Puoluepolitiikkaa

Lähestyvät kunnallisvaalit ja miljoonat vaalimainokset kuljettivat Kamelin mielen Egyptin hiekkadyyneiltä puoluepolitiikkaan. Katselin metrossa Keskustan vaalimainosta ja yhtäkkiä mä tajusin järkytyksekseni, että on oikeasti ihmisiä, jotka ajattelee monista asioista ihan vilpittömästi keskustalaisesti. Ei edes kaikkia helsinkiläisiä Keskustaa äänestäviä ole huijattu, vaan osa oikeasti luottaa Keskustaan ja on sitä mieltä, että M. Vanhanen joukkoineen on oikealla asialla. Tää oli mulle aivan tajunnanräjäyttävä oivallus ja jotenkin saa Keskustan vaalimainokset tuntumaan rehellisemmiltä. Vieläkään mä en tosissani kuitenkaan usko, että kukaan äänestäisi PäRää tai muita koodeeläisiä ihan vilpittömin mielin.

Kävin tänään vihdoinkin hakemassa uuden opiskelijakorttini. Aloin maksaa vapaaehtoisesti ylioppilaskunnan jäsenmaksua taas, kun tajusin että sillä säästän pitkän pennin uimahallimaksuissa. Lähes kyllä jouduin perumaan tilaukseni heti kättelyssä kun sain tilauksen jälkeen korttifirmalta sähköpostin, joka alkoi: "Jihaa, Lyyra-korttisi on maksettu! Onnittelumme, tästä se alkaa, kenties elämäsi vaiherikkain ja jännittävin ajanjakso, nimittäin todellinen opiskelijaelämä." Kun sorry nyt vaan, se "todellinen opiskelijaelämä" on jo loppunut. Ja jos se todella oli mun elämän vaiherikkain ja jännittävin ajanjakso, niin ei varmaan kannata muistelmia kirjoittaa. Tarkemmin ajatellen ei kannattaisi tätäkään kirjoittaa. Mä en muista opiskeluajasta mitään muuta kuin Naistenklinikan luentosalin kirkonpenkit, kamalan gastrokirurgian opettajan ja sen, että mä olin kaikki illat ja viikonloput Töölön tapaturma-asemalla maailman pitkäveteisimmässä työssä. Eli ei ehkä kaikkein vaiherikkainta. Eikä vaiherikas oo ees mikään sana. Kauhea svetisismi ja miten niin vaiherikas? Mitä vaiheita siinä nyt on? Opiskelu ja valmistuminen. Kaksi vaihetta. Se ei oo kauheen rikasta. Perhosen täydellisessä muodonvaihdoksessakin on enemmän vaiheita: muna, toukka, kotelo ja aikuinen.

Handyman tosiaan korjasi Pikkusiskon läppärin, mutta nyt se uuvahti taas (siis läppäri). Pikkusisko ja Äiti tulivat siihen johtopäätelmään, että annetaan sen päästä nyt tietokonetaivaaseen ja korvataan se uudella. Mä oon nyt neljä päivää ollut jonkinsortin tiedonvälittäjä eri toimijoiden välillä tähän tietokoneasiaan liittyen. Asia ei mun mielestä kuulu mulle lainkaan, sama se mulle, millaisia tietokoneita Tampereella käytetään, mutta jotenkin sekä Pikkusisko, Äiti että Handyman kokevat mun olevan tässä nyt jonkinlainen sillanrakentaja. Niinpä olen joutunut lusikkaani soppaan laittamaan ja erilaisia mielipiteitä asiasta muodostamaan. Tästä kiitoksena pääsenkin parhaaseen rooliin: laitteen maksajaksi. Toivottavasti joku maksaa sen mulle, koska mua ei todellakaan kiinnosta koko huttu pätkän vertaa.