Mä päätin viime keväänä, että vuodenvaihteeseen 09/10 mennessä pitää olla tiedossa, mihin mä erikoistun. Mieli muuttui viikon välein, vakavia vaihtoehtoja oi 2-3 (yleislääketiede, naistentaudit ja välillä sisätaudit). Kaikissa oli hyviä puolia, huonoina puolina lähinnä potilaat ja gynessä myös pakko asua pari vuotta periferiassa. Eipä ollut päätöstä vuodenvaihteessa, tämä vähän stressasi. Onneksi töissä on toinenkin samassa tilanteessa oleva (joka on vieläpä mua vanhempi, hurraa!), joten en ollut ehtinyt vielä vaipua murheen laaksoon. Vähänpä olisin arvannut, että päätös syntyi yhtäkkiä eilen ja yllättäen. Kirkkaan taivaan salaman tavoin vastaus iski synapseihin: radiologia. Pari kertaa mä oon vuosien aikana leikkinyt ajatuksella ryhtyä radiologiksi, mutta mua on estänyt lähinnä tieto siitä, että pitää mennä fysiikankokeeseen ja pieneltä osalta myös se, että oon epäillyt pitäväni ihmisistä liikaa tehdäkseni komerotyötä. Nyt mä oon niin kypsynyt ihmisrotuun, että pimeässä tietokoneen ruutua tuijottaen istuminen kuulostaa parhaalta työltä EVER. Täytetty erikoistumisoikeushakemus on jo postimerkillä varustetussa kirjekuoressa. Olo on vapautunut ja lähes riehakas. Upeeta! Käytännössähän mä siis aloitan pimeän huoneen työt aikaisintaan syyskuussa, koska mulla on sopimus nykypaikassa elokuun loppuun saakka. (Ja joo, mä oon ihan tietoinen, että n. 2 kk radiologin työtä tehtyäni kaipaan terveysasemalle. Mä oon tuuliviiri.)
Mun tuli Handymania vähän ikävä kun se oli leirillä (nyt se on onneksi jo kotona hiphei!). Yleensä mä viihdyn yksinkin, jos Handyman on työmatkoilla, mutta nyt oli kurjaa. Mä tarviin seuraa ja/tai tekemistä ja nyt ei ollut kumpaakaan (paitsi sunnuntaina kun käytiin Långstrumpin kanssa ostoksilla. Ei ollut turha reissu, sain vihdoinkin ostettua itselleni talvikengät, jotka oli edulliset ja melkein sopivat). Yleensä on tosiaan jopa ihan hauskaa olla yksin, kun saa puuhailla omia turhuuksia ja hoitaa asiat just niinku ite haluaa, mutta ehkä tää kylmyys vei kiinnostuksen kaikesta ja toi känkkäränkän paikalle. Nyt on kuitenkin tilanne jälleen harmoninen, kun Handyman on uudessa ihanassa paidassaan mun seurana.
Tää on niin liikkis - se on niiden yhteinen muna!
7 comments:
Liikkispisteet 9, mallinuken ilme hieman laski pisteitä!
Radiologin ura kuulostaa jännittävältä! Saat katsella kuvia aina vaan, mikässen kivempaa.
Toisaalta me kyllä tahdottais pitää sut meidän terkkarissa. Vaan jotta päästään sanomaan (neuvola)lääkäriaikaa varatessa, et ei kiitti kun se on mun kaveri. Toisin kun Glaara, mä en tykkää siitä et kaverit tonkii alapäitä.
Mut sä joudut sit johonki periferiaan ja sinne ei voi kävellä!
Mä oon sitä mieltä, että jos meet radiologiale, niin sitten loppuu irvailuoikeus mun duunille yliopistolla!!
Tuo mielipide kuulostaa enemmän toivomukselta. Ammatillisen ja tieteellisen jatkokoulutuksen ero on se, että ammatillinen tehdään oman ja tieteellinen yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Ja koska mä oon itsekäs paskiainen, haluan tietysti ennen kaikkea lisätä omaa hyvinvointiani enkä perehdy mihinkään lymfosyytteihin yhteisen hyvän nimissä. Idealisteja pilkataan paljon enemmän kuin materialisteja.
Radiologia ja vapautunut ja riehakas olo kuulostaa tosi hyvältä! Ja tietenkin oman hyvinvoinnin lisääminen. Ja mikä parasta, tässä on vielä monta kuukautta aikaa muuttaa mielensä. :D
Gratulis ny uravalinnan johdosta!
Mun mielestä mallinuken ilme oli just söpösintä tossa kuvassa. Paitakin on ihan jees.
kyllähän tuollaista positiivista ilmettä kannattaa ikävöidä... positiivisuuden perikuva pyry = ppp
Mun mielestä toi on ehkä paras kuva jonka mä oon ikuna Handymanista ottanut, kun yleensä se haluaa näyttää mahdollisimman urpolta valokuvissa ja tuossa se yritti näyttää mahdollisimman närkästyneeltä. Närkästys on oikea tunne!
Post a Comment