Mämmiräpylä

Ei helkkari että harmittaa! Olin tuossa äsken töissä - kahdeksan kiireisintä ja huonoiten palkattua tuntia takan. Kipitin portaat alas ja tein tiukan kurvin vasempaan. Jalka lipesi metalliseen kynnykseen, nilkka vääntyi ja napsahti. Menin nurin enkä päässyt omin avuin ylös. Nilkka kipeytyi ulkosyrjältään. Piti lähteä siitä Haartmanin päivystykseen. Harva juttu on yhtä noloa kuin kulkea sairaalassa työvaatteissa pyörätuolilla. Onneksi luita ei murtunut, mutta sen verran kipeä koipi on, että käveleminen ei ilman sauvoja nyt onnistu. Mähän voisin tehdä valtaosan töitä istuen koneella, mutta yö on ongelma, kun toinen nukkuu ja pitäisi tehdä ultraääniä. Tällainen kuitenkin parantunee nopeasti ja toivottavasti jo tiistaina olen taas yötä töissä ilman probleemia.

Töissä on kyllä siistiä. Koko ajan on kivaa, jopa silloin kun on kiireistä tai kello näyttää omituista aikaa. Olen toden totta löytänyt oman kutsumukseni ja se vasta onkin iloista. Päivystyksetkään eivät etukäteen jännitä ja edelleen mulla on syömättä se itsesäälisuklaa. Toissapäivän päivystykseen mä otin ekan päivystyksen kanssa identtiset eväät, tänään oisi ollut vaihtelua, mutta ne tuli nyt mun kanssa kotiin. Olen todennut, että kunnon ruoka, pari jogurttia ja hedelmä tulee syötyä ja pitää voinnin hyvänä. Pähkinät ja suklaa on hyvä hätävara, kun ne säilyy.

Kumarruin viikko sitten uimahallissa nostamaan sampoopullon korkin lattialta penkin alta, mistä selkä kipeytyi. Nyt se on jo kunnossa, mutta kyllä harmitti, kun pelkäsin, että nythän mä sen rikoin. Päätin, että jatkossa mä en kumarru syvään minkään takia. Sitä varten mulla on Handyman (no ehkä Handyman ei voi tulla uimahallin naisten pukuhuoneeseen, mutta noin yleensä).

Elämyskameli suosittelee
sairauskertomus