Kulinarisch

Me jouduttiin tänään mamujen pilkan kohteeksi. Mentiin mun toiveesta syömään döner-paikkaan (Handyman sai tyypillisesti turkkilaiseen tapaan bratwurstin). Äänekkäästi vitsiä vääntävä ja röhönauruinen turkkilaistyöntekijä heitti hetulaa kavereidensa kanssa - asiakkaina pöydissä oli ilmeisesti lähinnä sen kavereita ja kenties sukulaisia ja pari tosi tylsistyneen näköistä saksalaista teinityttöä. Ensin saatiin naurut mun kustannuksella, kun kyselin, että mitä kastikkeita on tarjolla. Sen mielestä oli hurjan hauskaa kertoa kaikilla osaamillaan kielillä (saksaksi, englanniksi, ranskaksi ja turkiksi), että on yrtti-, valkosipuli- ja tulista kastiketta. Mä vaan kysyin, sori ny. Handymanilta se halusi tietää, että tuleeko jotain tykötarvetta makkaralle ja kun Handyman toivoi hieman horjuvalla saksankielellä että sinappia, heitti myyjä joko saksaksi tai türkçeksi semmoisen vitsin, että koko ravintola (paitsi me) alkoi nauraa ja nauroikin aika kauan. Ei ollut kauheen mukava kokemus. Illalla mä söin vielä Pikkusiskon kunniaksi viininleikkeen (ainakin viiden vuoden ajan Pikkusisko tilasi matkoilla ravintolassa poikkeuksetta maasta riippumatta joka kerta Wiener Schnitzelin) ja Handyman mielettömän Grillplatten, jossa oli pieni snitseli, pieni rumpsteikki ja paikallinen erikoisuus currywurst, jota ei oo vielä ikinä aiemmin uskallettu maistaa.

Koko viikon ajan hotellilla on ollut melko paljon espanjalaisia ja aulassa olevista espanjankielisistä kylteistä on päätelty, että ne on hedelmänmyyjiä. Niillä on ilmeisesti jonkinlainen kongressiviikko täällä, joka selvästi huipentuu näillä hetkillä järjestettävään hedelmägaalaan yläkerrassa. Tänään aamulla mä luulin, että täällä on jonkun hollantilaisjätkän synttärit tms, mutta ne olikin niitä hedelmänmyyjiä. Muutenkin kaupunki on tietty nyt jännityksessä, kun tänään alkaa elokuvajuhlat! Potsdamer Platzia on hoonattu juhlakuntoon koko viikko ja joka paikassa on mainoksia ja elokuvatähtien kuvia ja nyt on vihdoin avajaiset. Mua harmitti, kun huomasin, ettei me päästä katsomaan niitä leffoja, kun huomenna on jo lento kotiin ja esitykset alkaa oikeestaan vasta viikonloppuna. Toisaalta mä valitsin just tän viikon lomaviikoksi, koska ensi viikolla hotellit oli niin kalliita (ehkä just Berlinalen takia!) eikä nyt enää sit harmita.

Berliinistä lähteminen kirvelee. Mun mielestä on jotenkin väärin, että vaikka mä lähden pois, niin Berliini jää tänne. Ei oo varmaan ihan reilua, mut mä oon kateellinen niille ihmisille, jotka asuu ja työskentelee ja hengailee täällä. Oishan se kiva. Onneksi mä ymmärrän, että mun koti ei oo täällä vaan Helsingissä ja sit kun mä oon Helsingissä, niin mulla on siellä kivaa. En mä Helsingissä ollessani haikaile tänne, mut täällä ollessa vahvistuu se fiilis, että täällä kuuluisi olla. Toisaalta kaverit on Helsingissä. Waikeeta! Siitä mä oon kyllä varma (koska oon miettinyt asiaa niin paljon), että mä en tykkää Berliinistä vain sen takia, että täällä mulla on aina loma vaan suhtaudun muuttoon ihan rationaalisesti pohtien myös työasioita (mm. todennäköisesti melko pitkää työmatkaa, kielivaikeuksia, uuden työpaikan ahdistusta kahdeksankertaisena kieliongelmiakin ajatellen, bürokratiaa, käytännön ongelmia, muuttoa, Handymanin työmahdollisuuksia, mun omia työmahdollisuuksia (Berliinissä asuu noin 800 työtöntä lääkäriä!) ja yleistä erilaisuutta). Ehkä mun ei kannattaisi stressata aikaisintaan neljän vuoden päästä ehkä tapahtuvia asioita.

Toinen mikä kirvelee on mun oikea jalka. Iskias on vaivannut jo kolme viikkoa. Onneksi se on lievä ja sattuu vain aamuisin ennen kuin on kunnolla päässyt liikkeelle, mutta on se niin pirun kipeä aamutoimia tehdessä - etenkin pukiessa - että hampaiden välistä on päästä luikahtanut joskus ärräpääkin. Kohteliaana iskiaksena se kuitenkin häviää täysin alle puolessa tunnissa palatakseen kuitenkin seuraavana aamuna. Mä oon varsin epäkirurginen enkä ymmärtänyt mistä tää voi johtua ennen kuin luin HyväTerveys-lehden nettisivuja (sic!). Siellä kerrottiin, että yön aikana nikamavälilevyt turpoaa vedestä ja aiheuttaa siksi aamulla eniten vaivoja. Ilmeisesti mun välilevyt on nopeasti kuivuvaa sorttia, kun jo puoli tuntia riittää. Mä aion kuitenkin elää kuten opetan ja alan miettiä tätä tarkemmin aikaisintaan kahdeksan viikon sairastamisen jälkeen.

Elämyskameli suosittelee

berliiniläinen Döner kaikesta huolimatta