Sinivalkoinen ääni

Uusi työ on paitsi todella mielenkiintoista, myös ainakin näin alussa varsin uuvuttavaa. En ole koskaan ennen kahden päivän työviikon jälkeen ollut niin väsynyt kuin toissapäivänä. Jatkuva uuden omaksuminen on hyvin kuluttavaa. Toivon, että oppisin ensi viikolla vähemmän. Uuvahtuneena olin suunnitellut viettäväni perjantai-illan kotisohvalla hyvin rauhallisesti. Toisin kävi. Äiti oli jäänyt jumiin Oulun lentokentälle koneen korjaustöiden vuoksi, joten parentsien teatteri-ilta peruuntui. Jostain syystä niille oli hyvin tärkeää se, että liput tulee käytettyä, joten jollain henkisellä yliotteella ne sai mut lähtemään katsomaan Katri Helena -musikaalia. Handyman ja Pikkusisko kieltäytyivät tulemaan seuraksi enkä mä viitsinyt yksinkään mennä, joten päädyin viettämään rauhallisen koti-illan sijaan teatteri-illan Anopin seurassa. Hyvä valinta - mun Anoppi on tosi mukava ja lisäksi se oli aivan innoissaan kappaleesta, koska oli sitä menossa katsomaan joka tapauksessa. Mä en ollut ihan niin tohkeissani, koska en pidä Katri Helenasta ollenkaan enkä ole koskaan pitänytkään. Se esittää mun mielestä rehellistä laskelmoivan tuntuisesti samalla lailla kuin Timo Soini ja ehkä Päivi Räsänen. Tästä klassisin esimerkki on Tule luo -kappale, joka sanoitettiin Euroviisuksi. Siinä ei ole yhtään ä- eikä ö-kirjainta, koska eurooppalaiset ei tykkää niistä. Esitys oli kuitenkin hämmästyttävän viihdyttävä. Ekaa kertaa mä tajusin, että jotkut varmaan tykkää Katri Helenasta ihan oikeasti, ei-ironisesti. Kaikki laulutkaan ei olleet ihan niin karmivia, kun niitä esitettiin muulla kuin sinivalkoisella äänellä. Mulle oli yllätys myös se, että Katri Helena ei ookaan ollut aina kuusikymppinen, kuten olen luullut vaan hänkin on ollut joskus 17-vuotias. Musikaalia voi tosiaan suositella etenkin niille, jotka eivät inhoa Katri Helenaa. Niitäkin nimittäin on.

Pikkusisko kritisoi mua siitä, etten oo maininnut blogissa, että vanhemmilla oli koira hoidossa viikon. Nyt mä oon. Mä en tykännyt siitä koirasta. Se oli iso, karvainen ja haisevainen ja se nuolaisi mua naamaan. Sain kritiikkiä myös siitä, että päivitän blogia liian harvoin. Harmi, että niin koetaan. Mä pyrin kirjoittamaan aina silloin, kun a) on jotain kirjoittamisen arvoista ja b) mulla on aikaa. A-kohta on yleensä se rate limiting step. Mulla on lisäksi sellainen periaate, että uutta postia ei tule ennen kuin edelliseen on joku kommentoinut. Rikon tätä periaatetta vastaan kuitenkin jatkuvasti, kuten nytkin. Olen ajatellut, että en ota stressiä harvasta päivitystahdista niin kauan kuin ilmoitan joka päivityksestä fb:ssa.