Saturday, November 30, 2013

Vanhuus

Kalenteri on mulle tuntematon mutta houkutteleva. Jo joskus esiteininä mä halusin ehdottomasti oman Startti-kalenterin (vai oliko se Spurtti?) (oli miten oli, kuulostaapa ysäriltä). Alkuun mä kirjoitin sinne tunnollisesti kaikki menoni pianotunnista hammaslääkäriin, mutta jo parin viikon jälkeen mä joka vuosi kyllästyin. Lukiossa sama juttu. En mä tarvinnut kalenteria, koska opiskelin ulkoa lukujärjestyskaavan kurssien numeroiden mukaisesti ja helppohan oli sitten muistaa, mikä kurssi oli milläkin koodilla. Muistin myös kavereiden kurssit, joten löysin nekin aina tarvittaessa. Opiskeluaikana mä olin ihan tohkeissani, kun lukujärjestys vaihteli päivästä toiseen ihan randomisti, sitä ei voinut opetella ulkoa! Kalenteri olisi ehdottoman tärkeä. Oikeasti mä vain kannoin mukanani sitä lukujärjestystä ja ehdoin tahdoin ostettu ja penaalin kanssa värikoodattu kalenteri jäi kotiin. Mä muistin helposti kaikki iltamenot kun ne oli pitkälti samat - töitä ja hengailua.

Nykyään mä oon luopunut paperikalenterista elektroniikan alttarille. Mä oon kieli vinossa näpytellyt kavereiden synttärit kännykkään. Ne lukee iPadin today-näytöllä ja ärsyttää - ihan kuin mä en ois muuten muistanut. Muistinhan mä ne silloinkin kun sinne näpytin! Päivystykset ja sovitut kyläilyt mä merkitsen sinne lähinnä siksi, että kone jakaa ne Handymanin kanssa. Mä en muuten yleensä katso koko kalenterinäyttöä, koska merkintä "itsenäisyyspäivän juhla" tai "lomakuvakisa" tuntuu jopa loukkaavalta. Edelleenkin olen luottanut pääosin kuitenkin muistiini omissa menoissani. Nyt ne ajat on takana ja vanhuus käsillä. Mä unohdin vesijuoksutreffit Pumpumkatin kanssa.

28.11. tuntui päivämääränä sellaiselta, että silloin pitäisi olla jotain. En keksinyt, mitä se olisi ollut. Olin kotona kylmissäni ja mietin, että pitäisikö mennä uimahalliin, että pääsisi saunaan lämmittelemään. Olin pohtinut asiaa jo tunnin (en ollut lähtenyt, koska matkalla kotoa uimahalliin olisi kuitenkin kylmempi kuin siinä peiton alla. Sitten Pumpumkatti soitti ja tajusin jo vastatessani unohtaneeni meidän treffit. Mä oon kovasti pahoillani ohareista (jotka kyllä muutin raskaaksi myöhästymiseksi ottamalla taksin Mäkelänrinteeseen, olin altaassa klo 18:26, kun treffit ovella oli sovittu klo 18:00). Ennen kaikkea kuitenkin mun itseluottamus koki kolauksen. Nyt mun pitää ruveta käyttämään kalenteria (muutakin kuin joulukalenteria). En olisi halunnut opetella.

Elämyskameli suosittelee
https://pumpumkatti.blogspot.com, joka kertoo asiat kuten ne oikeasti menivät. Mun muisti pettää, tähän mediaan ei enää kannata luottaa.

Monday, November 25, 2013

Joulu saa

On taas aika joulukalenterin! Viime vuonna aiheena oli leffat ja etukäteen olin ajatellut ottaa tämän vuoden aiheeksi TV-sarjat. Olen muuttanut mieleni. Handyman tulee todennäköisesti häpeämään aiheeni nörämäisyyttä, mutta what can I do - mä oon nörä. Joulukalenterin aiheena on tänä vuonna yleisimmät radiologiset tutkimukset! Joo, aihe kuulostaa puuduttavalta, mutta mä oon ylpeä mun työstä ja haluan levittää informaatiota siitä ystävilleni. Luette sit tai ette. TV:ssä on nykyään paljon lääkärisarjoja, mutta koska radiologit ei oo yleisesti kaikkein cooleimpia sairaalan työntekijöitä, ei ne oo pääosassa telkkarissakaan.

Elämyskameli suosittelee
joulukale kaikesta huolimatta 

Sunday, November 24, 2013

Kulttuuritalo

Me asutaan siinä määrin lähellä Kulttuuritaloa, että me käydään yleensä äänestämässä siellä. Nyt sitä on kuitenkin pari vuotta remontoitu ja me ollaan äänestetty presidenttiä ja kunnallispoliitikkoja muualla. Remontti valmistui loppukeväästä ja niinpä me päästään pohtimaan euroedustajia taas Kulttuuritalossa. Kulttuuritaloa ei suotta kutsuta leikkisästi Sirppiliiteriksi, se näet valmistui 1958 SKP:n tilauksesta. Nyt peruskorjauksen myötä Kulttuuritalo yrittää karistaa vasemmistomenneisyyttään harteiltaan ja jatkossa siellä järjestetään paljon konsertteja, joissa esiintyy muitakin kuin taistolaisia ja niiden lapsia.

Mä oon käynyt ennen remonttia Kulttuuritalolla Seminaarinmäen mieslaulajien konserteissa ja nyt eilen käytiin sitten isommalla porukalla tutustumassa peruskorjauksen tuloksiin Erinin keikan varjolla. Ihan samanlainen se on kuin ennenkin eli hyvin on säilytetty fiilis. Erin oli mainio. Kulttuuritalon konsertissa ei toki ihan hirveesti pysty bilettään, mutta loppua kohti saattoi jo nousta istumasta hieman hillitysti polvia notkistamaan. Melkein kaikki hitit oli jätetty loppuun, joten keski-ikäinen yleisö ei olisi ehkä aiemmin juuri bilettänytkään. Oli hauskaa ja mun suosikit kuultiin, joten ei valittamista.

Me ollaan nyt just matkalla Ylöjärvelle mun vanhimman kummipojan 11-vuotissynttäreille. Mua viehättää suuresti se, että koska mä olin 22-vuotias kummipojan syntyessä, oon mä nyt 33 kun se täyttää 11 ja jatkossa 44 kun se täyttää 22. Ja koska mulle on tänä vuonna syntynyt kaksi kummilasta, on meillä samanlainen synttärisynkka. 11:n kertotaulu on hulvaton!

Mä ostin kyseiselle kummipojalle 11-vuotislahjaksi yhdessä sen toisen kummitädin (eli Pikkusiskon) kanssa bluetooth-kuulokkeet. Handyman hillui lauantain vastaisena yönä liesussa puoli neljään saakka, joten mun piti mennä lauantaiaamupäivänä yksin Verkkikseen niitä ostamaan. Enhän mä osaa semmoisia valita, joten olin etukäteen kysynyt Handymanilta sopivan mallin ja merkin (Sony DR-BTN200B). En löytänyt niitä hyllystä, vaikka internet oli väittänyt niitä löytyvän. Menin siis kysymään myyjältä bluetooth-kuulokkeiden paikkaa. Verkkis-jolppi kysyi multa ystävällisesti, että onko jotain tarkempaa toivetta ja kun mä sitten ulkomuistista luettelin, että Sony DR-BTN200B ois hakusessa, niin se katsoi mua kuin Sademiestä. Handymanin mielestä mun pitäisi hävetä sitä, että mä saan Verkkiksessä Sademies-katseen. Onhan se joo vähän säälittävää. Mutta ne on mun mielestä kaikki ihan samanlaisia, mitä muuta mä oisin voinut tehdä kuin opetella sen mallin ulkoa?

Elämyskameli suosittelee
Kulttuuritalon kulttuurielämykset

Saturday, November 16, 2013

Etätyöläinen

En mä turhaan tuskaillut lukulomalla. Tentti meni läpi! Se lukeminen oli tuskallista ja muistan olleeni ihmeissäni siitä, kuinka Vilunki mun kiukuttelua kuunnellessaan muisteli kaihoisasti sitä, kuinka kivaa sen oma lukuloma-aika oli. Mä pidin Vilunkia nimensä mukaisesti vilunkiveikkona tai aivan kahjona. No, nyt kun siitä tentistä ei tarvii enää murehtia ja lukulomasta on viisi viikkoa, mäkin muistelen sitä aikaa pelkästään positiivisesti. Jotenkin se lukemisen kammotus ja jatkuva karmea ahdistus unohtuu. Nyt mä itse asiassa odotan seuraavaa lukulomaa jo ihan tohkeissani. Siunattu aivo. Tämän takia kai jotkut naiset hankkivat jopa ihan kammottavien raskauksiensa jälkeen lisää lapsia.

Meillä on töissä erikoislääkärikoulutuksen koulutuspaikkojen arviointitilaisuus kahden vuoden välein marraskuussa ja nyt on taas se marraskuu. Mun pitää järjestää tää homma ja siitä on ihan mahdottomasti työtä. Mä oon kerännyt erikoistuvilta palautetta erikoistumispaikoista ja kouluttajilta erikoistuvista ja nyt vielä pomo keksi haluta kolmannenkin kyselyn. Mun pitää koota kaikki tulokset esiteltäviksi ja esitellä ne sit siellä tilaisuudessa. Muuten tää olisi juuri mulle sopivaa pientä puuhailua, mutta tietotekniikka risoo. Mä oon tottunut tekemään kaikki moiset esitykset ja kirjalliset tehtävät (esim. saksanläksyt ja esitelmät) Googlen pilveen, jotta mun ei tarvii jännittää, meneekö usb-muisti rikki pesukoneessa. Lisäksi ne kaikki on niin näppärästi joka päätelaitteella käytössä siellä Google Drivessä. Paitsi ettei se toimi mun työpaikan antiikkisilla koneilla. Pääosalla koneista sinne ei kerrassaan pääse ja parilla päivitetyllä koneella sinne saattaa päästä katsomaan, mutta mitään ei pääse muokkaamaan. Niinpä mun pitää tehdä ne kotona. Toistaiseksi mä oon käyttänyt niihin noin kymmenen tuntia ja jäljelläkin on ainakin neljä tuntia. Niinpä mä pyysin etätyöpäivän ja nyt mulla on etätyöpäivä maanantaina. Huikeaa! Mä voin leikkiä olevani toimistotyössä. Etätyöpäivänä pitää varmaan ainakin käydä lounaalla ja salilla. Ja ehkä siivota. Tai no ei siivota, mähän oon töissä.

Elämyskameli suosittelee
lukuloma

Saturday, November 2, 2013

Uurrekylä

Hupsista, taas ollaan matkalla. Tässä blogissa tiivistyy se, mikä sosiaalisessa mediassa ahdistaa ihmistä: lukija kokee oman elämänsä kahlituksi ja valjuksi, kun muut raportoivat jatkuvasti glitterpartyistään ja romanttisista matkoistaan ja ite on kotona näitä kertomuksia lukemassa. Tässä on tietty se bias, että eihän se reportteri kirjoita sinne blogiin, että olin taas töissä ja sen jälkeen kävin S-Marketissa ostamassa perunoita, pakastevihanneksia ja jauhelihaa, vaikka sitä se tekee aika paljon enemmän kuin hengailee Tukholman kattojen yllä sviitissä ja katselee sumuista marraskuista iltaa teemuki kädessä. Paitsi tietty tää bloginpitäjä. Sitä mä nyt just teen.

Lettipitkoa tuli ikävä ja siksi lennähdettiin viikonlopuksi Ruotsiin. Koska etukäteen ajateltiin, että pyhäinpäivä on täälläkin pyhä päivä, saatiin ihana tekosyy keksiä vaihtoehto shoppailulle. Päätettiin järjestää Lähiöseikkailu ja mennä tutustumaan Rinkebyhyn ja Tenstaan. Etukäteen oli googlattu ruokailumahdollisuuksia ja todettu internetin olevan sitä mieltä, että Tukholman paras intialainen ravintola on Tenstassa. No sepäs sattui. Handyman meni mieluummin museoon kuin lähiöön ja myös Lettipitkon mies oli keksinyt muuta tekemistä Tenstan reissun ajaksi. Me mentiin sit Lettipitkon kaa, mutta otettiin sen imeväinen mukaan.

Rinkeby (aiemmin Rynkeby - uurrekylä) ja Tensta ovat Tukholman tärkeimmät white flight -lähiöt. Rinkebyn asukkaista noin 10 % on kantaruotsalaisia. Rinkeby on jo pitkään ollut siirtolaislähiö - 70-luvulla siellä asui kasoittain suomalaisia ja jokunen vietnamilainen. Nykyään valtaosa rinkebyläisistä on aasialais- tai afrikkalaistaustaisia ja 60 % asukkaista on syntynyt Ruotsin ulkopuolella.

Lauantaiaamupäivänä Tukholman luoteislähiöt olivat uneliaita. Metro toi meidät Rinkebyn ostarille, jossa on pieni tori, ruokakauppa, kiska, vihanneskoju, turkkilais-ruotsalainen kulttuuriyhdistys, kebula ja pikkuruinen ostoskeskus Rinkeby Gallerian. Lettipitko kävi toimittamassa asioita Gallerian pikkulassa ja jäimme lapsen kanssa katselemaan menoa. Galleriassa oli meikkikauppa, sampookauppa, piskuinen elektroniikkamyymälä, geneerinen tiimari ja keskellä siisti ja viehättävän näköinen kahvila. Ällistytti tajuta, että joka ikinen kahvilan asiakas oli mies. Yhdessä pöydässä istui kenties Lähi-idästä kotoisin oleva iäkkäämpi herra ja kaikki muut pöydät olivat täynnä arviolta 30-40-vuotiaita afrikkalaistaustaisia hyväntuulisia miesporukoita. Kontrasti tyttökaverusten täyttämään Fazerin kahvilaan ei olisi voinut olla suurempi.

Me lähdettiin ostarilta kävelemään Tenstaan päin. Ostarilla oli vilinää, mutta sen ulkopuolella me nähtiin yhteensä korkeintaan kymmenen rinkebyläistä ulkona. Koko kaupunginosa oli aavemaisen hiljainen. Kello oli kyllä noin 12, joten ehkä suurin osa oli lounastamassa, mutta että ihan melkein kaikki? Google Maps ohjasti meidät alkuun moottoritielle, jota pitkin ei haluttu kävellä, joten meidän kävelyreitistä tuli vähän etukäteen suunniteltua pidempi. Nähtiin siis aika paljon Rinkebytä, mutta selvästikään poutainen lauantaipäivä ei houkutellut juuri ketään meidän lisäksi ulos. Sen sijaan Rinkebyn ja Tenstan rajamailla nähtiin niin paljon väkeä, että sinne oli pitänyt palkata pysäköinninohjaajiakin, sillä hautuumaat kiinnostavat pyhäinpäivänä myös Ruotsissa. Hautausmaavierailijat vaikuttivat kyllä kielen ja ulkonäön puolesta pääosin kantaruotsalaisilta.

Tenstan silmiinpistävin tunnusmerkki oli omituinen rakentaminen. Pitkien noin kuusikerroksisten 60-70-luvun kerrostalojen Tensta allén puoleisiin päätyihin oli näet rakennettu 00-luvun lopulla lisäsiivet. Nopeasti katsottuna näkymä oli tieltä katsottuna kuin Tampereen Tampellan alueella tai Helsingin Aurinkolahdessa, mutta kymmenen metrin päässä talo jatkui aika käpylämäisenä. Sekä Rinkebyn että Tenstan arkkitehtuuri muistutti mun mielestä näet selvästi enemmän esim. Pukinmäkeä tai Tikkurilaa kuin Jakomäkeä, Hakunilaa tai Kontulaa - oikeasti korkeat talot puuttuivat näet täysin.

Tenstan ja Tukholman paras intialainen ravintola Chili Masala ei pettänyt. Ruoka valmistettiin oikeasti metallisissa tulisijoissa ja se oli kerrassaan herkullista. Erityismaininta riisistä, joka oli hyvin maustettua ja mukaan lisätyn hernemaissipaprikan mehevöittämää. Vaikka melko pieni ravintola oli ihan täynnä, kun me sinne mentiin, ruoka tuli nopeasti ja tarjoilu oli erittäin miellyttävää. Lopuksi tarjoilija toivotti vielä "Kitos kitos teevetuloa!" ja antoi pari käyntikorttia saatesanoilla, että jos ruoka maistui, käykää kehumassa netissä ja mainostakaa kaikille kavereillennekin. Tässä nyt tulee: ihan loistava ja siisti ravintola, hyvää ja melko edullistakin ruokaa. Jos ei muuten keksi syytä mennä Tenstaan, niin tämä on hyvä syy. Mutta on Tenstassa myös uimahalli, sitä voi käyttää tekosyynä.

Uskon, että Rinkeby ja Tensta voivat olla pimeällä pelottaviakin paikkoja, mutta niin oli varmasti Alppilakin viime viikonloppuna, kun jotkut jalkapallo- tai jääkiekkofanijengit tappelivat. Lauantaina päiväsaikaan Rinkeby ja Tensta (kuten myös Alppila) ovat kuitenkin leppoisia lähiöitä, joissa on uusia ja komeita leikkipuistoja, matalia kerrostaloja, joiden parvekkeilla on lautasantenneja tiheästi kuin Berliinin Kreutzbergissä ja mahtavaa ruokaa. Ei pelota.

Elämyskameli suosittelee
http://chilimasala.se (joka vastoin omien nettisivujensa tietoa sijaitsee edelleen osoitteessa Tensta allé 48, tai sijaitsi ainakin vielä tänään alkuiltapäivästä)