Joulukale 25: lohikeitto

Jeesuksen syntymäpäivää vietetään tänään. Ei sillä tietenkään synttärit nyt ollut, mutta jos keskiajan kirkko tahtoo mun viettävän Jeesuksen synttäreitä tänään niin mähän vietän. Hampaat irvessä. Siksi joulukalenterikin jatkuu 25. päivään, koska niin se mun 90-luvun kaunis glitterkalenterikin jatkui. Se joka oli niin kaunis, etten minään vuonna hennonut avata sen luukkuja. Siellä se nökötti hyllyllä kauniina varmaan viitenä jouluna ja abivuonna ehkä ihan koko vuodenkin.

Mun bravuuri on kermainen lohikeitto. Mä oon tehnyt sitä jo vuosia itsenäisyyspäivisin ja tänä vuonna myös siskontytön synttäreillä ja työpaikan pikkujouluissa. Ja ehkä joskus keväälläkin, en muista tarkkaan. Sopan keittämistä varten mulla on kymmenen litran kattila. Ohjeen mä oon saanut Hakaniemen hallin Töölön kalasta, kun kerran vuosia sitten ajattelin, että kalakeittohan ois hyvä tarjottava juhliin (olin vastikään käynyt vanhempieni oululaisten ystävien luona ja siellä oli tarjolla järkyttävän hyvää kalakeittoa). Ajoittain vähän tuunaan reseptiä ja koska se on todella yksinkertainen, tulee keitosta aina hyvää. Lohikeitto toimii niin, että se on sitä parempaa, mitä enemmän sitä tekee ja sitä ei haittaa yhden yön lepäily kylmässä vaan sekin vain parantaa. Lohikeittoon en ole ikinä käyttänyt pakastekalaa (miten kaunis aasinsilta eiliseen!) vaan teen sen tuoreesta lohesta. Lohen ostan hallista, koska sieltä saa ongelmitta lohensa ammattimaisesti kuutioituna. En ole myöskään koskaan käyttänyt ruokakermaa vaan vispikermaa (joko luomu tai laktoositon). Lohikeiton kanssa pitää tarjota saaristolaisleipää. Itse en sitä ole lähtenyt leipomaan vaan käytän mielelläni Maalahden limppua, joka on erinomaisen hyvää. Ainoa makea leipä, joka mulle maistuu.

Nonni, nyt tää kalenteri loppui tähän. Mun pitää lähteä neljän tunnin päästä töihin. Joulu ehti vasta alkaa ja nyt se jo loppuu. Hädin tuskin jälkeisetkään syntyneet. No, ei ne synttäritkään olleet jouluna joten so what. Morientes!

Joulukale 24: pakastekala

80-luvulla oli kalapuikko. Nyt se on laajentanut serkustoaan kaupan pakastealtaalle ja erilaisia pakastekaloja on metritolkulla. Ihan peruspuikkoa on tietenkin edelleen usealla eri brändillä. Peruspuikkoa on myös tuunattu vaihtamalla joko sisälmystä tai päällistä tai molempia. Lisäksi on eri muotoisia kalapaloja paneroinnilla ja ilman. On fileetä, mureketta, pullia ja valmiita kuutioitakin. Melkein minkä tahansa arkisen kalaruoan tekemisen voi aloittaa pakastealtaalta. Toki kaikki maistuu ihan samalta sit aina. Ehkä kätevää, mutta ei korvaa tuoretta kalaa. Britit on aika taitavia mauttoman kalan kanssa. Tai niin mä luulen, en oo koskaan oikeesti päässyt maistamaan fish&chipsiä. Mut sehän on jo aika out. Ei suinkaan maan myydyintä pikaruokaa enää ees.

Muuten, jos jäitte pohtimaan että mitä mä sit eilen söin, niin Handyman vei mut hotelliin yöksi! Heräsin siis Jätkäsaaren Clarionin 13. kerroksen kulmahuoneesta. Kauheen ihanaa! Käytiin syömässä Lankomiehen ja Kälysen kanssa alakerran Kitchen & Table -ravintolassa, jossa oli hyvä ruoka, mutta hitaahko palvelu. Tosi kauniit annokset. Ja tosiaan oikein hyvää, ei ois tarttenu stressata.

Joulukale 23: yllätysruoka

Nyt vähän ahdistaa. On hääpäivä ja Handyman on kieltänyt mua varaamasta illaksi tekemistä. Saattaa olla, että se aikoo viedä mut syömään. Jos kaikki sujuu kuin tanssi, on kyseessä sellainen ravintola, jossa mä oon käynyt ja josta mä tykkään. Sit mun ei tartte stressata. Jos onkin käynyt niin, että Handyman vie mut etukäteen tuntemattomaan yllätysravintolaan, saattaa mukavasti alkanut päivä kääntyä närkästyksen puolelle. Entä jos siellä ei ookaan mitään mistä mä tykkään? Krantun osa on hankala. On kyllä sanottava, että mä oon hieman höllännyt pahimmista kranttuiluajoista ja nykyään löydän melkein kaikista ravintoloista jotain syötävää. Joskus oon uskaltanut syödä ihan jotain aiemmin tuntemattomiakin juttuja! Mut silti se ahdistaa. Mä luulen, että tää liittyy siihen, että mä en oo yhtään luova. Mä oon tosi hyvä hahmontunnistuksessa, organisoinnissa ja geometristen kuvioiden sarjojen jatkamisessa, mutta ihan onneton kaikissa luovuutta vaativissa tehtävissä. Mun piti kieltäytyä töissä toimistotilan pienestä uudelleensuunnitteluhommasta, koska musta ei kerrassaan oo sellaiseen. Mä en pysty näkemään huonetta sellaisena kuin se voisi olla. Mä näen sen vanhan ja vaikka järjellä ymmärrän, että siinä on ongelmia ja ne voisi varmaan korjata näin, en pysty etukäteen kuvittelemaan, millainen siitä voisi tulla.

TL;DR: Jos osaisin suunnitella sisustusta, mua ei stressaisi mennä illalla syömään.

Joulukale 22: puurot

Mitä vanhemmaksi mä tulen, sitä enemmän mä tykkään puurosta. Tiedä sitten, mitä se kertoo mun mielenterveyden kehityksestä.Maitoon keitetty kaurapuuro on mun suosikki, mutta veteen keitettynä ei maistu. Mä keitän joka arkiaamu Handymanille kaurapuuron, johon laitan mustikkaa mukaan. Joka aamu se kiltisti syö sen puuron. Se on vesipuuroa, koska Handyman ei pidä maitopuurosta. Vastakohdat viehättää?

Riisipuuro on mun mielestä ainoa makoisa jouluruoka. Viime viikolla työpaikkaruokalassa tarjoiltiin joululounas, jota ihmiset jonotti parikymmentä minuuttia. Listalla ei oikein ollut mitään mitä mä olisin halunnut. Keittovaihtoehtona oli riisipuuro. Score! Ei jonotusta, parempi vaihtoehto, halvempi hinta. Harvoin käy näin hyvä tuuri. Muutenkin työpaikan puuropäivät on hyviä. Mä en ikinä tiedä, mitä puuroa mä syön, koska ne nimeää ne puuronsa idioottimaisesti ("kuntoilijan puuro", "sadonkorjuupuuro"), mutta se nyt on suurkeittiön tapa. Sama ruokala nimeää myös tähteensä "lounas talon tapaan", jolloin lämpölampun alta löytää kaikki vähemmän suositut ruoat edellisten kolmen viikon ajalta. Mutta silti työpaikkalounas on huippuluokan työsuhde-etu.

Ai niin, semmoinen tarkennus vielä, että mannapuurosta mä en välitä. 80-luvun superhitti suklaamannapuuro on kans ihan hirveetä. Oli jo 80-luvulla. Perusmannapuurokin oli mun inhokkipuuro jo lapsena. Luonnollisesti se oli kuitenkin Pikkusiskon mielipuuroa. Lapsuudessa vastakohdat ei kyllä viehättäneet vaan kiukutti.

Joulukale 21: orientaalinen kana: satay

Mä unohdin kirjoittaa tän eilen! Järkyttävää. Siksi tää on myöhässä.

Tänään on taas keskiviikko, itämaisen kanan päivä. Eka itämainen kanasoosi, jota mä oon tehnyt, oli sataykastike. Se on mahdottoman hyvää. Maapähkinää, sipulia, limeä ja kookosmaitoa. Aivan herkullista. Kanat tai muut lisukkeet laitetaan vierelle sellaisenaan, ne ei tartte juuri mitään mausteita.  Oon käyttänyt Maku-lehden ohjetta. Semmoinen ohje vaan, että sitä pitää tehdä tuplamäärä, että saa neljälle riittävästi. Ohjeen "neljän hengen annos" riittää siis kahdelle tai ehkä neljälle, jos haluaa dipata.

Muthei nyt mun pitää mennä laittaan tukka.

Joulukale 20: liha-makaronilaatikko

Äiti on hyvä ruoanlaittaja, Isillä on vain yksittäisiä bravuureja. 80-90-luvuilla Isi osasi tehdä lähinnä keittoja ja liha-makaronilaatikkoa. Sunnuntai-iltaisin Isillä oli tapana keittää saavillinen jotain keittoa, jota sit syötiin torstaihin saakka. Sopat oli ihan hyviä, mutta ne oli juhlaviikkoja, kun sopan sijaan tehtiinkin liha-makaronilaatikko. Niitä viikkoja muistellaan vieläkin eräissä piireissä.

Mä oon ymmärtänyt, että liha-makaronilaatikko on melkeinpä kaikkien suurkeittiöiden suosikkiruoka. Sen menekki on hyvä. Niin hyvä, että mä en edes muista, koska meidän työpaikkaruokalassa sitä viimeksi ois ollut. Sillä lailla ne säästää. Toivottavasti edes varuskunnissa sitä edelleen tarjotaan.

Liha-makaronilaatikkokin on erinomaisen yksinkertainen ruoka. Keitetään makaronit vähän vajaiksi, paistetaan jauheliha ja sekoitetaan munia maitoon. Sit kaadetaan nää yhteen ja laitetaan uuniin. Nälkäisen ja kiireisen kokin versiossa unohdetaan maito, munat ja uuni. Meillä ei laiteta juustoa eikä korppujauhoja, hyvää tulee muutenkin. Mä oon maistanut härkäpapuvalmiste-makaronilaatikkoa myös ja se oli luonnollisesti hyvää kans. Mun isoäiti teki jouluisin makaronilaatikon (ilman lihaa) joulupöytään. Se oli hyvää. Siis ainoa jouluruoka, joka ei ollut vastenmielistä. Oi niitä aikoja.

Joulukale 19: jauhelihakeitto

Jos mä saisin syödä lopun elämäni vain yhtä ruokaa, se ruoka olisi jauhelihakeitto. Se on niin kerrassaan erinomainen ruoka. Maistuu tutulta mutta ei tylsältä. Monta raaka-ainetta mutta helppo tehdä. Mulle kelpaa mainiosti pakastekeittojuureksista tehty keitto mutta myös pitkästä tavarasta tehty soppa on hyvää, kunhan lantunpaloja ei oo jätetty liian suuriksi. Mä en juuri pidä lantusta, mutta pieninä paloista sen maku ei tunnu häiritsevästi läpi. Selleristä mä tykkään ja palsternakasta. Perunat saa pilkkoa melko reiluiksi paloiksi. Jauhelihaa voi vähän maustaa ennen kuin laittaa sen kyytiin. Hyvin yksinkertaista. Täydellinen ruoka.

Joulukale 18: kuumat juomat

Mä haluisin pystyä juomaan kahvia. Oon useaan otteeseen aloittanut ja ohjeiden mukaan juonut sitä (ainakin melkein) päivittäin, mutta kahvisieppojen vakuutteluista huolimatta se ei oo muuttunut hyvänmakuiseksi. Oon jo siinä iässä, että oon ymmärtänyt luopua tällaisista haaveista. Musta ei tuu kahvinjuojaa.

Jos ei juo kahvia, yhteiskunta luokittelee teenjuojaksi. Tee ei ole yhtä pahanmakuista kuin kahvi, mutta ei sekään erityisen hyvää oo. Ei sellaista, että mä joisin sitä mieluummin kuin jotain kylmää juomaa. Töissä mä join sitä aiemmin lähinnä sosiaalisen ulottuvuuden ja elämän yksinkertaisuuden vuoksi, mutta vastikään totesin, että miksi viitsisin. Nykyään liottelen rooibospussia kuumassa vedessä töissä, koska kahvihuoneen tunnelmaan kuuluu kuuma juoma. Tavallisen kylmän hanaveden juontia töissä ei oikein kannusteta, koska kaapissa ei ole juomalaseja. Koen siis painostusta juoda kuumaa.

Rooibos on hyvää. Ihan maustamattomana se on vähän tylsän makuista, mutta erilaiset mausteet sopivat sen makuun erinomaisesti ja siksi se onkin mainio virvoke. Mulla on ollu nyt töissä Afrikka-rooibospaketti, jossa on eri eläimillä "hupaisasti" nimetyt maut: esim. oranki, kiraffi (jep) ja seepra. Mun suosikkeja on appelsiinimaustettu oranki ja metsämarjamaustettu joku eläin. Tykkään myös Starbucksin vaniljarooiboksesta, joka maistuu enemmän lakritsalle kuin vaniljalle. Kotona mä en yleensä kuumia juomia juo, paitsi ehkä nyt ku alkoi tehdä mieli vaniljarooibosta.

Joulukale 17: piparkakku

Mut on kutsuttu piparinpaistojuhliin tälle päivälle. Mä oon kahden vaiheilla menosta. Ois kiva nähdä kavereita ja ehkä leipoa pippereitäkin, mutta mä oon ollut kurkkukipu-nuhataudissa ny viikon ja toisaalta voisi olla fiksua olla altistamatta muita juhlijoita ja samalla pystyä siis oikeesti lepäämään.

Lapsena piparkakkujen koristelu oli tosi hauskaa. Mä en oo ikinä tykännyt piirtämisestä enkä ollut siinä mitenkään hyvä, mutta jotenkin se koristeluhomma oli mukavaa. Aikuisena mä en oo siihen lähtenyt, koska en edelleenkään oo hyvä piirtäjä mut sotkuinen piparkakku ei oo enää niin söpö kuin 30 vuotta sitten. Hankin piparkakkuni kaupasta. Mä tykkään eniten Annasta, Handyman Töysäläisestä. Yleensä meillä on Annaa. Mulle ei kyl yli kaksi piparia kerrallaan oikein maistu, joten tarjoiluastiaan nostetut piparit jää yleensä viikkokausiksi nahistumaan. Joku toi pikkujouluihin manteli- ja appelsiini-Annoja ja mä laitoin niitä lautaselle. Lautaselle nostetut piparit oli syöty loppuun eilen, kun Handymanilla hoidossa olleet esiteinit oli löytäneet ne ja mutustelleet niitä Handymanin Monopolille. Edelleen niitä kuitenkin on myyntipakkauksissaankin. No onneksi ne on hyviä. Joulu se tulee ensi vuonnakin.

Joulukale 16: paistettu riisi

Mä en tykkää pyttipannusta. Sen nimi on typerä ja siinä on perunaa sekä makkaraa enkä mä suuremmin välitä kummastakaan. Voi tietty olla niinkin, etten mä tykkää pyttipannusta, koska se ei oo cool. Se on tosi 70-lukulaista. Sitä vastoin kiinalainen spydäri oli 90-luvulla cool. Koska mä en oo, mä löysin paistetun riisin vasta tällä vuosituhannella. En muuten ole ylipäänsä käynyt kiinalaisessa ravintolassa 1900-luvulla.

Nomutsiis kiinalaisen ravintolan pyttipannu. Todennäköisesti kukaan ei Kiinassa syö ikinä mitään vastaavaa, mut mä oon länkkäri ja mä tykkään. Parasta siinä on kananmuna. Muuten mä en oikeestaan syö munaa an sich, mutta tässä se on niin pieninä palasina, että se ei oo häiritsevän munaisaa. Sit siinä on riisiä ja herneitä ja sipulia. Siihenhän voi laittaa mitä tahansa! No perunaa tai makkaraa mä en laittaisi, mut melkein mitä muuta tahansa siis. Maustaminen on tärkeintä, pitää olla soijakastiketta ja seesamiöljyä ja ehkä kalakastiketta (vaikka se haisee kamalalta), mielellään myös chiliä ja pippuria. Ja niin helppoa! Ihan niinku pyttipannu. Täytyykin taas tehdä paistettua riisiä jonain keskiviikkona.

Joulukale 15: Ikean lihapullat

Ikea on hyvin monessa paikassa kaupunkinsa suosituin ravintola. Tämä johtuu tietenkin siitä, että ympäri maailmaa Ikeat sijoitetaan yleensä välittömästi isojen kaupunkien ulkopuolelle pikkukaupunkiin tehokkaan sisääntuloväylän varteen. Suomessakin näin on tehty ainakin Espoossa, Vantaalla ja Raisiossa. Ravintola on luotettava - tiedät mitä saat kuten McDonald'sissa ikään. Paikallisilla erityismausteilla toki - suomalaisessa Ikeassa ei saa Spetzleä, joka on eräänlainen eteläsaksalainen pastalajike. Maailman isoimmassa Ikeassa ei saa lihapulliensa kanssa perunamuusia vaan keitinperunoita ja herneitä.

Jep, ne lihapullat. Ehkä myydyin annos. Useasti valittu parhaaksi kaupan valmislihapullaksi. Kun Pikkusisko pääsi ylioppilaaksi, ruoat toimittanut naapuri kysyi, että halutaanko me todella, että se tekee lihapullat itse, kun Ikeasta saa niin paljon parempia. Ei haluttu. Ikea on tuotteistanut ruokansakin erinomaisesti - kun eka syö annoksen ravintolassa, voi ostosten jälkeen mennä ostamaan samat lihapullat, muusin, hillon ja kastikkeen kassan vierestä pakastimeensa ja syödä samaa seuraavanakin päivänä. Nykyään lihapullien sijaan saa sekä ravintolasta että kotiin vietäväksi myös kana- tai kasvispulliakin. Kanoja en oo maistanut, mutta se kasvisversio on oikein toimiva.

Joulukale 14: orientaalinen kana: indonesialainen keitto

Uusin mun yrittämä orientaalinen kana on indonesialainen keitto. Sitä mä tein muutama viikko aistien ja se oli mun mielestä mahdottoman hyvää. Siinä oli kanaa, nuudeleita, sipulia, porkkanaa, kookosmaitoa ja vähän sitä sun tätä. Se oli helppoa tehdä ja tosiaan erityisen hyvän makuista. Mikä mahtavinta, resepti oli Yhteishyvästä! Ei vitsi keitot on hyvää ruokaa. Melkein mikä tahansa keitto sopii pakkassäällä tai oikeestaan millä tahansa säällä. Rajoitteistani johtuen mikään sulatejuustosoppa ei maistu, mut tein tuossa vastikään sellaista porkkanasosekeittoa, johon tuli sipulia ja linssejä ja kookosmaitoa ja mun suosikkimaustetta juustokuminaa ja se oli mahtavan hyvää. Mun lempiruokakin on keittoa! Ei jestas. Nyt alkoi tehdä mieli keittoa. Pakko tehdä illalla tätä. Toivottavasti Kälyselle ja Lankomiehelle maistuu. Handymanille kyllä menee, jos kutsun sitä osso bucoksi.

Joulukale 13: osso bucco

Virallinen Handymanin syntymäluukku! Eiku se kuulosti epäilyttävältä, sanotaan vaikka syntymäpäiväluukku sittenkin. Itseoikeutetusti esitellään osso bucco. Ei siksi, että Handyman erityisesti tykkäisi siitä (ei liene koskaan maistanut) vaan siksi, että aina kun mä kysyn siltä, mitä mä tekisin ruoaksi, se vastaa että osso buccoa. Kerran mä kysyin, että tietääkö se mitä osso bucco on. Ei tiennyt. Niinpä mä keitin nakkeja. Meni täydestä. Onneksi olkoon, pieni valon lapsi, 35-vuotias ikämiessarjalainen!

Joulukale 12: Rupa ja näkkileipä

Ruispalat (rupa) on mun lempileipää. Tää ei liene mikään yllätys, koska se on kai Suomen ostetuin leipä. Tai käy mulle moni muukin ruisleipä nyt kun ei tartte enää pelätä Ruisaurinkoa, joka oli puistattavan hirveän makuinen leipä. 90-luvulla todella osattiin. Esim. perus-Real on erinomaista, mut meillä on yleensä Ruispaloja, koska Handyman tykkää niistä enemmän ku Realista. Mulle käy hyvin Ruispalojen molemmat puolet mut ehkä hiukan enemmän tykkään alapuolesta. Mainitsen tän, koska olen julkisuudesta ymmärtänyt, että monelle on hyvinkin tärkeää, kumpaa puolta syö. Mä en juurikaan tykkää makeista leivistä paitsi kalakeiton kanssa kuuluu olla saaristolaisleipää. Muuten en lähde setsuuria syömään. Näkkileivät on mun mielestä myös erittäin oivallisia, etenkin vanha kunnon Koulunäkki, jota mulla on aina kaapissa. Saksassa mä söin mielelläni Ikean näkkileipää, kun se oli Pientä pyöreää suoraan kotimaasta. Nyyh.

Kaikkien aikojen rakastetuin joulujuoma

Mä katsoin tänään neulehommissa hetken aikaa MTV:ltä Lastenklinikoiden kummien joulukonserttia. Diandra lauloi kauniisti Hallelujah'n. Konserttia juonsi Marco Bjurström ja joku mulle vieras nainen. Diandran jälkeen tää nainen juonsi show'n mainostauolle maanitellen katsojia kuitenkin pysymään kanavalla, koska katkon jälkeen olisi luvassa mm. kaikkien aikojen rakastetuin joululaulu "Sydämen joulutee". Hetkisen jo olin hämmentynyt siitä, etten oo ollenkaan kuullut tällaista ikisuosikkia. Ehdin jo epäillä, että Arttu Wiskari olisi julkaissut uuden joulusinkun, jota tällaisin ylisanoin mainostetaan. Mut sit mä tajusin, että puute oli enemmänkin juontajattaren artikulaatiotaidoissa. Kurkku on vähän ilmoitellut itsestään - se lienee jouluteetä vailla. Tai -rooibosta.

Elämyskameli suosittelee
kuulevat korvat ja nokkelat aivot

Joulukale 11: kakku

Mä maistoin kakkua ekaa kertaa rippikouluiässä. Sitä ennen pidin kakkuja epäluotettavina, niiden sisään kun voi piilottaa mitä tahansa. Se on kai aika yleistä, eihän lastenkutsuillakaan kukaan syö kakkua. Mulla on kyllä edelleen parikymmentä vuotta myöhemminkin sama asenne. Kakkujen sisällä voi olla vaikka juustoa ja aika usein onkin. Mä sallin kakut ihmisille, jotka niistä tykkää mut mä en välitä edelleenkään. Suklaakakut on järjestään mulle liian makeita. Nykyään internet on täynnä suklaakakkuja, joihin laitetaan suklaan lisäksi toista ja joskus kolmattakin suklaata. Ei hyväksytty 80-luvulla sellaista. Suklaakakku tarkoitti sitä, että tavalliseen sokerikakkutaikinaan laitettiin värin vuoksi Van Houtenia. Joku marjatäytteinen vois vielä muuten mennä, mutta se itse kakkuaines siinä marjojen välissä on aina niin tylsän makuista. Mieluummin söisi ne marjat yksikseen tai voihan ne laittaa piirakkaan, jos haluaa fiilistellä. Kuivakakuista aika on kai ajanut ohi, viimeksi kukaan oli tosissaan kuivakakun kanssa koohottamassa 90-luvulla. Bloggerin autocorrect haluaisi kirjoittaa "kuivakkaista". Se tietää.

Joulukale 10: spaghetti bolognese

Spagetti on mun mielipastaa ja ragú alla bolognese mun mielisoosi. Nää menee yhdessä koska vain. Lapsena jauhelihaspagetti oli mun lempiruokaa ja on se edelleenkin top kolmosessa. Mä teen tietysti parasta kastiketta itse. Siihen tulee tomaatin, sipulin ja jauhelihan lisäksi porkkanaraastetta, selleriä ja herkkusieniä. Kermalla voi vähän pyöristää makua, mutta kermaa ei saa laittaa liikaa. Porkkana ja selleri pitää hauduttaa niin kauan, että unohtaa tekevänsä ruokaa, kasari saa pulputtaa liedellä siihen asti että kaipaa lisää nestettä. Jos on kiire, ne jätetään pois. Ilman herkkusieniä ei mun kastiketta voi tehdä. Melkein saa sipuliin puuttua, kunhan herkkusienet ei puutu. Jauhelihan sijaan voi laittaa jotain vastaavaa, mutta soijarouheesta ei synny sama suutuntuma. Quorn on parempi sen suhteen. Maku pysyy samana, koska eihän jauheliha ny maistu juuri miltään. Se mua surettaa, että juuri mistään ravintolasta ei saa parempaa annosta kuin mun keittiöstä. Sen takia tilaankin sen ravintolassa nykyään vain silloin, kun en kerrassaan mitään muuta hyvää listalta löydä. Se on aina riski, koska huono, intohimoton bolognese pilaa päivän kovemmin kuin rullautuva sukka.

Joulukale 9: hapanmaitotuote

Tänään on päivystys, jossa tärkeintä on seura ja toiseksi tärkeintä ruoka. Seura on ensiluokkaista, koska näin erikoislääkäristatuksella sen saa itse valita. Enemmän pitää siis keskittyä ruokaan. Mulla on mukana yksi einesateria ja 1-2 jogurttia (mä tiedän, että jugurtti oolla on oikein, mutta se näyttää niin teennäiseltä, että aion jatkossa uhmata oikeutta) sekä muistaessani hedelmä ja pähkinöitä. Yleensä en muista kahta viimeksi mainittua, kun niitä ei oteta jääkaapista.

Einesateria on tarkka. Aiemmin mulla oli aina Saarioisten jauhelihakeitto. Kun päivystyksiä oli neljä kuussa, siihen ehti kyllästyä. Seuraavaksi harrastin Vian lihapullapastaa. Se olikin hyvä. Kun se oli lämmennyt mikrossa tarpeeksi, se päästi riemullisen töräyksen. Siihenkin kuitenkin kyllästyi. Nykyään mulla on Saarioisten butter chicken. Se on ihmeellisen hyvä eines. Niin hyvä eines, etten pettyisi vaikka saisin sellaisen ravintolassa (siis maun puolesta, pettyisi kyllä jos ravintolaruoka näyttäisi samalta kuin se eines). Nykyään kun etupäivystän vain kerran kuussa, einekseen kyllästyy neljä kertaa hitaammin kuin aiemmin.

Jugurtti on myös tarkka. Olen kokeillut melkein kaikkea. Nyt kuitenkin tiedän, että jugurtissa ei ole mieltä, jos se ei ole hyvä. Siksi mulla on aina mukana Valion A+ luonnonjugurtti, jossa on marjamysliä kannessa. Se on ihanan hyvää. Viimeksi otin myös Ihana-merkkisen glögijugurtin. Se oli epämiellyttävän makuista. Onneksi oli myös kunnon A+.

Muista hapatetuista maitotuotteista mä en juurikaan pidä. Viili on kammottanut mua lapsesta lähtien olemalla venyvää ja mulle ei oo tullut ikinä sellaista fiilistä, että piimää pitäisi maistaa. Rahka ei oo mun suuri suosikki, mutta jos ny on pakko, niin kyllä mä voin vähän ottaa. Rahkajugurtit on ihan jees marjojen kanssa, kun ne maistuu enemmän jugurtilta. Rahka kun ei juuri maistu miltään, mutta vie ikävästi suusta kaiken kosteuden. Sen kanssa tarvitsee hurjasti nestettä. Siksi jugurtti.

Joulukale 8: taginemaustettu broileripannu ja muut työpaikkaruokalan herkut

Työpaikkaruokala ansaitsee kultaa. Siellä on arkisin aina kuusi vaihtoehtoa (kaksi peruslinjaruokaa, kasvislinjaruoka, keitto, grillivaihtoehto ja salaatti). Mä otan yleensä linjastosta, koska sit pääsee nopeammin jonosta - linjaruoan voi maksaa vanhoilla HKL:n kymmenen matkan lipuilla, muut ruoat maksetaan rahalla. Ajoittain otan muuta riippuen siitä, mitä tekee mieli. Otan usein puuron, jos se on keittolounaana tai lohifileen, jos sitä saa grillistä.

Linjaruoka on kuitenkin siis yleensä herkullista. Viime viikolla esiteltiin uusi ruokalaji, taginemaustettu broileripannu. Siitä tuli saman tien mun suosikki. Etukäteen pohdiskelin, että mitä se mahtaa tarkoittaa - taginehan on astia. En ole koskaan maistanut paistinpannumaustettua kalaleikettäkään. Olen tehnyt itse pataruokia, joita on suositeltu tekemään taginessa, mutta mulla ne on joutuneet sarpanevaan. Samoja mausteita kuitenkin siis tässäkin: luumua, aprikoosia ja pippuria. Se oli mahdottoman hyvää. Onni on työpaikkaruokala!

Muita ruokalaherkkuja on falafel, ruiskuorrutettu lohi (uunissa paistettu lohifilee, jonka päällä on hapankorppumurusia) ja siskonmakkarakeitto.

Joulukale 7: orientaalinen kana: butter chicken

Tänään on keskiviikko, saunapäivä. Mä asun ekaa kertaa elämässäni saunavuorollisessa kerrostalossa ja meillä on saunavuoro keskiviikkoisin klo 19. Kuten tavallista, saunaan tulevat seuraksi Lankomies ja Kälynen. Ne tulee jo kuudeksi tai ainakin yrittävät tulla kuudeksi ja sit syödään orientaalista kanaa. Tai näin käy kaikkina muina keskiviikkoina paitsi tänään, kun mulla on kampaaja. Mut noin niinku yleensä.

Mä oon aika taitava tekemään erilaisia orientaalisia kanaruokia. Koko idea lähti butter chickenistä. Googlailin sitä ja löysin kivan näköisen reseptin suomalaiselta verkkosivulta. Tein sitä yhtenä saunailtana ja sehän oli erinomaista. Tosi hyvä resepti. Siihen tuli ainakin paseerattua tomaattia, inkivääriä ja mun suosikkimaustetta juustokuminaa. Siitä se ajatus sitten lähti. Ihan joka keskiviikko ei ole eri kanaa eikä aina edes kanaa, mutta kyseessä on silti orientaalisen kanan ilta. Butter chickeniäkin on ollut jo useampaan kertaan.

Orientaalisen kanan jälkeen lähdetään saunaan, jossa me Kälysen kanssa laitetaan naamioita ja kuoritaan sitä sun tätä. Meillä on siis täydellinen spa-kokemus. Sit saunan jälkeen tullaan takaisin sohvalle katsomaan Grand Tour. Tähän kuuluu myös jalkahierontamahdollisuus. Aika hyvä setti.

Joulukale 6: hot dog

Tänään pidetään perinteinen itsenäisyyspäivän vastaanotto meillä. Väkeä tulee enemmän kuin ehkä ikinä, kolmattakymmentä. Ohjelmassa on juttelua, legojen rikkomista ja hillumista. Tarjolla perinteisesti kalakeittoa ja hodareita. Ruokalista muotoutui tällaiseksi muutama vuosi sitten. Onnea, 99-vuotias itsenäinen Suomi!

Hot dog on hyvin yksinkertainen, mutta erinomainen tuote. Leipä on pieni ja toimii lähinnä haarukkana ja maustepurkkina. Nakki on hyvä, tänään jälleen Sörkan yönakkeja. Mä en oo koskaan syönyt hodareita kodin tai Ikean ulkopuolella, joten en tiedä perinteisiä mausteita. Meillä on tarjolla ketsuppia, sinappia ja sinappikurkkurelissiä sekä mahdollisesti paahdettua sipulia, jos sitä löytyy kaapista ja jos jaksetaan siivota ne sipulit lattialta (eli ehkä ei).

Joulukale 5: pieni sitrushedelmä

Pienet sitrushedelmät on lystikkäitä. Tai ainakin hyvän makuisia. Silloin tällöin pohdin, mitä eroa satsumilla, klementiineillä ja mandariineilla on, mutta ihan niin paljon ei kiinnosta, että lähtisin googlaamaan. Ei siis oikeastaan juurikaan. Mä tykkään myös isoista sitrushedelmistä paitsi en karvaista.

Mä muistan, kuinka joulukuussa 2000 mun teki hirveästi mieli sitrushedelmää. Oli embryologian tentti ja joku oli ottanut tenttiin mukaan evääksi pieniä sitrushedelmiä. Ne tuoksui hyvältä ja mä pohdin, miksi mäkin en ollu yhtä fiksu. No ehkä siksi, että se oli kahden tunnin tentti eikä mulla oo ollu edes kuuden tunnin tenteissä yo-kirjoitusten jälkeen mitään eväitä. Silloin ois kyl voinut olla. Se embryologian tentti oli muutenkin pähkähullu - kysyttiin oikeasti jotain sellaista, että minkä näköinen on 24 päivän ikäinen alkio. Koealueeseen kuului kuvia eri ikäisistä alkioista. Kaikki oli palloja, joissa oli erilaisia kaaria ja mutkia sisällä. Mä piirsin jonkun muistamani pallon ilman mitään käsitystä, oliko se nyt 24 päivää vai 47 päivän ikäinen. Mulla oli suora näkyvyys kahden edessä istuvan papereihin ja niillä oli molemmilla keskenään samoin kuin muhun verrattuna erilainen pallo. En osannut edes kauhistua, kun se kysymys oli niin pähkähullu. Mut se ei liity sitrushedelmiin. Paitsi et nekin on palloja, joissa on kaaria. Siinäpä aasinsilta.

Yleensä mä syön pienen sitrushedelmän yksinkertaisesti kuorimisen jälkeen lohko kerrallaan. Viime aikoina mä oon kuitenkin lähtenyt niiden kanssa slow food movementiin siten, että ennen kuin alan syödä, nypin lohkojen pinnalta kaikki valkoiset rämmäleet pois siksi, että naku hedelmä näyttää niin kivalta. En kuitenkaan aina, koska se on sosiaalisesti epäilyttävää ja koska mä syön esim. työpaikkaruokalassa mielelläni mandariinin tms. jälkiruoaksi ja mun pitää ehtiä joskus takas töihinkin.

Joulukale 4: karjalanpiirakka

Karjalanpiirakka on mun suuri rakkaus. Se oli jo lapsena mun suosikki ja on sitä edelleen. Toinen mun isoäideistä leipoi piirakoita itse ja ne oli mahtavan hyviä. Itse se oli vähän noloissaan leipomisestaan, kun koki itsensä jotenkin laittomaksi - oli Lapista eikä Karjalasta. Mä en saanut sen takia kehua niitä piirakoita kellekään. No mut mummusta on aika jättänyt jo pitkälti toistakymmentä vuotta sitten, joten nyt uhmaan hänen kieltoaan. Ne oli hyviä.

Riisipiirakkahan on täydellinen tuote. Se on helposti syötävissä missä tahansa ja pysyy pääosin kasassakin ilman kohtuutonta sotkemista tai tuunaamista (vrt. esim mämmirove käsilaukussa). En itse vaadi piirakkaa kestämään tuntien höykytystä varistamatta riisejään, mutta en syytä ihmisiä, jotka vaativat. Nykyisten teollisten piirakoiden aikakautena tämäkin onnistuu.

Paras karis on luonnollisesti itse tehty. Meillä ois suunnitelma leipoa niitä Kälysen kanssa joskus. Ehkä joskus leivotaankin! Mä en oo kuitenkaan puritaani - mulle kelpaa monenlaiset piirakat, mutta vain riisitäytteellä. Muistelen Ehon piirakoiden olleen jotenkin huonoja ja mauttomia, mutta kun Ehoakaan ei ole varmaan kymmeneen vuoteen enää ollut, ei tämä ole kovinkaan oleellinen tieto piirakkakaupoilla. Rainbow on ihan hyvää. Saarioisten iso vaalee on aika kasari ja jo niin kaukana kariksesta, että suljen sen pois keskustelusta. Imatralaiset kelpaa oikeinkin hyvin. Kotipaistoiset pakasteet on usein tosi hyviä. Päälle saa mun mielestä kukin laittaa mitä haluaa. Mä vedän natuna, perusvoideltuna tai munavoilla.

Joulukale 3: juusto

Ok, let's get it over with. Mä en tykkää juustosta. Kirjoitan niistä nyt 3. joulukuuta, koska eilen oli mun työpaikan pikkujoulut, jotka järjestettiin meillä nyyttikesteinä. Kolme tyyppiä toi juustoa (suunnitellusti). Mä oon seestynyt, suostun että mun kotiin tuodaan juustoa. Jopa kammottavan hajuista ja tarkoituksella homeista. Tokikaan mä en syö sitä. Kuulemma pikkulapsena mä olin syönyt juustoa ihan siinä missä muutkin, mutta kaksivuotiaana päätin, että tää ei oo mulle. Näin vanhempana mä oon ruvennut luisumaan hyvistä periaatteistani. Nykyään mä syön Valion tavallisinta raejuustoa, mozzarellaa ja Kainuun leipäjuustoa ja lisäksi piilotettuna (esim. pitsan päällä) liikkeenharjoittajan valitsemaa juustoa. Itse en juustoa mihinkään lisää. En suostu edes koskemaan juustoon, en edes Kainuun leipäjuustoon. Se on se konsistenssi. Ja se on jo se sanakin. Eikö juuuusto ällötä teitä jo sanana? Se on niin venyvä ja vetelä. Yh. Ja sit se on se haju. Kaupassa pitää kävellä henkeä pidättäen juustohyllyjen ohi. Mut mä en vastusta. Jos mä saan olla maailmassa, ni juustokin saa. Jopa mun kotona. Just niin kauan, kunnes juhlat on ohi.

Joulukale 2: pinaattilettu

Nonni! Nyt tästä tuli ruokakalenteri, kiitos Polaah'n. Erinomainen idea. Mut nyt mun pitää keksiä 23 eri ruokaan liittyvää juttua esiteltäväksi. Katsotaan, joudunko mieron tielle. Melkein toivon, että joutuisin. En suorilta keksi, kuinka 23 ruokaan liittyvän jutun keksimättömyydellä joutuisi mieron tielle.

No mut ensimmäisenä ruoka-aiheisena postauksena käsitellään pinaattiletut. Mä en oikein välitä einespinaattiletuista ja koulussakin se oli yksi mun lukuisista inhokkiruoista (se ny ei paljon vaadi, mä oon epäluuloinen kranttu). Sitten kerran mä seesteisellä hetkellä pohdiskelin, kuinka kaikki einesruoat perustuu johonkin perusruokaan ja silloin mä tajusin, että pinaattilettujakin voi tehdä itse. Ekalla kerralla tein tuoreesta babypinaatista. Siinä oli aika työ ja silti pinaatinpalat oli kiusallisen kookkaita. Se ei ollut erityisen hyvää. Sit mä tajusin, että pakastepinaatti on kuin tehty pinaattilettuja varten. Sen jälkeen mä teinkin niitä melkein jokaiseen peli-iltaan, joita silloin järjestettiin tämän tästä. Sittemmin mä aloin tuunata perusohjetta ja totesin, että osa vehnäjauhoista kannattaa korvata ohrajauholla ja kaurahiutaleilla, niin maku on parempi. Oon myös joskus tehnyt niitä kauranesteeseen, mikä on ollut ihan jees. Vegaaniversiota en kuitenkaan ole ollut motivoitunut testailemaan. Mut siis nykyään mä tykkään pinaattiletuista. Niistä mun itse tekemistä.

Ai miksi mä en aiemmin tykännyt pinaattiletuista? Noku niiden kanssa tuputetaan aina sitä puolukkahilloa, joka ei mun mielestä sovi mihinkään kunnon ruokaan. Se on hillo. Jos johonkin, niin puuroon tai jäätelöön. Ei suolaiseen ruokaan.

Kalepohdiskelua

Mä muistin toissapäivänä, että kohta alkaa joulukalenteriaika. Yritin keksiä aihetta, mutten tosiaan keksinyt mitään. Mietin asiaa jo lokakuussa enkä silloinkaan saanut yhtään ideaa. Eilen muistin uudelleen illalla, mainitsin asiasta Handymanillekin. HM tarjoutui kirjoittamaan haamukirjoittajana 10 euron päivähintaan. No way. Mun piti keksiä eilen joku aihe, mutta sit oli saunailta ja unohdin. Nyt on sit joulukuu eikä mulla oo vieläkään kalenteriaihetta. Oisko jotain ehdotusta?

Elämyskameli suosittelee 

joku muu joulukalenteri