Helsinki-döner

Mä oon nyt siis toista viikkoa lukulomalla. Lukeminen on tahmeaa, koska tällä kertaa sen hyötyä on vaikeaa hahmottaa. Edellisellä kerralla se ärsytti, koska se oli niin raskasta. Nyt lukeminen on oikeastaan kevyempää, koska kirja on tuttu, mutta tuntuu mahdottomalta opetella joka ikistä löydöstä ulkoa ja jotenkin tuntuu, että käytännön työ on opettanut enemmän kuin kirja. Kirja on hyvä niissä taudeissa, joita mä en kerrassaan osaa, mutta muuten luulen pystyväni sanomaan kuvista ainakin jotain. Toivottavasti ainakin, tentti on kuitenkin jo viikon päästä.

Ainakin Facebookissa ja Nytissä kohistu Döner Harju (ennen Döner Kallio) avasi tänään. Me mentiin ihan hipstereinä tutustumaan, se kun on tuossa kivenheiton päässä. Puoli kahdeksan aikaan mentiin ja silloin meidän edellä oli varmaan parikymmentä tilausta, odoteltiin yli puoli tuntia. Toisaalta meidän jälkeen tulleet käännytettiin takaisin kotiin ja toivotettiin tervetulleeksi huomenna. Lammas oli valitettavasti loppu, joten mä otin kanakebabin leivällä ja Handyman vegerullan. Vege on tehty seitanista, joka ei oikein mulle maistu, mutta se kana oli ihan mielettömän hyvää. Suosittelen!

Mä oon miettinyt tän uusimman tuhkarokkovillityksen takia paljon rokotuksia. Mun mielestä on ikävää, että lapsia jätetään rokottamatta, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että rokotuksia ei voi tehdä pakollisiksi. Ensinnäkin pohdin, että jäisikö joku lapsi sitten viemättä neuvolaan, syntyisikö rokottamattomien "salaneuvoloita", joissa huonolla tuurilla vielä hoitohenkilökunta olisi jotain homeopatiahihhuleita. Toiseksi on vaikeaa arvioida, mikä rokottamattomuuden rangaistus olisi.

Mulla on muutama rokotevastustaja fb-kavereissa. Nämä ovat poliittiselta kannaltaan melko punavihreitä. Tällä en toki halua sanoa, että näissä on joku kausaliteetti, ei varmaankaan ole. Jotenkin on kuitenkin pistänyt silmään, että sama tyyppi on ensin kauhistellut Turun päiväkotilasten aamupalanpoistouhkauksia ja peräänkuuluttanut solidaarisuutta ja seuraavalla viikolla vouhkaa siitä, kuinka ei voisi ikinä rokottaa lapsiaan, koska ei halua heihin mitään vieraita aineita ja koska luonnollinen immuniteetti on niin luonnollinen. Kertaakaan ei tullut mieleen, että rokottaminen on nimenomaan syvän solidaarisuuden osoitus. Tottahan on, että yleensä terveet lapset ja aikuisetkin kestävät tuhkarokon ja sikotaudin ongelmitta, mutta laumaimmuniteetti on olemassa ja sillä suojellaan nimenomaan niitä, joiden immuunipuolustus ei syystä toisesta toimi. On mielikuvituksetonta vedota leukemialapsiin, mutta jopa Lettipitko voisi sanoa leukemialapsen olevan hyvä esimerkki immunosupprimoidusta ihmisestä. Jos leukemialapsi on liian kaukainen, voisi lapsensa rokottamista aprikoiva vanhempi miettiä esimerkiksi omaa isovanhempaansa, joka on todennäköisesti huonoimmuuninen (vaikkakin nykyisovanhempi on todennäköisesti tuhkarokkonsa kyllä jo sairastanut). Solidaarisuutta, siskot ja veljet!

Elämyskameli suosittelee
Döner Harju

Raskaat yöt

Työnantajaansa ei saa julkisesti solvata. En solvaa, mutta ei liene väärin todeta, että mun edelliset päivystykset on olleet poikkeuksellisen raskaita tietoteknisistä syistä. Meillä on parin viime vuoden aikana vaihdettu tärkeimmät tietokoneohjelmat ja niissä ja etenkin niiden välisissä yhteyksissä tuntuu olevan vielä pientä hiomista. Kun samaan aikaan täysin huonosta tuurista johtuen myös osa itse kuvantamislaitteista hajoaa, kulkee kaikki tahmaisesti. Ja kun yöhommissa on yksinään vastuussa siitä, että työt tulevat tehdyksi, voi alkaa ahdistaa. Mä oon sentään aika nopea konekirjoittaja, mikä on sentään siunaus. Joillain kun se kaksisormijärjestelmä tuntuu edelleen olevan sitä, että sillä aikaa kun toinen etusormi etsii sopivaa näppäintä, toinen on suussa. Mä oon kuitenkin maksanut osan opinnoistanikin kymmensormijärjestelmällä.

Mä oon sormikasihminen. Kun on maltillisesti kylmä, mä käytän sormikkaita. Mä oon taitava hukkaamaan niitä, joten ostan yleensä edullisia neulottuja sormikkaita enkä enää mene siihen lankaan, että tekisin niitä itse (niissä on valtava työ ja omatekemän sormikkaan hukkaaminen ottaa kohtuuttomasti päähän). Samasta syystä en käytä nahkasormikkaita. Nyt syksyllä ostin Tukholmasta (mä oon niin kosmopoliitti) nolot kapasitatiiviset sormikkaat, jotka on mustat lukuunottamatta peukaloiden ja etusormien kärkiä, jotka on harmaat ja joilla voi käyttää kosketusnäyttöä. Typerä ratkaisu - kai sen metallilangan olisi voinut siihen mustaankin sekoittaa, ettei tarvitsisi hävetä nörttiyttään päivittäin. Tulee Lumiaa ikävä, sehän toimi hanskatkin kädessä. 

Näin kylmillä säillä, kun sormikkaat ei riitä, laitan niiden päälle villalapaset. Nerokasta - kun tarvii käyttää puhelinta, ei tarvitse kuitenkaan ottaa käsiä paljaaksi vaan rumat kapasitatiiviset sormikkaat tulevat esille. No nyt mun lapasten molempiin peukaloihin tuli isot reiät. Lanka on jo aikapäivää loppunut, koska ne on valmistuneet 1.11.2009, joten mä en voi paikata niitä siististi. Näin kertakäyttökulttuurissa mä heitin ne kevytkenkäisesti pois ja aloin eilen neuloa uusia saksalaista elokuvaa katsellessani. Samalla muistin, miksi mä en oo pitkään aikaan neulonut, tällä kaudella vasta muutaman pienen vauvantossun. Neulominen näet sattuu kamalasti kyynärpäähän. Muuten se on ihan oireeton. Nyt kun muistelen, niin onhan se vaivannut aiemminkin, mutta en ole jotenkin pannut merkille. Pitäisi varmaan hankkia joku neulomistuki tai lopettaa se harrastus.

Elämyskameli suosittelee

itselleen: mielenkiintoisempien juttujen kirjoittaminen (ei irtoo, oon lukulomalla)

Katseluloma

Kuvatenttiin on kolme viikkoa ja mä aloitin lukuloman. Puristit voi nyt todeta, että ei kuvatenttiin voi lukea vaan riittää kun katselee kuvia tarpeeksi tarkasti. Mulle ei taida se riittää. Täytyy lukeakin. Olen suunnitellut lukupäiväni siten, että aamuisin käyn uimassa tai kuntosalilla, puolenpäivään mennessä asemoin itseni lukutilaan ja jatkan jonnekin alkuiltaan saakka. Joinain päivinä saan tavata ihmisiä. Päiväunia saa ottaa. Viikonloppuisin saa lukea, mutta ei ole pakko. Päivystykset ovat oppimistilaisuuksia ja päivystysvapaalla saa ottaa rennosti. Ois kiva päästä läpi, mutta jos ei niin sitten huhtikuussa uudestaan.

Pakkanen muuttaa jotenkin ihmisen lämmönsäätelyä. Meillä on sisälämpötila nyt noin +20° eli pari astetta viileämpää kuin mukavana syksyaikana (ja 10° viileämpää kuin helteellä), mutta mulla on kamalan kylmä, jollei mulla oo kotihousujen alla pitkiä kalsareita. Sohvalla tarvitsen vielä torkkupeiton. Eilen nukuin päiväunet villapeiton alla kahdessa paidassa, kotihousuissa ja pitkissä kalsareissa. Siltikään ei ollut lainkaan kuuma. Töissä mulla on myös pitkät jörskit työhousujen alla. Onkohan mulla normaalisti jatkuvasti kylmä kun pitkät kalsarit ei tunnu olevan yhtään liikaa vai viluttaako pakkanen sisälläkin? Mielenkiintoinen ilmiö. Onneksi mä ostin pari vuotta sitten viidet pitkät kalsarit, on siis millä edustaa.

Meillä oli toissaillan Lettipitkon kymmenkuinen lapsi hoidossa. Pitkästä aikaa tuommoinen pieni hoitolainen. Menestyksekäs ilta - lapsi oli tyytyväinen, hoitohenkilökunta oli tyytyväinen ja vanhemmat olivat tyytyväisiä. Kyseinen hoidokki asuu Ruotsissa ja on maahanmuuttajataustastaan huolimatta omaksunut ruotsalaisen iloisuuden. Hän ei vierastanut ollenkaan, vaikka otollisessa iässä onkin ja kitisikin vain bussissa, kun oli kuuma, ja illalla, kun heräsi uniltaan toteamaan, että mamma on poissa. Muuten röhki innoissaan ja osallistui mielellään jauhelihakeiton tekemiseen järsimällä kulhonnuolijaa. Lisäksi hän toi huomaavaisesti tuliaiseksi erimakuisia Loka-vesiä (mm. kesämaku lemon pie, kaikkien vissyjen kuningas) ja Ahlgrens Bilar -makuisia Polly-karkkeja, Lapsen hoitaminen oli raskasta, mutta hauskaa. Erityisen hauskaa siitä teki se, että Lettipitko pääsi pitkästä aikaa hippaamaan ja pitämään hääparille kännisen puheen. On kiva voida olla avuksi.

Elämyskameli suosittelee

Alppiharjun nisäkäshoitola (ei jyrsijöille tai merinisäkkäille)

Rienausta

Mä oon ollu tosi iloinen siitä, että lunta ei ole vielä tullut. Myös lämmin sää on ilahduttanut mua suuresti. Tästä ei toki ääneen saa iloita, sillä se on väärä mielipide. Nyt pitää olla samaa mieltä kuin Alexander Stubb: "We need snow in the south of #Finland. #light" mutku en oo. Moni työkaveri valittelee, kun ei pääse hiihtämään tai viemään lapsia pulkkamäkeen ja Facebook on täynnä mukahauskoja voivotteluja siitä, kuinka "varmaan hypättiin talven yli kun krookukset on jo kukassa". Sitten kun lunta tulee, kuuluu asiaan ottaa valtavan kauniita tarkasti rajattuja kuvia huuruisista puista ja riemuita siitä, että joku auto on jäänyt lumikasan alle. En pidä halveksunnasta, joten en kirjoita fb:iin, kuinka mä oon ollu tosi tyytyväinen talveen tähän mennessä kun en oo astmalääkkeitänikään tarvinnu eikä oo ollu yhtään liukasta. Tänään katsoin jännittyneenä ulos, kun tuli pakkasta (vihdoin!! sydänsydän), että nykkö ne liukkaat tuli, mutta kaduthan on eilisestä kuivaneet ja nyt ei oo rapaakaan. Ymmärrän, että lunta tulee vielä ja talvi jatkuu vähintään vappuun, mutta mä oon nauttinut. Kiitos, 2013-14.

Mulla alkaa uusi lukuloma viikon päästä. Monet kaverit Lettipitko etunenässä naureskelee mun tenttiahdistukselle (osittain varmaan ihan syystä), mutta sieltä se on taas tulossa. Kuvatentti tuntuu jotenkin kaikkein mahdottomimmalta, kun ei voi selittää tietään ulos. Harva kysymys teoriatentissä olisi voinut olla sellainen, etten olisi yhtään ymmärtänyt, mihin asia liittyy, mutta kuvatentissä voi todellakin olla sellaisia kuvia, joista en osaa sanoa mitään. Mun ainoa lohtu on se, että edellisessä kuvatentissä neljä tehtävää kuudesta oli tuki- ja liikuntaelimistökuvia ja se on mulle vierain alue. En usko, että nyt voidaan laittaa samanlaista luukavalkadia. Toisaalta nyt mä oon nimenomaan ollut siellä Töölössä TULE-asioita opiskelemassa ja jos koskaan, niin nyt osaisin vastata juuri niihin kysymyksiin. Sen sijaan hermosto, joka ei ole mikään mun suurin intohimo, muttei nyt inhokkikaan, on tosi heppoisella pohjalla ja siitä tulee aina kysymys tai useampi. Onneksi mulla on se lukuloma. Hermoston kuvantamista kiertoon kuuluu neljä kuukautta ja mulla on vielä kolme niistä tekemättä, joten aihe on aika vieras. Kaikki neljä Töölöä mä oon käynyt. Silti ahdistaa hirmuisesti, koska tästä on moni mua parempi reputtanut. Teoriatenttiä ei niinkään repata.

Elämyskameli suosittelee

tenttiahdistus

Paluu menneisyyteen

Yleensä syy blogin päivittymättömyyteen on se, etten mä keksi mitään kirjoitettavaa. Nyt on ollut päinvastoin niin paljon kirjoitettavaa, että ei oo jotenkin virta riittänyt kirjoittamiseen. Budapestin matkaraportitkin jäi kirjoittamatta! Törkeetä. Nyt mä otin näppäimistön kauniiseen käteen.

Budapestissä jäätiin siis siihen, että oltiin käyty G:llä alkavassa kylpylässä, joka on huonompi kuin S:llä alkava kylpylä. Se oli torstai. Perjantaina käytiin ostoksilla. Mä löysin jalkarasvaa ja Äidille seerumia (ei sellaista seerumia, joka tulee lääkärille eka mieleen). Retail therapy ei toimi mulla, kun mä kerrassaan inhoan ostoskeskuksia. Ne on jotenkin niin kauhean tylsiä ja joka paikassa ihan samanlaisia. Samat kaupat vierekkäin lasisine seinineen, rekkeineen ja hyllyineen. Huono ilma ja ärsyttävää musiikkia. Ahdistava ostamisen tunnelma. Budapestissä nyt oli sentään onneksi penkkejä ja Corvin-keskuksessa jopa maksuton wlan. Silti on synkkää. Jotenkin vielä sellaiset erilliset kaupat taivaan alla tai tavaratalot mä siedän ja Prisman, vaikka se olisikin kauppakeskuksessa, mutta Itikseen mä en kyl ihan just mee.

Lauantaina me käytiin RiverRidella, joka on amfibioturistibussi. Ensin kierreltiin Pestin nähtävyyksiä ja sitten pulahdettiin Tonavaan. Se oli ihan hauska kokemus. Sinne tuli mentyä lähinnä sen takia, että firman perustaja on mun vanhempien kaveri Gabor, jonka pihalla me ollaan Pikkusiskon kanssa joskus 90-luvun alussa poimittu kirsikoita. Sightseeing-ajelu oli tosi avartava, kun opas kertoi vuosilukuja ja mielenkiintoisia historiapalasia. Aloin pohtia, että enhän mä Helsingistäkään sellaista tiedä ja nyt aionkin kesällä vakaasti tutustua Helsingin sightseeing-skeneen. Ainakin kerran pitää mennä turistibussilla Sibelius-monumentille.

Lauantaina oli kulttuuripäivä, kun käytiin myös House of Terrorissa (Terror haza). Kyseessä on rakennus, joka on toiminut II maailmansodan aikana Unkarin natsipuolueen pääkonttorina ja kylmän sodan aikana paikallisen salaisen poliisin päämajana. Nyt siitä oli EU-rahalla tehty muistomerkki. Ulkoisilta puitteiltaan näyttely on varmasti hienoin sotamuistomerkki, missä mä oon käynyt. Visuaaliset elementit olivat erittäin vaikuttavia. Myös tekstit oli monin paikoin kirjoitettu paitsi unkariksi myös englanniksi. Kuitenkin monessa paikkaa oli jätetty englanninkieliset tekstit tarpeettomina kirjoittamatta, mikä otti päähän. Joo, kyllä mä näen, että siinä on huopatossut, mutta ois ollu kiva tietää, onko ne huopatossut jonkun vangin tekemät, jostain hylätystä kodista löydetyt vai jonkun uhrin jalasta viedyt. Lisäksi oli mun mielestä vähän tyylitöntä laittaa viimeiseen huoneeseen vainoihin syyllisten kuvia ja nimiä. Mutta siis näyttely oli sinänsä vaikuttava ja kertoi asiasta hyvin, suosittelen kaikille Budapestin kävijöille.

Lauantaina ja sunnuntaina käytiin myös mun äidin suosittelemassa Gerbeaud-kahvilassa. Siinäpä kahvila Äidin ja Handymanin makuun! Oli torttusta jos jonkinlaista, saksalaisille piparipossuja, teelajitelma joka sormelle ja jopa macaroneja alun toistakymmentä eri makua. Handyman halusi kokea olevansa luksusihminen ja tilasi macaroneja. Mäkin maistoin, mutta en tykänny, liika makeita. Handyman, herkutteleva herra.

Macaroneistakin huolimatta kyllä kaikkein vaikuttavin ruokakokemus oli rullapulla eli kürtős kalács (englanniksi chimney cake). Sokeripäällysteistä pullataikinaa kiedottiin kaulimen paksuisen puupalikan ympärille ja paistettiin avotulella. Pinnalle ripoteltiin kanelia ja/tai manteleita, pähkinöitä tms. ja syötiin kuumana. Näitä sai ostaa sieltä täältä joulumarkkinoiden kojuista ja ne oli ihan mahtavan makuisia. Sokeri sulaa pullan pinnalle kovaksi ja sisällä on pehmeää pullaa noin puolen senttimetrin paksuudelta. Kakkunen oli siis ontto ja herkullinen. Rullapulla (nimi meidän keksimä) teki Handymaniin niin suuren vaikutuksen, että se osti itselleen jopa T-paidan, jossa julistaa ikuista rakkauttaan rullapullaan. Hurraa kürtős kalács!

Muut loppuvuoden jutut laitan tähän ny tällaisina ajatuskuvina, ku en jaksa enää selittää:
-Lento Budapest-Berliini oli myöhässä ja vaikka me ehdittiin mukavasti jatkolennolle, laukut jäi Saksaan.
-Homiksen ja Katjnin jälkikasvu lukitsi itsensä meidän vessaan.
-Handyman osti kuudella eurolla Kunkkutykkejä.
-Satay-kastike on huumaavan hyvää, vaikka sen tekisi itse.
-Mä luulen, että Eton mess ja pappilan hätävara on samaa.

Elämyskameli suosittelee
Terror haza, kürtős kalács ja satay-kastike