Lehmukoit

Me oltiin eilen tupaantuliaisissa Kanta-Hämeessä. Kaverit on tehneet sukupolvenvaihdoksen ja muuttaneet luomumaitotilalle. Aika isot bileet, jotain 30 vierasta. Saman verran kuin lypsäviäkin. Lehmukat nähtiin vilaukselta, tällä kertaa ei ohjelmassa ollut navettaan tutustumista. Kamera ei ollut mukana, joten kuvia ei nyt ole. Maatilalla asuu myös koira ja kissoja. Kissat ovat siellä töissä ja niiden eläinlääkärikulut voi vähentää verotuksessa. Koska niillä on kunnaneläinlääkärin määräämät vartiopaikat tiluksilla eivätkä ne asu sisällä talossa, niin niitä ei nyt nähty. Tarjoomukset olivat hyvät, pääruoan kanssa sai lehmän tekemää sen suuremmin jalostamatonta maitoa. Se on vängän makuista. Suutuntuma on ihan kuin (kulutus)maidossa, mutta jotenkin maku oli vienompi ja viehättävämpi kuin purkin kautta huuhdellussa maidossa. Tarjolla oli myös lihasoppaa omasta lihasta ja hyväähän sekin oli. Aika helpottavaa oli kuitenkin palata katuvalaistuksen ääreen.

Meillä katsotaan luontodokumentteja. Ne on jänniä ja usein mulle vähän liian pelottavia. Mä ymmärrän, että pedot syö muita eläimiä, mutta mua ärsyttää luontodokumenteissa se, että ne ohjataan aina niin, että jo ennen hyökkäystä uhri esitetään uhrina ja siihen suhtautuu empaattisesti. Ja sitten surettaa, että se rauhallinen vesipuhveli syödään ja vielä niin väkivaltaisesti. Ois parempi, että riistaeläimet esitettäisiin laiskoina ja tyhminä, jolloin voisi esim. sutta tai varaania kompata täysillä, kun se on niin pirun ovela ja muutoinkin pukua ja peukalo-etusormiotetta vaille valmis investointipankkiiri.

Eilen jaettiin salmiakki-Finlandia-palkinto. Sinänsä mun mielestä on ihan hauskaa, että joku on niin innoissaan jostain makeisesta, että viitsii järjestää ihan kilpailun, mutta mua ottaa päähän toi Finlandia-nimitys. Finlandia-palkinto on vitsi. Kaunokirjallisuuden Finlandia jaetaan sen mukaan, mikä kirja nyt on tiettynä vuonna jonkun random tyypin mielestä semmoinen, että sen lukemisella voi ylpeillä. Tuoreinta Finlandia-palkittua teosta HS:n Hannu Marttila kuvailee niin rehellisesti, etten varmasti aio lukea kirjaa ikinä: "Teos kuvaa neljänsadan sivun verran perinteisen leivinuunin muuraamista pohjoissuomalaisella uudisrakennuksella, ja teos huipentuu – tai ainakin päättyy – pohjoispohjalaisen rieskan paistamiseen ja maistamiseen". Kamaan. Miksi uudet ja hauskat kilpailut pitää brändätä samalla sonnalla? Valitsisivat mieluummin vaikka Vuoden Salmiakin tai Voittoisan Mustan Makeisen, jos ei mitään keksi.

Elämyskameli suosittelee
luomulehmän tekemä luomumaito