Kirkko ja tunteet

Kirkko on brändännyt tunteet. Suru kuuluu niille. Mä en oo koskaan ollut uskonnottomissa hautajaisissa enkä ees tiedä, että mitä siellä tehdään, koska kirkko on aivopessyt mut uskomaan, että hautaaminen on Jeesuksen heiniä. Muistotilaisuudessakin on usein pappi mukana ja hän toimii jopa jonkinlaisena MC'nä. Ilon ja rakkauden ne yrittää myös omia uskottelemalla, että naimisiinmeno ja vauvan saaminen kuuluu niille. Uskonnottomasta vihkimisestä on kokemusta, toimitus oli sanalla sanoen koruton, mutta ihan hauska (koska mä nauroin koko ajan), uskonnottomissa häissä en ole ollut. Uskonnottomat nimiäiset ovat kai nykyään jo kohtuullisen yleisiä, mutta semmoisissakaan en oo käynyt.

Yritin eilen hautajaisissa miettiä, miten se onnistuisi ilman Jeesus-läppää enkä oikeasti tiedä. Toisaalta kun ulkopuolisena pystyi seuraamaan aika objektiivisesti että mitä se pappi turinoi, niin kyllähän siinä järkyttyi. Aika diippii shittii. Pitäiskö oikeesti uskoa, että "viimeisenä päivänä" joku jo kuollut tyyppi tulee herättämään KAIKKI kuolleet? Siis jo uskontunnustus on ihan tajuton. Edes rippikoulussa mä en pystynyt lausumaan uskovani "ruumiin ylösnousemisen". Siis oikeesti. Moni muukin juttu siellä on hämärää, mutta ei kai rehellisesti kukaan voi sanoa uskovansa, että joku ruumis vain katosi taivaisiin?

Hautajaiset olivat monella tapaa voimaannuttava kokemus. Handyman oli edeltävästi riehunut ja syyttänyt mua hienotunteisuuden puutteesta (ihan kuin Handyman itse hienotunteisuudesta mitään tietäisi) muuhun asiaan liittyen. Niinpä mä olin päättänyt olla näkymättömin seuralainen ikinä. En halunnut loukata Handymanin itsetuntoa tai mitä ikinä, joten noudatin orjallisesti ohjeita. Tästä syystä mä sitten vietinkin suurimman osan muistotilaisuudesta yksin pöydän ääressä. Handymanilla on nimittäin tapana sanaa sanomatta häipyä muihin seurueisiin, kun ollaan jossain suuremmassa tilaisuudessa eikä tietenkään pyydä mua mukaan, koska sitä nolottaa olla mun seurassa. Lisäksi kun mä en tuntenut sieltä ketään niin hyvin, että olisi ollut mitään puhuttavaa, niin oli aika lailla ulkopuolinen olo.

Back to work

Työttömyys on ohitse. Aloitin uudessa työpaikassani eilen. Nyt kyseessä on suurehko terveysasema suuren suomalaisen kaupungin tiiviisti asutulla alueella. Ihan hyvä paikka toistaiseksi. Toki vähän kömpelyyttä alussa ihan kuin ne eivät olisi tienneet että mä oon tulossa. Avainta ei ollut löytyä, pomon piti murtautua lukittuun kaappiin ja varastaa avain mulle. En tajunnutkaan, kuinka tärkeä työpaikan avain on, mutta ilman sitä mä en päässyt edes vessaan saati vessasta takaisin työhuoneeseen. Eilen ei ollut tietokoneongelmia mutta jostain syystä tänään mä olin kadonnut täysin kaupungin työntekijöiden rekisteristä ja multa oli siis viety tunnukset verkkoon ja sähköpostiin. Tää on mun mielestä vähän outoa, koska mä oon kuitenkin jo pidempään ollut samalla työnantajalla. En saanut tunnuksia tänään, tulevat varmaan loppuviikosta. Pomo joutui päästämään mut verkkoon tunnuksillaan, mikä aiheutti ongelmia sekin - kone meni nukkumaan useita kertoja päivässä ja mun piti aina soittaa pomo paikalle avaamaan se salasanallaan. Noloa.

Kiusallisinta uudessa työpaikassa oli se, että heti ekana aamuna ennen yhdeksää jouduin pyytämään vapaapäivän ensi perjantaille. Tuli kuulemma pakollinen matka Itä-Suomeen. Mä inhoan sukujuhlia, jätin jopa häät järjestämättä tän syvän inhon vuoksi (ja sen takia että Handyman vaati). Nyt kuitenkin täytyy lähteä sukujuhliin eikä siellä ees oo yhtään mun sukulaista! Mä oon aina jotenkin kiusaantunut Handymanin suvun keskellä. Avioliitto on syvältä.

Handyman jatkaa lomailua. Se on oikeestaan aika kiduttavaista kun ite joutuu lähtemään töihin kamalan aikaisin aamulla ja Handyman jää tänne puuhastelemaan omiaan. Matkalla töihin jo osaa suhtautua tulevaan työpäivään positiivisesti, on kiva kun on tekemistä päivisin. Lisäksi saa rahaa! Palkka on erinomaisen mukava asia. On myös ihan kivaa tavata uusia ihmisiä ja pystyä auttamaan niitä. Mutta pakkoko niitä on auttaa heti aamusta?! Noh, kunhan rytmin saa takaisin terveeseen kymmeneltä-nukkumaan-kuudelta-ylös-systeemiin, niin työkin maistunee herkullisemmalta.

Kotimaa

Tämän loman aikana on tutustuttu useaan mielenkiintoiseen matkailukohteeseen kotimaassa, koska ulkomaanmatkailuun ei työttömyyden vuoksi ole varaa. Tutuimmaksi uusista kohteista on valitettavasti tullut Pori. Valitettavasti sen vuoksi, että siellä on nyt käyty ikävistä syistä, Handymanin isi on siellä kipeenä. Ja osittain valitettavasti senkin vuoksi, että Pori - Björneborg(i) ei sittenkään ole ihan niin hotti mesta kuin voisi päätellä entisten asukkaiden perusteella. Sieltähän ovat kotoisin niin Jaana Laitinen-Pesola, Timo Koivusalo, Pertti Neumann, Tero Vaara kuin Pikkusiskon Ihq Insinööripoikaystäväkin! Pori on rakennettu vittuilumielessä - melkein kaikki kadut ovat yksisuuntaisia (poikkeuksetta väärään suuntaan) ja kauniit talot ovat harvemmassa kuin Espoon keskuksessa.

Matkat Poriin eivät kuitenkaan ole olleet tylsiä - kaukana siitä. On tylsää että appiukko on sairas, en halua olla epäkunnioittava. Toteanpa vain, että ei ollut tylsää nähdä tiemerkintäautoa kolmostiellä! Mä olin ihan haltioissani, sen näkeminen oli todellakin hienoa. Vähemmän elämys oli se, kun Tampesterin Mustamakkarabaarista oli mustamakkara loppu! Siis sehän on sama kuin että jos Roskapankista ois kalja loppu tai lehmästä maito loppu. Mä olin aika lailla pettynyt, kun en saanut hilarioo. Muita hienoja kokemuksia on ollut Pikkuveljen kanssa automatkailu, Pikkusiskon näkeminen natural habitatissaan, Laukontorin mansikat, Tampereen Stockan kahvila ja Mouhijärvi. Vielä kun Vakoilumuseoon pääsisi. Lähteekö joku mukaan Tampesteriin Vakoilumuseoon?

Muita tällä lomalla käytyjä kotimaan matkailukohteita ovat olleet jo aiemmin mainostettu Kotka, Porvoo, Sipoo, Järvenpää ja Tuusula. Porvoossa nähtiin Homiksen entinen vakkarinakkikiska, Sipoossa ruotsinkielisiä maksullisella rannalla, Järvenpäässä sorsanpoikasia Ystävyyden puistossa ja Tuusulassa maailman epäilyttävimmin ystävällinen Chicosin tarjoilija. Kaikki ehdottomasti ohittamattomia matkailun kultajyviä.

Absurdia

Sporassa jouduttiin tänään kahden käsittämättömän keskustelun todistajiksi. Oltiin matkalla "Apple storea" tsekkaamaan (surkea yritys, hyllytkin ihan tyhjinä ja sori vaan eihän pieni kubikkeli kaupan sisällä nyt mikään store ole). Menomatkalla viereisessä looshissa istui pari täti-ihmistä, jotka aluksi lukivat ääneen seinältä lipunhintataulukkoa ja voivottelivat, kuinka onkaan mahdollista että kännykälläkin voi ostaa lipun. Ja saada lainaa! Kovempiääninen tätsy julisti, että velkaa ei periaattesta voi ottaa eikä antaa. Kun vastapäätä kasvot menosuuntaan istunut matkustaja poistui, totesi täti, että on vaihdettava looshin puolta, koska pyrkimys elää elämänsä "kaikin puolin oikein päin" oli kova. Kun samaan looshiin istui kolmas mummeli, joka oli ostanut lippunsa kuljettajalta, syntyi varsinainen vaakutus - etukäteen oli saatu sellaista informaatiota, että kuljettajalta ei voi ostaa lippuja! Kuinka tällainen voi olla mahdollista?! Ja sekin, että vaikka ollaan eläkkeellä, ei päästä matkustamaan eläkeläislipuilla. Kyllä eläkeläisen pitäisi saada matkustaa halvalla, koska molemmissa polvissakin on tekonivelet ja reisiluu on ollut 20 vuotta sitten irtipoikki ja kyllähän sekin vähän muistuttelee. Ihan kiva ois kaupungissa käydä ja jos sitten vaikka on ostoskassi niin eihän siitä pitäisi paljon joutua maksamaan kun Sipeliuksenkadulla kuitenkin asutaan.

Kamppi ja Ruoholahti olivat täynnä huutavia ja hikisiä mangateinejä. Tuli mieleen, että täytyy tosiaan olla kiitollinen niille, jotka lapsia viitsivät tehdä - mistä muualta meille tulisi lisää teinejä? Itse mietti, että olisi se noloa tehdä lapsi ja huomata, että silmänräpäyksen päästä se on gootti tai mangateini. Kyllä hävettäisi, kun tyyppi olisi niin luuseri. Myötähäpeä oli se tunne, joka sydämessä sykki. Takaisintulomatkalla istuttiin parin mangateinin viereisessä loosissa. Toisella mangateinillä ei ollut kenkiä ja se piti likaisia varpaitaan viereisellä istuimella. Toki sen jalassa oli myös iso verta vuotava haava. Se oli kirjoittanut jalkansa iholle "GLAM HUG". Niillä oli meneillään todella psykedeelinen keskustelu: "Siis jos sä olisit normaali ihminen eli normaali ja tyhmä niin mitä sä miettisit jos joku sun luokkalainen vaan lopettais puhumisen kokonaan yhtenä päivänä? Siis sähän miettisit et se ois hullu. Mut ei se oo, se on vaan eri tietoisuuden tasolla eikä haluu puhua "normaalien" ihmisten kaa." Mua ois kovasti haluttanut kuulla miten juttu jatkuu, mutta Handyman oli sitä mieltä, että nyt riittää hullut keskustelut tälle päivälle ja kuljetti mut vaunun takaosaan, jossa ei ollut keskusteluja kuultavana. Siellä näki vain ison vihaisen näköisen tumman kaverin, joka kuunteli vaaleanpunaista iPodia ja vanhan miehen, joka oli tehnyt JVC:n ShowView-videon pahvilaatikosta ja puhelinkaapelista itselleen laukun. Koko päivä on siis eletty Absurdiassa, ja tästä jatketaan parin tunnin päästä Vantaalle peli-iltaan.

Lomalla lompsis

Nyt alkaa olla se aika lomasta, kun ajantaju on mennyt. Koko ajan pitää miettiä, että mikä päivä on ja monesko päivä on kun on vain jatkuvaa sunnuntaita. Tää on ärsyttävää eikä vähiten sen takia, ettei pysy lainkaan kärryillä, koska ruoat vanhenee jääkaappiin. Muuten loma on ihan jees, sääkin on erinomainen. Handyman on loman kunniaksi pystyttänyt rakennustyömaan keittiön pöydälle. En tiedä, mitä siellä on syntymässä, mutta aika monta nosturia on tullut avuksi.

Niin monelta taholta oon kuullut pelkkiä kehuja Stieg Larssonista, että piti oikein itsekin alkaa lukemaan. Ostin ne venailukirjoiksi, joita luetaan silloin, kun joudutaan jossain venailemaan jotain (esim. Porista tulevaa Handymania Tampereen Stockan kahvilassa). Ongelmana on se, että mä suhtaudun varsin varautuneesti käännöskirjallisuuteen, joten pyrin lukemaan kirjani originaalikielellä ja dekkari ruotsiksi vaikuttaa vähän pälliltä. Kun kuvittelee, miltä kuulostaa kun sankaritar sanoisi repliikkejään riikinruotsiksi, tulee vähän surkea olo todennäköisestä krohinasta ja huokailusta. Inho käännöskirjallisuutta kohtaan johtuu pitkälti Patricia Cornwellin aiemmasta suomentajasta, joka loi suomennoksellaan onnettoman meiningin kirjoihin ja käytti muutenkin säälittävää suomea (vrt. under cover (poliisitehtävästä) -> peitteen alla).

Joku päivä tässä lomamatkailtiin Kotkassa. Mahtava paikka. Matkan agenda oli saada kuva Merikeskus Vellamosta, ja saatiinkin. Montakin. Niistä melkein kaikista tuli hienoja, koska paikka on arkkitehtonisesti komea, joten joululahjavalokuvaajakin sai ihan kauniita kuvia. Kotkassa oli muutenkin hienoa. Käytiin syömässä Erkan kepappitseriassa, joka oli ihan täynnä krapulaisia ihmisiä ja myyrmäkeläisiä naispappeja. Montaa muuta auki olevaa ruokaravintolaa ei Kotkasta sunnuntai-iltapäivänä löytynyt. Oli hienoa huomata, että kaikki kotkalaisihmiset ovat ihan Rampon näköisiä! Johtuiskohan se meri-ilmasta, meripäivistä vai siitä, että ne on kaikki sukua keskenään?

Vellamon katolla. Missä Jallu luuraa?

Työtön

Mä oon työttömänä. Edelliset työsuhteet päättyivät toissapäivänä ja uusi alkaa vasta parin viikon päästä. Samaan aikaan myös Handyman on työttömänä, kun se lomautettiin pariksi viikoksi. Täytyy varmaan mennä Elokoloon. Kumpikaan ei oo kuitenkaan viittinyt käydä työkkärissä, koska siellä joutuu jonottaan. Mulle ois kuitenkin sieltä lätkäisty työpaikka käteen. Handyman ois periaatteessa saanut muutaman päivän tukiaisiakin, mutta ei viitsinyt mennä sinne keskustelemaan virkamiehen kanssa työmahdollisuuksistaan kuultuaan työkaverin koettelemuksista samaisessa paikassa. Nyt siis ollaan työttömiä mutta ei työnhakijoita. Mutta koska työttömänkin on saatava jostain rahaa, niin mä oon myynyt useampia iltojani ja viikonloppupäiviäni riistäjäreppulääkärifirmalle. Synkkää on.

Pride-kulkue käytiin tarkastamassa, koska siellä on hyvä meininki ja siellä saattoi tavata Handymanin serkun (jännittävää!). Tavattiinkin. Käytiin hengailemassa myös Priden puistojuhlan liepeillä, mutta Handymania jännitti niin kovasti, ettei uskaltanut käydä ostamassa makkaraa homokiskalla. Sitä pelotti itse asiassa niin kovasti, ettei uskaltanut edes antaa mun käydä ostamassa sille makkaraa homokiskalta. Jäi ilman makkaraa.Eräänlainen makkara

Mä odotan kovasti, että helteet loppuvat. On ihan mukavaa että on lämmintä, mutta nyt on vähän liian kuuma ja ennen kaikkea kämpän hyvät näkymät on blokattava verhoin, kun muuten on liian hotti meininki. Kun sais jotain 18 astetta, niin ois ihan täydellistä: ulkona pystyisi liikkumaan paljon paremmin ja saisi katsella Linnanmäkeä taas. Nyt on kotona päivisin niin pimeää, että melkein valot tarvitsee. Lisäksi uimastadionilla ois vähemmän väkeä ja pystyisi paremmin polkemaan, kun kaikenmoiset tädit eivät kelluisi vesijuoksuvöineen edessä. Ymmärrän kuitenkin toki, että sää ei toimi mun toiveiden vaan auringon voimasta.