Monday, January 19, 2009

Rusina

Mä olin eilen elämäni ekaa kertaa liikenneonnettomuudessa. Oon pari kertaa rusikoinut autoa itse, mutten laske niitä liikenneonnettomuuksiksi, koska mun liikkumisnopeus on ollut alle 5 km/h eikä vastapuoli oo liikkunut ollenkaan. Eilen oli niin liukasta, että Handymanilta lipsahti auto lapasesta, kieputtiin vastaantulijoiden kaistalla, sieltä kimmottiin takaisin oman puolen jalkakäytävälle ja takamus tömähti tolppaan. Ja sanottava on, että Handyman ei a) ajanut ylinopeutta tai b) muutenkaan rehvastellut Y-kromosomillaan. Mä en oo koskaan nähnyt sitä niin tolaltaan kuin eilen. Miesparka oli hermoraunio. Illan se tepsutteli ahdistuneena ympäri kämppää ja yön tuijotti mua hermostuttavasti. Ei pystynyt ees ajamaan kolaripaikalta kotiin, mun piti uhrautua. No auto meni vähän surullisen näköiseksi, mutta onneksi kaikki matkustajat säilyivät vammoitta, myös syntymättömät. Mä ajoin Honda-reppanan tänään Suutarilaan autolääkäriin ja jätin kylmästi sinne. Ilmoittavat varmaan, jos siitä ei oo enää eläjäksi. Ja kyllä - jatkossa meidän perheessä nainen ajaa Handymanin toiveesta.



Ennen kolaria Handyman oli vielä oma uhoavainen itsensä. Olisi lyönyt yli 3000 eurosta vetoa, että Pikkuparlamentin pihalla oleva taideteos esittää lumpeita, mä väitin että mansikoita. En lyönyt, koska ei Handymanilla oo 3000 euroa annettavaksi mulle. Mulle on sitä paitsi paljon tärkeämpää olla oikeassa kuin voittaa. Hah!

10 comments:

Pyry said...

Varsinainen munausten päivä siis :(

Rami Lindström said...

No tod! Handyn itsevarmuus liikenteessä on aina ollu kova. Nyt se luultavasti koki vähintään yhtä kovan kolauksen kun auto. Osanotot Hondan ja Handyn puolesta siis.

Polaah said...

Ilmiselviä mansikoita!! Mut osanotot Hondan puolesta täältäkin, aika surullista. Silti I must say, että tää ei yllättänyt. Handy on melko aggressiivinen kuski. Toisaalta apukuski puolustelee senhetkistä tilannetta ja väittää, ettei siitä ollut kyse.. Hmm.

Elämyskameli said...

"Apukuski" istui kuljettajan takana eikä suinkaan pelkääjän paikalla. Tää mesta oli kyl semmoinen ettei siinä voinut hulluna hurjastella, kun on alamäkee ja mutkaa ja liukasta niin voisi mennä viisaskin vipuun.

Polaah said...

Ja näköjään menikin! Tuliko hepulia?

Anonymous said...

Voi! Liikuttava tarina. Mäkin olisin syyttänyt Handymanin agreajoa mutta uskon todistajia. Mut Handymanin järkytys koskettaa mua suuresti.

Anonymous said...

Ja tod piste noi on mansikoita! Mitä noi roikkuvat möllit muuten ois?

homis said...

Miksi tällä autoasialla pitää oikein mehustella...

Elämyskameli said...

Tää blogi on perustettu kertomaan elämyksistä. Mä olin su-iltana niin surustunut että aattelin etten ois koko jutusta kertonut mitään, mutta eilen tajusin, että se oli kyllä elämys. Ei oo mehustelua vaan raportointia.

Lettipitko said...

Nyt te saatte uuden auton, eikös se ole ihna jees?!