Karavaani kulkee

Tänään kävin kävelyllä vartiokyläläiskaverin kanssa. Samalla selvisi, missä se Vartiokylä tai Vartioharju on, tämä oli ollut geografiikkakamelille epäselvää. No joka tapauksessa tää kaveri, jota voinemme kutsua koodinimellä "Sini" (semmoisille on vaikea keksiä koodinimiä, joilla ei ole yhtään fb-nicknamea), on entinen työkaveri ja kolmen lapsen äiti. Uusin lapsi syntyi kuukausi sitten, vanhemmat on 5- ja 3-vuotiaat. Käveltiin yli tunti hyvin idyllisellä omakotitaloalueella ja pururadoilla, ilmeisesti sitten Vartiokylässä tai -harjussa ja turistiin mukavia. Vauva oli toki mukana kärryssä, isommat pojat tarhassa ja "Sinin" mies töissä. Ihan kamalan pikkuinen se vauva olikin! Tuntui tykkäävän kävelystä, kun lähtiessä oli hereillä ja muun ajan veteli hirsiä oikein rauhallisesti. Täytyykin tehdä tästä oikein harrastus, meillä oli nimittäin oikein mukavaa.

Eilen kävin uudessa työpaikassa opiskelemassa tietojärjestelmää ja kuulemassa hommasta tarkemmin. Enää ei kuulostanutkaan ihan niin idylliseltä. Se tietojärjestelmä oli ihan täysin susi, todella monimutkainen ja - hyvät hyssykät - velvoittaa mut hoitamaan laskutusasioita! Mun pitää tulostella asiakkaalle (!) laskuja kaikista määräämistäni tutkimuksista ja itse käynnistäkin. Avustava henkilökunta huolehtii vain ilmoittautumisesta ja siitä itse maksamisesta. Lisäksi mut perehdytettiin hyvin tarkasti turvajärjestelmiin, koska mun huone on aika syrjäisessä paikassa. Oikein ongelmana siinä työpaikassa kuuluvat olevan lisäksi kaiken maailman pillerinmyyjät, jotka tulevat vaatimaan reseptejä rauhoittavista. Pari paikan aiempaa kollegaa on vielä niitä kirjoitelleetkin ja nyt tää jengi tulee kuulemma aina uusia pelottelemaan. Ei jestas. Ei todellakaan kuulosta hyvältä. Handyman on totta kai ihan rauniona siitä, että nyt mä oon taas empiväisenä työpaikkani suhteen. Meillä on niin eri käsitys siitä, mikä on työssä tärkeää.

Ei hitsi, nyt pitää lähteä karkuun, siivousrobo aloittaa työnsä 10 min kuluttua enkä mä halua häiritä!