Laineilla

Elämä kiertää kehää. Vähän masentaa huomata, että edellisen kerran, kun mulle oli tapahtunut jotain, päivityksen otsikko liittyi risteilemiseen. No nyt mä oon jälleen risteilyllä. Risteileminen on selvästi mun elämän tarkoitus ja aalloilla mä koen tähtihetkiä. Veneeseen mä en kuitenkaan suostu nousemaan. Veneellä ei voi risteillä.

Virallinen kesäloma on alkanut. Olinhan mä juhannuksen jälkeenkin viikon lomalla, mutta se oli työnantajan pakottama lomanen. Mulle riittää hyvin tää kolme viikkoa loppukesästä, mutta työnantaja vaatii byrokratiasyistä pitämään vähintään 65 % vuosilomasta kesälomakaudella, joten pidetään sit hampaat irvessä. Mä oon lomaillut jo likimain viikon, Handyman liittyy lomaseuraan huomenna. Loman kunniaksi lähdettiin perjantaina Päivä Tukholmassa -risteilylle, josta nyt (sunnuntaiaamu klo 6:21) on leijonanosa käyty. Täytyy mennä kiireesti kotiin pyykkäämään, huomisaamuna riennetään lentokentälle varsinaista kauden päätapahtumaa eli Yhdistyneen kuningaskunnan matkaa varten.

Ennen lentomatkaa on vielä paljon tekemistä. Tosiaan pitää pyykätä. Pakata. Sit pitää pestä auto ja viedä se korjaamolle. Iltapäivästä on päivällistreffit. Ehkä tärkeimpänä kuitenkin mun pitäis nukkua. Mä nukun yleensä kuin aikuinen, mutta silloin tällöin aikuisillakin on uniongelmia. Niinpä mä vielä odottelen tän yön unia. Ei oo tarttunut uni silmään ja nyt on jo tavallinen heräämisaikakin ohittunut. Ehkä mä oon katkera siitä, että en päässyt näkemään kesän makeinta ukkosmyrskyä, ku olin risteilyllä. Ehkä suren Usain Boltin ja Mo Farahin jäähyväisjuoksujen kohtaloa. Ehkä oli huono idea lukea internetistä M/S Estonian keulaporttiongelmista kahdelta yöllä laivan keinuessa. Nyt sit väsyttää. Lomalla on aikaa nukkua. Kun matkustaa länteen päin, saa vielä lisätunteja. Niillä mä kuittaan univelat.

Elämyskameli suosittelee
pienet torkut

Risteilymatka

Mä oon käynyt kerran Amsterdamissa. Joulumatka 2008, joka muuttuikin häämatkaksi, alkoi Berliinistä ja päättyi Amsterdamiin. Kotiin lennettiin niin, että nähtiin lentokoneesta uudenvuoden raketit. Makee näky. Nyt 8,5 vuoden jälkeen mä oon täällä taas. Nyt on juhannus, ei joulu. Edelleen naimisissa. Viimeksi oli ihan hirveän kylmä, nyt ei ihan hirveän kylmä. Viimeksi hotelli sijaitsi vähän syrjässä, nyt ytimessä. Eli vähän parempi meno.

Tällä kertaa mentiin Anne Frankin taloon, jonne ei viimeksi jaksettu. Oli ostettu liput etukäteen ja jouduttiin jonottamaan jotain vartti. Sen verran mä olin käyttänyt nuudeleita, että ostin liput perjantaiksi, jolloin turisteja oli aika vähän. Tänään ku mentiin AF-talon ohi, jono oli ainakin neljä kertaa pidempi. Hyvä museo. Handyman osti uuden painoksen päiväkirjastakin, se on suomeksi nyt nimetty uusiksi ja ilmeisesti siihen on lisätty aiemmin salatut sivut. Täytyy ehkä itekin joskus lukea uusiksi. Mä oon lukenut sen joskus alun toisellakymmenellä, Handyman parikymppisenä.

WW2-muistelu ei rajoittunut Anne Frankiin vaan tänään käytiin vielä tutustumassa paikalliseen vastarintamuseoon. Oikein kiva ja informatiivinen. Sen jälkeen kyllä mulle selvisi, että Handyman alkaa olla aika puutunut näihin joka kaupungissa koluttaviin WW2-museoihin. Sääli. Ehkä mä pakotan sitä jatkossa vähän hellemmin. Ja jos vaikka ensi vuonna lomailtaiskin Irlannissa eikä Keski-Euroopassa, voisi kuiva museo kertoa vaihteeksi muusta sodasta. Pohjois-Irlannin konfliktiin kun mä oon tutustunut toistaiseksi melkein pelkästään kirjallisuudesta.

Tän ainoan etukäteen suunnitellun puuhan jälkeen ollaankin sitten kangistuttu kaavoihin. On nyt kahden päivän aikana käyty kolme kertaa samalla kanavalaivaristeilyllä. Mut ne on niin kivoja! Kööpenhaminassakin on kanavalaivaristeilty toistuvasti ja Hampurissa kertaalleen satamalaivaristeilty. Kauniita maisemia, rauhaa ja mahtavat työntekijät. Eilen molemmilla kerroilla laivaa ohjasi hurjan nuori kiharapäinen ujon tuntuinen kundi ja tänään kalju showmies, joka törmäsi siltaan ja toiseen laivaan, mutta mitäpä tuosta. Huippumeno. Menisin huomennakin, mutta vähän jo nolottaa kun ne jo tunnistaa meitin. Mut siis ehdottomasti jos tuutte Amsterdamiin, kannattaa mennä Friendship-firman risteilylle. Ihan mahtavaa! Melkein pitää uskaltaa kirjoittaa Tripadvisoriin.

Tietty on käveleskelty myös aika paljon. Handyman näki sattumalta eilen arveluttavalla kadulla ovesta kurkistaneen rouvan, joka oli harmillisesti töihin lähtiessään unohtanut pukea paidan päälleen ja oli sonnustautunut siis pelkkiin henkseleihin. Poikaparka meni ihan solmuun eikä siitä ole nyt päästy yli. Henkselitätiä on haluttu mennä tervehtimään myöhemminkin. Ei oo menty. Mahtaako uskaltaa tulla uudestaan tänne enää ollenkaan.

Elämyskameli suosittelee
Friendship-yhtiön kanavaristeilyt

Handymanin aluspaidat

Ehkä mun pitäis perustaa matkablogi. Tai no siis ehkä mä oon jo perustanu. Sitä varten pitäis kyl matkustella useammin. Mut siis nyt mä oon jälleen työmatkalla. Kuinka matkoilta aina tuleekin postattua? Ehkä siksi kun joka tapauksessa jossain vaiheessa päivää keräilee itseään hotellissa, jossa ei ole niin montaa erilaista puuhaa kuin kotona. Telkkaristakin tulee vain käsittämättömiä  keskusteluohjelmia, dubattuja vanhan Matthew Perryn sitcomeja, urheilua ja paikallisuutisia. Facebook on hiljainen. Niinpä mä oon täällä juttelemassa teille. Morjensta vaan.

Mä oon taas koulutuksessa, tällä kertaa presidentinvaaleihin valmistautuvassa Pariisissa. Etukäteen mä en osannut sanoa, kumpi olisi vastenmielisempi - koulutusaiheena oleva haima vai Pariisi, mut oon ny ollu täällä melkein vuorokauden ja vastaus on haima. Pariisi on ihan jees. Mun hotelli ei ilmeisesti ole ihan keskustassa, mut so what, ku en mä tiedä että missä se keskusta edes olisi. Tossa vieressä on se kongressikeskus ja toisella puolella Eiffel-torni. Oisin menny tänään turistibussikierrokselle mut päätinkin mennä ostamaan Handymanille aluspaitoja ni jätin turistibussin sit toiseen kertaan. Huomenna ei kande sellaisesta haaveilla ku aika suoraan luennolta pitää kiiruhtaa takas Helsinkiin. Ja eilenhän mä vasta tulinkin. Sitä se on elämä, suhaamista ympäri Euroopan taas ainakin epäsuorasti veronmaksajien rahoilla. Maksan veronmaksajille takaisin osaamalla jatkossa nimetä haiman osat oikein.

Mä oon käynyt Pariisissa kerran aiemmin, vuonna 1995. Silloin teini yritti varastaa mun lompakon Champs-Élyséellä. Oon ny pitänyt lompakkoani visusti silmällä. Siihen se aika on sit mennykin. Ja siis siihen aluspaitashow'hun. Olin katsonut etukäteen että kuinka löydän aluspaitakauppaan ja menin ihan metrolla Montparnassen aseman vieressä olevaan ostoskeskukseen. Siellä ovella mun laukku skannattiin metallinpaljastimella, joka ei selvästikään reagoi iPadiin, mut ehkä sit pyssyyn tms. tai sit tän toiminnan tarkoitus oli rauhoittaa sitä skannaajaa. Tää skannausmies partioi siinä yhdellä omalla ovellaan, kaikista muista ovista saattoi tulla sisään vaikka singon kanssa (sinä aikana ku mä olin siellä ni kukaan ei tullu). Lentokentälläkin kuulutettiin tämän tästä, että koska nyt on terrorismilevel 1, voidaan kenen tahansa laukku ja henkilöllisyys tarkastaa missä tahansa vaiheessa. Cavity searchista ei ollu puhetta, mutta luulen että se johtui vain siitä että englanninkielisestä koulutuksesta oli jätetty valtaosa viestistä kääntämättä. En päässy kokeilemaan. Sitä odotellessa. Helsingissä sain kyllä turvatarkastuksessa hyvin perinpohjaisen silittelyn. En enää voine "en oo koskaan" -pelissä väittää, etten oo koskaan ollu hieronnassa. Ehkä että en oo koskaan käyny hierojalla?

Elämyskameli suosittelee

Pariisin kevät (arvatkaa että kumpi)

Kulttuuria

Mä oon ny veronmaksajien maksamalla koulutusreissulla (tai veronmaksajat saa tällä kertaa maksaa mun lennot ja hotellit, mä maksan itse tän koulutuksen mut anyway). Hesarin mielestä täällä pitäis varmaan vain lomailla, mut mä en jaksa lukea Hesarista muuta kuin pääkirjoitukset, kaupungin ja Kuukausiliitteen ni mä en oo kuullu tästä säännöstä. Niinpä mä istun täällä luennolla ihan liian kuuliaisesti. Eilen alkuiltapäivästä luentotarjonta ei ihan istunut mun pirtaan, joten mä hirveen huonolla omatunnolla pidin hyppytunnin. Siitä oli se hyöty, että pääsin lounaalle, täällä kongressikeskuksessa kun ei mitään ruokaa ole saatavilla. Kävin myös ostoksilla, löysin ruoan ohella äidille lahjaksi kasvoseerumeita ja itselleni lahjaksi alushousuja. En aio laskuttaa näitä veronmaksajilta (paitsi tietty epäsuoraan, nehän maksaa mun palkan).

Kävin eilen (kongressiohjelman päätyttyä, toim.huom.) myös elokuvissa. Olin etukäteen jo selvittänyt, missä näkisi leffoja ilman saksalaisten dubbaussupertähtien panosta. Ehdin juuri ja juuri ajoissa (klo 18:01) kuudelta alkaneeseen La La Landin näytökseen. Sali oli suuri, vanha ja tuolit mukavat. Katsojia oli noin 12, paikkoja varmaan 200. Joku oli tuonut miehen paikalle ja istuttanut tämän melko eteen. Miehelle ei musikaali maistunut yhtään. Hän kävi ulkona salista useita kertoja, kuvasi valkokangasta ja huuteli "Bullshit!" ja mölisi yleisesti muutenkin. Tää häiritsi mua aika paljon vähemmän kuin se, että valtaosa muista katsojista tuli paikalle erilaisten paperisten ruokapussien kanssa. Joku söi salaattia, joku burgeria, joku sipsejä ja joku karkkia. Rapinamelu oli sanoinkuvaamaton. Ja nää pällit vielä halusivat rapista juuri kaikissa hiljaisimmissa kohdissa. Ennen leffaa näytettiin vähän erikoinen paikallisen elokuvaopiskelijan tekemä lyhytelokuva, jossa ei ollut ääntä. Paitsi tietty näiden avustavien taiteilijoiden rapina-art. Mainittakoon, että mä oon todella herkkä rapinalle. Ehkä se ei ihan kaikkia härinny samassa määrin.

Itse leffa ei ihan ollu mun mieleen. No mä en ollu ehkä vastaanottavaisimmillani, olin nukkunut yöllä aika huonosti (hotelli on viihtyisä, mutta ei äänieristetty) ja ollut pitkään paikallani kuuntelemassa vatsataudeista, mutta silti. Mä ymmärrän, että musikaaleissa ei juuri ikinä oo järkevää juonta, mutta tässä juoni oli ehkä tavallistakin yksinkertaisempi. Näyttelijät olivat hyviä, mutta hahmot yltiödramaattisia. Musiikki oli ihan tyyliin sopivaa ja tanssikohtaukset hauskoja. Leffa oli myös liian pitkä. Ihan kiva, että tehdään musikaaleja, mutta valtava hehkutus "ehkä kaikkien aikojen paras elokuva!" oli kyllä liikaa. Oon kyllä tyytyväinen etten raahannut Handymania mukaan. Ei ois ollu sen mieleen. Se ei kyllä ois huutanut bullshitiä. Pisteet sille.

Elämyskameli suosittelee 

rapinan välttäminen

Wienin keskustan ruma talo

Mä alan lämmetä tälle kaupungille. Oon käynyt täällä lapsena monta kertaa. Silloin tää oli satumainen kaupunki, koska täältä sai Playmobileja ja barbeja ja koska Ramada-hotellissa oli uima-allas. Erikoistumisaikana mä kävin täällä kahdesti koulutuksessa, jolloin mä en ollut kauhean innoissani, koska keskusta oli luonnottoman kaunis, muovisen tuntuinen. Hyvät koulutukset, tosin. Nyt mä oon taas samassa koulutuksessa (20000 radiologin yleiskongressi). Oon yksin matkalla ja tällä kertaa olin valinnut hotellin sijainnin perusteella - lähellä ydintä kongressikeskukseen kulkevan metrolinjan varrella. Hotelli sijaitsee välittömästi vilkkaan torialueen vierellä hyvin hiljaisella pikkukadulla. Eilen kävelin kaupungilla hotellin suuntaan ja näin satojen sirojen ja koristeltujen talojen välissä yhden virkistävän Kouvolasta eksyneen 70-luvun betonilaatikon. Ja kun tulin hotellille takakautta, näin useampia graffiteja!

Myös itävaltalaiset ihmiset on mun mielestä nyt mukavampia kuin aiemmin. Aiemmin kukaan ei oo ikinä antanut mun puhua saksaa vaan ovat kääntäneet englanniksi heti, kun ovat huomanneet erikoisen aksentin. Kyllä mä varmaan puhun saksaa ny vähän paremmin kuin neljä vuotta sitten, mutta ero ei ole erityisen suuri. Ehkä mä oon nyt vakuuttavampi keski-ikäinen täti, jolle ei edes itävaltalainen viitsi ryppyillä.

Okei, nyt joku näyttää kuvan haimasta. Menen.

Elämyskameli suosittelee 

rumat talot

Lama

Facebook jo kitisi, että mitään ei kuulu. No ei kuulu ku mitään ei tapahdu. Oon miettinyt tätä helkkarin blogia ainakin melkein jokainen päivä, mutta yhtään hupsua tai muuten mainitsemisen arvoista sattumaa ei tammi-helmikuussa oikeastaan oo eteen tullut. Tai hassuinta oli se, että toissakuun vuorolisät maksettiinkin vasta maaliskuun 1. päivä eikä helmikuun 28. päivä. Sellaista se huumori on. Sitä paitsi blogit on niin out. Blogistania on sosiaalisen median maailman Belgia. Kuka sinne enää menisi?

Nyt on asiat kyl niin hassusti että oon koulutuksessa Keski-Euroopassa. Alan siis keskittyä maksaluentoon ja palaan asiaan, kun jotain raportoinnin arvoista tapahtuu. Lukekaa Snapchatia ja Signalia ja Instagramia ja mitä niitä muita onkaan sen aikaa.

HesEläkeläinen

Mä oon just laivassa matkalla Tallinnasta Helsinkiin. Annettiin Pikkusiskon kanssa viime lokakuussa Äidille synttärilahjaksi matka Tallinnaan ja nyt mentiin ennen kuin se ehtii täyttää taas vuosia. Edestakas Eckerö Linellä ja yö hotellissa. Äiti ja Pikkusisko kävi jossain kauneushoidoissa, mä hoidin siskontyttöä. Eka vein sen keinumaan. Kumpikaan meistä ei vaikuttanut olevan keinumisesta erityisen innoissaan, joten seuraavaksi mentiin syömään. Mä yritin olla trendikäs ja menin pieneen kahvilaan, jossa tilasin itselleni ruoan ja vasta tämän jälkeen huomasin, ettei siellä ole syöttötuoleja. Söin salaattini nopeasti, koska seuralaiseni oli nälkäisempi kuin minä. Pohdin, että missä on varmasti syöttötuoleja ja koska Ikeaan en löytänyt, menin Heseen. Lapsi söi kaikkien aikojen ensimmäisen kaupasta ostetun ruokansa pikaruokalassa. Se meni muuten tosi hyvin, mutta meidän takana istui kaksi suomalaista eläkeläistä. Näistä toinen käyttäytyi tavallisesti, toinen oli ihan hillitön. Eka se oli harmissaan, kun ei saanut ranskanperunoita. Turns out se oli pyytänyt pelkän hampurilaisen. Sitten se jotenkin levitti sen hampurilaisensa ihan atomeiksi eteensä pöydälle ja kyseli, että missä on haarukka ja veitsi. Toinen täti sanoi, että se on helpompi syödä näin käsin. Tämä oli kyllä nyt mahdotonta, kun pihvit ja tomaatit ja majoneesit oli jo levitelty. Levittelijä katseli ympärilleen ja totesi, että kellään ei ole haarukkaa, kuulemma ainoa näkyvä aterin oli se pieni muovinen lusikka, jolla työnsin Pirkka-lohirisottoa sukulaiseni suuhun. Mummo katseli lusikkaa niin ahnaasti, että katsoin parhaimmaksi ohjata hänet tiskillä. Kyllähän ny Hesessä haarukoita on ainakin salaatin kylkiäiseksi. Täti sai tästä tarmoa ja meni tiskille vaatimaan haarukkaa ja veistä. Eka suomeksi, mistä ei tullut mitään. Sitten kovempaa suomeksi. Sitten naljaillen suomeksi. SItten suomeksi vaadittiin esimiestä kassalle. Tässä vaiheessa mummon kaveri tuli pyytämään veistä ja haarukkaa englanniksi. Tämäkään ei valitettavasti onnistunut, koska ilmeisesti HesTyöntekijä ei osannut englantia. Tässä vaiheessa mummo alkoi olla jo aika kuumana, että kuinka on mahdollista että ei englantia osaa (toim.huom. ei mummo itsekaään osannut). Lopulta joku paikallinen mies pyysi työntekijää antamaan eläkeläiselle sen fakin veitsen ja haarukan. Toki tässä vaiheessa burgeri oli jo aika kylmä. Täti oli tyytymätön. Me lähdettiin pois.

Käytiin syömässä ravintola Farmissa. Kuulemma modernia eestiläistä ruokaa. Hyvää on moderni eestiläinen ruoka. Lisäksi tunnelma, sisustus ja palvelu olivat oikein oivalliset. Elämyskamelin suositus.

Mä oon viimeisten kymmenen päivän aikana viettänyt viisi yötä hotellissa kolmessa eri kaupungissa ja nyt mä alan jo olla ihan kypsä tähän matkaamiseen. Mä muistan, että Handyman oli aika kypsä matkatöihinsä aikoinaan ja mun isällä oli vuosikausia huomattavasti enemmän matka- kuin kotipäiviä. Hevii. Mä en kyllä jaksaisi.

Elämyskameli suosittelee

ravintola Farm

Ihan niinku Torressa

Stop the press! Lausuin väärän todistuksen lähimmäisestä hotellista. Kyllä huoneessa oli sittenkin hammasmuki (kertakäyttöinen muovimuki, ajaa asiansa). Sitä vastoin lämmintä vettä ei suihkuun saanut. Tai sitäkin alkoi tulla siinä vaiheessa, kun mä olin jo peseytynyt, just kun olin lähdössä. Ei ihan optimisuoritus. Aamupala oli suppea, mutta ihan ok. Yöllä kyynärpää ja suonenvedot valvotti, mutta se ei oo hotellin vika. Edelleenkin - sijainti, siisteys, palvelu ja hinta on mainiot. Tänään käytiin jo kolmannessa bistrossa, jälleen meidän hotellin kadulta. Tällä kadulla on varmaan puolet kaupungin ravintoloista. Jos tuutte Bordeaux'hon budjettimatkalle, voin lämpimästi suositella Acanthé-hotellia. Nonni, bisnes hoidettu. 

Kongressikin on tosi hyvä. Ranskalaiset ihmiset on pääosin tosi ystävällisiä ja puhuvat englantiakin. (No ei ihan kaikki tietenkään, äskeisessä bistrossa työskennellyt miestarjoilija puhui lakkaamatta ranskaa meille ja vaikutti lähinnä turhautuneelta, että me ei puhuttu ranskaa takaisin. Mut se ei puhunut englantia, joten kyllä mä ymmärrän. Suomalaiset turistitkin puhuu Torressa suomea. Ja se tarjoilija oli sentään kotomaassaan). Kongressin aiheena on urologinen ja gynekologinen radiologia. Mä oon keskittynyt nyt gyneen, koska sitä mä en osaa ollenkaan (sitä mä en ikinä tee) ja siitäkin tullee tenttikysymys. Jotain on osattava siihenkin vastata. Eli ei elämää vaan tenttiä varten. Summeeraa kivasti mun koko elämän pänttäämisen.

Elämyskameli suosittelee 

edelleenkin sen Canelé-kammotuksen välttely. Tänäänkin yrittivät sellaista lounasboksista syöttää. No way.

En France

Mä oon Ranskassa. Huomenna alkaa kongressi, joten lento lähti luonnollisesti Helsinki-Vantaalta tänä aamuna seitsemältä. Matkustettiin parin työkaverin kanssa Amsterdamin kautta Bordeaux'hon, joka onkin kiva kaupunki. Mä oon ollut tarkoituksella Ranskassa viimeksi vuonna 1995, kun kielimatkalle mennessä oltiin kolme päivää Pariisissa. Sittemmin mä oon kerran vuonna 1998 pyöräillyt Saksasta Ranskan puolelle ostamaan patonkia, mutta se oli melkein vahinko. Oli kyl hyvää patonkia.

Mä oon nyt Ranskassa kolme päivää. Ekana päivänä meillä ei siis ollut koulutusta, kun eka päivä oli vain jäsenille eikä me olla jäseniä. Niinpä käytiin sightseeing-bussiajelulla ja syömässä kahdessa eri bistrossa (siis lounas ja päivällinen, ei peräkkäin). Ajelu oli kiinnostava. Tää kaupunki on perustettu 2700 vuotta sitten. Jumankauta 2700 vuotta! Sehän on ihan älytön aika. Ajelun hintaan kuului perinteinen paikallinen canelé-kakkara, joka oli ennakkovaroitusten mukaan "makea, ruskea ja joustava". Tää kuvaus epäilytti mua jo etukäteen, mutta kun se ny oli tyypillinen paikallisherkkunen niin maistoin. 17 gramman kakkarasta jäi puolet syömättä. Se oli kamalaa. Konsistenssi oli kuminen, mieleen tuli jonkinlainen stressilelu. Oli vaikeaa saada sitä hampailla rikki. Maku oli mitäänsanomaton, mutta vastenmielinen. 

Meidän hotelli on historiallisessa kävelykeskustassa, viereinen talo on UNESCOn maailmanperintökohde. Hotelli on vaatimaton, mutta siisti ja respan henkilökunta herttaista. Olen pohtinut, että mikä on kahden ja kolmen tähden hotellien ero. Nyt se selvisi. Kahden tähden hotellit on ihan yhtä siistejä, mutta niissä ei oo hammasmukia. Ihmiset on ystävällisiä. Jälkimmäisessä bistrossa oli mielettömän hyvää ruokaa. Söin kokonaisen taimenen! Vähän siinä kalpeni, kun lautasella oli kokonainen taimen silmineen ja evineen päivineen, mutta kyllä mä osasin. Se oli tosi hyvää. Olin ylpeä itsestäni, kun osasin sanoa tarjoilijalle ruoan jälkeen "Merci beaucoup. C'est magnifique" (tuo taisi olla preesens mutta mun ranskantaito rajoittuu Hercule Poirot'n sananparsiin ja Edith Piafin hittibiisin nimeen, joten tässä ei ny ruveta menneitä aikamuotoja arvailemaan).

Mut mä oon herännyt tänään Helsingissä puoli viideltä paikallista aikaa. Nyt kello on Bordeaux'ssa melkein puoli kymmenen paikallista aikaa. Huomenna täytyy opiskella kymmenen tuntia paikallista aikaa. Pitää mennä nukkumaan.

Elämyskameli suosittelee

Hercule Poirot'n lukeminen kielenopiskelumielessä ja canelén välttäminen viimeiseen saakka

Lipumista

Matkan on todettava kääntyneen loppupäähänsä, kun lentokoneen lähtöaikaan on alle viisi tuntia. Berliini on ihana, mutta kiva on tulla kotiinkin. Kaupunkilomalla helle ei ole siunaus.

Ekaa kertaa Berliinissä vuonna 2005 me käytiin Spree-risteilyllä. Se oli hauskaa, vaikka satoikin. Sittemmin on Kööpenhaminassa käyty pari kertaa kanava-ajelulla, koska se on ainoa juttu, johon Kööpenhaminassa on varaa. Tästä intoutuneena käytiin sunnuntaina ajelulla Spreellä. Nyt ei satanut vaan porotti niin, että jakaus paloi pahasti ja oikea hartia lievemmin. Mutta oli valtavan kivaa! Spreeltä ja kanavista katsoen Berliinissä ei juuri muuta ole kuin puita. Maisema on kuin Amazonilta. Turistimainen kolmen tunnin lipuminen halki kaupungin oli myös erittäin rauhoittavaa. Koko ajan soi päässä "kannellaan muitakin, joilla on ai-kaa". Zen. Toivottavasti zen auttaa silloinkin, kun mun pitää kammata tukkaa. Jakaus on aika kipeä. Mä katsoin hattuani pakatessani ja muistan ajatelleeni "Ai täällä tää hattu on!" Jospa olisi ajatus jaksanut jatkaa vähän pidemmälle.

Veneajelun jälkeen Handyman kysyi, enkö olekaan menossa teatteriin katsomaan DDR-musikaalia, kuten kuukausi sitten suunnittelin. Olin laittanut tuon teatterikäynnin mielessäni taka-alalle, koska tiedän ettei Handymania sellainen kiinnosta. Kun Handyman sitten muistutti, että näillä matkoilla vähintään puolet jutuista on sellaisia, että hän tulee mukaan vain pakotettuna, päätin tarttua heti toimeen. Mentiin samana iltana. Kyseessä on Hinterm Horizont (Horisontin takana) -niminen musikaali, joka on tehty paikallisen rokkitähden Udo Lindenbergin musiikista ja se kertoo puolitoden tarinan 1983 DDR:ssä esiintyneestä Udo Lindenbergistä ja itäsaksalaisesta tytöstä. Tausta on sinänsä totta - Udo Lindenberg sai esiintyä 1983 Itä-Berliinissä ja DDR perui hänen kesäksi 1984 suunnitellun Itä-Saksan kiertueensa. Udo kertoo tavanneensa tuolloin kivan DDR-tytön, mutta tarkempia tietoja tästä tapaamisesta ei ole annettu. Näytelmä esitettiin saksaksi, mutta siinä oli englanninkieliset tekstit. Näyttelijät olivat hyviä, jotkut oikein hyviä laulamaankin. Laulut olivat turistille tuntemattomia, mutta paikalla olevat saksalaiset vaikuttivat tuntevan ne hyvin. Vähän niinku ois katsellut suomalaisia katsomassa Eppu Normaali -musikaalia (jota mä en oo nähnyt! Järkyttävää!). Lavasteet olivat hienot ja materiaalina käytettiin kivasti myös uutisvideoita. Juoni oli ohut, kuten aina musikaaleissa. Kesto oli kammottava, yhteensä kolme tuntia väliajan sisältäen. Ehkä kiva Udo Lindenberg -faneille, mutta asiaan vihkiytymättömälle vähän liikaa. Näytelmää on esitetty viisi vuotta putkeen, mutta se loppuu nyt teatterin sulkemiseen ensi kuun lopussa. Olenpa käynyt Saksassa teatterissa.

Mä olin katsonut mahdollisia ruokapaikkoja etukäteen netistä. Burgermeister-nimisen entiseen vessaan rakennetun pystybaarin burgereita kehui koko internet, joten sinne päätettiin mennä. Oli kiva päivä, joten päätettiin syödä burgerit läheisessä puistossa, koska baarissa ei ollut penkkejä. Puistoon oli puolen kilometrin kävely. Puisto ei ollut ihan yhtä viehättävä kuin yleensä Berliinin puistot vaan enemmänkin haalistunut pyöreä ruohikkoalue, jonka reunoilla oli muutama puu ja jokunen penkki ja toisessa päässä koriskenttä. Handyman katseli menoa vähän aikaa ja kysyi, että eikös tää ollut Görlitzer Park. Siihen minä että juu-u. Olin tuonut Handymanin tietämättäni Berliinin pahamaineisimpaan huumepuistoon. Niin pahamaineiseen, että YLE:kin oli asiasta uutisoinut. No ehkä lauantai-iltapäivä ei ollut pahin mahdollinen aika puistossa käydä, oli siellä muitakin non-huumeihmisiä, mutta kieltämättä useampia joukkioita, jotka kirjallisuuden mukaan sopivat pilvenmyyjiksi sekä harvinaisen paljon nurmikolla syvästi lepääviä ihmisiä, vaikka ei ollut erityisen lämmin. Kiva. Arkipäivisin meno on kuulemma sellaista, että puistossa partioi vapaaehtoisia aikuisia, jotka saattavat lapsia turvallisesti puiston poikki aggressiivisten pilvenmyyjien ohi. Ehkä en palaa siihen puistoon ihan justiinsa.

Elämyskameli suosittelee 

jos esitellyistä harrasteista pitää valita, ni ehdottomasti turistiajelu Spreellä, hattu suositeltava

Tekniikkaa ja ilmasilta

Taas on harrastettu kulttuuria. Toissapäivänä käytiin tekniikkamuseossa tutustumassa lentokoneisiin, laivoihin, tietokoneisiin ja kaapeleihin. Siellä me on käyty kerran ennenkin ehkä noin kymmenen vuotta sitten, mutta mulla oli tuolloin vatsanpuruja enkä oikein pystynyt keskittymään. Nyt pystyin. Oli ehkä enemmän muille kuin mulle suunniteltu näyttely. Ihan hieno toki, mutta määräänsä enempää laivoja ei jaksa katsella. Arvelisin, että stereotyyppiset lapset ja miehet vois olla kiinnostuneempia.

Eilen käytiin sit ekaa kertaa liittoutuneiden museossa, joka kertoi (länsi)liittoutuneiden ajasta Berliinissä kylmän sodan aikaan. Se oli mun mielestä todella kiinnostavaa. Erityisesti mä perehdyin ilmasilta-asioihin. Se ilmasilta oli huikea. Melkein vuoden ajan jouduttiin parin miljoonan ihmisen kaikki tarpeet tuomaan pienillä lentokoneilla rikkinäiseen kaupunkiin, jonka lentokenttien kiitoradat olivat muhjua. Museo sijaitsi Yhdysvaltojen entisellä kasarmialueella, toinen puoli museosta entisessä leffateatterissa. Museon toinen osa sijaitsi pihan toisella puolella sijaitsevassa rakennuksessa ja väliin piha-alueelle eli pysäköity ilmasillan aikainen lentokone, jollaisia saksalaiset kutsuivat nimellä "Rosinenbomber" (=rusinapommittaja). Jos olisi ollut sunnuntai, olisi lentokoneeseen päässyt sisälle, mutta oli torstai, ni ei sit.

Tänään illalla on tarjolla erilaista kulttuuria, raportoin sit jos saadaan sinne liput.

Elämyskameli suosittelee

Alliierten Museum ja ilmasilta-asiat

Yllättävä Saksa

Kotimaan inaktiiviloma on vaihtunut Berliiniin. Tultiin tänään aamulla sillä sietämättömän varhaisella lennolla, jonka mä aina pihinä varaan. Tällä kertaa se oli ylimyyty ja meitä yritettiin lahjoa 350 euron lahjakortilla lentämään ensin Düsseldorfiin ja sieltä välilaskun kautta Berliiniin, mutta koska Handyman oli kärttyinen (kuten Handyman nykyään aina lentokentällä ollessaan on, jännittää varmaan), murahti se nopeasti tyttöselle että ei käy. Jälkeenpäin ajatellen se oli hyvä ratkaisu, koska hotellissa oltiin jo puoli yhdeksän maissa aamulla ja koska saatiin huone tuurilla heti, voitiin nukkua yöunet loppuun. Oltiin kuitenkin herätty jo 3:45 (GMT+2). Päiväunien jälkeen Handyman olikin jo pirteämpi ja on sittemmin nukkunut vain yhdet tupluurit.

Kaupunki on paikoillaan. Verrattuna kymmenen vuoden takaiseen ihanaan rähjäisyyteen on kuitenkin moni paikka muuttunut liian siistiksi ja kauniiksi eikä kummankaan keskustan alueella pääse enää siihen mua eniten viehättäneeseen tunnelmaan. Paikoitellen tulee melkein espoolainen fiilis. Siksipä täytyy mennä uusille alueille. Tänään käytiin TripAdvisorin suosituksesta syömässä päivällistä Schönebergin Haveli-ravintolassa, joka TA:n mukaan on edullinen ja laadukas intialainen. Internet oli oikeassa. Varmaankin parasta intialaista ruokaa mitä mä oon syönyt. Tuoreet raaka-aineet ja mainiot mausteet. Nopea, ystävällinen palvelu ja kohtuullinen hintataso. Jopa Handyman tykkäsi ja kävi antamassa internetissä viisi tähteä. Se on jo jotain.

Ai niin ja päivällä me käytiin Potsdamer Platzin elokuvamuseon kaupassa ja mä löysin sieltä Golden Girlsin DVD-boksin! Mä oon etsinyt sitä jo pari vuotta. On käynyt kismittämään, että Amazonista sitä ei toimiteta Suomeen ja se maksaakin siellä jotain 200 e. Mut nyt löytyi kuudellakympillä. Ihan helmee! Kaikki seitsemän kautta. Nyt kelpaa olla tyytyväinen.

Saksa on ilahduttanut muutenkin. Mähän oon nyt vuoden verran käynyt kirjeenvaihtoa useamman eri saksalaisen palveluntarjoajan (kahden puhelinoperaattorin, kahden tai kolmen vakuutusyhtiön sekä yhden pankin) kanssa siitä, että kuinka kauan mä niiden tuotteita joudun maksamaan kun mitään vastinetta en rahoillani saa. Ja siis tää on luonnollisesti ollut nimenomaan kirjeiden vaihtoa, koska mitään ei voi toimittaa sähköpostitse saati englannin kielellä. Olin jo luullut päässeeni eroon kaikista saksalaisista, kunnes pari viikkoa sitten mun entisen työnantajan hallinnosta lähetettiin kirje, jossa kerrottiin niiden haluavan maksaa mulle vielä yli 2000 euron likvidaatiokorvauksen. Luulen tämän jotenkin liittyvän sairaalassa hoidettavien yksityispotilaiden erillisiin maksuihin. Olin uupua ajatuksesta. Mulla ei oo enää saksalaista tiliä ja kirjeessä sanottiin, että summa maksetaan "seuraavan palkanmaksun yhteydessä". No mähän en oo saanut sieltä tietenkään mitään palkkaa vuoteen. Pari viikkoa kiukuttelin itsekseni, kunnes sitten eilen lähetin sähköpostia tyypille, jolta kirje oli tullut. Jo etukäteen olin varma, että sieltä ei tulisi edes mitään vastausta, koska saksalaiset ei vastaa sähköposteihin, saati että ne voisivat maksaa suomalaiselle tilille mitään. Olin ällikällä lyöty, kun tänään Jens lähetti takaisin sähköpostin, että eipä probleemosta, maksetaan tohon minkä annoit. Mitä ihmettä? Nyt mä luulen, että mä oon joutunut saksalaiseen piilokameraan. Mikään ei toimi näin sujuvasti. En suostu uskomaan.

Elämyskameli suosittelee

Haveli ja Tyttökullat

Vanha suola

Vuoden verran eli Suomeen muuttamisen jälkeen mulla on ollut voimakas Saksa-aversio. Kun kuulin, että tämä koulutus järjestetään tänä vuonna Berliinissä, en ollut kovinkaan innoissani. Samalla fiiliksellä olen lähdössä syyskuussa Ranskaan ja marraskuussa Italiaan. Miksei kaikkia voisi järjestää Pohjois- tai Benelux-maissa tai edes Britanniassa? Kaiken maailman Bordeaux't ja Firenzet pitää kiertää, eihän sinne Helsingistä edes pääse mitenkään helpolla. Voiko Milanon ja Firenzen välinen juna olla a) mukava, b) edes siedettävä matkalaukun kanssa tai c) lähes ajoissa? No, joskus joku ehkä järjestetään Tukholmassa. Sitä odotellessa.

Nyt kuitenkin Berliini on vähän muuttanut mun mielen. Berliini on ollut tänään niin viehättävä, että mä oon taas pihkassa siihen. Ihastus on siinä määrin vakava, että päätin nyt, että kesälomamatkalle tullaan tänne. Koska mun loma on tänä vuonna poikkeuksellisen varhain, eli jo kesä-heinäkuun taitteessa, tullaan siis neljän viikon päästä takaisin! Vähän lähden jo innostumaan. Matkaa olen jo toki ehtinyt suunnitella ja lennot+hotellivaraukset tehdä, onhan tässä jo neljä tuntia matka ollut mietteissä. Ohjelmassa on ainakin viime vuonna avattu vakoojamuseo, Hinterm Horizont -musikaali, WW2:n bunkkerit ja tekniikkamuseo. Ja vielä jos dönerin sais.

Viimeksi me ollaan oltu Berliinissä heinäkuussa 2014 eli melkein kaksi vuotta sitten. Viime vuosi oli ensimmäinen pitkään aikaan, jolloin ei käyty kertaakaan. Parissa vuodessa ehtii tällaisessa isossa kaupungissa tapahtua. Kurfürstendammin tietyö on vihdoin valmis ja katu siis jälleen kaunis. Uusia katuja on raivattu rikki. Unter den Linden on toki edelleen auki, metrolinjan U5 pidennys vielä kesken. Välittömästi Potsdamer Platzin itäpuolelle pitkään rakenteilla ollut valtava ostoskeskus on avattu. Käytiin tänään jo alustavasti sitä katsomassa, kunnes tunnelma latistui Handymanin akrofobiaan. Siirryttiin siis maan tasolle kolmannesta kerroksesta. No, sillä on nyt vielä kaksi päivää lomaa, ehkä se voi vyöttää fobiansa ja yrittää uudelleen. Mulla on niin tiiviit koulutuspäivät (perjantai 8:45-18:00 ja lauantai 9:00-18:30) edessä, että taitaa jäädä kaupunkikierrokset ensi kuuhun.

Onneksi oli pakko tulla eturauhasen takia Berliiniin, että tää mun suuri rakkaus syttyi jälleen. Eturauhanen on kyllä mun elämässä suuri siunaus.

Elämyskameli suosittelee

Berliini. Ei siitä mihinkään pääse.

Häämatkalla

Lankomies meni viime syksynä naimisiin diplomi-insinöörin kanssa ja kun muistetaan, että esim. Pikkusisko ja jopa mun äiti on naimisissa diplomi-insinöörin kanssa ja mun uimaseurueeseen kuuluu diplomi-insinööri ja pääministerikin on diplomi-insinööri, niin musta alkaa tuntua, että pikku hiljaa ne valloittaa maailman. Mä en vastustele, diplomi-insinöörit on kivoja. Niillä on diplomi ja tupsu ja se riittää mulle. Diplomi on hauska sanakin.

Oho nyt mä syrjähdin. Mun siis piti aloittaa, että lankomies meni naimisiin ja me annettiin niille häälahjaksi häämatka. Mikään matka ei ole täydellinen ilman mukaan tuppautuvia sukulaisia, joten tuppauduttiin mukaan. Tää on jo sukuperinne, koska myös Pikkusisko ja sen diplomi-insinööri kävi häämatkalla meidän kanssa pari vuotta sitten helatorstaina. Tällä kertaa me matkaillaan Tukholmassa, joka on fantastinen. Tultiin helatorstaina ja huomenna pitää jo lähteä kotiin. Eilen seuraan liittyi myös yllätysvieras eli seurueen bestman.

Tukholman matkailussa on oleellista se, että yritetään puhua ruotsia, vaikka välillä puhutaankin englantia ja saksaa. Ja sitku on puhuttu ruotsia, ollaan kamalan onnellisia, että se onnistui ja keskustelukumppanikin ymmärsi, mistä puhuttiin. Sit pitää olla tohkeissaan ja innoissaan, kun se tarjoilija sanoo takaisin että "kitos palion".

Eilen me vaelleltiin Södermalmilla. Handyman osti Seattle Space Needlen, Lankomies paidan, Diplomi-insinööri aurinkorasvaa, bestman mansikoita ja mä ripsivärin. Onnistunut ostospäivä. Tänään olisi tarkoitus tutustua kulttuuriin. Ainakin ollaan menossa museoon ja hautuumaalle, jos mä ymmärsin oikein. Tai sit rosengårdiin (ei Malmön).

Meidän perheessä on tapahtunut radikaali muutos. Jo pidempään meillä on ollut ongelmana Braunin Oral-B-hammasharjojen akun kesto. Ikiajat (eli ehkä kaksi vuotta) on pitänyt elää kahden hammasharjan taktiikalla, että toinen voi olla latauksessa. Viimeisen puolen vuoden aikana molemmat akut ovat olleet niin väsyneitä, että mä olen siirtynyt akustiseen hammasharjaan, koska ne eivät ole jaksaneet kahden kaluston pesua peräkkäin ja koska mä pesen hampaat ensin, loppuu akku aina Handymanin suussa ja se harmittaa Handymania. Nyt kuitenkin Handyman oli ostanut tarjouksesta uuden sähköhammasharjan ja se ei ookaan Braun. Se on Philipsin Sonicare. Oral-B:hen tottuneelle Sonicare aiheuttaa alkuun naurua. Se kutittaa mahdottomasti ikeniä etenkin yläkaluston alueella. Äänestä tulee mieleen lähinnä hammaslääkärin ilkein työkalu, ultraäänivingutin. Yllättäen kuitenkin parissa viikossa tottui. Enää ei naurata. Siinä on parempi akku kuin Oral-B:ssä ja se on sirompi sekä kevyempi. Matkakotelo on huono (kankainen pussi), mutta etenkin lasten harja tosi hyvä. Kerroin muutoksesta hammaslääkärilleni innoissani ja hän kertoi Sonicaren olevan muualla kuin Suomessa Oral-B:tä suositumpi, Suomessa Oral-B on markkinajohtaja. Molemmat hyviä harjoja. Jos siis haluat muutosta elämääsi, hanki Sonicare.

Elämyskameli suosittelee

Tukholma ja hammashygienia

Juhannus

Mun aivoissa on kohta, jossa hyvin spesifit asiat menee sekaisin. Näitä asioita on oikea ja vasen (sekä oikeassa elämässä että radiologiassa, jossa ne on väärinpäin), nelonen ja seiska (ne numerot, ei Sanoma-konsernin TV-kanava ja joku jeesuskanava) sekä juhannus ja pääsiäinen. Mä en kerrassaan saa sanottua niitä oikein, vaikka juhlapyhien kanssa ihan oikeasti tiedän, kumpaa tarkoitan. Vasenta ja oikeaa en tiedä, kumpi tahansa on mulle ihan sama. Niissä kun hyvin harvoin on edes eroa.

Nyt on siis pääsiäinen, koska on kevät. Pääsiäinen, ei juhannus. Nailed it! Pääsiäisen kunniaksi käytiin tänään Turussa anoppia treffaamassa Handymanin, Lankomiehen sekä Insinöörikälyn kanssa. Etukäteen oli varattu pöytä Tintå-nimisestä ravintolasta. Olin saanut Pikkusiskolta etukäteissuosituksen, että varras on hyvää. Siellä oli kolme eri varrasannosta, joista mä valitsin härän, seurue maisteli myös lammasta ja lohta. Härkävarras oli suosituksen arvoinen. Herkullinen. Ravintolan nimi jäi kaihertamaan. Muistelin, että tin tai tinn olisi tina ruotsiksi ja ajattelin, että kyseessä on tinavarvas. Tina onkin harmiksi tenn, joten mulle jäi nyt epäselväksi, että tarkoittaako tintå jotain ja jos tarkoittaa, niin mitä. Ja jos ei, niin miksi ravintolalla on noin kumma nimi.

Mulla oli synttärit, jee! Olin varannut päivälle jos jotakin puuhaa (esim. hammaslääkärin ja jalkahoidon) ja ostin pitkään haaveilemani sähköavusteisen polkupyörän. Olen ajanut sitä ihan pikkuisen vasta (mä en pyöräile alle +5 asteen), mutta se pienikin matka oli riemastuttava. Kivalta vaikuttaa! Mikäli huomenna vaikuttaa lämpimältä, voisin pyörähtää vaikka Meilahteen. Pyörällä päästään!

Elämyskameli suosittelee
ravintola Tintå, Turku

Kurkunpää ja muuta

Yleensä mä en päivitä blogia, koska ei ole mitään kerrottavaa. Nyt mä en oo päivittänyt, kun on tapahtunut niin paljon kaikkea, että ei oo ollut aikaa. No, täytyy ottaa talikko käteen ja alkaa kääntää.

Ensinnäkin: me on palattu Amerikasta. Matka meni hyvin, ketään ei ryöstetty eikä edes mikään sampoopullo rikkoutunut matkalaukkuun. Alkuun jetlag tuntui aika vähäiseltä, mutta useamman päivän ajan piti ottaa päiväunet eikä sitten enää illalla saanut unta, joten kyllä jetlagia oli. Tultiin takaisin keskiviikkona 28.10. ja mä päivystin perjantaina 30.10, mikä toi tietysti oman kitkerän mausteensa mukaan unihäiriöön. Nyt mä oon kyllä jo ihan messissä, mikä onkin hyvä kun matkasta alkaa olla kaksi viikkoa. New York oli kyllä kiva paikka, mutta valitettavasti liian kaukana. Onneksi on Eurooppa.

Toiseksi: me on muutettu! Ei asuta enää mun parentseilla. 31.10. nukuttiin täällä eka yö. Alkuun meillä oli mukana vain sänky, pahvilaatikollinen vaatteita ja reititin, mutta nyt 6.11. lähtien kaikki tavarat on täällä. Täytyy purkaa laatikoita. Jonkinlainen deadline on ylihuomenna, kun Raisa-doggi tulee viikonlopuksi hoitoon. Sahat ja Lundia-nupit pitää korjata tassun alta pois.

Tärkeimpänä: mä oon nyt virallisesti täti-ihminen! Pikkusisko ilahdutti Sveitsiläistä suklaaherkkua kolmekiloisella isänpäivälahjalla. Mä oon aivan innoissani. Pieni vauva! Mulla on ollut haasteita terveyden kanssa (sain Lettipitkon klaanilta lahjaksi kurkunpään tulehduksen, joten eka oli kurkkukipu ja nyt ei oo ääntä), joten en ole sukulaistani vielä tavannut. Mutta silti mä oon täti! Ja menen kyllä esittäytymään, kunhan immuunijärjestelmäni on virusvieraansa karkottanut.

Elämyskameli suosittelee

tätiys

Synttärihumussa

Nyt on lauantai-ilta. Odotellaan Handymanin kanssa hotellilla, että Äiti ja Isi saapuisivat Pikkusiskon suosittelemasta 100 km:n päässä olevasta outletistä, että mentäisiin yhdessä syömään. Eilen oli Äidin virallinen pyöreä syntymäpäivä ja sitä juhlistettiin aamupäivällä Macy's-tavaratalossa (hirvee daunari, eihän siellä ollu muuta kuin vaatteita ja tyynyjä!) ja illalla L'asso-ravintolassa. Alun perin oli haaveiltu Per Se -ravintolasta, mutta se oli liian kallis. Mentiin sitten Little Italyyn ja äitikin söi pitsan! Edellisen pitsan se oli varmaan syönyt päivälleen 10 vuotta aiemmin Roomassa. Tää pitsa oli paljon parempi. Äiti oli haltioissaan. Hyvä niin, siihen pyrittiin. Handyman ja Isi söi romanttisesti pitsan puoliksi.

Tänään syntymäpäiviään viettää Äidin pikkuveli, joka on syntynyt 70-luvun alkupuolella. Ehkä jopa tuota tärkeämpänä sankarina juhlitaan Äitiä 9 vuotta ja 364 päivää nuorempaa YK:ta. Ja mikäpä sen sopivampi paikka juhlia sitä kuin New York. Maailmassa kaikki hienot rakennukset pyramideja, Kiinan muuria ja Helsingin tuomiokirkkoa myöten on valaistu sinisenä YK:n kunniaksi tänään. Kammottavassa Lauttasaari elää -ryhmässä, johon ääliönä liityin, on suunniteltu myös Lauttasaaren vesitornin raadon valaisemista juhlan kunniaksi ja hipit kyseleekin toisiltaan, omistaisiko kukaan piirtoheitintä. Tarkoituksena olisi mennä katsomaan, josko itse YK:kin olisi sininen. Internetin mukaan pitäisi olla. Menkää te katsomaan, onko Lauttasaaren vesitornin raato yhdestä kohdasta vähän vaalea.

Kaksi ekaa päivää matkasta vietettiin puhtaan, jopa kammottavan, turististi. Matkusteltiin Big Bus -turistibussifirman doubledeckereillä ympäri kaupunkia, sääkin suosi. Torstaina käytiin sankarin toiveesta katsomassa Vapaudenpatsasta, mutta onneksi vain laivasta. Lipulla olisi päässyt saareenkin, mutta siihen mennessä Äiti oli onneksi jo uupunut jonottamiseen, mantereen puolella piti jonottaa kolme varttia ja Liberty islandillakin ainakin vartin jono näytti olevan. Vapaudenpatsas oli mulle jo turhan juueseitä, mutta ne bussiajelut jopa loistavia. Tänään meillä on ollut vapaapäivä vanhemmista ja mentiin viettämään sitä NYU:n hoodeille, jossa käytiin lautapelikahvilassa (mä ostin suunnitellusti Machi Koron toisen lisäosan ja Betrayal at House on the Hillin), melkein jouduttiin hipin organisoimana police brutalityn vastaiseen mielenosoitukseen ja käytiin KMartissa ostamassa roskapusseja. Meidän elämä on niin hohdokasta. Te kaikki haluisitte elää tätä.

Elämyskameli suosittelee

roskapussit

Lännessä

Kuun vaihteessa tulee kuluneeksi viisi kuukautta siitä, kun mä 15 vuoden tauon jälkeen muutin takaisin vanhempieni kotiin entiseen omaan välillä luonnollisesti Isin TV-palatsiksi rempattuun huoneeseeni. Melkein viisi kuukautta on Handymanin kanssa nukuttu epämukavassa vuodesohvassa. Kohta päästään onneksi takaisin Tempuriin, mutta sitä ennen juhlistetaan viiden kuukauden kommuuniasumista viikon matkalla New Yorkiin vanhempien kanssa. (Osittain juhlistetaan myös Äidin pyöreitä. Pikkusisko ja Sveitsiläinen suklaaherkku oli tietysti kutsuttu mukaan, mutta Espoossa on muita kiireitä.)

Mä en oo ikinä ennen ollut Euroopan ulkopuolella. Mä oon eurooppalainen. Joskus olen haaveillut matkasta Afrikkaan, mutta ennen en ole tosissani koskaan ajatellut lähteväni Yhdysvaltoihin lomalle. No nyt mä oon lähtenyt. Jo aikaero Lontooseen on mulle aika kova juttu. Hermoilen koko ajan siitä, mitä kello on Helsingissä ja miten järjestän nukkumisen tiistaina lähtevällä ja keskiviikkona aamupäivällä saapuvalla paluulennolla, että jaksan päivystää viikon päästä perjantaina. Luonnollisesti olen myös jatkuvasti vakaasti sitä mieltä, että kohta mut ryöstetään tai Handymanin lompakko varastetaan tai joku ampuu jonkun seurueseen kuuluvan. Se tuntuu jotenkin kuuluvan tähän eksperienssiin.

Eräässä Tiina Nopolan Tampere-trilogian kirjassa päähenkilöt Eila ja Rampe matkustavat lomalle jonnekin, ehkä Kanarialle. Ruokahuollosta kerrotaan kirjassa sen verran, että aamulla Eila keittää ison kattilallisen kaurapuuroa, jolla saa kivasti vatsan täyteen. Päivän mittaan voidaan sitten napostella hapankorppuja ja Violaa, jos alkaa hiukoon. Mua nauratti kovasti, kun luin sen kirjan. Enää ei naurata. On helkkari vakavaa. Parentseilla on mukana kuivattua poronlihaa, jota he jyystävät ja imeskelevät, jos nälkä yllättää. Tämä ostettiin varta vasten matkaa varten, ei siis ole mikään kotona vanhaksi menossa ollut biitti. Nyt on sit hirveä huoli siitä, että mitä porolle tapahtuu kun huoneessa ei ole jääkaappia. Lisäksi mukana on hapankorppuja ilman Violaa. Aamu aloitetaan tiukalla naukulla konjakkia, joka kuulemma estää vatsataudin. Konjakkikin on tuotu kotimaasta. Ois kiva, jos tää ois ihan vain huumoria.

Muuten matka on mennyt toistaiseksi (1,5 vrk) kohtuullisen mukavasti. Kun pohdittiin, mihin hotelliin mentiin, mä selvitin hirveästi erilaisia vaihtoehtoja ja kyselin suosituksia. Lopulta kun hotelli valittiin, päädyttiin sen yhden Isin lempparivaraussivun kaikin puolin sopivimpaan hotelliin. Sijainti on rauhallinen keskellä teollisuusaluetta. Ihmisiä ei näy missään, mutta huoneessa on sellainen melu, että luulen jatkuvasti ilmastoinnin olevan päällä. Sijainti on kyllä siinä mielessä hyvä, että metropysäkki on ihan vieressä. Hotelli on ihan siisti ja rauhallinen, mutta vähän erikoinen fiilis tulee siitä, että kylppärin seinällä olevassa kyltissä toivotaan, ettei hotellin pyyhkeitä käytettäisi auton pesemiseen tahraantumisvaaran vuoksi. Hotellissa on ilmainen wifi, siitä plussat Isin suuntaan. Hotellin suurin vanhempia innostanut seikka eli huoneen hintaan sisältyvä aamiainen on mykistävä. Tarjolla on jogurttia, muroja, mysliä, mahdollisuus paistaa vohveleita, paahtoleipää, kakkusia ja voisarvia, kymmeniä valmiiksi paistettuja kananmunia lämpölampun alla, toissavuotinen omena ja juomia (ei kuitenkaan vettä). Hotellin "ravintolassa" on viisi (5) neljän hengen pöytää (siis yhteensä kaikki pöydät) ja jatkuva jono. Mun työpaikan kahvihuone on suurempi kuin kahdeksankerroksisen hotellin aamiaisravintola. Kaikki ruoka nautitaan kertakäyttöastioista. Edes aterimet eivät ole monikäyttöiset. Mä olin useampaan kertaan selittänyt aiemmista majoitusehdotuksistani, että ei se haittaa, vaikka aamiainen ei sisälly hintaan, parempia ja halvalla saa kahviloista. Sitä on kuitenkin kuivaporojengin vaikeaa ymmärtää ja sit me syödään Toni Tiikerin sokerihuurremuroja aamupalaksi. Myös tippikulttuuri on tietysti änkyrälle hankalaa, mutta ei ehkä mennä siihen syvällisemmin. Mä aion kuitenkin suhtautua positiivisesti ja hävetä itsekseni.

Eilen käytiin kahdella sightseeing-bussireissulla ja tänään ois tarkoitus tehdä vielä 1-2 sightseeing-bussimatkaa ja varmaankin mennä Vapaudenpatsaalle. Tarkoitus olisi myös päivän virallisen osuuden jälkeen käydä hakemassa Handymanin kaverille elektroniikkaa ja mä haluisin katsella lautapelejä. Eiköhän me päästä.

Elämyskameli suosittelee

metalliset aterimet! Ja lasinen juomalasi, sellaista ei olla nähty toistaiseksi matkalla kertaakaan

Erätulilla

Mä oon vuoden ajan ollut kaupunkilainen, joka omistaa kesämökin. Se aiheuttaa mulle jonkin verran ekologisia tunnontuskia. Ennen kuin mä lähdin Saksaan, lohdutin itseäni sillä, että mä läpäisin seitsemän K:n testin: ei ollut Kaaraa, Kersaa eikä Kesämökkiä, asuin Keskustassa Kerrostalossa, jota lämmitettiin Kaukolämmöllä ja Kävelin töihin. Juuri tällä hetkellä mun energiankulutustilanne on hälyttävä, koska enää yksi K on validi. Kuun vaihteessa, kun muutetaan täältä Handymanin anoppilasta pois, saan onneksi muutaman K:n takaisin, mutta ainakin auto ja kesämökki jää. Huono omatunto vaivaa.

No mutta koska mulla on se kesämökki, siellä pitää joskus käydä. Mä kävin viime viikonloppuna ja otin Handymanin, Lankomiehen ja mun uuden Kälyn mukaan. Lähdettiin perjantaina suuremmin Valio-myrskyä ajattelematta. 500 metriä ennen mökkiä matka katkesi tien yli sähkölinjan päälle kaatuneisiin puihin. Handyman haki mökiltä moottorisahan, mutta koska oli pimeää kuin säkissä ja miesväki ei ollut teksaslaisten tasolla moottorisahan käytössä, jäivät puut tielle ja auto niiden taakse. Käveltiin tavaroinemme mökille, jossa ei ollut sähköä, joten ei myskään valoja, vettä eikä lämpöä. Kymmeniä litroja vanhempien keräämiä pakastettuja mustikoita kyllä oli. Suureelliset unelmat jauhelihakeitosta ja Hercule Poirot'sta sai unohtaa. Lämmitettiin takkaa mansikkana ja oltiin tyytyväisiä siihen yhteen makkarapakettiin, joka otettiin kaupasta mukaan "jos joku haluaa laittaa kiukaalle". Lankomies istui klapi kädessä takan edessä kahteen asti yöllä, mistä johtuen aamulla mökki oli lämmennyt +4 asteesta siedettäväksi. Samalla mökin siihen asti käyttämätön feature, leivinuuni, oli käyttövalmis. Siellä sai joku tyhjiöpakattu sian osa lepäillä yhdeksän tuntia ja ravita meitä illalla. Onneksi sähkö alkoi kulkea lauantaina aamupäivästä, että hampaita ei tarvinnut enää järvivedellä pestä. Ja sai puhelimenkin ladattua. Sähkö on kyl hyvä keksintö. Mä tykkään.

Mä järjestin toissapäivänä pienet juhlat Pikkusiskolle. Sinne tuli toistakymmentä täysivaltaista vierasta + kaksi imeväistä + neljä sikiötä. Ruokana oli meksikolainen pöytä, josta kukin sai rakentaa itsellensä oman fajitan/tacon/tortillan/wrapin (mä en tiedä, mitä eroa noilla on ja mikä on oikea termi, mutta siis lämmitetty pahvi, jonne saa laittaa ruokaa sisään). Olin tehnyt edellisenä iltana Äidin kanssa salsaa, josta tuli mainion hyvää, mutta jonka jälkeen mun silmää kutitti ja hieroin sitä -> BAD idea. Tein myös sitä hassunnimistä avokadotahnaa, mutta internetin ohjeella siitä tuli liian sipulista. Puolikas sipuli yhteen avokadoon on liian paljon sipulia. Sanokaa minun sanoneen. Jälkiruoaksi oli naapurin tekemiä kaakkuja. Vieraat olivat tyytyväisiä ja sankari ilahtunut. Tämän kerroin lähinnä siksi, että tekisitte salsaa tai ihailisitte sitä, että mä tein salsaa. Koska se oli oikeesti tosi hyvää.

Elämyskameli suosittelee

sähkö

Pitkä ja polveileva vessatarina

Malmössä me vietettiin kaksi yötä ja lähdettiin keskiviikkoaamuna takaisin Tukholmaan. Matkalla kiinnitettiin huomio Smoolannin Älg safariin, jossa olisi päässyt ajamaan autolla hirvimetsällä. Nyt kyllä vähän kirveltää ettei menty. Seuraavalla kerralla.

Lounais-Tukholmassa Kungens kurvassa (I kid you not) poikettiin siihen mun hartaasti toivomaan maailman suurimpaan Ikeaan. Saavuttaessa mä jäin ottamaan valokuvia talosta ja Handyman kipitti kupla otsassa sisään. Asiansa valmiiksi saatuaan Handyman tuli takaisin ulos ja kertoi mulle innoissaan, että siellä on kolme kerrosta. Huisia. Tämä oli kuitenkin aliarvio. Eka noustiin niin korkeat liukuportaat, että Handymania hirvitti. Koska huonekalunäyttelyosa talosta oli pyöreä, oli näyttely rakennettu niin, että vuorotellen kerroksia oli ulkokehällä ja ympyrän sisällä. Näin ollen kerroksia oli tuplasti enemmän! Tarkoitus oli selvästi siis laskeutua kerroksia alaspäin, mutta perus-Ikeasta tuttua käytävää ei ollut, joten meni vielä enemmän sekaisin. Ravintola oli yläkerrassa. Lihapullat syötiin. Tarjolla oli lihapullien kanssa keitinperunoita ja herneitä, joita ei Suomesta saa. Kaikki on niin paljon hienompaa! Muuten Ikeasta ostettiin vain KOPPLA-USB-haaroittaja. Ei lähdetty ostamaan korkkipöytää, vaikka Handyman siihen mieltyikin.

Tukholmassa oli keskiviikkona sama tilanne kuin Tanskassa pari päivää aiemmin: hotellit täynnä. Radissoneissa ei ollut huoneen huonetta, sama tilanne Scandicissa tiistai-iltana katsoen. Keskiviikkoaamuna Scandicista kuitenkin löytyi kaksi vaihtoehtoa: joko hillittömän kallis huone Järva krogista tai vähän halvempi Infra citystä. Kokeneet Tukholman-kävijät tunnistavat heti, etteivät nämä sijaitse keskeisesti. Infra city ei sijaitse edes Tukholmassa vaan Upplands Väsbyssä. Molemmat ovat väsyneitä lentokenttäbussipysäkkihotelleja. Niinpä mentiin Upplands Väsbyyn. Hotelli sijaitsi aivan moottoritien varrella suurella ostosalueella. Joskus 90-luvulla kyseessä on ollut huikean hieno kongressihotelli: 20 kerrosta, lasijulkisivu, suuri aula, johon on rakennettu muovinen viidakko karppialtaineen (karpit eivät olleet muovia). Me saatiin huone kerroksesta 7, satumaiset näkymät aulaan. Huone oli Scandic-siisti. Kun oltiin oltu huoneessa noin vartti, puhelin soi. Respasta soitettiin, että mä olin unohtanut lompakkoni siihen tiskille (strike one). Kun aloin puuhata nukkumaanmenoa, huomasin ettei mun laturi ollut paikallaan eli mä olin unohtanut sen Malmöön (strike two). Kävin iltapisulla ja vedin vessan seinässä olevasta painikkeesta tavalliseen tapaan, jolloin painike upposi seinään eikä enää palautunut (strike three). Tämä johti veden jatkuvaan lorinaan. Kävin selittämässä asian respassa (englanniksi) Andreakselle, joka ymmärsi minun aiheuttaneen tukoksen ja soitti huoltomiehen. Huoltomies tuli kummallisen näköisen karhupumpun kanssa. Karhupumpun hän hylkäsi eteiseen ja alkoi ropata vetopainiketta. Melko pian hän saikin sen korjattua ja vessan vedettyä. Tack ska du ha. Kuitenkin heti kun hän lähti, alkoi vettä lorista taas. Soitin Andreaksen hälyttämään mies takaisin. Tässä vaiheessa kello oli jo 23:30. Toisella kerralla hän ropasi pönttöä miltei puoli tuntia ja totesi, että sönder on. Täytyy saada uusi huone. Seuraavaksi Andreas soitti, että hotelli on täynnä, nukkukaa lorottavassa huoneessa, jossa vessanpöntön huuhtelupainike on irtonaisena pöydällä. Lupasivat jalosti pitää ysikerroksen saunaosaston meitä varten auki. Sehän kätevää. Aamupalakin oli huono ja ankea. Mitään rabattia ei lorohuoneesta saanut, respan aamuvuorolainen Karin oli useaan otteeseen very sorry, että vessa oli rikki. Sehän lohdutti. Suosittelen välttämään Scandic Infra cityä. Ai niin enkä mä ollut unohtanut laturiani, vaikka olinkin jo ehtinyt kysellä sitä Malmöstä. Se löytyi mun käsilaukusta.

Laivamatka takaisin oli jälleen kiva. Tällä kertaa oli DeLuxe-hytti, joka oli isompi kuin perushytti. Siinä oli sängyksi levitettävä nojatuoli, enemmän tilaa parisängyn ympärillä ja vessassa suihkuseinä kepsun verhon sijaan. Meille sattui merinäköalakin. Kiva hytti, sinne voisi mennä toistekin. Suihkuseinä on siitä hyvä laivan vessassa, että se suojaa palohälytykseltä. Vesihöyry näet laukaisee palohälytyksen, minkä Handyman eeppisellä matkallaan Saksasta Vantaalle totesi. Hän oli näet suihkun jälkeen jättänyt vessan oven auki ja kotvasen kuluttua oli saanut vieraakseen kivan palohälytykseen reagoineen laivasedän. Ei ollut Gevaliaa, mutta eipä ollut rihmankiertämääkään. On sitä vieraalle siinäkin sulattamista.

Elämyskameli suosittelee

LVI-huoltotaidot