Seitsemäs luukku: Menolippu

Eräät tietokonepeliharrastajat on konfrontoineet mua siitä, että lautapelit on aina niin samanlaisia. Jonkun teorian mukaan ne voi jakaa kolmeen kategoriaan: junapelit, huutokauppapelit ja kolmas kategoria, jota konfrontaattori ei just silloin keksinyt. Junapelit on kuulemma tylsiä. Menolippu (Ticket to Ride, gamer-sivustoilla TTR) on kiistatta junapeli ja ehkä niistä paras. Se on se peli, joka aloitti mun lautapeli-innostuksen enkä liene ainoa. Peli sai ilmestymisvuonnaan kaikki tärkeimmät prenikat (ainakin Spiel des Jahresin ja palkittiin myös Suomessa vuoden pelinä). Seriöösimmät pelurit ei tätä ehkä ainakaan enää jaksa pelata, mutta mä ilahdun kyllä aina, kun Menolippu nostetaan pöydälle.

Menolipussa on tarkoitus rakentaa kartalle junaratoja korttien määräämien kaupunkien välille. Reittejä rakennetaan etapein ja vaikka rata ei olisi lyhin mahdollinen, ei pisteistä rokoteta - pääseehän Ouluun Moskovankin kautta. Muiden pelaajien peliä voi sotkea (yleensä) vahingossa ja pelin loppuvaiheessa pelin lopettaja saattaa torpata muiden hyvin sujuvan rakentelun kylmästi kesken. Eniten pisteitä kerännyt voittaa, pisteitä saa sekä rakennetuista etapeista että valmistuneista junaradoista, mutta niitä voi myös menettää, jos yhteydet jäävät rakentamatta.

Alkuperäistä Menolippua pelataan Yhdysvaltain kartalla (julkaisija Days of Wonder). Pelin saama suosio on poikinut kuitenkin liudan laajennuksia ja meidänkin hyllyssä on Eurooppa-, Saksa- ja Pohjoismaa-aiheiset versiot sekä Sveitsin kartta, joka vaatii peruspelin komponentteja. Jokaisessa laajennuksessa on uusia sääntöjä (esim. losseja, tunneleita ja matkustajia) ja tietysti eri kartoilla pääsee eri fiilikseen.

Menolippu toimii mun mielestä yhtä hyvin niin kahdella kuin 3-5 pelaajallakin. Toki suosittelen pienempää karttaa pienemmälle seurueelle, jos siihen on mahdollisuus. Peliaika on noin kolme varttia, mutta se hurahtaa usein nopeasti, koska peliin kuuluu suunnittelua, toteutusta sekä resurssien ja aikataulun hallintaa. Meidän pelipöydässä on tapa lauleskella etappikaupunkiin sopivaa biisiä mahdollisuuksien mukaan (esim. If you're going to San Francisco, Will Smithin Miami tai New York, New York), mikä tuo lisää leveliä.