Neljäs luukku: Bohnanza

Mä aloitin peliharrastamisen lautapeleistä ja alkuun kovastikin vierastin korttipelejä. Internetin ylisanojen suosittamana mä uskaltauduin hommaamaan myös muutaman korttipelin enkä oo katunut. Edelleen kuitenkin harkitsen huomattavasti tarkemmin kortti- kuin lautapeliin tutustumista.

Bohnanza oli ehkä ensimmäinen ei-peruskorttipakalla pelattava peli, jonka mä ostin. Sillä mä en halua sanoa, että se olisi paras, päinvastoin se on mun mielestä melko pitkäveteinen. Teema on niin erikoinen ja puuduttavan kuuloinen, että se melkein kiehtoo: pelaajat ovat papufarmareita, jotka kylvävät ja niittävät eri papulajikkeita rahan toivossa. Nerokkaasti kortit toimivat paitsi papuina, myös rahoina. Pavuista käydään kauppaa joskus rajustikin - eri pelaajat saattavat kasvattaa samoja papuja ja haluavat toki omasta palstastaan mahdollisimman hyvän sadon. Peli loppuu, kun korttipakka on käyty kolmasti läpi (tai koska meillä ei peli-illoissa ole yleensä niin kärsivällisiä ihmisiä, kerrankin riittää).

Bohnanza on parhaillaan isolla joukolla, vähintään kuudella. Pelissä on joitain sellaisia omituisia ahtaita sääntöjä, jotka ovat toki tärkeitä, mutta tuntuvat alkujaan oudoilta (esim. että käsikortit pitää pitää siinä järjestyksessä, jossa ne ovat käteen tulleet ja että tietyn mittaisia peltoja ei saa niittää). Niinpä sääntöniuho joutuu pilaamaan kaikkien fiiliksen nipottaessaan käsikorttien järjestyksessä. Peliaika käy korttipeliksi aika pitkäksi, lyhennettykin versio kestää ainakin puoli tuntia. Kyseessä ei siis ole mikään välipeli, kuten korttipelit yleensä. Bohnanza on tyypillisesti sellainen peli, että jotkut pitävät siitä kovastikin, toiset eivät niinkään. Kuvitus korteissa on kyllä hauska, pavut ovat hassuja.

Kyllähän tätä pelaa, jos joku kovasti tahtoo, mutta paljon parempiakin pelejä on.