Saturday, December 16, 2017

Espoo-joulukalenteri 16: Espoonlahti

Espoonlahti sijaitsee Espoonlahden rannalla. Kun kaupunginosien nimiä Espoossa jaettiin, päätettiin todennäköisesti jakaa puolet mäkiin ja puolet lahtiin ja vasta sitten kun enempiä lahtia tai mäkiä ei keksitty, siirryttiin kumpuihin, vaaroihin ja non-yhdyssanoihin. Espoonlahti nimettiin varmaan joko ekana tai vikana, kun on nimenä noinkin mielikuvitukseton.

Espoo säästää uimahalleista. Siis että niitä ei rakenneta. Espoo on ainakin suurista kaupungeista se, jossa on kaikkein vähiten hallimetrejä asukasta kohti. Siksi mun täytyy tietysti mainita, että Espoonlahti on erityinen, siellä on uimahalli. En oo käynyt. Aion kyllä mennä. En vielä tänä viikonloppuna.

Espoonlahdessa on ostoskeskus nimeltä Lippulaiva. Ainakin teoriassa. Mä halusin mennä ottamaan siitä valokuvan, mutta vähänpä tiesin sen olevan yleissaneerauksessa tms. Oisin mielelläni leveillyt sillä, että olen käynyt Lippulaivassa aiemminkin. Mut koska Lippulaivaa ei oo, niin Espoonlahteen on rakennettu myös ostoskeskus Pikkulaiva. Siellä mä en oo käynyt.

Ajeltiin Espoonlahdessa tutustumassa mestoihin. Se selvisi, että Espoonlahti on valtavan suuri. Kerrostalokeskustan eteläpuolella on valtava pientaloalue.

Mä en ny oikein muista Espoonlahdesta enempää. Niinpä kerron siitä, että me tultiin just takaisin hotellille Tape Facen keikalta. Jälleen aivan eeppinen setti. Ei oikeesti mikään muu esitys voi olla yhtä oivaltava, hauska ja riemastuttava. Esitys järjestettiin kirkossa, jota seurakunta vuokraa erilaisiin tapahtumiin. Tämä maassa, jossa kirkollisveroprosentti on osavaltiosta riippuvat 8-9 %. Esitys sopii sinänsä hyvin vaikkapa kirkossa esitettäväksi, koska ainakaan se ei ole rienaava (onneksi se tennispallo meni ohi alttarille ristiinnaulitusta guttaperkka-Jeesuksesta ja osuin vain vierelle piirrettyyn dudeen) eikä siinä puhuta tuhmia. Ku ei kerta puhuta mitään. Kirkko oli tosi hieno. Saksalaiseen tapaan ennen esitystä ja väliajalla sai baarista käydä ostamassa juomia ja suolarinkeleitä ja nauttia näitä omalla paikalla. Lämmin tunnelma, vaikkakin vetoisa tila. Koskahan Tape Face esiintyy seuraavan kerran Euroopassa?

Lippulaiva voi vähän kehnosti

No comments: