Joulukale 25: lohikeitto

Jeesuksen syntymäpäivää vietetään tänään. Ei sillä tietenkään synttärit nyt ollut, mutta jos keskiajan kirkko tahtoo mun viettävän Jeesuksen synttäreitä tänään niin mähän vietän. Hampaat irvessä. Siksi joulukalenterikin jatkuu 25. päivään, koska niin se mun 90-luvun kaunis glitterkalenterikin jatkui. Se joka oli niin kaunis, etten minään vuonna hennonut avata sen luukkuja. Siellä se nökötti hyllyllä kauniina varmaan viitenä jouluna ja abivuonna ehkä ihan koko vuodenkin.

Mun bravuuri on kermainen lohikeitto. Mä oon tehnyt sitä jo vuosia itsenäisyyspäivisin ja tänä vuonna myös siskontytön synttäreillä ja työpaikan pikkujouluissa. Ja ehkä joskus keväälläkin, en muista tarkkaan. Sopan keittämistä varten mulla on kymmenen litran kattila. Ohjeen mä oon saanut Hakaniemen hallin Töölön kalasta, kun kerran vuosia sitten ajattelin, että kalakeittohan ois hyvä tarjottava juhliin (olin vastikään käynyt vanhempieni oululaisten ystävien luona ja siellä oli tarjolla järkyttävän hyvää kalakeittoa). Ajoittain vähän tuunaan reseptiä ja koska se on todella yksinkertainen, tulee keitosta aina hyvää. Lohikeitto toimii niin, että se on sitä parempaa, mitä enemmän sitä tekee ja sitä ei haittaa yhden yön lepäily kylmässä vaan sekin vain parantaa. Lohikeittoon en ole ikinä käyttänyt pakastekalaa (miten kaunis aasinsilta eiliseen!) vaan teen sen tuoreesta lohesta. Lohen ostan hallista, koska sieltä saa ongelmitta lohensa ammattimaisesti kuutioituna. En ole myöskään koskaan käyttänyt ruokakermaa vaan vispikermaa (joko luomu tai laktoositon). Lohikeiton kanssa pitää tarjota saaristolaisleipää. Itse en sitä ole lähtenyt leipomaan vaan käytän mielelläni Maalahden limppua, joka on erinomaisen hyvää. Ainoa makea leipä, joka mulle maistuu.

Nonni, nyt tää kalenteri loppui tähän. Mun pitää lähteä neljän tunnin päästä töihin. Joulu ehti vasta alkaa ja nyt se jo loppuu. Hädin tuskin jälkeisetkään syntyneet. No, ei ne synttäritkään olleet jouluna joten so what. Morientes!

Joulukale 24: pakastekala

80-luvulla oli kalapuikko. Nyt se on laajentanut serkustoaan kaupan pakastealtaalle ja erilaisia pakastekaloja on metritolkulla. Ihan peruspuikkoa on tietenkin edelleen usealla eri brändillä. Peruspuikkoa on myös tuunattu vaihtamalla joko sisälmystä tai päällistä tai molempia. Lisäksi on eri muotoisia kalapaloja paneroinnilla ja ilman. On fileetä, mureketta, pullia ja valmiita kuutioitakin. Melkein minkä tahansa arkisen kalaruoan tekemisen voi aloittaa pakastealtaalta. Toki kaikki maistuu ihan samalta sit aina. Ehkä kätevää, mutta ei korvaa tuoretta kalaa. Britit on aika taitavia mauttoman kalan kanssa. Tai niin mä luulen, en oo koskaan oikeesti päässyt maistamaan fish&chipsiä. Mut sehän on jo aika out. Ei suinkaan maan myydyintä pikaruokaa enää ees.

Muuten, jos jäitte pohtimaan että mitä mä sit eilen söin, niin Handyman vei mut hotelliin yöksi! Heräsin siis Jätkäsaaren Clarionin 13. kerroksen kulmahuoneesta. Kauheen ihanaa! Käytiin syömässä Lankomiehen ja Kälysen kanssa alakerran Kitchen & Table -ravintolassa, jossa oli hyvä ruoka, mutta hitaahko palvelu. Tosi kauniit annokset. Ja tosiaan oikein hyvää, ei ois tarttenu stressata.

Joulukale 23: yllätysruoka

Nyt vähän ahdistaa. On hääpäivä ja Handyman on kieltänyt mua varaamasta illaksi tekemistä. Saattaa olla, että se aikoo viedä mut syömään. Jos kaikki sujuu kuin tanssi, on kyseessä sellainen ravintola, jossa mä oon käynyt ja josta mä tykkään. Sit mun ei tartte stressata. Jos onkin käynyt niin, että Handyman vie mut etukäteen tuntemattomaan yllätysravintolaan, saattaa mukavasti alkanut päivä kääntyä närkästyksen puolelle. Entä jos siellä ei ookaan mitään mistä mä tykkään? Krantun osa on hankala. On kyllä sanottava, että mä oon hieman höllännyt pahimmista kranttuiluajoista ja nykyään löydän melkein kaikista ravintoloista jotain syötävää. Joskus oon uskaltanut syödä ihan jotain aiemmin tuntemattomiakin juttuja! Mut silti se ahdistaa. Mä luulen, että tää liittyy siihen, että mä en oo yhtään luova. Mä oon tosi hyvä hahmontunnistuksessa, organisoinnissa ja geometristen kuvioiden sarjojen jatkamisessa, mutta ihan onneton kaikissa luovuutta vaativissa tehtävissä. Mun piti kieltäytyä töissä toimistotilan pienestä uudelleensuunnitteluhommasta, koska musta ei kerrassaan oo sellaiseen. Mä en pysty näkemään huonetta sellaisena kuin se voisi olla. Mä näen sen vanhan ja vaikka järjellä ymmärrän, että siinä on ongelmia ja ne voisi varmaan korjata näin, en pysty etukäteen kuvittelemaan, millainen siitä voisi tulla.

TL;DR: Jos osaisin suunnitella sisustusta, mua ei stressaisi mennä illalla syömään.

Joulukale 22: puurot

Mitä vanhemmaksi mä tulen, sitä enemmän mä tykkään puurosta. Tiedä sitten, mitä se kertoo mun mielenterveyden kehityksestä.Maitoon keitetty kaurapuuro on mun suosikki, mutta veteen keitettynä ei maistu. Mä keitän joka arkiaamu Handymanille kaurapuuron, johon laitan mustikkaa mukaan. Joka aamu se kiltisti syö sen puuron. Se on vesipuuroa, koska Handyman ei pidä maitopuurosta. Vastakohdat viehättää?

Riisipuuro on mun mielestä ainoa makoisa jouluruoka. Viime viikolla työpaikkaruokalassa tarjoiltiin joululounas, jota ihmiset jonotti parikymmentä minuuttia. Listalla ei oikein ollut mitään mitä mä olisin halunnut. Keittovaihtoehtona oli riisipuuro. Score! Ei jonotusta, parempi vaihtoehto, halvempi hinta. Harvoin käy näin hyvä tuuri. Muutenkin työpaikan puuropäivät on hyviä. Mä en ikinä tiedä, mitä puuroa mä syön, koska ne nimeää ne puuronsa idioottimaisesti ("kuntoilijan puuro", "sadonkorjuupuuro"), mutta se nyt on suurkeittiön tapa. Sama ruokala nimeää myös tähteensä "lounas talon tapaan", jolloin lämpölampun alta löytää kaikki vähemmän suositut ruoat edellisten kolmen viikon ajalta. Mutta silti työpaikkalounas on huippuluokan työsuhde-etu.

Ai niin, semmoinen tarkennus vielä, että mannapuurosta mä en välitä. 80-luvun superhitti suklaamannapuuro on kans ihan hirveetä. Oli jo 80-luvulla. Perusmannapuurokin oli mun inhokkipuuro jo lapsena. Luonnollisesti se oli kuitenkin Pikkusiskon mielipuuroa. Lapsuudessa vastakohdat ei kyllä viehättäneet vaan kiukutti.

Joulukale 21: orientaalinen kana: satay

Mä unohdin kirjoittaa tän eilen! Järkyttävää. Siksi tää on myöhässä.

Tänään on taas keskiviikko, itämaisen kanan päivä. Eka itämainen kanasoosi, jota mä oon tehnyt, oli sataykastike. Se on mahdottoman hyvää. Maapähkinää, sipulia, limeä ja kookosmaitoa. Aivan herkullista. Kanat tai muut lisukkeet laitetaan vierelle sellaisenaan, ne ei tartte juuri mitään mausteita.  Oon käyttänyt Maku-lehden ohjetta. Semmoinen ohje vaan, että sitä pitää tehdä tuplamäärä, että saa neljälle riittävästi. Ohjeen "neljän hengen annos" riittää siis kahdelle tai ehkä neljälle, jos haluaa dipata.

Muthei nyt mun pitää mennä laittaan tukka.

Joulukale 20: liha-makaronilaatikko

Äiti on hyvä ruoanlaittaja, Isillä on vain yksittäisiä bravuureja. 80-90-luvuilla Isi osasi tehdä lähinnä keittoja ja liha-makaronilaatikkoa. Sunnuntai-iltaisin Isillä oli tapana keittää saavillinen jotain keittoa, jota sit syötiin torstaihin saakka. Sopat oli ihan hyviä, mutta ne oli juhlaviikkoja, kun sopan sijaan tehtiinkin liha-makaronilaatikko. Niitä viikkoja muistellaan vieläkin eräissä piireissä.

Mä oon ymmärtänyt, että liha-makaronilaatikko on melkeinpä kaikkien suurkeittiöiden suosikkiruoka. Sen menekki on hyvä. Niin hyvä, että mä en edes muista, koska meidän työpaikkaruokalassa sitä viimeksi ois ollut. Sillä lailla ne säästää. Toivottavasti edes varuskunnissa sitä edelleen tarjotaan.

Liha-makaronilaatikkokin on erinomaisen yksinkertainen ruoka. Keitetään makaronit vähän vajaiksi, paistetaan jauheliha ja sekoitetaan munia maitoon. Sit kaadetaan nää yhteen ja laitetaan uuniin. Nälkäisen ja kiireisen kokin versiossa unohdetaan maito, munat ja uuni. Meillä ei laiteta juustoa eikä korppujauhoja, hyvää tulee muutenkin. Mä oon maistanut härkäpapuvalmiste-makaronilaatikkoa myös ja se oli luonnollisesti hyvää kans. Mun isoäiti teki jouluisin makaronilaatikon (ilman lihaa) joulupöytään. Se oli hyvää. Siis ainoa jouluruoka, joka ei ollut vastenmielistä. Oi niitä aikoja.

Joulukale 19: jauhelihakeitto

Jos mä saisin syödä lopun elämäni vain yhtä ruokaa, se ruoka olisi jauhelihakeitto. Se on niin kerrassaan erinomainen ruoka. Maistuu tutulta mutta ei tylsältä. Monta raaka-ainetta mutta helppo tehdä. Mulle kelpaa mainiosti pakastekeittojuureksista tehty keitto mutta myös pitkästä tavarasta tehty soppa on hyvää, kunhan lantunpaloja ei oo jätetty liian suuriksi. Mä en juuri pidä lantusta, mutta pieninä paloista sen maku ei tunnu häiritsevästi läpi. Selleristä mä tykkään ja palsternakasta. Perunat saa pilkkoa melko reiluiksi paloiksi. Jauhelihaa voi vähän maustaa ennen kuin laittaa sen kyytiin. Hyvin yksinkertaista. Täydellinen ruoka.

Joulukale 18: kuumat juomat

Mä haluisin pystyä juomaan kahvia. Oon useaan otteeseen aloittanut ja ohjeiden mukaan juonut sitä (ainakin melkein) päivittäin, mutta kahvisieppojen vakuutteluista huolimatta se ei oo muuttunut hyvänmakuiseksi. Oon jo siinä iässä, että oon ymmärtänyt luopua tällaisista haaveista. Musta ei tuu kahvinjuojaa.

Jos ei juo kahvia, yhteiskunta luokittelee teenjuojaksi. Tee ei ole yhtä pahanmakuista kuin kahvi, mutta ei sekään erityisen hyvää oo. Ei sellaista, että mä joisin sitä mieluummin kuin jotain kylmää juomaa. Töissä mä join sitä aiemmin lähinnä sosiaalisen ulottuvuuden ja elämän yksinkertaisuuden vuoksi, mutta vastikään totesin, että miksi viitsisin. Nykyään liottelen rooibospussia kuumassa vedessä töissä, koska kahvihuoneen tunnelmaan kuuluu kuuma juoma. Tavallisen kylmän hanaveden juontia töissä ei oikein kannusteta, koska kaapissa ei ole juomalaseja. Koen siis painostusta juoda kuumaa.

Rooibos on hyvää. Ihan maustamattomana se on vähän tylsän makuista, mutta erilaiset mausteet sopivat sen makuun erinomaisesti ja siksi se onkin mainio virvoke. Mulla on ollu nyt töissä Afrikka-rooibospaketti, jossa on eri eläimillä "hupaisasti" nimetyt maut: esim. oranki, kiraffi (jep) ja seepra. Mun suosikkeja on appelsiinimaustettu oranki ja metsämarjamaustettu joku eläin. Tykkään myös Starbucksin vaniljarooiboksesta, joka maistuu enemmän lakritsalle kuin vaniljalle. Kotona mä en yleensä kuumia juomia juo, paitsi ehkä nyt ku alkoi tehdä mieli vaniljarooibosta.

Joulukale 17: piparkakku

Mut on kutsuttu piparinpaistojuhliin tälle päivälle. Mä oon kahden vaiheilla menosta. Ois kiva nähdä kavereita ja ehkä leipoa pippereitäkin, mutta mä oon ollut kurkkukipu-nuhataudissa ny viikon ja toisaalta voisi olla fiksua olla altistamatta muita juhlijoita ja samalla pystyä siis oikeesti lepäämään.

Lapsena piparkakkujen koristelu oli tosi hauskaa. Mä en oo ikinä tykännyt piirtämisestä enkä ollut siinä mitenkään hyvä, mutta jotenkin se koristeluhomma oli mukavaa. Aikuisena mä en oo siihen lähtenyt, koska en edelleenkään oo hyvä piirtäjä mut sotkuinen piparkakku ei oo enää niin söpö kuin 30 vuotta sitten. Hankin piparkakkuni kaupasta. Mä tykkään eniten Annasta, Handyman Töysäläisestä. Yleensä meillä on Annaa. Mulle ei kyl yli kaksi piparia kerrallaan oikein maistu, joten tarjoiluastiaan nostetut piparit jää yleensä viikkokausiksi nahistumaan. Joku toi pikkujouluihin manteli- ja appelsiini-Annoja ja mä laitoin niitä lautaselle. Lautaselle nostetut piparit oli syöty loppuun eilen, kun Handymanilla hoidossa olleet esiteinit oli löytäneet ne ja mutustelleet niitä Handymanin Monopolille. Edelleen niitä kuitenkin on myyntipakkauksissaankin. No onneksi ne on hyviä. Joulu se tulee ensi vuonnakin.

Joulukale 16: paistettu riisi

Mä en tykkää pyttipannusta. Sen nimi on typerä ja siinä on perunaa sekä makkaraa enkä mä suuremmin välitä kummastakaan. Voi tietty olla niinkin, etten mä tykkää pyttipannusta, koska se ei oo cool. Se on tosi 70-lukulaista. Sitä vastoin kiinalainen spydäri oli 90-luvulla cool. Koska mä en oo, mä löysin paistetun riisin vasta tällä vuosituhannella. En muuten ole ylipäänsä käynyt kiinalaisessa ravintolassa 1900-luvulla.

Nomutsiis kiinalaisen ravintolan pyttipannu. Todennäköisesti kukaan ei Kiinassa syö ikinä mitään vastaavaa, mut mä oon länkkäri ja mä tykkään. Parasta siinä on kananmuna. Muuten mä en oikeestaan syö munaa an sich, mutta tässä se on niin pieninä palasina, että se ei oo häiritsevän munaisaa. Sit siinä on riisiä ja herneitä ja sipulia. Siihenhän voi laittaa mitä tahansa! No perunaa tai makkaraa mä en laittaisi, mut melkein mitä muuta tahansa siis. Maustaminen on tärkeintä, pitää olla soijakastiketta ja seesamiöljyä ja ehkä kalakastiketta (vaikka se haisee kamalalta), mielellään myös chiliä ja pippuria. Ja niin helppoa! Ihan niinku pyttipannu. Täytyykin taas tehdä paistettua riisiä jonain keskiviikkona.

Joulukale 15: Ikean lihapullat

Ikea on hyvin monessa paikassa kaupunkinsa suosituin ravintola. Tämä johtuu tietenkin siitä, että ympäri maailmaa Ikeat sijoitetaan yleensä välittömästi isojen kaupunkien ulkopuolelle pikkukaupunkiin tehokkaan sisääntuloväylän varteen. Suomessakin näin on tehty ainakin Espoossa, Vantaalla ja Raisiossa. Ravintola on luotettava - tiedät mitä saat kuten McDonald'sissa ikään. Paikallisilla erityismausteilla toki - suomalaisessa Ikeassa ei saa Spetzleä, joka on eräänlainen eteläsaksalainen pastalajike. Maailman isoimmassa Ikeassa ei saa lihapulliensa kanssa perunamuusia vaan keitinperunoita ja herneitä.

Jep, ne lihapullat. Ehkä myydyin annos. Useasti valittu parhaaksi kaupan valmislihapullaksi. Kun Pikkusisko pääsi ylioppilaaksi, ruoat toimittanut naapuri kysyi, että halutaanko me todella, että se tekee lihapullat itse, kun Ikeasta saa niin paljon parempia. Ei haluttu. Ikea on tuotteistanut ruokansakin erinomaisesti - kun eka syö annoksen ravintolassa, voi ostosten jälkeen mennä ostamaan samat lihapullat, muusin, hillon ja kastikkeen kassan vierestä pakastimeensa ja syödä samaa seuraavanakin päivänä. Nykyään lihapullien sijaan saa sekä ravintolasta että kotiin vietäväksi myös kana- tai kasvispulliakin. Kanoja en oo maistanut, mutta se kasvisversio on oikein toimiva.

Joulukale 14: orientaalinen kana: indonesialainen keitto

Uusin mun yrittämä orientaalinen kana on indonesialainen keitto. Sitä mä tein muutama viikko aistien ja se oli mun mielestä mahdottoman hyvää. Siinä oli kanaa, nuudeleita, sipulia, porkkanaa, kookosmaitoa ja vähän sitä sun tätä. Se oli helppoa tehdä ja tosiaan erityisen hyvän makuista. Mikä mahtavinta, resepti oli Yhteishyvästä! Ei vitsi keitot on hyvää ruokaa. Melkein mikä tahansa keitto sopii pakkassäällä tai oikeestaan millä tahansa säällä. Rajoitteistani johtuen mikään sulatejuustosoppa ei maistu, mut tein tuossa vastikään sellaista porkkanasosekeittoa, johon tuli sipulia ja linssejä ja kookosmaitoa ja mun suosikkimaustetta juustokuminaa ja se oli mahtavan hyvää. Mun lempiruokakin on keittoa! Ei jestas. Nyt alkoi tehdä mieli keittoa. Pakko tehdä illalla tätä. Toivottavasti Kälyselle ja Lankomiehelle maistuu. Handymanille kyllä menee, jos kutsun sitä osso bucoksi.

Joulukale 13: osso bucco

Virallinen Handymanin syntymäluukku! Eiku se kuulosti epäilyttävältä, sanotaan vaikka syntymäpäiväluukku sittenkin. Itseoikeutetusti esitellään osso bucco. Ei siksi, että Handyman erityisesti tykkäisi siitä (ei liene koskaan maistanut) vaan siksi, että aina kun mä kysyn siltä, mitä mä tekisin ruoaksi, se vastaa että osso buccoa. Kerran mä kysyin, että tietääkö se mitä osso bucco on. Ei tiennyt. Niinpä mä keitin nakkeja. Meni täydestä. Onneksi olkoon, pieni valon lapsi, 35-vuotias ikämiessarjalainen!

Joulukale 12: Rupa ja näkkileipä

Ruispalat (rupa) on mun lempileipää. Tää ei liene mikään yllätys, koska se on kai Suomen ostetuin leipä. Tai käy mulle moni muukin ruisleipä nyt kun ei tartte enää pelätä Ruisaurinkoa, joka oli puistattavan hirveän makuinen leipä. 90-luvulla todella osattiin. Esim. perus-Real on erinomaista, mut meillä on yleensä Ruispaloja, koska Handyman tykkää niistä enemmän ku Realista. Mulle käy hyvin Ruispalojen molemmat puolet mut ehkä hiukan enemmän tykkään alapuolesta. Mainitsen tän, koska olen julkisuudesta ymmärtänyt, että monelle on hyvinkin tärkeää, kumpaa puolta syö. Mä en juurikaan tykkää makeista leivistä paitsi kalakeiton kanssa kuuluu olla saaristolaisleipää. Muuten en lähde setsuuria syömään. Näkkileivät on mun mielestä myös erittäin oivallisia, etenkin vanha kunnon Koulunäkki, jota mulla on aina kaapissa. Saksassa mä söin mielelläni Ikean näkkileipää, kun se oli Pientä pyöreää suoraan kotimaasta. Nyyh.

Kaikkien aikojen rakastetuin joulujuoma

Mä katsoin tänään neulehommissa hetken aikaa MTV:ltä Lastenklinikoiden kummien joulukonserttia. Diandra lauloi kauniisti Hallelujah'n. Konserttia juonsi Marco Bjurström ja joku mulle vieras nainen. Diandran jälkeen tää nainen juonsi show'n mainostauolle maanitellen katsojia kuitenkin pysymään kanavalla, koska katkon jälkeen olisi luvassa mm. kaikkien aikojen rakastetuin joululaulu "Sydämen joulutee". Hetkisen jo olin hämmentynyt siitä, etten oo ollenkaan kuullut tällaista ikisuosikkia. Ehdin jo epäillä, että Arttu Wiskari olisi julkaissut uuden joulusinkun, jota tällaisin ylisanoin mainostetaan. Mut sit mä tajusin, että puute oli enemmänkin juontajattaren artikulaatiotaidoissa. Kurkku on vähän ilmoitellut itsestään - se lienee jouluteetä vailla. Tai -rooibosta.

Elämyskameli suosittelee
kuulevat korvat ja nokkelat aivot

Joulukale 11: kakku

Mä maistoin kakkua ekaa kertaa rippikouluiässä. Sitä ennen pidin kakkuja epäluotettavina, niiden sisään kun voi piilottaa mitä tahansa. Se on kai aika yleistä, eihän lastenkutsuillakaan kukaan syö kakkua. Mulla on kyllä edelleen parikymmentä vuotta myöhemminkin sama asenne. Kakkujen sisällä voi olla vaikka juustoa ja aika usein onkin. Mä sallin kakut ihmisille, jotka niistä tykkää mut mä en välitä edelleenkään. Suklaakakut on järjestään mulle liian makeita. Nykyään internet on täynnä suklaakakkuja, joihin laitetaan suklaan lisäksi toista ja joskus kolmattakin suklaata. Ei hyväksytty 80-luvulla sellaista. Suklaakakku tarkoitti sitä, että tavalliseen sokerikakkutaikinaan laitettiin värin vuoksi Van Houtenia. Joku marjatäytteinen vois vielä muuten mennä, mutta se itse kakkuaines siinä marjojen välissä on aina niin tylsän makuista. Mieluummin söisi ne marjat yksikseen tai voihan ne laittaa piirakkaan, jos haluaa fiilistellä. Kuivakakuista aika on kai ajanut ohi, viimeksi kukaan oli tosissaan kuivakakun kanssa koohottamassa 90-luvulla. Bloggerin autocorrect haluaisi kirjoittaa "kuivakkaista". Se tietää.

Joulukale 10: spaghetti bolognese

Spagetti on mun mielipastaa ja ragú alla bolognese mun mielisoosi. Nää menee yhdessä koska vain. Lapsena jauhelihaspagetti oli mun lempiruokaa ja on se edelleenkin top kolmosessa. Mä teen tietysti parasta kastiketta itse. Siihen tulee tomaatin, sipulin ja jauhelihan lisäksi porkkanaraastetta, selleriä ja herkkusieniä. Kermalla voi vähän pyöristää makua, mutta kermaa ei saa laittaa liikaa. Porkkana ja selleri pitää hauduttaa niin kauan, että unohtaa tekevänsä ruokaa, kasari saa pulputtaa liedellä siihen asti että kaipaa lisää nestettä. Jos on kiire, ne jätetään pois. Ilman herkkusieniä ei mun kastiketta voi tehdä. Melkein saa sipuliin puuttua, kunhan herkkusienet ei puutu. Jauhelihan sijaan voi laittaa jotain vastaavaa, mutta soijarouheesta ei synny sama suutuntuma. Quorn on parempi sen suhteen. Maku pysyy samana, koska eihän jauheliha ny maistu juuri miltään. Se mua surettaa, että juuri mistään ravintolasta ei saa parempaa annosta kuin mun keittiöstä. Sen takia tilaankin sen ravintolassa nykyään vain silloin, kun en kerrassaan mitään muuta hyvää listalta löydä. Se on aina riski, koska huono, intohimoton bolognese pilaa päivän kovemmin kuin rullautuva sukka.

Joulukale 9: hapanmaitotuote

Tänään on päivystys, jossa tärkeintä on seura ja toiseksi tärkeintä ruoka. Seura on ensiluokkaista, koska näin erikoislääkäristatuksella sen saa itse valita. Enemmän pitää siis keskittyä ruokaan. Mulla on mukana yksi einesateria ja 1-2 jogurttia (mä tiedän, että jugurtti oolla on oikein, mutta se näyttää niin teennäiseltä, että aion jatkossa uhmata oikeutta) sekä muistaessani hedelmä ja pähkinöitä. Yleensä en muista kahta viimeksi mainittua, kun niitä ei oteta jääkaapista.

Einesateria on tarkka. Aiemmin mulla oli aina Saarioisten jauhelihakeitto. Kun päivystyksiä oli neljä kuussa, siihen ehti kyllästyä. Seuraavaksi harrastin Vian lihapullapastaa. Se olikin hyvä. Kun se oli lämmennyt mikrossa tarpeeksi, se päästi riemullisen töräyksen. Siihenkin kuitenkin kyllästyi. Nykyään mulla on Saarioisten butter chicken. Se on ihmeellisen hyvä eines. Niin hyvä eines, etten pettyisi vaikka saisin sellaisen ravintolassa (siis maun puolesta, pettyisi kyllä jos ravintolaruoka näyttäisi samalta kuin se eines). Nykyään kun etupäivystän vain kerran kuussa, einekseen kyllästyy neljä kertaa hitaammin kuin aiemmin.

Jugurtti on myös tarkka. Olen kokeillut melkein kaikkea. Nyt kuitenkin tiedän, että jugurtissa ei ole mieltä, jos se ei ole hyvä. Siksi mulla on aina mukana Valion A+ luonnonjugurtti, jossa on marjamysliä kannessa. Se on ihanan hyvää. Viimeksi otin myös Ihana-merkkisen glögijugurtin. Se oli epämiellyttävän makuista. Onneksi oli myös kunnon A+.

Muista hapatetuista maitotuotteista mä en juurikaan pidä. Viili on kammottanut mua lapsesta lähtien olemalla venyvää ja mulle ei oo tullut ikinä sellaista fiilistä, että piimää pitäisi maistaa. Rahka ei oo mun suuri suosikki, mutta jos ny on pakko, niin kyllä mä voin vähän ottaa. Rahkajugurtit on ihan jees marjojen kanssa, kun ne maistuu enemmän jugurtilta. Rahka kun ei juuri maistu miltään, mutta vie ikävästi suusta kaiken kosteuden. Sen kanssa tarvitsee hurjasti nestettä. Siksi jugurtti.

Joulukale 8: taginemaustettu broileripannu ja muut työpaikkaruokalan herkut

Työpaikkaruokala ansaitsee kultaa. Siellä on arkisin aina kuusi vaihtoehtoa (kaksi peruslinjaruokaa, kasvislinjaruoka, keitto, grillivaihtoehto ja salaatti). Mä otan yleensä linjastosta, koska sit pääsee nopeammin jonosta - linjaruoan voi maksaa vanhoilla HKL:n kymmenen matkan lipuilla, muut ruoat maksetaan rahalla. Ajoittain otan muuta riippuen siitä, mitä tekee mieli. Otan usein puuron, jos se on keittolounaana tai lohifileen, jos sitä saa grillistä.

Linjaruoka on kuitenkin siis yleensä herkullista. Viime viikolla esiteltiin uusi ruokalaji, taginemaustettu broileripannu. Siitä tuli saman tien mun suosikki. Etukäteen pohdiskelin, että mitä se mahtaa tarkoittaa - taginehan on astia. En ole koskaan maistanut paistinpannumaustettua kalaleikettäkään. Olen tehnyt itse pataruokia, joita on suositeltu tekemään taginessa, mutta mulla ne on joutuneet sarpanevaan. Samoja mausteita kuitenkin siis tässäkin: luumua, aprikoosia ja pippuria. Se oli mahdottoman hyvää. Onni on työpaikkaruokala!

Muita ruokalaherkkuja on falafel, ruiskuorrutettu lohi (uunissa paistettu lohifilee, jonka päällä on hapankorppumurusia) ja siskonmakkarakeitto.

Joulukale 7: orientaalinen kana: butter chicken

Tänään on keskiviikko, saunapäivä. Mä asun ekaa kertaa elämässäni saunavuorollisessa kerrostalossa ja meillä on saunavuoro keskiviikkoisin klo 19. Kuten tavallista, saunaan tulevat seuraksi Lankomies ja Kälynen. Ne tulee jo kuudeksi tai ainakin yrittävät tulla kuudeksi ja sit syödään orientaalista kanaa. Tai näin käy kaikkina muina keskiviikkoina paitsi tänään, kun mulla on kampaaja. Mut noin niinku yleensä.

Mä oon aika taitava tekemään erilaisia orientaalisia kanaruokia. Koko idea lähti butter chickenistä. Googlailin sitä ja löysin kivan näköisen reseptin suomalaiselta verkkosivulta. Tein sitä yhtenä saunailtana ja sehän oli erinomaista. Tosi hyvä resepti. Siihen tuli ainakin paseerattua tomaattia, inkivääriä ja mun suosikkimaustetta juustokuminaa. Siitä se ajatus sitten lähti. Ihan joka keskiviikko ei ole eri kanaa eikä aina edes kanaa, mutta kyseessä on silti orientaalisen kanan ilta. Butter chickeniäkin on ollut jo useampaan kertaan.

Orientaalisen kanan jälkeen lähdetään saunaan, jossa me Kälysen kanssa laitetaan naamioita ja kuoritaan sitä sun tätä. Meillä on siis täydellinen spa-kokemus. Sit saunan jälkeen tullaan takaisin sohvalle katsomaan Grand Tour. Tähän kuuluu myös jalkahierontamahdollisuus. Aika hyvä setti.

Joulukale 6: hot dog

Tänään pidetään perinteinen itsenäisyyspäivän vastaanotto meillä. Väkeä tulee enemmän kuin ehkä ikinä, kolmattakymmentä. Ohjelmassa on juttelua, legojen rikkomista ja hillumista. Tarjolla perinteisesti kalakeittoa ja hodareita. Ruokalista muotoutui tällaiseksi muutama vuosi sitten. Onnea, 99-vuotias itsenäinen Suomi!

Hot dog on hyvin yksinkertainen, mutta erinomainen tuote. Leipä on pieni ja toimii lähinnä haarukkana ja maustepurkkina. Nakki on hyvä, tänään jälleen Sörkan yönakkeja. Mä en oo koskaan syönyt hodareita kodin tai Ikean ulkopuolella, joten en tiedä perinteisiä mausteita. Meillä on tarjolla ketsuppia, sinappia ja sinappikurkkurelissiä sekä mahdollisesti paahdettua sipulia, jos sitä löytyy kaapista ja jos jaksetaan siivota ne sipulit lattialta (eli ehkä ei).

Joulukale 5: pieni sitrushedelmä

Pienet sitrushedelmät on lystikkäitä. Tai ainakin hyvän makuisia. Silloin tällöin pohdin, mitä eroa satsumilla, klementiineillä ja mandariineilla on, mutta ihan niin paljon ei kiinnosta, että lähtisin googlaamaan. Ei siis oikeastaan juurikaan. Mä tykkään myös isoista sitrushedelmistä paitsi en karvaista.

Mä muistan, kuinka joulukuussa 2000 mun teki hirveästi mieli sitrushedelmää. Oli embryologian tentti ja joku oli ottanut tenttiin mukaan evääksi pieniä sitrushedelmiä. Ne tuoksui hyvältä ja mä pohdin, miksi mäkin en ollu yhtä fiksu. No ehkä siksi, että se oli kahden tunnin tentti eikä mulla oo ollu edes kuuden tunnin tenteissä yo-kirjoitusten jälkeen mitään eväitä. Silloin ois kyl voinut olla. Se embryologian tentti oli muutenkin pähkähullu - kysyttiin oikeasti jotain sellaista, että minkä näköinen on 24 päivän ikäinen alkio. Koealueeseen kuului kuvia eri ikäisistä alkioista. Kaikki oli palloja, joissa oli erilaisia kaaria ja mutkia sisällä. Mä piirsin jonkun muistamani pallon ilman mitään käsitystä, oliko se nyt 24 päivää vai 47 päivän ikäinen. Mulla oli suora näkyvyys kahden edessä istuvan papereihin ja niillä oli molemmilla keskenään samoin kuin muhun verrattuna erilainen pallo. En osannut edes kauhistua, kun se kysymys oli niin pähkähullu. Mut se ei liity sitrushedelmiin. Paitsi et nekin on palloja, joissa on kaaria. Siinäpä aasinsilta.

Yleensä mä syön pienen sitrushedelmän yksinkertaisesti kuorimisen jälkeen lohko kerrallaan. Viime aikoina mä oon kuitenkin lähtenyt niiden kanssa slow food movementiin siten, että ennen kuin alan syödä, nypin lohkojen pinnalta kaikki valkoiset rämmäleet pois siksi, että naku hedelmä näyttää niin kivalta. En kuitenkaan aina, koska se on sosiaalisesti epäilyttävää ja koska mä syön esim. työpaikkaruokalassa mielelläni mandariinin tms. jälkiruoaksi ja mun pitää ehtiä joskus takas töihinkin.

Joulukale 4: karjalanpiirakka

Karjalanpiirakka on mun suuri rakkaus. Se oli jo lapsena mun suosikki ja on sitä edelleen. Toinen mun isoäideistä leipoi piirakoita itse ja ne oli mahtavan hyviä. Itse se oli vähän noloissaan leipomisestaan, kun koki itsensä jotenkin laittomaksi - oli Lapista eikä Karjalasta. Mä en saanut sen takia kehua niitä piirakoita kellekään. No mut mummusta on aika jättänyt jo pitkälti toistakymmentä vuotta sitten, joten nyt uhmaan hänen kieltoaan. Ne oli hyviä.

Riisipiirakkahan on täydellinen tuote. Se on helposti syötävissä missä tahansa ja pysyy pääosin kasassakin ilman kohtuutonta sotkemista tai tuunaamista (vrt. esim mämmirove käsilaukussa). En itse vaadi piirakkaa kestämään tuntien höykytystä varistamatta riisejään, mutta en syytä ihmisiä, jotka vaativat. Nykyisten teollisten piirakoiden aikakautena tämäkin onnistuu.

Paras karis on luonnollisesti itse tehty. Meillä ois suunnitelma leipoa niitä Kälysen kanssa joskus. Ehkä joskus leivotaankin! Mä en oo kuitenkaan puritaani - mulle kelpaa monenlaiset piirakat, mutta vain riisitäytteellä. Muistelen Ehon piirakoiden olleen jotenkin huonoja ja mauttomia, mutta kun Ehoakaan ei ole varmaan kymmeneen vuoteen enää ollut, ei tämä ole kovinkaan oleellinen tieto piirakkakaupoilla. Rainbow on ihan hyvää. Saarioisten iso vaalee on aika kasari ja jo niin kaukana kariksesta, että suljen sen pois keskustelusta. Imatralaiset kelpaa oikeinkin hyvin. Kotipaistoiset pakasteet on usein tosi hyviä. Päälle saa mun mielestä kukin laittaa mitä haluaa. Mä vedän natuna, perusvoideltuna tai munavoilla.

Joulukale 3: juusto

Ok, let's get it over with. Mä en tykkää juustosta. Kirjoitan niistä nyt 3. joulukuuta, koska eilen oli mun työpaikan pikkujoulut, jotka järjestettiin meillä nyyttikesteinä. Kolme tyyppiä toi juustoa (suunnitellusti). Mä oon seestynyt, suostun että mun kotiin tuodaan juustoa. Jopa kammottavan hajuista ja tarkoituksella homeista. Tokikaan mä en syö sitä. Kuulemma pikkulapsena mä olin syönyt juustoa ihan siinä missä muutkin, mutta kaksivuotiaana päätin, että tää ei oo mulle. Näin vanhempana mä oon ruvennut luisumaan hyvistä periaatteistani. Nykyään mä syön Valion tavallisinta raejuustoa, mozzarellaa ja Kainuun leipäjuustoa ja lisäksi piilotettuna (esim. pitsan päällä) liikkeenharjoittajan valitsemaa juustoa. Itse en juustoa mihinkään lisää. En suostu edes koskemaan juustoon, en edes Kainuun leipäjuustoon. Se on se konsistenssi. Ja se on jo se sanakin. Eikö juuuusto ällötä teitä jo sanana? Se on niin venyvä ja vetelä. Yh. Ja sit se on se haju. Kaupassa pitää kävellä henkeä pidättäen juustohyllyjen ohi. Mut mä en vastusta. Jos mä saan olla maailmassa, ni juustokin saa. Jopa mun kotona. Just niin kauan, kunnes juhlat on ohi.

Joulukale 2: pinaattilettu

Nonni! Nyt tästä tuli ruokakalenteri, kiitos Polaah'n. Erinomainen idea. Mut nyt mun pitää keksiä 23 eri ruokaan liittyvää juttua esiteltäväksi. Katsotaan, joudunko mieron tielle. Melkein toivon, että joutuisin. En suorilta keksi, kuinka 23 ruokaan liittyvän jutun keksimättömyydellä joutuisi mieron tielle.

No mut ensimmäisenä ruoka-aiheisena postauksena käsitellään pinaattiletut. Mä en oikein välitä einespinaattiletuista ja koulussakin se oli yksi mun lukuisista inhokkiruoista (se ny ei paljon vaadi, mä oon epäluuloinen kranttu). Sitten kerran mä seesteisellä hetkellä pohdiskelin, kuinka kaikki einesruoat perustuu johonkin perusruokaan ja silloin mä tajusin, että pinaattilettujakin voi tehdä itse. Ekalla kerralla tein tuoreesta babypinaatista. Siinä oli aika työ ja silti pinaatinpalat oli kiusallisen kookkaita. Se ei ollut erityisen hyvää. Sit mä tajusin, että pakastepinaatti on kuin tehty pinaattilettuja varten. Sen jälkeen mä teinkin niitä melkein jokaiseen peli-iltaan, joita silloin järjestettiin tämän tästä. Sittemmin mä aloin tuunata perusohjetta ja totesin, että osa vehnäjauhoista kannattaa korvata ohrajauholla ja kaurahiutaleilla, niin maku on parempi. Oon myös joskus tehnyt niitä kauranesteeseen, mikä on ollut ihan jees. Vegaaniversiota en kuitenkaan ole ollut motivoitunut testailemaan. Mut siis nykyään mä tykkään pinaattiletuista. Niistä mun itse tekemistä.

Ai miksi mä en aiemmin tykännyt pinaattiletuista? Noku niiden kanssa tuputetaan aina sitä puolukkahilloa, joka ei mun mielestä sovi mihinkään kunnon ruokaan. Se on hillo. Jos johonkin, niin puuroon tai jäätelöön. Ei suolaiseen ruokaan.

Kalepohdiskelua

Mä muistin toissapäivänä, että kohta alkaa joulukalenteriaika. Yritin keksiä aihetta, mutten tosiaan keksinyt mitään. Mietin asiaa jo lokakuussa enkä silloinkaan saanut yhtään ideaa. Eilen muistin uudelleen illalla, mainitsin asiasta Handymanillekin. HM tarjoutui kirjoittamaan haamukirjoittajana 10 euron päivähintaan. No way. Mun piti keksiä eilen joku aihe, mutta sit oli saunailta ja unohdin. Nyt on sit joulukuu eikä mulla oo vieläkään kalenteriaihetta. Oisko jotain ehdotusta?

Elämyskameli suosittelee 

joku muu joulukalenteri

Munakennon pohjalla

Tällä viikolla mä oon tehnyt useita munauksia. Osa kalliita. Menin torstaina Tikkurilaan privaattihommiin. Katsoin Pasilan asemalla, koska lähtee seuraava pääradan lähijuna. Menin siihen ja ehdin hyvin. Tuli tarkastajat. Eipä hätää, mä olin tietysti leimannut seutulipun jo edeltävässä bussissa. Sepä ei riittänytkään, sillä satuin ilmeisesti päivän ainoaan junaan, joka ei pysähdy Tikkurilassa. Todella. Vaikka kaikki kaukojunat pysähtyy Tikkurilassa, on nykyään yksi lähijuna, joka pysähtyy ekaa kertaa Pasilan jälkeen Keravalla. Ja vaikka mä en halunnu Keravalle, niin mun piti maksaa siitä 80 euroa. Muistan elävästi, kuinka muutama vuosi sitten VR mainosti isolla, että kaikki junat alkaa pysähtyä Tikkurilassa, koska Tiksistä pääsee lentokentälle (silloin bussilla, nykyisin tietty junallakin). Vähemmänpä ovat mainostaneet sitä, että nykyään kaikki junat paitsi se yksi lähijuna pysähtyy Tikkurilassa. Ja siihen kun nouset, saat sakot. Eka tarkastusmaksu ikinä. Tunnustan - oma munaus. Junat voi muuttua eikä pidä nousta junaan, jonka pysähtymispaikkoja ei tiedä. Mutta millainen änkyrä tekee päärataa kulkevan junan, joka ei pysähdy Tikkurilassa?! Ja sit se smurffi ei ees voinu myydä mulle lippua. Ja sit se sanoi että pääsen ihan heti takas Tiksiin R-junalla. No en päässy kun se mun mänttijuna oli myöhässä, joten seisoin Keravalla sateessa. Aika harvoin on harmittanut yhtä paljon.

Sit mä munasin niin, että sijoituslistoja laatiessani olin lukuisten muutosten jälkeen vahingossa sijoittanut itseni työpisteeseen perjantaina, vaikka olin vapaapäivällä. Töissä oltiin helisemässä. Tuli niin huono omatunto, että otin vahingossa lauantaille poikkeustilanteen vuoksi perustetun päiväpäivystyksen, vaikkei ollut suinkaan pakko ja vaikka mä olin jo moneen kertaan päättänyt, etten ota sitä. Sekin oli munaus. Niinpä mä olin eilen tuntikausia töissä ilman että sain sanella, joten näpyttelin jokaisen lausunnon käsin. Tuli aika dorka olo.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt tälläkään viikolla mönkään. Kävin nimittäin tänään kolmen lapsen ja yhden aikuisen kanssa leffassa katsomassa Tatua ja Patua. Huikee leffa! Kauheen kivaa, että lapsille tehdään hyviä ja oivaltavia elokuvia. Kivahan tuollaista iloista elokuvaa on katsoa. Pitäiskin lukea Tatu ja Patu -kirjoja. Saakohan niitä e-kirjoina? Mä en nykyään saa ostaa fyysisiä kirjoja. Menkää katsomaan, hus! Ja jos ootte samanlaisia möllejä kuin mä, ettei Fobban pelossa kehtaa mennä ilman lapsia, niin ottakaa jotain lapsia mukaan. Vanhemmat antaa niitä aika helpolla lainaksi.

Elämyskameli suosittelee

halvat munaukset, jos on pakko mennä munimaan

Lokakuun huumaa

Tentti oli ja meni. Toivottavasti meni läpikin. Täytyy hetken verran vielä odotella. Mikä tärkeintä, tentin jälkeen oli suunniteltu hurlumheilauantai Kälysen kanssa. Se oli mieletöntä!

• Eka käytiin brunssilla ravintola Mercurissa, joka on - wait for it - Ruusulankadun keilahallin ravintola. Ihan oikeesti! Olin googlannut brunsseja etukäteen ja tätä joku hipsteri blogissaan suositteli. Jos hipsterit jostain jotain tietää ni brunsseista. Kannatti ottaa hipsteristä vaari! Ruoka oli herkullista ja ravintola viihtyisä ja palvelu ystävällistä. Ihan mahtava paikka! Joka toinen lauantai Ruusulankadun keilahallissa. Brunssi 22,50 e, brunssi+hohtokeilaus 28,50 e. Mene sinne. 
• Seuraavaksi mentiin Kampin Glory for You -kauneushoitolaan jalkahoitoon. Aula on ankea, mutta hoitotilat kivat. Kälysellä oli mainio keski-ikäinen kokenut kosmetologi, mulla nuori ja epävarma. Nuori tyri mun varpaankynnen, joka on nyt kipeä, mutta muuten meni hyvin. Ei ollutkaan mikä tahansa jalkahoito vaan kuninkaan tyttären jalkahoito. Parasta jalkahoidossa on hieronta ja toiseksi parasta alun lämmin jalkakylpy. Kaikki kutittelut, kynsinauhatökkimiset ja lakkailut on pakkopullaa, jotka on pakko kestää, että pääsee hierontaan. Kunpa pääsisi pelkkään hierontaan. Mutta ei. Rapsutuksella, hionnalla ja kaiken maailman hinkutuksella Sinun pitää hierontasi maksaman. Ja rahalla.
• Sit shoppailtiin. Molemmat osti kengät (samanlaiset, totta kai, ku oli Kälynen-Kameli-päivä) ja sit ostoskeltiin erilaisia Lush-haisuleita meidän keskiviikkoisia yhteisiä kylpysessioita varten. Savipohjainen pesumönjä, ikääntyvälle iholle suunnattu naamio ja kuorintakimpale. Aah, onneksi huomenna on keskiviikko!
• Päivä huipentui kulttuuriin! Arena-teatterissa menee Komisario Palmun erehdys ja sitä piti mennä katsomaan. Handymankin tuli mukaan. Mää tykkäsin! En ollut lukenut enkä nähnyt sitä etukäteen, joten en vastannut Nyt-liitteen arviota, jonka mukaan kaikki tietää, kuka murhaaja on. Se oli tosi viihdyttävä! Näyttelijät olivat hyviä ja show jännä.
• Lopulta käytiin vielä Sävelessä syömässä. Täydellinen päivä!

Sittemmin mä oon ollut töissä ja yrittänyt päästä taas jonkinlaiseen rutiiniin lukuloman jälkeen. Pakkaa sekoitti viime viikon meillä hengaillut Dora-doggi, joka on kiva kaveri. Dora ulkoilutti Handymania tuntikausia päivittäin ja kaiken muun ajan joko kotona ollessa painosti palvovalla katseellaan (jos itse katseli sohvalla telkkaria, Dora istui lattialla ja katseli katsojaa) tai poissa kotoa ollessa ahdisti ajatuksella, että pitäisi olla kotona Doraa silittämässä. Onneksi meillä ei ole koiraa. Se olisi henkisesti liian raskasta mulle. Kauhee vastuu.

Handymanin työt lähestyy. Viikon päästä se on ollut jo ekaa päivää töissä! Nyt se on kipeänä ekaa kertaa 1,5 vuoteen, mutta tää on paras hetki - jos on nyt flunssassa, on todennäköisesti kykenevä töihin jo viikon päästä. Toivottavasti. Tai sit kahden verroin kipeänä.

Elämyskameli suosittelee

puuhapäivä sukulaisen seurassa

Vika päivä

Nonni. Nyt on mun lukuloma melkein loppu, huomenna on tentti. Pari viikkoa oon siis ollut kotona lukemassa. Koealueen kuuluu kolme kirjaa ja muutaman lehden muutama vuosikerta. Olen lukenut yhdestä kirjasta yli puolet ja yhdestä lehdestä puolitoista vuosikertaa. Tarkoitus oli lukea se kirja kokonaan, mutta se oli ihan kamala. Todella sekava, hutiloiden tehty ja itsestäänselvyyksiä toistava. Ei siis hyvä kirja. Mun valitsema lehti oli paljon parempi. Suurena ongelmana on se, että silloin kun luen, koen etten osaa juuri mitään. Silloin kun en lue, olen vähän liian itsevarma, vakuuttunut että kyllä se menee läpi. Oikeesti oon ehkä vähän hermostunut. Se on varmaan ihan hyvä, liika rehvakkuus ei oo mulla koskaan johtanut onnistumiseen. Ja se vasta positiivinen juttu onkin, että se tentti on vihdoin huomenna. Alkoi jo vähän kasetti jumittua. Tajusin tänään, että olen ollut viimeksi ulkona yli viisi minuuttia yhteen menoon kuusi päivää sitten. Olen kyllä käynyt uimassa, kuntosalilla ja jopa syntymäpäiväjuhlilla, mutta en ulkona. Niinpä jätin tänään maksasyöpäkertauksen lyhyemmälle ja lähdin päivällä kävelylle. Syksy on kivaa! Kunpa lunta ei tulisi vielä pitkään aikaan. Toivottavasti ei tänä vuonna.

Sen sijaan - mikä onkin kivaa - Handymanin kasetti luistaa aiempaa paremmin. Handyman sai töitä! Sehän on ollut työttömänä jo melkein kaksi vuotta (vika työpäivä 5.12.2014). Tai siis ei työttömänä vaan työelämän ulkopuolella, jos Tilastokeskukselta kysytään. Handymanin työpaikka on kyllä vuoden iloisin uutinen. Nyt kun se vain pääsisi sinne töihin. Sitä varten pitää odottaa marraskuuta, joka täten on vuoden paras kuukausi! Hauskasti uudessa työpaikassa aloittaa myös Lankomiehen vaimo (mikähän sen Kameli-nimi olikaan? Ehkä Kälynen?), Pikkusisko ja pikkuruinen Siskontyttö. Tsemppiä kaikille!

Nonni. Nyt tuli huono omatunto, että en ole edes vilkaissut niiden muiden lehtien otsikoita. Ehkä pitäisi.

Elämyskameli suosittelee 

tenteissä juoksemisen lopettaminen jossain iässä

HesEläkeläinen

Mä oon just laivassa matkalla Tallinnasta Helsinkiin. Annettiin Pikkusiskon kanssa viime lokakuussa Äidille synttärilahjaksi matka Tallinnaan ja nyt mentiin ennen kuin se ehtii täyttää taas vuosia. Edestakas Eckerö Linellä ja yö hotellissa. Äiti ja Pikkusisko kävi jossain kauneushoidoissa, mä hoidin siskontyttöä. Eka vein sen keinumaan. Kumpikaan meistä ei vaikuttanut olevan keinumisesta erityisen innoissaan, joten seuraavaksi mentiin syömään. Mä yritin olla trendikäs ja menin pieneen kahvilaan, jossa tilasin itselleni ruoan ja vasta tämän jälkeen huomasin, ettei siellä ole syöttötuoleja. Söin salaattini nopeasti, koska seuralaiseni oli nälkäisempi kuin minä. Pohdin, että missä on varmasti syöttötuoleja ja koska Ikeaan en löytänyt, menin Heseen. Lapsi söi kaikkien aikojen ensimmäisen kaupasta ostetun ruokansa pikaruokalassa. Se meni muuten tosi hyvin, mutta meidän takana istui kaksi suomalaista eläkeläistä. Näistä toinen käyttäytyi tavallisesti, toinen oli ihan hillitön. Eka se oli harmissaan, kun ei saanut ranskanperunoita. Turns out se oli pyytänyt pelkän hampurilaisen. Sitten se jotenkin levitti sen hampurilaisensa ihan atomeiksi eteensä pöydälle ja kyseli, että missä on haarukka ja veitsi. Toinen täti sanoi, että se on helpompi syödä näin käsin. Tämä oli kyllä nyt mahdotonta, kun pihvit ja tomaatit ja majoneesit oli jo levitelty. Levittelijä katseli ympärilleen ja totesi, että kellään ei ole haarukkaa, kuulemma ainoa näkyvä aterin oli se pieni muovinen lusikka, jolla työnsin Pirkka-lohirisottoa sukulaiseni suuhun. Mummo katseli lusikkaa niin ahnaasti, että katsoin parhaimmaksi ohjata hänet tiskillä. Kyllähän ny Hesessä haarukoita on ainakin salaatin kylkiäiseksi. Täti sai tästä tarmoa ja meni tiskille vaatimaan haarukkaa ja veistä. Eka suomeksi, mistä ei tullut mitään. Sitten kovempaa suomeksi. Sitten naljaillen suomeksi. SItten suomeksi vaadittiin esimiestä kassalle. Tässä vaiheessa mummon kaveri tuli pyytämään veistä ja haarukkaa englanniksi. Tämäkään ei valitettavasti onnistunut, koska ilmeisesti HesTyöntekijä ei osannut englantia. Tässä vaiheessa mummo alkoi olla jo aika kuumana, että kuinka on mahdollista että ei englantia osaa (toim.huom. ei mummo itsekaään osannut). Lopulta joku paikallinen mies pyysi työntekijää antamaan eläkeläiselle sen fakin veitsen ja haarukan. Toki tässä vaiheessa burgeri oli jo aika kylmä. Täti oli tyytymätön. Me lähdettiin pois.

Käytiin syömässä ravintola Farmissa. Kuulemma modernia eestiläistä ruokaa. Hyvää on moderni eestiläinen ruoka. Lisäksi tunnelma, sisustus ja palvelu olivat oikein oivalliset. Elämyskamelin suositus.

Mä oon viimeisten kymmenen päivän aikana viettänyt viisi yötä hotellissa kolmessa eri kaupungissa ja nyt mä alan jo olla ihan kypsä tähän matkaamiseen. Mä muistan, että Handyman oli aika kypsä matkatöihinsä aikoinaan ja mun isällä oli vuosikausia huomattavasti enemmän matka- kuin kotipäiviä. Hevii. Mä en kyllä jaksaisi.

Elämyskameli suosittelee

ravintola Farm

Ihan niinku Torressa

Stop the press! Lausuin väärän todistuksen lähimmäisestä hotellista. Kyllä huoneessa oli sittenkin hammasmuki (kertakäyttöinen muovimuki, ajaa asiansa). Sitä vastoin lämmintä vettä ei suihkuun saanut. Tai sitäkin alkoi tulla siinä vaiheessa, kun mä olin jo peseytynyt, just kun olin lähdössä. Ei ihan optimisuoritus. Aamupala oli suppea, mutta ihan ok. Yöllä kyynärpää ja suonenvedot valvotti, mutta se ei oo hotellin vika. Edelleenkin - sijainti, siisteys, palvelu ja hinta on mainiot. Tänään käytiin jo kolmannessa bistrossa, jälleen meidän hotellin kadulta. Tällä kadulla on varmaan puolet kaupungin ravintoloista. Jos tuutte Bordeaux'hon budjettimatkalle, voin lämpimästi suositella Acanthé-hotellia. Nonni, bisnes hoidettu. 

Kongressikin on tosi hyvä. Ranskalaiset ihmiset on pääosin tosi ystävällisiä ja puhuvat englantiakin. (No ei ihan kaikki tietenkään, äskeisessä bistrossa työskennellyt miestarjoilija puhui lakkaamatta ranskaa meille ja vaikutti lähinnä turhautuneelta, että me ei puhuttu ranskaa takaisin. Mut se ei puhunut englantia, joten kyllä mä ymmärrän. Suomalaiset turistitkin puhuu Torressa suomea. Ja se tarjoilija oli sentään kotomaassaan). Kongressin aiheena on urologinen ja gynekologinen radiologia. Mä oon keskittynyt nyt gyneen, koska sitä mä en osaa ollenkaan (sitä mä en ikinä tee) ja siitäkin tullee tenttikysymys. Jotain on osattava siihenkin vastata. Eli ei elämää vaan tenttiä varten. Summeeraa kivasti mun koko elämän pänttäämisen.

Elämyskameli suosittelee 

edelleenkin sen Canelé-kammotuksen välttely. Tänäänkin yrittivät sellaista lounasboksista syöttää. No way.

En France

Mä oon Ranskassa. Huomenna alkaa kongressi, joten lento lähti luonnollisesti Helsinki-Vantaalta tänä aamuna seitsemältä. Matkustettiin parin työkaverin kanssa Amsterdamin kautta Bordeaux'hon, joka onkin kiva kaupunki. Mä oon ollut tarkoituksella Ranskassa viimeksi vuonna 1995, kun kielimatkalle mennessä oltiin kolme päivää Pariisissa. Sittemmin mä oon kerran vuonna 1998 pyöräillyt Saksasta Ranskan puolelle ostamaan patonkia, mutta se oli melkein vahinko. Oli kyl hyvää patonkia.

Mä oon nyt Ranskassa kolme päivää. Ekana päivänä meillä ei siis ollut koulutusta, kun eka päivä oli vain jäsenille eikä me olla jäseniä. Niinpä käytiin sightseeing-bussiajelulla ja syömässä kahdessa eri bistrossa (siis lounas ja päivällinen, ei peräkkäin). Ajelu oli kiinnostava. Tää kaupunki on perustettu 2700 vuotta sitten. Jumankauta 2700 vuotta! Sehän on ihan älytön aika. Ajelun hintaan kuului perinteinen paikallinen canelé-kakkara, joka oli ennakkovaroitusten mukaan "makea, ruskea ja joustava". Tää kuvaus epäilytti mua jo etukäteen, mutta kun se ny oli tyypillinen paikallisherkkunen niin maistoin. 17 gramman kakkarasta jäi puolet syömättä. Se oli kamalaa. Konsistenssi oli kuminen, mieleen tuli jonkinlainen stressilelu. Oli vaikeaa saada sitä hampailla rikki. Maku oli mitäänsanomaton, mutta vastenmielinen. 

Meidän hotelli on historiallisessa kävelykeskustassa, viereinen talo on UNESCOn maailmanperintökohde. Hotelli on vaatimaton, mutta siisti ja respan henkilökunta herttaista. Olen pohtinut, että mikä on kahden ja kolmen tähden hotellien ero. Nyt se selvisi. Kahden tähden hotellit on ihan yhtä siistejä, mutta niissä ei oo hammasmukia. Ihmiset on ystävällisiä. Jälkimmäisessä bistrossa oli mielettömän hyvää ruokaa. Söin kokonaisen taimenen! Vähän siinä kalpeni, kun lautasella oli kokonainen taimen silmineen ja evineen päivineen, mutta kyllä mä osasin. Se oli tosi hyvää. Olin ylpeä itsestäni, kun osasin sanoa tarjoilijalle ruoan jälkeen "Merci beaucoup. C'est magnifique" (tuo taisi olla preesens mutta mun ranskantaito rajoittuu Hercule Poirot'n sananparsiin ja Edith Piafin hittibiisin nimeen, joten tässä ei ny ruveta menneitä aikamuotoja arvailemaan).

Mut mä oon herännyt tänään Helsingissä puoli viideltä paikallista aikaa. Nyt kello on Bordeaux'ssa melkein puoli kymmenen paikallista aikaa. Huomenna täytyy opiskella kymmenen tuntia paikallista aikaa. Pitää mennä nukkumaan.

Elämyskameli suosittelee

Hercule Poirot'n lukeminen kielenopiskelumielessä ja canelén välttäminen viimeiseen saakka

Lukutoukka

Mulla on tentti ensi kuussa. Melkein jo sanoisin, että ehkä vika tentti ikinä, mutta tunnen itseni paremmin. Johonkin tenttiin mä takuulla vielä ährään. Ehkä sit toiseksi viimeinen tentti ikinä. Tai kolmanneksi. Mutta siis tenttiin pitäisi lukea. Olen hankkinut kirjan, joka loogisesti maksoi Kindle-versiona 310 dollaria, 50 dollaria enemmän kuin 3,5 kg:n painoisena sidottuna kirjana. Mun hyllyyn ei mahdu, joten maksoin mielihyvin 50 dollaria enemmän. Työkaveri osti kirjan 1,5 kuukautta myöhemmin Googlen kirjakaupasta 170 dollaria halvemmalla. No, olin mä ehtinyt ensimmäisen luvun lukea jo ennen kuin se ilmestyi G-kirjana, eli profit. Mä olin jo etukäteen innoissani siitä, että kerrankin mäkin keksin jotain veroilmoituksen tulonhankkimisvähennyskohtaan. Olin ekaa kertaa aatellut laittaa sinne itse maksamiani työmatkojakin eli sitä ajatellen on kyl hyvä, että toi kirja oli noin kallis.

Mun pitäisi siis lukea kai jotain siihen tenttiin. Toistaiseksi olen lukenut kolme lukua melkein kokonaan. Toistaiseksi luetut hommat on varsin perusasiaa, esim. että kuinka tietokonetomografialaite toimii. Tavallisen TT-laitteen mä vielä jotenkin ymmärrän siihen saakka, kunnes alkaa se tietokoneosuus siitä tomografiasta. Nyt kuitenkin nää uudet laitteet toimii jotenkin sillee, että niissä on yhtä aikaa kahdenlaista eri sädettä ja ne voi olla kolmella eri tavalla siinä koneessa. Siinä mä putosin. Vielä ei oo päästy edes siihen itse asiaan ja mut on jo liputettu ulos. Ennen kuin siihen itse asiaan päästään, kirjassa kerrotaan vielä magneettikuvauksen tekniikasta. Jos joskus lukiossa ajatteli, että nää kvantit on kauheen kivoja, kun nää on vähän niinku satuolentoja, saa nyt kauhukseen huomata, että magneettikuva syntyy kvanteista. Ne pyörii protonin sisällä eri suuntiin ja näyttää, että tuolla se syöpä on. Protoni on tosi pieni. Ilmankos magneettikuvat on usein niin hankalia. Siksipä mä oon keskittynyt lukemaan morbideja blogeja, Naisten etsivätoimistoa nro 1 sekä Phryne Fisher -dekkareita. Niitä yhdistää se, että kaikissa on ihania naisia. Naisten etsivätoimistossa nro 1 kukaan ei kuole toisin kuin morbideissa blogeissa ja PF-dekkareissa. Ja näistä kirjoista mä ymmärrän kaiken paitsi sen, että Precious Ramotswe teitittelee aviomiestään. Mut ehkä se on joku botswanalainen tapa.

Mä lähdin tiistaina pyörällä töihin ihan tohkeissani, kun ennusteista huolimatta ei satanut. Tai siis ei satanut siinä vaiheessa, kun yläkerrassa otin kypärän päähän ja laitoin lenkkarit jalkaan. Siinä vaiheessa, kun mä olin saanut pyörän varastosta (eli noin neljä minuuttia myöhemmin) satoikin jo ihan kunnolla. Satoi koko matkan ja oli niin kylmä, että melkein jo toivoin, että olisi hanskat kädessä. Kun sitten töihin päästyäni menin liian ahtaaseen katoksen alla sijaitsevaan pyöräparkkiin ja sain pyöräni liian ahtaaseen väliin, oli se sade loppunut. Sittemmin ei ole ennusteista huolimatta satanut. Onneksi mun kypärän otsalippa esti rillien kastumisen, eli en ollut läpimärkä. Ja onneksi töissä oli saneluhuoneessa niin kuuma, että vaatteet kuivuivat nopeasti. Ja onneksi pyöräily on silti kivaa. Ikävintä pyöräilyssä on monet muut pyöräilijät, mutta ne nyt on ikävintä myös kävelyssä ja autoilussa. Mä en käsitä, kuinka varmasti ihan mukavat, tavalliset ihmiset muuttuu kaistapäiksi pyöräillessään. Kuinka mikään sääntö ei päde. Silloin kun eniten ottaa päähän, pitää ajatella jotain muuta. Ihmetellä vaikka botswanalaisia käytöstapoja.

Elämyskameli suosittelee
dekkarit kvanttien sijaan

Sähäkkä syyskuu

Mulla on syyskuussa ihan hirveesti tekemistä. Ylipäänsä mä oon haalinut liikaa puuhaa syksyksi, mutta syyskuu on kaikkein tiukin. Ja mikä ärsyttävintä, on myös pari etukäteisvalmistelua vaativaa luentoa. Ois ehkä pitänyt valmistautua jo nyt rauhallisemmassa elokuussa. Eipä tullut valmistauduttua. Ei mahda mitään. Toki paljon menoista on ihan kivojakin - kolmet työpaikan juhlat, mökkireissu kavereiden kanssa ja äidin viime vuoden synttärilahjamatka Tallinnaan, mutta ilta-aikaisia töitä on ihan liikaa. Koulutusmatkat Bordeaux'hon ja Ouluun. Onneksi lokakuussa on rauhallisempaa. Paitsi että on tentti. Helkkari.

Mä en ollut tänä viikonloppuna mökillä. Hyvä olikin, koska siellä oli sähkökatko. Viime vuonna me oltiin siellä yhtenä kylmänä lokakuisena viikonloppuna kun sähköt oli poikki. Siellä menee sähköt vähän väliä, kun Keski-Suomi tuntuu olevan herkkänä sähköjensä kans. Eikä mun mökki ees oo Keski-Suomessa, mutta sieltäkin menee aina sähköt sympatiasyistä. Todennäköisesti menee ensi viikonloppunakin, kun me ollaan menossa sinne neljän lapsen kanssa. Mut mitä mökillä voi tehdä syksyllä? Siis ainoa mun ymmärtämä mökkipuuha on uiminen, mutta se ei oo tuntikausia mahdollista, jos on kymmenen astetta lämmintä. No siellä on uusi grilli. Ehkä me grillataan.

Mä oon taas vähän innostunut säästä. Huomenna pitäisi sataa kuin saavista kaataen, kolmelta pitäisi tulla 7,8 mm/h. Se on vedenpaisumus. Mä odotan sitä jo aivan tohkeissani! Mun pitää mennä töistä Itikseen ja pelkään, että kadut tulvii, joten ei varmaan kannata mennä 58:lla. Ehkä bussi+metro? Ei kai metro tulvi? Ehdinhän mä neljäksi Itäkeskukseen?

Elämyskameli suosittelee

Ilmatieteenlaitoksen säätiedotus

Tarkistusnumero

Kerroin heinäkuun alussa, kuinka Saksasta tuli viesti, että ois tarjolla lisäpalkka vuosi työnteon loppumisen jälkeen. Ja kuinka Jens yhtäkkiä osoittautui järkeväksi kaveriksi ja lupasi laittaa rahan mun tilille. Kuukausi myöhemmin joku sihteeri ilmoitti yrittäneensä maksaa sitä, mutta tilinumero oli väärin. Vastasin, että ei se oo väärin, se on mun tilinumero, mutta tuossa on vielä toinen, jos haluut kokeilla. Siihen sihteeri vastasi, että sekin on väärä. Molemmissa on kuulemma tarkistusnumero väärin. Selitin, että ei oo, kysyin pankistakin. Sihteeri oli järkähtämätön. Sit se jäi lomalle. Lähettelin useamman sähköpostin sen sijaiselle, joka viimein parin viikon jälkeen vastasi, että no jos mä haluun, voi hän laittaa rahat "väkisin" sille väärän tarkistusnumeron tilille ja katsotaan sit, jääkö ne johonkin vortexiin. Ei jääny. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä mun tilille tuli puolitoistatuhatta saksalaista euroa. Olen äimistynyt. Eikä menny kuin 1,5 kuukautta!

Joku pölvästi oli kiinnittänyt Lauttasaarentien pyöräkaistalle valtavat kyltit, joissa oli nopeusrajoitus 6 km/h, omapiirtämiä kuvia ja iskulauseita kuten "Älä kaahaa, joku voi delaa" ja selitys siitä, kuinka lapset ja köpöttelevät mummot kulkevat tästä ja on tosi vaarallista ajaa kovaa pyörällä. On myös tosi vaarallista ajaa liian hiljaa pyörällä - jos mennään kävelyvauhtia, mennään helposti nurin. Juuri tuossa delaamisristeyksessä on hyvät suojatiet myös pyöräkaistan yli ja jopa liikennevalojen nappi kävelykaistan puolella, joten lapset, köpöttelevät mummot ja ihan kaikki muutkin voi jättää hortoilematta pyöräkaistalla enempää kuin on pakko. Handyman, tuo tyyneyden perikuva, järkyttyi kylteistä jopa peruskulkijaa enemmän, koska jos joku johonkin delaa, niin siihen, että unohtuu lukemaan pitkää jollotusta köpöttelevistä mummoista sen sijaan, että kiinnittäisi huomiota liikenteeseen. Niinpä hän oman elämänsä ihmisoikeustaistelijana ilmoitti luvattomista kylteistä rakennusvirastoon ja ne lähti tarkastajan kainalossa hiiteen. Eläköön!

Elämyskameli suosittelee

liikennesääntöjen noudattaminen

Aika paljon silmälaseihin liittyvää asiaa

Mä oon luokan B sädetyöntekijä. Se tarkoittaa, että mun vuosittainen työssä saama sädeannos ei nouse yli 6 mSv:n ja että mulla on oma säteilymittari. Tällä hetkellä se säteilymittari on kyllä pyykissä eli nyt sitä ei kukaan seuraa. En ole tästä mitenkään huonona kuitenkaan. Ei se mittari oo ikinä nollan ylittävää säteilyä rekisteröinytkään. Koska mä oon sädetyöntekijä, on mun työnantajalla velvollisuus hankkia mulle mahdollisimman hyvät säteilysuojat. Ryhdyin rillipääksi puoli vuotta sitten, minkä jälkeen on ollut ikävää käyttää suojalaseja, kun kahdet silmälasit päällekkäin ei oikein toimi. Ihan kuin ois 3D-leffassa. Sinänsä mä pärjäisin kyllä ilman omia lasejakin, mutta silmät väsyy. Niinpä mun työnantaja käytti teidän verorahoja ja osti mulle omat päheet sädesuojalasit vahvuuksilla. Ne on niin hienot. Nykyään oikein odotan että pääsisin läpivalohommiin, että saan uudet lasit päähän.

Tein kotiin pari viikkoa sitten banaanikärpäsille internetistä oppimani hyönteisansan Fairystä ja limoncellosta (etikkaa, viiniä tai mehua ei ollut). Kovinkaan moni banaanikärpäsen ei limoncellolle lämmennyt, kolme meni vahingossa. Vähän myöhemmin mentiin Kälysen (Lankomiehen rouva) mökille, jossa oli paljon ampiaisia ja muitakin hyönteisiä meidän kiusana. Handymanin solvauksista välittämättä tehtiin sielläkin ansa, nyt löytyi omenaviinietikkaa. Se toimi kuin tauti! Muutamassa tunnissa se purkki oli todella karmean näköisesti täynnä ennen iloisesti pörränneitä vainajia. Sai Handyman pitkän nenän.

Mä sain eilen fb:ssa kaukaiselta kaverilta kutsun jonnekin, puhelimella en nähnyt kutsua kokonaan vaan vain pari ekaa sanaa (2016 summer). Jotkut kokee tarpeelliseksi kutsua mua minne sattuu rovaniemeläisiin baarijuhliin, koska ne kutsuu kaikki eikä muista että niiden kavereissa on homekorvia, joten mä aina poistan kaikki kutsut mitä mulle vieraammilta ihmisiltä tulee. Klikkasin notificationin auki saadakseni poistettua sen kutsun ja se olikin semmoinen aurinkolasihuijaus. Lähdin heti sivulta pois, mutta olin jo siis käynyt siellä. En ollut mitään siellä painanut, mutta en mä tiedä vaikka mä ryhtyisin niitä nyt lähettämään kaikille mahdollisille ihmisille. Pliis Ilmoitelkaa, jos mä alan kutsua teitä aurinkolasijuhliin.

Elämyskameli suosittelee 

kaikkien internetin ohjeiden noudattaminen. Paitsi aurinkolasijuhlakutsun hyväksyminen

Lipumista

Matkan on todettava kääntyneen loppupäähänsä, kun lentokoneen lähtöaikaan on alle viisi tuntia. Berliini on ihana, mutta kiva on tulla kotiinkin. Kaupunkilomalla helle ei ole siunaus.

Ekaa kertaa Berliinissä vuonna 2005 me käytiin Spree-risteilyllä. Se oli hauskaa, vaikka satoikin. Sittemmin on Kööpenhaminassa käyty pari kertaa kanava-ajelulla, koska se on ainoa juttu, johon Kööpenhaminassa on varaa. Tästä intoutuneena käytiin sunnuntaina ajelulla Spreellä. Nyt ei satanut vaan porotti niin, että jakaus paloi pahasti ja oikea hartia lievemmin. Mutta oli valtavan kivaa! Spreeltä ja kanavista katsoen Berliinissä ei juuri muuta ole kuin puita. Maisema on kuin Amazonilta. Turistimainen kolmen tunnin lipuminen halki kaupungin oli myös erittäin rauhoittavaa. Koko ajan soi päässä "kannellaan muitakin, joilla on ai-kaa". Zen. Toivottavasti zen auttaa silloinkin, kun mun pitää kammata tukkaa. Jakaus on aika kipeä. Mä katsoin hattuani pakatessani ja muistan ajatelleeni "Ai täällä tää hattu on!" Jospa olisi ajatus jaksanut jatkaa vähän pidemmälle.

Veneajelun jälkeen Handyman kysyi, enkö olekaan menossa teatteriin katsomaan DDR-musikaalia, kuten kuukausi sitten suunnittelin. Olin laittanut tuon teatterikäynnin mielessäni taka-alalle, koska tiedän ettei Handymania sellainen kiinnosta. Kun Handyman sitten muistutti, että näillä matkoilla vähintään puolet jutuista on sellaisia, että hän tulee mukaan vain pakotettuna, päätin tarttua heti toimeen. Mentiin samana iltana. Kyseessä on Hinterm Horizont (Horisontin takana) -niminen musikaali, joka on tehty paikallisen rokkitähden Udo Lindenbergin musiikista ja se kertoo puolitoden tarinan 1983 DDR:ssä esiintyneestä Udo Lindenbergistä ja itäsaksalaisesta tytöstä. Tausta on sinänsä totta - Udo Lindenberg sai esiintyä 1983 Itä-Berliinissä ja DDR perui hänen kesäksi 1984 suunnitellun Itä-Saksan kiertueensa. Udo kertoo tavanneensa tuolloin kivan DDR-tytön, mutta tarkempia tietoja tästä tapaamisesta ei ole annettu. Näytelmä esitettiin saksaksi, mutta siinä oli englanninkieliset tekstit. Näyttelijät olivat hyviä, jotkut oikein hyviä laulamaankin. Laulut olivat turistille tuntemattomia, mutta paikalla olevat saksalaiset vaikuttivat tuntevan ne hyvin. Vähän niinku ois katsellut suomalaisia katsomassa Eppu Normaali -musikaalia (jota mä en oo nähnyt! Järkyttävää!). Lavasteet olivat hienot ja materiaalina käytettiin kivasti myös uutisvideoita. Juoni oli ohut, kuten aina musikaaleissa. Kesto oli kammottava, yhteensä kolme tuntia väliajan sisältäen. Ehkä kiva Udo Lindenberg -faneille, mutta asiaan vihkiytymättömälle vähän liikaa. Näytelmää on esitetty viisi vuotta putkeen, mutta se loppuu nyt teatterin sulkemiseen ensi kuun lopussa. Olenpa käynyt Saksassa teatterissa.

Mä olin katsonut mahdollisia ruokapaikkoja etukäteen netistä. Burgermeister-nimisen entiseen vessaan rakennetun pystybaarin burgereita kehui koko internet, joten sinne päätettiin mennä. Oli kiva päivä, joten päätettiin syödä burgerit läheisessä puistossa, koska baarissa ei ollut penkkejä. Puistoon oli puolen kilometrin kävely. Puisto ei ollut ihan yhtä viehättävä kuin yleensä Berliinin puistot vaan enemmänkin haalistunut pyöreä ruohikkoalue, jonka reunoilla oli muutama puu ja jokunen penkki ja toisessa päässä koriskenttä. Handyman katseli menoa vähän aikaa ja kysyi, että eikös tää ollut Görlitzer Park. Siihen minä että juu-u. Olin tuonut Handymanin tietämättäni Berliinin pahamaineisimpaan huumepuistoon. Niin pahamaineiseen, että YLE:kin oli asiasta uutisoinut. No ehkä lauantai-iltapäivä ei ollut pahin mahdollinen aika puistossa käydä, oli siellä muitakin non-huumeihmisiä, mutta kieltämättä useampia joukkioita, jotka kirjallisuuden mukaan sopivat pilvenmyyjiksi sekä harvinaisen paljon nurmikolla syvästi lepääviä ihmisiä, vaikka ei ollut erityisen lämmin. Kiva. Arkipäivisin meno on kuulemma sellaista, että puistossa partioi vapaaehtoisia aikuisia, jotka saattavat lapsia turvallisesti puiston poikki aggressiivisten pilvenmyyjien ohi. Ehkä en palaa siihen puistoon ihan justiinsa.

Elämyskameli suosittelee 

jos esitellyistä harrasteista pitää valita, ni ehdottomasti turistiajelu Spreellä, hattu suositeltava

Klassikko

3-12-vuotiaana mä asuin rivitalossa. Samassa talossa asui mua vuoden vanhempi Anniina ja kaksi vuotta vanhempi Sini (nimet muutettu, vaikken kyllä tiedä että miksi), jotka oli mun kavereita. Molemmilla oli vielä vanhemmat isosiskot. Tuossa herkässä iässä 1-2 vuoden ikäero on samaa luokkaa kuin nyt 48 vuoden ikäero. Anniina ja Sini sai kuunnella Dingoa, mikä mua ois vähän kiinnostanut, mut mun piti laittaa kädet korville, kun Autiotalossa mainittiin aivovaurio. Ne katseli Lemmenlaivaa, kuten ihan jokainen aikuinenkin nainen siinä talossa. Lemmenlaiva kesti tunnin ja se tunti oli viikon kituliain aika, kun kukaan, paitsi mun kohtuuttoman lapsellinen pikkusisko, joka oli silloin (ja on edelleenkin) mua neljä vuotta nuorempi, ei voinut leikkiä mun kanssa silloin. Kun kitutunti oli ohi, menin luonnollisesti soittamaan Anniinan tai Sinin ovikelloa ja hain niitä ulos kivelle tai vallihaudoille. Anniinan isosiskon huoneen ovessa oli Duran Duranin juliste ja varoitus, mitä voisi tapahtua, jos Anniina tai sen kaverit tulee siihen huoneeseen. En ikinä käynyt. Kerran se ovi oli auki ja mä näin, että sen oven sisäpuolella oli Dirty Dancingin juliste. Mä olin jopa konservatiivisempi kuin nyt, kuten lapset tuppaa olemaan, ja paheksuin vaikken oikein tiennyt, että mitä mä paheksuin.

Vihdoin eilen mulle selvisi, mitä mä paheksuin. Elokuvateatterissa näytettiin Dirty Dancing alkuperäiskielellä ja me mentiin katsomaan, aiemmin ei ollut nähty. Hyvä leffa. En tiedä, mitä Anniinan tuolloin murrosikäinen isosisko on elokuvasta tuolloin tajunnut, varmaan että Patrick Swayze on hottis (tai ei 80-luvulla kukaan ollut hottis, ehkä makee? Kliffaa hei!). Patrick esitti köyhää poikaa ja hahmo oli tarkan markan miehenä säästänyt ensisijaisesti paidoistaan, joten epäilen että teinitytön lienee ollut vaikeaa keskittyä muuhun kuin juroon mutta oikeamieliseen tanssijaan. Synkkä 60-luvun laittoman abortin kuvaus ja toisaalta omavaltaisen naisen kasvutarina saattoivat jäädä paidattoman Patrickin jalkoihin. Tai mistä mä tiedän. Ehkä Anniinan isosisko oli liimannut julisteen oveensa muistuttaakseen itselleen, että naisen asema voi edelleen muuttua. Juoni oli suoraviivainen, mutta oikeastaan tosi hyvä. Musiikki oli luonnollisesti herkullista ja tanssikin viihdyttävää. Ei vitsi, mulla on kaikki muutkin 80-luvun tanssielokuvat (Fame, Footloose ja West Side Story) näkemättä. Ehkä pitäis aloittaa klassikoihin tutustuminen.

Saksa hävisi jalkapallossa. Mä mietin kauan, olisiko pitänyt mennä katsomaan peliä johonkin Biergarteniin tai jopa viralliselle fanimailille, mutta lopulta oli vähän kylmä ja väsyttikin, joten "katsoin" pelin hotellihuoneessa. Tai enhän mä jaksanut sitä koko aikaa vahdata, mutta onneksi on internet. Ekan maalin näin hidastuksena, toista en ollenkaan. Hyvä ettei oltu Biergartenissa. Lannistunut saksalainen on niin masentava näky. Nyt toisaalta, kun Saksa ei pääse loppuotteluun, ei tule toista mahdollisuutta mennä katsomaan ottelua Biergarteniin tällä matkalla. Ehkä en murehdi sitäkään. En mä oo koskaan jääkiekko-otteluakaan missään Biergartenissa (tai ny ylipäänsä muutenkaan) nähnyt. Enkä mä juo kaljaa. 

Elämyskameli suosittelee

Dirty Dancing

Tekniikkaa ja ilmasilta

Taas on harrastettu kulttuuria. Toissapäivänä käytiin tekniikkamuseossa tutustumassa lentokoneisiin, laivoihin, tietokoneisiin ja kaapeleihin. Siellä me on käyty kerran ennenkin ehkä noin kymmenen vuotta sitten, mutta mulla oli tuolloin vatsanpuruja enkä oikein pystynyt keskittymään. Nyt pystyin. Oli ehkä enemmän muille kuin mulle suunniteltu näyttely. Ihan hieno toki, mutta määräänsä enempää laivoja ei jaksa katsella. Arvelisin, että stereotyyppiset lapset ja miehet vois olla kiinnostuneempia.

Eilen käytiin sit ekaa kertaa liittoutuneiden museossa, joka kertoi (länsi)liittoutuneiden ajasta Berliinissä kylmän sodan aikaan. Se oli mun mielestä todella kiinnostavaa. Erityisesti mä perehdyin ilmasilta-asioihin. Se ilmasilta oli huikea. Melkein vuoden ajan jouduttiin parin miljoonan ihmisen kaikki tarpeet tuomaan pienillä lentokoneilla rikkinäiseen kaupunkiin, jonka lentokenttien kiitoradat olivat muhjua. Museo sijaitsi Yhdysvaltojen entisellä kasarmialueella, toinen puoli museosta entisessä leffateatterissa. Museon toinen osa sijaitsi pihan toisella puolella sijaitsevassa rakennuksessa ja väliin piha-alueelle eli pysäköity ilmasillan aikainen lentokone, jollaisia saksalaiset kutsuivat nimellä "Rosinenbomber" (=rusinapommittaja). Jos olisi ollut sunnuntai, olisi lentokoneeseen päässyt sisälle, mutta oli torstai, ni ei sit.

Tänään illalla on tarjolla erilaista kulttuuria, raportoin sit jos saadaan sinne liput.

Elämyskameli suosittelee

Alliierten Museum ja ilmasilta-asiat

Yllättävä Saksa

Kotimaan inaktiiviloma on vaihtunut Berliiniin. Tultiin tänään aamulla sillä sietämättömän varhaisella lennolla, jonka mä aina pihinä varaan. Tällä kertaa se oli ylimyyty ja meitä yritettiin lahjoa 350 euron lahjakortilla lentämään ensin Düsseldorfiin ja sieltä välilaskun kautta Berliiniin, mutta koska Handyman oli kärttyinen (kuten Handyman nykyään aina lentokentällä ollessaan on, jännittää varmaan), murahti se nopeasti tyttöselle että ei käy. Jälkeenpäin ajatellen se oli hyvä ratkaisu, koska hotellissa oltiin jo puoli yhdeksän maissa aamulla ja koska saatiin huone tuurilla heti, voitiin nukkua yöunet loppuun. Oltiin kuitenkin herätty jo 3:45 (GMT+2). Päiväunien jälkeen Handyman olikin jo pirteämpi ja on sittemmin nukkunut vain yhdet tupluurit.

Kaupunki on paikoillaan. Verrattuna kymmenen vuoden takaiseen ihanaan rähjäisyyteen on kuitenkin moni paikka muuttunut liian siistiksi ja kauniiksi eikä kummankaan keskustan alueella pääse enää siihen mua eniten viehättäneeseen tunnelmaan. Paikoitellen tulee melkein espoolainen fiilis. Siksipä täytyy mennä uusille alueille. Tänään käytiin TripAdvisorin suosituksesta syömässä päivällistä Schönebergin Haveli-ravintolassa, joka TA:n mukaan on edullinen ja laadukas intialainen. Internet oli oikeassa. Varmaankin parasta intialaista ruokaa mitä mä oon syönyt. Tuoreet raaka-aineet ja mainiot mausteet. Nopea, ystävällinen palvelu ja kohtuullinen hintataso. Jopa Handyman tykkäsi ja kävi antamassa internetissä viisi tähteä. Se on jo jotain.

Ai niin ja päivällä me käytiin Potsdamer Platzin elokuvamuseon kaupassa ja mä löysin sieltä Golden Girlsin DVD-boksin! Mä oon etsinyt sitä jo pari vuotta. On käynyt kismittämään, että Amazonista sitä ei toimiteta Suomeen ja se maksaakin siellä jotain 200 e. Mut nyt löytyi kuudellakympillä. Ihan helmee! Kaikki seitsemän kautta. Nyt kelpaa olla tyytyväinen.

Saksa on ilahduttanut muutenkin. Mähän oon nyt vuoden verran käynyt kirjeenvaihtoa useamman eri saksalaisen palveluntarjoajan (kahden puhelinoperaattorin, kahden tai kolmen vakuutusyhtiön sekä yhden pankin) kanssa siitä, että kuinka kauan mä niiden tuotteita joudun maksamaan kun mitään vastinetta en rahoillani saa. Ja siis tää on luonnollisesti ollut nimenomaan kirjeiden vaihtoa, koska mitään ei voi toimittaa sähköpostitse saati englannin kielellä. Olin jo luullut päässeeni eroon kaikista saksalaisista, kunnes pari viikkoa sitten mun entisen työnantajan hallinnosta lähetettiin kirje, jossa kerrottiin niiden haluavan maksaa mulle vielä yli 2000 euron likvidaatiokorvauksen. Luulen tämän jotenkin liittyvän sairaalassa hoidettavien yksityispotilaiden erillisiin maksuihin. Olin uupua ajatuksesta. Mulla ei oo enää saksalaista tiliä ja kirjeessä sanottiin, että summa maksetaan "seuraavan palkanmaksun yhteydessä". No mähän en oo saanut sieltä tietenkään mitään palkkaa vuoteen. Pari viikkoa kiukuttelin itsekseni, kunnes sitten eilen lähetin sähköpostia tyypille, jolta kirje oli tullut. Jo etukäteen olin varma, että sieltä ei tulisi edes mitään vastausta, koska saksalaiset ei vastaa sähköposteihin, saati että ne voisivat maksaa suomalaiselle tilille mitään. Olin ällikällä lyöty, kun tänään Jens lähetti takaisin sähköpostin, että eipä probleemosta, maksetaan tohon minkä annoit. Mitä ihmettä? Nyt mä luulen, että mä oon joutunut saksalaiseen piilokameraan. Mikään ei toimi näin sujuvasti. En suostu uskomaan.

Elämyskameli suosittelee

Haveli ja Tyttökullat

P. Hämppi

Handyman on innokas eläinten tarkkailija. Aiemmin eläinharrastus on rajoittunut ihailuun ja hoitamiseen, nyttemmin kahden lasittamattoman parvekkeen myötä myös tuhoamiseen. Handymanilla on menossa jonkinlainen yhden miehen kostoretki hämähäkkejä vastaan. Muutama viikko sitten Handyman luki netistä, että hämähäkit saa hävitettyä tuhoamalla niiden verkot toinen toisensa jälkeen, siitä ne kuulemma oppii olemaan neulomatta niitä samaan paikkaan uudestaan. Handyman hosuu luudalla parvekkeilla päivittäin, mutta mitään selvää apua siitä ei ole todettu. Alkuviikosta Handyman löysi parvekkeelta kymmenen sentin kolikon kokoisen ristilukin, vangitsi sen suureen lasipurkkiin ja antoi sille nimeksi P. Hämppi suuren tamperelaisen parkkihallin mukaan. Samana päivänä oltiin menossa Espooseen, joten P. Hämppi vapautettiin espoolaiseen metsään. Tästä ei ollut apua. P. Hämpin poikasia, muita lajitovereita tai kilpailijoita on sittemmin löytynyt parvekkeilta toistakymmentä. Osan Handyman on kylmästi tappanut, osan vienyt maan pinnalle. Mulla on sellainen fiilis, että me on hävitty tää peli, mutta täytyyhän miehellä harrastuksia olla. Ja niin kauan kun ne harrastukset ei ole moottoripyöriä eikä muurahaiskippoja mun makuuhuoneessa, tilanne on hallinnassa.

Kesäloman lomailuhetket ovat alkamassa. Ylihuomenna lähdetään Berliiniin. Mä oon seurannut eurooppalaisia jalkapallokisoja uutisista lähinnä sillä tarkkuudella, että miten Saksalla menee. Yhtään peliä en ole katsonut alusta loppuun. Muutamaa peliä olen katsonut joitain minuutteja, ehkä viittä peliä yhteensä puolisen tuntia. Mä en ymmärrä sääntöjä. Saksalaiset on kuitenkin innoissaan peleistään ja siksi mä oon iloinen, että ensi torstaina on Saksan peli. Jos uskallan, menen johonkin soveliaaseen sosiaaliseen paikkaan peliä katsomaan ja otan Handymaninkin mukaan, vaikka sitä kiinnostaa jalkapallo vielä huomattavasti mua vähemmän. Mä kyllä luulen, että se saattaa osata säännöt. Jotenkin miehet usein tietää tuommoisia. Mä tiedän, että TV:ssä yläreunassa lukee pelin tilanne ja niiden numeroiden vieressä olevaan ruutuun on merkitty pelaajien paidan väri. Se helpottaa seuraamista kovasti. Maalivahdeilla on erivärinen paita ja siksi mä en tiedäkään, että kumpi maalivahti on kumman puolella. Niinpä mun on parasta lukea tulokset aamulla netistä. Paitsi jos istun saksalaisessa Biergartenissa. Luulen siellä huomaavani, milloin Saksa saa maalin.

Elämyskameli suosittelee
toivotut kotieläimet

Ihmebambu

Mä oon lomalla vähän tarpeettomasti. Mua ei väsytä eikä mulla oo oikein mitään tekemistä. Odottelen, että taas pääsisi töihin, mutta siihen menee vielä kolme viikkoa. Eilen oli eka lomapäivä ja mä kävin töissä. Tänään mä oon nukkunut pitkään, herännyt himmailemaan hetkeksi ja nukkunut taas pitkät päiväunet. Menee se loma siinäkin. Onneksi mun hammaslääkärillä oli synttärit että edes sen varjolla tuli lähdettyä kotoa. Boulevard Social oli hyvä jälleen. Kannatti lähteä.

Vaikka onkin hidas loma, ei mun elämä oo kuitenkaan täysin hiljaista. Melkein päinvastoin. Tuttu Täti-ihminen muutti vastikään pohjoisesta Helsinkiin ja me oltiin avustamassa muutossa. Kiitokseksi Täti-ihminen antoi meille yllätyslahjaksi bambutyynyt. Mä sain taianhohtoisen Miracle Bamboo Pillow'n ja Handyman Restform Bamboo Pillow'n. Siis todellakin kyse on siitä mahtavasta tuotteesta, jota mainostetaan telkkarissa pudottamalla tyynyn päälle keilapallo ja tyynyn alla oleva kananmuna säilyy ehjänä. Mainittakoon, että muiden vertailuun valittujen tyynyjen alle jätetty kananmuna menee rikki. Mä en tiedä yhtään, että miten tää liittyy mun päähän, joka sillä tyynyllä lepää, mutta pakkohan tuollaista testiä on arvostaa. Tyynyt haisivat paketista otettuna aika toksisille, joten niitä lepuutettiin vuorokausi. Vihdoinkin eilen mä pääsin laskemaan pääni ihmebambutyynylle, kun ensin oltiin käyty iltakymmenen jälkeen ostamassa Prismasta jumboisoja tyynyliinoja. Tyynyn alkuopastuksessa neuvottiin pöyhimään tyynyä ja viikkaamaan se sopivasti pöyhittynä niskan ja hartian mukaisesti ennen totaalista rentoutumista ja opastus oli oikeassa. Tyyny on todella mukava! Siitä erikoinen tyyny, että mä en muista koskaan ennen nukahtaneeni yöunille muuten kuin vatsallani ja nyt näin kävi. Jestas sentään. Ensi yönä uudelleen! Ja mainittava on, että tähän asti olen nukkunut Tempurin Ombracio-tyynyllä, joka sekin on mulle ihan täydellinen. Hyvä tyyny on tärkeä, juhannuksena mulla oli koko ajan oikea hartia kipeänä kun nukuin kelvottomalla läytyrällä.

YouTube suositteli Handymanille muurahaisaiheisia videoita. Niinpä se alkoi katsoa sellaisia. Nyt kun mä tulin kotiin, seinällä oli 50-tuumainen muurahainen. Lisäksi Handyman haluaisi oman fornikaarion, mutta mä en oo ihan yhtä innostunut. Edes koiran saaminen hoitoon lomamatkan ajaksi ei ole helppoa, saati sitten sadan muurahaisen. Enkä mä ehkä haluaisi muurahaisia mun kotiin. Tuntuisi että ne kipuaa mun jalkoja pitkin. Mä en oo hyönteisihminen.

Elämyskameli suosittelee 

omaan päähän sopiva tyyny

Paineistettu

Handyman on pettynyt, kun mä en oo kertonut mitään sen korvasta. Siihen on syynsä: mä en oo muistanut. Kun tultiin keskiviikkona lentokoneella tänne, Handymanin korva ei laskeutumisen yhteydessä saanut tasattua painetta. Se oli kuulemma kipeä, suriseva ja rätisevä eikä kuullut mitään. Kokosin kaiken lääkärikoulussa oppimani empatian ja totesin, että kylläpä Handymania on koeteltu. Handyman oli tyytymätön, kun mä en tehnyt mitään. Toivoi, että mä olisin tehnyt sille uuden tärykalvon vaikkapa perunalastusta. Eilen se oli kuulemma jo parantunut. Tänään on hyvä lentää takaisin kotimaahan. Onhan sillä vielä toinen korva.

Saksalaisten järjestämä koulutus on oikein hyvä. Eilen oli paljon luentoja, joista melkein kaikki hyviä ja kiinnostavia. Ne ovat myös pituudeltaan sopivia (15-20 min), joten ne jaksaa kuunnella loppuun. Oli myös työpajoja, joissa piti katsella kuvia omalta koneelta, mutta luonnollisesti ekaa kertaa käytössä ollut kuvapankki hidastui jähmettymiseen saakka, kun 270 konetta yritti siihen kerralla ja lopuksi kosahti koko verkko. Mua hämmästytti lähinnä se, että järjestäjät olivat tästä ihmeissään ja pahoillaan. Oliko ne olleet joskus koulutuksessa, jossa tuollainen toimisi? Optimistit.

Elämyskameli suosittelee

ihmisestä tehty tärykalvo

Vanha suola

Vuoden verran eli Suomeen muuttamisen jälkeen mulla on ollut voimakas Saksa-aversio. Kun kuulin, että tämä koulutus järjestetään tänä vuonna Berliinissä, en ollut kovinkaan innoissani. Samalla fiiliksellä olen lähdössä syyskuussa Ranskaan ja marraskuussa Italiaan. Miksei kaikkia voisi järjestää Pohjois- tai Benelux-maissa tai edes Britanniassa? Kaiken maailman Bordeaux't ja Firenzet pitää kiertää, eihän sinne Helsingistä edes pääse mitenkään helpolla. Voiko Milanon ja Firenzen välinen juna olla a) mukava, b) edes siedettävä matkalaukun kanssa tai c) lähes ajoissa? No, joskus joku ehkä järjestetään Tukholmassa. Sitä odotellessa.

Nyt kuitenkin Berliini on vähän muuttanut mun mielen. Berliini on ollut tänään niin viehättävä, että mä oon taas pihkassa siihen. Ihastus on siinä määrin vakava, että päätin nyt, että kesälomamatkalle tullaan tänne. Koska mun loma on tänä vuonna poikkeuksellisen varhain, eli jo kesä-heinäkuun taitteessa, tullaan siis neljän viikon päästä takaisin! Vähän lähden jo innostumaan. Matkaa olen jo toki ehtinyt suunnitella ja lennot+hotellivaraukset tehdä, onhan tässä jo neljä tuntia matka ollut mietteissä. Ohjelmassa on ainakin viime vuonna avattu vakoojamuseo, Hinterm Horizont -musikaali, WW2:n bunkkerit ja tekniikkamuseo. Ja vielä jos dönerin sais.

Viimeksi me ollaan oltu Berliinissä heinäkuussa 2014 eli melkein kaksi vuotta sitten. Viime vuosi oli ensimmäinen pitkään aikaan, jolloin ei käyty kertaakaan. Parissa vuodessa ehtii tällaisessa isossa kaupungissa tapahtua. Kurfürstendammin tietyö on vihdoin valmis ja katu siis jälleen kaunis. Uusia katuja on raivattu rikki. Unter den Linden on toki edelleen auki, metrolinjan U5 pidennys vielä kesken. Välittömästi Potsdamer Platzin itäpuolelle pitkään rakenteilla ollut valtava ostoskeskus on avattu. Käytiin tänään jo alustavasti sitä katsomassa, kunnes tunnelma latistui Handymanin akrofobiaan. Siirryttiin siis maan tasolle kolmannesta kerroksesta. No, sillä on nyt vielä kaksi päivää lomaa, ehkä se voi vyöttää fobiansa ja yrittää uudelleen. Mulla on niin tiiviit koulutuspäivät (perjantai 8:45-18:00 ja lauantai 9:00-18:30) edessä, että taitaa jäädä kaupunkikierrokset ensi kuuhun.

Onneksi oli pakko tulla eturauhasen takia Berliiniin, että tää mun suuri rakkaus syttyi jälleen. Eturauhanen on kyllä mun elämässä suuri siunaus.

Elämyskameli suosittelee

Berliini. Ei siitä mihinkään pääse.

Uutuuksia

Handyman on todennut, että naiset tykkää uutuuksista. Mä kokeilen mielelläni uutta jugurttia, ksylitolipastillia tai mysliä kerran ja palaan sitten takaisin vanhaan ja tuttuun. Uutuuksiin ei kannata kiintyä, kauden jälkeen niitä ei enää hyllystä löydä. Siksi mä oonkin paradoksaalisesti uutuuksista viehättyvä konservatiivi.

Kaikkein konservatiivisin mä oon matkustelupaikoissani. Aiemmin mentiin lomalla aina Berliiniin. Viime vuonna lomailtiin eksoottisesti Ruotsissa, koska mä halusin uutuutta. Nyt ei oo loma, mutta me ollaan silti Berliinissä. Mulla on koulutus ja Handyman on seuramiehenä. Halusin kuitenkin kokea jotain uutta tällä kertaa, joten ei ollakaan samassa hotellissa kuin aina. (Tai siis sanon, että "halusin kokea jotain uutta", oikeesti Radisson oli täyteen buukattu.) Niinpä ollaan Swissôtelissa eksoottisesti Kurfürstendammin varrella eli lännessä. Hotelli on hieno ja sänky on mukava. Tyynyt samanlaiset valtavat liian pehmeät kuin aina Keski-Euroopassa, mutta siksi konservatiivilla on oma Tempur-matkatyyny mukana.

Pääsin vihdoin testaamaan Leppävaaran uuden maauimalan. Kolme viikkoa kestikin. Maanantaina käytiin Lettipitkon kanssa. Sää oli aurinkoinen mutta viileähkö, kello noin viisi. Siellä oli todella hiljaista. Paikka on siisti (tietty, se on ihan uusi). Lettipitko oli innoissaan tavallista leveämmistä perhekaapeista, jollaiset me otettiin. Perhekaapissa oli ylä- ja alahylly, varmaan hyvä perheille. En osaa ottaa kantaa. Mulle riittää pieni puolikkaankin kokoinen kaappi. Samoin kuin uimahallin pukuhuoneiden puolella, penkkitilaa oli ainakin perhevälikössä liian vähän ja sen viereisessä välikössä tuskin ollenkaan. Toisaalla pikkukaappien välikössä näkyi jopa tuplaleveää penkkiä, mikä on hyvä. Penkistä ei tule säästää. Suihkut on muuten hyvät, mutta käsisuihkuissa on täälläkin säästetty. Sauna on iso. 50 metrin allas on oikeinkin hyvä, leveä vesijuoksurata on plussaa. Käytiin pintapuolisesti katsomassa terapia-allasta, mutta oli niin kylmä ettei menty sinne (miksi? Vesi on lämmintä. En muista). Lisäksi siellä on pieni lastenallas ja kolme vesiliukumäkeä, jotka eivät pääty altaaseen. Aurinkotuoleja on, mutta ei nurmikkoaluetta löhöilijöille. Lisäksi pieni leikkipaikka löytyy. Ihan hyvä uimiseen. Leppis varmasti vähentää Stadikan tungosta, mikä on tietysti hyvä. Mä tykkään enemmän Stadikasta, koska olen konservatiivi, mutta ihan kiva tuota uuttakin on käydä silloin tällöin tyyppaamassa. Etenkin silloin kun siellä on noin rauhallista. Niukan pukuhuonepenkkitilan vuoksi ryysiksessä Leppis on varmaan hermostuttavampi kuin Stadikka.

Mä oon nyt kuukauden ajan käynyt uskollisesti joka torstai Citymarketissa ja lauantaisin Prismassa nyhtökauraa etsimässä. Pari viikkoa sitten kävin viikonlopun aikana jopa neljässä eri Prismassa (Kannelmäki, Kuopio, Mikkeli, Lahti). Ei oo löytynyt kuin tyhjä hyllypaikka. Lettipitko oli matkoillaan kuitenkin paketillisen löytänyt ja kuultuaan mun toiviomatkoista antoi sen ystävällisesti Handymanille lastenhoitopalkkioksi. Mä tein siitä tiistaina perusbolognesen. Vähän pettymykseksi jäi. Rakenne ei ollut ihan optimaalinen, vaan aika kuituinen, pitkiä huituvia. Quorn on parempaa bolognesessa. Makaronilaatikkoon voisi sopia? Aion kuitenkin kokeilla vielä uudelleen, jos firma jossain vaiheessa saisi konkreettista tuotetta kauppaan hypen kaveriksi.

Elämyskameli suosittelee

uutuudet

Loittoneva maailma

Lähdin maanantaina tavallisesti pyörällä töihin. Heti satulaan nousun jälkeen tuli sellainen olo, että pyörä oli viikonlopun aikana kasvanut. Satula tuntui olevan parin-kolmen metrin korkeudella enkä ajaessani voinut uskoa, että pystyisin yltämään jalalla maahan. Varsin kummallinen olo. Tajusin puolimatkassa unohtaneeni silmälasit kotiin. Alkuun, kun mä ne sain, en voinut kävellä portaita alas lasit päässä, kun rappusvälit näyttivät madaltuneen noin 5 sentin korkuisiksi eikä jalka osannut kävellä alaspäin silmien ohjaamana. Nyt sitten aivot on oppineet luulemaan, että lasikorjattu maailma on totta. Eilen, kun olin muistanut silmälasit, jalka ulottui taas maahan. Melkein pelottaa, kuinka metsässä mun 3D-havainnointi onkaan. Pitää pitää prillit tiukasti nenällä, niin Tellus pysyy sopivan etäisyyden päässä.

Elämyskameli suosittelee 

taittoviattomat silmät

Liikennesääntöentusiasti

Pumpumkatti pohdiskeli tänään tykkäävänsä oikeastaan pyöräilyssä lähinnä ulkoilusta ja liikunnasta, ei niinkään vauhdista ja liikenteestä. Hänen ideaalipyöräilyänsä olisikin spinning auringossa. Mä oon ihan toista maata. Ei mullekaan vauhdissa oo muuta kuin välinearvo, mutta mä oon suorastaan tohkeissani liikenteestä. Mulle sopii ihan mahdottoman hyvin reittien suunnittelu ja sen pohdiskelu, missä kohdassa ajetaan ajoradalla ja missä on pyöräkaista. Mä rakastan salaa metrotyömaan ahtauttamaa Lauttasaarentietä, koska lännestä itään ajettaessa se pitää sääntöjen mukaan ajettassa ylittää viisi kertaa alle kilometrin matkalla. Onhan siinä ny tunnelmaa! Vauhtihirmuja voisi ehkä harmittaa hyvien alamäkivauhtien haaskaaminen tien ylitykseen, kun kerran molemmilla puolilla on pyöräkaistat, mutta mulle se on silkkaa huvitusta. Oikeanpuoleinen liikenne!

Sitä vastoin spinningistä mä en tykkää yhtään. Spinningmusiikki on poikkeuksetta huonoa ja ohjaaja keksii koko ajan, minne ollaan menossa, vaikkei oikeasti päästä edes huoneen päästä päähän. Mä ymmärrän kuntopyöräilyn, mutta spinning ei sovi mulle. Salilla lämmitellessä kuntopyörä on ok, koska sitä ajaessa pystyy keskittymään Saaraan ja sorsaan, Pulmusiin tai muuhun graveyard spotissa esitettävään TV-kulttuurin kiintotähteen. Nykyään mä kyllä mieluummin soutelen lämmittelyksi, mutta siis kuntopyöräkin on ihan ookoo.

Pyöräillessä mua ärsyttää suuresti ne autoilijat, jotka antavat tietä pyörätien jatkeella silloin, kun mä olen väistämisvelvollinen. Ei liikenne toimi niin, että pysähdellään ihan randomisti! Joskus mä siinä tilanteessa nousen satulasta ja talutan, jos näyttää siltä, että kukaan ei pääse siitä menemään ennen kuin kotona odottava jauhelihakeitto jäähtyy. Miksi ne tekee niin? Lisäksi mua ärsyttää suuresti jalkakäytävällä pyöräily erityisesti silloin, kun tien toisella puolella on pyöräkaista. Sitä vastoin pyöräkaistalla kävely ei häiritse mua oikeastaan lainkaan. Jalankulkija on kuningas. Mä oon tieliikennelakifani -80.

Elämyskameli suosittelee
Lauttasaarentie

Haavi auki

Mä ja mun sähköavusteinen polkupyörä ollaan nykyään tiiviimpi tiimi kuin 15-vuotiaat riparin vikana iltana. Handyman sentään liimasi siihen all-female propagandaa (Standard Issue -lehden kiitostarran). Enää ei sade tai muukaan ikävyys haittaa menoa. Jätän sen aamulla talliin vain niinä päivinä, kun olen menossa suoraan töistä hankalasti saavutettavaan paikkaan (esim. Tikkurilaan). Etukäteen vähän jännitin, että kuinka mä totun silmälasien kanssa ajamiseen, että kuinka ne mahtuu mun massiivisen kypärän kanssa päähän. No hyvinhän ne mahtuu ja sitä paitsi on aivan mahtavat - kärpäsiä ei lennä silmiin enää ollenkaan! Vielä kun muistaisin ajaa suu kiinni.

Mä oon nyt ihan virallisesti virallinen, kun kävin tänään työterveyslääkärin vastaanotolla saamassa lausunnon sopivuudesta virkaan ja kun ennen kaikkea sen lausunnon eteenpäin toimitin. Ainoa muuttunut asia on palkanmaksupäivä. Olen tyytyväinen.

Me asutaan nykyään ihan luonnon helmassa. Kun parvekkeen ovi on auki, kuulee vesilintujen vaakutusta. Kertaalleen sieltä pomppi talitiainen sisään ja jäi kiinni vasta iloisesti liverrellessään Handymanin leipälautasen muruja nokkiessaan. Handyman oli mennyt ärhentelemään ja tiainen oli älynnyt pomppia takaisin ulos. Tänään aamulla oli ikkuna raollaan ja johan oli taas talitiainen olohuoneessa. Niin olin mäkin. Vähän siinä kummatkin säikähdettiin, tintti teki kunniakierroksen ja lähti taitavasti samaa tietä takaisin. Jännittävä luontoelämys on sekin, että en ole nähnyt puoleen vuoteen yhtään harakkaa, mutta pihassa hilluu itsetietoinen ja komeanokkainen meriharakka. Tiedän, että se on meriharakka, koska katsoin netistä.

Elämyskameli suosittelee
silmälasit

Häämatkalla

Lankomies meni viime syksynä naimisiin diplomi-insinöörin kanssa ja kun muistetaan, että esim. Pikkusisko ja jopa mun äiti on naimisissa diplomi-insinöörin kanssa ja mun uimaseurueeseen kuuluu diplomi-insinööri ja pääministerikin on diplomi-insinööri, niin musta alkaa tuntua, että pikku hiljaa ne valloittaa maailman. Mä en vastustele, diplomi-insinöörit on kivoja. Niillä on diplomi ja tupsu ja se riittää mulle. Diplomi on hauska sanakin.

Oho nyt mä syrjähdin. Mun siis piti aloittaa, että lankomies meni naimisiin ja me annettiin niille häälahjaksi häämatka. Mikään matka ei ole täydellinen ilman mukaan tuppautuvia sukulaisia, joten tuppauduttiin mukaan. Tää on jo sukuperinne, koska myös Pikkusisko ja sen diplomi-insinööri kävi häämatkalla meidän kanssa pari vuotta sitten helatorstaina. Tällä kertaa me matkaillaan Tukholmassa, joka on fantastinen. Tultiin helatorstaina ja huomenna pitää jo lähteä kotiin. Eilen seuraan liittyi myös yllätysvieras eli seurueen bestman.

Tukholman matkailussa on oleellista se, että yritetään puhua ruotsia, vaikka välillä puhutaankin englantia ja saksaa. Ja sitku on puhuttu ruotsia, ollaan kamalan onnellisia, että se onnistui ja keskustelukumppanikin ymmärsi, mistä puhuttiin. Sit pitää olla tohkeissaan ja innoissaan, kun se tarjoilija sanoo takaisin että "kitos palion".

Eilen me vaelleltiin Södermalmilla. Handyman osti Seattle Space Needlen, Lankomies paidan, Diplomi-insinööri aurinkorasvaa, bestman mansikoita ja mä ripsivärin. Onnistunut ostospäivä. Tänään olisi tarkoitus tutustua kulttuuriin. Ainakin ollaan menossa museoon ja hautuumaalle, jos mä ymmärsin oikein. Tai sit rosengårdiin (ei Malmön).

Meidän perheessä on tapahtunut radikaali muutos. Jo pidempään meillä on ollut ongelmana Braunin Oral-B-hammasharjojen akun kesto. Ikiajat (eli ehkä kaksi vuotta) on pitänyt elää kahden hammasharjan taktiikalla, että toinen voi olla latauksessa. Viimeisen puolen vuoden aikana molemmat akut ovat olleet niin väsyneitä, että mä olen siirtynyt akustiseen hammasharjaan, koska ne eivät ole jaksaneet kahden kaluston pesua peräkkäin ja koska mä pesen hampaat ensin, loppuu akku aina Handymanin suussa ja se harmittaa Handymania. Nyt kuitenkin Handyman oli ostanut tarjouksesta uuden sähköhammasharjan ja se ei ookaan Braun. Se on Philipsin Sonicare. Oral-B:hen tottuneelle Sonicare aiheuttaa alkuun naurua. Se kutittaa mahdottomasti ikeniä etenkin yläkaluston alueella. Äänestä tulee mieleen lähinnä hammaslääkärin ilkein työkalu, ultraäänivingutin. Yllättäen kuitenkin parissa viikossa tottui. Enää ei naurata. Siinä on parempi akku kuin Oral-B:ssä ja se on sirompi sekä kevyempi. Matkakotelo on huono (kankainen pussi), mutta etenkin lasten harja tosi hyvä. Kerroin muutoksesta hammaslääkärilleni innoissani ja hän kertoi Sonicaren olevan muualla kuin Suomessa Oral-B:tä suositumpi, Suomessa Oral-B on markkinajohtaja. Molemmat hyviä harjoja. Jos siis haluat muutosta elämääsi, hanki Sonicare.

Elämyskameli suosittelee

Tukholma ja hammashygienia

Meta-TV

Nytin TV-kolumnisti Laura Friman on yleensä eri mieltä mun kanssa TV-ohjelmista. Tai mistä mä tiedän, en jaksa katsella urheilijoiden muistelevan vuoden -88 Salpausselän kisojen pikkumäkeä, toisiaan syöviä merinisäkkäitä enkä toisiaan paratiisisaarella kourivia maanisäkkäitä. Luen kyllä aina, mitä mieltä Friman mistäkin ohjelmasta on, jotta minulla on (jonkun muun) mielipide työpaikan kahvihuoneessa esitettäväksi. Friman ei saa mua katsomaan mitään TV-ohjelmaa. Harva muukaan ihminen saa. Mulle on suositeltu joka toista Netflix-originaalia, komediasarjaa ja laatudraamaa, mutta en ole mihinkään ryhtynyt. Kerran katsoin jakson-pari How I met your motheria suosituksen vuoksi, mutta senhetkisen väsymykseni vuoksi en jaksanut keskittyä siihen ja enempää en ole sit viitsinyt.

Handyman on toista maata. Kun sen idoli suositteli Sohvaperunoita, sitä alettiin katsoa. Uskomattoman loistava ohjelma! Ehkä paras ohjelma ikinä. Katsella ihmisiä katselemassa TV:tä. Mikä parasta, siinä näkee pätkiä myös muista ohjelmista, jotta on edelleen enemmän sanottavaa kahvihuoneessa. Ja tulee tietoiseksi siitä, miten itse katselee TV:tä. Niin metaa. Ihan helmee!

Näin keväällä mulle tulee kova ikävä omaa asuntoa. Linnanmäen ja Lenininpuiston herääminen, kivenheitto Uimastadionille, kesäinen kaupunki. Kyllähän tietysti siinäkin on puolensa, että on uimaranta 20 metrin päässä, mutta vielä on vähän vilakkaa mennä pulikoimaan. Ehkä 3 kk:n kuluttua. Ja sitä ennen pääsee tietysti uimastadionille ja Lintsille, jos haluaa. Todennäköisesti täälläkin on kiva kevätfiilis, mutta kun sitä ei oo ennen kokenut, ei tiedä mitä hienoa on tarjolla. Niinku esim pienet sorsanpoikaset ikkunan alla! Ehkä ne kohta kuoriutuu. Niiden vanhemmat on ainakin jo pesimässä. Ja meriharakat! Ne on kivoja. Eiköhän tässäkin tosiaan viihdy. Aloin heti viihtyä.

Elämyskameli suosittelee
Sohvaperunat. Mut älkää mun suosituksia usko, en mäkään usko.

Päinvastoinkäymisiä

Äidillä oli tapana sanoa "nuttu nurin, onni oikein", kun mulla 80-luvulla pukeutumistreenivaiheessa meni joskus paita väärinpäin. Siitä voisi pessimisti päätellä, että ei mitään niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Mä en oo pessimisti ja tulkitsin sen tarkoittavan sitä, että pienistä vastoinkäymisistä huolimatta pääosin voi mennä ihan hyvin. Niin asia on edelleen. On kivaa olla optimisti.

Eilen oli sovittu Lankomiehen vaimon (jatkossa Käly) kanssa uimaan menosta. Mä menin reippaasti aamulla pyörällä töihin, vaikka olikin keuhkojariipivän kylmä. Lähdin töistä sitten Tapiolaan, kun matkalla jossain saaristossa (Lehtisaari tms) etupyörä meni kivasti rotvallin yli, mutta takapyörä jäikin kinnaamaan ja kaatoi mut suojatielle bussin eteen. Hetken siinä laskin jäseniäni, minkä jälkeen keräsin pyöräni, tavarani ja itsekunnioitukseni ja menin kokoamaan niitä kevyen liikenteen väylälle. Siitä reippaasti uudelleen vauhtiin polkaistessani vähän liian myöhään huomasin, että ohjaustanko olikin kaatuessa vääntynyt 30 asteen kulmaan ja kaaduin saman tien uudestaan metriäkään etenemättä. Hurraa. Mikä tärkeintä - pyörä on kunnossa, vaikka Handymanin mulle huomaavaisesti syntymäpäivälahjaksi antama torvi onkin pirstaleina. Polvet on ruvella ja komioilla mustelmilla, mutta siitähän tulee kesäfiilis. Lapsena oli kesäisin aina polvet ruvella, mutta ei talvella koskaan. Housut pysyivät ehjänä, mikä oli niiltä kiva temppu. Tuommoiset ohuet jumppahousut voisivat tuollaisesta niskotella ja rikkoutuakin. Polven ihoa saa uutta, kahdeksan vuotta vanhoja Röhnischin housuja ehkä ei. Suurimman kolauksen sai Handymanin usko mun pyöräilyyn. Mä pelkään, ettei se enää kohta päästä mua yksin tuonne ajelemaan.

Rupiset polvet on pieni nurin oleva nuttu sen rinnalla, että mä sain viran! Hain siis virkaa siihen työhön, mitä nyt olen tehnyt viransijaisuudessa. Huippua! Sinänsä juuri mikään ei muutu - työpaikka on sama, työkaverit on samoja, pomo on sama, työ on samaa, palkka on sama ja työehdot on samoja. Kun kerran aiemmin kysyin sihteeriltä, että miten (silloin saamani määräaikainen) virka muuttaa tilannetta sijaisuuteen verrattuna, totesi hän, että "kun on virka, on jotain mihin lomat ripustaa". No nyt (tai vapusta alkaen) mulla on mihin lomat ripustaa. Sote-uudistus voi tietysti muuttaa ja myllertää kaiken, mutta sen näkee sit. Ei mun tilanne ainakaan huonone siitä, että mulla on virka. Jihuu!

Elämyskameli suosittelee

Itsekunnioituksen rippeet ja paita nurinperin

Pyörällä päästään

Pumpumkatti kertoi aloittaneensa omaksi yllätyksekseen pyöräilykauden, joten kyllä myös mun pitää raportoida.

Menin ekaa kertaa töihin pyörällä tiistaina 29. maaliskuuta. Aamulla oli +2 astetta ja se oli niin kylmä, että kun olin töissä puoli kahdeksalta, niin keuhkoputkissa tuntui vielä kymmeneltä siltä, kuin joku olisi kaatanut sinne nestemäistä typpeä. Ihan kamala kipu. Tuolloin tein päätöksen, että menen pyörällä vain, kun lämpötila on vähintään +4 astetta. Tällä viikolla on ollut sopiva keli melkein joka päivä, mutta kun yhtenä päivänä piti mennä heti töiden jälkeen Itäkeskukseen ja toisena hammaslääkäriin, niin pääsin käytännössä vain kahtena päivänä pyörällä töihin. Nämä päivät sattuivat olemaan keskiviikko ja perjantai. Keskiviikkona mä olin ultraäänessä ja joka toinen potilas hehkutti sitä, kuinka mahtava sää on ja tää on kevään paras päivä ja harmi että te ootte täällä pimeessä. Tänään perjantaina hoitajat olivat auringosta innostuneina kirmailleet ulkona ja tulivat posket punaisina selittämään, että kesä on tullut. Molempina päivinä mä oon odottanut aivan tohkeissani, että työpäivä loppuisi ja mä pääsisin rullailemaan auringonkilossa Lauttasaareen. Ja molempina päivinä on satanut siinä vaiheessa, kun mä oikeesti sieltä töistä pääsin. Keskiviikkona satoi jopa niin paljon, että kotiin tullessani mä olin niin märkä, että läpimärkien vaatteiden riisumisen jälkeen mun piti kuivata ihoni pyyhkeellä. Onneksi pian sen jälkeen oli saunavuoro. Tänään sentään oli vain pientä ripsuttelua. Siinä ne kevään parhaat päivät sit. Mut en mä lannistu. Jos on aamulla vähintään +4 eikä hankalia menoja iltapäivällä, niin mä meen vaikka läpi lumikasan (tai no en mee läpi lumikasaa enkä välttämättä sit oikeesti ihan törkeellä vesisateella aamulla lähde, kun sit on kylmä koko työpäivän).

Pumpumkatti kertoi tarkasti, mitä sillä on päällä pyöräillessään. Se oli selvästi pohtinut asiaa. Mä oon pitänyt tavallista takkia ja perusverkkareita, koska en kehtaa pitää lenkkareita tavallisten housujen kanssa. Kaulaliinaa ja hanskoja olen tarvinnut nyt pyöräillessä ensimmäistä kertaa sitten tammikuun tulipalopakkasten. Sen verran pukeutumista kyllä pohdin, että ehkä jotkut kurikset ois tarpeen, joten tilasin sellaiset Amazonista. Valitettavasti mä en ollut tajunnut, että sadehousukategoriassa kaikki ei ookaan peruskuriksia vaan tuli fleecevuorilliset. Ne on vähän turhan jykevät, kun se kesä on tulossa. Ehkä mä vielä ennen syksyä löydän jotkut toiset. Tai no ehkä ei tartte, kyllä meillä pyyhkeitä piisaa, bring it on!

Mun fillari on ihan ässä. Sähköavusteisuus tekee pyöräilystä oikeasti hauskaa, kun voi jatkuvasti olla säätelemässä, paljonko jalat polkee. Handymanin mielestä avustusta pitäisi pitää aina täysillä, jotta pääsee mahdollisimman kovaa. Mulla on eri filosofia: pidän tasamaalla avustusta yleensä kolmosella-nelosella ja vasta aivan jyrkimmässä mäessä nostan sen ysiin. Näin menen melkein samaa vauhtia koko ajan. Mulla ei oo kiire, mutta kun yritän ilman avustusta pitää vauhdin tasaisena, niin eihän se onnistu ja sit mua harmittaa. Pääsee siis painelemaan nappuloita ja täten vaikuttaa sähkölaitteeseen! Mä tykkään. Lisäksi tänään Erkki Tuomioja juoksi vastaan ja ekana pyöräpäivänä näin Michael Monroen. Helmee.

Elämyskameli suosittelee
keväinen sade (ilman sitä ei saada ruohoa, lehtiä ja kukkia! Sade on kiva asia.)

Istuinalusta

Ekaa kertaa mulla käy niin, etten tiedä, olenko kirjoittanut tästä aiheesta jo. Yritin googlata enkä löytänyt, joten ehkä en ole. Noloa kuitenkin.

Mä kävin viime vuoden puolella Pumpumkatin kanssa Flamingon kylpylässä. En ole tainnut siitäkään kirjoittaa, vai? Mä oon ollut kelvoton kirjoittaja. No, kylpylä oli hieno nähdä, mutta ei sen laajemmin mun juttu. En taida enää mennä. Mua todella ilahdutti allas, jossa pinnan alla soi musiikki eli kelluessaan saattoi kuunnella musiikkia. Jos tarjolla olisi ollut muutakin kuin panhuiluversioita kasarihiteistä, voisin ehkä mennäkin uudelleen. Muuten altaat olivat pettymys. Itäkeskuksen ja Leppävaaran, jopa Tapiolan uimahallit ovat parempia lilluttelukylpemiseen ja tietty uimiseenkin. Saunoja oli joka lähtöön, esim. "kristallisauna", jossa istuttiin puutarhakalusteilla 50-asteisessa huoneessa, jossa oli Ikean kristallikruunu katossa. Perinteinen tervasauna oli tunnelmallinen ja pimeä ja siellä oli kiva tervan tuoksu. Se oli mun suosikki eikä vähiten sen vuoksi, että siellä löylyä heitettiin perinteiseen tapaan seinässä ollutta nappulaa painaen.

Flamingon pukuhuoneessa mun vierellä pukeutui äiti-ihminen ystävänsä ja kahden lapsensa kanssa. Lapset olivat alakouluikäisiä, osittain siis jo itsenäisiä. Kuitenkin tämä lapseton kaveri oli pukeutunut nopeammin (luonnollisesti), koska äiti oli etsinyt lastensa vaatteita, pyyhkeitä, kenkiä ja kaikkea muutakin tavaraa ennen kuin pääsi itse pukeutumaan. Niinpä hän ehdotti, että voisi auttaa. Voisi esimerkiksi laittaa Markon (nimi muutettu) märät tavarat kassiin. Jotenkin tässä touhussa Markon (nimi muutettu) istuinalustaa etsittiin. Paitsi että se ei ollut "istuinalusta", "-alunen", ei "pefletti" eikä edes Wikipedian mukaan alatyylinen "persletti" vaan "peflee". Mulla oli mennä paita jalkaan kun niin kovin pohdin, että miten tuo kirjoitetaan. Peflait? Pephlait? Seitsenvuotiaalla Markolla on peflee. Mä oon 36 eikä mulla oo ikinä ollu pefleetä. Handymanilla ehkä kohta on, jos löydän kaupasta tämmöisen.

Elämyskameli suosittelee

Istuinalusta