Joulupäivä Berliinissä

Berliini on ihan mahtava kaupunki. Koneessa matkalla tänne umpiväsyneenä mietiskelin, että mitähän varten piti lähteä. Miten nyt yksi talvinen pohjoiseurooppalainen kaupunki eroaa toisesta? Jos väsyttää ja haluaa nukkua niin parempi se kai olisi nukkua omassa sängyssä lainanlyhennyksen hinnalla kuin sen lisäksi maksaa vielä toisesta sängystä. Negatiivinen asenne matkailuun siis. Onneksi tämä ihastuttavan rehellinen ja romanttinen kaupunki näytti taas aivan uusia tarunhohtoisia puolia itsestään jo lentokentältä hotelliin vievän bussimatkan aikana eikä nyt huvittaisi ollenkaan olla kotona!

Aloitetaan tärkeimmästä: ei ole yhtään liukasta hurraa! Eikä silti märkääkään. Päivällä paistoi ihan rehellisesti ja kunnolla aurinko niin että oli valoisaa sillä tavalla kuin Helsingissä on syys-lokakuussa valoisaa. Ja lokakuun valoisuus on aivan eri luokkaa kuin joulukuun, sanokoot kaamoksenvastustajat mitä hyvänsä. Kun aurinko meni mailleen, alkoi kaupunki kylpeä keinovalossa, joka ei ainakaan roumantiix-mielessä hävinnyt yhtään auringolle. Katsokaa vaikka:




Kun oltiin kotiuduttu hotellihuoneeseen, lähdettiin kiertämään kaupunkia. Bussin ikkunasta oli nähty joulumarkkinoita ja koska mä en ollut koskaan aiemmin sellaisella käynyt, piti konsepti tietty tarkistaa. Kyseessä oli siis joulupäivä, joka on mun kokemuksen mukaan vuoden kuivin päivä. Nytissäkin joulupäivää luonnehdittiin "päiväksi, jolloin ei tarvitse edes käydä ulkona". Jokaisilla markkinoilla oli väkeä niin että mun piti pitää edellä kulkeneen Handymanin takista kiinni etten ois hukkunut tungokseen. Ihanaa! Ja ihmiset olivat niin iloisiakin! Gendarmenmarktin joulumarkkinoilla oli laulamassa riemukkaiden eläkeläismiesten kuoro, joka veti mm. Blowing in the Windin (tietty saksaksi) ja hyvin! Täytyy tulla jatkossa aina tänne jouluksi ettei tarvitse etukäteen kammota kotona kuupoiltavia pyhiä ja niiden pelossa ehkä varata ylimääräisiä päivystyksiäkin.



Mä ostin hatun, koska a) täällä on kylmä, b) omaneuloma hattu jäi Suomeen ja c) mun tukka näytti ruokottoman hirveältä kaikissa valokuvissa ja se piti saada jollain peittoon. Gendarmenmarktin markkinoilla päätin, että tuen seuraavaa eteen tulevaa päähinemyyjää, joka ei ole päättänyt erikoistua Venäjän armeijan kierrätettyihin karvareuhkoihin tai neulahuovutukseen. Ostin karvaisen lierihatun, Handymanin toiveesta valkoisen (jotta mut bongaa väkijoukosta helpommin). Handyman tykkäsi hatusta kovasti. Kertoi kuitenkin vasta ostostapahtuman jälkeen, että äitinsä oli vastikään ostanut väriä lukuunottamatta identtisen hatun itselleen. Silloin mulle tuli creepy aavistus, että 25 vuoden päästä mäkin oon kipakka ja sanavalmis blondi, kun Handyman hiljalleen muuttaa mua äitinsä kaltaiseksi...