Kahdeskymmenes luukku: Carcassonne

Carcassonne on ilmiö. Se on varmaankin uusista lautapeleistä myydyin ja pelatuin. Sillä on myös monia lisäosia ja sisarpelejä eikä syyttä - Carcassonne on hyvistä peleistä ehkä kaikkein lähestyttävin ja yksinkertaisin. Lisäksi se on voittanut sekä Spiel des Jahresin että Vuoden pelin (perhepeli).

Carcassonne on saanut nimensä eteläranskalaisen linnoituskaupungin mukaan. Pelin tarkoituksena on rakentaa teitä, peltoja ja linnoituksia ja kerätä niistä pisteitä. Pelilautaa ei aluksi ole, se kootaan hiljalleen pienistä laatoista. Pelivuoron kulku onkin sellainen, että pelaaja kääntää haluamastaan pinosta laatan, jatkaa sillä pelialuetta haluamaansa suuntaan ja halutessaan asettaa seuraajansa (meeple) mahdolliselle uudelle tielle / pellolle / luostariin / kaupunkiin. Seuraajan saa takaisin, kun tie / luostari / kaupunki valmistuu (pellolta sitä ei saa takaisin ennen pelin loppua) ja on pisteytetty. Peli loppuu, kun laatat loppuvat.

Lisäosia on joka lähtöön. Osa niistä on hyviä, osa vähemmän hyviä. Lisäosissa tulee mukana aina muutama lisälaatta sekä lisäsääntöjä. Mä oon rauhaa rakastava ihminen (enneagrammissa ysi), joten en suuremmin pidä sellaisista säännöistä, jotka provosoivat konfrontaatiota ja/tai mahdollistavat kaverin pelin sabotoimisen (esim. kolmoslisäosan lohikäärme tai neloslisäosan torni). Sen sijaan rakentavat lisäsäännöt, kuten toisen lisäosan (Kirjurit ja kauppiaat) kirjuri (tunnetaan meidän pöydässä nimellä Munapää for obvious reasons) ovat mieleeni - kirjurin saa asettaa johonkin omaan kaupunkiin tai omalle tielle ja joka kerta kun ko. rakennelmaa laajentaa, saa ylimääräisen vuoron. Kiva mahdollisuus lisäosissa on kuitenkin se, että lisälaattoja voi käyttää, vaikkei kaikkia lisäsääntöjä käyttäisikään.

Perus-Carcassonnea voi pelata 2-5 pelaajaa ja ykköslisäosa tuo mahdollisuuden kuudenteen pelaajaan. Peruspeliin ei kulu aikaa puolta tuntia enempää, mutta lisäosilla Carcassonne saa lähes monopolimaiset ulottuvuudet - kaveri oli alkukuusta fb-päivityksensä mukaan pelannut kaikilla lisäosilla (ja varmaan lisäsäännöilläkin) pelin läpi kuudessa tunnissa. Luulisi, että jo neljännellä tunnilla tuntuisi siltä, että on ihan yhdentekevää, kuka voittaa, kunhan täältä pääsisi kotiin joskus.

Carcassonnella on myös sisarpelejä eli itsenäisesti pelattavia samalla mekanismilla toimivia eri teemaisia pelejä, esimerkiksi Carcassonne Kivikausi, Carcassonne Liiton Arkki (sic!), Lasten Carcassonne sekä Carcassonne Castle, joka on mun lemppariversio. Castlessa pelitila on rajattu ja se sopii siis pelaamisen suhteen agorafobisille, kuten mulle. Siinä on myös Carcassonnea enemmän jippoja, jotka tuovat mielenkiintoa ja taktikointia muuten aika yksinkertaiseen peliin. Lasten Carcassonne on myös oikein hyvä, vein sen serkkutytölle viisivuotissynttärilahjaksi ja se oli instantti hitti. Myös aikuiset jaksoivat pelata sitä jonkin kerran. Voi suositella.

Pöydän reuna uhkailee

Munapää (Munish). QED.