Mutella

Edelleen ollaan mutella. Edellisen päivityksen viimeinen virke oli vähän turhan teatraalinen - etten kestäisi toista äänetöntä päivää. Kyllä mä kestin, ja kolmannenkin. Mitähän mä luulin voivan tapahtua? Nyt äänihuulet osaavat jo hieman muodostaa ääntä, mutta sitä ei voi kontrolloida juuri mitenkään vaan se on kamalaa raakkumista ja sortuu koko ajan. Lähdin tänään aamulla kuitenkin Kanta-Hämeeseen töihin, koska Handyman huomautti, että mua pidetään kännikalana, krapulaisena tai muuna asennevemppana, jos soitan juhannuksen jälkeisenä maanantaina olevani "vähän kipee". Mä menin jo puoli kasiksi ja tein paperihommia niin kauan kuin niitä riitti eli puoli kymmeneen. Pomo tuli vähän kahdeksan jälkeen toteamaan, että juu onhan tuo ääni ihan onneton eikä sillä hommia voi tehdä, toisaalta mitään muita paperitöitä kuin reseptejä ei ole tarjolla. Kotiin.

Tää ääni on aikamoinen party piece. Tänään mä oon naurattanut sillä Handymania puhelimessa ja pomoa töissä sekä säikäyttänyt Katjnin ja Kummitytön. Toisaalta myös äänen muodostus vie aika paljon energiaa: jotta mä saan edes jonkinlaisen kiekaisun ulos, mun täytyy huutaa ja pidemmän päälle jatkuva huutaminen pistää hengästymään. Lisäksi ääntä tehdessä pitää kerätä painetta kurkunpäälle, mikä vähän kuristaa. Mutta tän taudin toinen nimi onkin valekuristustauti, joten kuristaminen kuuluu taudinkuvaan.

Handyman osti polkupyörän! Se on valkoinen, näyttää ihan tavalliselta polkupyörältä (ei siis mikään kolmipyöräinen tai apupyöräinen tms) ja on hurjan kevyt! Siinä ei ole ilmeisesti vaihteitakaan. Tai yksi varmaan on että pääsee eteenpäin. Ei ole Jopo kuitenkaan. Nyt vihdoin kaikki jo ostetut creepyt pyörävarusteet saa käyttöön! Mä en malta odottaa että näen nöpötöpösatulan in action! Siitä tulee kuwia, kunhan on asennettu. Vapiskaa jännityksestä, niin mäkin teen!