Vaikka pahin punoitus, turvotus ja rähmiminen viime viikolla loppuivat, on kuitenkin edelleen oikean silmän näkö ollut huono. Kuin silmän edessä olisi harso. Kipua ei ole silmässä ollut missään vaiheessa ja oireet alkoivat tismalleen samalla hetkellä kuin sidekalvontulehduskin, joten en ole tosissani pohtinut "oikean" silmäsairauden mahdollisuutta. Olen kuitenkin pikku hiljaa alkanut tajuta, että vaikka onkin vaikeaa keksiä työtä, jossa silmistä ei olisi apua, on mun työ yksi niistä erittäin näköriippuvaisista. Kovinkaan kauaa ei kehtaa lausua kuvia vain yhdellä silmällä. Voi alkaa työnantajaakin jossain vaiheessa kismittää. Tänään mä jo aloin pohtia, että mitäs jos menisi silmälääkärille. Tiedän kyllä, mitä ne ensin käskee kokeilemaan (kostutustippoja), joten kävin ostamassa niitä ja ajattelin, että menen sitten viikon päästä, jos niistä ei ole apua. No kaksi kertaa Handyman on niitä mulle laittanut ja jo on maailma tarkempi. Kuinka noloa. Mulla on eläkeikäisten naisten riivaus, kuiva silmä. Mä en oo ikinä aiemmin laittanut kostutustippoja silmiini enkä kärsinyt minkäänlaisista silmävaivoista, joten tää ällistyttää. Nytkään ei kutise eikä kirvele ja todellakin vasen silmä on ihan tyyten oireeton, mutta oikealla on harso ja mä tarvitsen nyt todennäköisesti tiheää tippakylvetystä tähän riivattuun oikeaan silmään koko talven. Kuinka työlästä. Toisaalta - jos silmätipat estää mun työkyvyttömyyden, niin pieni on panostus. Ja ehkä se ei oo vanhuusperäinen vaiva, kun on vain toispuoleinen. Elän mielelläni sellaisessa harhakuvitelmassa, että se johtuisi rajun tulehduksen jälkitilasta.
Mä oon käynyt nyt 5,5 vuotta samassa kampaamossa Alppiharjussa. Se on ollut edullinen ja asiakkaana mä oon saanut keskittyä radioon, kun mulla ja kampaajalla ei oo ikinä ollut yhteistä kieltä. Ongelmana oli epätasainen laatu - kukaan kampaaja ei ollut siellä vakituisesti vaan tekivät ilmeisesti vaihtelevien päivien vuoroja. Joskus oli tosi hyviä kampaajia, mutta nyt kesän ja syksyn aikana mulla kävi jatkuvasti huono tuuri. Aina kun mä menin sinne, Ludmila oli vuorossa. Ludmilalla oli vahva saksikäsi, mutta myös liian vahva näkemys siitä, miten mun hiukset pitäisi leikata ja mä tulin sieltä ulos aina eriskummallisena. Ludmilan mielestä otsatukka pitää leikata vinoon ja korvat esiin niin, että niiden edessä on pitkä tupsu ja takana pidempää hiusta, mutta korvan päälle ei saa yksikään hius ylettyä. Ehkä Ludmila oli kuullut, että mulla on vähän huono kuulo. No mut nyt kun ei enää asuta Alppiharjussa, on hankalaa käydä siellä ihan erikseen vain huonon kampaajan takia. Niinpä mä googlasin uutta kotia läheisen kampaamon. Kävin siellä tänään. Miinusta: small talk (ei itse asiassa suuri miinus, sillä kampaaja oli tosi mukava, naureskeltiin yhdessä lauttasaarelaisten vesitornikauhistelulle). Plussaa: kampaaja osasi työnsä erinomaisesti - leikkaus on juuri sellainen kuin halusin ja hän vieläpä osasi neuvoa, miten mä saan mun lukumäärällisesti runsaan, mutta laadultaan liukkaan ja ohuen hiukseni tottelemaan itseäni. Toki tää maksoi kolme kertaa enemmän kuin Ludmila, mutta on mahdollista, että ne maksaa veroja ja työntekijätkin saa jotain palkkaa. Eli ehkä win-win. Lisäksi mulle tuli ihanan dekadentti olo kalliista hiustenleikkuusta.
Elämyskameli suosittelee
hyvä kampaaja
