Mä oon nyt huomannut tottuneeni kotona laiskotteluun. Varmin merkki tästä tuli eilen, kun ensimmäistä kertaa katselin telkkaria päivällä. Sen verran realiteeteissa mä vielä oon, ettei tullut mieleenkään katsoa pääkanavien äitiyslomalaisille ja eläkeläisille suunnattua päiväohjelmaa vaan aloin selailla DVD-hyllyä. Olin unohtanut hankkineeni Stephen Fryn dokumentit Secret Life of a Manic Depressive sekä HIV & Me. Molemmat dokumentit ovat erittäin hyvin tehtyjä ja mielenkiintoisia. Pääosin dokumentit keskittyvät potilaiden kokemuksiin ja jonkin verran niissä on haastateltu myös terveydenhuollon ammattilaisia. Potilaisiin suhtautuminen on kunnioittavaa ja erityisesti keskitytään sairauksien sosiaalisiin ulottuvuuksiin. Hätkähdyttää kuulla, kuinka vahva stigma ennen kaikkea HIV:ssä edelleen on. Itsekin olen siihen törmännyt - olen työssäni tavannut useita HIV-positiivisia ihmisiä, joista valtaosa ei tuo edes lääkärin vastaanotolla aktiivisesti esiin HIV-statustaan, vaikka tietävät sen olevan tärkeä tieto lääkärille (ovat kuitenkin kysyttäessä asiasta kertoneet). Toisaalta en ihmettele sitäkään: eräs dokumentissa haastateltu nainen kertoi hammaslääkärin suostuneen ottamaan hänet vastaan vain päivän viimeisenä potilaana "muiden potilaiden suojelemiseksi". Itse en haluaisi mennä hammaslääkärin vastaanotolle, jonka hygieniataso on niin huono, että edellisen potilaan infektioita pitäisi pelätä. Kyseessähän ei siinä tapauksessa ole vain HIV vaan myös esim. hepatiitit sekä herpes ja vaikka flunssa. Nyt Fryn terveysaiheiset dokumentit on katsottu, mutta onneksi luontodokumentteja riittää. Kunhan välissä tsekkaan nää Harry Potterit pois kuleksimasta.
Kiinnostuneille tiedoksi: leikkauspäivä on sovittu, se on perjantai 23. joulukuuta eli festivus, jouluaaton aatto ja mun kolmevuotishääpäivä. Toivottavasti päivä on yhtä hyvä kuin kolme vuotta aikaisempi aatonaatto. Mulla on nyt paljon mahdollisuuksia päästä omaksumaan potilaan rooli elämässäni kun ennen operaatiota mun pitää vielä käydä tapaamassa anestesiologia ja tänään kävin labrassakin paikallisella terveysasemalla.
Elämyskameli suosittelee
Stephen Fryn dokumentit
4 comments:
Onneksi on tullut edistystä tilanteeseen. Tosiaan pääset sitten ennen joulua leikeltäväksi. Mutta tarkoittaako toi että oot sitten kaikki joulun päivät vaaka-asennossa toipumassa? Vai pääsetkö kenties heti aattona jumppaamaan? Miten siitä leikkauksesta toivutaan?
Se ensimmäinen ei-niin-luotettava lääkäri sanoi, että leikkauksen jälkeen on yleensä vapaa liikkumaan paitsi ei saa nostella tai kumarrella. Toivon näin. Tietty on myös tikit, joten uiminen, saunominen ja selän hillitön jumppamattoon tms hierominen lienee viikon kiellettyä. Tarkoitus olisi kyllä päästä aattona Vantaalle.
Miten mistään leikkelystä voi toipua seuraavaksi päiväksi Vantaalle?
Mä olisin ainakin vuoteen omana viikon, jos joku kävis käsiks mun kallisarvoisiin sisuskaluihin!
Lettipitko on varoitellut mua "omaksumasta potilaan roolia", koska se on hoitotieteen oppikirjoissa kuulemma pahinta mitä voi itselleen tehdä. Niinpä mä en välitä sisuskalujen epäjärjestyksestä vaan lähden, tuli mikä tuli. Ainoa empimisen aihe on se, että koska jouluaattona ei kulje illalla julkisia kulkuneuvoja, mun on pakko mennä yksityisautolla ja autossa istuminen on kaikkein kipeintä ainakin nyt. Täytyy ottaa troppia.
Post a Comment