Joillekin ihmisille joulu on perinteiden juhla, toisille palkallista vapaata. Mä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Perinteet kammottaa mua. Meillä kotona äiti yritti pitää jotain perinteitä yllä niitä samalla uudistaen. Usein oltiin isovanhempien luona, mutta sitten kun vanhemmat kyllästyivät siihen, niin alettiin matkailla jouluna. Joskus oltiin Itävallassa ja pari kertaa Lapissa. Sitten Pikkusisko lähti vaihto-oppilaaksi ja oltiin joulu vanhempien kanssa kolmisin. Sitten mä aloin varata työvuoroja jouluaatoksi ja Pikkusisko oli parentsien kanssa kolmisin. Vanhemmat yritti ainakin mun nuoruudessa sellaista, että joulunaluspäivinä leivottaisiin pipareita ja laitettaisiin muutenkin kamala kasa ruokaa, josta kukaan ei oikein välitä (paitsi Isi tietty väitti tykkäävänsä, mutta miksei se sitten koskaan muuten syö lanttulaatikkoa?). Lapsena me oltaisiin niin tosi mielellämme koristeltu kuusi, mutta sitä pidettiin ilmeisesti meille liian vaarallisena työnä, joten ei saatu. Nyt sitten viimeiset 10 vuotta Äiti oikein erityisesti on pyytänyt meitä koristelemaan kuusta, kun se ois niin sopivaa hommaa lapsille. Mut lapsia ei enää kiinnosta. Lisäksi jouluaattona perinteisiin kuuluisi katsoa joulurauhan julistusta, mutta sehän on tylsääkin tylsempi ohjelma - hytiseviä nuotin vierestä laulavia turkulaisia torilla. Lisäksi jouluaattona periaatteessa pitäisi ennen ruokailua lukea jouluevankeliumi, mutta mä oon tylysti kieltäytynyt aina kun tätä tehtävää on mulle kunniatehtävänä tarjottu. Nykyään mun vanhemmilla on ehkä vähän rauhallisempi suhtautuminen noihin perinteisiin - ite ne nukkuu sohvalla kolme tuntia jouluaterian jälkeen ja muut odottaa, että saatais ny vihdoin avata ne lahjat. Ne selittää, että joulu on rentoutumisen aikaa ja kaikki saa levätä. Käytännössä "kaikki" on lähinnä ne, koska ei mua nyt niin kauheesti vielä iltakuudelta nukuta.
Perinteiset perinteet on syy sille, että mä mielelläni teen jotain muuta aattona kuin olen omien tai Handymanin vanhempien luona. Kolmena jouluna on nyt käyty ravintolassa aattoatrialla. Tänä jouluna lähdetään aattona ulkomaille. Mä ymmärrän kyllä, että mun vanhemmat olisivat varmaan iloisia, jos mä olisin niiden kanssa jouluaaton, mutta mun mielestä on tärkeintä olla mun oman perheen kanssa. Sit kun sekä Handymanin äiti että mun vanhemmat haluaisi olla meidän kanssa, niin on tasapuolisempaa, että ollaan keskenämme. Lisäksi mä todella inhoan lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikoita ja jo niiden haisuakin.
Silti mä oon aika tyytyväinen, että mun perheen joulutraditiot on jotakuinkin rauhallisia. Onhan sellaisiakin perheitä, joissa jouluperinteet on erittäin ahtaat ja joka joulu pitää tehdä tismalleen niin kuin aina on tehty. Ensimmäisenä adventtina pidetään piparitalkoot. Kahta viikkoa ennen aattoa siivotaan talo kattohirsiä myöten ja vaihdetaan verhot (sic!). Aatonaattona tehdään niin perkeleesti livekalaa, että turska loppuu Norjasta. Jouluaaton vastaisena yönä mehustellaan kinkku uunissa ja herätään puoli neljältä keittämään kuusi litraa puuroa. Haetaan kuusi omasta metsästä ja koristellaan se lippunauhalla, piparkakuilla ja tähdellä, joka luminositeetiltaan kuuluu luokkaan Ib (heikot ylijättiläiset). Aattona kuuluu pukeutua parhaimpiinsa ja olla niin pirun harras, että enkeli Gabrielkin jää toiseksi. Illalla avataan kolme pakettia, joissa kaikissa on Nanson yöpaita paitsi siinä kovimmassa, jossa on Ilkka Remeksen uusin kirja. Joulupäivän aamuna herätään taas viideltä, jotta ehditään kirkkoon, jossa lauletaan vapahtajasta ja syödään öylättiä. Tapaninpäivänä ajetaan reellä tansseihin paitsi että koska ei ole lunta, on hassuteltu pukemalla Toyota Camry "reeksi" sitomalla antenniin kolme kulkusta. Välipäivinä ihastellaan, kun oli taas niin ihana joulu ja miksei joulu ole joka päivä.
8 comments:
Aattele, veljenpojan nimeksi oli tulossa Gabriel. Se oli aika pelottavaa. Siitä tuli sit Daniel. Näin ei tarvii miettiä hartaita enkeleitä aina, kun veljenpoikaa näkee.
Mä oon perinteinen ihminen ja kaikenlisäks joulun tienoilla syntynyt (jos tää oli päässyt joltain jotenkin unohtumaan..) joten siihen aikaan (viikko joulusta uuteenvuoteen) sisältyy mulle koko vuoden huipennukset. Tai ei ehkä enää niinkään, kun lahjatraditio on hiipumassa ja synttärilahjojakin saa niin vähän.
Mutta mä oon ehdottomasti meillä se, jonka mielestä joulurauha pitää katsoa, (äiti käytti aikanaan tota meihin hiljennyksenä, että kun on julistettu joulurauha niin ei saa enää meuhkata.. Ja toteltiin, tyhmät lapset!) riisipuuroa pitää saada lounaaksi ja hautausmaalle on kiva lähteä hämärän tullen. Ja kynttilöitä pitää viedä isovanhempien (niiden, joiden hauta ei ole esim. Teneriffalla) sekä ystävien haudoille. Ruokapöydässä pitää olla muutamia juttuja, mutta viime jouluna kriisi oli vähällä tulla Fantasta-sen harvan kerran kun limsaa juon, yritti veljeni livauttaa aidon Fantan sijaan pöytään jotain venäläistä shittiä!
Onneksi rakas aviomieheni kiiruhti huoltoasemalta oikeaa Fantaa.
Lahjojen jako on kuulunut mulle, koska olen tehtävän ominut. Perinne siitä on tosin tullut sen myötä, että oli aika, jolloin nautin lahjojen paketoinnista. Äiti antoi mulle kaikkien (paitsi mun, of course) lahjat paketoitavaksi, ja koska tiesin, mikä on kenellekin, en pilannut kaunista pakettia millään nimilapuilla vaan jaoin ne sitten ulkomuistista.
Joka joulu on "tänä vuonna ei sitten osteta kun ihan yks tai kaks lahjaa" ja silti niitä on vino pino kuusen alla. No, tänä vuonna ehkä ei oo, jos lamaa on ruokittu.
Mutta joulupäivä ja tapaninpäivä on ihan turhia. Ne on vähänniinku semmosta löylynheittoa kylmälle kiukaalle.
Mihinkään kirkkoon ei pakanasuku koskaan oo mennyt eikä tansseihinkaan. "Tapaninajeluna" on ollut perinteisesti autoreissu tädin luokse syömään H-serkun pullasia ja kakkuja.
Mut Tapaninpäivän jälkeen ei olekaan enää kun hujaus vuoden tärkeimpään juhlaan. Eli mun synttäreihin.
Oho, tulipa selostus.
Pitäiskö sun alottaa oma blogi. :) Se vois perustua kamelin kommentointiin. Se ois oikeesti mahtia.
mutta tässähän sitä lyödään kaksi kärpästä yhdessä blogissa..
täten hiilijalanjälki pienenee vai miten se menee.
homis paistaa kinkun, tekee torttuja ja tekis piparkakkuja jos ne ei yhden kerran olis palaneet uuniin että siitä on ikuiset arvet jääneet... nenään hajun muodossa.
Niinpä homis ostaa piparkakkusäkin (painaa ehkä 2 kiloa), jonka merkkiä en juuri nyt muista, ja mutustan niitä maidon kera.
haluan tähän väliin kuitenkin sanoa että kyllä kameli on hohkannut joulukalesta viimeiset kaksi kuukautta, joten se siitä perinteiden välttämisestä..
olis tähän voinut kirjoittaa melekosen tarinan mutta jätetään jotain edes arvailujen varaan.
Mulle kävi kauhee onnettomuus, olin unohtanu lukee Kamelin eilen! Nyt olikin sit toisaalta tuplaluukku.
Noi perinteet on kyl ankeita. Meil ainoastaan Ipana on pitäny niistä kiinni. Mut pakanoina meil ei onneks oo ollu mitään ankeimpia kirkkoperinteitä, ja joulukuusen latvatähtenäkin on ollu mm. pahvi-Sauli. Se oli hyvä vuosi. Sit tietty kun on kasvissyöjiä perheessä eikä kukaan muukaan tykkää kinkusta niin meil on syöty jouluna vaan kaikkee hyvää, esim. antipasto-tyyppistä alkupalaa ja kasvispateeta. Ja jotai joulrauhan julistusta ei oo kyl ikinä katottu!
Kieltämättä Ipana alkaa vaikuttaa mun kommenttien perusteella aika vittumaiselta muijalta. Mut nää jututhan pohjautuu pitkälti aikaan jolloin Ipana oli jotain 3-vuotias. Nykyään Ipana on ihan ihana sisko! For the record.
Mut jouluperinteistä se pitää kyl kiinni. Se haluais hitto soikoon hankkia jonku kuusen taas mutsin luo, vaikkei olla ees aattoa siellä. Mutsi ei oo oikein innostunut tästä, koska kuusesta putoo neulasia.
Niin ja tarttee viel mainita (solidaarisuussyistä) että monelle joulu on myös palkatonta vapaata.
Röyhkeänä omaneduntavoittelijana mä en tietenkään hylkää niitä perinteitä, joista mä tykkään ja joista on mulle hyötyä, esim. kalenterit ja lahjat on mun mielestä ihan ykkösii. Ja kahdeksatta kertaa todettuna myös ne jouluvalot. Mut jos mä joskus laitan jouluverhot ikkunaani, niin mä muutan tän blogin nimeksi Kärsimyskameli.
Post a Comment