Tonavan helmi

Nyt tulee leppoisaa reissuraporttia sitä kaivanneelle Lankomiehelle. Aattelin nimetä tän postin Pustan helmeksi, mutta googlaamalla Pustan helmi osoittautuikin Suomen sympaattisimmaksi koirapersoonaksi, joten valitsin matkatoimiston tyylittelemän Tonavan helmi -nimen. Ettei kukaan ny sit pahoittaisi mieltään.

Mä pakkasin Handymanin ja Långstrumpin mukaan ja kyäräsin ne välilaskullisella lennolla Budapestiin (joka lomalla on käytävä Berliinissä, joten välilaskun paikka oli luonnollinen). Nyt on tarkoitus katsoa kaikki ne paikat, jotka viime vuonna Långstrumpin ja Geen kanssa tehdyllä itsenäisyyspäivän matkalla jäi näkemättä ja shoppailla. Handymanille tämä on melkein uutuutta, sillä hän on käynyt Budapestissä viimeksi tammikuussa 2002, joten hänet pitää tutustuttaa kulttuuriinkin.

Jo lentokentällä oli huimaa. Laukkukarusellihuoneessa kehotettiin varomaan taxi cowboysejä ja annettiin aidon taksin tunnusmerkit. Handyman käveli ulos rakennuksesta noin viisi metriä meidän edellä ja johan se oli siellä taxin cowboyn näpeissä, kun me suoriuduttiin ulos pyöröovista. Meidän piti kokeneina Budapestin kävijöinä pelastaa mies vaarasta. Handyman on kuin orkidea, herkkä kukkanen.

Me haluttiin kerrankin asua TripAdvisorin ykköshotellissa ja sen takia ollaan Four Seasonsissa. Tää maksaa niin paljon että punastuttaa, mutta näkymä on huikea, sänky on mukava, uusi vessapaperirulla asuu omassa kangaspussissaan ja aulassa on mies, jonka työ on harjata havut kuusen alta. Ökyhotellin hintaan ei tietenkään kuulu aamiaista, joten se syödään kaupungilla, tänään Starbucksissa.

Budapestin sää on tällä hetkellä varsin samanlainen kuin Suomessa. Lämpöasteita on 5-10 ja ajoittain sataa vettä. Kuitenkin jostain syystä täällä on usein selvästi kylmempi kuin Suomessa samoissa olosuhteissa olisi. Ehkä joku pusztan tuuli meitä koettelee?

Eilen ei päästy shoppailemaan, koska kaupat oli Jeesuksen takia kiinni. Sen vuoksi me tutustuttiin paikalliseen historiaan ja kulttuuriin. Aamiaisen jälkeen me matkustettiin jonnekin kauas esikaupunkialueelle kommunistipatsaiden teemapuistoon (Memento Park). Pieneen puistoon oli tuotu kylmän sodan aikaisia patsaita ja niitä sopi katsella sekä valokuvata. Valitettavasti ensin loppui kamerasta ja sitten vielä puhelimesta patteri. Muutama kuva kuitenkin tuli. Mää tykkäsin.

Puistosta tultiin takaisin keskustaan ja nälkäisinä mentiin Tao-nimiseen kiinalaiseen ravintolaan. Se oli kummallinen paikka. Se oli vähän niinku buffetti, mutta ei sit kuitenkaan. Kaikki ruoat oli esillä ja niistä valittiin, että mikä lisuke ja mikä soosi. Tarjoilija annosteli kumpaakin lautaselle kukkuroittain ja laittoi sitten koko systeemin mikroon. Kun kuului "pim!", ruoka oli valmista. Mun chicken, bamboo and shiitake oli vähän mauton, mutta Handymanin karamellisoitu kana suorastaan herkullista.

Lounaan jälkeen ei enää ehditty amfibiobussiin, joten mentiin kylpylään. Viime vuonnahan me käytiin Szechenyi-kylpylässä, jossa oli massoittain erilaisia altaita, joissa veden väri vaihteli keltaisesta vihreään, lämpötila kylmästä kipeään ja tuoksu sammaleesta virtsaan sekä saunoja haaleasta auditoriosaunasta täyteen holokaustihuoneeseen. Olipa siellä kuitenkin myös ihanat suuret ulkoaltaat, joissa oli mukavaa katsella pakkasiltana, kuinka kuuma vesi höyryää ja kaverin hiussuortuvat jäätyy kiinni otsaan. Siellä oli myös vauhtivirta, josta pois pääsemiseen Gee tarvitsi bulgarialaisgangsterin lapion kokoisen kämmenen. Good times. Koska siellä oli jo käyty, oli perustelu tutustua toiseen, Gellért-kylpylään. Se on Gellért-hotellin yhteydessä Budan puolella heti rannan tuntumassa. Kun oltiin maksettu ja menty porttien läpi, paperi pahoitteli että "The outdoor pool is closed. We thank You for Your understanding", jota me ei kyllä yhtään osoitettu. Otettiin kopit ja meidät vietiin koppeihimme uima-allasalueen läpi kaikki takit ja hatut päällä. Kengät oli käsketty ottaa pois ja laittaa "sleepers" jalkaan, mutta eihän meillä ollut mitään tossuja mukana. Lopputulos - Långstrumpin litimärät sukat. Sit me vaihdettiin vaatteemme kopeissamme, käytiin suihkussa ja mentiin altaille. Löydettiin yksi 36-asteinen termaaliallas ja iso uima-allas, jonne ei saanut mennä ilman myssyä. No eihän meillä mitään myssyjä ollu. Jäi uima-allas kokematta. Töin ja tuskin karttaan perehtymällä me löydettiin neljä muutakin allasta (35-, 36-, 38- ja 40-asteiset). Huomattiin myös, että ulos ravaa jengiä ja kun jostain löytyi lappu "The artificial wave pool is closed", haluttiin käydä tsekkaamassa, että oisko siellä ulkona jotain muuta allasta. Ja olihan siellä! Siinä viihdyttiin aika pitkään. Gellért sijaitsee silviisiin kaupungissa, että altaalta saattoi ihailla naapuritalojen kattoja ja kauniista valaistusta Erszebet-sillastakin näki vilauksen (paitsi Handyman ei nähny, rillit kopissa). Ulkona oli myös pieni suomalainen sauna ja virkistävä kylmäallas, johon ei uskallettu mennä, koska ollaan jänishousuja. Muita saunoja ei löydetty. Gellért oli ihan ookoo, koska siellä oli sittenkin ulkoallas. Näistä kahdesta suosittelen kuitenkin ehdottomasti Szechenyitä turistille. Se on monipuolisempi (enemmän altaita ja saunoja), ulkoaltaat ovat isommat ja se on halvempikin. Eikä sekään sijaitse kovinkaan kaukana, ihan kävelymatka keskustasta jos ei oo tajuttoman kylmä. Gellértissä oli kyllä kylttejä myös englanniksi, se oli ehdoton plussa. Szechenyissä oli joka puolella ohjeita, mutta ne oli kaikki unkariksi (Urszabetiszdä!), mikä herätti hämmennystä.

Illalla me käytiin syömässä Spinoza-ravintolassa juutalaisessa korttelissa. Se oli tosi kiva ja viihtyisä ja ruoka oli todella hyvää. Palvelu oli ystävällistä ja taitavaa (esim. kun Handymanin Limonana-lasi tyhjeni, tarjoilija oli pian paikalla ehdottamassa toista). Siellä oli elävää musiikkia (pianisti), mikä oli mun mielestä kivaa. Aika kauan kesti saada annokset pöytään, mutta me ei otettu alkuruokaa. Sitä paitsi yksi tarjoilijoista oli Ihqun Diplomi-insinööriaviomiehen kaksoisolento! Me tullaan mun vanhempien ja Pikkusiskon sekä Ihqun Diplomi-insinööriaviomiehen kanssa ensi syksynä Budapestiin juhlimaan Isin synttäreitä ja mä todellakin haluan usuttaa Ihqun Diplomi-insinööriaviomiehen ja sen tarjoilijan samaan tilaan. Handymanin haaveissa ne halaa ja purskahtaa itkuun. Spinozasta pitää kuitenkin muistaa, että perjantaina ja lauantaina pitää paikka varata etukäteen (voi tehdä netissä) ja varmaan maksaakin etukäteen ja lauantaina vieläpä menee kiinni klo 15:30. Muina päivinä käy mikä aika tahansa eikä tarvii varata. Moinen hankaluus tietty sapatin takia. Mutta siis todellakin kannattaa mennä, ruoka oli taivaallista ja tunnelma loistava. Ihan casual-pukeutuminen ok.

Muuten, mun sormet väsyy Ihqun Diplomi-insinööriaviomiehen pitkään nikkiin. Tästä lähtien hänet tunnettakoon Sveitsiläisenä suklaaherkkuna.

Elämyskameli suosittelee 

Spinoza-ravintola ja Szechenyi-kylpylä

24: pelvimetria

Raamattu kertoo Jeesuksen syntyneen tallissa. En ole tarkemmin perehtynyt 1. vuosisadan synnytysopin kehittyneisyyteen, mutta tarinassa ei ainakaan mainita, että kätilö tai muu synnytyksen avustaja olisi ollut paikalla. Toivottavasti Jeesus oli päätilassa eli syntyi pää edellä, koska perätilasynnytys on vielä vaarallisempi molemmille. Toki kirjallisuudesta saamme lukea, että molemmat selvisivät synnytyksestä, joten perätila shmerätila, kyllä aiemmin synnytettiin tallissa pylly edellä tulevat lapsetkin itse, mutta nyt pitää jokainen epäilty tarjontavirhe tarkistaa pelvimetrialla. (Aah, mä rakastan kömpelöitä aasinsiltoja!)

Pelvimetria on magneettitutkimus, jolla selvitetään lantion sisämitat. Näistä synnytyslääkäri eli obstetrikko arvioi, onko sikiön tarjoutuvan osan ja synnyttäjän lantion välillä sellaista epäsuhtaa, joka estää alatiesynnytyksen. Tutkimus tehdään raskauden loppuvaiheessa usein sikiön ulkokääntöyrityksen jälkeen, jos alatiesynnytystä pidetään vielä mahdollisena vaihtoehtona.

Pelvimetria voidaan joutua tekemään päivystysaikana. Lausujalle se on helppo, mutta tutkittavalle hankala. Loppuraskauden aikana kun saattaa olla aika hankalaa maata selällään paria saati pariakymmentä minuuttia. Lisäksi magneettiputki on ahdas ja sinne mahtuminenkin voi olla ongelma.  Potilaita voi kuvata loivassa kylkiasennossakin, kunhan lantio ei ole kierossa. Ei kuitenkaan ole tarkoitus, että potilas pyörtyy putkeen.

Radiologin homma on pelvimetriassa tosiaan vain mitata muutama yksinkertainen pituusmitta. Mä en osaa tarkemmin selittää, mitä obstetrikot niillä mitoilla tekee. Mä vaan mittaan.

Lantion keskisagittaalileike. Alhaalla oikealla valkoisena näkyvä synnyttäjän pakara ja kohdussa perätilassa oleva sikiö, jonka pylly on siis alaspäin kohdunkaulaan suuntautuen 

Aksiaalileike lonkkanivelten korkeudelta. Punaisella nuolella merkitty kohtu, sinisin nuolin reisiluiden päät

Sagittaalisarja, kaksosraskaus

Nyt jää joulukalenteri taas tauolle. Riemukasta (eilistä) festivusta ja iloista joulua koko Kamelin kuulijakunnalle! Kiitän lukijoita innokkaasta joulukalenterin seuraamisesta ja suoranaisesta palauteryöpystä. Tämän vuoden kalenteri tuntuu olleen monen lukijan suosikki. Kiva kuulla! 

Itse vietän jouluaaton 14 viimeistä ja joulupäivän 10 ensimmäistä tuntia Töölön sairaalassa, mutta joulupäivänä klo 10:00 alkaa loma ja samana päivänä jännittävä elämysmatka Budapestiin Handymanin ja Långstrumpin kanssa. Eiköhän siitäkin jotain raporttia saada tulemaan.

23: kaulasuonten Doppler-ultraääni

Katsoin eilen illalla Poirot'n nauhalta ja vasta kymmenen jälkeen tajusin, että olin vähällä unohtaa tän postauksen. Jumankekka. Ja kun tähän ei tullut toivetta, piti äkkiä keksiä joku.

Aivoverenkiertohäiriöt ovat tavallisia ja tärkeä syy invaliditeettiin. Niihin on monta syytä, joista yksi leikkauksella hoidettava syy on kaulavaltimoiden ahtautuminen valtimonkovettumataudin vuoksi. Tämän vuoksi riski-iässä olevien ohimeneviksi aivoverenkiertohäiriöiksi sopivissa oireissa on kaulasuonet aiheellista tutkia ja ultraääni on ensimmäinen radiologinen menetelmä.

Doppler-ilmiö on käsitelty jossain yläasteen tai lukion fysiikassa. Idea on se, että liikkuvan materiaalin lähettämät ääniaallot muuttavat taajuuttaan liikkeen mukaan (insinöörit voi selittää paremmin). Kun ambulanssi lähestyy, piipaaääni kuulostaa muuttuvan korkeammaksi ja kun se loittonee, matalammaksi. Samoin toimivat liikkuvat verisolut suonessa. Tätä voidaan käyttää hyväksi ultraäänessä ja Dopplerin avulla pystytään mittaamaan liikkuvien verisolujen nopeutta. Ja kun tiedetään, että sama määrä nestettä liikkuu nopeammin kapeammassa kuin leveämmässä putkessa, voidaan tästä arvioida verisuonen mahdollista ahtaumaa. Epäselvää? Niin vähän mullekin.

Kaulasuonten Doppler-uä kertoo siis kaulasuonissa virtaavan veren nopeuden. Liian suuri virtausnopeus viittaa suonen ahtaumaan. Jos kaulavaltimo eli aivoihin happea kuljettava suoni on merkittävästi ahtautunut, altistuu potilas aivoverenkiertohäiriölle. Ja kun kirurgi tulee ja hoitaa suonen taas kauniiksi, vähenee aivoverenkiertohäiriöriski. Käytännössä pelkän ultraäänen perusteella ketään ei leikata vaan ahtaumaepäilyissä tehdään seuraavaksi TT, jossa nähdään verisuonen läpimitta suoraan eikä luoteta epäsuoriin merkkeihin. Ultraäänellä itse ahtaumaa ei välttämättä kunnolla näe.

Sekavasta vähemmän kaunis virsi, mutta kello on jo 23 ja mulla on työaamu.

22: defekografia

Radiologisilla tutkimuksilla voidaan tutkia paitsi elimistön rakennetta (anatomia), joissain tapauksissa myös sen toimintaa (fysiologia). Esimerkiksi aiemmin läpikäyty nielemisfunktiotutkimus kuvaa fysiologiaa eli nielun toimintaa. Lukijatoiveesta esittelen nyt toisenlaisen toimintakuvauksen.

Defekaatio tarkoittaa ulostamista, grafia kuvantamista. Defekografia on siis ulostamisen kuvaamista. Erilaisissa ulostamisvaivoissa voidaan haluta selvittää, että kuinka peräpää toimii. Oikein tyypillinen defekografiapotilas on aiemmin alateitse synnyttänyt 50-60-vuotias nainen, jonka ongelmana on ulostepidätyskyvyttömyys. Alatiesynnytyshän altistaa peräaukon sulkijalihasten heikkoudelle erityisesti, jos lantionpohjan lihakset eivät ole hyvässä kunnossa. Älkää kuitenkaan surko liikoja, alatiesynnyttäneet! Sektiosynnytys kun altistaa suolitukoksille. Äidin on kärsittävä jälkikasvunsa vuoksi niin monella tavalla.

Aiemmin defekografia tehtiin läpivalaisussa, jolloin potilaan peräsuoli täytettiin varjoainegeelillä, emättimeen laitettiin varjoaineeseen kastettu tamponi (jotta läpivalaisukuvista nähdään, missä emätin ulostaessa on), potilas istui ämpärillä ja läpivalaisulla kuvattiin, kun potilas ulosti varjoaineen ämpäriin. Varjoainepatsaan muodosta arvioitiin, kuinka peräsuolen seinämät ja limakalvot liikkuvat ulostamisen aikana. Minäkin olen näitä tutkimuksia tehnyt Jorvissa pari vuotta sitten joitakin kymmeniä. Nykyään monissa paikoissa vanha defekografia on hylätty ja tilalle on otettu magneettidefekografia. Siinä on muuten sama idea, mutta potilas kakkii peräsuoleensa laitetut varjoainegeelit selinmakuulla magneettiputkessa. Yllättäen tämä ei ole ihan niin mahdottoman vaikeaa kuin miltä se kuulostaa, sanovat potilaat. Tätä mä en sentään oo kokeillut. Magneettidefekografia on perinteistä läpivalaisudefekografiaa parempi siinä mielessä, että siinä nähdään myös kaikki peräsuolta ympäröivät rakenteet toisin kuin läpivalossa, jossa nähdään vain varjoaine ja luut. Siitä sitten arvioidaan, että kuinka se peräsuoli toimii.

Videolla ulostustapahtuma magneettikuvassa. Blogin kirjoittaja ei vastaa katsojan ajatuksista. Älä katso, jos kakkaaminen aiheuttaa pahoinvointia.

MR-defekografia, potilaalla on emättimen ja peräsuolen välisen seinämän heikkoutta, minkä vuoksi peräsuolen etuseinämä työntyy ulostaessa eteenpäin

21: lannerangan magneettikuvaus

Multa on otettu keuhkokuva ja nilkan natiiviröntgen. Mitään noista aiemmin kerrotuista hienoista tutkimuksista mulle ei oo onneksi tarvinnut tehdä. Mulle on kuitenkin tehty lannerangan magneetti syksyllä 2011, kun mulla oli kipua jaloissa ja pakaroissa ja sieltä löydettiin iso välilevytyrä, joka painoi hermojuuria. Se leikattiin jouluna 2011 ja mä olin vuoden kivuton. 19.12.2012 mulla alkoi uudestaan samantyyppinen kipu, mutta pelkurina en uskaltanut mennä uudestaan magneettiin. Jälkeenpäin se oli oikea ratkaisu, koska se parani sitten toukokuussa. Nyt on selkä oireeton (kop kop).

Lannerangan magneetti on kovin yleinen tutkimus. Se on myös kaikista paras tutkimus, jos epäillään hermojuuriongelmaa. Potilaalle se on periaatteessa helppo - siinä makaat selälläsi 20-30 min (käytännössä esim. mun selkä oli kipeä nimenomaan selinmakuulla ja ne 20 min oli tuskaa). Jos epäillään tulehdusta, kasvainta tai jos selkää on aiemmin leikattu, annetaan yleensä varjoainetta suoneen.

Muita lannerangan tutkimusmenetelmiä on ihan tavallinen röntgenkuva, josta näkee esim. nikamien asennon toisiinsa nähden. Kuvan voi ottaa myös eri asennoissa (esim. etu- ja taaksetaivutuksessa, jolloin nähdään, liikkuvatko nikamat toisiinsa nähden). TT:llä voi tutkia murtumia. Joskus, jos magneettia ei jostain syystä voida tehdä, voidaan potilaalle ruiskuttaa varjoainetta selkäydinnesteeseen ja tällä tavalla nähdä, painaako jokin prosessi (esim. välilevytyrä) hermojuuria.

Tää aihe sopii tähän hetkeen tosi hyvin, koska mä nyt just hermostuneena odottelen Töölön päivystyksessä ensimmäistä lannerangan magneettia, joka mun pitää lausua ihan ite. Jumpe sentään.

Nuoren miehen lanneranka, alimmassa nikamavälissä on pieni välilevytyrä

20: sepelvaltimoiden TT-angio

Meikkuun on tullut uusi hieno TT-laite. Mä sain luvan mennä tänään äimistelemään, kun sille kehiteltiin sydämen tutkimusohjelmia. Hurjan kiinnostavaa mun mielestä, mutta en pitkästytä lukijoita sillä.

Sepelvaltimotauti on varsin yleinen sydänsairaus. Siinä sydänlihakseen happea tuovissa valtimoissa (sepelvaltimoissa) on ahtautumia ja niihin kehittyy huonolla tuurilla sydäninfarktin aiheuttavia tukoksia. Nykyään sepelvaltimotautia voidaan hoitaa monin tavoin, joista Vilunki tietää paljon enemmän kuin minä. Yksi hoitomuoto on pallolaajennukset samaan tapaan kuin alaraajoissa sekä suonten stenttaukset eli aukipitävän putken asennus suonen sisään. Toisin kuin alaraajoissa, sepelvaltimoiden angiografiat tekee kardiologi (sisätautilääkäri) eikä radiologi. Perinteinen angiografia on kovin työläs ja kun tauti on yleinen, eivät kardiologit muuta ehtisi tehdäkään kuin angioita, jos ihan jokainen rintakipuilija pitäisi angioida. Niinpä on kehitetty muita tutkimusmenetelmiä, joista sepelvaltimoiden TT-angiografia on yksi. Ne tulee jatkossa olemaan mun perustyötä.

Sepelvaltimoiden TT-angiokuvassa ruiskutetaan varjoainetta suoneen ja kuvataan sydän TT:llä siinä vaiheessa, kun varjoaine on sepelvaltimoissa. Koska sepelvaltimo on läpimitaltaan melko pieni, olisi erittäin tärkeää saada vähän liikkuneet kuvat, liike näet hankaloittaa TT-tutkimuksen tulkintaa. Tämä on tietysti haaste, koska sydän liikkuu jatkuvasti. Tähän on joku fiksu ihminen keksinyt, että voidaan EKG:sta seurata, koska sydän olisi mahdollisimman eniten paikallaan ja kuvata juuri sillä hetkellä. Ja kun nykyiset hienot TT-laitteet saavat kuvattua sydämen 75 millisekunnissa, saadaan niillä käsittämättömän hienoa kuvaa pikkuriikkisellä sädeannoksella (sori, unohdin ottaa mallikuvia).

Sepelvaltimoiden TT-angio sopii erityisesti niille, joilla sepelvaltimotaudin riski arvioidaan vähäiseksi, koska runsaat kalkkeumat vaikeuttavat sen tulkintaa eikä siinä voida tehdä toimenpiteitä (esim. niitä pallolaajennuksia). Se sopii siis erittäin hyvin perinteisen angion pariksi, koska se on taas suositeltava etenkin niille potilaille, joiden sepelvaltimotaudin riski arvioidaan korkeaksi. Match made in heaven.

19: FAST

FAST (focused assessment with sonography for trauma) on yleensä ensimmäinen vakavasti vammautuneelle potilaalle tehtävä radiologinen tutkimus. Ambulanssimiehistö pyrkii stabiloimaan potilaan ennen kuljetusta sairaalaan. Sairaalassa hoitava traumatologi tekee ensiarvion kuultuaan ambulanssimiehistön raportin. Ensiarvion aikana hoitajat asettavat potilaalle tippoja, mittaavat verenpaineen ja happisaturaation sekä positavat potilaan vaatteet. Tämän jälkeen traumatologi pyytää FASTin. Valot sammutetaan ja radiologi on 10-20 sekunnin ajan tähti. FASTin tarkoitus ei ole tutkia elimiä vaan poissulkea suuret vuodot sydänpussista, vatsaontelosta ja keuhkopusseista. Nämä näkee nopeasti. Jos suuria nestekertymiä ei ole, voidaan potilaan tilaa vielä stabiloida ja ottaa keuhkojen ja lantion natiivikuvaukset. Tämän jälkeen potilas viedään TT:aan ja häneltä kuvataan yleensä aina pää, kaularanka ja vartalo. Jos FASTissa nähdään runsaasti nestettä eli suuri vuoto, saatetaan potilas viedä saman tien leikkaussaliin. Näin kävi kerran minun päivystyksessäni, mutta silloin tutkimuksen teki päivystyskaveri. Onneksi se on harvinaista.

17: kaularangan tietokonetomografia

Töölön yössä mun kauneusunia häiritsee useimmin pään TT tai kaularangan TT tai molemmat. Kaularankaa ei käytännössä ikinä kuvata TT:llä muuten kuin vammatapauksissa, mutta niissä TT on ehdottomasti se oikea tutkimus. Jos epäillään kaularangan murtumaa, ei kaularangan röntgenkuva ole kelvollinen. Sillä ei murtumaa voi poissulkea ja toisaalta jos siinä näkyy murtuma, täytyy kaularangan TT kuvata kuitenkin eli kaularangan kuvaaminen natiiviröntgenillä traumatilanteessa on väärä ratkaisu. Eri asia toki kroonisemmissa vaivoissa ja esim. leikkauksen jälkeisessä seurannassa.

Kaularangan TT-tutkimus tehdään ns. luuasetuksin eli varsin vähin sätein (luun ja pehmytkudoksen välinen luontainen tiheysero on niin suuri, ettei säteitä tarvitse yhtä paljon kuin eri pehmytkudoksia keskenään vertaillessa. Potilas makaa selällään eikä kauluri haittaa tutkimusta. Hoitaja tekee poikkileikekuvista sivusuuntaiset ja joskus myös etusuuntaiset reformaatit. Kuvista näkee hyvin mahdolliset nikamien murtumat ja sijoiltaanmenot. Jos epäillään esimerkiksi selkäydintä painavaa verenvuotoa, tarvitaan magneettikuvausta.

17: aivojen magneettikuvaus

Magneetti sopii erityisen hyvin aivojen kuvantamiseen. Aivot pysyvät paikallaan hengityksestä huolimatta, joten jos kestää maata ahtaassa kammiossa pää pienessä häkissä, on tutkimus helppo. Lisäksi aivojen magneettikuvat on mun mielestä yksiä esteettisesti kauneimmista kuvista.

Kuten aivojen TT-postissa esittelin, magneetti on TT:tä herkempi ja tarkempi melkein kaikissa aivosairauksissa, mutta huonomman saatavuutensa ja hitautensa vuoksi, mutta kiireettömissä jutuissa se on ylivertainen. Monia tauteja ei TT:llä pysty lainkaan arvioimaan. Moni tautiepäily syntyy TT:llä ja löydöstä selvitellään lähemmin magneetilla.

Mun piti mennä helmikuussa ekaa kertaa tutustumaan pään magneettiin, mutta se lykkääntyy eteenpäin sijoitusmuutosten vuoksi. Helmikuussa mulla on kuvatentti, jota varten mun pitää sit vain lukea kirjoista että mitä sieltä etsitään.

Normaalit aivot poikkileikkeissä (ns. aksiaalileikkeet)

Normaalit aivot koronaalileikkeissä

Yksittäinen normaalien aivojen varjoainetehosteinen sagittaalileike keskiviivasta

Eikö olekin kauniita kuvia?

16: nilkan natiiviröntgenkuva

Nyt tasapainoillaan liukkaan ja pitävän välillä. Tilannetta komplisoi vielä joillekin jalkakäytäville jo ripoteltu hiekka, joka muljuu kengän alla. Mä oon tällä kaudella jo kerran horjahtanut kadulla olevaan kuoppaan, mutta en onneksi kaatunut. Mä oon ihan aktiivisesti pyrkinyt harjoittamaan nilkkoja tukevia lihaksia, koska mä oon kömpelö ja nyrjäyttänyt nilkkani jo useamman kerran. Koskaan ei oo murtunut. Monella murtuu.

Nilkkamurtumaepäilyssä perustutkimus on tavallinen natiiviröntgen, josta kuvataan kolme projektiota: suora etukuva, suora sivukuva sekä nivelraon suuntainen viisto, ns. mortise-projektio. Näistä sitten arvioidaan murtumia ja murtuman mahdollista epävakautta. Ihan jokaista nyrjähdystä ei tarvitse kuvata, on olemassa kliiniseen tutkimukseen perustuvat säännöt siitä, kuka kuvauksen tarvitsee.

Sääressä on kaksi luuta: sääriluu (tibia) ja pohjeluu (fibula). Sääriluu on tunnettavissa koko matkallaan säären etupinnalla, pohjeluu vain polven ulkosivulla ja nilkassa ulkosyrjällä. Molemmin puolin nilkassa tuntuvat pallukat ovat kehräsluita eli malleoleja, jotka eivät ole itsenäisiä luita vaan tibian (sisäkehränen) ja fibulan (ulkokehränen) ulkonevia osia. Tibia ja fibula niveltyvät nilkassa telaluuhun (talus), joka niveltyy edelleen kantaluuhun ja nilkan pikkuluihin.

Normaali nilkan etuprojektio

Normaali nilkan viistokuva 

Normaali nilkan sivukuva

Yleisimmässä nilkkamurtumassa ulkokehränen murtuu, joskus myös sisäkehränen ja ns. takakolmio, joka sijaitsee sääriluun nivelpinnan takaosassa. Nilkan pikkuluiden murtumia on joskus varsin hankala havaita tavallisesta röntgenkuvasta, niitä epäiltäessä tehdään usein TT.

Punaisella merkitty sisäkehräsen murtuma

Punaisella merkitty sisäkehräsen, sinisellä ulkokehräsen murtuma

Sinisellä merkitty ulkokehräsen, vihreällä takakolmion murtuma

Lopuksi vielä tarina Handymanista. Me oltiin eilen Kantsun Prismassa, jossa soi joululaulut. Handymania ärsytti tarina Tonttu Torvisesta, koska on todella kömpelöä sanoa, että "Tonttu Torvinen on salainen". Kun kerroin vielä tarkemmin, että hän urkkii, kurkkii, vakoilee ja sitten raportoi, kelle Pukki tänä vuonna lahjat antaa voi, hänellä on kuulolaitteet ja kiikarit sekä hän kirjaa vääryyksiä sillä tarkkuudella, että Liisa on nakellut niskojaan. Handymanilla oli tällaiselle tyypille tarkka määritelmä: "Saatanan liero!" Mä nauran edelleen.

15: nielemisfunktiotutkimus

Tähän postaukseen mun piti ottaa töistä filmi mukaan, mutta unohdin. Nielemisfunktio on yksi mun inhokkitutkimuksista sen takia, että vaikka mä osaan tehdä sen ja saan todella kauniita kuvia, en osaa tulkita niitä. Siitä tulee ikävä olo.

Suurin osa nielemisfunktiotutkittavista on Meilahdessa korvalääkäreiden lähettämiä, pienempi osa neurologien lähettämiä. Potilasryhmiä on karkeasti kaksi: nuorehkot-keski-ikäiset naiset, joilla on palan tunne kurkussa sekä vanhukset, joita yskittää syödessä tai joilla on muuten nielemisongelmia. Tyypillisesti ensimmäisestä ryhmästä ei tutkimuksissa löydy mitään ja toisella ryhmällä menee niellessä tavaraa henkitorveen. Tämä jako on käytännössä niin selvä, että voitaisiin melkein lopettaa tutkimukset kokonaan. Joskus aikoja sitten tätä käytettiin myös nielun kasvainten etsimiseen, mutta nykyään korvalääkäri on tähystänyt palantunteisten nielun jo ja nähnyt mahdollisen syövän jo tähystyksessä. Vain normaalilöydöksin tähystettyjä läpivalaistaan.

Nielemisfunktiotutkimus on siis läpivalaisututkimus. Tutkimuksessa tutkittavalle annetaan suuhun varjoainetta eri konsistensseissa (nestemäistä, kiisselimäistä ja keksiin sekoitettua), potilas nielee varjoaineen ja nielemistapahtuma kuvataan läpivalolla. Videolta päästään seuraamaan suupalan etenemistä nielussa ja monimutkaisen nielemisrefleksin toimintaa. Nielemisessähän vain ensimmäinen vaihe on tahdonalainen ja loppu menee automaattisesti refleksillä, minkä takia myös päällä seisten voi niellä.

Mä en nyt saa tästä mitään muuta sanottua, kun en juuri asiasta mitään ymmärrä.

Doping- ja TT-fani -80

Mua ei kiinnosta kilpaurheilu juuri lainkaan. Yritän pysyä jotenkin messissä ajankohtaisissa urheiluasioissa, jotta osaisi osallistua kahvipöytäkeskusteluun ja kysyä Isiltä, että mitä mieltä se on mäkihypyn/jääkiekon/kuulantyönnön/insert-any-sport-here jännittävästä tilanteesta. Sinänsä mulle on ihan sama, kuka voittaa. Mä oon sitä vastoin viime aikoina kiinnostunut dopingista ihan tosissani. Se on ilmiönä mun mielestä niin kerrassaan kummallinen, että se todella kiehtoo mua. Vuosi sitten me käytiin katsomassa Sinivalkoinen valhe ja siitä mun dopingfanitus oikeastaan lähti. Mä en tosiaan ymmärrä, että kuinka valtiota voi kiinnostaa niin kovasti joku juoksukisa. Eikö valtion pitäisi olla kiinnostunut vakavista asioista? Ei kai kukaan nyt osta hollantilaisia luistimia ihan vain sen takia, että joku hollantilainen luistelee paremmin kuin belgialainen? Jotenkin sen yksittäisen ihmisen ajatuskulkua on helpompi seurata. "Ku mä asun täällä DDR:ssä, niin voin ees joskus päästä rautaesiripun taakse jos mä otan nyt tätä testoo." tai "En mä oikeen tiiä että mitä mä haluisin tehdä isona. Voisinko mä tehdä tästä harrastuksesta työn? Vähän niinku Picasso?"

Arto Halosta tää dopingjuttu vaikuttaa kiehtovan yhtä paljon kuin mua, koska se teki toisen leffan dopingista, nimittäin Isänmaallinen mies tuli ensi-iltaan viikko sitten. Mulla oli jäljellä toissavuonna firman joululahjaksi saamiani tän vuoden lopussa happanevia kulttuuriseteleitä, joten vein Handymanin synttärileffaan Kinopalatsiin. Mä kyllä tykkäsin. Tällä kertaa tyylilajina on musta komedia, viime vuonna kyseessä oli siis dokumentti. Hahmot oli ihan mielettömiä. Mä en oo seurannut 70-80-luvun hiihtokuvioita, joten Hiihtoliiton johto oli mulle vähän tuntematonta, mutta hauskoja tyyppejä ja  etenkin Marjatta Karhumäki (ilmiselvä Marja-Liisa Kirvesniemi) oli ihan hulvaton. Naispäähahmo, Pamela Tolan esittämä "Aino Turpeinen" (=Marjo Matikainen?) oli söötti mutta ihmisenä vähän kummallinen. Martti Suosalon esittämä miespäähahmo Toivo oli herttainen ja mukava. Juoni oli aika heppoinen, mutta elokuva oli 80-luvun ja etenkin dopingin kuvauksena loistava. Lääkäri mussa pohti, että tuleeko hiihtäjille raudankertymäongelmaa, kun saavat verensiirtoja yhtä paljon kuin leukemialapset. No, tää arvostelu oli aika huono, mutta kyllä muutkin osaa. Demari haukkui kaiken ja Yle oli pettynyt näyttelijöiden hiihtotekniikkaan.

Mä en oo oikein ikinä ehtinyt innostumaan bändeistä silloin kun ne oli in. Mä järkytyin, että mun paras kaveri on pahis, kun se oli saanut 9-vuotiaana Roxeten kasetin. Esiteininä mä en päässyt NKOTB:n kelkkaan enkä teininä tajunnut Take Thatia. Viime vuosina mä oon innostunut Robbie Williamsista ja nyt viisi vuotta Take Thatin yhteenpalaamisesta oon ihan haltioissani TT:n uudesta materiaalista. Pitäisi varmaankin hommata joku Take That -levy, koska nyt mä kuuntelen kotona jatkuvasti repeatilla Patiencea ja The Floodia. Take That jee!

Elämyskameli suosittelee
Take That

14: pleurapunktio

Pleura eli keuhkopussi on kaksilehtinen pussimainen elin. Sisempi lehti verhoaa keuhkoa ja ulompi lehti on kiinni rintakehän seinämässä. Normaalisti keuhkopussissa on muutama millilitra nestettä, joka sallii keuhkon kitkattoman hengitysliikkeen. Erilaiset sairaudentilat saattavat lisätä tämän nesteen määrää ja/tai muuttaa sen koostumusta. Esimerkiksi kylkiluunmurtumassa saattaa keuhkopussiin vuotaa verta, lymfoomassa rasvaa sisältävää maitiaisnestettä, sydämen vajaatoiminnassa kirkasta vähän proteiinia sisältävää nestettä, bakteeritulehduksessa märkää ja keuhkosyövässä kirkasta runsaasti proteiinia sisältävää nestettä. Nesteen lisääntymistä on helppo epäillä tavallisesta thoraxkuvasta tai CT-tutkimuksesta, mutta sen koostumusta ei voida tarkemmin arvioida ilman näytettä. Niinpä sellainen aina halutaan, joten on tehtävä pleurapunktio.

Monessa sairaalassa hoitava lääkäri tekee pleurapunktiot, koska kun nestettä on runsaasti, ei se ole mitenkään kummallinen temppu. Helsingin seudulla kuitenkin on tapana pyytää radiologia tekemään melkein ne kaikki (no, anestesiologit tekevät ne tehoilla joskus).  Kovin usein nesteen tyhjennyksen tarkoituksena on selvittää, mitä nestettä se on eli hakea sieltä näytteet, mutta usein toimenpiteellä on myös hoidollinen merkitys. Jos nestettä on paljon, sen poistaminen helpottaa hengitystä. Etenkin silloin, kun nesteen syy tiedetään (esim. levinnyt syöpä), ei yleensä näytteitä tarvita, mutta silloin pleuran tyhjentäminen on yölläkin järkevää, jos sillä saadaan tuskaa vähennettyä.

Pleurapunktiossa aina ekana katsotaan ultraäänellä, missä nestettä on. Ihanteellisesti potilas istuu sängyn laidalla lievässä etukenossa selkä radiologiin päin. Jos potilas on huonossa kunnossa, voidaan pleuraa tyhjentää myös kylkimakuulla, jos nestettä on runsaasti. Selkä pestään pistopaikalta. Iho ja pleuran pinta puudutetaan (pleura on kovin tuntoherkkä) ja tämän jälkeen viedään pleuraonteloon neulan avulla ohut muoviletku, käytännössä samanlainen härveli kuin jos on tiputuksessa. Sitten imetään nestettä ulos. Puudutus pistää ikävästi, mutta sen jälkeen toimenpide on kivuton. Lopuksi laitetaan laastari selkään ja potilas saa käydä selälleen 1-2 tunniksi.

Kun nestettä on paljon, on toimenpide varsin turvallinen, mutta jos nestettä on vain ihan pikkuisen, on vaara keuhkon pinnan puhkeamisesta ja mahdollisesta (yleensä itsestään rajoittuvasta) ilmarinnasta. Nestettä voidaan poistaa kerralla 1,5 litraa (ensimmäisellä kerralla korkeintaan 1 litra), sillä liika nesteenpoisto rasittaa sydäntä. Joskus kovin sydänsairailla ihmisillä ei uskalleta poistaa edes litraa. Joskus, jos pleurapunktioita on tehty usein ja potilas on kohtuullisen hyvässä kunnossa (esim. sydämeltään terve nuori rintasyöpäpotilas), voidaan hoitavan lääkärin kehotuksesta ottaa enemmänkin. Kuitenkaan ainakaan minä en suostu ketään pistämään molempiin pleuroihin samana päivänä tämän pienen ilmarintariskin vuoksi. En halua sitä ainakaan molemmin puolin.

Pleurapunktio kuulostaa hurjalta, mutta se on ehkä yleisin niistä hommista, joihin potilaat tulevat ihan kauhuissaan ja lopuksi toteavat melkein harmistuneina, että ei olisi kannattanut jännittää. Toivottavasti ette siihen joudu, rakkat lukijat, mutta jos joudutte, älkää pelätkö.

13: peniksen magneettitutkimus

Handyman ja Hullu Hattara ovat esittäneet toivomuksenaan kikkelin kuvantamista. Se on aika harvinaista. Ultraäänellä saatetaan tutkia verisuonia erektiohäiriöissä, läpivalaisulla virtsaputkea niin pikkuvauvoilla rakennehäiriöepäilyissä kuin aikuisilla vamman jälkeen tai muuten aiheutuneessa heikossa virtsasuihkussa ja magneetilla syöpätapauksissa sekä peniksen käyryyttä ja erektiokipuja aiheuttavan Peyronien taudin epäilyssä. Läpivalaisuja tehdään viikottain, muita selvästi harvemmin.

Uretrokystografia eli läpivalaisulla tehtävä virtsaputken ja virtsarakon tutkimus on aika häijyn oloinen. Penis viritetään keskiaikaisen kidutusvälineen näköiseen härveliin, vedetään suoraksi ja rakko täytetään virtsaputken kautta varjoaineella ja kuvataan. Sitten potilas virtsaa varjoaineen ulos ja kuvataan lisää. Yllättäen potilaat eivät vaikuta kivuliailta. Joskus nuoret miehet kehittävät erektion ja nolostuvat, mutta se itse asiassa vain helpottaa tutkimusta, saadaan tosi hienoja kuvia. Joskus penistä pihdeissä kiskoessa tulee sellainen tunne, että palkkansa eteen voisi lähettää sähköpostejakin.

Mä olin marraskuussa perehtymässä vatsan alueen magneettikuvantamiseen. Siihen kuuluu myös urologinen kuvantaminen ja tutkimukseen sattui Peyronien tautia sairastava mies. Peyronien taudissa peniksen kalvoon kehittyy arpimaisia paksuuntumia, jotka kurovat ympäristöään, joten penis käy kovin käyräksi ja kurovat paksuuntumat aiheuttavat myös erektiokipua. Magneettikuvauksella saadaan tarkasti selvitettyä paksuuntumien paikat, jolloin urologi voi käydä ne poistamassa ja toisaalta sillä voidaan myös tutkia, onko kyseessä sittenkin syöpä.

Peniksen magneettikuvausta varten täytyy peniksen olla erektiossa. Koska on ilmeisesti aika vaikeaa pitää hyvää tasaista luonnollista erektiota yllä ahtaassa putkessa paikallaan maatessa, hoidetaan potilaalle erektio lääkityksellä. Suun kautta otettavat lääkkeet eivät ole tässä hyviä, koska ne vaativat seksuaalisen stimuluksen toimiakseen, joten on parasta käyttää penikseen pistettävää lääkettä. Tätä lääkettä käytetään myös tavallisen erektiohäiriön hoitoon (jos suun kautta otettavat lääkkeet eivät toimi), jolloin potilas itse pistää. Tutkimukseen tulevilla on kuitenkin harvoin tämä lääke käytössä, joten he eivät osaa käyttää sitä ja toki terveydenhuollon henkilöstö siis pistää. Hoitajia ujostuttaa koskea kikkeliin, joten he ovat päättäneet, että se on lääkärin homma. No mua ei pelota koskea penikseen, no problem. Pistoksen jälkeen penistä pitää hieroa, jotta lääke leviää tasaisesti. Sen saa potilas tehdä itse. Sitten kuvataan. Mä en osaa näitä juuri tulkita, mutta hienoja kuvia tulee.

Alhaalla molemmin puolin reidet, keskellä penis ja kivekset

Ns. T2-painotteinen kuva sivulta. Litteä valkoinen rakenne keskellä-oikealla on virtsarakko.

Sama leike ns. T1-painotuksella. Huomaa, että neste (virtsa) on tässä tummaa.

Toivottavasti nyt päivänsankari ilahtuu, kun on melkein tuhmia kuvia. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin - hyvää syntymäpäivää, Handyman! Hyvää viikonloppua kaikille! Toivottavasti tämä perjantai 13. päivä on rauhallinen.

12: alaraajalaskimoiden ultraääni

Laskimotukokset on yleisiä ja koska ne on yleisiä ja potentiaalisesti vaarallisia niin yleisö kuin lääkäritkin epäilee ihan jokaisesta jalkaoireesta laskimotukosta. Toki on tilanteita, joissa alaraajalaskimotukos on melkein jokaisen akuutin jalkaoireen taustalta poissuljettava - jos potilas on esim. sairastanut jo aiemman laskimotukoksen, hän on raskaana, hänellä on tiedossa oleva syöpä tai tukostaipumus, kannattaa se poissulkea.

Aiemmin laskimotukokset diagnosoitiin angiossa kivuliaasti, työläästi ja pitkällisesti. Nykyään tehdään käytännössä aina ultraäänitutkimus. Ultraääni on mahdottoman elegantti tapa löytää tulppa. Ideana on se, että laskimot ovat ohutseinämäisiä ja helposti lyttyyn meneviä. Valtimot sen sijaan ovat paksuseinämäisiä ja korkeapaineisia. Jos laskimossa on juoksevaa verta, saadaan se lyttyyn helposti anturilla painamalla. Jos laskimossa on kiinteää tavaraa eli tulppa, ei se mene lyttyyn vaikka kuinka painaisi. Ja kun yleensä laskimot ovat helposti löydettävissä,  on tutkimus varsin nopea. Ongelma on tietysti se, että yleensä tulppajalka on kipeä ja sit sitä täytyy vielä painaa, mutta kyllä sen herkemmätkin kestää. Ultraäänellä voidaan myös nähdä muita pohkeen turvotuksen tai kivun syitä kuten polvitaivekystan repeämä tai verenvuoto.

Alaraajalaskimoiden ultraäänitutkimuksia tehdään valtavan paljon. Ihan murto-osasta tulppa löytyy, mutta kuten viattomia umpilisäkkeitä pitää poistaa, jotta yksikään tulehtunut ei jää poistamatta, täytyy meidän hinkata paljon normaaleja jalkoja, jotta hoitavien lääkäreiden tulppaepäilyherkkyys ei vähene.

11: ranteen natiiviröntgen

Me käytiin eilen Pumpumkatin kanssa vesijuoksemassa. Muistin tällä kertaa mennä, jee! Katti oli uitettu koira koko ajan, kun oli ajatellut reippaana kävellä Kalliosta Mäkelänrinteeseen, mutta ei ollut laskenut räntäsadetta. Mä tulin liukkautta ja yleistä kurjuutta kammoksuen bussilla. Huonosti kävi kyllä toiseen suuntaan, kun HSL järjesti mulle kepposen ja suostui kuljettamaan vain pätkän matkaa ja sit mä kävelin jäätävässä vesisateessa ketullisen liukasta jalkakäytävää kilometrin melkein pelkkää alamäkeä. Siinä meni varmaan 20 min. Liukkaus. Mä tiedän inhoavani sitä, mutta ennen liukasta mä en muistakaan, että kuinka paljon. Jumankekka sentään, nyt on taas kävelyajat ohi.

Ranne on monimutkainen kapine. Ranteessa käsi niveltyy kyynärvarteen. Kyynärvarren luita on kaksi: värttinäluu eli radius peukalon puolella ja kyynärluu eli ulna pikkusormen puolella. Näistä ulna muodostaa kyynärpään "patin" niveltyessään olkaluuhun. Lisäksi ranteessa on kahdeksan pikkuluuta, joista tavallisimmin murtuva luu on veneluu, joka sijaitsee peukalon puolella värttinäluun jatkeena. Näiden kahdeksan pikkuluun ulkoa opettelu lääkiksessä on tuskaa ja siihen ovatkin hupaisat jenkit kehittäneet pikkutuhman muistisäännön: Scared Lovers Try Positions That They Can't Handle (scaphoideum-lunatum-triquetrum-pisiforme-trapezium-trapezoideum-capitatum-hamatum)(muistin kaikki katsomatta kirjasta!).

Ranteesta otetaan kaksi projektiota: etu- ja sivukuvat. Jos epäillään veneluun murtumaa, voidaan ottaa vielä erikseen veneluukuvia. Veneluun murtumat näkyvät joskus todella huonosti tavallisessa natiivikuvassa ja tuolloin ranteesta voidaankin joutua ottamaan tietokonekuvaus. Myös monimutkaisia murtumia halutaan joskus selvitellä TT:llä.

Normaali, ehjä ranne

Normaali ranne sivusta

Aikuisten yleisin murtuma sijaitsee ranteessa, se on värttinäluun distaalipään (vartalosta kaukaisempi pää, ei siis kyynärpäässä) murtuma. Suomessa murtuu 15000 värttinäluuta vuosittain ranteesta (jokunen murtuu kyynärpäästäkin). Valtaosa näistä hoidetaan paikalleenvedolla ja kipsillä, jotkin joudutaan leikkaamaan. Yleisin vammamekanismi on kaatuminen ja etenkin liukkailla keleillä värttinäluita rusahtelee poikki siellä täällä. Uutterat traumapäivystäjät ympäri Suomen ja maailman vetävät niitä paikalleen. Värttinäluun murtumassa saa myös kyynärluun puikkolisäke (ranteessa kyynärluun pään nysty) murtua, mutta jos kyynärluu murtuu mistään muusta kohdasta, on kyseessä kyynärvarren murtuma, jonka hoito on erilainen.

Vasemman värttinäluun distaalinen murtuma. Huomaa, että kyynärluun puikkolisäke on irtokappaleena.

Radiusmurtuma, jossa on lievää kallistumaa kämmenselän suuntaan.

Ei, mun ranne ei murtunut, vaikka olikin liukasta ja alamäki ja inhottavaa. Vielä inhottavampaa on, kun tuo loskaliukkaus jäätyy ja jalkakäytävät on muhkuraista jäätä. Mut tänään mä päivystän Töölössä ja lausun jokusen ranteen, joissa on toinen toistaan ikävämpiä murtumia. Toivottavasti ei nähdä, olkaa varovaisia!

10: pään tietokonetomografia

Noin fiilispohjalta sanoisin, että yleisin TT-tutkimus on pää. Aikuisten aivoja kun ei pystytä ilman leiketutkimusta tutkimaan (vauvoilla aivoja voidaan tutkia ultraäänellä aukileen kautta). TT on tosi hyvä akuuteissa jutuissa, etenkin vammoissa. Magneetti on herkempi ja tarkempi monissa asioissa, mutta etenkin päivystystilanteessa TT:llä on monia etuja magneettiin nähden. Ensinnäkin se on tosi paljon nopeampi. Potilas on in and out TT-huoneesta viidessä minuutissa ja itse kuvaus kestää muutaman sekunnin, kun magneetissa pitää pysyä paikallaan puolisen tuntia.

Vartalon TT:ssä on helposti 1000 kuvaa kaikkine eri suuntineen (se siis kuvataan leikepakkana ja hoitaja tekee tästä raakadatasta eri suuntaiset reformaatit, esim. siis "edestä" tai "sivulta"), pää on sen verran kompaktimpi laitos, että kaikkiaan joku 60-80 kuvaa riittää. Näin ollen pää on huomattavasti nopeampi katsoa ja lausua kuin vartalo. Yleensä pää kuvataan ilman varjoainetta, mutta varjoaineellakin on mahdollista kuvata etenkin, jos epäillään syövän etäpesäkkeitä. Toisin kuin vartalossa, kuvataan pää aina myös ilman varjoainetta, jotta voidaan etsiä muutoksia.

Viime viikolla lehdessä kerrottiin, että Meilahden sairaalassa on maailman tehokkain aivoinfarktin hoitoketju. Jee mekin ollaan osa sitä! Kun aivoinfarktiepäily tulee sairaalaan, viedään hänet päivystyspoliklinikalla suoraan TT-huoneeseen. Neurologi tutkii hänet siellä. Saman tien hälytetään myös radiologi. Kun tutkimus on valmis (muutama minuutti), kuvataan pää ja radiologi katsoo heti, onko siellä estettä liuotushoidolle (käytännössä verenvuotoa). Jos vuotoa ei löydy ja liuotushoidon kriteerit täyttyvät, voidaan liuotushoito aloittaa jo TT-pöydällä. TT:llä ei käytännössä aivan tuoretta aivoinfarktia voi nähdä, ensimmäiset merkit nähdään muutaman tunnin kuluttua oireiden alusta, mutta hoito pitää aloittaa jo ennen sitä. Magneettitutkimuksessa nähdään aivoinfarktimuutoksia jo hyvin varhain, muutaman minuutin kuluttua oireista, mutta magneettitutkimus ei ym. syistä sovellu akuutisti sairaalle aivoinfarktiepäilypotilaalle. Epäselvissä tapauksissa tehdään perfuusiotutkimus, jossa seurataan varjoaineen kulkua aivoissa (infarktialueella veri virtaa hitaammin) ja joskus neurologi haluaa meidän tutkivan myös kaulaverisuonet TT:llä.

Toinen hyvin yleinen syy ottaa aivojen TT-tutkimus päivystysaikaan on vamma. Töölössä saa lausua ympäri Uuttamaata ja Kymeä otettuja päänkolauttajia yöt läpeensä. Toisaalta tutkimus on hyvä ja vaivaton ja vaikka siitä tuleekin melko lailla säteilyä, on se useassa tapauksessa pienempi paha kuin aivoverenvuodon riski. Toki joskus toivoisi, että jos lähete on "kolautti päänsä ovenkarmiin, ei kaatumista tai muistinmenetystä", ei ihan välttämättä tarvitsisi sädettää. Kun kello on 3:30, oon mäkin todennäköisesti matkalla ppkl:lle kolauttanut pääni johonkin.

9: kaulan ultraääni

Ultraäänellä tutkitaan pehmytosia. Vatsa käytiin jo läpi. Kaula on toinen yleinen uä-kohde, koska siinä on paljon rakenteita pinnassa ja ultraäänellä ne on varsin helppo tunnistaa. Kaulalla on kilpirauhanen, sylkirauhaset (etenkin leuanalussylkirauhaset näkyvät hyvin ja kun anturia nostaa poskelle korvan eteen, näkyvät myös poskisylkirauhaset). Kaulalla on myös paljon imusolmukkeita, joiden koon muutoksia voidaan seurata. Hammasinfektioissa voidaan etsiä paiseita lihasten välistä. Kaulan ultraäänen tilaa yleensä yleislääkäri, korvalääkäri tai sisätautilääkäri. Yleisin syy kaulan ultraäänipyyntöön on jonkinlainen patti kaulalla. Suuret kaulaverisuonet ovat tutkittavissa, mutta niiden virtauksia ei tavallisessa kaulan ultraäänessä mitata vaan niistä kiinnostunut lääkäri tilaa kaulaverisuonten doppler-ultraäänen ja hän on yleensä neurologi.

Kaulan ultraääni on potilaalle kivuton niin kauan, kun ei haluta ottaa näytteitä. Jotta kaula saadaan kunnolla esille, asetetaan tyyny selinmakuulla olevan potilaan hartioiden alle, jolloin pää taipuu taaksepäin ja kaula on helpommin lähestyttävissä. Tämä saattaa toki niskavaivaisille olla hankala asento, mutta etenkin lyhytkaulaisia ihmisiä on erittäin vaikeaa tutkia, jos leuka on alaspäin tai edes suorassa. Potilas ei voi kaulaa tutkittaessa puhua, koska kurkunpään heiluminen liikuttaa lähellä keskilinjaa olevia rakenteita siinä määrin, että esim. kilpirauhasen arviointi on aika vaikeaa. 

Kilpirauhanen on työläs elin. Varsin suurella osalla väestöstä siihen kehittyy jonkinlaisia kyhmyjä - valtaosa harmittomia - ja vaikka jotkin uä-piirteet viittaavat vahvasti hyvänlaatuisuuteen, ei ultraääni poissulje syöpää. Niinpä niistä otetaan näytteitä. Paljon. Kilpirauhanen on näytteenottokohtana melko vaivaton: näkyy hyvin, on pinnassa eikä ole yleensä potilaallekaan kovin kivulias, aiheuttaa moinen näytteenotto ja vastausten odottelu paljon huolta potilaalle ja toki työtä systeemille. Kilpirauhasen näytteenotossa ongelmia joskus tuottavat aivan vieritse kulkeva kaulavaltimo ja potilaan kammotus neulasta kaulalla. Kilpirauhaskyhmyn ohutneulanäyte on kuitenkin yksi yleisimmistä ja useimmiten onnistuneista pistoista, mitä radiologi tekee.

Toki kaulalta otetaan näytteitä muualtakin kuin kilpirauhasesta. Sylkirauhasten kasvaimet, suurentuneet imusolmukkeet ja paiseet nyt esimerkkinä. Nämäkin ovat kovin tavallisia, suuressa ultraääniyksikössä päivittäisiä. Sellaista neulansohottamista se radiologia on. Toisaalta kyllä mäkin haluisin, että mun patista otettaisiin näyte sillä lailla, että nähdään se neula siellä oikeassa paikassa vrt. ihan käsikopelolla vaan.

8: alaraajavaltimoiden angiografia

Angiografia tarkoittaa verisuonten kuvantamista. Perinteisessä angiografiassa (digital subtraction angiography) verisuoneen uitetaan katetri, jonka kautta injisoidaan varjoainetta ja kuvataan läpivalaisulaitteen kaltaisella angiolaitteella, kuinka verisuonet täyttyvät varjoaineella. TT-angiografiassa sama tehdään TT-kuvalla ja magneettiangiografiassa magneettilaitteella. Nyt käsitellään perinteistä angiografiaa.

Verisuonten kovettumasairaudessa (ateroskleroosi) verisuonten (käytännössä puhutaan nyt valtimoista) seinät muuttuvat kimmoisista koviksi ja niihin kehittyy kaventumaa aiheuttavia seinämäpaksuuntumia. Sydänlihasta ruokkivien valtimoiden ateroskleroosia kutsutaan sepelvaltimotaudiksi ja sen tutkiminen ja hoitaminen on kardiologien ja sydänkirurgien vastuulla. Alaraajoissa valtimonkovettumatauti aiheuttaa katkokävelyoiretta ja kuoliota ja sitä voidaan hoitaa lääkityksellä, ohitusleikkauksella tai pallolaajennuksin.

Alaraajan valtimonkovettumatautia epäiltäessä yleensä ensimmäinen tutkimus potilaan haastattelun jälkeen on verenpaineen mittaaminen nilkasta ja kädestä. Nilkan verenpaineen pitäisi olla kättä korkeampi. Jos näin ei ole, syntyy epäily alaraajan verenkierron riittämättömyydestä. Sitä sitten tutkitaan jollain angiografialla. Perinteisellä angiografialla tutkitaan alaraajan verisuonia ja jos sopiva kaventuma löytyy, voidaan se pallolaajentaa. Pallolaajennuksessa suonen kaventuman kohdalle viedään karan avulla paikalla laajennettava pallo, jota laajentamalla saadaan kaventuma laajennettua ja verenkierto parannettua. Pallolaajennusta varten kaventuman pitää olla paikallinen. Mikäli kovin pitkä suonenpätkä on kaventunut, on ohitusleikkaus parempi valinta.

7: nenän sivuonteloiden natiiviröntgen

Mä muistan, kuinka lääkiksessä kolmantena vuonna puhuttiin infektioista ja luennoitsija oli kirjoittanut kalvolle (piirtoheitin!), että infektioselvittelyissä otetaan labroja, thx, vatsan uä ja NSO. Mä en ollut ikinä kuullut nso-lyhennettä enkä lainkaan keksinyt, mitä se voisi tarkoittaa. Jouduin ihan viittaamaan ja kysymään. Nenän SivuOnteloiden röntgen. Kummallinen lyhenne, yleensä kun lääketieteessä kaikki lyhenteet tuppaavat tulemaan latinasta.

Nenän sivuonteloita ovat poskiontelot (lääkärikielessä maksillaarisinukset), otsaontelot (frontaalisinukset), kitaontelot (sfenoidaalisinukset) ja seulalokerot (etmoidaalilokerot). Poskiontelot sijaitsevat poskilla nenän molemmin puolin, otsaontelot kulmakarvatasosta ylöspäin otsalla, kitaontelot nielun takaseinämän takana ja seulalokerot nenän takaosassa silmäkuoppien välissä. Kaikki ovat parillisia eli niitä on molemmin puolin, mutta ne eivät välttämättä ole symmetriset, kuten ei ihminen muutenkaan. Niiden tarkoituksena on tuottaa limaa nenän kosteutukseen ja antaa äänelle kaikupohjaa. Ne myös keventävät pään painoa ohentamalla luuta. Onteloita verhoaa limakalvo ja niistä on yhteys nenäkäytäviin, jonne limakalvon muodostama lima kulkeutuu.

Limakalvojen tulehtuessa esim. flunssassa liman eritys lisääntyy ja huonolla tuurilla nämä käytävät menevät tukkoon. Silloin limaa saattaa kertyä onteloon. Nuhapotilaalla seulalokerostot ovat käytännössä aina täynnä limaa - ääni honottaa ja saattaa olla päänsärkyä. Sivuontelotulehduksessa (sinuiitti) onteloon kertynyt lima on märkäistä eli siinä on liman seassa bakteereja ja niitä tuhoavia valkosoluja. Märkäinen sivuontelotulehdus vaatii kehittyäkseen vähintään 10 päivää eli aivan flunssan alkupäivinä poskilla tuntuva kipu ja paine eivät parane antibiootilla. Tyypillisesti sinuiittipotilaan flunssaoireet ovat saattaneet jo hiukan hellittää ja sitten lähteneet taas pahentumaan, poskilla on kipua, päätä särkee ja kuumekin nousee. Siinä tapauksessa tilanne tulkitaan sinuiitiksi ja hoidetaan antibiootilla.

Käypä hoito -suosituksessa nso-kuvausta suositellaan niille, joilla on toistuvia sivuontelotulehduksia, poikkeuksellisen voimakkaat oireet tai joilla epäillään tulehduksen komplisoitumista. Yleisimmin otetaan ns. kuutamokuva. Kuutamokuvassa potilaan suu on auki ja nenä ja leuka tasoa vasten ja säteet tulevat suoraan takaa. Tällöin poskiontelot näkyvät parhaiten, mutta myös otsaontelot näkyvät yleensä hyvin ja kitaonteloihinkin voidaan nähdä. Jos ontelossa näkyy vaakapinta, on kyseessä sinuiitti.

Normaali kuutamokuva

Oikealla (kuvassa vasemmalla) poskiontelotulehdus

Joissain tapauksissa otetaan myös etuprojektio, jossa otsa ja nenä ovat kiinni levyssä sekä suora sivuprojektio. Näistä nähdään kaikki ontelot, mutta toki sädeannos lisääntyy eikä silti päästä arvioimaan, onko jokin käytävä tukossa tai onko esim. polyyppitautia. Sitä varten voidaan sivuontelot kuvata myös TT:llä, jonka sädeannos on itse asiassa tässä kysymyksenasettelussa melko pieni, vain pikkuisen suurempi kuin kolmella nso-projektiolla.

6: pyelostomia

Radiologit tekevät aika paljon toimenpiteitä. Pääosa niistä on näytteenottoja erilaisista kasvaimista, nestekertymistä tai tulehduspesäkkeistä. Jotkut toimenpiteet ovat monimutkaisempia, mutta niillä saadaan joskus vältettyä suurempi operaatio. Aika klassinen radiologinen munuaistoimenpide on pyelostomiakatetrin asennus virtsanjohdintukoksen hoidoksi.

Käydään eka lyhyt kertaus virtsateistä. Veri virtaa munuaisissa, jotka suodattavat verestä kuona-aineita virtsaan. Munuaiset siirtävät erittämänsä virtsan munuaisaltaaseen ja siitä virtsa siirtyy edelleen putkimaista virtsanjohdinta pitkin virtsarakkoon ja edelleen virtsaputkea pitkin viemäriin, puun juurelle, kadulle tai vaippaan. Munuaisia ja virtsanjohtimia on yleensä ihmisellä kaksi, virtsarakkoja ja virtsaputkia yksi. Mikäli virtsanjohtimeen tulee tukos (esim. virtsatiekiven tai kasvaimen aiheuttama), muodostuu munuaisaltaaseen painetta, kun munuainen työntää sinne jatkuvasti lisää nestettä, joka ei pääse normaalisti ulos. Jos munuaisallas on pitkään paineinen, munuaisen toiminta huononee. Tällaisessa tilanteessa on paineen poistaminen ehdottoman tärkeää. Paras hoito tähän olisi tietysti alkuperäisen syyn poistaminen, mutta se ei aina (esim. levinneessä syövässä) onnistu ja joskus hoito onnistuu vasta paineen poistamisen jälkeen. Tällöin sairaalan pölyisestä kellarista etsitään sankariradiologi pelastamaan munuainen pyelostoomineen.

Pyelostomian ideana on ohjata erittynyt virtsa munuaisaltaasta ulos kyljestä ihon läpi asetetun muoviletkun kautta pussiin. Näin saadaan virtsateiden paine pois. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että potilaalla on pissaletku kyljessä, mikä on toki hankalaa, mutta toisaalta toimiva munuainenkin on kiva asia.

Pyelostomia tehdään potilaan maatessa kylki- ja vatsamakuun puolivälissä hoidettava kylki koholla. Toimenpide tehdään steriilisti, mikä tarkoittaa, että alue pestään tarkasti, potilas peitellään steriilein liinoin, toimenpidettä tekevä radiologi on pukeutunut steriileihin vaatteisiin ja kaikki välineet ovat steriilejä.

• Aluksi katsotaan ultraäänellä munuaisen paikka ja parhaiten pistoa varten tarjoutuva munuaispikari (=munuaisaltaan haara). 
• Pistetään neulalla iholta munuaispikariin. 
• Kun yhteys on saavutettu, tulee neulasta usein virtsaa. Tämän jälkeen ultraäänilaite laitetaan syrjään. 
• Neulan kautta ruiskutetaan varjoainetta ja läpivalaisulla tarkistetaan, että varjoaine etenee munuaisaltaaseen ja virtsanjohtimeen. 
• Neulan läpi laitetaan viulunkielikara eli ohut metallivaijeri. Tässä vaiheessa iho ja pistokäytävä puudutetaan. Periaatteessa voi puuduttaa heti aluksikin, mutta puuduteaine hieman huonontaa uä-näkyvyyttä eikä kaksi neulanpistoa ole kovinkaan paljon suurempi kipu kuin yksi neulanpisto.
• Neula poistetaan, viulunkielikara jätetään paikalleen. 
• Viulunkielikaran kautta munuaisaltaaseen uitetaan dilataattori eli 2-3 mm:n paksuinen muovinen putki laajentamaan pistokanavaa.
• Viulunkielikara poistetaan.
• Dilataattorin kautta ruiskutetaan varjoainetta, jotta varmistutaan, että ollaan edelleen oikeassa paikassa.
• Dilataattorin kautta uitetaan viulunkieltä paksumpi vaijeri, ns. J-kara, munuaisaltaaseen.
• Dilataattori poistetaan.
• J-karaa pitkin uitetaan noin 3 mm:n paksuinen katetri jäykistäjän avulla paikalleen. J-kara ja jäykistäjä poistetaan.
• Katetrin kautta ruiskutetaan varjoainetta paikan varmistamiseksi.
• Katetri lukitaan siimasysteemin avulla, sen kärki jää saparolle munuaisaltaaseen. Varmuudeksi katetri vielä teipataan iholle.
• Virtsankeräyspussi yhdistetään katetriin.

Toimenpide kuulostaa monimutkaiselta ja vaikuttaa aika turhauttavalta ruiskutella jatkuvasti varjoainetta. Se on kuitenkin itse asiassa aika suoraviivaista hommaa ja kun alkuun ollaan oikeassa paikassa, menee lopputoimenpide yleensä melko nopeasti. Taitavimmat uroradiologit tekevät koko homman perustapauksessa noin 5-10 minuutissa, mulla menee yleensä 10-15 min. Toki usein nää on jotenkin hankalia ja saa menemään tunninkin ja silti menee läskiksi. Niin mulla käy yleensä päivystyksessä. Siksikin mun mielestä nää hommat pitäisi tehdä pääosin päiväaikaan. On vain pari syytä, joiden takia pyelostomia oikeasti tarvitaan päivystysaikaan, mutta Meilahdessa näitä tehdään joskus öisinkin ihan logistisista syistä (potilasta ei saada siirtymään osastolle / kotiin / hoitolaitokseen ilman katetria ja päivystyspoli on täynnä). Väsyneenä ei aina koko tekojärjestys oo ihan selvänä päässä.

5: vartalon tietokonetomografia

Vartalo on jopa monelle lääkärille epäselvä käsite. Puhutaan "koko vartalosta", kun tarkoitetaan ihmistä päälaelta varpaisiin. Mut eihän vartalo sitä tarkoita, vartalo on torso eli muu kuin pää ja raajat. Kaulasta nivusiin. "Koko vartalon" tietokonetomografiassa ei siis tutkita esim. polvia. Olkapäät ja lonkat kyllä näkyy.

Vartalon tietokonetomografia on varsin yleinen tutkimus. Sillä etsitään yleisimmin syytä epäselvälle infektiolle (löydöksinä tyypillisesti kuume ja koholla olevat tulehdusarvot), "hukassa olevaa" syöpää (esim. aivoista on löytynyt syövän etäpesäkkeitä eikä tiedetä, missä alkuperäinen syöpä on) tai syövän etäpesäkkeitä. Vartalon alueella on paljon elimiä, joissa voi ihan oireettomanakin olla vaikka mitä sairauksia. Raajoissa tulehdukset ja kasvaimet on usein helpompi havaita, koska raajoissa ei ole vapaata tilaa vaan tilaa vaativa prosessi joutuu työntämään lihasta tai luuta edeltään aiheuttaen kipua. Esimerkiksi vatsasta voi löytyä yllättävänkin suuri kasvain ilman että potilas on sitä suuremmin havainnut.

Vartalon tietokonetomografia kuvataan mieluiten suonensisäistä varjoainetta käyttäen. Varjoaine lisää kontrastia ja helpottaa poikkeavien löydösten havainnointia. Varjoaine saattaa kuitenkin rasittaa munuaisia eikä sitä voi näin ollen esimerkiksi munuaisen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla käyttää. Tietyt sairaudet on kyllä todettavissa myös ilman varjoainetta.

Vartalon TT:ssä on ihan hirmuisen paljon informaatiota. Kaikkiaan katsottavia leikkeitä on tuhatkunta. Kuten toki muidenkin tutkimusten kanssa, on vartalon TT:ssä tärkeää katsoa tutkimusta systemaattisesti, jotta mikään paikka ei unohdu. Kiireisessä päivystyksessä tämä on erityisen vaikeaa, kun puhelin soi ja väliin pitää käydä tekemässä pari ultraääntä ja kone kaatuu. Jotenkin näistäkin on kuitenkin selvitty.

4: vatsan ultraäänitutkimus

Mulla on tänään tämän kuun ainoa Meilahden päivystykseni. Epäilemättä hieron useita vatsoja ultraäänianturilla. Meilahdessa on näet Helsingin ainoa vatsakirurginen päivystys ja valtaosa helsinkiläisistä akuutisti vatsakipuisista päätyy sinne joko suoraan ambulanssilla tai lähetteellä terveysasemilta, tk-päivystyksestä tai yksityiseltä. Vaikka vatsan TT on jo kovin monen päivystykseen joutuneen vatsakipupotilaan ensimmäinen radiologinen tutkimus, ei ultraääni suinkaan ole vanhentunut. Ja etenkin kiireettömissä tilanteissa ultraääni on ässä niissä tutkimuskohteissa, joihin se soveltuu. Jos potilas on kovin lihava, on ultraäänen näkyvyys huono ja jos taas kovin laiha, on tietokonetomografian tulkitseminen vaikeaa. Molempia siis tarvitaan.

Vatsaa ultraäänellä tutkittaessa potilas makaa selällään kädet niskan takana tai pään yläpuolella. Tarkoitus on tutkia järjestelmällisesti kaikki vatsan elimet näkyviltä osin.

• Maksa näkyy joillain huonosti, valtaosalla hyvin. Jos maksa sijaitsee kovin korkealla kylkikaaressa, saattaa sen yläosa jäädä näkymättä, mutta siis suurimmalla osalla ihmisistä maksa saadaan katsottua kokonaan tai ainakin suurimmalta osaltaan. Maksasta nähdään esim. kasvaimia, paiseita ja verenkierto-ongelmia. Sappisysteemi liittyy maksaan tiiviisti (maksa tuottaa ruoansulatuksessa tarvittavan sappinesteen ja sappitiet kuljettavat sen suoleen). Sappirakko näkyy hyvin ja itse asiassa ultraääni on ensisijainen modaliteetti sappirakon tulehduksen diagnosoinnissa. Myös sappirakon kivitauti näkyy ultraäänellä paremmin kuin esim. TT-tutkimuksella. Magneetti sopii tarvittaessa sappitiesairauksien jatkoselvittelyyn, mutta ensimmäisenä ja usein ainoana tutkimusmenetelmänä on ehdottomasti uä.
• Haima näkyy ultraäänellä usein vain osittain, koska se sijaitsee varsin syvällä vatsassa heti rangan edessä ja haiman edessä on usein kaasukatvetta jättäviä suolenmutkia. Haiman sairauksia ei siis ultraäänellä voi poissulkea, mutta esim. haimakasvain voi näkyä. Haimatulehduksen diagnosointi ultraäänellä on hyvissäkin olosuhteissa erittäin vaikeaa ja sitä epäiltäessä TT-tutkimus on ensisijainen.
• Munuaiset näkyvät ultraäänellä hyvin ja niiden kokoa ja rakennetta on sillä näppärää arvioida. Ultraäänellä on helppoa nähdä virtsateiden tukoksesta aiheutuva munuaisaltaan laajeneminen, mutta sen syy ei aina selviä. Esim. virtsatiekivi voi jäädä ultraäänitutkimuksessa näkymättä. Munuaisten kasvaimet saattavat olla ultraäänessä kiusallisen vaikeita löytää. Etenkin vasen munuainen on joskus vaikeaa nähdä kokonaan potilaan hengitellessä rauhallisesti ja siksi ultraääntä tehdessä voikin radiologi pyytää potilasta hengittämään syvään ja pidättämään hengitystä. Jotkut ilkeät radiologit kuulemma käyttävät tätä hengityspidätystekniikkaa myös saadakseen potilaan pysymään hiljaa tutkimuksen aikana, mutta mä en oo siihen ainakaan vielä alentunut.
• Virtsarakko näkyy täytenä ultraäänellä erinomaisesti ja sen seinämiä voidaan arvioida. Ultraäänellä voidaan myös arvioida virtsarakon tyhjentymistä: kun ensin tutkitaan rakko täynnä  ja uudestaan virtsaamisen jälkeen, voidaan todeta esim. virtsarakon puutteellinen tyhjentyminen vaikkapa selkäkipupotilaan hermojuurivaurion merkkinä.
• Eturauhanen on joskus vaikeaa nähdä. Siitä voidaan vatsan päältä tehdyssä ultraäänessä arvioida lähinnä kokoa. Urologit tutkivat eturauhasta ultraäänellä peräsuolen kautta.
• Kohtu ja munasarjat näkyvät vatsan päältä tehdyssä ultraäänitutkimuksessa joskus riippuen niiden asennosta, kohtu useammin kuin munasarjat. Mikäli epäillään gynekologista sairautta, tutkii gynekologi sisäsynnyttimet ultraäänellä emättimen kautta, mistä nämä on nähtävissä selvästi paremmin. Toisaalta jos munasarjassa on kookkaahko massa, näkyy se kyllä myös vatsanpeitteiden läpi. Myös sikiötutkimukset tehdään alkuraskautta lukuunottamatta vatsan päältä, mutta sikiöitä siis tutkii gynekologi. Radiologi osaa lähinnä sanoa, että sikiö on elossa ja liikkuu.
• Perna näkyy hyvin. Perna on harvoin syynä akuutteihin vatsavaivoihin, mutta esim. maksakirroosissa, verisairauksissa ja joissain syövissä perna saattaa suurentua ja siinä voi näkyä pesäkkeitä.
• Aortta näkyy yleensä osittain. Jos siinä on laajentuma, se näkyy paremmin.
• Suolen arviointi ultraäänellä on vaikeaa johtuen suolen sisältämästä kaasusta. Joskus kuitenkin voidaan nähdä esim. suolen seinämän paksuuntumista, joka viittaa kasvaimeen tai tulehdukseen ja asiaa voidaan tarkemmin selvitellä tähystyksellä tai TT-tutkimuksella. Normaali umpilisäke ei yleensä ultraäänellä erotu, mutta tulehtuneena se saattaa näkyä, jos se sijaitsee sopivasti paksusuolen edessä. Umpparia mä melko varmasti ensi yönä silmät ristissä yritän nähdä joltain vatsakipuiselta nuorukaiselta.
• Ultraäänellä voidaan myös nähdä vatsaontelon ylimääräinen neste, verenvuodot tai paiseet, tutkia tyriä ja todeta keuhkopussineste sivulöydöksenä.

Tavallinen vatsan ultraäänitutkimus, joka on normaali tai jossa on yksinkertainen löydös, kestää noin viisi minuuttia tai vähemmän. Jos löydös on monimutkainen, voi mennä pidempäänkin, mutta harvoin kuitenkaan yli viittätoista minuuttia (jos näkee jotain, mitä ei osaa tulkita, ei yleensä tilanne vartin jälkeen käy ainakaan selvemmäksi vaan on parempi ehdottaa jotain muuta tutkimusta). Normaali vatsan ultraäänitutkimus ei tarkoita, etteikö vatsassa olisi mitään vialla, sillä tosiaan esim. suolen arviointi on hankalaa eikä vaikkapa mahahaavaa tai paksusuolisyöpää voi ultraäänellä poissulkea. Hoitavan lääkärin pitääkin pohtia, millaisia jatkotutkimuksia tarvitaan.

3: olkanivelen magneettiartrografia

Tänään esitellään olkanivelen magneettiartrografia. Ei siksi, että siinä olisi mitään erityistä vaan siksi, että mä käytin eilisen pistämällä ja lausumalla niitä rutkasti. Ja koska mä kirjoitan tätä eilen, ei oo nyt mitään muuta mielessä.

Artrografia tarkoittaa nivelen kuvaamista. Ennen magneettikuvauksen aikaa niveliä kuvattiin perusröntgenkuvien lisäksi röntgenartrografialla eli pistettiin varjoainetta nivelrakoon ja otettiin kuvia. Näistä tasokuvista sitten arvailtiin, oliko varjoaine mennyt jonnekin, minne sen ei pitäisi mennä. Sama idea on magneettiartrografiassakin - ensin erikoistuva yrittää pistää ruiskullisen varjoainetta nivelonteloon, sitten kuvataan nivelen magneetti ja sen jälkeen valitellaan, kuinka valtaosa varjoaineesta jäi kudoksiin ja kuinka arviointi on nyt niin hankalaa. Olkapäässä pohditaan, onko jokin jänteistä poikki tai jotain muuta feelua pehmytkudoksissa. Tutkimus on olkapäävaivojen suhteen oikein oiva, mutta mulla on vakava asenneongelma. Mua ei nimittäin yhtään kiinnosta. Mä tänään oikein yritin katsella kauniita olkapääkuvia kirjasta innostuakseni, mutta ei helähdä mitään. Mua ei kiinnostanut edes koulussa ortopedia hiukkasen vertaa enkä oo yhtään kehittänyt. Tää surettaa mua, koska en haluaisi olla nuiva, mutta jotenkin mun on kovin vaikeaa innostua tästä. Samoin muistan käyneen lukiossa maantiedon eroosiotunnilla ja sähköfysiikan kurssilla.

Potilaalle magneettiartro on tietty vähän ikävä, kun siihen kipeään niveleen mennään vielä ehdoin tahdoin pistämään neulalla ja aiheutetaan nivelonteloon painetta ja tän jälkeen vielä pitää maata parikymmentä minuuttia paikallaan ahtaassa putkessa, mut sellaista se nyt on. Kirurgit ei enää leikkaa käytännössä olkapäitä ilman magneetteja (poislukien murtumat), joten potilaan on pakko kestää.

2: rintakehän röntgenkuva

Yleisin yksittäinen radiologinen tutkimus on rintakehän röntgenkuvaus eli lääkärislangissa thoraxkuva (=thorax, thx). Thorax on latinaksi rintakehä. Rintakehään kuuluu iho, ihonalaiskudos, maitorauhaskudos, lihaksia, kylki-, lapa- ja solisluut sekä rintarangan nikamat, keuhkot, keuhkopussit, sydän ja välikarsina (keuhkojen välissä oleva tila, jossa on ainakin suuria verisuonia, henkitorvi, ruokatorvi, imusolmukkeita ja rasvaa). Pallealihas erottaa rintakehän vatsaontelosta. Nämä kaikki rakenteet ja olkapäät sekä vatsaontelon yläosa tulevat päällekkäin kuvassa.

Normaali nuoren miehen thx-etukuva

Normaali nuoren miehen thx-sivukuva

Thoraxkuva voidaan ottaa (mieluummin) pystyasennossa tai (huonokuntoiselta potilaalta) maaten. Pystykuvaus tehdään yleensä kahdessa suunnassa (kaksi projektiota): ns. etukuva (vaikka se otetaankin takaapäin) ja sivukuva. Lapsilta otetaan yleensä vain etukuva ja aikuisillakin se tietyissä kysymyksenasetteluissa riittää. Makuuasennossa otetaan vain etukuva, joka makuulla myös otetaan edestäpäin. Kuva on tärkeää ottaa täydessä sisäänhengityksessä, joten hoitaja pyytää potilasta hengittämään keuhkot täyteen ilmaa ja pidättämään hengitystä pari sekuntia. Pikkulapset tyypillisesti itkevät ja vastustelevat kiinnipitämistä. Heillä kuvaus ajoitetaan huudon välisiin sisäänhengityshetkiin samoin kuin hengityskoneessa olevien potilaiden kuvauksissa hoitaja arvioi, milloin keuhkot ovat täysimmillään ja ottaa kuvan sillä hetkellä. Uloshengitysvaiheessa otetun kuvan arviointi on hankalampaa.

Tyypillisimmät syyt ottaa thoraxkuva ovat epäily keuhkojen infektiosta tai sydämen vajaatoiminnasta sekä näiden seuranta. Thoraxkuvasta pystytään arvioimaan myös lukemattomia muita sairauksia mm. kylkiluunmurtumien liitännäisvammoja (murtumat itse saattavat jäädä näkymättä), välikarsinan kasvaimia, keuhkojen kasvaimia tai etäpesäkkeitä, luuston rakennepoikkeavuuksia, erilaisia sydänsairauksia, keuhkopussin neste- tai kaasukertymiä ja jopa suolen puhkeamia. Joskus keuhkokuva riittää yksinään diagnoosiin, joskus tarvitaan jatkotutkimuksia. Thoraxkuvan tulkinta on vaikeaa, koska niin paljon rakenteita projisoituu päällekkäin ja normaalin ja poikkeavan erottaminen on joskus miltei mahdotonta. Kyseessä on kuitenkin yleisin tutkimus, joten tulkintaharjoitusta saa paljon.

Ostoksilla

Mä oon tehnyt tällä viikolla omituisia ostoksia. Maanantaina jouduin harvinaiseen shopping frenzyyn Kampin Body Shopissa ja nyt mulla on litratolkulla erihajuisia saippuoita ja jostain syystä myös tikkunekkulahjapaketillinen huulirasvoja, joita Långstrump on hihitellyt varmaan koko viikon. Tänään me käytiin ostamassa Handymanille epäyllätyssynttärilahjaksi uusi puhelin (joku Google) ja samalla mä ostin Verkkiksestä itselleni uudet nappikuulokkeet. Ne on jotain hipsterimerkkiä, niiden väri on tomato ja niiden pakkaus on niin monimutkainen, että meinasin jättää leikin kesken jo puolivälissä, mut nyt mä tässä kahvilan pöydässä kirjoittaessani kuuntelen onnistuneesti punaisilla kuulokkeillani Robbie Williamsin Gospelia (siis Gospel-nimistä kappaletta, en yleistä gospelia). Kävi kuitenkin kivasti - Helsingissäkin ainakin Stockan kahvilassa saa red espressoa ja jopa muitakin red-"kahvituotteita". Mä näin nimittäin viime viikolla Tampereen Stockan Fazerilla red espresso -mainoksen valitettavasti kyllä jo poistuessani kahvilasta. Red espresso ei ole kahvia vaan rooibosta puristettuna espressopannun läpi. Nyt mä pääsin maistamaan! Innostuin ehkä liikaa ja otin red latten. Se oli muuten hyvää, mutta joku omituinen hiukan kalamainen sivumaku siinä oli. Maito ja rooibos ei mun mielestä sovi yhteen. Kaunis siitä kuitenkin tuli. Ensi kerralla ihan silkka red espresso.

Elämyskameli suosittelee

Body Shopin satsumasaippua (en kadu!)

1: perusradiologin perustyö

Joulukalenterin eka luukku kertoo yleistä radiologiasta. Radiologia on diagnostinen erikoisala mikä tarkoittaa sitä, että radiologi ei ole potilaan hoitava lääkäri vaan hoitovastuu on muualla (yksittäisiä harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta). Radiologi osallistuu potilaan diagnostiikkaan ja hoidon seurantaan. Hoitava lääkäri haastattelee ja tutkii potilaan. Usein diagnoosi voidaan asettaa tämän perusteella (vaikkapa lapsen korvatulehdus), hoito voidaan määrätä heti eikä muita tutkimuksia tarvita. Joskus hoitava lääkäri päättää ottaa laboratoriokokeita diagnoosin asettamiseksi. Joskus tarvitaan radiologisia tutkimuksia. Muitakin diagnostisia aloja on: esimerkkeinä kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede, johon erikoistuneiden lääkäreiden vastuulla on esim. keuhkofunktiotutkimukset ja merkkiainetutkimukset, kliininen neurofysiologia, jossa tutkitaan esimerkiksi hermoratoja sekä patologia, jossa tutkitaan kudoksia mikroskoopilla ja mikroskooppisen analyysin perusteella ehdotetaan diagnoosia.

Radiologiassa käytettäviä eri modaliteetteja eli tutkimustapoja ovat tavalliset röntgenkuvat, läpivalaisututkimukset, ultraäänitutkimukset, tietokonetomografiat (CT- tai suomeksi TT-tutkimukset), magneettitutkimukset (MRI tai suomeksi MK) sekä angiografiat eli verisuonikuvaukset. Näihin liittyen voi radiologi myös tehdä monenlaisia toimenpiteitä. Yleisradiologi käyttää näitä kaikkia joka puolella elimistöä. Radiologi voi myös erikoistua edelleen ns. suppealle erikoisalalle, jolloin hän on jonkin elinryhmän radiologian erikoisosaaja - tällaisia suppeita aloja ovat esim. neuroradiologia (hermosto), muskuloskeletaali- eli msk-radiologia (tuki- ja liikuntaelimistö), abdominaaliradiologia (vatsa), thoraxradiologia (rintakehä). Lisäksi suppeita erikoisaloja ovat lastenradiologia sekä toimenpideradiologia. Yleensä yliopistosairaaloissa radiologit ovat pitkälle perehtyneet omaan suppeaan alueeseensa ja keskus- sekä aluesairaaloissa toimivat radiologit ovat pääosin yleisradiologeja.

Tavallisen röntgenkuvan ottaminen lienee tuttua kaikille. Röntgenputkesta "ammutaan" röntgensäteitä potilasta kohti ja potilaan takana levy tunnistaa ne säteet, jotka ovat tulleet läpi. Kuva muodostuu, koska eri kudokset päästävät säteitä läpi eri määrän (esim. luut vähemmän kuin pehmytkudokset). Röntgenhoitaja asettelee potilaan kuvausta varten optimaaliseen asentoon, antaa ohjeet (pitää pysyä paikallaan ja kuvattavasta kohteesta riippuen pitää esim. pidättää hengitystä) ja ottaa kuvan. Röntgenkuvista otetaan yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta kuva useammasta suunnasta, mutta tutkimus on kuitenkin varsin nopeasti ohi eikä yleensä ole kovin työläs potilaalle. Toki esim. vamman jälkeen kipeää paikkaa kuvatessa täytyy sitä kipeää paikkaa väännellä eri suuntiin, mikä voi olla epämiellyttävää.

Läpivalaisututkimuksessa tutkitaan yleensä jotain elimistön putkimaista elinjärjestelmää, esimerkiksi ruoansulatuskanavaa tai virtsaelimiä. Periaatteena on se, että tutkittavaan paikkaan laitetaan röntgensäteitä läpäisemätöntä varjoainetta ja tämän jälkeen seurataan röntgensäteillä tämän aineen sijaintia ja etenemistä. Esimerkkinä on vaikkapa nielemishäiriöiden tutkimus, jossa potilas nielee ohjatusti varjoainetta ja samalla kuvataan, kuinka varjoaine kulkee kurkussa. Läpivalaisua apuna käyttäen voidaan myös tehdä toimenpiteitä.

Nykyään radiologit tekevät muut diagnostiset ultraäänitutkimukset paitsi sydämet (jotka tekee kardiologi eli sydänsairauksiin erikoistunut sisätautilääkäri) ja gynekologiset uä-tutkimukset sekä sikiöt (jotka tekee naistentautien ja synnytysopin erikoislääkäri). Ajoittain myös esim. anestesiologit ja neurologit tekevät omien alueidensa ultraäänitutkimuksia, mutta radiologit tekevät niitä ehdottomasti eniten. Ultraäänitutkimuksessa levitetään iholle väliainetta (yleensä vesipohjaista geeliä) ja tämän jälkeen tutkittavaa kohtaa hierotaan ultraääntä lähettävällä ja vastaanottavalla anturilla. Kun ultraääni heijastuu takaisin anturiin päin kudosten rajapinnoilta, saadaan kuva muodostettua. Ultraääni on yleensä potilaalle melko vaivaton tutkimus. Ajoittain voidaan anturilla joutua tutkittavaa kohtaa painamaan, mikä voi tehdä kipeää, mutta pääosin tutkimus on varsin kivuton. Ultraääntä käytetään erittäin paljon näytteenoton apuna, jolloin toki näytteenottoneula pistää. Ultraäänen avulla voidaan myös tehdä toimenpiteitä. Ultraääni on varsin turvallinen tutkimustapa, koska siinä ei käytetä lainkaan säteilyä ja siksi se sopiikin erityisen hyvin lasten ja raskaana olevien tutkimukseen. Toki myös muilla sitä käytetään paljon. Se on hyvä niissä jutuissa, jossa se on hyvä, mutta sen käyttöä rajoittaa se, että se ei toimi luun läpi (esim. kallossa) tai kaasun läpi (esim. keuhkoissa).

Tietokonetomografiatutkimus on leiketutkimus, jossa potilaasta kuvataan haluttu alue leikkeinä eli useampana tasokuvana, jotka katsotaan peräkkäin ja täten tutkimusta analysoivan radiologin aivot luovat kolmiulotteisen vaikutelman. TT:ssä kuvan muodostamiseen käytetään ionisoivaa säteilyä kuten röntgenkuvissakin. Tietokonetomografian tarkkuutta voidaan lisätä suonensisäisen varjoaineen käytöllä. Tietokonekuvaus on nykyisillä laitteilla melko nopea hiukan tutkittavasta asiasta riippuen (esim. joissain maksasairauksissa voidaan haluta kuvata maksan alue useampaan kertaan varjoaineen antamisen jälkeen ja tämä tietysti kestää pidempään), mutta vaikkapa pään saa yleensä kaikkineen tutkittua viidessä minuutissa. Tietokonekuvauksessa voi joutua pidättämään hengitystä parikymmentä sekuntia ja varjoaine voi aiheuttaa lämmöntunnetta "kuin tulisi pissat housuun". Myös TT:ssä voidaan tehdä joitain toimenpiteitä. Tietokonetomografiassa kuvauslaite on ison donitsin näköinen rengas, joka ei yleensä aiheuta kellekään ahtaan paikan kammoa.

Magneettikuvaus on myös leiketutkimus. Siinä joutuu pitkään melko kapeaan putkeen, joka saattaa ahtaan paikan kammoista hirvittää. Magneettitutkimuksessa muuttuvilla magneettikentillä viritetään ihmisen vesimolekyylien vetyatomeita erilaisiin viritystiloihin ja monimutkaisesti saadaan tällä tavalla erotettua kuvaan eri kudokset sen mukaan, kuinka paljon vettä kussakin on. Magneettitutkimuksessa on kova melu johtuen muuttuvien magneettikenttien vääntövoimista ja siellä onkin kuulosuojaimet. Magneettikuvaukset ovat melko pitkiä, yksi kuvaus kestää paristakymmenestä minuutista yli tuntiin. Magneettikuvaus ei käytä lainkaan säteilyä, minkä vuoksi se on erityisen sopiva lapsille. Siinä on myös erittäin hyvä pehmytkudoskontrasti, joten vaikkapa vatsan tai aivojen tutkimukseen se on omiaan.

Angiografiatutkimuksissa ruiskutetaan varjoainetta verisuoneen ja tutkitaan sen kulkua röntgensätein läpivalaisun tavoin. Jos todetaan suonen ahtauma, voidaan se laajentaa tai laittaa suoneen sisäinen auki pitävä putki eli stentti. Sydämen verisuonten angiografiat tekee kardiologi, muiden elinten angiografiat radiologi.

Kun potilas tulee röntgenkuvaan, TT-tutkimukseen tai magneettikuvaan, tekee kuvauksen aina röntgenhoitaja radiologin ohjeiden mukaan. Radiologi ei kuitenkaan yleensä ole kuvauksessa mukana vaan tulkitsee kuvat tietokoneella. Ultraäänessä, läpivalaisussa ja angiografiassa tutkimuksen suorittaa radiologi hoitajan avustamana.

Oho, tulipa pitkä. No tässä on tällainen peruskatsaus yleishommiin. Jatkossa katsotaan sitten yksittäisiä tutkimuksia. Saa esittää toivomuksia (defekografiatoivomus kuultiin jo)!