Mätäpaise ja tiskikoneenkorjaajamies

Mun työpaikka on mätäpaise. Sinne kaadetaan yhteiskunnan vähiten halutut ja mun pitäis niitä jaksaa. Vähän niinku Ämmässuolla, paitsi että roskat ei vittuile. Mummot ja spurgut vittuilee. Roskat ja spurgut haisee yhtä paljon, ja kyllä osa mummoistakin kuuluu ns. Aromipesä-heimoon. Viime yönä tuli joku neljän promillen sankari, jolla oli jalat ihan haavoilla olleet jo useamman kuukauden. Kaveri oli käynyt haavojansa terveysasemalla silloin tällöin hoidattamassa. Vastikään oli tullut semmoinen takaisku, että se oma tuttu terveydenhoitaja oli ilkeyksissään lähtenyt kesälomalle kuukaudeksi. Olihan se varannut aikoja siteidenvaihtoon sitten toiselle th:lle, mutta kun se sijainen ei ollutkaan niin kiva, niin tää ruusunnuppu oli sitten jättänyt menemättä ja mennä viipottanut samoissa siteissä kuukauden. Nyt oli sitten tosiaan jälleen häppä maistunut ja kaveri sitten kiikutettiin epäselvässä tajunnantilassa meille. Diureesi toimi, farmarit helmeillen jätkä örisi käytävällä. Aikamoinen aromi lähti miehestä. Pääpuoli haisi liuottimelle, keskiosa kuselle, polvista ällöttävän imelälle mädälle ja jalat oikeesti maailman kauheimmalle kuvohaisulle. Piti rehellisesti pidättää hengitystä sitä palvellessani ja täten pystyinkin vain puolen minuutin pulssihoitoihin. Ja eihän sillä sitten tietenkään mitään sairautta ollut, haju vain.

Mätäpaise se paikka on myös sen vuoksi, että mikään ei ikinä toimi. Henkilöstöresurssit on alimitoitettu ja niihin niukkoihinkaan mittoihin ei saada työntekijöitä riittävästi. Johto on kyvytön tekemään mitään sellaisia päätöksiä, joilla olisi oikeasti merkitystä big picturen kannalta. Koko puljun johtaja on selkärangaton ja munaton jeesmies, jota kaikki yhtään kyvykkäämmät alaiset ja ihan ulkopuolisetkin muovaa halujensa mukaan. Joskus se on oikeasti vaarallinen, eilenkin se 12 todistajan läsnäollessa kehotti mua tekemään epäeettisen ja borderline rikollisen tempun töissä. En lähtenyt sitten kuitenkaan tekemään, kun jos olisin sen tehnyt, niin kyllähän se uloste olisi sitten mun tuulettimessa iloisesti pyörinyt eikä pomon. Hoitakoon omat ongelmansa. Enää seitsemän aamua!

Tänään pääsin tiskikoneenkorjaajan apumieheksi. Kaveri teki hommia 40 min ja höpötteli vielä eteisessä puoli tuntia päälle kaiken maailman nuoruusmuistoja. Oli ihan symppis, mutta kun oli kuulijapuolella jääneet päiväunet lyhyiksi, ei oikein olisi jaksanut kuunnella. Setä oli kalju, pieni, hymyilevä rillipää, aika lailla Tohtori Sykerön näköinen. Nyt tuli kamala ahdistus - olisihan mun pitänyt tajuta tarjota sille kahveet! No voi hitsi, pääsi unohtumaan.