Ka-pow!

Lapsuudesta mä muistan parhaiten Batman-päivät. Tiistaisin tai torstaisin tuli telkkarista illalla piirretty Batman ja sen sai katsoa, jos oli reippaasti syönyt hernekeittoa päivälliseksi. Joka viikko. Turha kai sanoakaan, että se ei ollut ihan herkkuruokaa eikä oo vieläkään. Koska mun vantaalaisvanhemmat olivat jopa keskivertoespoolaisvanhempia hysteerisempiä, mun piti peittää silmäni, kun näytettiin lopun tappelukohtauksessa väkivallan sensuroivaa BOOM!- tai KA-POW!-graffitia. Niin, siis nimenomaan piirretyssä. Nykyäänhän kersat näkevät, kun piirretyt Digimonit repivät toisiltaan silmät päästä ja tekevät niistä uppomunia.

Ka-pow tuli mieleen, kun kotikadulle on perustettu jonkinlainen rakennustyömaa, jossa räjäytellään innokkaasti. Aamuseitsemästä iltakahdeksaan vähän väliä soitetaan hälytysmerkkiulinaa ja lopuksi pamautetaan niin että ikkunat helisee. Koska kotikatu on melko kiireinen, painottuu räjäyttely nimenomaan sinne aamuseitsemään ja iltakahdeksaan. Mua ei haittaa, mutta naapurien koirat ilmeisesti munii nahkamunia, koska keittiön seinän takaa kuuluu surkeaa hälytysmerkkiulinaulinaa. Jos mussa olisi empatiavaihde, niin mä voisin tässä tapauksessa painaa kytkintä ja vääntää keppiä.

Handyman on liikuttava shoppailija. Yleensä me käydään kaupassa yhdessä tai mä käyn töiden jälkeen yksinäni. Ajoittain mä kuitenkin unohdan ostaa Handymanille tärkeitä elintarvikkeita (lähinnä juotavaa jogurttia) ja silloin Handyman joutuu yksin kaupoille kotimatkalla. Tänään kävi juuri näin. Sääntöjen mukaan mun pitää tyhjentää ruokakassi, jos Handyman on kantanut ruoat kotiin. Kassin sisältö oli herttainen: 1,5 l maitoa (jota mä olin käskenyt tuomaan), puoli kiloa pumpernikkeleitä (vaaleanpunaisia), 150 g sokerittomia Mynthoneita ja neljä purkkia Actimelia. Niillähän selviää vaikka viikon.

Ärsytystä

Tänä viikonloppuna oon huomannut paljon ärsyttäviä asioita. Tai ei nyt erityisen paljon, mutta tänä viikonloppuna mä oon miettinyt ärsyttäviä asioita. Listaan niitä tähän, jotta voisin sitten myöhemmin katsella niitä ja naureskella typerälle ärsytykselleni (as if, todennäköisesti mä ärhentelen niille myöhemminkin)

• Ratikoiden ikkunat peittävät teippaukset, joissa on pieniä reikiä. Kun sisältä päin yrittää katsella ulos, tulee pahoinvointia. Mulle on ihan ookoo, että myyvät mainoksia, mutta a) näkymiä ei turmella tai b) teipataan ikkunat sitten kokonaan, että ei tule houkutusta katsella lueskella ulkona näkyviä pieniä mainostekstejä tms.
• Turhan väkivaltaiset elokuvat. Aiemmin en oo nähnyt yhtään Tarantinon elokuvaa ja oon ollut siitä ylpeä. Nyt alkoi kiinnostaa tämä uusin aihepiirin vuoksi ja mä kävin sen eilen Långstrumpin kanssa katsomassa. Ihan hyvä se oli, paitsi että mä en oikeesti vain näe sitä ampuma-aseväkivallan näyttämisen tarvetta. Tuliaseet on tylsiä eikä anna tilaa mielikuvitukselle. Ei sillä että mulla ois mitään erityistoivetta nähdä myöskään esim. veitsillä tai pesäpallomailoilla tehtävää väkivaltaa, mutta pyssyt on so last decade.
• Keski-ikäiset naiset. Useimmat näistä on tosi rasittavia (ei kuitenkaan esim. Äiti tai Anoppi, jotka on mukavia ja rentoja). Nää on kyllä ärsyttäviä ihan arkisinkin eikä vain viikonloppuisin.
• Pikkusiskon arvomaailma. Jos haluaa ehdottomasti asua kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, niin se on ihan ookoo, mutta sitten ei vaan voi olla ihmeissään, kun joku random Teija käy vasta-ajetulla nurmikolla jättämässä vaatteitaan sinne. Olivat löytäneet kassin, jossa oli mm. henkilöllisyystodistus, rahaa ja psykiatrinen sairauskertomus, kengät, paidan ja uuden paidan hintalapun. Tai no ehkä voi olla ihmeissään, mutta pitää olla jotain järkeä toiminnassa: jos haluaa viedä löytämänsä tavarat poliisille, niin siitä vaan, mutta yhtä aikaa ei voi sekä vaatia löytöpalkkiota että tehdä rikosilmoitusta etenkin, kun ei ole minkäänlaista todistetta siitä, että nimenomaan Teija on siellä pihalla käynyt (vrt. Teijan ex Sami). Tsiiiiisus. Etenkin kun olisivat voineet valita samaan hintaan myös 13. kerroksen asunnon 8 km idemmästä, sinne ei ois kukaan tullut partsille hillumaan.
• Neuletöiden päättely. Se on ihan arsesta.
• Biologinen kello. Se edistää tai jätättää, tai on joka tapauksessa väärässä ajassa. Viallinen aikarauta tuottaa stressiä korvien väliin ja muuten niin harmonisiin avioliittoihin.
• Pulmu Barin sisustus. Se on sisustettu täysin Ikealla ja siellä on liian valoisaa. Eikä toissapäivänä ollut edes diskojukkaa vaan jouduttiin kuuntelemaan ihan random rokkenrollia. Väsyttikin, eikä Ville Vallaton maistunut niin hyvältä kuin viimeksi. Handyman ja Homis marisee mun alkoholinkäytöstä (no kyllähän mä perjantainakin nautin baarissa yhteensä kaksi ravintola-annosta, siitä kannattaakin huomautella), täytyy siis varmaan lopettaa. Ärsyttää moinen huomauttelukin pihkura.
• Kristiina Brask. Mä en oo ees kuullut sen uutta biisiä mutta jo se ärsyttää, että mä kuulin että sillä on uusi biisi. Se ottaa mua aivoon koko ämmä ja ennen kaikkea sen "ihana saundi".
• Lauri Tähkä. Nyt aktuellisti, koska olen surukseni kuullut, että Porkkis oli sen nähnyt vahingossa Stockalla ja pieni Kummityttökin oli sen kamaluudelle altistunut. Toki muutenkin koko ajan.
• Ylipäänsä huono musiikki ja rasittavat artistit. Liikaa, niin liikaa. Onneksi on Spotify ja iPhone ja iTunes, että voi normaalielämässä välttyä huonolta musiikilta. Pahaksi onneksi kaupassa soitetaan radiota. Ratikoissa ei onneksi joudu kuuntelemaan moista sontaa.
• Keskusteluintoiset pultsarit julkisissa liikennevälineissä. Puhukaa hiljempaa tai mielenkiintoisempia juttuja. Ei mua kiinnosta että jäitte mopon alle. Sellaista se pulsun elämä on.
  

Aika seesteinen olo on nyt, huooh. Nyt on hyvä mennä mieli keveänä suihkuun.

Työhyvinvointi

Osallistuin tänään ensimmäiseen tyhypäivääni. Aiempien työpaikkojen tyhy-päivät olen välttänyt olemalla vapaaehtoinen jäämään työhön, että muut saavat hyvinvoida (paitsi kerran olin sairaana, mutta silloin se tyhypäivä pidettiinkin lauantaina). Nyt ei annettu työhönjääntivaihtoehtoa, koska koko pulju laitettiin kiinni täksi päiväksi. Pomo uhitteli, että vain vuosilomalla, virkavapaalla ja sairaana olevat työntekijät saavat olla päivästä poissa ja mä en lähde kallisarvoista palkkaani menettämään yhden tyhypäivän takia. Mentiin Suomenlinnaan, jossa ohjelmassa oli lähinnä psykiatrin pitämä luento työssä jaksamisesta. Luento oli ihan ookoo, mutta herkullisimmat tilanteet syntyivät siitä, kun keski-ikäiset tädit päätyivät tukkanuottasille, hehee. Toisaalta ohjelmassa oli "vapaata ulkoilua", jolloin päästiin mukavien työkaverien kanssa reippaalle kävelylle ja ilmainen ja varsin oivallinen kanaherkkusienipastalounas. Kotiin pääsi lähtemään jo yhdeltä, mikä oli erinomaista. Ryhdyinkin saman tien tyhypäiväfaniksi, koska mikä tahansa työpäivä, jolloin saa reippailla, syödä ilmaiseksi ja häipyä jo yhdeltä, on mun mieleen. Joskin sittemmin mä tajusin, että tuohan on mulle vähän-niinku any other day, koska a) mä kävelen työmatkat, b) kolmena päivänä viikossa saa maksetun lounaan ja c) harvoin mä oon töissä ees neljään. My kinda job!

Ensi viikolla aukeaa Haartmanin sairaala eli Marian korvaava kaupunginsairaala. Tänään järjestettiin Marian päivystäjille esittelytilaisuus uuteen hienoon sairaalaan. Sinnehän piti mennä. Ei sillä, että mä ikinäkoskaan sinne todennäköisesti töihin menisin vaan siksi, että onhan se mielenkiintoinen julkisen rahoituksen kohde. Ulkoapäin rakennus ei ole mikään kaunokainen, mutta ei nyt mikään erityisäklörumiluskaan. Monia hyviä ratkaisuja siellä oli tehty: esim. päivystyksessä alipainehuoneita a) hajuhernepotilaita ja b) mahdollista pandemiatilannetta varten, selvä tarkoitus tehdä yhteispäivystyksestä yhteispäivystys eikä vain mikään lähentelevä päivystys, järkevästi suunniteltu ppkl:n pohja ja osastoilla kahden hengen huoneet. Lisäksi oli aika siistiä, että kaikissa potilashuoneissa oli Tempur-sängyt. Rohkea ratkaisu oli myös jättää tekemättä perustason kirurgian päivystäjälle lepohuonetta - Malmilla perustason kirurgian päivystäjällä (työvuoro klo 22-08) on huomattavasti hienompi huone kuin sisätautipäivystäjällä (työvuoro klo 08-08) ja se sijaitsee huomattavasti paremmassa paikassa (sisätautipäivystäjän huone on neljien portaiden yläpäässä - not very accessible klo 3:30, kun on seissyt 19,5 h). Huonoa oli outo vuoronumerosysteemi (ihan kuin kukaan jaksaisi pidellä hyppysissään vuoronumeroaan tuntikausia!) ja varmaan joku muukin asia, joka ei tuu nyt mieleen.

Tänään kuulin Espalla, että Handyman on onnenpekka. Englantia puhuva nuorimies liittyi seuraan ja ehdotteli kahvittelua. Kun selitin anteeksipyytävästi olevani juuri matkalla noutamaan aviomiestäni töistä, mies harmitteli huonoa tuuriaan, manasi Handymanin upeaa tuuria, toivotti hyvää parisuhdetta ja kehotti olemaan yhteydessä, jos joskus tulee ryppy rakkauteen. Viimeisiksi sanoikseen sanoi vielä: "Baby, you're fine!" Tää huvitti mua suuresti etenkin, kun se ei ees vohkinut mun iPhonea siinä lirkutellessaan. Great show!

Kärpänen

Mä oon vähän hermostunut banaanikärpäsiin, joita on alkanut pörrätä keittiössä. Tämä todennäköisesti johtuu mun uudelleen löydetystä nuoruudesta, jonka takia keittiön pöydällä on viikon ajan säilytetty muutamaa tyhjää siideritölkkiä ja internetin mukaan ne tykkää erityisesti käymistilassa olevista elintarvikkeista. Aiempina syksyinä mä en oo juurikaan niistä välittänyt, mutta nyt ne ottaa todellakin päähän, koska ne KAIKKI lentää mun nenään. Ehkä tuli flashbackejä lukion perinnöllisyystieteen kurssilta, jossa ne kärpäspirulaiset eivät millään suostuneet järjestämään siipiensä väriä siihen suhteeseen, mitä kirjassa luki. Lisäketutuksena on yksi suuri peruskärpänen, joka surisee jatkuvasti mun naaman edessä ja hieroo käsiään ja silmiään. Ottaa kovasti kupoliin!

Mä oon kovin huolissani Lettipitkosta, joka on lentänyt pitkälle Berliiniin osaamatta kieltä oikeasti yhtään. Handymankin osaa sentään sanoa "ich habe ein Sauerkraut in meiner Lederhose", mutta Lettipitkon saksantaito rajoittuu siihen, että hän totesi hotellinsa olevan lähellä Uhlandstrabea. Lisäksi Lettipitko on luonteeltaan suuri seikkailija, joten häntoki tavoilleen uskollisina hylkäsi etukäteen katsotun perille menevän bussin ja valitsi samalta pysäkiltä lähtevän toisen bussin. Kyllä täällä Koto-Suomessa oltiin sydän kylmänä, kun se soitti tohkeissaan sieltä bussista, että katotaan nyt minne tää menee. Ilmeisesti se on kuitenkin vielä elossa, koska lähetti tänä aamuna sähköpostilla valokuvan sen giikkikonferenssista, aka Immuno-conista. Terveisiä vaan sinne, mikäli Keski-Euroopasta käsin pääsee internettiin!

Mä oon muuten erittäin ilahtuneena lukenut commentseista eri tahojen julkkisbongauksia! Bongaukset on hyvä kertoa julkisesti, ettei ne jää painamaan. Mä kyl toivon koko sydämestäni, ettei kukaan lukijoistani joudu koskaan bongaamaan Lauri Tähkää. Jos joutuu, niin perustetaan tukiryhmä.

Bongailua

Eilen käytiin Handymanin kanssa Habitare-messuilla, koska me ollaan niin kovin tyylikästä väkeä ja pakkohan siellä oli näyttäytyä. Vähäpätöisempi syy oli se, että Pikkuveli oli rakentanut sinne hiilikuution, joka piti nähdä. Nähtiin Pikkuvelikin pitkästä aikaa (lähinnä se on viime aikoina rakentanut sitä kuutiotaan). Paljon muutakin nähtiin, kuten hienoja astianpesukoneita ja opiskelukaveri Härski uuden tyttösensä kanssa. Kovin kauaa ei messuilla sit kuitenkaan viihdytty, koska sohvia näkee netistäkin. Onnistuttiin olemaan ihan coolisti, vaikka Eduskunnan puhemies rouvineen käveli meidän ohi siellä. Joskin sittemmin selvisi, että eihän Handyman ollut niitä edes huomannut.

Eilen oli muutenkin erinomainen bongailupäivä. Messukeskukselta lähdettiin käymään Menitassa, koska mä tarviin villasukat. Pikku-Roballa tavattiin random kaveri ja siinä turinoidessa käveli ohi mun lempinimi-ihminen Suvi-Anne Siimes (siis mun lempinimi on ollut S-AS. Ei niin, että se olisi joku mun feivöritti nimi-ihminen). Illalla käytiin vielä katsomassa Ice Age 3 ja kotimatkalla sporassa kanssamme Eliteltä Linnankoskenkadulle matkusti Neil Hardwick. Aika hyvä julkkispäivä siis.

Käytiin siis eilen leffassa, oikein 3D-leffassa. Kerran aiemmin oon kolmedeetä nähnyt ja se oli Afrikka-aiheinen dokumentti Saksassa. Mä en oo mikään 3D-fani. Ongelmana on ne lasit. Ne on painavat ja hankalat ja välillä tekee mieli lepuuttaa nenänselkää ja sit näkee kahtena. Mulla ei ees oo mitään silmän ja lasin välissä, hankalaksi elämä tullee siinä vaiheessa, kun on toiset lasit nenänselkää kurittamassa, kuten non-emmetroopeilla usein on. Eikä se 3D-elämys ole edes niin mahtavista mahtavin, että sen vuoksi kannattaisi kahta tuntia istua lasit nenällä. Mulle riittää 2D. Ei tuu ikinä yleistymään tuommoinen pelehtiminen.

Linnanmäki

Mä oon koko kesän suunnitellut meneväni Linnanmäelle. Kerran mä siellä kävinkin pikapikaa Panoramassa, mutta oli tosiaan tarkoitus mennä ihan kunnolla huvittelemaan. Päivittäin mä oon haikeena katsellut vuoristorataa ja maailmanpyörää ja suunnitellut, että sinne määkin meen. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä Handymanin firman maksamana perinteisenä elokuusunnuntaina, mutta sitten ilmeisesti tietyillä aloilla on vähän rahapulaa, joten se peruttiin. Eipä hätää, suurehko Etelä-Suomen kaupunki tarjosi työntekijöilleen kyytiä arki-iltana syyskuussa ja ajattelin tätä työsuhde-etua käyttää. Sitten tuli ongelma, nimittäin alakulo ja sade ja väsymys eikä tullut mentyä. Enää muutama päivä jäljellä. Ehkä jää menemättä. Ilona on kuitenkin se, että ensi sunnuntaina pidetään perinteiset kesäkauden päättäjäiset, jotka huipentuvat ilotulitukseen. Se on varmaan aika makee meidän ikkunoista! Tai siis tiedän, että se on, koska sillä meille tää kämppä myytiinkin.

Tänään kohtalo otti omansa. Me ollaan jo pitkään uhmattu kohtaloa käyttämällä Supi-sukkapidikkeitä, jotta meidän sukat ei mene sekaisin keskenään (kaikki meidän molempien sukat on mustia) ja jotta ne eivät huku pyykkikoneessa. Tänään kuitenkin pyykkikoneen sukkavarasmaahiset kävi viemässä mun sukkaparin uimahallin pukukopista. Ja ne oli vielä ihan uudet ja tosi hyvät sukat! Toisaalta löydettiin uimakaveri Geen unohtunut uimapuku. Karma giveth, karma taketh.

Ett år

Elämyskameli täyttää tänään vuoden. Kävijälaskuri (joka muistaakseni asennettiin pari viikkoa blogin aloituksen jälkeen) näyttää nyt 8777 latausta, mikä tarkoittaa keskimäärin 24 latausta päivässä. Mikä yllättävintä, kaikki niistä ei oo mun niksuttamia. Ehkä Handymankin on auttanut aina kun sitä on kehuttu.

Toki nyt pitäisi tehdä montage-tyyppinen postaus. Haikeana muistella kaikkia pieniä sattumuksia vuoden varrelta. Ja tottahan toki mä sellaisen teenkin. Paitsi että mä en muista paljoa. Ensimmäisenä mielessä on se, että se oli hienoa, kun opin laittamaan kuvia tänne. Ja sekin oli hienoa, kun mentiin naimisiin, ai niin ja kun muutettiin! En mä muuta muista. Kaikkea hienoa sitä voikin vuoden aikana tapahtua.

Mä en oo kauheesti katsellut noita vanhoja postauksia, kun ne on niin tylsiä ja noloja. Mutta silti en kadu, että mä aloitin tän kirjoittamisen. Oon jopa itsestäni vähän ylpeä, kun en oo lopettanut. Oonhan mä toki tosi laiska nykyisin, mutta osa hitaasta päivitysrytmistä johtuu kyllä lisääntyneestä itsekritiikistäkin. Ei se kyllä vieläkään kovin korkealla oo tästäkin postauksesta päätellen.

En aio lähteä laatimaan tähän nyt mitään suureellista jatkosuunnitelmaa Kamelin tulevaisuudelle. Toivonpa vain, että jaksaisin käydä päivittelemässä mieluummin useammin kuin harvemmin. Ideaali päivitysväli ois mun mielestä joka toinen päivä ja siihen ideaaliin mä yritän tähdätä, mutta mä tunnen itseni liian hyvin lähteäkseni lupaamaan sellaista. Toki toivon ehdottomasti myös sitä, että rakas ja arvoisa lukijakuntani jatkaa kävijälaskurin pyörittämistä, ettei mun yksin tarvii.

Kallion kulmilla

Långstrump vei mut Kallioon baarikierrokselle toissapäivänä. Oli oikein hauskaa. Tarkoituksena oli siis tutustua baarielämään (siis mun) ja löytää oma drinkki. Edellisen kerran mä yritin löytää itselleni drinkin joskus neljä vuotta sitten, jolloin päätin, että sen on oltava Sininen enkeli, koska mä oon just niin kasari. Suru oli suuri, kun totesin saavani Parfait Amourista urtikariaa (ois niin täydellistä voida juoda Parfait Amouria - harvaa muuta juomaa on maustettu ruusun terälehdillä, manteleilla ja vaniljalla!). Tai siis onhan mulla jo drinkki, Mojito, mutta Kallion baareissa on turha kuvitella säilytettävän mitään elävää. Tarkoitusta toteuttaessani tein muutamia havaintoja:

1. Alkossa myytävä valmismojito maistuu lakritsalta, ei kevyen minttuiselta.
   
2. Roskapankissa on aika karu tunnelma ja seura
3. Relaxinissa on teinejä (siis kamaan tulevat rullalaudalla baariin?! Miksi kukaan anniskelee tällaiselle väelle?)
4. Bar Pulmu on ihastuttava. Sisustus on kiinnostava ja rento, DJ soittaa mielenkiintoista musaa (esim. Pet Shop Boysiä, Dannyä (!) ja Björkiä) ja tunnelma on iloinen. Siellä käy valloittavia lesboja ja Handymanin nuorisokaveri Reksi, joka me otettiin mukaamme jatkoille.
5. Abin baariin ei kannata nukahtaa. Lisäksi miesten kannattanee hoitaa WC-asiansa muualla, koska Reksi suunnitteli WC:n oven poistoa. Sitä paitsi siellä on jäät loppu jo varttia ennen pilkkua.
   
6. Jatkopaikan valinta on vaikeaa: ei voitu mennä Långstrumpille, kun sinne ois tullut Abin baarin liepeiltä seuraa mukaan eikä voitu mennä Reksille, kun se epäili että me oltais juotu kaikki sen Grand Marnierit (as if, jatkoilla vain amatöörit juo alkoholia). Niinpä me tultiin meille, mutta siitä uninen ja väsynyt Handyman ei ollut innoissaan. Onneksi se kuitenkin taipui painostuksen edessä heräämään.
   
7. Pakastimessa pitää olla aina pussillinen paistettavia karjalanpiirakoita, sillä ne ovat täydellistä jatkoruokaa (paistettuna siis).
8. Jos löytää itselleen nolon drinkin, ei pidä paljastaa sitä kellekään, koska saa kuitenkin vain nöyryytystä ja naureskelua osakseen.

Jotta viikonloppu olisi täydellinen, eilen oli vielä Lomakuvakisa. Tämä mahtava eventti oli järjestyksessään kolmas ja molemmilla aiemmilla kerroilla voitto on mennyt Katjnille ja Homikselle. Handymanilla oli valtavat paineet voittaa, koska Handyman on Alppiharjun huonoin häviäjä. Tällä kertaa lähdettiin siitä, että suunniteltiin esitystä. Aiemmin on lähdetty siitä, että laitettiin kuvia peräkkäin. Keksittiin teema, joka sittemmin hylättiin, kun keksittiin parempi teema. Sitten kun keksittiin biisi, niin siinähän se oli, koko esitys. Voitto tuli ja Handyman oli niin onnellinen, että kyynel tuli silmään. Nyt on päätetty seuraavaa kertaa varten lähteä biisin keksimisestä ja punoa teema sitten sen mukaan. Miltä kuulostaisi esim. Kake Randelinin Nasta pimu, jossa olisi lähinnä kuvia Långstrumpista? (Siis jos Långstrump liittyisi meidän lomaan jotenkin, tietty. Muuten se on huijaamista.)

Oikaisu

Kirjoitin eilen, että aiemmissa työpaikoissa työkaverit ovat olleet mukavia, mutta nykyisessä tunnelma on huono. Sain tästä ystävällismielisen huomautuksen, että aina ennenkin mä oon valittanut työkavereistani. Aloin miettiä asiaa ja tottahan se on. Toisaalta tilanne on erilainen - sairaalatyössä oli rasittavaa, kun osa työkavereista oli aivan taidottomia ja suuri osa omasta työajasta meni niiden töiden tekemiseen. Nämä rasittavat kädettömät työkaverit olivat kyllä ihan mukavia, se on nyt todettava. Edellisessä tk-paikassa suurin osa oli oikein herttaisia, mutta mieltä kalvoi yksi mätäpaise, joka katsoi asiakseen vahdata mun työtapoja ja -määriä ja huomautella mulle niistä. Tätä mä pidin vähän asiattomana, koska se ei oikeastaan kuulunut sille. Nykyisessä työpaikassa muut lääkärit on käytännössä kaikki aika mälsää väkeä ja pari niistä on suoranaisia ilkiöitä, mutta hoitohenkilökunta, jonka kanssa mä käytännössä siis työskentelen, on mukavaa ja rauhallista väkeä. Näin mä tykkäänkin.

Tutustuin tänään paikalliseen uimahalliin. Miellyttävä paikka. Edullinen ja rauhallinen. Vieläkin edullisemmaksi tulisi, jos millään tulisi lähdettyä hakemaan lukuvuositarraa opiskelijakorttiin. Ongelmana uimahallissa oli kuitenkin se, että joku oli päättänyt lyhentää peruslyhyttä 25-metristä allasta vesijuoksijoille puoleen laittamalla toiseen päähän korotuksen. Vesijuoksu ei onnistu, jos jalat osuu pohjaan! Vähän efforttia vois altaansuunnittelijalta toivoo.

Reagenssit

Sen mä oon työssäni oppinut, että kaikilla ihmisillä on joku heikkous, johon stressi kanavoituu. Eli jos mieliala on huolestunut, jännittynyt tai jotenkin muuten negatiivisesti värittyneellä partisiipilla kuvattava, on kullakin oma somaattinen ominaisuus tai sosiaalinen tapa, johon stressin voi siivilöidä. Jotkut kärsii päänsärystä, jotkut vatsakivuista, jotkut ryhtyvät kiukkuisiksi, jotkut juovat ylimäärin alkoholia ja jotkut menettävät yöunensa. Handymanilla on stressimasu. Aina kun Handylla on liikaa stressiä, niin sen masu tulee kipeäksi. Mä oon ehkä enemmänkin stressikärttyilijä ja uutena ilmiönä myös stressivalvoja. Tää on jännää. Toisaalta mä somatisoin myös rintakehän ahdistustuntemukseksi. Ois siistiä osata somatisoida esim. yskällä tai ihottumalla. Tai nilkkamurtumalla!

Työasiat luistavat mukavasti. Oon ollut samassa työpaikassa jo kuusi (6!) viikkoa enkä vielä suunnittele vaihtoa. Olen itse asiassa jo alustavasti sopinut jatkavani sovitun viiden kuukauden jälkeen vielä ainakin 8 kk. Erot aiempiin työpaikkoihin ovat suuria: työtaakka on kohtuullinen ja omaa työtä pystyy oikeasti sumplimaan itselle sopivaksi. Negatiivisena puolena on työyhteisö, joka ei ole läheskään niin rento ja mukava kuin käytännössä katsoen kaikissa aiemmissa työpaikoissa. 1-2 kollegaa on itse asiassa todella sietämättömiä ja aika moni muukin varsin nuivia, mutta onneksi työ on kuitenkin aika lailla yksinäistä ja työn kannalta oleelliset yhteistyökumppanit (tärkeimpänä mun oma hoitaja) on hyviä tyyppejä. Näitä mänttejä tarvitsee nähdä vain puolen tunnin ajan päivässä, minkä mä hyvinkin siedän. Ja jos en siedä, voin jättää menemättä lääkärikokouksiin. Kokonaisuutena erot jää kuitenkin plussalle. Mä kestän nimittäin paljon mieluummin rasittavia harvoin tavattavia työkavereita kuin tappotahtista työtä. Mä tykkään tehdä työni hyvin ja nyt mulla on siihen mahdollisuuskin.

Mä oon muuten päättänyt, että kuluva syksy on omistettu harrastuksille ja sosiaalisuudelle. En aio sopia mitään työjuttuja ilta- tai viikonloppuajoille vaan tehdä puhtaasti virka-aikaista työtä (paitsi 16.9., kun silloin mun pitää pitää putiikki auki klo 18:aan saakka). Tavoitteena olisi puuhata vapaa-ajoin jotain kivaa, koska se on työnteossa positiivista, että ei tarvii lukea tentteihin iltaisin tai viikonloppuisin. Lisäksi tää on viimeinen syksy, jolloin mun ikä alkaa kakkosella. Ensi syksynä pitää jo olla aikuinen ja koko ajan huolestunut. Sekin on varmaan kivaa omana aikanaan, mutta nyt eletään kultaista nuoruutta! Tai edes kissankultaista nuorta aikuisuutta.

Sukupuolten yhteiset harrastukset

Mulla ja Handymanilla ei juuri ole yhteisiä harrastuksia. Joskus teininä käytiin pari kertaa pelaamassa sulkapalloa, mutta Handymanin kaksiulotteisella pallosilmällä siitä ei tullut mitään. Pari vuotta sitten käytiin joku kerta yhdessä salilla, kunnes Handyman huomasi inhoavansa kuntosalitoimintaa ja päätyi juoksuun, jota mä inhoan. Niinpä ollaan pidetty puolisot erossa harrastustoiminnasta. Voihan sitä käydä sitten yhdessä vaikka kävelemässä, mutta eihän käveleminen nyt ole mikään harrastus. Ei istumistakaan voi harrasteeksi kutsua.

Meidän harrastukset on sitä paitsi aika perinteisesti joko naisellisia tai miehisiä, harva mies kuitenkaan sukkia neuloo eikä naiset yleensä harrasta handymaneilyä ja tietsikoita. Handyman intoutui taas ilmojen vähän viilennyttyä juoksemaan ja tuommoinen tarmonpuuska voi vain tarttua. Niinpä mäkin menin tänään ekaa kertaa Helsingin Urheilutalolle jumppaan. Laji sinänsä on tuttu, onhan sitä jumpassa tms käyty jo 10-vuotiaasta lähtien, satujumpassa jo kolmevuotiaana. Valitsin sitä paitsi yleishyödyllisen niska-selkäjumpan. Olikin aika yllätys, kun salissa oli selvästi enemmän miehiä kuin naisia ja nää miehet oli sitä paitsi ihan tavallisia 50+ tallukoita eikä suinkaan mitään metroseksuaaleja. Joskus oli sedillä hankala pysyä rytmissä, mutta liike ei loppunut hetkeksikään. Oli tosi hyvä meininki, sinne taas!

Pikkusisko muuttaa Ihquine Diplomi-insinööripoikaystävineen ihan pian Helsinkiin! Ihq Diplomi-insinööripoikaystävä (jatkossa -avomies) on tietty ihan ihmetyksestä soikeena, kun on pikkukaupungin poikia. Kyllähän me kaikki tiedetään, että pienemmistäkin kaupungeista kotoisin olevat nuoret miehet voivat kotiutua hyvinkin isoihin kaupunkeihin, mutta on siinä aina omat kommervenkkinsä, esim että osaa kutsua linikkaa bussiksi ja junnaa metroksi. Se tietysti auttaa, että tuleva Ihq Diplomi-insinööriavomies on skrode kaveri, sellaista harva luihu mellunmäkeläisrikollinen alkaa tölviä. Aivan toinen juttu onkin sitten ikimaalaisen Pikkusiskon kotiuttaminen kaupunkilaiselämään. Sehän ostaa varmaan maitonsakin suoraan lehmältä.

Kuivuus

Korvien välissä on kuivuus. Writer's block tai jotain semmoista. Joka päivä sitä miettii, että pitäisi kirjoittaa tänne, mutta mitään ei tunnu kuuluvan. Aamulla herää, töpöttää töihin, puuhailee siellä omiaan muutaman tunnin, lähtee kotiin, tapaa ystäviä tai muuten pyrkii olemaan aktiivinen ja illalla menee nukkumaan. Kohtuullisen urautunutta. Toisaalta tänään me pupulaiset ollaan oltu kaa jo kymmenen vuotta, että urautunut ei välttämättä ole niinkään häviämistä kuin luonnollisuutta.

Jotain uutisentynkää sentään on tapahtunut: oon joutunut kaapatuksi soutujengiin. Työpaikka oli ilmoittanut itsensä kaupungin soutukilpailuihin huomiseksi ja joku soutajista oli perunut. Niinpä mä lähden huomenna soutamaan sinisorsan tapaan vakaalta kumivenepohjalta, ja oonhan mä käynyt yksissä treeneissä. Tiedän nyt, että pitää olla tukevat kengät, kevyet vaatteet ja istuinpehmuste. Olen melkein pro. Sääli vain, että soutuharrastus kuolee nupulleen. Jos joku aikoo perustaa oman joukkueen, meitsi on messissä.

Mä oon tullut siihen tulokseen, että jos jossain on turhat arpajaiset, joihin mä jostain syystä osallistun, niin mä todennäköisesti voitan sieltä jotain. Niin paljon onnettomia ja tarpeettomia arpajaisvoittoja mulla on siellä täällä. Tänään voitin lääke-esittelijän arpajaisissa üüberhyödyllisen kännykkäpussukan. Kellään tarvetta kauniin punaiselle Gollan kännykkäpussille?

Syksyn makua ilmassa

Syksy on enemmän tunnetila kuin vuodenaika. Sen alkaminen on vuodenajoista kaikkein eniten tunnekysymys. On toki monia definitiivisiä syksyn määritelmiä - esim. se päivä kun joutuu vaihtamaan umpikärkikenkiin, kun vaihtaa tavarat tummasävyiseen käsilaukkuun tai kun tulee ensimmäistä kertaa kylmä. Jotkut puritaanit asettavat syksyn alkamisen kalenterin mukaan esim. koulunalkamispäivälle tai syyskuun alkuun. Mulla syksy alkaa siitä, kun pitää ruveta neulomaan. Toissapäivänä siis alkoi syksy. Eri syksyinä neulotaan eri tuotteita - joskus lapasia, joskus sukkia ja joskus paitaa. Tänä syksynä neulotaan ilmeisesti villahousuja kestovaippakäyttöön. Uskon, että joskus vielä syntyy lähipiiriin semmoinen vauva, joka käyttää harso-villahousuyhdistelmää. Ihan henkeäni pidätellen en noita pöksyjä tee (ei oo vielä kestovaippavauvoja tulollaan missään suunnassa), mutta ne ovat juuri sopivaa syksyajanvietettä: syntyvät nopeasti eikä tarvitse päätellä kuin neljä langanpäätä eikä oo saumojakaan. Perfection. Esim tumpuissa on kuitenkin yhteensä 8 langanpäätä pääteltävänä.

Töissä on edelleen hauskaa. Työtahti on selvästi kevyempi kuin aiemmissa työpaikoissa ja työt saa aina tehtyä virka-ajan puitteissa. Työmatka on oikein sopiva vartin pyrähdys ja huomenna odotellaan ensimmäistä sateista työmatkaa. Potilaat ovat melko tyytyväisiä saamaansa palveluun, koska odotusaika vastaanotolle kiireettömässä asiassa ei ole mahdoton (yleensä pari viikkoa). Akuutti- ja puhelinaikojakin on riittämiin.

Meillä on ollut nyt vähän elektroonista ongelmaa täällä kämpässä, kun muuton jälkeen huomattiin, että yksi kattohalogeeneista oli toimimaton eikä polttimon vaihto auttanut asiaa. Toissapäivänä lisäksi vessan valo sai slaagin ja rätisi ja hajosi. Onneksi se tapahtui Handymanin läsnäollessa, jos oisin ollut kotona yksin, oisin mäkin voinut saada slaagin ja ainakin rätistä. Handyman avasi suvereenisti valaisimen ja irrotti sen seinästä huomatakseen, että sähkötyöt on 13 vuotta tehty aikamoisella pieteetinpuutoksella ja kotituunausmeiningillä. Vaikka Handyman osaakin melkein kaiken, niin nyt tuli Aarnelle duunia. Aarne on Långstrumpin luottosähkömies, herttainen ja mainio kaveri, joka tuli tarkastamaan tilanteen ja sai kuin saikin homman kondikseen, vaikka aluksi omia taitojaan vähättelikin. Aarne ns. hoiti homman kotiin ja nyt mä taas näen laittaa ripsiväriä. Hyvä Aarne!

Jumissa

Lomailu on vaarallista. Mä juhlistin viimeistä lomapäivääni 2,5 viikkoa sitten lukemalla puistossa vatsamakuulla kirjaa muutaman tunnin. Siitä lähtien mulla on ollut jumi lapaluiden välissä. Semmoisia tulee joskus ja niihin on aina ennen auttanut muutama minuutti hierovan suihkun alla. Nyt ei oo hierovaa suihkua enää, joten oon yrittänyt jumppaa ja venyttelyä ja hierontaa, mutta edelleen on kipeä. Ajoittain on jopa leposärkyä ja hengittäminen sattuu, ajoittain vasen käsi tuntuu väsyneeltä ja voimattomalta, ajoittain tulee kovia kipupiikkejä ja hengitys salpaantuu. Koko lailla hermoon käyvä vaiva, mutta minkäs teet. Vastaus: odotat.

Tämä vaarallinen lomasesonki alkaa olla melko lailla hoidettu tässä perheyksikössä, kun Handymankin siirtyy huomenna palkkatyönsä pariin. Mä en usko, että se on siitä kauhean ahdistunut, vaikuttaa ihan hyväntuuliselta ainakin. Muutenkin mä oon sitä mieltä, että jos lomalta töihin paluu ahdistaa suunnattomasti, niin siihen on syynä a) väärä työpaikka tai b) liian pitkä loma. Työssä on monia hyviä puolia: on tekemistä eikä ehdi murehtia omia huolia, tekee jotain hyödyllistä ja saa rahaa. Töissä on työkavereita ja työssä voi oppia uusia asioita ja ryhtyä tosi hyväksi jossain (siis siinä työssä). Ilman töitä olisi kyllä aika kolkkoa ihmisen olla.

Työ on hauskaa, mutta opiskelussakin on puolensa. Elämä on vapaata ja suhteellisen huoletonta ja asioitaan saa järjestellä aika vapaasti. Ongelmana on tietty jatkuva rahapula ja se, että iltaisinkin pitää sitten lukea tentteihin tai tehdä jotain kirjallisia töitä. Jos ei halua kärsiä jatkuvaa rahapulaa, täytyy kuitenkin mennä töihin ja sitten onkin sekä työnteon että opiskelun huonot puolet stressattavana. Onnea vaan Pikkusiskolle ja Rampolle opiskelun ja työn huonoihin puoliin perehtymisestä!

Kirkko ja tunteet

Kirkko on brändännyt tunteet. Suru kuuluu niille. Mä en oo koskaan ollut uskonnottomissa hautajaisissa enkä ees tiedä, että mitä siellä tehdään, koska kirkko on aivopessyt mut uskomaan, että hautaaminen on Jeesuksen heiniä. Muistotilaisuudessakin on usein pappi mukana ja hän toimii jopa jonkinlaisena MC'nä. Ilon ja rakkauden ne yrittää myös omia uskottelemalla, että naimisiinmeno ja vauvan saaminen kuuluu niille. Uskonnottomasta vihkimisestä on kokemusta, toimitus oli sanalla sanoen koruton, mutta ihan hauska (koska mä nauroin koko ajan), uskonnottomissa häissä en ole ollut. Uskonnottomat nimiäiset ovat kai nykyään jo kohtuullisen yleisiä, mutta semmoisissakaan en oo käynyt.

Yritin eilen hautajaisissa miettiä, miten se onnistuisi ilman Jeesus-läppää enkä oikeasti tiedä. Toisaalta kun ulkopuolisena pystyi seuraamaan aika objektiivisesti että mitä se pappi turinoi, niin kyllähän siinä järkyttyi. Aika diippii shittii. Pitäiskö oikeesti uskoa, että "viimeisenä päivänä" joku jo kuollut tyyppi tulee herättämään KAIKKI kuolleet? Siis jo uskontunnustus on ihan tajuton. Edes rippikoulussa mä en pystynyt lausumaan uskovani "ruumiin ylösnousemisen". Siis oikeesti. Moni muukin juttu siellä on hämärää, mutta ei kai rehellisesti kukaan voi sanoa uskovansa, että joku ruumis vain katosi taivaisiin?

Hautajaiset olivat monella tapaa voimaannuttava kokemus. Handyman oli edeltävästi riehunut ja syyttänyt mua hienotunteisuuden puutteesta (ihan kuin Handyman itse hienotunteisuudesta mitään tietäisi) muuhun asiaan liittyen. Niinpä mä olin päättänyt olla näkymättömin seuralainen ikinä. En halunnut loukata Handymanin itsetuntoa tai mitä ikinä, joten noudatin orjallisesti ohjeita. Tästä syystä mä sitten vietinkin suurimman osan muistotilaisuudesta yksin pöydän ääressä. Handymanilla on nimittäin tapana sanaa sanomatta häipyä muihin seurueisiin, kun ollaan jossain suuremmassa tilaisuudessa eikä tietenkään pyydä mua mukaan, koska sitä nolottaa olla mun seurassa. Lisäksi kun mä en tuntenut sieltä ketään niin hyvin, että olisi ollut mitään puhuttavaa, niin oli aika lailla ulkopuolinen olo.

Back to work

Työttömyys on ohitse. Aloitin uudessa työpaikassani eilen. Nyt kyseessä on suurehko terveysasema suuren suomalaisen kaupungin tiiviisti asutulla alueella. Ihan hyvä paikka toistaiseksi. Toki vähän kömpelyyttä alussa ihan kuin ne eivät olisi tienneet että mä oon tulossa. Avainta ei ollut löytyä, pomon piti murtautua lukittuun kaappiin ja varastaa avain mulle. En tajunnutkaan, kuinka tärkeä työpaikan avain on, mutta ilman sitä mä en päässyt edes vessaan saati vessasta takaisin työhuoneeseen. Eilen ei ollut tietokoneongelmia mutta jostain syystä tänään mä olin kadonnut täysin kaupungin työntekijöiden rekisteristä ja multa oli siis viety tunnukset verkkoon ja sähköpostiin. Tää on mun mielestä vähän outoa, koska mä oon kuitenkin jo pidempään ollut samalla työnantajalla. En saanut tunnuksia tänään, tulevat varmaan loppuviikosta. Pomo joutui päästämään mut verkkoon tunnuksillaan, mikä aiheutti ongelmia sekin - kone meni nukkumaan useita kertoja päivässä ja mun piti aina soittaa pomo paikalle avaamaan se salasanallaan. Noloa.

Kiusallisinta uudessa työpaikassa oli se, että heti ekana aamuna ennen yhdeksää jouduin pyytämään vapaapäivän ensi perjantaille. Tuli kuulemma pakollinen matka Itä-Suomeen. Mä inhoan sukujuhlia, jätin jopa häät järjestämättä tän syvän inhon vuoksi (ja sen takia että Handyman vaati). Nyt kuitenkin täytyy lähteä sukujuhliin eikä siellä ees oo yhtään mun sukulaista! Mä oon aina jotenkin kiusaantunut Handymanin suvun keskellä. Avioliitto on syvältä.

Handyman jatkaa lomailua. Se on oikeestaan aika kiduttavaista kun ite joutuu lähtemään töihin kamalan aikaisin aamulla ja Handyman jää tänne puuhastelemaan omiaan. Matkalla töihin jo osaa suhtautua tulevaan työpäivään positiivisesti, on kiva kun on tekemistä päivisin. Lisäksi saa rahaa! Palkka on erinomaisen mukava asia. On myös ihan kivaa tavata uusia ihmisiä ja pystyä auttamaan niitä. Mutta pakkoko niitä on auttaa heti aamusta?! Noh, kunhan rytmin saa takaisin terveeseen kymmeneltä-nukkumaan-kuudelta-ylös-systeemiin, niin työkin maistunee herkullisemmalta.

Kotimaa

Tämän loman aikana on tutustuttu useaan mielenkiintoiseen matkailukohteeseen kotimaassa, koska ulkomaanmatkailuun ei työttömyyden vuoksi ole varaa. Tutuimmaksi uusista kohteista on valitettavasti tullut Pori. Valitettavasti sen vuoksi, että siellä on nyt käyty ikävistä syistä, Handymanin isi on siellä kipeenä. Ja osittain valitettavasti senkin vuoksi, että Pori - Björneborg(i) ei sittenkään ole ihan niin hotti mesta kuin voisi päätellä entisten asukkaiden perusteella. Sieltähän ovat kotoisin niin Jaana Laitinen-Pesola, Timo Koivusalo, Pertti Neumann, Tero Vaara kuin Pikkusiskon Ihq Insinööripoikaystäväkin! Pori on rakennettu vittuilumielessä - melkein kaikki kadut ovat yksisuuntaisia (poikkeuksetta väärään suuntaan) ja kauniit talot ovat harvemmassa kuin Espoon keskuksessa.

Matkat Poriin eivät kuitenkaan ole olleet tylsiä - kaukana siitä. On tylsää että appiukko on sairas, en halua olla epäkunnioittava. Toteanpa vain, että ei ollut tylsää nähdä tiemerkintäautoa kolmostiellä! Mä olin ihan haltioissani, sen näkeminen oli todellakin hienoa. Vähemmän elämys oli se, kun Tampesterin Mustamakkarabaarista oli mustamakkara loppu! Siis sehän on sama kuin että jos Roskapankista ois kalja loppu tai lehmästä maito loppu. Mä olin aika lailla pettynyt, kun en saanut hilarioo. Muita hienoja kokemuksia on ollut Pikkuveljen kanssa automatkailu, Pikkusiskon näkeminen natural habitatissaan, Laukontorin mansikat, Tampereen Stockan kahvila ja Mouhijärvi. Vielä kun Vakoilumuseoon pääsisi. Lähteekö joku mukaan Tampesteriin Vakoilumuseoon?

Muita tällä lomalla käytyjä kotimaan matkailukohteita ovat olleet jo aiemmin mainostettu Kotka, Porvoo, Sipoo, Järvenpää ja Tuusula. Porvoossa nähtiin Homiksen entinen vakkarinakkikiska, Sipoossa ruotsinkielisiä maksullisella rannalla, Järvenpäässä sorsanpoikasia Ystävyyden puistossa ja Tuusulassa maailman epäilyttävimmin ystävällinen Chicosin tarjoilija. Kaikki ehdottomasti ohittamattomia matkailun kultajyviä.

Absurdia

Sporassa jouduttiin tänään kahden käsittämättömän keskustelun todistajiksi. Oltiin matkalla "Apple storea" tsekkaamaan (surkea yritys, hyllytkin ihan tyhjinä ja sori vaan eihän pieni kubikkeli kaupan sisällä nyt mikään store ole). Menomatkalla viereisessä looshissa istui pari täti-ihmistä, jotka aluksi lukivat ääneen seinältä lipunhintataulukkoa ja voivottelivat, kuinka onkaan mahdollista että kännykälläkin voi ostaa lipun. Ja saada lainaa! Kovempiääninen tätsy julisti, että velkaa ei periaattesta voi ottaa eikä antaa. Kun vastapäätä kasvot menosuuntaan istunut matkustaja poistui, totesi täti, että on vaihdettava looshin puolta, koska pyrkimys elää elämänsä "kaikin puolin oikein päin" oli kova. Kun samaan looshiin istui kolmas mummeli, joka oli ostanut lippunsa kuljettajalta, syntyi varsinainen vaakutus - etukäteen oli saatu sellaista informaatiota, että kuljettajalta ei voi ostaa lippuja! Kuinka tällainen voi olla mahdollista?! Ja sekin, että vaikka ollaan eläkkeellä, ei päästä matkustamaan eläkeläislipuilla. Kyllä eläkeläisen pitäisi saada matkustaa halvalla, koska molemmissa polvissakin on tekonivelet ja reisiluu on ollut 20 vuotta sitten irtipoikki ja kyllähän sekin vähän muistuttelee. Ihan kiva ois kaupungissa käydä ja jos sitten vaikka on ostoskassi niin eihän siitä pitäisi paljon joutua maksamaan kun Sipeliuksenkadulla kuitenkin asutaan.

Kamppi ja Ruoholahti olivat täynnä huutavia ja hikisiä mangateinejä. Tuli mieleen, että täytyy tosiaan olla kiitollinen niille, jotka lapsia viitsivät tehdä - mistä muualta meille tulisi lisää teinejä? Itse mietti, että olisi se noloa tehdä lapsi ja huomata, että silmänräpäyksen päästä se on gootti tai mangateini. Kyllä hävettäisi, kun tyyppi olisi niin luuseri. Myötähäpeä oli se tunne, joka sydämessä sykki. Takaisintulomatkalla istuttiin parin mangateinin viereisessä loosissa. Toisella mangateinillä ei ollut kenkiä ja se piti likaisia varpaitaan viereisellä istuimella. Toki sen jalassa oli myös iso verta vuotava haava. Se oli kirjoittanut jalkansa iholle "GLAM HUG". Niillä oli meneillään todella psykedeelinen keskustelu: "Siis jos sä olisit normaali ihminen eli normaali ja tyhmä niin mitä sä miettisit jos joku sun luokkalainen vaan lopettais puhumisen kokonaan yhtenä päivänä? Siis sähän miettisit et se ois hullu. Mut ei se oo, se on vaan eri tietoisuuden tasolla eikä haluu puhua "normaalien" ihmisten kaa." Mua ois kovasti haluttanut kuulla miten juttu jatkuu, mutta Handyman oli sitä mieltä, että nyt riittää hullut keskustelut tälle päivälle ja kuljetti mut vaunun takaosaan, jossa ei ollut keskusteluja kuultavana. Siellä näki vain ison vihaisen näköisen tumman kaverin, joka kuunteli vaaleanpunaista iPodia ja vanhan miehen, joka oli tehnyt JVC:n ShowView-videon pahvilaatikosta ja puhelinkaapelista itselleen laukun. Koko päivä on siis eletty Absurdiassa, ja tästä jatketaan parin tunnin päästä Vantaalle peli-iltaan.

Lomalla lompsis

Nyt alkaa olla se aika lomasta, kun ajantaju on mennyt. Koko ajan pitää miettiä, että mikä päivä on ja monesko päivä on kun on vain jatkuvaa sunnuntaita. Tää on ärsyttävää eikä vähiten sen takia, ettei pysy lainkaan kärryillä, koska ruoat vanhenee jääkaappiin. Muuten loma on ihan jees, sääkin on erinomainen. Handyman on loman kunniaksi pystyttänyt rakennustyömaan keittiön pöydälle. En tiedä, mitä siellä on syntymässä, mutta aika monta nosturia on tullut avuksi.

Niin monelta taholta oon kuullut pelkkiä kehuja Stieg Larssonista, että piti oikein itsekin alkaa lukemaan. Ostin ne venailukirjoiksi, joita luetaan silloin, kun joudutaan jossain venailemaan jotain (esim. Porista tulevaa Handymania Tampereen Stockan kahvilassa). Ongelmana on se, että mä suhtaudun varsin varautuneesti käännöskirjallisuuteen, joten pyrin lukemaan kirjani originaalikielellä ja dekkari ruotsiksi vaikuttaa vähän pälliltä. Kun kuvittelee, miltä kuulostaa kun sankaritar sanoisi repliikkejään riikinruotsiksi, tulee vähän surkea olo todennäköisestä krohinasta ja huokailusta. Inho käännöskirjallisuutta kohtaan johtuu pitkälti Patricia Cornwellin aiemmasta suomentajasta, joka loi suomennoksellaan onnettoman meiningin kirjoihin ja käytti muutenkin säälittävää suomea (vrt. under cover (poliisitehtävästä) -> peitteen alla).

Joku päivä tässä lomamatkailtiin Kotkassa. Mahtava paikka. Matkan agenda oli saada kuva Merikeskus Vellamosta, ja saatiinkin. Montakin. Niistä melkein kaikista tuli hienoja, koska paikka on arkkitehtonisesti komea, joten joululahjavalokuvaajakin sai ihan kauniita kuvia. Kotkassa oli muutenkin hienoa. Käytiin syömässä Erkan kepappitseriassa, joka oli ihan täynnä krapulaisia ihmisiä ja myyrmäkeläisiä naispappeja. Montaa muuta auki olevaa ruokaravintolaa ei Kotkasta sunnuntai-iltapäivänä löytynyt. Oli hienoa huomata, että kaikki kotkalaisihmiset ovat ihan Rampon näköisiä! Johtuiskohan se meri-ilmasta, meripäivistä vai siitä, että ne on kaikki sukua keskenään?

Vellamon katolla. Missä Jallu luuraa?

Työtön

Mä oon työttömänä. Edelliset työsuhteet päättyivät toissapäivänä ja uusi alkaa vasta parin viikon päästä. Samaan aikaan myös Handyman on työttömänä, kun se lomautettiin pariksi viikoksi. Täytyy varmaan mennä Elokoloon. Kumpikaan ei oo kuitenkaan viittinyt käydä työkkärissä, koska siellä joutuu jonottaan. Mulle ois kuitenkin sieltä lätkäisty työpaikka käteen. Handyman ois periaatteessa saanut muutaman päivän tukiaisiakin, mutta ei viitsinyt mennä sinne keskustelemaan virkamiehen kanssa työmahdollisuuksistaan kuultuaan työkaverin koettelemuksista samaisessa paikassa. Nyt siis ollaan työttömiä mutta ei työnhakijoita. Mutta koska työttömänkin on saatava jostain rahaa, niin mä oon myynyt useampia iltojani ja viikonloppupäiviäni riistäjäreppulääkärifirmalle. Synkkää on.

Pride-kulkue käytiin tarkastamassa, koska siellä on hyvä meininki ja siellä saattoi tavata Handymanin serkun (jännittävää!). Tavattiinkin. Käytiin hengailemassa myös Priden puistojuhlan liepeillä, mutta Handymania jännitti niin kovasti, ettei uskaltanut käydä ostamassa makkaraa homokiskalla. Sitä pelotti itse asiassa niin kovasti, ettei uskaltanut edes antaa mun käydä ostamassa sille makkaraa homokiskalta. Jäi ilman makkaraa.Eräänlainen makkara

Mä odotan kovasti, että helteet loppuvat. On ihan mukavaa että on lämmintä, mutta nyt on vähän liian kuuma ja ennen kaikkea kämpän hyvät näkymät on blokattava verhoin, kun muuten on liian hotti meininki. Kun sais jotain 18 astetta, niin ois ihan täydellistä: ulkona pystyisi liikkumaan paljon paremmin ja saisi katsella Linnanmäkeä taas. Nyt on kotona päivisin niin pimeää, että melkein valot tarvitsee. Lisäksi uimastadionilla ois vähemmän väkeä ja pystyisi paremmin polkemaan, kun kaikenmoiset tädit eivät kelluisi vesijuoksuvöineen edessä. Ymmärrän kuitenkin toki, että sää ei toimi mun toiveiden vaan auringon voimasta.