Aika paljon silmälaseihin liittyvää asiaa

Mä oon luokan B sädetyöntekijä. Se tarkoittaa, että mun vuosittainen työssä saama sädeannos ei nouse yli 6 mSv:n ja että mulla on oma säteilymittari. Tällä hetkellä se säteilymittari on kyllä pyykissä eli nyt sitä ei kukaan seuraa. En ole tästä mitenkään huonona kuitenkaan. Ei se mittari oo ikinä nollan ylittävää säteilyä rekisteröinytkään. Koska mä oon sädetyöntekijä, on mun työnantajalla velvollisuus hankkia mulle mahdollisimman hyvät säteilysuojat. Ryhdyin rillipääksi puoli vuotta sitten, minkä jälkeen on ollut ikävää käyttää suojalaseja, kun kahdet silmälasit päällekkäin ei oikein toimi. Ihan kuin ois 3D-leffassa. Sinänsä mä pärjäisin kyllä ilman omia lasejakin, mutta silmät väsyy. Niinpä mun työnantaja käytti teidän verorahoja ja osti mulle omat päheet sädesuojalasit vahvuuksilla. Ne on niin hienot. Nykyään oikein odotan että pääsisin läpivalohommiin, että saan uudet lasit päähän.

Tein kotiin pari viikkoa sitten banaanikärpäsille internetistä oppimani hyönteisansan Fairystä ja limoncellosta (etikkaa, viiniä tai mehua ei ollut). Kovinkaan moni banaanikärpäsen ei limoncellolle lämmennyt, kolme meni vahingossa. Vähän myöhemmin mentiin Kälysen (Lankomiehen rouva) mökille, jossa oli paljon ampiaisia ja muitakin hyönteisiä meidän kiusana. Handymanin solvauksista välittämättä tehtiin sielläkin ansa, nyt löytyi omenaviinietikkaa. Se toimi kuin tauti! Muutamassa tunnissa se purkki oli todella karmean näköisesti täynnä ennen iloisesti pörränneitä vainajia. Sai Handyman pitkän nenän.

Mä sain eilen fb:ssa kaukaiselta kaverilta kutsun jonnekin, puhelimella en nähnyt kutsua kokonaan vaan vain pari ekaa sanaa (2016 summer). Jotkut kokee tarpeelliseksi kutsua mua minne sattuu rovaniemeläisiin baarijuhliin, koska ne kutsuu kaikki eikä muista että niiden kavereissa on homekorvia, joten mä aina poistan kaikki kutsut mitä mulle vieraammilta ihmisiltä tulee. Klikkasin notificationin auki saadakseni poistettua sen kutsun ja se olikin semmoinen aurinkolasihuijaus. Lähdin heti sivulta pois, mutta olin jo siis käynyt siellä. En ollut mitään siellä painanut, mutta en mä tiedä vaikka mä ryhtyisin niitä nyt lähettämään kaikille mahdollisille ihmisille. Pliis Ilmoitelkaa, jos mä alan kutsua teitä aurinkolasijuhliin.

Elämyskameli suosittelee 

kaikkien internetin ohjeiden noudattaminen. Paitsi aurinkolasijuhlakutsun hyväksyminen

Lipumista

Matkan on todettava kääntyneen loppupäähänsä, kun lentokoneen lähtöaikaan on alle viisi tuntia. Berliini on ihana, mutta kiva on tulla kotiinkin. Kaupunkilomalla helle ei ole siunaus.

Ekaa kertaa Berliinissä vuonna 2005 me käytiin Spree-risteilyllä. Se oli hauskaa, vaikka satoikin. Sittemmin on Kööpenhaminassa käyty pari kertaa kanava-ajelulla, koska se on ainoa juttu, johon Kööpenhaminassa on varaa. Tästä intoutuneena käytiin sunnuntaina ajelulla Spreellä. Nyt ei satanut vaan porotti niin, että jakaus paloi pahasti ja oikea hartia lievemmin. Mutta oli valtavan kivaa! Spreeltä ja kanavista katsoen Berliinissä ei juuri muuta ole kuin puita. Maisema on kuin Amazonilta. Turistimainen kolmen tunnin lipuminen halki kaupungin oli myös erittäin rauhoittavaa. Koko ajan soi päässä "kannellaan muitakin, joilla on ai-kaa". Zen. Toivottavasti zen auttaa silloinkin, kun mun pitää kammata tukkaa. Jakaus on aika kipeä. Mä katsoin hattuani pakatessani ja muistan ajatelleeni "Ai täällä tää hattu on!" Jospa olisi ajatus jaksanut jatkaa vähän pidemmälle.

Veneajelun jälkeen Handyman kysyi, enkö olekaan menossa teatteriin katsomaan DDR-musikaalia, kuten kuukausi sitten suunnittelin. Olin laittanut tuon teatterikäynnin mielessäni taka-alalle, koska tiedän ettei Handymania sellainen kiinnosta. Kun Handyman sitten muistutti, että näillä matkoilla vähintään puolet jutuista on sellaisia, että hän tulee mukaan vain pakotettuna, päätin tarttua heti toimeen. Mentiin samana iltana. Kyseessä on Hinterm Horizont (Horisontin takana) -niminen musikaali, joka on tehty paikallisen rokkitähden Udo Lindenbergin musiikista ja se kertoo puolitoden tarinan 1983 DDR:ssä esiintyneestä Udo Lindenbergistä ja itäsaksalaisesta tytöstä. Tausta on sinänsä totta - Udo Lindenberg sai esiintyä 1983 Itä-Berliinissä ja DDR perui hänen kesäksi 1984 suunnitellun Itä-Saksan kiertueensa. Udo kertoo tavanneensa tuolloin kivan DDR-tytön, mutta tarkempia tietoja tästä tapaamisesta ei ole annettu. Näytelmä esitettiin saksaksi, mutta siinä oli englanninkieliset tekstit. Näyttelijät olivat hyviä, jotkut oikein hyviä laulamaankin. Laulut olivat turistille tuntemattomia, mutta paikalla olevat saksalaiset vaikuttivat tuntevan ne hyvin. Vähän niinku ois katsellut suomalaisia katsomassa Eppu Normaali -musikaalia (jota mä en oo nähnyt! Järkyttävää!). Lavasteet olivat hienot ja materiaalina käytettiin kivasti myös uutisvideoita. Juoni oli ohut, kuten aina musikaaleissa. Kesto oli kammottava, yhteensä kolme tuntia väliajan sisältäen. Ehkä kiva Udo Lindenberg -faneille, mutta asiaan vihkiytymättömälle vähän liikaa. Näytelmää on esitetty viisi vuotta putkeen, mutta se loppuu nyt teatterin sulkemiseen ensi kuun lopussa. Olenpa käynyt Saksassa teatterissa.

Mä olin katsonut mahdollisia ruokapaikkoja etukäteen netistä. Burgermeister-nimisen entiseen vessaan rakennetun pystybaarin burgereita kehui koko internet, joten sinne päätettiin mennä. Oli kiva päivä, joten päätettiin syödä burgerit läheisessä puistossa, koska baarissa ei ollut penkkejä. Puistoon oli puolen kilometrin kävely. Puisto ei ollut ihan yhtä viehättävä kuin yleensä Berliinin puistot vaan enemmänkin haalistunut pyöreä ruohikkoalue, jonka reunoilla oli muutama puu ja jokunen penkki ja toisessa päässä koriskenttä. Handyman katseli menoa vähän aikaa ja kysyi, että eikös tää ollut Görlitzer Park. Siihen minä että juu-u. Olin tuonut Handymanin tietämättäni Berliinin pahamaineisimpaan huumepuistoon. Niin pahamaineiseen, että YLE:kin oli asiasta uutisoinut. No ehkä lauantai-iltapäivä ei ollut pahin mahdollinen aika puistossa käydä, oli siellä muitakin non-huumeihmisiä, mutta kieltämättä useampia joukkioita, jotka kirjallisuuden mukaan sopivat pilvenmyyjiksi sekä harvinaisen paljon nurmikolla syvästi lepääviä ihmisiä, vaikka ei ollut erityisen lämmin. Kiva. Arkipäivisin meno on kuulemma sellaista, että puistossa partioi vapaaehtoisia aikuisia, jotka saattavat lapsia turvallisesti puiston poikki aggressiivisten pilvenmyyjien ohi. Ehkä en palaa siihen puistoon ihan justiinsa.

Elämyskameli suosittelee 

jos esitellyistä harrasteista pitää valita, ni ehdottomasti turistiajelu Spreellä, hattu suositeltava

Klassikko

3-12-vuotiaana mä asuin rivitalossa. Samassa talossa asui mua vuoden vanhempi Anniina ja kaksi vuotta vanhempi Sini (nimet muutettu, vaikken kyllä tiedä että miksi), jotka oli mun kavereita. Molemmilla oli vielä vanhemmat isosiskot. Tuossa herkässä iässä 1-2 vuoden ikäero on samaa luokkaa kuin nyt 48 vuoden ikäero. Anniina ja Sini sai kuunnella Dingoa, mikä mua ois vähän kiinnostanut, mut mun piti laittaa kädet korville, kun Autiotalossa mainittiin aivovaurio. Ne katseli Lemmenlaivaa, kuten ihan jokainen aikuinenkin nainen siinä talossa. Lemmenlaiva kesti tunnin ja se tunti oli viikon kituliain aika, kun kukaan, paitsi mun kohtuuttoman lapsellinen pikkusisko, joka oli silloin (ja on edelleenkin) mua neljä vuotta nuorempi, ei voinut leikkiä mun kanssa silloin. Kun kitutunti oli ohi, menin luonnollisesti soittamaan Anniinan tai Sinin ovikelloa ja hain niitä ulos kivelle tai vallihaudoille. Anniinan isosiskon huoneen ovessa oli Duran Duranin juliste ja varoitus, mitä voisi tapahtua, jos Anniina tai sen kaverit tulee siihen huoneeseen. En ikinä käynyt. Kerran se ovi oli auki ja mä näin, että sen oven sisäpuolella oli Dirty Dancingin juliste. Mä olin jopa konservatiivisempi kuin nyt, kuten lapset tuppaa olemaan, ja paheksuin vaikken oikein tiennyt, että mitä mä paheksuin.

Vihdoin eilen mulle selvisi, mitä mä paheksuin. Elokuvateatterissa näytettiin Dirty Dancing alkuperäiskielellä ja me mentiin katsomaan, aiemmin ei ollut nähty. Hyvä leffa. En tiedä, mitä Anniinan tuolloin murrosikäinen isosisko on elokuvasta tuolloin tajunnut, varmaan että Patrick Swayze on hottis (tai ei 80-luvulla kukaan ollut hottis, ehkä makee? Kliffaa hei!). Patrick esitti köyhää poikaa ja hahmo oli tarkan markan miehenä säästänyt ensisijaisesti paidoistaan, joten epäilen että teinitytön lienee ollut vaikeaa keskittyä muuhun kuin juroon mutta oikeamieliseen tanssijaan. Synkkä 60-luvun laittoman abortin kuvaus ja toisaalta omavaltaisen naisen kasvutarina saattoivat jäädä paidattoman Patrickin jalkoihin. Tai mistä mä tiedän. Ehkä Anniinan isosisko oli liimannut julisteen oveensa muistuttaakseen itselleen, että naisen asema voi edelleen muuttua. Juoni oli suoraviivainen, mutta oikeastaan tosi hyvä. Musiikki oli luonnollisesti herkullista ja tanssikin viihdyttävää. Ei vitsi, mulla on kaikki muutkin 80-luvun tanssielokuvat (Fame, Footloose ja West Side Story) näkemättä. Ehkä pitäis aloittaa klassikoihin tutustuminen.

Saksa hävisi jalkapallossa. Mä mietin kauan, olisiko pitänyt mennä katsomaan peliä johonkin Biergarteniin tai jopa viralliselle fanimailille, mutta lopulta oli vähän kylmä ja väsyttikin, joten "katsoin" pelin hotellihuoneessa. Tai enhän mä jaksanut sitä koko aikaa vahdata, mutta onneksi on internet. Ekan maalin näin hidastuksena, toista en ollenkaan. Hyvä ettei oltu Biergartenissa. Lannistunut saksalainen on niin masentava näky. Nyt toisaalta, kun Saksa ei pääse loppuotteluun, ei tule toista mahdollisuutta mennä katsomaan ottelua Biergarteniin tällä matkalla. Ehkä en murehdi sitäkään. En mä oo koskaan jääkiekko-otteluakaan missään Biergartenissa (tai ny ylipäänsä muutenkaan) nähnyt. Enkä mä juo kaljaa. 

Elämyskameli suosittelee

Dirty Dancing

Tekniikkaa ja ilmasilta

Taas on harrastettu kulttuuria. Toissapäivänä käytiin tekniikkamuseossa tutustumassa lentokoneisiin, laivoihin, tietokoneisiin ja kaapeleihin. Siellä me on käyty kerran ennenkin ehkä noin kymmenen vuotta sitten, mutta mulla oli tuolloin vatsanpuruja enkä oikein pystynyt keskittymään. Nyt pystyin. Oli ehkä enemmän muille kuin mulle suunniteltu näyttely. Ihan hieno toki, mutta määräänsä enempää laivoja ei jaksa katsella. Arvelisin, että stereotyyppiset lapset ja miehet vois olla kiinnostuneempia.

Eilen käytiin sit ekaa kertaa liittoutuneiden museossa, joka kertoi (länsi)liittoutuneiden ajasta Berliinissä kylmän sodan aikaan. Se oli mun mielestä todella kiinnostavaa. Erityisesti mä perehdyin ilmasilta-asioihin. Se ilmasilta oli huikea. Melkein vuoden ajan jouduttiin parin miljoonan ihmisen kaikki tarpeet tuomaan pienillä lentokoneilla rikkinäiseen kaupunkiin, jonka lentokenttien kiitoradat olivat muhjua. Museo sijaitsi Yhdysvaltojen entisellä kasarmialueella, toinen puoli museosta entisessä leffateatterissa. Museon toinen osa sijaitsi pihan toisella puolella sijaitsevassa rakennuksessa ja väliin piha-alueelle eli pysäköity ilmasillan aikainen lentokone, jollaisia saksalaiset kutsuivat nimellä "Rosinenbomber" (=rusinapommittaja). Jos olisi ollut sunnuntai, olisi lentokoneeseen päässyt sisälle, mutta oli torstai, ni ei sit.

Tänään illalla on tarjolla erilaista kulttuuria, raportoin sit jos saadaan sinne liput.

Elämyskameli suosittelee

Alliierten Museum ja ilmasilta-asiat

Yllättävä Saksa

Kotimaan inaktiiviloma on vaihtunut Berliiniin. Tultiin tänään aamulla sillä sietämättömän varhaisella lennolla, jonka mä aina pihinä varaan. Tällä kertaa se oli ylimyyty ja meitä yritettiin lahjoa 350 euron lahjakortilla lentämään ensin Düsseldorfiin ja sieltä välilaskun kautta Berliiniin, mutta koska Handyman oli kärttyinen (kuten Handyman nykyään aina lentokentällä ollessaan on, jännittää varmaan), murahti se nopeasti tyttöselle että ei käy. Jälkeenpäin ajatellen se oli hyvä ratkaisu, koska hotellissa oltiin jo puoli yhdeksän maissa aamulla ja koska saatiin huone tuurilla heti, voitiin nukkua yöunet loppuun. Oltiin kuitenkin herätty jo 3:45 (GMT+2). Päiväunien jälkeen Handyman olikin jo pirteämpi ja on sittemmin nukkunut vain yhdet tupluurit.

Kaupunki on paikoillaan. Verrattuna kymmenen vuoden takaiseen ihanaan rähjäisyyteen on kuitenkin moni paikka muuttunut liian siistiksi ja kauniiksi eikä kummankaan keskustan alueella pääse enää siihen mua eniten viehättäneeseen tunnelmaan. Paikoitellen tulee melkein espoolainen fiilis. Siksipä täytyy mennä uusille alueille. Tänään käytiin TripAdvisorin suosituksesta syömässä päivällistä Schönebergin Haveli-ravintolassa, joka TA:n mukaan on edullinen ja laadukas intialainen. Internet oli oikeassa. Varmaankin parasta intialaista ruokaa mitä mä oon syönyt. Tuoreet raaka-aineet ja mainiot mausteet. Nopea, ystävällinen palvelu ja kohtuullinen hintataso. Jopa Handyman tykkäsi ja kävi antamassa internetissä viisi tähteä. Se on jo jotain.

Ai niin ja päivällä me käytiin Potsdamer Platzin elokuvamuseon kaupassa ja mä löysin sieltä Golden Girlsin DVD-boksin! Mä oon etsinyt sitä jo pari vuotta. On käynyt kismittämään, että Amazonista sitä ei toimiteta Suomeen ja se maksaakin siellä jotain 200 e. Mut nyt löytyi kuudellakympillä. Ihan helmee! Kaikki seitsemän kautta. Nyt kelpaa olla tyytyväinen.

Saksa on ilahduttanut muutenkin. Mähän oon nyt vuoden verran käynyt kirjeenvaihtoa useamman eri saksalaisen palveluntarjoajan (kahden puhelinoperaattorin, kahden tai kolmen vakuutusyhtiön sekä yhden pankin) kanssa siitä, että kuinka kauan mä niiden tuotteita joudun maksamaan kun mitään vastinetta en rahoillani saa. Ja siis tää on luonnollisesti ollut nimenomaan kirjeiden vaihtoa, koska mitään ei voi toimittaa sähköpostitse saati englannin kielellä. Olin jo luullut päässeeni eroon kaikista saksalaisista, kunnes pari viikkoa sitten mun entisen työnantajan hallinnosta lähetettiin kirje, jossa kerrottiin niiden haluavan maksaa mulle vielä yli 2000 euron likvidaatiokorvauksen. Luulen tämän jotenkin liittyvän sairaalassa hoidettavien yksityispotilaiden erillisiin maksuihin. Olin uupua ajatuksesta. Mulla ei oo enää saksalaista tiliä ja kirjeessä sanottiin, että summa maksetaan "seuraavan palkanmaksun yhteydessä". No mähän en oo saanut sieltä tietenkään mitään palkkaa vuoteen. Pari viikkoa kiukuttelin itsekseni, kunnes sitten eilen lähetin sähköpostia tyypille, jolta kirje oli tullut. Jo etukäteen olin varma, että sieltä ei tulisi edes mitään vastausta, koska saksalaiset ei vastaa sähköposteihin, saati että ne voisivat maksaa suomalaiselle tilille mitään. Olin ällikällä lyöty, kun tänään Jens lähetti takaisin sähköpostin, että eipä probleemosta, maksetaan tohon minkä annoit. Mitä ihmettä? Nyt mä luulen, että mä oon joutunut saksalaiseen piilokameraan. Mikään ei toimi näin sujuvasti. En suostu uskomaan.

Elämyskameli suosittelee

Haveli ja Tyttökullat

P. Hämppi

Handyman on innokas eläinten tarkkailija. Aiemmin eläinharrastus on rajoittunut ihailuun ja hoitamiseen, nyttemmin kahden lasittamattoman parvekkeen myötä myös tuhoamiseen. Handymanilla on menossa jonkinlainen yhden miehen kostoretki hämähäkkejä vastaan. Muutama viikko sitten Handyman luki netistä, että hämähäkit saa hävitettyä tuhoamalla niiden verkot toinen toisensa jälkeen, siitä ne kuulemma oppii olemaan neulomatta niitä samaan paikkaan uudestaan. Handyman hosuu luudalla parvekkeilla päivittäin, mutta mitään selvää apua siitä ei ole todettu. Alkuviikosta Handyman löysi parvekkeelta kymmenen sentin kolikon kokoisen ristilukin, vangitsi sen suureen lasipurkkiin ja antoi sille nimeksi P. Hämppi suuren tamperelaisen parkkihallin mukaan. Samana päivänä oltiin menossa Espooseen, joten P. Hämppi vapautettiin espoolaiseen metsään. Tästä ei ollut apua. P. Hämpin poikasia, muita lajitovereita tai kilpailijoita on sittemmin löytynyt parvekkeilta toistakymmentä. Osan Handyman on kylmästi tappanut, osan vienyt maan pinnalle. Mulla on sellainen fiilis, että me on hävitty tää peli, mutta täytyyhän miehellä harrastuksia olla. Ja niin kauan kun ne harrastukset ei ole moottoripyöriä eikä muurahaiskippoja mun makuuhuoneessa, tilanne on hallinnassa.

Kesäloman lomailuhetket ovat alkamassa. Ylihuomenna lähdetään Berliiniin. Mä oon seurannut eurooppalaisia jalkapallokisoja uutisista lähinnä sillä tarkkuudella, että miten Saksalla menee. Yhtään peliä en ole katsonut alusta loppuun. Muutamaa peliä olen katsonut joitain minuutteja, ehkä viittä peliä yhteensä puolisen tuntia. Mä en ymmärrä sääntöjä. Saksalaiset on kuitenkin innoissaan peleistään ja siksi mä oon iloinen, että ensi torstaina on Saksan peli. Jos uskallan, menen johonkin soveliaaseen sosiaaliseen paikkaan peliä katsomaan ja otan Handymaninkin mukaan, vaikka sitä kiinnostaa jalkapallo vielä huomattavasti mua vähemmän. Mä kyllä luulen, että se saattaa osata säännöt. Jotenkin miehet usein tietää tuommoisia. Mä tiedän, että TV:ssä yläreunassa lukee pelin tilanne ja niiden numeroiden vieressä olevaan ruutuun on merkitty pelaajien paidan väri. Se helpottaa seuraamista kovasti. Maalivahdeilla on erivärinen paita ja siksi mä en tiedäkään, että kumpi maalivahti on kumman puolella. Niinpä mun on parasta lukea tulokset aamulla netistä. Paitsi jos istun saksalaisessa Biergartenissa. Luulen siellä huomaavani, milloin Saksa saa maalin.

Elämyskameli suosittelee
toivotut kotieläimet