Aamutossut ja korvatulpat

Huomenna on festivus, jouluaatonaatto sekä hääpäivä. Lisäksi mun pitää ilmoittautua sairaalaan leikkausta varten aamuseitsemältä. Leikkauksen suhteen tunnelma on kaksijakoinen, kuten sopii odottaakin - toisaalta jännittää ja vähän pelottaakin, toisaalta on helpottavaa, että selän kenkkuilun suhteen otetaan askel eteenpäin. Mä oon valmistautunut leikkaukseen koko viikon liikkumalla runsaasti (paitsi tänään en voinutkaan mennä kävelylle suunnitelmien mukaan, koska oli tosi liukasta ja mulla on kaatumiskielto), syömällä ortorektisen terveellisesti ja lepäämällä paljon. Olen suunnitellut tarkasti, mitä sairaalakassiin laitan ja äsken aloin pakata sitä. Kävin aamupäivällä jopa ostamassa korvatulpat sekä aamutossut, kun oletan sellaisia sairaalassa tarvitsevani. Illalla saan vielä zeniläistä mielenhuoltoa, kun kirkkonummelaiskisut Reino ja Kirppu tulevat meille hoitoon (tai vaihtoehtoisesti pelkään epäzeniläisesti kisujen hengen sekä omaisuuteni puolesta sydän sykkyrällä). Joka tapauksessa koen olevani täysin valmis operaatioon. Toivottavasti lääkäritkin on. Itse leikkausta enemmän hermostuttaa yö sairaalassa. Olen varma, että mun huoneessa on joku valittava mummo, jonka vuoksi mä en nuku silmäntäyteistä koko yönä huolimatta 40 sentin korvatulpistani (sentti viittaa rahayksikköön, ei pituusmittaan). Onneksi nykyään on olemassa viihde-elektroniikkaa: iPhonella voinee facebookata ja blogittaa ja Kindlessä on täytettä joka lähtöön. Ja joo, mä pyrin aktiivisesti olemaan ajattelematta kipua.

Kävin siis Anttilassa ostamassa aamutossut. Koska mä en näe minkäänlaista mahdollista skenaariota, jossa mä käyttäisin niitä koskaan kotona, keskityin tossujen ulkonäön ja laadun sijaan hintaan. Anttilassa sattuikin olemaan vieläpä jouluale (kaikki tohvelit -40 %), mikä tuuri! Valitsin halvimmat (10,17 e), jotka ostin kaksijakoisissa tunnelmissa - mitä kertoo maailmasta se, että kaikkein halvimmat aamutossut olivat myös ulkonäöltään kaikkein hillityimmät (hyvin yksinkertaiset mustat, joissa on vain logo) tai se, että Graniitti-Anttilassa myydään koon 42 Hello Kitty -aamutossuja sekä mustana että vaaleanpunaisena?

Kampin suunnalla hengaillessani päätin vielä vierailla entisellä työpaikallani ja viedä sinne pienen joululahjan. Oli kiva nähdä vanhoja työkavereita. Paljon tsemppiä koitokseen toivottelivat ja pomo, ultraääniguru, kysäisi saada katsoa mun prolapsia ultraäänellä. Se löysi sen! Ja ihan niin että mäkin tajusin että tossa se nyt on! Ja sekä selän että vatsan puolelta katsottuna. (Tää kuulostaa ehkä non-lääkäristä vähän epäselvältä riemunaiheelta, mutta sanottakoon, että näitä ei ylee... ikinä katsota ultraäänellä, koska ne sijaitsee luisten rakenteiden suojaamina ja ultraäänellä ei näe luun taakse.) Ultraäänessä se oli kooltaan selvästi yli 1,5 cm, samaa kokoluokkaa kuin magneettitutkimuksessa siis ja näytti olevan niin lähellä. Siihen kun olisi neulan laittanut, niin olisi näytteen saanut. Niin lähellä mutta niin kaukana. Huomenna purkissa tai muuten roskissa.

Elämyskameli suosittelee
terveys