Se kuuluisa yskä

Mä en oo oikein ikinä ollut erityisen huomattava persoona mistään. No okei, ehkä peruskoulussa mä olin keskimääräistä nyhverömpi ja open lellikki ja siitä syystä aina stipendijonossa. Lukiossa mä olinkin sitten ihan keskiluokkaa ja samoin lääkiksessä. Onneksi lääkiksen ekalla sain yskän, josta mut sitten muistetaankin. Lukijani ilahtunevat, kun kerron, että helmikuussa yskä alkoi kohtuullisen voimallisena uudelleen ja jatkuu edelleen. Toki välillä se on ollut rauhallisempi, mutta toisinaan varsin tikahduttava. Nyt jälleen mulla on pieni flunssanpoikanen ja se yllyttää yskää entistä upeampiin suorituksiin. Olen jo nyt uudessa työpaikassa herättänyt huomiota yskimällä, tänään lääke-esittelyssä mun vieressä istunut omalääkärini tarjosi mulle mahdollisuutta tulla ihan vastaanotolle yskätutkimuksiin. Ehkä pitäisi ruveta harkitsemaan. Tai ehkä vasta yskän syntymäpäivänä helmikuussa.

Handyman on taas ollut niin kovin reipas. Mä kävin jumpassa ja sillä välin tuo ihmemies oli laittanut sekä pyykit että tiskit pesuun ja suunnitellut jo pesevänsä lattiankin! Aina joskus mä pidän sitä rasittavan hermostuttavana (silloin tällöin se todella onkin ihan uskomattoman raivostuttava), mutta kyllä se on aika tarpeellinen monessa mielessä. Eikä pelkästään pesuhommissa vaan myös toki kaikkien kavereiden teknisissä ongelmissa. Ei siis täysin turha jätkä, vaikka moni sen siihen kategoriaan mielellään arkistoisi.

Töissä kävi tänään kiusallinen sattumus: olin huuhtelemassa mummelin korvaa, kun yhtäkkiä tuli kamala kramppi lapojen väliin, en saanut enää päätä käännettyä tai käsiä nostettua lainkaan perustasosta ylöspäin. Jouduin sairauskertomukseenkin kirjoittamaan, että "korvahuuhtelu jouduttiin lopettamaan ak:n äkillisen sairastumisen vuoksi". Herttainen mummeli oli varsin sympatiseeraava, tarjoutui jopa hieromaan (!), mistä toki kieltäydyin. Jäi aika paljon mömmöä vielä korvaan. Toisella kertaa sitten. Nytkin vielä on lapatilanne vähän jäykkä, vaikka jumppa sitä vähän helpottikin. Täytynee venytellä vielä vähän lisää.

Eilen käytiin katsomassa Homiksen uutta telsuuriota ja sehän oli Elämys! Kyttyrä pinkeänä sieltä lähdettiin. TV on valtava ja tuntuu melkein kuin olisi leffassa paitsi tarjoilut olivat parempia eikä kukaan takana istuva keravalaisteini nimitellyt Jamie Oliverin paitaa "vitu homox". Eli jollain mittarilla jopa perusleffailtaa parempi kokemus.

Nyt mun pitää mennä leikkimään Handymanin kanssa Lego-puimurilla. Morjens!