Potilasuutisia

Leikkaus sujui hyvin. Jo kahdeksan maissa mut vietiin saliin ja heräsin ennen yhtätoista. Heti heräämisvaiheessa huomasin kaikkien kipujen loppuneen. Kipulääkkeitä en ole hereilläoloaikana tarvinnut ollenkaan. Vähän haava nipistelee, mutta kunnon kipua ei tunnu. Melkeinpä ikävämpi vaiva on lievä käheys ja kurkkukipu, jotka johtuvat leikkauksenaikaisesta intubaatiosta.

Potilaan aika käy pitkäksi. Vaikka mulla on puhelin ja Kindle, ei aika kulu millään. Vielä seitsemältä ei viitsisi mennä nukkumaankaan. Ajankulua ei edistä samassa huoneessa oleva puhelias muori, joka on ottanut nokosia pitkin päivää ja kuorsannut autuaasti sekä röyhtäilee niin äänekkästi, että alkuun mä luulin sen yskivän. Se myös kyselee koko ajan mun yksityisasioita kuten leikkauksen laatua ja perhesuhteita. Creepy mummo.

Totesin myös, ettei mun kannata ryhtyä Atkinsille (ei niin että sitä olisin ikinä suunnitellutkaan): jouduin nimittäin odottamaan päivän ensimmäistä suupalaa kolmeen saakka ja siihen mennessä huomasin menneeni ketoosiin. Suussa maistui vastenmielisesti kynsilakanpoistoaine ja pää tuntui tyhjältä. Enpä olisi uskonut, että kuivahtanut ruisleipä ja potilaskeittiön kanakeitto olisivat mun lempiruokaa. Nyt ne on. Itse asiassa asetonin maku jatkuu vieläkin, koska aika vähällä ravinnolla on pidetty. Handyman toi ystävällisesti pari mandariinia, jotta en ihan näivety. Onneksi huomenna pääsee Äidin patojen ääreen. Siellä saa maarun täyteen.

Kiitos vielä kaikille sympatiasta ja tsempistä! Ihan silmänurkka kostuu kun mietin, kuinka lämpimiä ja ihania ihmisiä te kaikki ootte. Enkä mä oo ees pöllyssä! Kiitos!!