Patience

Mä oon kuunnellu koko illan repeatilla Take Thatin Patiencea. Kärsivällisyys ei lisäänny ollenkaan, kun laulun loppuessa ei malta odottaa sitä paria sekuntia, joka kestää seuraavan kerran alkuun. Mä taidan olla vähän ocd, kun innostun aina jostain biisistä niin, ettei mikään muu kelpaa.

Mulla alkaa huomenna erikoistumisen viimeiset 6 kk. Tässä vaiheessa alkaa tajuta, että monesta asiasta pitäisi jo tietää jotain. Mulla on tulossa vielä kaksi sijoituspaikkaa, missä en ole kertaakaan ollut, mikä vähän huojentaa, mutta esim. tänään lopetin sellaisessa paikassa, minne mä oon menossa syksyllä osittain oikeisiin töihin ja nyt vähän huimaa se, että näillä tiedoilla tullaan sen osaston erikoislääkäriksi. Toisaalta jatkuvaa oppimistahan työnteon pitäisi olla. Mä annan jatkuvalle oppimiselle loistavan mahdollisuuden.

Handyman on tosi auttavainen ja hyväsydäminen. Sitä on ehkä vaikeaa nähdä sen piikikkään ulkokuoren alta, mutta oikeasti Handyman on varmaan kaikista mun tuntemista ihmisistä auttavaisin. Jos on mitään, missä Handyman voi olla avuksi, se tekee kaikkensa voidakseen auttaa. Jos jollakulla kaverilla on muutto- tai remppa-avun tarvetta, jos joku haluaa lainata poraa tai tarvitsee kyytiä Kälviälle tai mihin tahansa, järjestää Handyman vaikka vapaapäivän töistä, jotta asia saadaan järjestymään. Joskus mua pelottaa, että sen auttavaisuutta käytetään hyväksi, koska Handyman voi olla ajoittain tosi väsynyt, jos urakka kestää kauan, mutta toisaalta mies on niin onnellinen saadessaan olla avuksi, että ei siihen voi puuttua mitenkään. Mä ihailen Handymanin pyyteettömyyttä ja pyrin samaan. Vuosien opettelun jälkeenkin mä oon kuitenkin vain oppipoika. Handyman on mun auttavaisuusidoli.

Elämyskameli suosittelee
Patience

Legoja!

Handyman tykkää Legoista. Meillä onkin niitä aika läjä. Eilen tuli ensi-iltaan Lego® elokuva. Sori, en mä pysty tuohon kirjoitusasuun. Siis Lego®-elokuva. Sitä on kehuttu kovasti AFOL-piireissä (adult fan of Lego) ja muutenkin internetissä, joten toki me mentiin katsomaan. Se oli ihan oikeesti hyvä! Mua nauratti monessa kohtaa ihan aidosti se leffa ja toki myös meidän takana istuneet noin 16-vuotiaat pojat, jotka oli todella innoissaan. Ne oli liikuttavia. Elokuva kertoi ihan perusrakennusukko Emmetistä, joka tulee vahingossa pelastaneeksi maailman pahan tyrannin kynsistä. Monessa kohtaa oli huumoria, vauhtia ja tosi hienoja legorakennelmia (tai no ne oli tietty animoituja), mutta mun lempparikohta oli ihan loppu. Elokuvassa oltiin myös uskollisia tuotteille - ukot kävelivät polvet suorina ja kädet olivat semmoiset tavalliset kourut. Suosittelen ihan aikuisillekin! Siis leffaa ja leikkimistä. Mun unelmana on asua joskus niin isossa asunnossa, että Handymanin legoille ja mun peleille on oma huone.

Me käytiin joukolla katsomassa Erinin keikkaa marraskuussa. Mä fanitin jo Nylon Beatia ja Erin on mun mielestä ihan mainio. Popeda on niin vakaata poppia, että se juurtuu päähän paremmin kuin Lego-elokuvan tunnussävel, Vanha sydän yksi kaikkien aikojen parhaista rakkauslauluista ja nyt seuraava suosikki on nyt selvästi joka radion power playssa oleva Älä tule hyvä tyttö. Sen mainiot sanat vie mut suoraan 80-luvun Länsimäkeen kirkkaanpunaisiin kurahousuihin ja Keihäspuiston päiväkodin lounaspöytään ihanan Kristianin viereen istumaan (mä olin viisivuotiaana ihan pihkassa Kristianiin, kun se sanoi veden olevan dieseliä ja maidon bensaa, vaikken mä niiden eroa tiennytkään).

Elämyskameli suosittelee
Lego®

Historia

BBC Entertainmentilta tulee höntti tietovisa, missä on ensin kysytty juttuja 100 ihmiseltä ja sitten yrittävät keksiä sellaisia vastauksia, joita mahdollisimman harva on vastannut. Voidaan kysyä esim. B:llä alkavia valtioiden nimiä tai Britannian kuningashuoneeseen naineiden ihmisten nimiä. Ohjelma on aika pöhkö, mutta jotenkin koukuttava. Multa meni kyllä maku, kun tänään kysyttiin 1991 itsenäistyneitä neuvostotasavaltoja eivätkä kaksi jaksossa pisimmälle päässyttä joukkuetta osannut nimetä kuin yhden (Georgia). Ehdotettiin Siperiaa, Liberiaa ja Tšetšeniaa. Jumankauta. Mä ymmärrän täysin, että ihmiset tietävät eri asioita ja tässä kilpailussa ei kannata mainita itsestäänselvyyksiä, mutta Georgiakin oli kolmanneksi yleisin. Liberia!

Tänään oli kulturelli päivystysvapaa, koska Vilunki vei mut ja mun kummipojan Kiasmaan. Siellä sai mennä sisään yhteen taideteokseen ja nyt mä tiedän, miltä tuntuu sadan nauhan kosketus iholla. Hauskaa! Tämä kummipoika on siinä täydellisen lumoavassa iässä, jossa lapsi ymmärtää selvästi ihan kaiken, mitä sanotaan, mutta ei vielä vastaa mitään muuta kuin "ö". Hyvää ruokaakin siellä oli. Ja tulee tietty todella sivistynyt olo, kun on käynyt museossa.

Elämyskameli suosittelee

yleistieto

Huipputentti!

Eilen se hartaasti odotettu kuvatentti sitten vihdoin oli. Mun kolmen viikon lukuloma on mennyt pitkälti sen ihmettelyyn, että miten helkkarissa siihen kuvatenttiin voisi valmistautua. Olen kyllä lukenut kohtuullisesti, mutta sen lisäksi nukkunut päiväunia, kuntoillut ja lomaillut. Nyt kun tentti on takana, tuli aika tyhjä olo. Tyhjyys demonstroitui konkreettisesti, kun tänään aamulla avasin iPadin Lukemista-kansiosta HS:n iPad-appin, mikä on pitkään jo aiheuttanut mulle huonon omatunnon hetkosen. Samassa kansiossa on näet myös Kindle-app, josta mä oon lukenut tenttiin. Omatunto on nalkuttanut siis siitä, että keskityn HS:n kaltaiseen hömpötykseen, kun Fundamentals of Diagnostic Radiology olisi niin lähellä. Tänään tuo samainen huono omatunto taas kolkutti, kunnes tajusin, että enää ei tarvitse. Saan lukea Hesaria niin paljon kuin haluan. Luin samoin tein sitten Nytin ja Koulutusliitteenkin, mutta hirveä tyhjyys valtasi mielen. Mikä mun elämän tarkoitus nyt on? Onneksi mä muistin, että saksanläksyt pitäisi tehdä. Se vähän lohdutti.

Se eilinen tentti oli rehellisesti sanottuna yksi hauskimmista jutuista, mitä mä oon tehnyt. Ideana oli siis se, että siinä oli kuusi potilastapausta lähetteineen ja kuvineen ja mun piti tulkita niitä kuvia ihan samalla tavalla kuin mitä mä töissä tekisin paitsi ettei saanut käyttää kirjoja ja Googlea apuna (kuten mä töissä tekisin). Tapauksista kolme oli selkeitä, yksi sellainen, jonka olisi pitänyt olla selkeä, yksi vaikea ja yksi ihan mahdottoman kummallinen. Selkeistä (vatsan tietokonetomografia, käsien röntgenkuva ja polven magneettitutkimus) yllättäen polvi osoittautui mun suursuosikiksi, koska siinä mä oikeasti opin ja tajusin uusia juttuja sen tentin aikana! Myös se vaikea oli mulle hyvinkin tyydyttävä, koska kyseessä oli mulle varsin vieras tutkimustyyppi (kaularangan magneetti) ja vierain alue (neuro). Olin jo alkanut lausua sitä, kunnes yhtäkkiä tajusin, että tuossahan on tuollainen löydös, josta mä oon lukenut ja kuullut, mutten ikinä ennen ole itse sellaista kuvasta keksinyt. Siinäkin siis opin katsomaan kuvaa ihan uudella tavalla. En mä silti tiennyt, että mikä tauti se oli, mutta jo löydöksen tunnistaminen oli mahdottoman kivaa. Se uppo-outo tapaus oli sellainen, etten tiedä yhtään, mistä oli kyse. Osasin kuitenkin kertoa, mitä näen ja miten hoitava lääkäri voisi hoitaa asiaa eteenpäin. Se tentti oli niin kiva, että salaa mä toivon, etten pääse siitä läpi, että pääsisin sinne hyvällä omatunnolla uudestaan! Valitettavasti kuitenkin musta tuntuu, että se menee kyllä läpi. Hitto!

Kyseessä oli myös mun eka tentti, jossa sai kirjoittaa vastaukset koneella. Se ilahdutti. Mun mielestä on tosi tärkeää, että peruskoulussa kokeet ja ainekirjoitus tehdään käsin, jotta kynällä kirjoittaminen ei ole mikään kummallisuus tulevaisuudenkaan ihmiselle. Kuitenkin näin työtä tekevänä aikuisena koneella kirjoittaminen helpottaa kovasti, koska ensinnäkin se on nopeaa ja toiseksi sinne on huomattavasti helpompaa lisätä väliin, että hei ei murtumia. Sivistynyt tapa hoitaa aikuisten tentti. Etusormikaan ei ole nyt kipeänä toisin kuin kaikkien aiempien aikuistenttien jälkeen.

Mä ostin joulukuussa Verkkiksestä uudet Urbanears Bagis -kuulokkeet, koska a) mä olin hukannut edelliset kuulokkeeni ja b) ne oli punaiset (väri Tomato). Ne on olleet tosi hyvät, olen erikoisesti pitänyt siitä, että korvaosissa on näppärä systeemi, jolla ne saa kiinni toisiinsa ja Handymanilta saamaani Wishboneen kiedottuna johto ei oo ikinä solmussa. Pakkasten myötä mun korvat alkoivat hilseillä ja kutista. Kortisonivoide auttoi. Löysin sattumalta hukkaamani valkoiset kuulokkeet ja käytin niitä muutaman päivän. Niissä kuului kuitenkin omituista rahinaa ja vaihdoin eilen takaisin Tomato-kuulokkeisiin. Olin jo unohtanut korvavaivani, mutta nyt ne palasivat kahta kauheampina. Korvat on ihan punaiset siitä, missä kuuloke on, kutisee ja hilseilee. Mä oon allerginen mun ihanille Tomato-kuulokkeille! Mä oon jo teinistä lähtien ollut hämärästi tietoinen siitä, että mulla on nikkeliallergia (joskus farkunnapin takapuolelle ommeltu kangas helpotti kutinaa ja sykemittarin kellon takalevyn päälle liimattu kontaktimuovipalanen paransi ranneihottuman), mutta aiemmin mulla ei oo ollut kuulokkeiden kanssa ongelmaa. Noissakin on silikonioliivit, mutta joko silikonin väri tai muu kemikaali ärsyttää tai metalli pääsee jotenkin kontaktiin silikonin viereltä tai läpi. Onpa tyhmä ongelma!

Elämyskameli suosittelee
nikkeliallergikkojen Urbanears-kuulokkeiden välttäminen