Apostolinkyytiä

Berliini on mahtavan käveltävä kaupunki. Ei oo kovasti korkeuseroja, tiet on hyvässä kunnossa ja muu liikenne kunnioittaa jalankulkijaa. Lisäksi melkein kaikki näkemisen arvoinen on kävelymatkan päässä. Näin ei ole kaikkialla - esim. Rooma on kaiken edeltävän vastakohta. Mun mielestä on kivaa tutustua kaupunkiin kävellen, koska niin saa paljon paremman käsityksen etäisyyksistä ja rakennuksista kuin kumi- tai rautajalalla. Tietysti silloin kun on järkevää mennä julkisilla, niin silloin mennään julkisilla. Tämän pohdinnan kirvoitti jalkojen hellä tilanne - tänään on jonkin verran kävelty. Käveltiin mm. Vossstrassella, jossa aiemmin sijaitsi Führerbunker ja lisäksi vähän ostoskeltiin (mm. Handymanille pitkät kalsarit ja mulle Queen-bluray).

Handyman on erinomaista matkaseuraa. Se on helppo pitää tyytyväisenä (kunhan käy Lego-kaupassa ja KaDeWen kakkusella, niin se on onnellinen) ja se tykkää käveleskellä ja katsella. Lisäksi sillä on reilu unentarve, joten illalla mennään ajoissa nukkumaan ja aamulla herätään ihmisten aikaan. Nyt sillä on vähän huolta, kun se on huomannut ostavansa vain pehmeitä tuotteita eikä Lego-kaupassakaan keksinyt mitään kivaa itselleen. Pelkää tulevansa vanhaksi.

Täällä on siis ihan maa mustana. Luin tänään jotain paikallista lehteä, jossa voivoteltiin, että ei tullut valkeaa joulua (olkaa onnellisia, pöntöt!), mutta hätä ei ole tämän näköinen - uutenavuotena on lumipeite! Lehdessä kerrottiin myös, kuinka Etelä-Saksassa on ollut myrskyisää säätä ja laviineja ja näissä on kuollut useita ihmisiä. Ja huom. tää ei suinkaan ollut mikään otsikko vaan ihan säähän liittyvä kommentti vain. Suomessa jos joskus joku kuolisi sään takia, niin sitä murehdittaisiin iltapäivälehdissä monta viikkoa, täällä vain todetaan, että kyllähän meitä piisaa laviineihinkin kuolemaan.