Kirkko ja tunteet

Kirkko on brändännyt tunteet. Suru kuuluu niille. Mä en oo koskaan ollut uskonnottomissa hautajaisissa enkä ees tiedä, että mitä siellä tehdään, koska kirkko on aivopessyt mut uskomaan, että hautaaminen on Jeesuksen heiniä. Muistotilaisuudessakin on usein pappi mukana ja hän toimii jopa jonkinlaisena MC'nä. Ilon ja rakkauden ne yrittää myös omia uskottelemalla, että naimisiinmeno ja vauvan saaminen kuuluu niille. Uskonnottomasta vihkimisestä on kokemusta, toimitus oli sanalla sanoen koruton, mutta ihan hauska (koska mä nauroin koko ajan), uskonnottomissa häissä en ole ollut. Uskonnottomat nimiäiset ovat kai nykyään jo kohtuullisen yleisiä, mutta semmoisissakaan en oo käynyt.

Yritin eilen hautajaisissa miettiä, miten se onnistuisi ilman Jeesus-läppää enkä oikeasti tiedä. Toisaalta kun ulkopuolisena pystyi seuraamaan aika objektiivisesti että mitä se pappi turinoi, niin kyllähän siinä järkyttyi. Aika diippii shittii. Pitäiskö oikeesti uskoa, että "viimeisenä päivänä" joku jo kuollut tyyppi tulee herättämään KAIKKI kuolleet? Siis jo uskontunnustus on ihan tajuton. Edes rippikoulussa mä en pystynyt lausumaan uskovani "ruumiin ylösnousemisen". Siis oikeesti. Moni muukin juttu siellä on hämärää, mutta ei kai rehellisesti kukaan voi sanoa uskovansa, että joku ruumis vain katosi taivaisiin?

Hautajaiset olivat monella tapaa voimaannuttava kokemus. Handyman oli edeltävästi riehunut ja syyttänyt mua hienotunteisuuden puutteesta (ihan kuin Handyman itse hienotunteisuudesta mitään tietäisi) muuhun asiaan liittyen. Niinpä mä olin päättänyt olla näkymättömin seuralainen ikinä. En halunnut loukata Handymanin itsetuntoa tai mitä ikinä, joten noudatin orjallisesti ohjeita. Tästä syystä mä sitten vietinkin suurimman osan muistotilaisuudesta yksin pöydän ääressä. Handymanilla on nimittäin tapana sanaa sanomatta häipyä muihin seurueisiin, kun ollaan jossain suuremmassa tilaisuudessa eikä tietenkään pyydä mua mukaan, koska sitä nolottaa olla mun seurassa. Lisäksi kun mä en tuntenut sieltä ketään niin hyvin, että olisi ollut mitään puhuttavaa, niin oli aika lailla ulkopuolinen olo.