Tarkistin tietysti ekana ainoan tietämäni haminalaishotellin (Seurahuone), jolla on nettisivut, mutta ei nettiajanvarausta. Siis vuonna 2014. Mä en todellakaan majoitu hotelliin, jossa ei oo nettiajanvarausta. Ei siksi, ettenkö osaisi tai uskaltaisi soittaa puhelimella johonkin vaan siksi, etten halua kannattaa moista pelleilyä ja antaahan se firmasta aika kehnon kuvan, jos ei edes nettiajanvaraus ole mahdollinen. Niinpä varasin huoneet kylpylähotelli Hamina Spasta. Kylpylät arveluttavat mua kovasti, koska toistaiseksi mä en oo Suomessa vielä käynyt "kylpylässä", joka olisi varustelutasoltaan ja tunnelmaltaan parempi kuin Itäkeskuksen uimahalli eikä uimahallia huonompi uimala voi mun mielestä kutsua itseään kylpyläksi. Yleensä "kylpylöissä" on kuntoiluun (pl. vesijumppa) liian matala allas, jossa on liian lämmintä vettä, ehkä pieni vesiliukumäki ja poreita. Joskus ulkouima-allas, mutta sellainen on Tapiolan uimahallissakin, not impressive. Hamina Spa kuitenkin esitteli nettisivuillaan ihan kunnon uima-allasta, jossa oli useampi ratakin ja niinpä varasin. Vähänpä tiesin, että kylpylähotelli Haminassa tarkoittaa, että kunnallinen uimahalli on tien toisella puolella ja tien yli on rakennettu yhdyskäytävä. Huoneet oli kyllä ihan siistit, mutta varsin pelkistetyt ja perustylsät. Aamiainen oli ankea ja siinä oli monta negatiivista puolta (jogurtti oli lämmintä ja puolivalmiit pakastekarjalanpiirakat oli laitettu sulatettuina, mutta ei paistettuina, siis raakoina, tarjolle). Puuro oli kuulemma ok, mutta sitä onkin vaikeaa pilata. Nakit ja lihapullat oli kunnossa ja omena oli hyvä. Tuotteen taso huomioiden huoneen hinta oli kyllä naurettavan korkea: kahden hengen huone 126 euroa ja yhden hengen huone (käytännössä siis sama huone, mutta varattu vain yhdelle) 106 euroa yöltä. 126 e! Sillä asuu Helsingissäkin jo mukavasti ja tää oli ankea huone Haminassa sisältäen uimahallin pääsymaksun! Onneksi juhlat oli mielettömän hauskat, se korvaa jopa järkyttävän hotellielämyksen.

Eilen me käytiin Handymanin ja Långstrumpin kanssa katsomassa se mun aiemmin hehkuttama Monty Pythonin viimeinen jäähyväiskeikka. Mun mielestä se oli ihan mieletön, todella hauska ja liikuttava. Långstrump ja Handyman olivat lähinnä järkyttyneitä siitä, kuinka nörttiä väkeä siellä katsomossa oli. Mä oon pahoillani, kun en tajunnu varoittaa etukäteen.

Nyt me ollaan Handymanin ja kummipojan perheen kanssa Tallinnassa. Matkustettiin laivalla aamupalabuffetteineen kaikkineen tänne, mentiin Mäkkiin, eläintarhaan, Prismaan ja Vapianoon. Nyt pitäisi mennä nukkumaan, jotta aamulla jaksaisi herätä ostoksille. ParkInn on hyvä ja siisti hotelli. Loma on kivaa.

Elämyskameli suosittelee

Hotel Hamina Span vältteleminen viimeiseen saakka

Roomalainen keitto

Normaalisti mä teen 3-4 päivystystä kuussa. Niitä on kerran viikossa, joskus on ihan vapaitakin viikkoja. Kesällä päivystykset on erityisen kivoja, koska arkivapaat on vielä hauskempia kuin talvella ja toisaalta ihan hirveitä, koska lomien takia niitä on paljon. Edellisen kolmen viikon aikana mä oon tehnyt seitsemän päivystystä. Se on ihan järjetön määrä. Koko ajan on juuri päivystänyt, kohta on päivystys tai just nyt on päivystämässä. Normaalitilassa mä toivun päivystyksestä nopeasti, viimeistään päivystysvapaan jälkeisenä aamuna on aika tavallinen olo. Nyt kun niitä on yli kaksi kertaa tavallista tiiviimmin, palautumisessa tuntuu kestävän selvästi tavallista pidempään. Edellinen oli keskiviikkona ja vieläkin on sumea päivystyksenjälkeinen olo. Ekana menee aivotoiminta. Päivystysvapaalla minkäänlaisten päätösten tekeminen on mahdotonta, edes valinta päärynän ja omenan välillä vaatii huolta ja vartin (omena, aina omena). Päättelyä vaativa ajatustyö ei onnistu lainkaan. Keskittymiskyky on puolivuotiaan tasolla. Normaalisti kuitenkin fyysinen puoli toimii melkein hyvin lukuunottamatta normaalitilasta noin kymmenellä noussutta syketasoa. Voi siis mennä vesijuoksemaan, jos on päättänyt jo edellisenä päivänä. Pitkän päivystysrupeaman aikana ja jälkeen jalat ovat aladobia. Kilometrin matka on 950 metriä liian pitkä. Matka Stadikalle kestää mistä vain vähintään puoli tuntia, minkä jälkeen ei jaksaisi lähteä sieltä pois. Ihan kiva siis, että nyt tämänkesäinen spurtti on ohi. Enää yksi päivystys ensi torstaina ja sen jälkeen perjantaiaamuna alkaa loma!

Loman kaksi ensimmäistä viikkoa on suunniteltu niin tiiviiksi, että päivystysrupeama kalpenee vertailussa. Loman aloittavana perjantaina on matka Hämeenlinnaan, lauantaina yön yli matka Haminaan, sunnuntai-iltana Monty Python, maanantaina yöksi Tallinnaan, keskiviikkona lounastreffit, torstaina viikon matka Saksaan, seuraavana perjantaina pyykkipäivä ja lauantaina Lohjalle. Onneksi näiden jälkeen on vielä viikko lomaa, että ehtii palautua ennen töihinpaluuta.

Tuntuu aina jotenkin tyhjältä, kun joku lapsuuden oivallus osoittautuu virheelliseksi. Mieleeni on piirtynyt se täysi-ikäisyyden kynnyksellä tapahtunut hetki, jolloin tajusin, että sana "mielitietty" onkin mielitietty eikä mielitetty. Mä olin ajatellut, että mielittää on verbi, joka tarkoittaa jonkinlaista pitämistä, mutta olin väärässä. Nyt on jälleen käynyt traagisesti. Me lomailtiin usein Unkarissa, kun mä olin hiukan toisella kymmenellä. Unkarissa ei tietenkään tajuttu mitään, sillä vaikka mä olinkin lukenut jo pitkälti toista vuotta englantia koulussa, ei unkarilaiset olleet. Mä muistan, kuinka riemuissamme me Pikkusiskon kanssa oltiin, kun yhtenä iltana ulkoilmaravintolassa kuultiin Nakit ja muusi -kappale vieraalla kielellä (oletus: unkari) ja ihan selvästi kuultiin, että siinä kohtaa missä suomalaisessa versiossa sanotaan "nakit ja muusi", sanottiin unkarilaisessa "subarunaana". Tästä luonnollista päättelyketjua seuraten me tiedettiin, että jos ravintolassa haluaa nakkeja ja muusia, pitää pyytää subarunaanaa. Ei kuitenkaan uskallettu, kun pelättiin jatkokysymyksiä. Niinpä mä tilasin kanakeittoa tai spaketti polokneesee ja Pikkusisko viinersnitselin. Ja nyt sitten mulle on selvinnyt, että se laulu onkin saksalaisen 80-luvun Schrott nach 8 -bändin "Zuppa Romana", nimi viittaa jonkinlaiseen kermatorttuun. Musertavaa. Toisaalta hyvä, ettei tilattu subarunaanaa.

Meiltä kysyttiin viime vuoden kesäkuussa, että josko voitaisiin valvoa kahden lapsen unta 12.7.2014. Sehän sopii. Se on tänään, mutta toki vasta illalla. Mä olin suunnitellut, että voisi vielä ennen sitä päivällä käydä Ikeassa ja sit ehkä pienellä kävelyllä. Tämän päivän Viivi ja Wagner esti isommat suunnitelmat ja nyt mennään vain lapsenvahdiksi.

Elämyskameli suosittelee

nakit ja muusi

Ei sidonnaisuuksia

Mä olen kiinnostunut sydämen kajoamattomasta kuvantamisesta. Kyseessä on maailmanlaajuisesti ja etenkin Suomessa nuori toiminta eikä sitä kovin moni vielä Helsingissäkään tee. Tämän takia mulle tarjottiin upeaa ja kiinnostavaa, mutta eettisesti hiukan arveluttavaa mahdollisuutta mennä yksityisen yrityksen sponsoroimana opiskelemaan tätä aihetta kongressiin Nizzaan. Muutaman kuukauden pohdinnan jälkeen päätin suostua. Firma järjesti kaiken: lennot, hotellit, kongressimaksun, jopa lentokenttätaksit. Ja nyt tän kaiken jälkeen se kongressi peruttiin. Mä oon tietty aika pettynyt, mutta yritän luonteeni mukaiseesti löytää tästäkin jotain positiivista. Jatkossakin mä saan kirjoittaa esitelmien ensimmäiselle dialle "Ei sidonnaisuuksia". On sekin jotain. Sinänsä kesäinen Etelä-Ranskakin ois voinu olla kiva. Jopa sidonnaisuuden arvoinen. Jos olisin vähemmän nössö, käyttäisin firman edustajan kehotuksen mukaisesti ne lentoliput kuitenkin, koska niitä ei voi perua. En kuitenkaan kehtaa vaan menen kiltisti töihin.

Viime päivinä ovat tiedotusvälineet olleet täynnä kauhistelua ja kitinää kylmästä säästä. Kyllä se tietysti vähän kovalta tuntuu, kun aamulla herätessä katsoo Ilmatieteen laitoksen appia, joka kertoo lämpötilan olevan +5°, feels like -1°. Mä annoin periksi ja etsin sukat ja pitkät housut (vyö on hukassa, tallon lahkeilleni). Pitkässä seurannassa toisaalta kaikkien kuukausien keskilämpötila on jatkuvassa nousussa kesäkuuta lukuunottamatta. Mä en aio siis edes odottaa kovin lämpimiä säitä. Sitä paitsi tänään iltapäivällä ei tarvinnut auringonpaisteessa kävellessä takkia ja uimaankin saattoi mennä puolensäärenhousuissa ja on ihan mahtavan vihreää. Kaunista. Sinänsä mä toivoisin, että juhannuksena olisi mahdollisimman kaunista, jotta ainakaan sään takia ei kukaan jätä menemättä mökille. Näin toivon itsekkäästi Töölön päivystäjänä.

Elämyskameli suosittelee
hopeareunuksen etsiminen

Saksalaista opiskelua

Mä oon nyt siis koulutuksessa Münchenin lentokentän läheisessä kylässä maailman geneerisimmässä lentokenttä-Marriottissa. Koulutus on ihan hyvä, mutta jotenkin epäpyhään tapaan luennoitsijat on koko ajan myöhässä eikä puheenjohtaja oo tarpeeksi ilkeä keskeyttääkseen. Molempina päivinä on laittomasti lyhennetty taukoja tämän takia! Törkeetä. Sinänsä koulutus on kyllä hyvä, luennoitsijat selvästi osaa asiansa eikä kellään ole toistaiseksi ollut ihan törkeetä aksenttia (puhutaan siis englantia). Italialainen kyllä herätti hämmennystä puhumalla toistuvasti, kuinka ongelmallista on "the 'eating of the patient by the MRI machine". Mä luulin että vain ranskalaiset unohtaisivat hoonsa, mutta aivan yllättäen myös italialaiset osaa sen. Valtaosa luennoitsijoista on hollantilaisia, jotka puhuu tietty kuin natiivit, ja erittäin kauniisti ja monipuolisesti puhuvia saksalaisia. Joku espanjalainenkin, joka toi kunniaa maalleen. Ihan jees siis.

Kun mä opiskelen, Handyman ajelee Z4:llä. Eilen se oli käynyt BMW-Weltissä tutustumassa Bemuihin kautta aikojen. Kyseessä on siis hyvin tuotteistettu BMW:n päämaja, jossa on mm. museo, krääsä- sekä autokauppa ja tutustumiskierroksia (jotka on varattu 27.8. saakka). Lisäksi siellä on alue, jolta Bemun ostaja saa halutessaan käydä 400-1000 euron lisähintaa vastaan uuden autonsa hakemassa. Hintaan kuuluu paketista riippuen esim. oikeus pysäköidä vanha auto heti BMW-Weltin eteen, noin 50 minuutin odottelu eksklusiivisessa Premium-loungessa virvokkeiden äärellä, bensatankin osittainen tai täydellinen täydennys ja huippukohtana auton luovutus joko Panorama-deckiltä, Premium-tasolta tai yksityisessä tilassa insinöörin kanssa. Näitä autonluovutuksia on 80-160 päivässä. Handymanin kuvauksen mukaan melkein kaikki ostetut autot oli jotain perhefarmareita (joita tietty muutenkin kaikki uutena ostettavat autot on. Mä osaan kuvitella sen perheenisin, joka ei saa ostaa sitä autoa, jonka se oikeasti haluaisi, mutta sen vaimo suostuu halvimpaan BMW-Welt-luovutukseen (halvimpia voi tehdä vain ma, ti ja ke). Se mies on ihana.

Tänään Handyman on kuulemma käynyt Stuttgartissa. Ei ole vielä palannut. Mä odottelen sitä lämpimällä terdellä. Eilen Handyman tuskaili, että minne se tänään menisi. Ehdotin Nürnbergiä, kun se on aika lähellä ja siellä on varmaan mielenkiintoisia natsijuttuja. Ei kelvannut, koska "tää on mun ainoa lomapäivä enkä mä halua silloin tehdä mitään kuivia museojuttuja". Höh. Mä kysyn siltä AINA, mitä se haluaisi lomalla tehdä eikä sillä oo juuri ikinä mitään mielipiteitä. Niinpä mä arvailen ja googlailen erilaisia miesten puuhia (esim. BMW-Weltin), jotta kaikki tekeminen ei olisi aina pelkästään mulle suunnattua ja sitten se on ihan tohkeissaan, kun saa "yhden lomapäivän" mun kongressin aikana. Phöh. Huomenna mennään niin varmasti dm:ään, mun lempikemppariin.

Kyllä vaan Saksassa on mukavaa. Mä haluaisin nyt edistää muuttoasioita ihan oikeesti ja sen vuoksi lähetin viime viikolla jo ensimmäisen avoimen työhakemuksenkin yhteen berliiniläissairaalaan. Mitään ei oo kuulunut. Nyt olisi vielä viikon verran avoimena mulle sopiva työ toisessa berliiniläissairaalassa, jota mä aioin hakea. En mä sitä varmaan saa, koska ne halusivat jonkun, joka voisi aloittaa asap, mutta voihan sitä kysyä. Ja avoimia hakemuksia täytyy kans alkaa lähetellä enemmän. Tämmöinen työn hakeminen on aika raskasta, mun piti tehdä ekaa kertaa elämässäni oikea CV:kin! Ja saksaksi! Nyt mä oon saanu kokea hitusen oikean maailman työnhausta. Ei niin, että oisin vielä oikeassa haastattelussa ollut (ellei laske työhaastattelua kauppaan opiskeluaikana ja sitä on vähän vaikeaa laskea).

Elämyskameli suosittelee

Saksa, ihana Saksa

Grüß Gott!

Eteläisillä saksankielisillä alueilla (esim. Baijeri, Itävalta, Sveitsi) ei tervehditä sanomalla "Guten Tag" vaan "Grüß Gott!" joka sananmukaisesti tarkoittaa "tervehdi Jumalaa!" Alkujaan se kuitenkin on muotoutunut tervehdyksestä, joka tarkoittaisi "Jumala siunatkoon sinua". Tervehdys on pieni juttu, mutta kuvaa hyvin sitä, miksi Pohjois-Saksa on enemmän mun juttu. Tuommoinen Jumalan terve -meininki painostaa mua.

Me ollaan nyt siis Münchenissä. Mulla alkaa muutaman tunnin päästä kongressi, mutta tultiin Handymanin kanssa tänne jo maanantaina. Täällä on ollut mahdoton helleaalto, lämpöasteita on ollut yhtä paljon kuin mulla ikävuosia. Mä oon kyllä tykänny, vaikka onhan se jo vähän tukalaakin. Mä oon suojautunut ostamalla jo etukäteen kaikkien aikojen suurimman kesähatun, joka on ihana, vaikka litistääkin tukan ihan lätyksi. Se on ollut kuitenkin oiva, koska meillä on avoauto vuokralla ja mun jakaus palaisi ilman hattua. Se myös pysyy päässä, vaikka mentäisiin katto alhaalla kahdeksaakymppiä.

Toistaiseksi on ollut oikein kiva loma. Maanantaina tultiin aamukoneella. Meidät yllättäen jatkettiin täällä maanantaina helluntain viettoa, joten ostoksille ei päässyt (ois tarvinnut, koska matkalaukku ei päässyt perille). Mentiin siis sightseeing-ajelulle, jossa oli kuuma ja muutenkin uupumus. Maanantaina käytiin myös illalla olympiapuistossa ulkoilmaleffassa, mikä oli ihan hauskaa, vaikkakin esitetty elokuva (Gravity) oli aika huono.

Tiistaina me ajettiin Garmisch-Partenkircheniin katsomaan vuoria. Nähtiin vuoria. Valitettavasti myöhästyttiin viisi minuuttia köysiradan viimeisestä lähdöstä, joten ei päästy vuoren huipulle, mutta rinteellä oltiin syömässä. Nähtiin mm. Zugspitze, joka on Saksan korkein vuori (2962 m). Jotenkin se lumi niillä huipuilla tuntuu väärältä, kun laaksossa on +33 astetta lämmintä, mutta niin se avaruus toimii (eikä niin, että avaruuspuvun sisällä on mikrosortsit, kuten Sandra Bullockilla). Oli kaunista.

Eilen keskiviikkona käytiin Legolandissa. Se oli ihan samanlainen kuin Tanskan Legoland. Ne rakennetut kaupungit on parhaita näin aikuisen mielestä, vähän isommat lapset tykkää varmaan eniten kuitenkin huvipuistolaitteista. Käytiin kyllä maisemajunassa ja -tornissa. Vesiräiskejunaan ei menty, vaikka se olisi kyllä voinut vähän raikastaa nuhjuisia matkalaisia.

Tänään tosiaan mun pitää mennä sinne kongressiin. Toistaiseksi ollaan yövytty Anna-hotellissa ihan Münchenin ydinkeskustassa (ihana hotelli, suosittelen lämpimästi. Erityisesti suihkun vaihtuvat värivalot on ihanat. Sellaiset mä haluisin omaan suihkuuni. Onneksi mä en saa suunnitella taloja). Se kongressi järjestetään kuitenkin jossain ankeassa lentokenttähotellissa lentokentän viereisessä kylässä ja majoitus kuuluu kongressin (korkeaan) hintaan. Handyman saa jatkaa lomailua ja ajelua ympäriinsä avoautolla. Mä oon siitä huolissani, koska kukaan ei nyt suunnittele sen lomapäiviä. Kuinka voi lomailla suunnittelematta?

Elämyskameli suosittelee

Anna-hotelli Münchenissä lomaileville ja Alpit, nuo nuoret vuoret

Uusia kokemuksia

Mä olen nyt Berliinissä. Kuten viimeksi kerroin, tultiin helatorstaiviikonlopuksi Handymanin, Pikkusiskon ja Sveitsiläisen suklaaherkun kanssa Saksaan. Berliini on ihastuttava. Seura on loistavaa. Jostain syystä ei päästä tekemään mitään, mitä olisi suunniteltu. Checkpoint Charlie -museoon oli hirveä jono ja olympiastadionin itsenäinen tutustumiskävely väliaikaisesti kielletty. DDR-museoon mentiin sadepäivänä ja se oli ihan umpitäynnä, mutta kyllä siellä jotain näki. DönerInnin palvelu oli aivan neutraalia (aiemmin siellä sai aina hyväntahtoista kuittailua elämästä ja saksa-aksentista) ja tuote hieman muuttunut. Huippua on silti. Mä en ole kovasti aiemmin aikuisiällä matkustellut Pikkusiskon kanssa, mitä mä nyt jälkeenpäin kovasti kadun, koska sen kanssa on tosi hauskaa. Täytyy ottaa ohjelmistoon useammin.

Helatorstai on pyhäpäivä suuressa osassa Eurooppaa ja siksi täällä on paljon turisteja. Hotellikin on viimeistä piirtoa myöten täynnä ja aamupalalla joutuu joka tiskille jonottamaan. Etenkin munanpaistajajono on pitkä ja toisaalta myös kuumissa juomissa kestää. Tähän asti on kuitenkin aina kuuliaisesti menty alakertaan aamupalalle, koska muu olisi outoa. Nyt kuitenkin tänään mä rohkaistuin tilaamaan aamupalan huoneeseen. Ei tarvii jonottaa munamiehelle eikä ees maksaa ekstraa! Huikeeta. Nyt mä siis jännitän, että kuinka dekadentilta tuntuu syödä aamupalaa hotellihuoneessa. Lähinnä syyllisyyden tunteita odotettavissa.

Handyman kävi eilen paikallisen legoiluseuran tapahtumassa eteläberliiniläiskoulun jumppasalissa. Siellä oli ollut hienoja rakennelmia ja myyjäiset. 1980-luvun satama olisi lähtenyt mukaan, jos meillä olisi erillinen legoiluhuone. Pitäisi olla. Mua vähän harmitti, että satama jäi saksalaisille. Toisaalta harmittaisi mua sekin, jos pitäisi asua yli kävelymatkan päässä työpaikalta, kun kolmioon ei oo varaa lähempää.

Saksaa tulee taas ikävä, kun lentokone lähtee Suomeen klo 15 paikallista aikaa. Onneksi on varattu uusi matka heti viikon päähän ja toinen elokuulle. Välissä mä aion vielä käväistä Etelä-Ranskassa ja kesälomallakin voisi Keski-Euroopassa piipahtaa. Etukäteen pohdittuna tulee siis aika kivan vaihtelevainen kesä, tai siltä nyt tuntuu ennen kuin mä oon tehnyt niitä kaikkia päivystyksiä. Mut ei lomaankaan oo enää kuin seitsemän viikkoa (joista yksi Saksassa) ja yhdeksän päivystystä. Eihän se oo juuri mitään.

Elämyskameli suosittelee

paljon rahaa, jotta voi ostaa kolmion kantakaupungista

Mahdollisimman hankala ja omituinen otsikko botteja hämäämään

Botit on löytäneet nyt Elämyskamelin big time. Päivittäin tulee yli kymmenen spämmiviestiä. Yleensä niitä tulee yksittäisiin vanhoihin postauksiin, jotka on jostain syystä päätyneet mainoslistalle (näitä ovat esim. Budapestissä kirjoitettu joulukalenteriluukku ja oodi Helsingin Berliinille sekä saksantunneille). Suurin osa viesteistä menee onneksi spämmifiltteriin, mutta on se silti noloo. Ja vaikka viestit ovatkin täysin absurdeja - englanniksi kirjoitettuja ylisanoja - ne häiritsevät mua. Nyt myös edellinen, Monty Pythonista kertova juttu on päässyt bottien suosioon. Luulen, että se johtuu otsikoinnista - englanninkieliset tai muuten helpot otsikot kiinnostavat tekoälyä eniten. Tästä lähtien otsikot ovat silkkaa monimutkaista muinaissuomea.

Me käytiin toissapäivänä Riikinkukossa katsomassa - öh - Ville Linnanpihan (ai niin, eihän leipätekstin tarvii olla suomea) siis Peacockissa katsomassa Bill Baileyn stand up -esitystä. Se oli tosi hauska. Melkein haluaisin mennä uudelleen. Mahdollisuuskin olisi vieläpä puoleen hintaan ensi keskiviikkona, kun sekä Baileyn kiertue että mä ollaan Keski-Euroopassa. Ehkä jää kuitenkin menemättä, koska Handyman ei halua mennä katsomaan samaa, Sveitsiläinen suklaaherkku ei ymmärrä englantia eikä Pikkusisko ymmärrä huumoria (tää ei ollu yllättäen ny mitään kettuilua vaan ihan asianomaisten itsensä tulkinta aiheesta).

Me käytiin tänään Handymanin kanssa äänestämässä. Meidän äänestyspaikka on ollut evakossa naapurialueen äänestyspaikassa pari vuotta, kun Kulttuuritalo oli remontissa ja nyt vihdoin, kun Kulttuuritalon remontti on valmis, meidän äänestyspaikka muutettiin sieltä pois, yllättäen kuitenkin se sijaitsee nyt vielä lähempänä kuin Kulttuuritalo. Handyman on viikon verran tiennyt äänestävänsä jotain kokoomuslaista teologian opiskelijaa, jonka siskon mies on Handymanin opiskelukaveri. Mä oon ollut nyt jotenkin tavallistakin poissaolevampi näiden vaalien suhteen ja tajusin vasta äänestyspaikan pihalla, että pitäisi varmaan joku ehdokaskin olla. Päätin kopissa äänestää Stubbia sen tähden, että haluaisin sen puheenjohtajaksi, mutta puheenjohtajavaaleissa mulla ei oo äänioikeutta. Ja mulle on oikeestaan aika sama, kuka kokoomuslainen siellä on. Mun ääni menee kuitenkin mun suursuosikille Angela Merkelille. Se on tärkeintä.

Elämyskameli suosittelee
Bill Bailey

Monty Python

Mä muistan joskus ala-asteikäisenä nähneeni vahingossa silloin tällöin telkkarista absurdeja, mun mielestä superhauskoja sketsejä ja aina välissä animoitu jalka. Mä olin lumoutunut. Koska olin vähän pönttö, luulin niiden olevan vain jotain välisketsejä eikä mulle tullut mieleenkään, että kyseessä voisi olla ihan aikataulun mukainen TV-ohjelma. Pari vuotta myöhemmin kuulin luokan poikien puhuvan Monty Pythonista ja jalasta ja Mustasta Kyystä. Sit mä tajusin, että helkkari se on se sama maailman paras välisketsijuttu! Olin myyty Monty Pythonille (vaikka kuluikin vielä kymmenen vuotta, että mä tajusin, ettei Musta Kyy ollut huono suomennos Monty Pythonista vaan aivan erillinen, vielä 10 vuotta myöhemmin loistavaksi osoittautunut ohjelma). Matkalla Hankasalmelle rippileirille isoset näyttivät bussin TV:stä Life of Brianin. Ei juma mitä neroutta!

Mä oon ymmärrettävistä syistä aivan innoissani Monty Pythonin jäähyväiskeikoista. Itse en valitettavasti pääse paikalle, koska ne on a) Lontoossa heinäkuun alkupuolella, jolloin mä päivystän kuin kaistapäinen (ja piipahdan Nizzassa kuin eurooppalainen) ja b) loppuunmyyty. Onneksi kuitenkin nykyaikana tajutaan, kuinka näistä voi tehdä laajemminkin rahaa ja viimeinen keikka esitetään ympäri maailmaa? Eurooppaa? leffateattereissa suorana sunnuntaina 20.7. Mä aion todellakin mennä! Liput tulee myyntiin ensi keskiviikkona 21.5. Haluuko joku tulla mukaan? Mä voin varata lippuja enemmänkin.

Elämyskameli suosittelee

Monty Python

Ääriolosuhteet

Uimastadion aukesi maanantaina. Kävin silloin pikaisesti töiden ja saksantunnin välissä. Legendaarisia Uimastadion-hahmoja ei näkynyt. Hullusta Hattarasta mä oon huolissani, sitä kun ei näkynyt viime vuonnakaan. Långstrumpin pikkusiskon näin. On siinäkin jotain.

Jälleen heti ekana päivänä Uimastadionilla ihmisluonto sai mut ihmettelemään. Mitä ne ihmiset ajattelee, jotka jättää suihkun maksimikylmälle tai -kuumalle lähtiessään? Onhan selvä, ettei kukaan itseään pese tällaisella ekstremelämpötilalla. Jos haluaa ottaa viileän suihkun (esim. mä usein haluan ennen uima-altaaseen menoa, jolloin altaan vesi tuntuu lämpöiseltä), ei rullaa lämpötilavipua perille saakka. Toisaalta, vaikka altaasta tullessa olisi kylmä (kuten toki voi +9°:n ulkolämpötilassa olla), luulisi, että +58°:n lämpöinen vesi ei kuitenkaan olisi se paras ratkaisu. Tämä ilmiö on tuttu myös kuntosalilta, mutta siellä sentään joskus ehkä siivooja voi haluta käyttää poikkeavan lämpötilan vettä. Stadikan siivoojat käyttävät pitkää erilliseen letkuhanaan kiinnitettävää letkua, eivät ihmissuihkuja. Mä en tajuu. Kiusaksikin tuo tuntuu aika tyhmältä, koska ei kai kukaan hyppää suihkuun testaamatta veden lämpötilaa ensin. Tää sopii hyvin mun Sinikka Nopolalta opittuun harrastukseen "elämän ilmiöiden tarkkailu".

Tietty Stadikka-onnesta rangaistuksena heti maanantai-iltana alkoi lievä kurkkukipu, joka yltyi mahdottomaksi viikon mittaan. Torstaina oli jo korkea kuumekin. Menin sitten nieluviljelyyn, kun ei mitään muita vaivoja ollut. Kiusallisesti heti torstai-iltana alkoi nuha, mikä kertoi mulle, että nieluviljely oli turha. Tänään vointi oli jo parempi, kuumekin oli laskenut, mutta olen kuitenkin tänäänkin ottanut rauhallisesti kotona. Nukkunut päiväunia ja lukenut Alexander McCallin kirjoja. Nyt mä oon jo melkein täysin terve. Mma Ramotswe paransi flunssan.

Elämyskameli suosittelee
Uimastadion

Päiväni hobittina

Minilomanen Jyväskylässä, Elias Lönnrotin mukaisesti Suomen Ateenassa. Kummallinen S-ryhmän ja Alvar Aallon dominoima kaupunki. Pääbulevardilla shoppaillessa on vaikeaa tukea muuta kuin S-ryhmää. Olo on kuin hobitilla, kun Keskimaa ympäröi joka puolella. Yritin olla nokkela, mutta sitten tajusin kirjoittavani tätä Sokoshotellissa, mikä todistaa sanomaa vahvasti ja rapauttaa ironiaa.

Pääkaupunkiseutu on muuttovoittoaluetta. Tänä kevätkesänä se on sitä erityisen positiivisessa mielessä, kun eka Lettipitko ryhtyi melkein arkkityyppiespoolaiseksi (vielä sillä ei oo autoa, koiraa eikä asuntolainaa, mutta espoolainen työpaikka ja rivitalonpätkä jo on) ja kohta Kummityttö pakkaa puolenkymmentä sukulaistaan ja tuo ne pääkaupunkiin. Aivan mahtavaa! Tän yhden muuton myötä mun pääkaupunkiseudulla asuvien kummilasten määrä tuplaantuu, mistä mä oon tosi onnellinen. Lauma tiivistyy. Sitten enää 20 % kummilapsista asuu pääkaupunkiseudun ulkopuolella, mutta se taitaa sinne Ylöjärvelle jäädäkin, ellei sitten opiskeluaikana ison kaupungin houkutukset kutsu.

Mä oon jo viikon ollut vihainen Ilkka Malmbergille, joka epäilee mun omistautumista germanistiikkaan. Se kirjoitti viime sunnuntain Hesarissa pakinassaan: "Vaihtavatko helsinkiläishipsterit Air Berlinin lennolla kielen saksaksi? Zweimal Kaffee mit Milch, bitte. Epäilen." Todellakin vaihtavat! Mä oon purnannut tästä jo varsin monelle. Mulle on vastattu, että enhän mä oo hipsteri (tästä lähtenyt polveileva eksistentialistinen keskustelu siitä, kuinka kukaan, joka myöntää olevansa hipsteri, ei voi olla hipsteri, muttei välttämättä toisinpäin, aiheutti mulle päänsäryn) ja Lettipitko totesi lakonisesti: "Sä et juo kahvia."

Mä kävin tällä viikolla päivystysvapaalla paitsi leikkipuisto Linjassa (tekosyynä kummipoika, joka kinasteli Niko Saarelan pojan kanssa oikeudestaan työnnellä metallista vaunua jalkapallokentällä. Riita ratkottiin fyysisesti, koska pukareilla ei ollut sanoja tunteilleen (aleksitymia). Kummipoika vanhempana (1,5 vuotta) voitti, kun Niko Saarelan poika antautui) myös Helsinkiin viikko sitten avatussa Nespresso-kaupassa. Mukanani siellä ollut paluumuuttaja kritisoi kauppaa ihan lääväksi, kun siellä ei ollut ovenavaajaa kuten Stockholmin Nespresso-kaupassa. Nespresso-kauppa oli ihan mieletön kokemus. Seinillä oli lukemattomia kartonkeja erivärisiä Nespresso-nappeja. 80-luvun Alkosta tuttuun tyyliin päihteet tilattiin tiskiltä, jonka takana oli aikamoisen ilmapäinen lentoemäntävaatteisiin pukeutunut Nespresso-työntekijä, joka vaati saada tietää ostajan puhelinnumeron. Kartongit pakattiin mustiin Nespresso-paperipusseihin. Lopuksi meitä usutettiin Nespresso-salonkiin, missä olisi saanut juoda Nespressoa. Ei menty, koska kuten todettu, mä en juo kahvia.

Elämyskameli suosittelee

Nyt on niin paljon mistä valita, että en osaa päättää. Vaikka Ihana Kevät.