Pahvia

Ensi lauantaina on siis ne ennalta kammotut Handymanin serkun häät. Tai häät on siis sinänsä varmaan ihan kivat, mutta a) ne järjestetään 303 kilometrin päässä ja b) sinne pitää matkustaa autolla liukkaassa pakkassäässä, niin etukäteen jo hirvittää. Koska tämä serkku asuu Teekkarikihlattunsa kanssa Aurinkolahdessa ja koska oli kutsuttukin, niin käytiin tänään siellä hääaskartelutalkoissa. Leikattiin puolentoistasataa pahvista plaseerauskorttia ja nuottiviivastosydämiä, liimattiin koristeita pöytäohjelmiin ja Handyman tölvi sanallisesti kaikkia muita askartelijoita. Perussettii. Oli kyllä ihan kiva ajatus, mutta mä en oo mikään askartelija. Mä en jaksa kytätä, että kaikki saksaukset menee suoraan (onneksi tänään ei tarvinnutkaan, etsittiin vähän rouheeta tunnelmaa).

Aina kun pakataan esim muuttoa varten tms, mulla on tarve heittää kaikki turha (ei vuoteen tarvittu) tavara pois. Handyman ottaa samassa tilanteessa suojelijan roolin, jotta mä en heitä pois kaikkea sellaistakin, mikä pitää sitten hankkia uudelleen. Tää rasittaa mua, koska sitten kaiken maailman golfkenkiä säästetään asunnosta toiseen. Nyt yhtäkkiä Handymanille tuli sisäinen pakotus päästä eroon turhasta tavarasta ja ollaan karsittu esim. kirjoja divariin ja muuta roinaa erityislaatikkoon. Handyman on jopa tavoilleen uskottomana suunnitellut ottavansa joku lauantai pöydän Vallilan kirppikseltä, jonne voitaisiin mennä myymään pehmoleluja ja golfkenkiä. Tää on mun mielestä niin uskomaton idea, että mahtavaa. Siis mä oon nuoruudessa viettänyt useat viikonloput Minttutien kirpputorilla Vantaalla myymässä kaikkea kotoa löytynyttä roinaa, eli mulle tää ei oo ihan niin suuri elämänmuutos, mutta Handyman on tähän saakka luullut, että kirpputori tarkoittaa vain hyvin pientä toria. Mieletöntä!

Elämyskameli suosittelee
kirjahyllyn harvennus

Ykkönen!

Tänään vietettiin Kummitytön 1-vuotispäivää. Tyttönen täyttää ensimmäisen vuoden ylihuomenna. Handyman ei valitettavasti päässyt bileisiin työesteen vuoksi, mutta hänen pahoittelulahjaksi lähettämänsä Brio-auto oli ehkä suosikkilahja. Kummityttö ei ole koskaan ennen leikkinyt autolla, mutta osasi jotenkin saman tien päristellä autolla ajaessaan. Yhteislahjana oli Brion rakentelupalikat ja nekin aiheuttivat saajassaan aitoa riemua - niistä rakennettuja torneja oli ilmeisen kiva purkaa ja niitä oli varsin mukava kopistella vastakkain.  Kummityttö on kyllä niin ihku. Tosi iloinen, hyväntuulinen tyttönen. Kovin touhukas ja puuhakas ja melkein osaa jo kävelläkin! Hienosti osasi jo seistä paikallaan ja oli hurmaavan innostunut, kun häikäistynyt yleisö taputti hurjasti käsiään seisomanäytökselle. Lisäksi Kummityttönen on varsin sosiaalinen ja vastavuoroinen leikeissä ja seurustellessa. Mahtista!

Mä oon miettinyt työasioita taas melko paljon. Mä luulen, että työ uuvuttaa mua osittain myös siksi, että mä osaan tehdä sitä. Siinä ei tuu mitään uutta - vaikka potilas esittäisi kuinka kumman kysymyksen tahansa, mä tiedän, mitä mä teen. Täytyis olla jotain mielekästä haastetta! Ja mua ei kiinnosta olla narkkareiden elintason turvaaja, eli haasteeksi ei riitä päihderiippuvuuden vieroitussuunnitelman laatiminen ja seuraaminen. Koulussa matikkakin oli kivaa, kun sitä ei oikein osannut. Pitäis varmaan ryhtyä mikrotukihenkilöksi.

Elämyskameli suosittelee
Flashforward (noloa, mutta totta) ja Ryhmä Pullman (New Tricks)! Telkkari on pakkaspakolaisen ystävä.

Lehmukoit

Me oltiin eilen tupaantuliaisissa Kanta-Hämeessä. Kaverit on tehneet sukupolvenvaihdoksen ja muuttaneet luomumaitotilalle. Aika isot bileet, jotain 30 vierasta. Saman verran kuin lypsäviäkin. Lehmukat nähtiin vilaukselta, tällä kertaa ei ohjelmassa ollut navettaan tutustumista. Kamera ei ollut mukana, joten kuvia ei nyt ole. Maatilalla asuu myös koira ja kissoja. Kissat ovat siellä töissä ja niiden eläinlääkärikulut voi vähentää verotuksessa. Koska niillä on kunnaneläinlääkärin määräämät vartiopaikat tiluksilla eivätkä ne asu sisällä talossa, niin niitä ei nyt nähty. Tarjoomukset olivat hyvät, pääruoan kanssa sai lehmän tekemää sen suuremmin jalostamatonta maitoa. Se on vängän makuista. Suutuntuma on ihan kuin (kulutus)maidossa, mutta jotenkin maku oli vienompi ja viehättävämpi kuin purkin kautta huuhdellussa maidossa. Tarjolla oli myös lihasoppaa omasta lihasta ja hyväähän sekin oli. Aika helpottavaa oli kuitenkin palata katuvalaistuksen ääreen.

Meillä katsotaan luontodokumentteja. Ne on jänniä ja usein mulle vähän liian pelottavia. Mä ymmärrän, että pedot syö muita eläimiä, mutta mua ärsyttää luontodokumenteissa se, että ne ohjataan aina niin, että jo ennen hyökkäystä uhri esitetään uhrina ja siihen suhtautuu empaattisesti. Ja sitten surettaa, että se rauhallinen vesipuhveli syödään ja vielä niin väkivaltaisesti. Ois parempi, että riistaeläimet esitettäisiin laiskoina ja tyhminä, jolloin voisi esim. sutta tai varaania kompata täysillä, kun se on niin pirun ovela ja muutoinkin pukua ja peukalo-etusormiotetta vaille valmis investointipankkiiri.

Eilen jaettiin salmiakki-Finlandia-palkinto. Sinänsä mun mielestä on ihan hauskaa, että joku on niin innoissaan jostain makeisesta, että viitsii järjestää ihan kilpailun, mutta mua ottaa päähän toi Finlandia-nimitys. Finlandia-palkinto on vitsi. Kaunokirjallisuuden Finlandia jaetaan sen mukaan, mikä kirja nyt on tiettynä vuonna jonkun random tyypin mielestä semmoinen, että sen lukemisella voi ylpeillä. Tuoreinta Finlandia-palkittua teosta HS:n Hannu Marttila kuvailee niin rehellisesti, etten varmasti aio lukea kirjaa ikinä: "Teos kuvaa neljänsadan sivun verran perinteisen leivinuunin muuraamista pohjoissuomalaisella uudisrakennuksella, ja teos huipentuu – tai ainakin päättyy – pohjoispohjalaisen rieskan paistamiseen ja maistamiseen". Kamaan. Miksi uudet ja hauskat kilpailut pitää brändätä samalla sonnalla? Valitsisivat mieluummin vaikka Vuoden Salmiakin tai Voittoisan Mustan Makeisen, jos ei mitään keksi.

Elämyskameli suosittelee
luomulehmän tekemä luomumaito

Laskiaissesonki

Osa pöljistä non-juhlapäivistä on kivoja. Esim. helatorstai on siisti, kun siitä saa vapaapäivän ja kansainvälisenä naistenpäivänä voi ajatella DDR-siskojen saamia kaakkuja. Ehkä paras luuseripäivä on kuitenkin laskiainen, koska sillä on hyvä leivonnainen. Runebergin torttua mä oon yrityksen ja erehdyksen myötä oppinut välttämään - sehän on oikeesti hyvää vain ihan päältä. Samalla tavalla luterilainen rangaistusruoka kuin lanttulaatikko. Laskiaispullassa sen sijaan on kaikki edellytykset riettaaseen mässäilyyn. Ainoa mikä mua ottaa laskiaispullassa päähän, on Handyman. Se ei nimittäin hyväksy itse tehtyä laskiaispullaa vaan sille kelpaa vain aito Fazer-tuote, joka maistuu mun mielestä ihan muovilta.

Unelmakämpän suurin ongelma ei liity itse asuntoon lainkaan. Jostain syystä täällä on asunut paljon ihmisiä, joita ei ole kiinnostanut käyttää ylimääräistä kymppiä postin edelleenlähetykseen tai ovat vain olleet tosi laiskoja osoitteenmuutoskorttien lähettämisessä. Meille nimittäin tulee päivittäin muiden postia, ja ei siis vain edellisten asukkaiden vaan niitä edeltävien ja niitäkin edeltävien asukkaiden postia. Toisaalta mä oon vähän pata soimaamaan edellisiä asukkaita, kun en itsekään lähettänyt yhden yhtä osoitteenmuutoskorttia viime vuoden muuton yhteydessä, mutta meillä sentään Handyman teki edelleenlähetyssopimuksen.

Elämyskameli suosittelee
kotona oleilu, ulkona on mahottoman kylyymä

Rauhatonna

Erikoistumisalan päättäminen on tehnyt mulle huonoa. Nyt mulla ei oo nimittäin enää aiempaakaan vähää motivaatiota nykytyöhön. Pelkään jo potilasturvallisuuden puolesta, kun ei yhtään kiinnosta. Aiemmin, kun oon kokenut työni a) mukavana tai b) ärsyttävänä, oon kuitenkin siis tuntenut JOTAIN työtä kohtaan ja välittänyt siellä jostain. Nyt ei kiinnosta, työ tuntuu turhalta ja olen täysin välinpitämätön kaikkea kohtaan. Tää on mun mielestä tuhoisin tapa suhtautua työntekoon. Meininki on se, että olisi itse asiassa toivottavaa saada fudut että pääsisi duunista eroon. Kai sieltä voisi loparitkin ottaa periaatteessa, mutta ei käytännössä, kun Handyman kieltää. Handyman perustelee jyrkkää kieltoaan sillä, että mun pitää kestää keski-iässä määräaikaisia työsuhteita (?) ja että mun pitää saada palkkaa enemmän kuin se itse. Taitaa olla mun kanssa vain rahan takia.

 Mä tiedän, että ilmoista ei pitäisi kirjoitella kun tää ei oo mikään sääblogi. Ei kiinnosta sekään sääntö. Mun mielestä on nimittäin ihan kauheeta, että nyt on loskaa joka paikassa ja jäätä sen alla. Pari tuntia oli ihan vänkää, että puut oli valkoisia, mutta sekin vitsi kului aika nopeasti. Nyt saa sentään sen vahingonilon, että kaikki "lumihuntuun pukeutuneet" puut on ilmeisesti hanimuuninsa jälkeen menettäneet viattomuutensa ja on jälleen värittömiä kaljuja rankoja. Kaikkialla on märkää ja likaista ja rumaa. Mun mielestä on mautonta kutsua loppusyksyä harmaaksi vuodenajaksi, silloinhan on monenvärisiä lehtiä maassa ja puut näyttää ruskeilta ja maa on musta. Nyt on harmaata, kun ulkona on vain eri harmaasävyjä tai mikä pahinta - beigeä (päivällä sohjo näyttää rusehtavan harmaalta peessiltä). Vain talot, autot ja vaatteet on muuta kuin harmaasävyissä ja nekin kaikki yleensä likaisia. Vastenmielinen vuodenaika. Pahinta tässä on se, että todennäköisesti lumisohjo pysyy maassa vielä ainakin 3-4 kk tai jos ehtiikin välillä sulaa, niin tulee takaisin. Täysin tuomittava säätila. En hyväksy.

Elämyskameli suosittelee
Superuseless superpowers -blogi. Heh.

Professio-ongelmat

Tänään klo 19:14 soi puhelin. Soittaja oli OP:n täti, joka halusi keskustella mun pankkitarpeista "ihan hetkosen vain". Oli jo vähän kiiru uimaan, mutta ainahan sitä hetkonen liikenee. Ensin höpöteltiin 10 min siitä, että kaikki todella on ihan hyvin enkä mä tässä taloustilanteessa näe säästämistä järkevänä tai tarpeellisena. Lopuksi ennen kiittelyä se halusi vielä tarkistaa mun yhteystiedot ja kysäistä, että toiminko vielä samassa ammatissa kuin aiemmin. Kun vastasin, että jepjep, niin tämä täti rohkeni vielä kysäistä, että kannattaiskohan se sikisrokote ottaa. Tilanne oli se, että hän oli syksyllä jo sairastanut sikiksen tapaisen taudin ja nyt kun kovasti tästä rokotteesta puhutaan että se on vaarallinen, niin mitä mieltä minä lääkärinä olen - kannattaisiko hänen se ottaa. Olin aivan ällikällä lyöty, mutta vastasin kuitenkin ammatillisesti rehellisesti että kyllähän se kannattaisi. Ilmeisesti vastaus oli tyydyttävä, koska OP:n täti sanoi sen sitten ottavansa, kun asiantuntija kehottaa. Onneksi varsin harvoin joutuu tällaiseenkään tilanteeseen.

Toisen professio-ongelman aiheuttaa maalaislääkäri Kiminkinen. Oon sen kanssa ihan hepulin rajamailla, koska se jotenkin niin raastaa mua. Se on niin omahyväinen ja myhäilevä. Lääketieteen Lauri Tähkä. Puhuu vammaista mukaleppoisaa murretta ja luulee olevansa hauska, ystävällinen ja yleisesti täydellinen ihminen. Jostain syystä siltä kysytään mielipidettä kaikkiin lääketiedettä kaukaisestikin kosketteleviin aiheisiin ja aina se mielipide on sama: ihmisille pitää jutella ja keikkalääkärit on yhteiskunnan perse. Kyllä munkin mielestä ihmisille pitää jutella, mutta se ei välttämättä ole lääkärin työtä (tai ainakaan sen ei pitäisi olla, koska lääkärillä on töitä muutenkin). Toisaalta ei ole keikkalääkärifirmojen tai niiden työntekijöiden vika, että niille on kysyntää. Kiminkisen pitäisi tulla hetkeksi pois sieltä maalta ja kuulla markkinataloudesta. Kiminkinen on pelle.

Selkä katki

Mä oon ollut töissä yleensä hyväntuulinen ja joustava. Tää on ollut siinä mielessä kelvoton käytösmalli, että sit oon narissut täällä ja kotona ja ylipäänsä joka paikassa siitä, kuinka paljon mua ottaa päähän ja väsyttää ja hatuttaa. Tänään kuitenkin tuli se korsi, joka katkaisi Elämyskamelin selän. Ensinnäkin otti päähän, että yhden koulutuspäivän jälkeen oli listalla aamusta 22 eri ihmisen reseptit ja puolenpäivän jälkeen jo 32 ihmisen reseptit (yhteensä 61 erillistä lääkemääräystä). Tän vielä jotenkin ois voinut tuhista keskenään, mutta se oli jo liikaa, että potilaalle oli varattu aika tulosyyllä "ientulehdus". Siis herttinen! Selitys vielä ajan varanneella terveydenhoitajalla (sic) oli se, että potilaalta oli poistettu hammas viikko sitten ja se on menossa huomenna johonkin aivoleikkaukseen. Suu oli kipeä ja verensokeri korkealla - todennäköinen hammastulehdus, johon tarvitsee antibioottia, ehkä. Tässä meni hermo. Mä en osaa arvioida hammastulehduksia sen enempää kuin hammaslääkäri korvatulehduksia ja kiukuttelevan lapsen tavoin kieltäydyin ottamaan potilasta vastaan. Vähänkö puhdistava tunne!

Lähetin eilen työhakemuksen radiologian yksikköön. Sain sympaattisen vastauksen, jossa tuleva pomo (toivottavasti!) totesi mm. "Luulen muistavani sinut meidän sairaalassa työskentelysi ajalta, mutta en ole varma olenko oikeassa henkilössä, useampi *piip*-niminen nuori kollega on ollut sisätaudeilla viime vuosina. Kaikki ovat olleet saamani käsityksen mukaan hyviä ja luotettavia kollegoita, joten otamme sinut mielellämme joukkoomme jos saamme sen vain järjestymään." Hohoo! Toivottavasti se kuitenkin tajuaa soittaa Terhikille, että oonko mä sittenkään hyvä ja luotettava. Enää 137 työpäivää nykypaikassa! Vielä ei ehkä kannata hankkia aamukampaa.

Kärttymys

Musta on tullut vanha tai masentunut tai joku muu hankala, koska mä oon tyyten kyllästynyt suureen osaan ihmisistä. En mä nyt suorastaan misantroopiksi oo vielä ruvennut, mutta aika lähellä tässä ollaan. Tai itse asiassa tarkemmin ajateltuna mä taidankin olla kyllästynyt siihen, miten mä suhtaudun muihin ihmisiin. Mulle tulee töissä hirveästi paineita, kun niin moni haluaa tulla mua tapaamaan ja niinpä mulla on pitkät jonot vastaanotolle. Ja sit kun ne tulee, niin jostain sairaasta syystä mä oon niille ystävällinen! Ja kun mä oon ystävällinen ja miellyttävä, niin ne on tyytyväisiä ja tulee uudestaan ja uudestaan ja sit kohta ne onkin kehittäneet jonkin läheisriippuvaisuuden ja mä en jaksa nähdä aina niitä samoja ihmisiä. Jos mun alueella asuu 2000 ihmistä, kuinka voi olla, että joka päivä 70-80 % on käynyt ennenkin? Toisaalta en mä kauhean hyvin jaksa ihan random ihmisiäkään esim. ratikassa tai edes internetissä. Ratikassa voi onneksi kuunnella musiikkia ja karkoittaa viereen istumista harkitsevia käyttäytymällä vähän creepysti (esim. hymyilemällä leveästi tai mumisemalla itsekseen laulun sanoja). Internetissäkin voi olla menemättä sinne HS:n keskustelupalstalle, jossa suurin osa rasittavista ihmisistä kokoontuu.

Mä en oo suoranaisesti mikään luonnonsuojelija, mutta ilmastonmuutoshype aiheuttaa mulle tietenkin tunnontuskia. Suren kuukausikaupalla etu- ja jälkikäteen lentomatkojani, nolostelen kun ajattelen lihansyöntiäni ja stressaan lainatessani autoa. Etenkin stressaa Handymanin autokuume, koska sitten jos semmoisen ostaa, niin sillä tulee ajeltua. Vähän piristi lukea Mikko-Pekan kolumni HS:n nettisivuilta, kun totesin itsekin noudattavani seitsemän koon ympäristönsuojeluperiaatetta. Piristi ehkä vielä enemmän lukea Mikko-Pekan kolumnin kommentteja, koska on niin kivaa (ja helppoa) olla jaksamatta loukattuja perheenäitejä.

Tää lumi ja kylmyys ja kauheus tuo esille ihmisten hirveimmät puolet. Esim. hiihtämishalut. Joka päivä yllättävät tahot kertovat fb:ssä käyneensä sivakoimassa joko kotipihaltaan tai Pirkkolassa hävyttömiä matkoja. Tää on mun mielestä aivan käsittämätöntä. Kuinka hiihtäminen voi olla niin monen harrastus? Mä oon miettinyt tätä jo ainakin 15 vuotta. Muistan nimittäin halunneeni 1990-luvun loppupuolella sukset, jotta mäkin voisin harrastaa hiihtoa, kun se kuulemma oli niin coolia. Harrastus kuivui tehokkaasti kokoon, kun lähdin sitten hiihtämään läheiselle pellolle ja kilometrin matkalla kaaduin neljästi. Ne sukset on edelleen siinä kohdassa varastoa, johon mä ne silloin laitoin. Okei, suksilla pääsee kai tietynlaisella lumella joissain kaltevuusasteissa nopeammin kuin kävellen, mutta suksien ohjaaminenhan on miltei mahdotonta tai ainakin selvästi hankalampaa kuin jalkojen. Mun on tosiaan mahdotonta ymmärtää, miksi joku vapaaehtoisesti mieluummin hiihtää kuin kävelee, juoksee tai pyöräilee. Jos kyse on siitä, että haluaa kädet mukaansa liikkumiseen (ja siis eihän toi nyt oo mikään hyvä perustelu, en hyväksy), niin voi sauvakävellä tai työntää/kantaa jotain kävellessään. Eihän hiihtämistä voi pitää edes järkevänä liikennemuotona, kun ei voi kantaa mitään tavaraa mukanaan. Eihän toki uidessakaan voi kantaa tavaraa mukanaan, mutta uiminen voi olla liikennemuotona pakollinen, koska harvempi osaa kävellä vetten päällä (moni kyllä osittain veden alla, siitä osoituksena useammankin tämän blogin lukijan vesijuoksuharrastus).

Oonpas mä nyt negatiivinen. Ehkä kylmyys tekee musta ärtyvän.

Pimeälle puolelle

Mä päätin viime keväänä, että vuodenvaihteeseen 09/10 mennessä pitää olla tiedossa, mihin mä erikoistun. Mieli muuttui viikon välein, vakavia vaihtoehtoja oi 2-3 (yleislääketiede, naistentaudit ja välillä sisätaudit). Kaikissa oli hyviä puolia, huonoina puolina lähinnä potilaat ja gynessä myös pakko asua pari vuotta periferiassa. Eipä ollut päätöstä vuodenvaihteessa, tämä vähän stressasi. Onneksi töissä on toinenkin samassa tilanteessa oleva (joka on vieläpä mua vanhempi, hurraa!), joten en ollut ehtinyt vielä vaipua murheen laaksoon. Vähänpä olisin arvannut, että päätös syntyi yhtäkkiä eilen ja yllättäen. Kirkkaan taivaan salaman tavoin vastaus iski synapseihin: radiologia. Pari kertaa mä oon vuosien aikana leikkinyt ajatuksella ryhtyä radiologiksi, mutta mua on estänyt lähinnä tieto siitä, että pitää mennä fysiikankokeeseen ja pieneltä osalta myös se, että oon epäillyt pitäväni ihmisistä liikaa tehdäkseni komerotyötä. Nyt mä oon niin kypsynyt ihmisrotuun, että pimeässä tietokoneen ruutua tuijottaen istuminen kuulostaa parhaalta työltä EVER. Täytetty erikoistumisoikeushakemus on jo postimerkillä varustetussa kirjekuoressa. Olo on vapautunut ja lähes riehakas. Upeeta! Käytännössähän mä siis aloitan pimeän huoneen työt aikaisintaan syyskuussa, koska mulla on sopimus nykypaikassa elokuun loppuun saakka. (Ja joo, mä oon ihan tietoinen, että n. 2 kk radiologin työtä tehtyäni kaipaan terveysasemalle. Mä oon tuuliviiri.)

Mun tuli Handymania vähän ikävä kun se oli leirillä (nyt se on onneksi jo kotona hiphei!). Yleensä mä viihdyn yksinkin, jos Handyman on työmatkoilla, mutta nyt oli kurjaa. Mä tarviin seuraa ja/tai tekemistä ja nyt ei ollut kumpaakaan (paitsi sunnuntaina kun käytiin Långstrumpin kanssa ostoksilla. Ei ollut turha reissu, sain vihdoinkin ostettua itselleni talvikengät, jotka oli edulliset ja melkein sopivat). Yleensä on tosiaan jopa ihan hauskaa olla yksin, kun saa puuhailla omia turhuuksia ja hoitaa asiat just niinku ite haluaa, mutta ehkä tää kylmyys vei kiinnostuksen kaikesta ja toi känkkäränkän paikalle. Nyt on kuitenkin tilanne jälleen harmoninen, kun Handyman on uudessa ihanassa paidassaan mun seurana.

Tää on niin liikkis - se on niiden yhteinen muna!

Ygsin

Handyman toteutti sairaan haaveensa lähteä partsikaleirille. Eilen se pakkasi rinkkaan kaikki rumat vaatteensa ja lapion ja lähti Kirkkonummelle. Ilmeisesti sen lapsuudessa oli ihan tavallista leireillä uudenvuoden ja loppiaisen välillä jossain puskassa. Vaikka Handyman on väittämänsä mukaan eronnut partiosta jo monta kertaa, se silti saa joka kesä, pääsiäinen ja talvi oudon kaipuun leirielämään. Nyt oli ilmeisesti tarpeeksi kylmä (tätä kirjoittaessa Kumpulassa -20,8°, Kirkkonummen lukemat puuttuvat), joten pakko oli mennä. Mä oon tästä melko kirpeenä, koska nyt on viimeinen lomapäivä ja mut on jätetty yksin, mikä ei todellakaan sopinut mun lomasuunnitelmiin. Lisäksi ulkona on tosiaan aavistuksen vilakkaa, joten mä oon lähinnä kykkinyt kotona. Eilen pistäydyin kaupassa ihan pikapikaa ohuehkoissa sisähousuissa ja palellutin polvet ja posket. Mun mielestä on outoa, että kädet ei palele, vaikkei hanskoja ookaan kädessä, mutta polvet jäätyy aina. Mut mä en valita. Jos asuu täällä, pitää kestää pakkasta. On sitten sisällä, jos ei kestä.

Huomenna mä meen siis takas töihin. Mulla on sopimus elokuun loppuun ja tietysti oon jo ruvennut miettimään, mihin vaihtaisi seuraavaksi. Kyllä mä tuollakin saisin jatkaa niin pitkään kuin vain tahdon, mutta mulle ei sovi pitkäaikainen tk-työ samassa paikassa. Eikä sairaalatyökään varmaan. Jos sais järjestettyä esim. kuukausittaisen vaihtelun kahden paikan välillä, niin se sopisi mulle todennäköisesti melko hyvin. Valitettavasti tuollaista on vain melko hankala järjestää ainakin lomarahojen ym. suhteen. Kun vielä lisäksi muistaa, että kriteerinä olisi tietenkin myös se, että työpaikalle pääsee kävellen, niin mahdotontahan se on. Kamelin unelma.

Periaatteet

Periaatteet vaikeuttaa elämää. Esim. mun fb-feedissä on tosi hiljaista, koska periaatteideni vuoksi mä oon joutunut poistamaan useita frendejä feedistä, jos niillä on toistuvasti rasittavia statuksia tai jos ne jatkuvasti pyytää mua FarmVilleen tai muuhun applikaatioon. Niinpä feedissä on vain kourallinen kavereita ja ei-koskaan-statusta-päivittäviä-ihmisiä eikä se päivity ikinä ja Facebook on tylsä.

Kuukauden päästä mennään Handymanin serkun häihin. Se pelottaa mua ihan hirveesti, koska sinne pitää mennä autolla ja se on 3,5 tunnin päässä. Busseja ei kulje ja raiteita ei oo. Mä inhoan kumipyörillä matkustamista pakkasessa. Mä pelkään olla Handymanin kyydissä, pelkäsin jo ennen Hondan kuolemaa. Tää ei helpotu sillä, että mä en itekään halua ajaa liukkaalla. Lisäksi mitä enemmän mä mietin ilmastonmuutosta, sitä enemmän mä vastustan yksityisautoilua. Mulla on hirmuiset tunnontuskat Berliinin-matkailusta ja oon vähän miettinyt että korvaan tän omatunnolleni olemalla ajamatta. Ja sit pitää perskuta lähteä puoleensuomeen autolla. Melkein pitäis saada mahatauti ettei joudu periaatteitaan pyörtämään.