Wednesday, December 18, 2013

17: kaularangan tietokonetomografia

Töölön yössä mun kauneusunia häiritsee useimmin pään TT tai kaularangan TT tai molemmat. Kaularankaa ei käytännössä ikinä kuvata TT:llä muuten kuin vammatapauksissa, mutta niissä TT on ehdottomasti se oikea tutkimus. Jos epäillään kaularangan murtumaa, ei kaularangan röntgenkuva ole kelvollinen. Sillä ei murtumaa voi poissulkea ja toisaalta jos siinä näkyy murtuma, täytyy kaularangan TT kuvata kuitenkin eli kaularangan kuvaaminen natiiviröntgenillä traumatilanteessa on väärä ratkaisu. Eri asia toki kroonisemmissa vaivoissa ja esim. leikkauksen jälkeisessä seurannassa.

Kaularangan TT-tutkimus tehdään ns. luuasetuksin eli varsin vähin sätein (luun ja pehmytkudoksen välinen luontainen tiheysero on niin suuri, ettei säteitä tarvitse yhtä paljon kuin eri pehmytkudoksia keskenään vertaillessa. Potilas makaa selällään eikä kauluri haittaa tutkimusta. Hoitaja tekee poikkileikekuvista sivusuuntaiset ja joskus myös etusuuntaiset reformaatit. Kuvista näkee hyvin mahdolliset nikamien murtumat ja sijoiltaanmenot. Jos epäillään esimerkiksi selkäydintä painavaa verenvuotoa, tarvitaan magneettikuvausta.


2 comments:

Anonymous said...

Miksei röntgen käy? Onko epätarkempi vai miksi periaatteessa tarvittaisiin lisäksi TT?

Elämyskameli said...

Tavallinen rtg on liian epäherkkä. Rakenteet projisoituvat päällekkäin ja pienet murtumat voivat jäädä näkymättä. Toisaalta jos murtuma näkyy, halutaan nähdä sen koko laajuus ja mahdolliset muut murtumat, jotka eivät näykään.