Sunday, February 27, 2011

Kulttuuriviikonloppu

Mulle ja Handymanille on ilmeisesti vaikeaa ostaa lahjoja, kun me saadaan usein leffalippuja. Ne on kyllä tietysti aina tervetulleita, koska leffassa on kiva käydä. Joskus voi kuitenkin ahdistaa, jos ei tunnu tulevan yhtään hyvää leffaa ja liput kuumottavat taskussa vilkutellen voimassaoloaikojaan. Nyt ei kuitenkaan ahdista, sillä kiinnostavia elokuvia tuntuu tulevan joka viikko ensi-iltaan. Nytkin ovat tuloillaan ainakin Black Swan, Gnomeo & Juliet sekä Sovinto. Mielenkiintoisia elokuvia on tullut ensi-iltaan jo aiemminkin ja tänä viikonloppuna mä katsoin niitä: perjantaina espoolaiskaverin (jonka Kameli-nimeä mä en just nyt muista) kanssa Kuninkaan puheen ja eilen Långstrumpin kanssa Hella W:n. Molemmat oli todella hyviä, King's Speech jopa niin hyvä, että se pääsee bluray-hyllyyn, kunhan tulee myyntiin. King's Speech oli paitsi kiinnostava historiankuvaus, myös koskettava draama ja paikoitellen hillittömän hauska. Näyttelijät olivat loistavia, samoin käsikirjoitus. Elokuvasta huomasi, että Briteissäkään ei ole määrätöntä määrää näyttelijöitä, koska ainakin kolme keskeistä henkilöä oli mulla muistissa Harry Potter -tähtinä. Hella W oli varsin mielenkiintoinen ja siinä etenkin tunnelma ja puvustus olivat huipputasoa. Oma tietämättömyys haittasi eniten - oli arvailtavissa, että totuutta lieni hieman kaunisteltu ja mutkia oiottu, mutta asiaan perehtymättömän oli vaikeaa arvata, missä kohtaa. Hyvä leffa kuitenkin.

Vanhat tutut Maisa-kisu ja Siiri-kisu tulee meille hoitoon taas muutamaksi viikoksi muutaman päivän päästä. Hurraa! Eilen oltiin Handymanin ja Långstrumpin kanssa kisujen omistajien läksiäisbileissä, joissa oli siis lähinnä Handymanin työkavereita. Handyman uuvahti jo puoliltaöin, mutta me hilluttiin Långstrumpin kanssa siellä kahteen saakka. Aika reipasta multa. Miellyttävä yllätys oli Kossu-Russchian, joka on jopa mulle jokseenkin kelpaava juoma.

Kivaakivaa että pakkaset lähti hellittämään! Tänään näkyi jo tippuvia räystäitä ja auringossa tuntui pikkuisen lämmittävältä. Mäkin pystyn hengittämään jo miltei normaalisti eikä ulkona enää ketuta kauheesti. Voi käyttää vähemmän noloja kenkiä ja juttelemaan kävellessään. Toivottavasti ei tuu enää tarpeettoman kylmä ja toivottavasti lumesta, jäästä ja roudasta päästään pian eroon.

Elämyskameli suosittelee
King's Speech ja Kossu-Russchian

Wednesday, February 23, 2011

Konfrontaatio

Mä muistan viime kesän Stadikka-vesijuoksijoista selvästi yhden nuoren naisen, joka kertoi voitonriemuisena kaverilleen, että oli onnistunut saamaan sen kertaisen uintireissunsa maksuttomaksi: "Lippuleimauslaite ei toiminut. Uimavalvoja sanoi, että leimaa sit ensi kerralla vaikka kaksi kertaa. No en varmana leimaa!" Tää ärsytti mua suuresti lähinnä sen takia, että jos uiminen on hänelle rakas harrastus, niin miksi hän ei halua maksaa nimellistä maksua uimahallien tukemiseksi. Siis onhan se Långstrumpin sanoin ihan vitun demaria säästää jostain uimahallimaksusta. Sitä paitsi mä tiedän, että uiminen oli tälle naiselle rakas harrastus, sillä mä näin hänet kesällä lukemattomia kertoja Stadikalla ja sittemmin Yrjöllä. Joka kerta tämän punatukkaisen naisen nähdessäni mua ärsytti, mutta en uskaltanut sanoa mitenkään ja oma fiilis kismitti. Nyt ei enää ärsytä. Tänään mä olin hydrobicissä ja sen jälkeen saunassa istuessani täti-ihminen kertoi riemastuneena kaverilleen käyvänsä aina vesijumpissa maksutta, kun hyvin harvoin vetäjät kiinnittää huomiota yhteen ylimääräiseen jumppaajaan. Mun demaritutka alkoi piipittää kovalla äänellä enkä pystynyt enää olemaan hiljaa. Kysyin muka tietämättömänä, että tuoko ohjaaja jotain lisäarvoa rouvan liikuntaharrastukseen ja hän alkoi kehua ohjaajaa maasta taivaisiin että ovat kyllä niin hyviä. Vuodatus loppui lyhyeen, kun mä kysyin, että miksei niille ohjaajille sit pitäisi maksaa niiden työstä. Aika lapsellista, mä tiedän, mutta tuli mielettömän voimaantunut olo ihan kuin hyvän synnytyksen jälkeen. Ja ennen kuin Handyman tai joku muu agent provocateur alkaa nalkuttaa, niin joo mä tiedostan sen, että mäkin säästän vammaiskortillani uimahallimaksuista, mutta mulla on siihen oikeus (olen maksanut sen nimellisen 50 e/vuosi) ja sitä paitsi jumpista mä maksan koko hinnan.

Handyman myi meidän pesukoneen pois. Se ei ollut huono juttu, koska samalla päästiin tarpeettomasta kuivausrummusta eroon. Tilattiin sitten verkkokaupasta.com uusi pesukone, koska ilman on ikävä olla. Tilaus laitettiin sisään sunnuntaina 13. helmikuuta ja koneen luvattiin tulevan 2-6 työpäivässä. Se tulee ylihuomenna eli 10 työpäivässä (okei, se ois voinut tulla jo huomenna, mutta meille ei sopinut). Kohtuuton viivästys. Handyman, Verkkiksen suurin fb-fani, selittää että viivästys ei johdu Verkkiksestä vaan Itellasta, mutta mun mielestä show on yksinomaan Verkkiksen vastuulla ja mä aion nurista siitä, että joka paikka on täynnänsä pyykkiä siihen asti, kunnes ne on pesty.

Elämyskameli suosittelee
demaritutka

Sunday, February 20, 2011

Sukkapuoli

Uudet hirvittävän rumat kengät on kyllä unelmalämpimät. Niiden valmistajalla ei ole valitettavasti mitään käsitystä kokovaihtelusta. Mä kokeilin kahta kokoa, joista pienemmässä oikea kenkä oli sopivan kokoinen ja vasen selvästi pieni ja suuremmassa oikea sopivan kokoinen ja vasen suuri. Mä ostin suuremmat. Vasen kenkä on niin suuri, että se rullaa kävellessä sukan makkaralle. Ärsyttävä piirre kengässä. Mutta koska mä oon kätevä nykyihminen, korjasin kengän ongelman ylimääräisellä villasukalla vasempaan jalkaan ja nyt systeemi toimii kuin unelma, mut mä oon kiusallisesti sukkapuoli.

Ruotsalainen luomukananen oli erinomaisen hyvää ja muutenkin kelpo ruokaa. Sitä saa siis ostaa Reinin lihasta pakasteena yksittäisinä fileinä ja sekin on loistodiili - voi laittaa kerrallaan vain esim 1-2 filettä. Mä tein siitä kastiketta hyväksi todetulla HS:n reseptillä ja se sopi siihen hyvin, kuten odottaa saattaa. Herkkua.

Fb:n uusi policy mainostaa juuri mua kiinnostavia tuotteita on aika uuvuttava. Joo, oonhan mä sinne ilmoittanut likettäväni Berliiniä ja radiologiaa, mutta on silti aika typerää mainostaa mulle saksalaisia kampaamoita tai röntgenkuva-arkistofirmoja. Ilmeisesti iästä johtuen mulle suositellaan myös raskauden seurantaa Potsdamer Platzin liepeillä sijaitsevassa gynekologikeskuksessa (4D-ultra!). Joku kysyy myös "Du liebst das Internet? Lerne alles über Online Marketing!" tai että josko mä haluisin osallistua McKinseyn European business technology workshopiin. En mä haluu.

Elämyskameli suosittelee
ruotsalainen luomukananen

Saturday, February 19, 2011

Myötä- ja vastoinkäymisiä

Mä huomasin tänään, että tänne turina ei ole vallan tyhjänpäiväistä. Lukija Puotila-Kulosaari-akselilta oli huolestunut mun kylmistä jaloista ja otti ystävällisesti yhteyttä kertoakseen hyvistä talvikengistä. Mä innostuin ihan hirveesti - oisko mulla mahdollisuus päästä kevääseen kymmenen varpaan kera (muutamaan otteeseen oon jo ollut huolissani kuoliomahdollisuudesta)? Suositellut kengät ei edes olleet mitenkään rumat, joten mä googlasin heti että mistä niitä voisi löytyä ja menin katsomaan. Ei kovin yllättäen ne oli loppu joka paikasta. Sit mä tein jotain hirveää. Ostin ihan maailman kauheimman rumat mustat feikki-Uggsit, joista vasen on vielä liian iso (ja osoittautui, että vasen rullaa sukan makkaralle ja tekee siitä mytyn varpaisiin), mutta a) ne oli tarjouksessa (silti ehkä rumuuteensa nähden aika kalliit) ja ennen kaikkea b) ne on taivaallisen lämpimät. Mä olisin esim. eilen ollut valmis maksamaan ehkä enemmän kuin niiden kenkien hinnan, jos mun varpaat olisi olleet niin lämpimät kuin tänään. Mä oon taivaassa. Mut on ne kyllä niin rumat, että ei niitä voi käyttää kuin tällaisissa poikkeusoloissa. Långstrump, olen pahoillani.

Handyman ja pakkanen rikkoivat mun puhelimen. Tai siis jostain syystä Handyman päätti lähteä kotoa kaupoille kuin tuulispää noin 5 min ennen kuin mä olin suunnitellut lähteväni. Tästä seurasi se, että Handyman ehti edelliseen ratikkaan, lähetti viestin ja kun mä pakkasen takia kaivoin puhelimen laukusta, putosi se maahan ja sen etulevyyn tuli valtava haava. Mun silmä ei kestä sitä haavaa enkä mä suurin surminkaan halua siihen mitään suojakalvoa, joten se piti viedä korjaukseen. Sitä ei kuulemma voi korjata vaan se vaihdetaan johonkin refurbished-versioon. Oikeastaan enää ei edes harmita, koska ton akku oli aika sökö ja toiveissa olisi, että refurbished-iPhonessa olisi parempi akku ja tietty haavoittumaton etulevy.

Tänään on jännitysten päivä, koska me ostettiin hallista ruotsalaista luomubroileria. Nyt pitäisi keksiä sille joku hyvä ohje, joka tekisi onnelliselle kanalle oikeutta. Ilmoitan sit, et tuliko hyvää.

Elämyskameli suosittelee
lämpimät varbuliinit

Thursday, February 17, 2011

DYAC!

Mun elämän toistaiseksi paras Damn You AutoCorrect -moka kävi tänään, kun pyysin Lettipitkoa liittymään Urheilutalolla saunojien joukkoon. Lettis ei oo mitään vastannu. Onkohan se ottanut pesäeron?

Wednesday, February 16, 2011

Pääkaupunkiseudun rautatiet

"Julkinen mielipide" VR:stä ärsyttää mua. Julkisella mielipiteellä mä tarkoitan iltapäivälehtien, nettikeskustelijoiden ja ratikkahöpöttelijöiden onnettomia muka satiirisia vitsejä VR:stä. Siis onhan se ärsyttävää, jos junat on usein myöhässä ja etenkin näillä säillä, mutta oliko ne muka jotenkin erityisesti myöhässä viime kesänä helteiden aikaan? On siis turha nurista, että ne olisivat "aina" myöhässä ja nyt jotenkin kummallisesti eri tavalla myöhässä kuin aiemmin. Kyllä junat aiemminkin myöhästeli, 12 vuotta sitten mä miltei myöhästyin englannin ylioppilaskuuntelusta, kun paikallisjuna odotti 45 minuuttia Pasilan ja Helsingin välissä.

Mun luento meni ihan hyvin. Ainoa tunnelmaa hieman pilannut tekijä oli kiukkuinen kuuntelija, joka kysyi joka luennoitsijalta, että miksi on niin vähän ultraääniaikoja. Se ei suoranaisesti liittynyt aiheeseen enkä mä nyt suoranaisesti osaa vastata (syynä lienee ennen kaikkea lääkäripula). Tilaisuus oli menestys, luentosali oli viimeistä paikkaa myöten täynnä ja osa joutui istumaan muualta haetuilla tuoleilla käytävällä, jotain 70 kuulijaa siellä oli. Mä oon kyllä iloinen, että se meni ihan hyvin. Alkuun stressasi ja ujostutti, kun näin yleisössä ainakin kuusi entistä työkaveriani ja mitä mä muka niihin verrattuna tiedän. Pomo esitteli mut ylenpalttisen kehuvasti ja mua alkoi nolottaa. Sitten kun pääsi puhumaan, niin kyllähän se siitä. Mä tykkään kyllä esiintymisestä. Sain heti kutsun vetämään saman setin syksyllä. Kyseessä oli mun ensimmäinen radiologian luento ja se toi vähän itsevarmuutta, mitä tarvitaankin. Kuukauden päästä mulla on pari sessiota uudelle maahanmuuttajalääkärikurssille ja se on niin hauskaa! Lisäksi mä tarviin rahaa, koska kaikki mun rahat on valuneet ulkomaille.

Mä katsoin viikonloppuna elokuvan Isän nimeen (In the Name of the Father). Varsin hyvä ja vaikuttava elokuva, mutta kyllä pisti järkyttämään, että senkin piti perustua tositarinaan (muutama tähän rikokseen syytön epäonninen pohjoisirlantilainen pikkurikollinen sai pitkän vankilatuomion pubipommituksesta poliisin mielivallan vuoksi 1975 Britanniassa ja heidät vapautettiin vasta valtavien ponnistelujen jälkeen 1989). Mikään valtio ei ole oikeasti oikeusvaltio, kun kaikki Euroopan historia-, kulttuuri- ja talousbossitkin (epäilemättä Ranskakin, mä en oo vaan vielä lukenut siitä) riistivät omia kansalaisiaan vielä parikymmentä vuotta sitten.

Elämyskameli suosittelee
Isän nimeen

Tuesday, February 15, 2011

Lahopää

Ainakin kolmena päivänä mä oon työmatkalla miettinyt, että pitäis kirjoittaa tää asia blogiin ja joka päivä tietsikan edessä istuessani mä oon unohtanut, että mikä saakuri se juttu olikaan. Niin kävi tänäänkin, koska mä oon kananaivo. Eli en kirjoita.

Jos mä voisin tehdä etätöitä, niin nyt on se hetki kun mä niitä tekisin. Joka päivä mä petyn, kun fmi.fi lupaa vain lisää pakkasta ja joka päivä mä petyn, kun mun lämpimät talvikengät palelluttaa mun varpaat. Lämmintä ei ole kuin uimahallin saunassa ja siellä onkin nyt tullut käytyä usein. Mä oon päättänyt, etten ole ulkona kuin työ- ja uintimatkat. Kauppareissut hoidetaan samalla. Yhtään turhaa ulkoilua en aio tehdä. Näinkin ahdistaa (siis fyysisesti). Mä pyrin olemaan kärsivällinen ihminen, mutta jotain rajaa pitää tälläkin olla. Tänään kotiin tullessa oli -15° ja Handyman ihmetteli, kun ei oo oikeestaan kylmä. Se on pähkähullu, sillähän oli kylmä helteelläkin! Ja siis joo, mä tiedän että päätin olla valittamatta säästä, kun en voi sille mitään, mutta kun mä sen päätöksen tein, ei ollut näin saakurin kylmä. Pidätän oikeuden valittaa kylmästä.

Mä oon lupautunut luennoitsemaan asiasta, josta mä en oikeestaan tiedä mitään. Luento on huomenna. Aavistuksen epämukava olo. Jouduin tekemään tänään esityksen viime tingassa, kun kuulin eilen, että mun valmiina oleva esitys on ihan hyvä, mut pitäis vielä puhua niitä näitä siitä ja tästä. Mä tein sen töissä työajalla työpaikan onnettomalla peeseekompuutterilla, jossa on maailman huonoin Explorer, joka kaatui kolme kertaa puolen tunnin aikana. Joillain on semmoinen kotona! Kuinka ne kestää? (Ei ne kestäkään, ainakaan mun äiti).

Elämyskameli suosittelee
peitto ja untuvatöppöset

Sunday, February 13, 2011

Hyytävyyttä

Kuului naps ja multa loppui kärsivällisyys. Mä ymmärrän, että jos asuu Suomessa, pitää kestää talvea. Mutta -19,6°C päivästä toiseen ilman että viiden vuorokauden ennusteessa annettaisiin mitään toivoa edes lievästä lauhtumisesta? Tätä vois jotenkin kestää, jos edes tiede keksisi oikeesti toimivia astmalääkkeitä. Damn you science!

Lentomatka hytikylmään Helsinkiin ei ollut yhtään niin elämyksellinen kuin toiseen suuntaan. Kaikki käyttäytyivät asianmukaisesti paitsi ehkä mun perässä portaissa kävellyt täti-ihminen, joka änkesi koko ajan samalle rappuselle ja tervehti stuerttia sanomalla kutentak.

Mä pääsin eilen vihdoin Salutorgetiin, kun Lankomies tarjosi meille siellä joululahjaksi lupaamansa aterian. Mä tykkäsin tunnelmasta ja opettajamaisista tarjoilijattarista. Ruoaksi mä söin muikkuja ja tillimuhennettua perunaa, muikut oli hyviä mut perunaa oli liikaa (eikä mun mielestä paloiteltu peruna oo muhennettua perunaa). Nälkäinen Handyman otti hiillostettua lohta, uppomunan ja pinaattia, josta jäi kuulemma vielä nälkä. Lankomies söi nieriää, varmaan kelpasi kun lautanen tyhjentyi. Jälkkäriksi mä maistoin elämäni ensimmäistä kertaa tarte Tatinia (tähän asti mä oon vain nähnyt Gordon Ramseyn tekevän sitä). Sekin oli ihan hyvää. Vielä jäi listalle kokeiltavaa, ehkä pitää joskus mennä uudelleen!

Handymanin käskystä mun pitää kertoa vielä, että mä innostuin kovasti, kun ostin Berliinistä nenäliinoja. Rossmannilla (paikallinen Tarjoustalo ilman vaatteita) myydään ihastuttavia 10 liinan taskupakkauksia perhekoossa ja ne on tosi halpoja: 81 pakkausta (yht 810 liinaa) yhteensä 2,75 e! Ja pakkauksissa on vielä eläinvauvojen kuvia. Vähemmästäkin innostuu.

Elämyskameli suosittelee
halvat nenäliinat

Thursday, February 10, 2011

Kulinarisch

Me jouduttiin tänään mamujen pilkan kohteeksi. Mentiin mun toiveesta syömään döner-paikkaan (Handyman sai tyypillisesti turkkilaiseen tapaan bratwurstin). Äänekkäästi vitsiä vääntävä ja röhönauruinen turkkilaistyöntekijä heitti hetulaa kavereidensa kanssa - asiakkaina pöydissä oli ilmeisesti lähinnä sen kavereita ja kenties sukulaisia ja pari tosi tylsistyneen näköistä saksalaista teinityttöä. Ensin saatiin naurut mun kustannuksella, kun kyselin, että mitä kastikkeita on tarjolla. Sen mielestä oli hurjan hauskaa kertoa kaikilla osaamillaan kielillä (saksaksi, englanniksi, ranskaksi ja turkiksi), että on yrtti-, valkosipuli- ja tulista kastiketta. Mä vaan kysyin, sori ny. Handymanilta se halusi tietää, että tuleeko jotain tykötarvetta makkaralle ja kun Handyman toivoi hieman horjuvalla saksankielellä että sinappia, heitti myyjä joko saksaksi tai türkçeksi semmoisen vitsin, että koko ravintola (paitsi me) alkoi nauraa ja nauroikin aika kauan. Ei ollut kauheen mukava kokemus. Illalla mä söin vielä Pikkusiskon kunniaksi viininleikkeen (ainakin viiden vuoden ajan Pikkusisko tilasi matkoilla ravintolassa poikkeuksetta maasta riippumatta joka kerta Wiener Schnitzelin) ja Handyman mielettömän Grillplatten, jossa oli pieni snitseli, pieni rumpsteikki ja paikallinen erikoisuus currywurst, jota ei oo vielä ikinä aiemmin uskallettu maistaa.

Koko viikon ajan hotellilla on ollut melko paljon espanjalaisia ja aulassa olevista espanjankielisistä kylteistä on päätelty, että ne on hedelmänmyyjiä. Niillä on ilmeisesti jonkinlainen kongressiviikko täällä, joka selvästi huipentuu näillä hetkillä järjestettävään hedelmägaalaan yläkerrassa. Tänään aamulla mä luulin, että täällä on jonkun hollantilaisjätkän synttärit tms, mutta ne olikin niitä hedelmänmyyjiä. Muutenkin kaupunki on tietty nyt jännityksessä, kun tänään alkaa elokuvajuhlat! Potsdamer Platzia on hoonattu juhlakuntoon koko viikko ja joka paikassa on mainoksia ja elokuvatähtien kuvia ja nyt on vihdoin avajaiset. Mua harmitti, kun huomasin, ettei me päästä katsomaan niitä leffoja, kun huomenna on jo lento kotiin ja esitykset alkaa oikeestaan vasta viikonloppuna. Toisaalta mä valitsin just tän viikon lomaviikoksi, koska ensi viikolla hotellit oli niin kalliita (ehkä just Berlinalen takia!) eikä nyt enää sit harmita.

Berliinistä lähteminen kirvelee. Mun mielestä on jotenkin väärin, että vaikka mä lähden pois, niin Berliini jää tänne. Ei oo varmaan ihan reilua, mut mä oon kateellinen niille ihmisille, jotka asuu ja työskentelee ja hengailee täällä. Oishan se kiva. Onneksi mä ymmärrän, että mun koti ei oo täällä vaan Helsingissä ja sit kun mä oon Helsingissä, niin mulla on siellä kivaa. En mä Helsingissä ollessani haikaile tänne, mut täällä ollessa vahvistuu se fiilis, että täällä kuuluisi olla. Toisaalta kaverit on Helsingissä. Waikeeta! Siitä mä oon kyllä varma (koska oon miettinyt asiaa niin paljon), että mä en tykkää Berliinistä vain sen takia, että täällä mulla on aina loma vaan suhtaudun muuttoon ihan rationaalisesti pohtien myös työasioita (mm. todennäköisesti melko pitkää työmatkaa, kielivaikeuksia, uuden työpaikan ahdistusta kahdeksankertaisena kieliongelmiakin ajatellen, bürokratiaa, käytännön ongelmia, muuttoa, Handymanin työmahdollisuuksia, mun omia työmahdollisuuksia (Berliinissä asuu noin 800 työtöntä lääkäriä!) ja yleistä erilaisuutta). Ehkä mun ei kannattaisi stressata aikaisintaan neljän vuoden päästä ehkä tapahtuvia asioita.

Toinen mikä kirvelee on mun oikea jalka. Iskias on vaivannut jo kolme viikkoa. Onneksi se on lievä ja sattuu vain aamuisin ennen kuin on kunnolla päässyt liikkeelle, mutta on se niin pirun kipeä aamutoimia tehdessä - etenkin pukiessa - että hampaiden välistä on päästä luikahtanut joskus ärräpääkin. Kohteliaana iskiaksena se kuitenkin häviää täysin alle puolessa tunnissa palatakseen kuitenkin seuraavana aamuna. Mä oon varsin epäkirurginen enkä ymmärtänyt mistä tää voi johtua ennen kuin luin HyväTerveys-lehden nettisivuja (sic!). Siellä kerrottiin, että yön aikana nikamavälilevyt turpoaa vedestä ja aiheuttaa siksi aamulla eniten vaivoja. Ilmeisesti mun välilevyt on nopeasti kuivuvaa sorttia, kun jo puoli tuntia riittää. Mä aion kuitenkin elää kuten opetan ja alan miettiä tätä tarkemmin aikaisintaan kahdeksan viikon sairastamisen jälkeen.

Elämyskameli suosittelee
berliiniläinen Döner kaikesta huolimatta

Wednesday, February 9, 2011

Geschichte zum anfassen

DDR-museo on uudistunut. Tilaa on saatu lisää ja teemoja on lisätty DDR:n arkipäivästä armeijaan, politiikkaan ja rangaistusjärjestelmään. Se on loistava museo, oon käynyt siellä ennen laajennusta aiemmin jo kahdesti ja silti nytkin sinne sai uppoamaan pari tuntia. Parasta museossa on ensiluokkainen pyrkimys tehdä historiasta kiinnostavaa - selitystekstit eivät ole liian pitkiä, mutta niissä on silti kaikki olennainen. Esineisiin saa koskea ja asiat selitetään yksinkertaisesti ja hauskasti: esim. kerrottaessa, että DDR:n parlamentissa kaikkien ryhmittymien edustajat äänestivät yhtä poikkeusta lukuunottamatta aina hallituksen esityksen puolesta, sai museovieras kampea kääntämällä kansanedustajat nostamaan kättään (niin ja se yksi poikkeuskin on valitettavasti sittemmin todettu ennalta sovituksi). DDR:n aikaisia keinokuituvaatteita ja koulukirjoja saa hypistellä. Museon motto on "Geschichte zum anfassen" eli käsinkosketeltavaa historiaa, joka pitää kyllä paikkaansa.

Mentiin tänään aamupalalle Brandenburger Torin vieressä sijaitsevaan kahvilaan (joo, tosi turistia). Kahvilassa ei ollut kuin kaksi istumapöytää, joista toisessa istui pari mummelia. Me sit istuttiin siihen toiseen. Tosi moni teini tuli meidän jälkeen, katsoi valikoimaa ja lähti ulos. Me ihmeteltiin tätä (kahvila on kahvila, ei sitä tarvii tulla sisälle toljottaan!) ja naapuripöydän mummot liittyivät keskusteluun haluten selvästi kertoa olevansa kans suamalaisia. Ihan herttaisia olivat, kyselivät tietä James Dean -näyttelyyn ("Jos vaikka nähtäis nuaruudensuasikki!") ja voivottelivat, kun Suomessa ei ole samanlaisia ihania leipomokahviloita. Siinä mä oon vähän samaa mieltä. Jos saksalaiset jotain osaa tehdä, niin kakkushia. Mä söin eilen elämäni ensimmäistä kertaa Apfelstrudelia ja se oli kyllä hyvää. Muita kakkushia en ole maistanut.
Muistutus Saksan varjopuolesta apteekin muovipussin vasemmassa alareunassa. Onneksi radiologi joutuu ottamaan varsin vähän kantaa lääkityksiin.

Tänään ravintolassa samaan pöytään istui keskenään englantia puhuvat mies ja nainen. Vaikuttivat olevan kaveruksia, naisella oli lisäksi rintarepussa noin puolivuotias lapsi. Keskustelusta sai selville, että molemmat olivat teatterialalla ja muualta muuttaneita. Mies ilmeisesti puhui hyvinkin saksaa, nainen oli muuttanut miehensä perässä ja oli vasta opiskelemassa kieltä. Se on kai aika yleistä, että tänne muuttaa varsin kielitaidotontakin väkeä. Eilen mulle selvisi, että Saksaan työperäisesti muuttavan ihmisen (ei kuitenkaan ilmeisesti EU-kansalaisen) puolison tulee osallistua kielitaitotestiin, joka ei vaikuta olevan hirmu vaikea. Handyman selviäisi siitä varmasti lentävin värein, mikä ilahdutti mua kovasti. Handyman on reipas kielenoppija!

Elämyskameli suosittelee
DDR-museo

Historiaa

Vanhassa Lonely Planetissa mainostetaan Saksan historiallista museota (Deutsches Historisches Museum) kertomalla, että lukemattomat saksalaiset koululaissukupolvet ovat tylsistyneet kyyneliin asti sen käytävillä. Pakkohan sinne oli päästä. Hesarista luin pari kuukautta sitten DHM:n uusimmasta vaihtuvasta näyttelystä "Hitler und die Deutschen" eli kuinka Hitleristä tuli Führer. Me skipattiin suosiolla pysyvä näyttely aikojen alusta vuoteen 1918 ja mentiin suoraan Hitler-Ausstellungiin. Se oli kiinnostava! Näyttelystä (tai ainakin näyttelyvieraista tiistaina klo 11) näki selvästi, kuinka Hitler on edelleen saksalaisille mysteeri ja hämmennys ja kuinka saksalaiset suhtautuvat ristiriitaisesti historiaansa. Se on mun mielestä hieno piirre saksalaisissa - hyväksyvät ja työstävät historiaansa. Koskahan Suomi osaisi ruveta tekemään saman Venäjän/Neuvostoliiton suhteen? Katsottiin vielä pysyvä näyttely 1919-1990, joka sekin oli mielenkiintoinen. Nähtiin mm. hienoja propagandajulisteita, esim. yksi Handyman-hamsterin säikäyttänyt juliste. Näytillä oli myös aito pyöreä itäsaksalaispesukone ja kylttejä verettömästä vallankumouksesta.

Mä intouduin selvittämään Saksaan työhön tulevan lääkärin kielivaatimuksia. Ainakin joissain osavaltioissa (niissä, jotka ystävällisesti ilmoittavat vaatimuksensa netissä), vaaditaan B2-tason kielitaitoa (taso 4 kuusiportaisella asteikolla). Mä oon nyt innokkaasti selvittänyt omaa kielitaitoani Goethe-instituutin nettisivuilta löytyvillä testeillä ja turns out ainakin luetun ja kuullun tekstin ymmärtämisen taso mulla on noin B1 (3/6). Ei oo kauheen pitkä matka! Mut kyl vähintään tasolle C1 (5/6) pitäis päästä. Onneksi Helsingissä on Goethe-instituutti ja niillä kielikursseja.

Elämyskameli suosittelee
hamstrauksen välttäminen

Monday, February 7, 2011

Ich werde ein Berliner

Me löydettiin tänään uskomattoman upea kirjakauppa, KulturKaufhaus Dussmann. Neljä kerrosta kulttuuria (kirjojen lisäksi ainakin musiikkia, leffoja ja nuotteja), auki ma-la aamukymmenestä puolilleöin. Kuten ymmärtääkseni muissakin suurkaupungeissa, on täälläkin kirjakaupoissa mukavan upottavia nojatuoleja, joissa kirjoihin saa tutustua, niin myös KulttuuriTavaratalossa. Siellä ei kyllä malttaisi istua lainkaan, vaan pää kenossa selata hyllyjä tunti toisen jälkeen. Löysin muun muassa kirjan Ich werde ein Berliner: How to be a really hip German. En ostanut sitä, koska ajattelin saavani sen Kindlelle. Ei onnistu. Täytyy mennä huomenna uudelleen ostamaan se kirja. Siihen asti pitää tyytyä blogiin, joskin "tyytyminen" on ehkä väärä sana, kun blogi on englanniksi ja kirja saksaksi. Handymankin innostui hankkimaan itselleen  toistaiseksi ensimmäistä kertaa saksankielistä luettavaa (HeliFun-lehden, The Economistin Die Welt 2011, Lucky Luken ja Akkarin taskukirjan). Siitä se lähtee!

Aamupäivästä käytiin tutustumassa pienoismalleihin. Alexa-kauppakeskuksen yläkertaan on rakennettu pienois-Berliini, jossa on liikkuvia junia ja busseja sekä oikean näköisiä rakennuksia. Samanlainen, mutta isompi ja hienompi on Hampurissa sijaitseva MiWuLa, jossa käytiin Handymanin ja Lettipitkon kanssa kesällä 2008. Siellä mä otin jonkin verran kuvia, mutta valaistusolosuhteet oli aika onnettomat ja siispä kuvat surkeita.
Tällaista siellä oli. Huono valaistus kerta kaikkiaan.

Mulle on käynyt kuin malleille Milanossa, kun kahden viikon jälkeen eivät enää osaa suomea. Mulla ehkä on kielitaito tallessa, mutta lumen taju on hämärtynyt. Mä en voi lainkaan ymmärtää enkä uskoa, että Suomessa on edelleen paitsi lunta, myös pakkasta. Mä oon karaissut itseäni katselemalla Aleksis Kiven kadun webkameraa, mutta se tuntuu aivan liian raa'alta. Nyt mä kyllä liioittelen hieman. On täälläkin lunta. Mä otin siitä kuvankin.
Berliinin kinos

Koto-Suomessa on muutakin pelottavaa kuin lumi, nimittäin harvinaiset etunimet. Ihan järjetöntä! Millainen ihminen antaa lapselleen nimeksi Aivo, Lampertti, Isapella (sic), Aikamies, Fransu tai - hrmh - Homo? Ja siis noi kaikki on oikeesti annettu vauvan nimeksi (myös Homo, joskin se on ollut sekä tytön että pojan nimenä viime vuosisadan alussa, jolloin todennäköisesti yleisnimi ei ollut yleisessä käytössä), lähde: Nimipalvelu. Poika nimeltä Terenti. Siis ihan oikeesti.

Elämyskameli suosittelee
kaikkien kaupunkien ihanat kirjakaupat

Kokowääh

Lomailu on mukavaa. Tarkoitus on levätä, eli jos sattuu olemaan väsynyt, voi ottaa päiväunet eikä tarvitse stressata siitä, että pitäisi tehdä jotain. Handyman torkahti päivällä kolmeksi tunniksi ja sillä aikaa mä guuglailin Saksassa asumisen käytännön asioita (Mistä kannattaa etsiä töitä? Paljonko saa palkkaa? Millainen tuloverotaso Saksassa on? Miten verotus poikkeaa Suomesta? Mitä asuminen maksaa? Mitä tietoja viranomaiset tarvitsee?). Hyviä nettisivuja on internetti täynnä, esim. tuloverolaskuri. Oli kiva näpytellä näitä sillä aikaa kun vieressä nähtiin unia. Mä löysin meille jo kämpänkin. Nyt pitäis enää erikoistua. Kuinka 3,5 vuotta voi ollakin niin mahdottoman pitkä aika?

Tänään käytiin paitsi Höyhensaarilla, myös syömässä Panasiassa ja tutustumassa paikalliseen kulttuuriin elokuvateatterissa. Katsottiin ihan oikeasti oikea saksalainen elokuva (englanninkieliset tekstit) nimeltä Kokowääh. Mun mielestä se oli herttainen ja kiinnostava, Handymanin mielestä onnettoman huono. Mut mitä Handyman kulttuurista muka tietää? Sen mielestä Katri Helenalla ja Kaija Koolla on hyvä meininki.

Ai niin unohtui eilen kertoa lentokoneen kanalauman suhteesta lentokonetarjoiluihin. Ystävällinen lentoemo kysyi, haluavatko rouvat sämpylänsä mit Käse oder Schinken, cheese or ham ja Taija sekä Päivi vastasivat kuin yhdestä suusta nou. Taijan vieressä istunut valitettavasti nimettömäksi jäänyt (mun mielestä Marjukan tai Sirpan näköinen) nainen uskalsi kysyä: "Hau mats is it peid?" ja kun selvisi, että ihan maksutta semmoisen leivän saa, niin siitähän riemu repes. Mulla meinas revetä pelihousut. Jos haluut sämpylän, ota sämpylä. Jos sämpylä ei maistu, ei sitä kannata ottaa vaikka ilman saisi. Pihinä-mallin mukaan kasvatettu nuoriso voi olla toki eri mieltä.

Elämyskameli suosittelee
Kokowääh kaikille iloisista ja herttaisista elokuvista pitäville (saatavilla ainakin englanninkielinen tekstitys)

Saturday, February 5, 2011

Wieder da

Me tultiin Berliiniin. Yhtään ei tehnyt vaikeeta tottua +10°:n lämpötilaan, pään irrottavaan tuuleen ja hentoon tihkusateeseen - täällä on nyt samanlaista kuin Helsingissä vappuna. Puissa ei oo lehtiä, mutta ei oo vappuna Helsingissäkään puissa lehtiä (viime vuonna puut lehdittyivät Helsingissä viikolla 19, pari viikkoa vapun jälkeen). Ei nietoksen nietosta eikä hiutaleen hiutaletta lunta eikä jäätä muualla kuin lasissa. On ihanaa, kun ei tarvitse stressata liukkaudesta!

Mä olin nohevasti jälleen varannut lennon 6:35, joten oltiin hotellilla jo yhdeksän maissa. Tällä kertaa saatiin huone heti ja nukuttiin alkuun aamuneljältä katkenneet yöunet loppuun. Sen jälkeen lähdettiin kaupungille. Hieman huolestuin, kun pomo soitti (nyt on kuitenkin lauantai ja mä oon lomalla), mut se halusi vain kysellä, mikä on Lemon Grassin osoite. Käytiin Hauptbahnhofilla ostamassa hammastahnaa ja hiuslakkaa, Zoolla ihmettelemässä katutöitä ja Gedächtniskirchen renoveerausta (kamaan, sitähän ei pitänyt korjata!) sekä Handymanin mother shipissä, josta ostettiin helikopteri. Se on jotain neljäs helikopteri, joka meillä pörrää, mut kyllähän yksiöön helikoptereita mahtuu.

Lennolla jouduttiin siis istumaan koneen takaosassa. Handyman loi heti alkumatkasta itsestään ystävällisen ja auttavaisen kuvan nostettuaan täti-ihmisen trolleyn ylähyllylle (tädin pyynnöstä, toki). Meidän edessä istui jo check in -jonossa bongattu yhdentoista (sic!) keski-ikäisen naisen kanssa matkustanut vitsi suussa syntynyt Kari Tante-Armeensa kanssa. Handymanin mukaan meininki oli kuin ysiluokan luokkakokouksessa: naiset puhuivat taukoamatta tarpeetonta sontaa ("Mä en kato telkkaria juuri ollenkaan! Katon vain Putousta, Mariaa, Uutisvuotoa, Presidentin kansliaa ja Taivaan tulia. Ja tietty uutisia ja ajankohtaisohjelmia." "Kuinka se Munamies pystyy kävelemään? Se on varmaan jaloille tosi raskasta!" "Näittekste sen Vesa Keskisen? Se oli kyl niin kännissä, hihi hih!") ja Kari laukoi jatkuvasti toinen toistaan törkeämpiä vitsejä, joista valtaosa tölvi matkassa mukana olevaa nelivitosta Päiviä ("Hei aikaerosta johtuen Päivikin on perille päästessä tuntia nuorempi!" "Eikös oo täällä koneessa kuuma? No onneksi mulla ei oo kuitenkaan niin kuuma kuin Päivillä, kun mulla ei oo vaihdevuosia!!"). Mulla alkoi melkein jo painekattila keittää, mutta onneksi Handyman lohdutteli mua sillä, että se oli elämys ja mähän oon nimenomaan tullut tänne matkalle keräämään elämyksiä, joita voin sit raportoida täällä. Se antoi voimia jatkaa määränpäähän saakka. Lento oli melko turbulenttinen, mikä pelotti nimenomaan Päiviä kovasti ja hänen vieressään istunut Taija yritti saada Päivin ajatukset muualle kertomalla omista ongelmistaan: Taija haluaisi lomamatkalle (hintakatto 800 e), mutta ongelmana on Taijan mies, joka ei suostu menemään "ählämimaahan" eikä nähdä perillä "rättipäitä", mutta silti pitäisi aurinkoa saada. Olisi tosi kiva päästä matkaan heinäkuussa, kun silloin Johannes-poikakin on jo aloittanut armeijassa. Nyt Johannes kerää rahaa tekemällä hurjasti töitä paikallisessa ruokakaupassa, kun alkaa lomakin. Lukeehan se myös, mutta hyvähän se on tehdä töitä. Mä arvelen, että Johanneksen ylppärit ei välttämättä mee ihan sukkana sisään.

Elämyskameli suosittelee
Theramed 2in1 Original

Thursday, February 3, 2011

Mielen lämmitys

Kuulin tänään monen mutkan kautta, että mun pomo on sitä mieltä, että mä oon hyvä lääkäri.  Kyllä lämmitti mieltä. Pomo oli kehunut mua Isin työkaverille, joka oli kertonut asiasta Isille, joka tohkeissaan soitti toiselta puolelta maailmaa kertoakseen tän uutisen. Nyt mä oon aika lailla innoissani tästä arviosta, koska se oli kuitenkin mun esimiehen arvio mun työstä. Tänään oli muutenkin hyvä päivä, kun mä löysin ekaa kertaa elämässäni ihan itse uunituoreen aivoinfarktin pään tietokonekuvasta! Mainiota kerrassaan.

Handyman matkusti Ruotsiin kättelemään ruotsalaisia ja turisemaan mukavia surströmmingistä. Koska se tulee kotiin vasta huomenna ja me lähdetään ylihuomenna matkalle, on mulla nyt jännittävänä velvollisuutena pestä pyykit. Ihan ekaa kertaa tässä taloudessa mä oon ladannut ja käynnistänyt pyykkikoneen ja se päästelee silloin tällöin pelottavia ääniä. Oli järkyttävää nostella pyykit kuivumaan, koska jostain oli pyykkivuoreen eksynyt myös yksinäinen urheilusukka - ilman Supi-sukkapidikettä ja puolisoaan. Mä en tiennyt, että meidän Supi-sukkapidikeperheessä onkaan yksinäisiä sukkia! Kunpa Handyman tulisi pian kotiin.

Mä oon leiponut lukemattomia kertoja mustikkapiirakkaa Frendien keittokirjan ohjeella. Ongelma siinä on se, että se on toki amerikkalainen kirja ja siellä on amerikkalaiset mitat. Jonkun unssin kanssa vielä pärjää, mutta miten mittaat vaahdotettavaksi 12 ruokalusikallista voita? Mä oon heittänyt määrät hatusta ja katsonut, mihin päästään. Toistaiseksi on mennyt hyvin. Mä oon ollut kyllä tyhmä, netistä löytyy tietty oma sivunsa voikonversioon! Kerrottakoon niillekin, jotka eivät jaksa klikata, että 12 ruokalusikallista voita on sivistyneessä maassa 227 g. Onneksi mulla on vaaka, koska huomenna pitää viedä töihin kakkunen (=piirakka).

Elämyskameli suosittelee
pomon kehujen paisteessa möllöttely