Monday, April 5, 2010

Virkistyspuisto

Berliini jatkuu. Jo viime vuonna meidän piti käydä Erholungspark Marzahnissa, mutta matka peruuntui terveydellisistä syistä. Paremmalla onnella tällä kertaa lähdettiin. Tuo puisto avattiin alun perin Berliinin 750-vuotisjuhlien puutarhanäyttelynä toukokuussa 1987 idän puolella. Sittemmin sinne on perustettu peruspuiston lisäksi erilaisia maailman puutarhoja, esim. kiinalainen, japanilainen, korealainen, balilainen ja klassinen roomalainen puutarha sekä hieno pensaslabyrintti, jonne oli helppo eksyä. Alue oli vähän niinku eläintarha ilman häkkiin teljettyjä eläimiä, toki näin huhtikuun alussa ei ollut vielä vihreimmillään. Se oli upea paikka keskellä paikallista Keravaa, jonne siis piti ensin matkustaa sporalla puoli tuntia. Kuvia tulee nähtäväksi, kunhan tekniset vaikeudet on selätetty (eli päästy himaan täältä kortinlukijaa tapaamaan).

Tänään käytäneen Tempelhofin lentokenttää katsomassa. Tempelhof on kunnian kenttä: se oli maailman ensimmäinen (1927) lentokenttä, jonne pääsi metrolla. Sen päärakennus on valtava - se oli aiemmin maailman 20 suurimman rakennuksen listalla. Liikenne siellä päättyi 2008, loiston päivänsä se eli ilmasillan aikaan 1948-49, jolloin rusinapommikoneet nousivat ja laskeutuivat puolentoista minuutin välein. Siinä on ollut logistikoilla laskemista! Nyt Tempelhofiin rakennetaan valtavaa puistoaluetta, jonne me päästään tutustumaan vasta elokuun lomalla, koska se avataan vasta kuukauden kuluttua, damn.

Oltiin ajateltu mennä tänään medizintechnischeen science centeriin, mutta ei nyt sit päästäkään, kun se onkin auki vain to-su. Pihkeinen pahkeinen. Mut kandee katsoa tuolta nettisivulta walking-linkistä se kävelyukkeli, jonka mielialoja ja sukupuolta voi muuttaa! Aika siisti. Ehkä ensi kerralla.

Elämyskameli suosittelee
viheralueet

4 comments:

Polaah said...

Tempelhoef mikälie on edelleen edistyksellisempi kuin Helsinki-Vantaa jonne ei tietääkseni aiota päästä metrolla like ever.

Voisko asialle tehdä jotain, kysyn vaan?!

Elämyskameli said...

En usko että ikinä mitään tekevät. Mut me mentiin H-V:lle bussilla ja se oli tunnelmallista!

Polaah said...

Niin ja toi pensaslabyrintti kuulostaa aika.. Eiks Hohdossa ollu semmonen kans vai missä kauhuleffassa? :P

Elämyskameli said...

Se oli kyllä häftig. Mä en oo nähnyt muita kauhuleffoja kuin ne I know what you did -sarjalaiset ja Screamit (siis perusteinikauhuleffat, jotka käytiin lukioiässä katsomassa Katjnin kanssa). Hohosta en tiiä mitään.