Ka-pow!

Lapsuudesta mä muistan parhaiten Batman-päivät. Tiistaisin tai torstaisin tuli telkkarista illalla piirretty Batman ja sen sai katsoa, jos oli reippaasti syönyt hernekeittoa päivälliseksi. Joka viikko. Turha kai sanoakaan, että se ei ollut ihan herkkuruokaa eikä oo vieläkään. Koska mun vantaalaisvanhemmat olivat jopa keskivertoespoolaisvanhempia hysteerisempiä, mun piti peittää silmäni, kun näytettiin lopun tappelukohtauksessa väkivallan sensuroivaa BOOM!- tai KA-POW!-graffitia. Niin, siis nimenomaan piirretyssä. Nykyäänhän kersat näkevät, kun piirretyt Digimonit repivät toisiltaan silmät päästä ja tekevät niistä uppomunia.

Ka-pow tuli mieleen, kun kotikadulle on perustettu jonkinlainen rakennustyömaa, jossa räjäytellään innokkaasti. Aamuseitsemästä iltakahdeksaan vähän väliä soitetaan hälytysmerkkiulinaa ja lopuksi pamautetaan niin että ikkunat helisee. Koska kotikatu on melko kiireinen, painottuu räjäyttely nimenomaan sinne aamuseitsemään ja iltakahdeksaan. Mua ei haittaa, mutta naapurien koirat ilmeisesti munii nahkamunia, koska keittiön seinän takaa kuuluu surkeaa hälytysmerkkiulinaulinaa. Jos mussa olisi empatiavaihde, niin mä voisin tässä tapauksessa painaa kytkintä ja vääntää keppiä.

Handyman on liikuttava shoppailija. Yleensä me käydään kaupassa yhdessä tai mä käyn töiden jälkeen yksinäni. Ajoittain mä kuitenkin unohdan ostaa Handymanille tärkeitä elintarvikkeita (lähinnä juotavaa jogurttia) ja silloin Handyman joutuu yksin kaupoille kotimatkalla. Tänään kävi juuri näin. Sääntöjen mukaan mun pitää tyhjentää ruokakassi, jos Handyman on kantanut ruoat kotiin. Kassin sisältö oli herttainen: 1,5 l maitoa (jota mä olin käskenyt tuomaan), puoli kiloa pumpernikkeleitä (vaaleanpunaisia), 150 g sokerittomia Mynthoneita ja neljä purkkia Actimelia. Niillähän selviää vaikka viikon.