Eilen se hartaasti odotettu kuvatentti sitten vihdoin oli. Mun kolmen viikon lukuloma on mennyt pitkälti sen ihmettelyyn, että miten helkkarissa siihen kuvatenttiin voisi valmistautua. Olen kyllä lukenut kohtuullisesti, mutta sen lisäksi nukkunut päiväunia, kuntoillut ja lomaillut. Nyt kun tentti on takana, tuli aika tyhjä olo. Tyhjyys demonstroitui konkreettisesti, kun tänään aamulla avasin iPadin Lukemista-kansiosta HS:n iPad-appin, mikä on pitkään jo aiheuttanut mulle huonon omatunnon hetkosen. Samassa kansiossa on näet myös Kindle-app, josta mä oon lukenut tenttiin. Omatunto on nalkuttanut siis siitä, että keskityn HS:n kaltaiseen hömpötykseen, kun Fundamentals of Diagnostic Radiology olisi niin lähellä. Tänään tuo samainen huono omatunto taas kolkutti, kunnes tajusin, että enää ei tarvitse. Saan lukea Hesaria niin paljon kuin haluan. Luin samoin tein sitten Nytin ja Koulutusliitteenkin, mutta hirveä tyhjyys valtasi mielen. Mikä mun elämän tarkoitus nyt on? Onneksi mä muistin, että saksanläksyt pitäisi tehdä. Se vähän lohdutti.
Se eilinen tentti oli rehellisesti sanottuna yksi hauskimmista jutuista, mitä mä oon tehnyt. Ideana oli siis se, että siinä oli kuusi potilastapausta lähetteineen ja kuvineen ja mun piti tulkita niitä kuvia ihan samalla tavalla kuin mitä mä töissä tekisin paitsi ettei saanut käyttää kirjoja ja Googlea apuna (kuten mä töissä tekisin). Tapauksista kolme oli selkeitä, yksi sellainen, jonka olisi pitänyt olla selkeä, yksi vaikea ja yksi ihan mahdottoman kummallinen. Selkeistä (vatsan tietokonetomografia, käsien röntgenkuva ja polven magneettitutkimus) yllättäen polvi osoittautui mun suursuosikiksi, koska siinä mä oikeasti opin ja tajusin uusia juttuja sen tentin aikana! Myös se vaikea oli mulle hyvinkin tyydyttävä, koska kyseessä oli mulle varsin vieras tutkimustyyppi (kaularangan magneetti) ja vierain alue (neuro). Olin jo alkanut lausua sitä, kunnes yhtäkkiä tajusin, että tuossahan on tuollainen löydös, josta mä oon lukenut ja kuullut, mutten ikinä ennen ole itse sellaista kuvasta keksinyt. Siinäkin siis opin katsomaan kuvaa ihan uudella tavalla. En mä silti tiennyt, että mikä tauti se oli, mutta jo löydöksen tunnistaminen oli mahdottoman kivaa. Se uppo-outo tapaus oli sellainen, etten tiedä yhtään, mistä oli kyse. Osasin kuitenkin kertoa, mitä näen ja miten hoitava lääkäri voisi hoitaa asiaa eteenpäin. Se tentti oli niin kiva, että salaa mä toivon, etten pääse siitä läpi, että pääsisin sinne hyvällä omatunnolla uudestaan! Valitettavasti kuitenkin musta tuntuu, että se menee kyllä läpi. Hitto!
Kyseessä oli myös mun eka tentti, jossa sai kirjoittaa vastaukset koneella. Se ilahdutti. Mun mielestä on tosi tärkeää, että peruskoulussa kokeet ja ainekirjoitus tehdään käsin, jotta kynällä kirjoittaminen ei ole mikään kummallisuus tulevaisuudenkaan ihmiselle. Kuitenkin näin työtä tekevänä aikuisena koneella kirjoittaminen helpottaa kovasti, koska ensinnäkin se on nopeaa ja toiseksi sinne on huomattavasti helpompaa lisätä väliin, että hei ei murtumia. Sivistynyt tapa hoitaa aikuisten tentti. Etusormikaan ei ole nyt kipeänä toisin kuin kaikkien aiempien aikuistenttien jälkeen.
Mä ostin joulukuussa Verkkiksestä uudet Urbanears Bagis -kuulokkeet, koska a) mä olin hukannut edelliset kuulokkeeni ja b) ne oli punaiset (väri Tomato). Ne on olleet tosi hyvät, olen erikoisesti pitänyt siitä, että korvaosissa on näppärä systeemi, jolla ne saa kiinni toisiinsa ja Handymanilta saamaani Wishboneen kiedottuna johto ei oo ikinä solmussa. Pakkasten myötä mun korvat alkoivat hilseillä ja kutista. Kortisonivoide auttoi. Löysin sattumalta hukkaamani valkoiset kuulokkeet ja käytin niitä muutaman päivän. Niissä kuului kuitenkin omituista rahinaa ja vaihdoin eilen takaisin Tomato-kuulokkeisiin. Olin jo unohtanut korvavaivani, mutta nyt ne palasivat kahta kauheampina. Korvat on ihan punaiset siitä, missä kuuloke on, kutisee ja hilseilee. Mä oon allerginen mun ihanille Tomato-kuulokkeille! Mä oon jo teinistä lähtien ollut hämärästi tietoinen siitä, että mulla on nikkeliallergia (joskus farkunnapin takapuolelle ommeltu kangas helpotti kutinaa ja sykemittarin kellon takalevyn päälle liimattu kontaktimuovipalanen paransi ranneihottuman), mutta aiemmin mulla ei oo ollut kuulokkeiden kanssa ongelmaa. Noissakin on silikonioliivit, mutta joko silikonin väri tai muu kemikaali ärsyttää tai metalli pääsee jotenkin kontaktiin silikonin viereltä tai läpi. Onpa tyhmä ongelma!
Elämyskameli suosittelee
nikkeliallergikkojen Urbanears-kuulokkeiden välttäminen
No comments:
Post a Comment