Kärttymys

Musta on tullut vanha tai masentunut tai joku muu hankala, koska mä oon tyyten kyllästynyt suureen osaan ihmisistä. En mä nyt suorastaan misantroopiksi oo vielä ruvennut, mutta aika lähellä tässä ollaan. Tai itse asiassa tarkemmin ajateltuna mä taidankin olla kyllästynyt siihen, miten mä suhtaudun muihin ihmisiin. Mulle tulee töissä hirveästi paineita, kun niin moni haluaa tulla mua tapaamaan ja niinpä mulla on pitkät jonot vastaanotolle. Ja sit kun ne tulee, niin jostain sairaasta syystä mä oon niille ystävällinen! Ja kun mä oon ystävällinen ja miellyttävä, niin ne on tyytyväisiä ja tulee uudestaan ja uudestaan ja sit kohta ne onkin kehittäneet jonkin läheisriippuvaisuuden ja mä en jaksa nähdä aina niitä samoja ihmisiä. Jos mun alueella asuu 2000 ihmistä, kuinka voi olla, että joka päivä 70-80 % on käynyt ennenkin? Toisaalta en mä kauhean hyvin jaksa ihan random ihmisiäkään esim. ratikassa tai edes internetissä. Ratikassa voi onneksi kuunnella musiikkia ja karkoittaa viereen istumista harkitsevia käyttäytymällä vähän creepysti (esim. hymyilemällä leveästi tai mumisemalla itsekseen laulun sanoja). Internetissäkin voi olla menemättä sinne HS:n keskustelupalstalle, jossa suurin osa rasittavista ihmisistä kokoontuu.

Mä en oo suoranaisesti mikään luonnonsuojelija, mutta ilmastonmuutoshype aiheuttaa mulle tietenkin tunnontuskia. Suren kuukausikaupalla etu- ja jälkikäteen lentomatkojani, nolostelen kun ajattelen lihansyöntiäni ja stressaan lainatessani autoa. Etenkin stressaa Handymanin autokuume, koska sitten jos semmoisen ostaa, niin sillä tulee ajeltua. Vähän piristi lukea Mikko-Pekan kolumni HS:n nettisivuilta, kun totesin itsekin noudattavani seitsemän koon ympäristönsuojeluperiaatetta. Piristi ehkä vielä enemmän lukea Mikko-Pekan kolumnin kommentteja, koska on niin kivaa (ja helppoa) olla jaksamatta loukattuja perheenäitejä.

Tää lumi ja kylmyys ja kauheus tuo esille ihmisten hirveimmät puolet. Esim. hiihtämishalut. Joka päivä yllättävät tahot kertovat fb:ssä käyneensä sivakoimassa joko kotipihaltaan tai Pirkkolassa hävyttömiä matkoja. Tää on mun mielestä aivan käsittämätöntä. Kuinka hiihtäminen voi olla niin monen harrastus? Mä oon miettinyt tätä jo ainakin 15 vuotta. Muistan nimittäin halunneeni 1990-luvun loppupuolella sukset, jotta mäkin voisin harrastaa hiihtoa, kun se kuulemma oli niin coolia. Harrastus kuivui tehokkaasti kokoon, kun lähdin sitten hiihtämään läheiselle pellolle ja kilometrin matkalla kaaduin neljästi. Ne sukset on edelleen siinä kohdassa varastoa, johon mä ne silloin laitoin. Okei, suksilla pääsee kai tietynlaisella lumella joissain kaltevuusasteissa nopeammin kuin kävellen, mutta suksien ohjaaminenhan on miltei mahdotonta tai ainakin selvästi hankalampaa kuin jalkojen. Mun on tosiaan mahdotonta ymmärtää, miksi joku vapaaehtoisesti mieluummin hiihtää kuin kävelee, juoksee tai pyöräilee. Jos kyse on siitä, että haluaa kädet mukaansa liikkumiseen (ja siis eihän toi nyt oo mikään hyvä perustelu, en hyväksy), niin voi sauvakävellä tai työntää/kantaa jotain kävellessään. Eihän hiihtämistä voi pitää edes järkevänä liikennemuotona, kun ei voi kantaa mitään tavaraa mukanaan. Eihän toki uidessakaan voi kantaa tavaraa mukanaan, mutta uiminen voi olla liikennemuotona pakollinen, koska harvempi osaa kävellä vetten päällä (moni kyllä osittain veden alla, siitä osoituksena useammankin tämän blogin lukijan vesijuoksuharrastus).

Oonpas mä nyt negatiivinen. Ehkä kylmyys tekee musta ärtyvän.