Mennään bussilla

Mä tykkään matkustella lomalla bussilla mieluummin kuin metrolla. Metrolla pääsee tietty nopeasti ja tehokkaasti joka paikkaan, mutta nopeus ja tehokkuus on lomalla huonoja korvikkeita paikkojen katselulle. Tänään mentiin sinne teekauppaan bussilla ja tultiin takaisin kahden juna-aseman kautta. Victorian asemalla kaksi (2) eri seuruetta tuli kyselemään Handymanilta apua ja näistä jälkimmäinen, keski-ikäinen kalliisti pukeutunut rouva, oli jopa melko nyrpeä, kun Handyman ei elämänsä ekaa kertaa Victorian asemalla käymässä olevana osannutkaan olla avuksi. Syynä tähän oli tietysti Handymanin hiviz-takki, jota ko. rouva katsoi nenänvarttaan pitkin. Handyman oli jo melkein ahdistunut, kun niin moni tuli ulkomaan kielellä kyselemään sitä sun tätä. Hänen olisi tietysti pitänyt vastata: "No, I do not work here. I am an unemployed mamu."

Mää valehtelin edellisessä tekstissä. Oon mää ostanut alusvaatteiden lisäksi myös DVD-osaston tuotteita (kankea ilmaisu, kun en tiedä, miten se kirjoitetaan monikon partitiivissa - DVD:eitä?), nimittäin Morsen kaikki osat, Sarah Millicanin uuden DVD:n, uuden Shawn the Sheepin ja Äidille lahjaksi The Best Exotic Marigold Hotelin. Ja nyt kaksi liian pientä teepurkkia. Handyman oli oikeassa, kun oli ostamassa isompia. Kirottua.

Selfridgesillä on yksi kokonainen hunaja-aiheinen jouluikkuna, mutta siitä ei ole kuvaa, koska en ollut siitä yhtä innoissani kuin seurueeni, joka miltei hyppi tasajalkaa sen nähdessään (samassa ikkunassa oli myös kullitettu Paddington-nalle). Siinä oli vain yhtä hunajalaatua. Kaupan hunajahyllyillä ei ole tullut käytyä. Tänään yritin pientä pikavisiittiä Selfridgesin ruokaosastolle, mutta sieltä löytyi vain neljää hunajasorttia kahdelta eri hyllyltä alle 10 metrin etäisyydellä ulko-ovesta eikä pidemmälle Handymanin kärsivällisyys kestänyt. Lupaan käydä vielä katsomassa yhtä kauppaa, mutta mikäli sielläkin hunajat on ripoteltu useammalle hyllylle, pitää Prisman 41 sorttia riittää. Tai mistä mä tiedän, vaikka Saksassa hunajakin olisi suurempaa. Kyllä mä vielä pidän silmät auki.

Elämyskameli suosittelee

linjuri, onnikka ja linikka

Closed for Christmas

Lontoo on joulupäivänä suljettu. Edes Joulumaa ei ole auki eivätkä julkiset kulkuneuvot liiku. Internetissä suositellaan turistien joko käyvän kävelyllä tai tekevän kuten paikalliset: känni, riita sukulaisten kanssa ja TV:n katselu. Mä olin nukkunut jouluyönä melkein yhtä huonosti kuin Maria ja koska halusin käydä lenkillä valoisaan aikaan, missasin hotellin aamupalan. Eipä huolta, menen kahvilaan. Sopiva (=avoinna oleva) kahvila löytyi kahden jälkeen, missä vaiheessa pinna alkoi olla aika kireällä ja polvet Hiirenloukusta edelleen kipeänä. Kiristyneeseen pinnaan kun lisää huonokuuloisuuden, joutuu ikäviin tilanteisiin. Costa Coffeeta ennen oli nimittäin nähty pari muutakin avoinna olevaa kahvilaa, mutta olin kuullut Långstrumpin kommentin näistä väärin ja ymmärtänyt, että hän ei halua niihin mennä. Turns out hän olisi nimenomaan halunnut. Hups. Nälkäinen aivo ei ymmärrä sarkasmia.

Kolmen maissa kahvila- ja nähtävyyskävelyn jälkeen palattiin hotelliin, missä mä luin kirjaa ja katselin TV:tä. Alkoholi ei maistu, joten känniä en kokeillut. Pidin liian hankalana lähteä riitelemään sukulaisten kanssa puhelimitse. Handyman oli tulkinnut sukulaisuuden käsitteen väljästi ja mäkätti sekä räyhäsi koko päivän mulle ("mä oon huolissani susta kun sä rikot kaikki tavarasi!" kun mä vahingossa tyynyä liikauttaessani tönäisin vesilasin ja 0,5 dl vettä lattialle), maaperä oli toki otollinen nälän ja yleisen joulukurjuuden vuoksi. Onneksi TV pelasti, koko päivän tuli hyvää ohjelmaa ja lähikiinalainen tarjosi päivällisen, minkä jälkeen harmonia palautui. Tänään mä sit onneksi heräsin jo 5:40, joten ehdin aamupalalle. Tänään voisi toki jokin kahvilakin olla auki. Satumainen joulu!

Tänään on siis tapaninpäivä, melkeinpä business as usual. Alet alkavat, mutta museot ovat kiinni. Kammottavaa. Jo ennen joulua keskustassa oli niin paljon ihmisiä ostoksilla, että jalkakäytävien tungos oli sietämätöntä. Mä olen ostanut jo enemmän kuin mitä piti (en ollut ajatellut ostaa mitään, mutta jouduin onnettomassa outletissä shopping frenzyn valtaan ja ostin alushousuja), joten tänään aion tehdä vain täsmäiskun Westfield-ostoskeskuksen teekauppaan ja siinä se. Sadettakin luvanneet. Ehkä menen elokuviin. Ne on sentään auki. Ja julkinen liikennekin heräsi joulu-unestaan kolme varttia sitten!

Elämyskameli suosittelee

joulupäivä Suomessa. Voi mennä vaikka leffaan ja joku ravintolakin voi olla auki. Ja on sukulaisiakin riideltäväksi, niin ei tartte mua provosoida

Vertigo

Nyt on joulu ja saa yölläkin kirjoittaa blogia! Eilen oli jouluaatto, jolloin ohjelmassa oli kulttuuria, näet Hiirenloukku teatterissa. Mitä sitä muuten jouluna tekisi. Mä olin ostanut liput jo ennakkoon ja pihistellyt hinnoissa, joten oltiin yläparven ekalla rivillä. Sijainti oli hieman ongelmallinen mulle (parven etureunan kaide oli tismalleen mun silmien korkeudella ja jalkatilaa niin niukalti, että mulla on nyt polvissa mustelmat, kun yritin taitella jalkojani niille varattuun tilaan), mutta mun ongelmat kalpenivat Handymanin koettelemusten vierellä. Akrofobinen Handyman voi nimittäin paikallaan niin huonosti, että ei pystynyt jäämään katsomaan esitystä invalidisoivan huimauksensa takia. Aina Handyman on pelännyt korkeita paikkoja, esim. umpikorisessakin maailmanpyörässä Handyman vain tuijottaa lattiaa ja odottaa, että matka olisi pian ohitse, mutta aiemmin akrofobia ei ole estänyt jo suunniteltua puuhastelua. Vääräleuka voisi arvioida, että sattuipa Handymanin huimaus sopivaan hetkeen, juuri kun hirmuwaimottaren suunnittelema teatteriesitys alkaa (mä mietin hetken samaa), mutta tällä kertaa ei ollut ilmeisesti kyse siitä. Nyt mua kaduttaa, että otin ne halvimmat liput. Paitsi että mitä sillä on väliä - mä näin esityksen kuitenkin! Polvet vaan on kipeät.

Tänään meillä on suunnitelmissa kävellä nähtävyyksiä, koska ei joulupäivänä voi mitään muutakaan tehdä. Hyde Parkissa on jouluhurvittelualue, jonne mennään myös pistäytymään valoja ihailemaan. Handyman tulkitsee tilanteen siten, että meidän mielestä on eksoottista joutua taskuvarkaiden ja ehecin  armoille. Totta sekin.

Mä sain Handymanilta hääpäivälahjaksi teetä sekä teesiivilän ja joululahjaksi seitsemän erikoista kaksieurosta, joista yksi oli Élysée-sopimuksen (Ranskan ja Länsi-Saksan ystävyyssopimus 1963) 50-vuotiskolikko. Mä ilahduin kovasti, ne on hienoja! Lisäksi Handyman ehdotti, että hankittaisiin mun kaksieurosille oma kansio, mutta se kuulostaa mun mielestä vähän turhan suureelliselta. Tulisi ehkä vain paha mieli siitä, että on monta samaa kaksieurosta. Kukkarosta niitä ei niin huomaa. Mä annoin Handymanille yhdistetyksi hääpäivä- ja joululahjaksi sen, etten ostanut sille Michael Bublén joululevyä.

Elämyskameli suosittelee

käsitteelliset joululahjat

Luukku 24: potaatti

Eilen me käytiin kalliissa, mutta kolkossa Art of the Brick -näyttelyssä, jossa oli näytteillä jonkun amerikkalaisen juristin Lego-palikoista tekemää taidetta. Siis ei oltaisi tietenkään jätetty menemättä, vaikka oltaisiin etukäteen kuultu, että kylmäksi jättää, mutta ihan noin kallis (14,50 puntaa) sen ei olisi tarvinnut olla. Sieltä mentiin etsimään hevostavaraliikettä (ei löytynyt) ja sieltä huonoon Designer Outletiin. Siellä parasta oli Wagamama, josta kyllä puuttui Lettipitko. Taittelin ruokaa odottaessani origamitähden. Ihan hyvä juttu Outletissä oli myös Marks & Spencer, jonka malliston nimi herätti hämmennystä.

Mä kävin kävelylenkillä, kun oli ehtinyt tulla jo pimeä. Hyde Parkissa oli niin pimeää, että mun piti tulla sieltä pois, siellä kun ei oo mitään valoja. Kiertelin sit pienillä sivukaduilla, mutta reitti oli tylsä. Varoittelin Handymania ja Långstrumpia (jonka matkanimi on muuten Irmeli), mutta ne meni sinne kuitenkin. Mä olin varma, että jompi kumpi (=Handyman) kaatuu ja siellä ne sitten on, säkkipimeessä. Ei ne kuitenkaan kaatuneet. Hyvä niin. Illalla käytiin kaupassa ja mä ostin jo pari päivää unelmoimiani Christmas crackereita. Niistä vasta hurmos syntyikin! Kyseessä on siis brittiperinne, jouluna vedetään pahvisia karkin näköisiä tötteröitä kaverin kanssa niin että systeemi paukahtaa ja sisältä tulee päähine, mietelause/vitsi ja lahja. Enpä muista minkään ilahduttaneen noin kovasti pitkään aikaan. Vieläkin naurattaa! Onneksi niitä on vielä vaikka kuinka monta jäljellä. Which is the smelliest animal on the farm? Toilet duck!

Luukku 23: kansanmurhamuseo

Handyman totesi eilen, että on ihan sama, minne lähtee lomalle mun ja Långstrumpin kanssa, koska joka tapauksessa jossain vaiheessa päädytään kansanmurhamuseoon. Näin taas kävi. Mä johdatin joukot Westfield-ostoskeskuksen kautta Imperial War Museumiin. Koko matkaseurue lähti mukaan, mistä mä olin kovinkin kiitollinen. Museo oli hieno. Oli mielenkiintoista tutustua voittajapuolen ensimmäisen maailmansodan kuvaukseen, kesällähän jo nähtiin saksalaisten näkemys. Hieman ihmetytti se mustavalkoisuus - saksalaisten tekemiä hirmutekoja kauhisteltiin ja päiviteltiin samaan aikaan kun liittoutuneiden puuhastelut ohitettiin toteamalla, että 150000 brittisotilasta joutui sairaalahoitoon sukupuolitaudin vuoksi ja siksi piti perustaa virallisia bordelleja rintamalinjan taakse. Mä en puolustele saksalaisten tekemisiä, ne oli ihan hirveitä, mutta Saksan historiamuseossa kerrottiin ehkä objektiivisemman kuuloisesti molempien osapuolien raakuuksista. Kuulin keskustelun, jossa noin viisivuotias poika kysyi isältään, että olihan ne vain saksalaiset jotka kaasua käyttivät. Isä selitti, että eiku kyllä mekin käytettiin, mutta jotenkin aina unohdetaan puhua siitä. Poika kysy, että miksi. Isä vastasi, että sota on järjetöntä. Ainoa oikea vastaus.

WWI-näyttelystä mentiin holokaustinäyttelyyn samassa museossa. Sitä teemaa on nähty monessa paikassa. Tämäkin oli hyvä ja verrattuna Budapestin Terror Házaan oli näyttelyä helpompi seurata, kun kaikki materiaali oli englanniksi, Unkarissa osa teksteistä oli unohtunut kääntää. Saksalaisissa näyttelyissä on yleensä saksaksi ja englanniksi. Kyllä ne tarinat oli taas vaikuttavia. Ehkä eniten maailmanpoliittinen tilanne huomioiden kosketti keskitysleiriselviytyjän toteamus siitä, että uskonnosta riippumatta vaino ei ole ikinä oikein. Mua kylmää, kun ihan lempeät, rauhaa rakastavatkin ihmiset julistavat internetissä, että vaikka ovatkin yleensä kuolemantuomiota vastaan, pitäisi ISISin väki järjestelmällisesti tuhota viimeistä ihmistä myöten. Mulla kaikuu kyllä mielessä menneisyys voimakkaasti.

Imperial War Museum oli taidokkaasti rakennettu ja kiinnostava. Lapsia en sinne veisi. WWI-näyttelyssä ei ollut ikärajaa, mutta mun mielestä se ei ollut sopiva ainakaan alle kymmenvuotiaille. Holokaustinäyttelyssä oli 14 vuoden ikäraja, jota osa vanhemmista ei vaikuttanut ymmärtävän. Muitakin näyttelyitä siellä oli, mutta niihin ei menty, koska oli nälkä ja oltiin oltu siellä jo ainakin kaksi tuntia. Pimeäkin oli jo ehtinyt tulla. Museolta käveltiin puolisen kilometriä lähimmän metroaseman maastoon ja syötiin ravintolassa nimeltä Hikari. No explanations needed.

Handyman ja tykit

Luukku 22: ilmastopakolainen

Pitäkää laukuistanne kiinni, se alkaa nyt! Nimittäin lomamatka Isoon-Britanniaan. Lähdin viime hetkellä, tai kuten Kilroy sanoisi, ennen kuin on liian myöhäistä. Nimittäin matkalla Helsinki-Vantaalle alkoi sataa lunta ja kentälle saavuttaessa pyrytti jo ihan valkoisenaan. En osannut harmitella edes lentokoneen parinkymmenen minuutin myöhästymistä, kun niin pisti inforuudun "Lämpötila kohteessa: +11°C" hymyilyttämään. Tää on kyllä ihmiselle sopiva ilmasto. Tänään ei ees sada! Sen kunniaksi käveltiin ruokakauppaa etsiessä Oxford Streetiä Tottenham Court Roadille ja takaisin, melkein 4 km. Ei löytynyt ruokakauppaa. Hotellilla katsoin kävelyn jälkeen kartasta, että lähin kauppa olisi ollut 100 metrin päässä. Mut se olisi ollut ihan tylsää. Oli kiva kävellä ja katsella lumettomia jouluvaloja.

Näkymä lentokoneen ikkunasta

Näkymä Oxford Streetillä

Me tultiin ihan massikeisareina ensin Heathrowlta express-junalla kaupunkiin ja jatkettiin päheesti taksilla hotellille. Taksikuski oli mukava puoliksi irlantilainen mies, joka halusi esitellä meille suosikkimusiikkiaan (taidokasta, mutta vaikeaa jatsia) ja todeta, että ihmiset on kaikkialla samanlaisia. Mielenkiintoinen kokemus.

Kaikki yksinäiset ihmiset

Mä en osaa oikein sharettaa YouTube-videoita fb:ssä. Syy lienee pitkälti se, etten aivan yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta ikinä itse kuvittelisi avaavani jonkun toisen sharettamaa videota (kyllä, se ottaa suuresti päähän, että ne käynnistyvät nykyään automaattisesti). Mä en kuitenkaan suurin surminkaan ole niin cool, etteikö joskus tekisi mieli hössöttää siellä jostain aivan mahtavasta musiikkikappaleesta. En kehtaa. Onneksi mulla on oma kolonen internetissä, jossa mä saan hössöttää ihan mistä haluan (siis tää blogi, toim.huom.). Mä elän taas Beatles-kautta, kuten noin kerran vuodessa. Just nyt mä kuuntelen repeatilla Eleanor Rigbyä jo toista tuntia. Se on ihan mielettömän hyvä. Mun mielestä on käsittämätöntä, että kuinka ihmeessä 24-vuotias ihminen on osannut kirjoittaa sellaiset sanat. Myös melodia ja George Martinin sovitus on mestarilliset, mutta sanat nousee ihan omalle tasolleen. Kolmeen lyhyeen säkeistöön kiteytetään yksinäisyys. Ei juma. No one was saved. Nyt mä linkittäisin sen YouTube-videon tähän, jos kehtaisin.

Töissä ja somessa moni hehkuttaa lempijoululauluaan. Aika moni tykkää En etsi valtaa, loistoa -laulusta, joka on mun mielestä vihoviimeinen jollotus. Mä oon aiemmin ajatellut, että mulle ei sit noi perinteiset joululaulut niin kovasti maistu, onneksi John Lennon ja Wham! on sanoittaneet ihan kelpo poppiviisut jouluteemaisiksi, niin on sentään jotain odotettavaa marketin joulukuisessa kassajonossa. Mut tänä vuonna mulle selvis, että Maa on niin kaunis on mun mielestä kivaa musiikkia ja Stille Nacht Heilige Nacht kelpaa kans. Nonni, nyt mulla on vastaus, jos joku kysyy mun suosikkijoululaulua.

Mä oon kohta lähdössä matkalle. Vaikka kello oli soimassa kymmeneltä, mä heräsin viideltä. Varmaan siis jännittää. En mä  ikinä nuku yhtä soittoa kymmeneen, vaikka menisin nukkumaan aamukolmelta. Joskus käy kyllä niin, että herää aamusta ja nukahtaa uudelleen joskus yhdeksältä, jolloin voi nukkua aamupäivänokoset puolillepäivillekin, siksi tuommoinen outo herätysaika. Toivottavasti alkaa tuntua lomalta. Nyt on kummallinen fiilis, kun on viikon loma, mutta en ole oikeastaan odottanut sitä ollenkaan. Ei oo yhtään sellainen ansainnut fiilis. Yleensä viikkoa ennen kesälomaa tulee sellainen olo, ettei malttaisi yhtään enää tehdä muuta kuin lomailla, mutta nyt pitää läpsiä itseään poskelle, että loma on. Koko joulukin tulee vähän vaivihkaa, kun suuremmin en oo mitään valmistellut. Kummilasten lahjat hommasin jo kuukausi sitten, mutta kahdelle unohdin ne toimittaakin ennen joulua (ja isoin melkein unohtui, onneksi toinen kummitäti piti huolen, kiitos Pikkusisko!). No, pääsenpähän näkemään, kun  avataan. Ja niistä nuorinhan on niin pikkuinen, että sillä ei vielä oo kunnon peukalo-etusormiotettakaan, että sille on varmaan aika sama, vaikka tulee viikon myöhässäkin. Joulutunnelman aion nostaa lentokoneessa Love actuallyllä, jonka latasin iPadiin ihan tätä varten. Kyllä se joulukin tulee.

Elämyskameli suosittelee

no joulukale! Ja jos nyt millään viitsit, niin ku Eleanor Rigby. Etenkin sanat.

Luukku 21: lähitaidetta

Me käytiin eilen Pumpumkatin kanssa uimassa ja sen jälkeen mä vein sen gourmetlounaalle (tai siis molemmat maksoi omansa, me ollaan emansipoituneita) Döner Harjuun. Mun ei oo ehkä pariin vuoteen tullut käveltyä Teollisuuskadulla Sturenkadun sillan alta. Siellä oli upeat taideteokset! Kerrankin otin jostain tuommoisesta valokuvan, kun Pumpumkatti kehotti. Katsokaa ny, kuinka hienot! Akkuraatimman kuvauksen eilisestä uinti- ja dönerretkestä voit lukea täältä.

Mulla on tapana soittaa mun vanhemmille aina lauantaisin aamupäivällä. Tänään virallisessa lauantaipuhelussa Isi valitteli, että miksi sen Handymanin pitää just nyt olla siellä Saksassa kun printteri on rikki ja siihen tarvitsisi ostaa varaosia, mutta kun niitä saa "vain sieltä kaukaa, siitä Handymanin lempikaupasta". Mä tunsin toki voimakasta velvollisuudentuntoa, kun ne nyt periaatteessa on mun vanhemmat ja tarjouduin menemään sinne kauas eli Verkkikseen, jos vain nyt millään osaisin ostaa oikeanlaisen varaosan. No varaosa osoittautui mustekasetiksi. Kyl mä osasin. Sitten mä matkustin mustekasetteineni Vantaalle, jossa join jouluteetä (parasta ennen 15.11.2007) ja katselin Äidin tekemiä kauniita joulukukka-asetelmia niinku tää:

Luukku 20: kalusto

Nyt pitää poiketa tämän vuoden joulukalenteriteemasta viime vuoden teemaan, sillä en keksinyt yhtään mitään kuvattavaa koko päivänä. Sen sijaan kiva röntgenhoitaja kuvasi pyörivällä härvelillä mun hampaat. Kävin toissapäivänä hammaslääkärissä, joka halusi tarkistaa, miten mun alaleuan puhkeamattomat viisaudenhampaat voi, koska niiden tilanne on vähän hankala. Ne on näet puhjenneet luun läpi, mutta sijaitsevat edelleen ikenen limakalvon alla. Tällainen sijainti altistaa tulehduksille ja onkin mahdollista, että ne joudutaan leikkaamaan. Mä en oo mitenkään perehtynyt näiden tulkintaan, sillä hammaslääketiede on ihan oma pääaineensa, se on mulle suurin piirtein yhtä tuttua kuin sosiaalipolitiikkakin. Joskus mä oon kyllä joutunut näitä lausumaan, jolloin mä oon arvaillut, mitä kavereilta oon kuullut. Sen perusteella sanoisin, että mitään suurempia tulehduspesäkkeitä ei mun kalustossa näy, mutta en luottaisi siihen. Onneksi mulla on ihan huippu hammaslääkäri, joka kyllä osaa. Sen takia lähetin kuvan sille sähköpostitse tänään. Ja nyt tekin voitte ihailla sitä.

Suurin ongelma on tuo kuvan vasemman alareunan kenollaan oleva viisaudenhammas. Se ei kyllä sieltä mahdu liikkumaan mihinkään tuollaisessa asennossa. Surkeeta.

Luukku 19: kuumia juomia

Meilahdessa mä oon tutustunut aivan uuteen, satumaiseen tapaan keittää teetä. Laitetaan kaksi Twinings Earl Grey -pussia Moccamasterin suodatinsuppiloon ja keitetään tavalliseen tapaan. Siitä tulee ihan sopivan väkevää pussiteetä. En mä sellaista kotona tietenkään tekisi enkä ehkä joisikaan, mutta töissä se on ihan ok. Tuntee itsensä aikuiseksi, kun juo kuumaa juomaa. Mä ihailen niitä ihmisiä, jotka on tuoneet töihin oman mukin, jotta eivät ikinä joudu juomaan kuumaa virvokettaan juomalasista kuten me muut, kun tiskit on likaisia. Mun entinen pomo ehkä tiesi tän, koska se antoi mulle kiitoslahjaksi mukin saatesanoilla "vie tämä töihin, mutta älä sit anna kenenkään saksalaisen juoda tästä". Kaunis muki ja yllättävän kevyt. Vähän hämmensi kyllä saada siltä lahja,  mähän tein vain töitäni. Kaunis ele toki, tuli hyvä mieli. Mulla ja sillä on sama syntymäpäivä. Ehkä meidän yhteinen juhlapäivä vaikutti siihen, että se meni Stockalle ja osti omilla rahoillaan mulle mukin. Kiva juttu!

Muki kahden työskentelevän legoukon kanssa. Oikealla hitsaaja, vasemmalla key account manager.

Luukku 18: joulubambu

Mä oon tällä viikolla siis taas sydänradiologi. Sydänkammio on maan alla. Mä istun siellä joko yksinäni tai kaksistaan pomon kanssa ja se on hyvin tunteellinen paikka. Yleensä me nauretaan elämän absurdisuudelle, joskus kiukutellaan rikkinäisiä koneita tai ohjelmia ja silloin tällöin sympatiseerataan toistemme tai työkavereidemme murheita. Toki myös juoruillaan ja joskus tehdään töitä. Eilen aamupäivä meni ihan kivasti, mutta iltapäivästä tuli mahdoton tietokoneohjelma-angsti. Ei jumprahuiti toiminut kuten mä halusin ja menetin hermoni, mikä nauratti pomoa, tietysti. Onneksi terapiatuoli oli vapaa ja istahdinkin sitten työpäivän lopuksi terapiatuoliin joulubambun alle ja vedin vielä viltin päälle. Alkoi mieli levätä taas.

Sydänkammio ja jouluvaloin koristeltu bambu. Terapiatuoli sen vieressä roskiksen takana.

Luukku 17: kovaa menoa itäisessä kantakaupungissa

Meno on kuin elokuvissa tai 70-luvun rokkibändin hotellissa. Mä näin tänään asvaltilla selvästikin ikkunasta heitetyn telkkarin. Siinä se lepäsi, Hesburgerin mainoksen edessä märällä pyöräkaistalla heti aamusta. Iltapäivällä joku oli siirtänyt sitä vähän syrjään pyöräilijöiden tieltä. Emmää oikein tuommoisesta roskaamisesta pidä. Toivottavasti heittäjän mielenterveys koheni tästä teosta. Muuten siitä ei kyllä ollu mitään hyötyä.

Jos joku on rikkinäistä telkkaria vaille, ni mä tiedän, mistä sellaisen helposti löytäisi.

Luukku 16: olkaa hyvä letuista

Meillä oli tänään peli-ilta, jossa Långstrump, siskonsa Ipana ja pari nykyistä vantaalaista, pian espoolaista tyyppiä tuli meille pelaamaan Cards Against Humanityä. Peli-illoissa mulla on yleensä tapana tehdä ruokaa. Nyt oli toivottu pinaattilettuja, jotka vähän kuuluukin peli-iltaan. Niinpä mä paistoin pinaattilettuja. Laitoin kaksinkertaisen määrän pinaattia, minkä vuoksi letut ei ihan pysyneet koossa, mutta oli silti hyviä. Vähän haikeaa, että peli-illat on ainakin tällä konseptilla nyt tauolla Saksan takia.

Olipa ne hyviä

Joulukalen hengen vastaisesti tää ei oo mun vaan Handymanin ottama kuva (puhelimella kuitenkin). Siinä on meidän uusi kotitalo. Vähän on vielä pintatyöt kesken. Tuolla Handyman nyt yksinään kyhjöttää asunnossa, jossa on vain patja ja vessapaperia. Ei edes naulakkoa saati vaatekaappeja (ei kuulu konseptiin).

Luukku 15: jatkoa jännityskertomukseen

Pahoittelen. Oli pakko, kun käytiin Prismassa. Niin ison marketin hunajahyllyä en ollut nimittäin vielä aiemmin tsekannut. Odotetusti S-Marketin 37 lajin ennätys rikkoutui - Viikin Prismassa on näet 41:tä eri hunajasorttia. Voisin erästä Linnan kuokkavieraiden käytöstä kritisoineessa fb-keskustelussa veteraanimyönteisen mielipiteensä esiin tuonutta Lauria mukaillen todeta, että "niin isoa hattua ei ole ,minkä Prismalle nostaisin ,jättikiitos" (välimerkit Laurin tyyliin, Lauri jätti Prisman sijasta nostamatta hattunsa siis veteraaneille).

Nyt mä lopetan hunajahyllyjen kuvaamisen. Ainakin Suomessa. Ainakin hetkeksi. Ehkä jos joululomalla löydän Harrodsilta toistasataa hunajamerkkiä, täytyy niistä jotenkin raportoida. Eli en sit kuitenkaan lopeta. Mä oon hunajanalkissa!

Siinä lepää hinajat. Ja katso - panoraamakuva! Handyman joutui tietty opettaan, mut nyt mä osaan!

"Make, ota se vanha halokeeni mukaan ku meet Rismaan, siellähän on se ekopiste!"

Luukku 14: Lohja

Handymanin synttärin kunniaksi me käytiin eilen Lankomiehen ja sen ihanan avovaimon kanssa Lohjan vanhan ajan markkinoilla. Lohja ei ollut ihan täysin asiallisesti hoitanut järjestelyjä, koska ulkopaikkakuntalaisina me pysäköitiin markkinoiden viralliselle parkkialueelle melko kauas markkinoista, vaikka välissä olisi ollut useampikin tyhjä parkkipaikka, joista ei ulkopaikkakuntalaisille ilmoiteltu mitään. Ja kun eilen oli kylmä ja mun kenkä vuoti, oli tosi kylmä. Markkinoilla kirkon kylmiössä tarjoiltu glögi oli kyllä hyvää, seura ensiluokkaista ja markkinat sinänsä kivat. Mä oon yleisesti markkinafani, markkinoilla on hauskaa. Tuommoisilla keskiaikahenkisillä markkinoilla on vielä se ekstrahupi, että siellä on aina joku hiukan kiusallinen esitys, josta pitää tykätä. Eilisillä markkinoilla oli pienellä pallilla seitsemän villaviltin alla istuva jalkapuussa oleva nainen, joka lauloi kristillisiä joululauluja kovaa, korkealta ja kaukaa nuotin vierestä. Jalkapuu ei jotenkin mulle selvinnyt, mutta ehkä se oli niitä Linnan kuokkavieraita. Hesarin nettisivuilla tahtoivat ne jalkapuuhun laittaa. Käytiin vielä kahvilla Cafe Laurissa, joka oli oikein viihtyisä.

Johannes ja Kyllikki on haudattu kirkkomaan parhaalle paikalle kylmiön viereen. Kylmiössä hymyttömät kirkkoteinit tarjoilivat lämmintä tiivisteglögiä ja mielikuvituksettomati Annas pepparkakoja. Ois voinu teinit kyl ite leipoo.

Markkinatunnelmaa. Puiden takana Lohjan kaunis kirkko, jolla oli harmaassa Lucian päivän säässä mahtava suojaväri.

Luukku 13: töissä

Toissapäivän munaus on muisto vain - nyt mä meinasin unohtaa koko luukun! Onneksi sentään mulle soitettiin klo 01:43, että sopisi lausua pari magneettikuvaa. Muuten ois kyllä menny ohi tämä luukku. Ja mikä luukku se onkaan! Handymanin synttäriluukku, jossa voidaan kertoa, että Handyman saa lahjaksi ison kohlon aivan liian kalliin stereolaitteen, jota mä vastustan, mutta joka kuulemma on hirmu hyödyllinen. Lisäksi Handyman sai hammaslääkäriltään (hammas)harjan, lukemattomia pieniä (hammas)tahnatuubeja ja (hammas)lankaa. Kylläpä tässä kappaleessa sanottiin monta kertaa luukku ja (hammas). Mut kello on 3:11, nyt ei oo kielenhuolto päällimmäisenä mielessä.

Aiheena ei sit kuitenkaan oo Handyman vaan mun työpaikka. Otin kuvia gastroradiologian mestoista, vaikka mä meenkin sinne seuraavan kerran vasta 29. joulukuuta, olenhan seuraavat pari viikkoa sydänradiologi ja lomalainen. Mut tää sopii tähän hetkeen, koska olen takapäivystäjä eli töissä, vaikka olenkin omassa sängyssä. Tervetuloa ihailemaan mun viihtyisää työpaikkaa!

Elämää kuhiseva käytävä

Täällä me istutaan kun on tarunhohtoinen meeting. Yleensä radiologit istuu morsiamen ja kliinikot sulhasen puolella. Meetingiä pitävä radiologi esittelee potilaiden kuvia ja hoitavat lääkärit päättävät mitä potilaalle pitäisi tehdä ja yleensä eksyvät aiheesta, jolloin radiologilla palaa pinna.

Tästä kärrystä mä etsin lausuttavaa. Värikoodisysteemi on asiaan vihkiytyneille helppo. Keltaiset on TT-tutkimuksia, vihreät magneettitutkimuksia ja punaiset kiireellisiä kumpia tahansa. Tuossa nimenomaisessa kärryssä ylhäällä vasemmanpuolisessa lokerossa on uroradiologiset tapaukset, kaikissa muissa yläkerran lokeroissa gastroradiologiset tapaukset ja alakerrassa KNK-radiologiset tapaukset. Ja sitku on lausunut tutkimuksen, saa sen lähetteen heittää tuohon vasemmalla olevaan tietosuojaroskikseen.

Hoitajat työssään

Luukku 12: korttikasa

Eilen piti kirjoittaa joulukortit, jotta ne pääsee tänään matkaan. Tänä vuonna lähetetään 45 korttia eli sattumalta tismalleen sama määrä kuin mitä mä ostin joulupostimerkkejä. Sepäs sattui. Viime vuodelta mulle jäi noin kymmenen merkkiä ja niitä on jotenkin noloa laittaa epäsopivana vuodenaikana kirjeeseen. Onneksi tänä vuonna on pitänyt olla kirjeenvaihdossa monen eri viranomaisen kanssa. Verokarhua ei joulumerkki hetkauta suvenakaan.

Kolme eri mallia lähdössä maailmalle klassisine iloisen joulun toivotuksineen. Minä en rauhallista joulua toivota.

Luukku 11: munaus

Mää munasin! Unohdin ottaa päivän kuvan. Mää häpeän. Mun piti ottaa kuva Zinnkeller-ravintolasta, josta mä en ollu ikinä ennen kuullukaan, mutta jossa mä kävin tänään entisten saksanryhmäläisten ja entisen saksanopen kanssa syömässä. Oli aika kliseinen mutta ihan ookoo. Ruoka oli hyvää. Tarjoilijalla oli isot munkit, tomera asenne ja tahrainen paita. Puhuttiin paljon saksaa. Huippuu!

Luukku 10: hana

Meidän vessan hana on jo pitkään vuotanut ja nyt on siis tullut aika a) muuttaa pois ja b) siksi korjata hana. Putkimies kävi, rikkoi yhden aiemmin ehjän osan ja jätti hanan jopa vielä karumpaan tilaan kuin aiemmin. Nyt sitä ei saa käyttää eli hampaat ja kädet pitää pestä keittiössä. No, pari vuotta sitten ei saanut käyttää keittiön hanaa vaan ruoanlaittoon ja juomiseen piti hakea vesi vessasta. Onneksi on pieni asunto.

Me käytiin eilen treffaamassa pientä kummipoikaa. Kaveri on muutamaa kuukautta vajaa kaksivuotias ja pitää kovasti kaivureista. "Kaiui" oli pitkään ainoa sana, minkä hänen kuulin sanovan. Nyt osaa sanoa monia muitakin sanoja, kuten "auto" ja "tonttu" sekä tärkeimpänä "pupua pajana", mikä tarkoittaa Robinin uutta biisiä Puuttuva palanen. Se kuunneltiin monta kertaa ja sen tahtiin on byvä hytkyä. Eka Robinin biisi Frontside Ollien jälkeen, jonka mä oon kuullut!

Onneton kuva, mutta se onkin otettu iPadilla

Luukku 9: mörkkii

Handyman on jo useampi vuosi sitten hommannut vaatetangon, jossa on valo. Aiemmin ei ole tankoa saatu kiinni sähköverkkoon, joten meillä on ollut ihan tavallinen valoton vaatetanko. Nyt kun ollaan muuttamassa pois ja vuokralaisnainen on viehättävä, on Handymanille tullut mahdoton tarve korjata kaikki pienet virheet kuten tämän tangon. Niinpä meillä kävi eilen maailman sympaattisin sähkömies. Hän asensi tankoon valon ja kaikki oli ihanasti. Sitten hän lähti kauppaan. Koska talossa käytetään nelkytluvun sähköä, meni meillä sähköt tyyten eikä sulakkeen vaihto auttanut. Onneksi iPadissa oli latinkia ja LTE. Sympaattinen sähkömieskin tuli takaisin, mutta sen taika ei riittänyt ja huoltomiehen piti käydä laittamassa pääsulake takaisin päälle. Tänään jatketaan.

Symppis työssään

Luukku 8: kierrätys

Handyman irtisanoutui työstään vastikään ja perjantaina oli hänen viimeinen työpäivänsä. Kun on pidempään ollut samassa työpaikassa, alkaa pöydälle ja kaappeihin kertyä tavaraa, jonka kuljettaminen on sitten oma hommansa työn vaihdon yhteydessä. Handyman toi valtavan muovikassillisen random shittiä perjantaina, mutta ei saanut bussissa kulkemaan tyhjentyneitä juomatölkkejään. Niinpä me käytiin eilen sitten ne hakemassa ja viemässä kauppaan. Määrä oli aika yllättävä. Handyman on juonut pari tölkkiä Pepsi Maxia joka päivä töissä ja kun työpaikan muutosta on melko tarkkaan kaksi vuotta, oli tölkkejä kertynyt 857, joista tölkkikone hylkäsi kaksi. Nyt se ei voi valittaa, etteikö olisi rahaa mun hääpäivä- tai joululahjaan. On ainakin 130 euroo! Ja ne rahat on parasta käyttää mun lahjoihin, sillä ne käytiin hakemassa sieltä töistä lähinnä mun patistuksesta, Handyman olisi itse jättänyt ne sinne muiden vietäviksi. Hmph. Luulisi työttömän kunnioittavan tyhjiä tölkkejä enemmän.

Siinä säkki, jossa oli kolmannes viedyistä tölkeistä. Tölkki on mun mielestä jotenkin tosi kuvottava sana. Mä oon joutunut kirjoittamaan sen nyt tosi monta kertaa.

Luukku 7: typeryys

Nyt mä pääsen mielestäni puhelinkameroiden pääkäyttötarkoitukseen eli muiden ihmisten typeryyden raportointiin. Handyman lainasi entisen työkaverinsa autoa propagandatarkoituksessa ja vei mut sillä eilen satumaisiin paikkoihin kuten Ala-Tikkurilan Shellille. Siellä näin, kuinka keski-ikäinen nainen pesi autonsa törkyistä, kuraista ja hiekkaista takaluukkua yleisellä ikkunanpesuun tarkoitetulla sienellä. Mä jouduin petrol station ragen valtaan. Kuka tekee sellaista?! Ilkeää. Todella epäkohteliasta. Niinpä otin tuosta (huonosti) pestystä autosta ja sen kuskinpukilla istuvasta ajattelemattomasta rouvasta huonolaatuisen kuvan. Alennuin likasankojournalismiin.

Kannattiko liata muiden ikkunat tämän takia?

Luukku 6: puuhaa

Tänään oli meillä pikkujoulupeli-ilta. Muutama kaveri, pinaattilettuja ja pelaamista. Jälkkäri unohdettiin syödä, kun peli vei mennessään. Meillä on siis ollut peli-iltoja noin kerran kuussa. Silloin mä teen ruokaa, jota kaverit tulee syömään ja sitten pelataan lauta- sekä korttipelejä. Mahtavat kaaverit antoivat mulle pikkujoulu-/läksiäislahjaksi loistavan Cards Against Humanity -pelin. Ihan huippu! En ole nauranut niin varmaan ikinä pelatessani. Huvitti todella.

Joululahjapaja järjestää mulle muuta puuhaa. Teen niin monta kaulaliinaa kuin ehdin ennen joulua ja jaan niitä sopiville tyypeille. Todennäköisesti en sinulle, jos osaat lukea tämän. Sori.

Ihan huippupeli. Mahtava. Kiitos, ystävät!

Luukku 5: kalet

Huh, jo viidennen luukun meinasin unohtaa! Mä oon ollut flunssasaikulla eilisen, keskiviikkona lähdin flunssani takia töistä kotiin jo yhdeksän jälkeen. Flunssa jotenkin sekoitti mun meiningin kokonaan ja luukun puuttuminen oli lähellä. Ei kuitenkaan. Koska en muistanut päivällä ottaa glamorööseistä matkoistani (menin flunssani takia siivoojatätiä pakoon Vantaalle isin kanssa syömään kaurapuuroa ja katsomaan Heartbeatia eri huoneissa) kuvia, piti turvautua hätäkuvaan.

Hassua, että näin jouluvälinpitämättömien ihmisten kodissa on kaksi kalenteria molemmilla. Toisaalta - ei me joulunodotusta vastusteta. Noihan menee melkein hääpäiväkalentereista.

Handyman availee Haribo- ja Fazer-kalet, minä Veikkauksen ja Bodyshopin kalet. Etualalla tänään mulle tullut karpalosuihkugeeli ja Handymanin possuaiheinen hammaslääkärikutsukortti (aiemmista kuva-aiheista valittaminen tehosi - ei tuu enää boring vehkoja vaan reipas possu!)

Luukku 4: hunajakyttä

Blogi on muuttumassa hunajaraportiksi. Täytyy varmaan perustaa hunajasta uusi avainsana. Mut mitä voin mä muutakaan - kävin eilen vauraan helsinkiläisalueen S-Marketissa ja siellä oli 37 eri hunajalaatua. Ja mä luulin, että hipsterialueen Alepa on Suomen hunajakeskus. Mä en haluaisi profiloitua miksikään hunajaheitteriksi, mutta onhan toi naurettavaa. Otin hunajahyllystä kuvan (se on varmaan kiellettyä, mutta mä uhmaan vaikka S-sääntöjä saadakseni skuupin). Kaikki hunajapurkit ei ees mahtuneet puhelimen kameraan, koska vastakkaisen hyllyn takia en pystynyt peruuttamaan yli kahta metriä enkä mä osaa käyttää mun puhelimen panoraamakuvausominaisuuksia (tarkemmin ajatellen mä en edes tiedä, onko mun puhelimessa panoraamakuvausominaisuuksia). Teidän nyt pitää vain uskoa mun laskuihin tai tietty voitte käydä laskemassa itse.

Mulla ei oo mitään erityistä hunajasuhdetta. Hunaja on ihan ok joissain ruoanlaittojutuissa, mutta en mä muuten hunajaa käytä. Hunaja on elämässä uutta nuoruuttaan, kun sitä markkinoidaan jonain terveystuotteena. Mä en kiistä, etteikö siinä voisi olla jotain terveellistäkin uutetta, mutta pääosin se on sokeria, niin hedelmä- kuin rypälesokeriakin. Mun mielestä onkin jotenkin valheellista, että ihmiset uskottelevat itselleen, että eivät käytä ollenkaan sokeria vaan vain terveyttään hoitavaa hunajaa. Ku se on vähän niinku sama asia kuitenkin.

Ottaen huomioon, että kaksitoista mehiläistä tekee elämänsä aikana yhteensä yhden teelusikallisen hunajaa, on tässä ollut tytöillä hommaa.

Luukku 3: jännitystä

Tänään mä otin suorastaan useamman kuvan! Pahoittelen, että pari niistä on vähän - öh - alatyylisiä, mutta kun harvoin pääsee painamaan ylemmässä aukossa näkyvän rullan alas, niin kyllähän se kruunaa päivän ja puhelimen kamerahan on olemassa juuri näitä hetkosia varten. Tänään oli siihen mahdollisuus. Jos mietitte, niin voin lohdutella, että kyllä, kyllä mä pesin kädet ennen kuin otin nuo kuvat.

Näitä ei enää oikein missään näe

Satumainen tuuri, että tänään pääsi näihin hommiin

Tässä mä istuin tänään.

Luukku 2: pikkujoululahjat

Lapsena meillä juhlittiin kotona aina pikkujoulua, joka oli ensimmäisen adventin edeltävänä lauantaina. Saatiin pienet lahjapussit, joissa oli esim. pipari, pelattiin yhdessä ja poltettiin kynttilöitä. Mun mielestä pieni pikkujoululahja on ihan kiva näin aikuisenakin. Jo vuosien ajan Handyman on antanut mulle pikkujoululahjaksi Veikkauksen joulukalenterin, joka on mun mielestä tosi jännä. Sain sellaisen tänäkin vuonna. Lisäksi ihana Handyman antoi mulle Monty Pythonin live show'n tallenteen ja hienon kahden euron kolikon, jollaista mulla ei kokoelmassa vielä ollutkaan. Handyman! Mun lahjat oli vähän proosalliset: kaksi valkoista aluspaitaa Hämeenlinnan Lidlistä. Kamaan ne maksoi jotain kuusi euroo kappale!

Ekasta luukusta tuli uudella kolikolla raaputettuna kuusi. Puuttuu enää seitsemän kuusta 5000 eurosta

Luukku 1: viikonloppukammio

Nonni, nyt alkaa joulukalenteri. Mä oon onneton valokuvaaja ja pidän puhelimella ja etenkin iPadilla otettuja kuvia aina epäonnistuneina. Puhelimen kameralla on mun mielestä mahdollista positiivista käyttöä ainoastaan kiireisillä kotiäideillä, jotka voi ottaa sillä suloisia kuvia lapsistaan. Ehkä inhottavin käyttötarkoitus puhelimen kameralle on lehtiin lähetettävät ohikulkijoiden onnettomuuskuvat ja melkein yhtä kamalia "hassut" pysäköinnit ja muut hersyvät sattumukset. Mä oon kyllä huomannut, että olen itsekin alkanut ottaa kummilapsista kuvia puhelimella, koska kamera usein unohtuu kotiin. Mä häpeän tätä syvästi. Koska tiedän, että oikeasti puhelinkuvien paheksuminen on aika irrationaalista, päätin desensitoida itseäni puhelinkuvajoulukalenterilla. Aika hyvät perustelut sille, että mä en keksinyt mitään kunnollista joulukalenteriaihetta, eikö?

Ekana kuva loukosta, jossa mä vietin viime viikonlopun. Huomioi kuvan vasemmassa reunassa oleva nojatuoli, jollaista mä en oo aiemmin nähnyt missään päivystyskammarissa. Näytöllä näön vuoksi thoraxkuva, ettette luule mun ihan laakereillani levänneen (totuus: työvuoro on kestänyt jo 52 tuntia eikä vielä ole tullut istahdettua mukavan näköiseen nojatuoliin. Pelkään, että jos siihen istuu, harmittaa jokainen tutkimus, jota varten pitää nousta).

Puhelin muuten toteaa tämän kuvan ottopaikaksi "Asevelikylä, Hämeenlinna".

Oikaisu

Nyt pitää perua edellistä tekstiä. Siis Hämeenlinnan ja siihen liittyvän harmituksen, ei hunajan osalta. Hämeenlinnassa päivystäminen on näet oikein mukavaa. Mukavuuteen vaikuttaa etenkin kolme asiaa:

1) mä löysin täältä wlanin eikä mun enää tarvii juosta ikkunalle aina kun mä haluan olla internetissä

2) mä tajusin, että mun ei tarvii kykkiä täällä sairaalassa vaan saan poistua ihan mieleni mukaisesti, kunhan ehdin takaisin puolessa tunnissa

3) Täti-ihminen asuu nykyään täällä ja on kuljettanut mua söpöllä autollaan kaupungin vilskeeseen.

Siis ihan oikeasti, tää on kivaa! Ehkä edelleenkin olen sitä mieltä, että kaksikin päivää olisi riittänyt, mutta ei tää nyt mitenkään epäinhimillistä ole. Tehtävät hommat on oikeasti päivystyksellisiä ja mielenkiintoisia, hoitajat mukavia ja meininki kaikin puolin asiallista. Yöllä on tarvinnut tehdä vain ihan oikeasti kiireellisiä hommia eikä niitä ole ollut paljon. Olen tyytyväinen. Ja toisin kuin irvileuat nyt arvelevat, hehkutus ei ainakaan kokonaan johdu siitä, että vuorosta on enää 22 % jäljellä. Suurin katumuksen aihe on tällä hetkellä se, että iPadin näppäimistö joutui tänään kaatuneen vesilasin aiheuttaman hyökyaallon uhriksi eikä nyt toimi enää kunnolla. Eikä siitäkään voi oikeastaan Hämeenllinnaa syyttää.

Täti-ihminen vei mut eilen tutustumaan Hämeenlinnan uuteen vetonaulaan, moottoritien päälle rakennettuun Goodman-ostoskeskukseen. Se oli hieno. Kauppoja oli paljon ja ne olivat ilmeisesti kohteen poikkeuksellisesta muodosta johtuen pitkiä ja kapeita. Onneksi meillä ei ollut lastenvaunuja mukana, koska niiden kanssa ei välttämättä olisi kauppoihin mahtunut. Paikallinen Joel Hallikaisen näköinen trubaduuri oli kutsuttu laulamaan kliseisimpiä joululauluja melurajalla eli meininki oli kuin jokaisessa muussakin ostoskeskuksessa läpi Euroopan. Paikallisopas kertoi, että hämeenlinnalaiset ovat vakuuttuneita siitä, että Helsingistä saakka halutaan tulla varta vasten ostoksille Goodmaniin. Helsinkiläislukijat! Älkää pettäkö Sunny Car Centerin myötä tutuksi tullutta ostoskaupunkia, vaan menkää ostoksille Goodmanin Kirjatorille!

Ja muistattehan, että joulukalenteri alkaa huomenna. Huomenna! Kelatkaa! En nyt kerro teemasta vielä mitään pitkälti sen vuoksi, että en vielä tiedä, mikä se teema tulee olemaan. Muistelisin, että joka vuosi mä ahdistun, kun joulukalenteri tuntuu stressaavan mua aina vain enemmän ja joka vuosi mä kuitenkin ryhdyn siihen taas. Toisaalta kalenteri saa joulun tuntumaan ihanan vapauttavalta, kun ei tarvii ainakaan kalenteria enää kirjoittaa.

Elämyskameli suosittelee
Goodman-kauppakeskus (kauppakeskuksen nimen takia mulla on soinut eilisestä saakka päässä ihastuttava Irwin-klassikko Terveisiä perseestä)

Valikoima

Mä pidin männäviikolla hetken kylmää hakaniemeläisessä Alepassa. Koska mulla ei ollut mitään erityistä ostostarvetta, vaeltelin hyllyjen välissä päämäärättömästi. Totesin, että pienessä Alepassakin on tyrmäävä hunajavalikoima, 18:aa eri hunajalaatua. Järjetöntä. Alepan valikoima ei selity edes hunajahullulla tilausvastaavalla, S-ryhmässä kun kauppias ei (onneksi) hoida hommaa. Mä en helpottanut tilannetta yhtään, sillä en juuri pidä hunajasta enkä siis vienyt yhtään hunajaa kotiini. Pitkälti nallepuhmaisesta hunajapurkintuijotteluintohimostani johtuen vaikutin ilmeisesti rikolliselta ja sain 50 % Alepan torstai-iltaisesta vuorovahvuudesta perääni, jolloin lähdin ulos ja tuli taas kylmä.

Mä oon ollut radiologisissa töissä aiemmin vain Helsingissä ja Espoossa. Nää kaupungit ei oo kovinkaan tavallisia sairaalamielessä, koska Helsingissähän ei ole edes oikeaa aluesairaalaa, ei esim. mitään omaa kirurgiaa vaan kaikki operatiivinen toiminta sydänsiirroista peräpukamiin tehdään yliopistosairaalassa. Jorvi nyt sentään yrittää olla keskussairaala, mutta kyllä sieltäkin on kovin lyhyt matka Meilahteen. Alkusyksystä mä ajattelin, että olisi aika veikeää nähdä, millaista on päivystystoiminta oikeassa keskussairaalassa. Otin härkää sarvista ja perustin oikein toiminimen, jotta voisin käydä tekemässä päivystyskeikkaa keskussairaalassa. Selvitin asiaa lähimmän ei-kamalan-huonomaineisen keskussairaalan suuntaan ja selvisi, että toiminimi oli turha. Kannattaa työskennellä reppufirman kautta. Niinpä mä varasin päivystyksen jonnekin loppuvuoteen. Se on varmaan ihan kivaa.

Voi kuinka väärässä olinkaan. Loppuvuosi tuli pian. Uteliaisuus tappoi kissan. Nyt mä oon koko viikonlopun jumissa Hämeenlinnassa, jossa on töitä, muttei niin paljon, että aika kuluisi nopeasti. Sinänsä paikka tuntuu järkevältä, ettei tarvitse tehdä muuta kuin oikeasti päivystyksellistä, mutta aika kädetön olo täällä on, kun kuvankatseluohjelma on typerä ja hoitajat järkyttyvät jokaisesta pienestä yksinkertaisesta pyynnöstä, mitä mä niille esitän. Ite täytyy kaikki osata, vaikka eihän mun työhön kuulu osata käyttää TT-laitetta! Yksinäisyys on tällä hetkellä suurin murhe. Pian koittava maanantaiaamu on suurin ilo. No, jospa vaikka opin, että koko viikonloppua ei kannata myydä. Ainakaan näillä hinnoilla.

Elämyskameli suosittelee

uteliaisuuden unohtaminen

Hyyryläiset

Me ollaan pian vuokralaisia ja vuokranantajia. Mä oon ulkoistanut melkein kaiken Saksaan liittyvän Handymanille, mun tehtävänä on vain hankkia tarvittavat paperit ja tehdä ennen muuttoa niin paljon rahaa kuin mahdollista. Niinpä kiltti Handyman on etsinyt meille vuokra-asunnon Tübingenistä ja löytänyt Suomen asunnostakin alustavasti varovaisen kiinnostuneen pariskunnan ensi viikolla näytölle. Mulla on kummallinen fiilis, kun vapaa-ajalla on mielessä lähinnä asuntoa lähinnä oleva kauppa, löytyykö uimahallia ja vuosittainen parketin öljyäminen, mutta töissä ajattelee ihan vaan just tämänhetkistä työtä. Mä en oo oikeastaan ajatustakaan uhrannut tulevalle työpaikalle. Entäs jos mä en tykkää siitä yhtään? Parasta tykätä, mulla on vuoden määräaikainen vuokrasopimus.

Joulukalenteri ahdistaa. Ei oo yhtään ideaa. Ei yhtään.

Elämyskameli suosittelee

lyhyys

För mysigt

Kuten blogin aiemmasta jouluaiheisesta joulukalenterista voi päätellä, mä en oo suuremmin innostunut joulusta, en pidä jouluruoista, joulukukat on rumia ja valtaosan jouluaatoista mä oon viimeisen kymmenen vuoden ajan ollut töissä. Kuitenkin nyt heti kun alkoi sataa räntää, mä ihan puolihuolimattomattomasti ostin glögiä ja pipareita. Niitä mä nyt tässä nakerran. Kaksi piparia oli liikaa, glögi liian kuumaa ja tunnelma aivan liian mysig. Muistettakoon kuitenkin, että tänään oli rännässä jo melkein liukasta, otsa tuli kipeäksi kun kylmä tuuli tuiversi ja teki mieli laittaa pitkät kalsarit jalkaan. Ihan liian herttaiseksi ei saa tää kylmä vuodenaika mennä.

Mulle selvisi tänään, että jos googlettaa "pyelostomia", on Elämyskamelin viime vuoden joulukalenteripostaus toinen hakutulos! Joku on joskus pyelostomiatietoa hakenutkin, koska sinne tuli pari viikkoa sitten kommentti ja tänään fb:ssä erään kaverin kommenttiraidan perusteella oli sitä luettu. Jännää! Yleensähän nää mun horinat ei kiinnosta ketään (edes mua), mutta mä oon voinut auttaa ihmisiä! Tai ainakin antaa tietoa. Tuleepa omnipotentti olo.

Mä oon nyt marraskuussa viikonloppuisin ihan järkyttävän kiireinen ja arkisinkin on melkein joka ilta puuhaa. Mulla on kolmet pikkujoulutkin enkä mä edes pääse osallistumaan työpaikan pikkujouluihin. Erilaisia hulvattomia ohjelmanumeroita on suunniteltu viikonlopuille brittiläisestä stand up -komiikasta hämäläiseen viikonloppupäivystykseen, nelivuotissynttäreistä tyttöpäivään. Toki joulukuussakin on suunnitelmia, mutta selvästi vähemmän. Kuinka marraskuu onkin näin kiireinen? Onkohan muillakin?

Elämyskameli suosittelee
elämän rosoisuus, ei pelkkää joulua

Welcome to the zoo!

Toiseksi nuorin kummipoika (1 v 8 kk) lähti perheineen Turkkiin all inclusive -lomalle ja meille jäi hoitoon kolme villakoiraa. Yksi niistä on isäntänsä mukaan "ainakin" 14-vuotias eli hyvin vanha rouva, yksi edellisen kanssa tapeltuaan kolmejalkainen invalidi ja kolmas edellisen jo aikuinen tytär. Mä en oikein koirista perusta enkä mitään ymmärräkään, mutta viikon aikana mä jotenkin lämpenin niille ja kävin pari kertaa niiden kanssa ihan keskenänikin kävelyllä. Ehkä joku koira voi tulla myöhemminkin hoitoon. Ne toivat tietysti hirveän määrän rapaa mukanaan sisälle, mutta karvoja ei lähtenyt juuri ollenkaan kuten kisuista aiemmin. Melkein tuli ikävä, kun ne lähtivät kotiin.

Siitä espoolaislapsesta, jonka syntymää on tiiviisti seurattu tällä foorumilla, tuli meidän kummilapsi! Mä oon ihan tohkeissani. Hänellä on jo nimikin ja hän kokee weltschmerziä, vaikkeivät yhteydet primitiivisiltä aivoalueilta aivokuorelle olekaan vielä kehittyneet (mun pitää ymmärtää tällaista, jos haluan vaikuttaa uskottavalta neuroradiologilta). Hän on mahdottoman suloinen. Olen niin onnellinen kaikista kuudesta kummilapsestani! 30. tammikuuta, 18. helmikuuta, 19. heinäkuuta, 8. lokakuuta, 18. lokakuuta ja 22. marraskuuta he ovat syntyneet. Niin paljon onnea!

Eka kuukausi erikoislääkärinä (kyllä, Valvirankin lupa on saatu) meni yllättävän sutjakasti sitten lopulta. Aluksi oli paha identiteettikriisi, mutta nopeasti mä huomasin uuden roolin hyvät puolet. Saa tehdä hommia itsenäisesti, kokee osaavansa jotain, oppii edelleen paljon ja onhan tietty palkka parempi. Palkan suhteen mä kyllä järkytyin puolenkuun maissa, koska edellisessä hommassa palkka tuli kahdesti kuussa (peruspalkka 16. päivä ja lisät viimeinen päivä) ja nyt vain loppukuusta. Täytyy tottua siihen. Vaikeaa.

----

Mulle kävi vanhanaikaisesti edellisen tekstin kanssa. Kirjoitin sen eilen ja ajattelin, että jotain muuta sanottavaa pitäisi vielä olla. Ei juuri ole. Siispä jatketaan.

Mä olin loppuviikon Tampereella opiskelemassa sädeturvaa ja radiologiaa. Torstaina oli iltatilaisuus, josta mä olin jo aika kohtuullisesti yhdeltätoista hotellissa. Koska uin sosiaalisessa mediassa kuin kala, olin tietoinen Syke-kohusta (en tissikohusta, josta kuulin vasta myöhemmin, vaan kiusallisesta arvostelukohusta, naistenlehdessä ohjelma sai ylistävän arvion, jonka kirjoittaja unohti mainita olevansa ohjelman käsikirjoittaja). Kohu auttoi - ilman sitä en todellakaan olisi katsonut itselleni tuntematonta tv-sarjaa. Valitettavasti en ilmeisesti ollut kohderyhmää, koska viittä minuuttia kauemmin en jaksanut sitä katsoa. Enää kohu ei vaikuta, loput 19 jaksoa ja ensimmäisestä loput jäävät katsomatta.

Muutenkin mä oon huono tv:n katsoja. Katson vain niitä ohjelmia, jotka tiedän omasta kokemuksesta hyviksi (lähinnä Ryhmä Pullman, Lewis sekä BBC Entertainmentilta QI ja Would I Lie To You ja katsoisin Sherlock Holmes -kuvauksia, jos niitä jostain tulisi). Olen kuullut useilta luotettavilta tahoilta kehuja esim. Breaking Badista, House of Cardsista ja Orange Is the New Blackista, mutta vielä en ole uskaltautunut kokeilemaan. Mä oon kulttuurin suhteen arka, paitsi että kirjoja uskallan lukea, vaikken kirjailijaa etukäteen tuntisikaan. Paitsi klassikoita, koska yritin kerran Sinuhea. Klassikoita en uskalla lukea. Parin viikon päästä aion poistua kulttuurimukavuusalueeltani menemällä balettiin. Etukäteen jo ahdistaa.

Elämyskameli suosittelee

kulttuuriahdistus Tampereella

Sukkaputki

Ihana syksy, ihana sumu, ihana Helsinki! On kiva kävellä ulkona ja istua sohvalla neulomassa sukkia. Muutamassa päivässä on syntynyt jo 6,7 sukkaa (valtaosa toki aika pienikokoisia). Olisipa maailmassa tarpeeksi jalkoja! Kävin tänään aamulla kävelyllä aamusumussa ennen kuin pääsin sukkaputkeen, koska sumuisella säällä sisäliikunta tuntuu rangaistukselta.

Mä sain vihdoin torstaina yliopistolta paperit. Yliopisto oli lupaillut paperit jo valmistumispäiväksi 30. syyskuuta, mutta olivat sitten allekirjoittaneet vasta 8. lokakuuta. Ei sillä käytännössä pitäisi olla mitään vaikutusta, mutta ärsyttää tuommoinen. Vielä pitää jaksaa odottaa Valviran hyväksyntää ja siinähän voi kestää vielä vaikka pari viikkoa. Hermo menee, kun olisi jo kiire saada niitä kääntäjälle Saksaan lähetettäväksi, mutta virkamiehet vain juo kahvia. Mäkin jouduin juomaan melkein koko kupillisen vieläpä maidotonta kahvia männäviikolla, kun päivystystä seuranneet kandit halusivat kahvia enkä kehdannut keittää niille ottamatta itse, ettei ne pidä mua ihan tossukkana. Sehän oli ihan kamalan makuista. Jos mä joisin kahvia, niin todellakin valitsisin jonkun pehmeän italialaisen, mutta onneksi ei tarvii.

Lankomies hyvä, nyt se vauva (nainen) on syntynyt! Huraa vauva! Huraa vauvan äiti! Huraa mukana jännittänyt Lankomies!! Harmi vain, että kaikesta etukäteisvalmistelusta huolimatta me ei päästykään olemaan olennaisia synnytyksen fasilitaattoreita vaan viime hetkessä innokkaat isovanhemmat jyräsivät meidät. Mä oon saanut paljon kuvia uudesta eläkkeenmaksajasta ja katselen niitä hymyillen melkein jatkuvasti. Terkkuja Potulle!

Elämyskameli suosittelee
kappaleen aloittaminen hidastelevasta yliopistosta ja lopettaminen kahvilaatujen vertailuun. Eläköön koherenssi!

On kiirettä pidelly

Yleensä mulla on näissä kirjoituksissa pitkiä taukoja, koska mitään ei tapahdu. Nyt oli pitkä tauko, koska parin viime viikon aikana on tapahtunut niin älyttömän paljon, että en ole hengästymiseltäni ehtinyt pysähtyä kirjoittamaan. Elämä on nyt huimaa.

Syyskuussa me oltiin Isin syntymäpäiviä juhlimassa Budapestissä. Kiva kaupunki edelleen, vaikka kielestä ei mitään siellä ymmärräkään. Hotellissa oli paljon juhlavieraita, joista mä tunsin tietysti suuren osan, koska ne oli joko mun sukulaisia tai mun vanhempien kavereita. Erityisesti aamupalalla ja iltaisin sai valita seuranpitäjänsä. Sukulaiset on tietysti kivoja ja vanhempien kaveritkin on hauskoja, kun ne on tuntenut niin pitkään ja sit ne kyynelsilmin kertoo juttuja jostain 90-luvusta. Päivisin valtaosa niistä pelasi golfia, jolloin me non-golfarit ehdittiin tutustua kaupunkiin ja kylpeä. Ja ne perjantai-illan synttärijuhlat oli mainiot! Oli kivaa nähdä vanhemmat niin iloisina, jutella mukavia ja huvittaa vieraita esittelemällä kuvaa hörökorvaisesta Isistä alakouluikäisenä.

Budapestissä yhtenä päivänä mä sain sähköpostia Saksasta. Mä oon siis vastannut muutamaan Saksan lääkärilehden työnhakuilmoitukseen ja yhdestä sairaalasta sitten oli kiinnostuttu. Sähköpostissa ylilääkäri sanoi, että mun hakemus oli kiinnostava ja pätevä. Hän soittaisi illalla ja koska mä voisin aloittaa? Juteltiin siis puhelimessa, ylilääkärin mukaan ne tarvitsisi mun kaltaista tyyppiä ja sovittiin, että mä menisin tutustumaan paikkaan syyskuun lopulla. Työ vaikutti varsin hyvältä ja oikein alkoi innostaa.

Välissä juhlittiin mun valmistumista. Ihan hillittömät juhlat! Seitsemisenkymmentä vierasta. Totesin, että kun kutsuu muutaman iloluonteisen pariskunnan ikäryhmästä 60-70 vuotta, pitää huolta konjakin riittävyydestä ja soittaa tanssin alkuun muutaman valssin, niin tunnelma on hetkessä niin korkealla, että koripallistiakin huimaa. Paikka (Soutupaviljonki) oli kaunis ja toimiva, ruoka (catering-firma Sweet Pepper) oli poikkeuksellisen hyvää ja puheet valloittavia. Vaikka juhlat alkoivat jo viideltä, viimeiset lähtivät vasta kahdelta. Juhliminen oli huikean hauskaa!

Mä sain päivän toipua juhlista ja sen jälkeen mä jo lensinkin Saksaan. Luulin meneväni työhaastatteluun, mutta mä meninkin oikeasti ihan vain tutustumaan sairaalaan ja kaupunkiin. Ne oli nimittäin jo kaikki sillä asenteella, että tervetuloa porukkaan. Kyseessä on erittäin edistyksellinen yliopistosairaala, jonne mä pääsen jatkamaan mun opintoja. Alkuvuodesta 2018 mun pitäisi olla neuroradiologian erikoislääkäri. Vuodenvaihteeseen asti mä oon töissä Helsingissä ja helmikuusta alkaen Tübingenissä. Yhtä aikaa mä oon umpihurmioissani ja niin kauhuissani, että vatsaa vääntää.

Mä palasin Saksasta myöhään tiistai-iltana ja keskiviikkona klo 8:30 mun piti aloittaa ura luennoitsijana. Yksi mun esimiehistä oli ilmiantanut mut luennoimaan erään erikoislääkäriyhdistyksen koulutustilaisuuteen enkä mä yrityksistäni huolimatta saanut vakuutettua niitä siitä, että ei ehkä kannata. Niinpä mä aloitin ensimmäisen päiväni erikoislääkärinä (mä siis valmistuin tiistaina) Messukeskuksessa iMac Airin ja VGA-liittimen kanssa. Videot oli menneet itsestään väärään järjestykseen työpöydällä, mutta muuten meni ihan hyvin. Onneksi mulle sattui ensimmäinen luentovuoro, jotta sain sitten loppupäivästä ihan hyvin keskityttyä itse oppimaan.

Onneksi on vapaa viikonloppu, että pääsee palautumaan moisesta hurlumheistä. Niin ja valmistautumaan ensi viikolle osuvaan ensimmäiseen takapäivystysvuoroon. Tässä kaikessa en ookaan ehtinyt jännittää sitä vielä ollenkaan!

Elämyskameli suosittelee

huikea elämä 

Vanha ja väsynyt

Mä päivystin keskiviikkona ja vaikka ei ollut suorastaan kiireistä, oli puuhaa jatkuvasti ja pääsin nukkumaan vasta puoli kuuden maissa ja jouduin nousemaan varttia yli seitsemän. En saanut nukuttua päivällä vaan vasta kymmenen maissa illalla ja vaikka nukuinkin pitkään (seitsemään) ja pe-la-yönäkin makeasti, oon mä ollut tänään niin väsynyt, että tuli ihan pää kipeäksi. Tokkuran ja päänsäryn vuoksi jätin menemättä Handymanin kaverin tupaantuliaisiin. Mä aloitin päivystämisen kesällä 2004 ja olin kyllä ihan tokkurassa silloinkin, mutta luulen, että en ihan näin kauaa. Mä täytän noin viikon päästä 34,5 vuotta. Ehkä pitäisi rajoittaa etupäivystämistä.

Huolimatta varsin hyvästä saksankoetuloksesta pitää toki opiskella lisää. Niinpä mulla ois taas läksyjä. Pitäisi kirjoittaa 350 sanan lukijapalaute aiheesta media yhteiskunnassa. Aloittaminen on tuskallista. Tentissä piti kirjoittaa vähintään 200 sanan aine nuorison sijoittumisesta yhteiskuntaan puoli vuotta ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja siitäkin mä sain kyllä yli 300 sanaa. Pakko on paras muusa.

Mä elän jännittäviä aikoja. Yksi kaveri (en nyt kerro kuka, koska en tiedä, onko hän somessa raskaana) synnyttää pian. Mulla ja Handymanilla on kunniatehtävä: jos synnytys alkaa ilta-yöaikaan, me mennään vahtimaan syntyvää isoveljeä. Mä oon ihan innoissani ja toivon todella, että synnytys alkaa mun vahtivuorolla, jotta pääsen suorittamaan tätä tärkeää tehtävää! Aiemmin mulla ei ole ollut yhtä oleellista tehtävää synnytyksessä ellei lasketa sitä, kun mä olin se kotiin jäävä isosisko tai sitä, kun mä pidin 16 tuntia seuraa kauhistuneelle perheensä hylkäämälle synnyttävälle teinille. Sen vois melkein laskeakin.

Mulla on jäljellä enää kuusi työpäivää erikoistuvana. Ensi viikolla me matkustetaan Unkariin synttäreille ja seuraavalla viikolla on päivystysvapaa ja pari lomapäivää. Ai niin ja helkkari sentään lokakuun ensimmäisenä mun pitää luennoida! Täytyy ruveta suunnittelemaan mitä sanoo.

Elämyskameli suosittelee

yöaikainen synnytys

Niljakas munaus

Mulla on päivystyksiä varten valmiiksi pakattu kassi, joka odottelee kotona naulassa sisällään lähinnä villasukat, sampoota-hoitoainetta-saippuaa, hammastahnaa, käsi- ja jalkarasvaa sekä hammasharja. Sit päivystysaamuina mä laitan sinne puhelimen laturin ja eväät. Mä päivystin edellisen kerran kaksi viikkoa sitten torstaina, jolloin mä olin ilmeisesti unohtanut, että mulla oli eväänä babyporkkanoita. Tänään aamulla bussissa ihmettelin, että miksi mun polvi oli märkä. No ne porkkanat olivat muuttuneet mustaksi liejuksi ja valuivat läpi kassin pohjasta. Haju oli aika erikoinen. Bussissa on aika ahdistavaa huomata tällainen, koska ei voi tehdä yhtään mitään ennen kuin on perillä. No sit mä tietysti heitin ne porkkanat roskiin ja töissä heitin sen kassin ja hammasharjan roskiin. Pesin purtilot, mutta ne haisee edelleen. Helkkari sentään. Kukapa olisi uskonut, että porkkanat mätänevät nesteeksi! Jotenkin ajattelisi, että ne kuivuisivat. Yritän muistaa penkoa päivystyskassini tästä lähtien ennen kuin laitan sen kaappiin.

Mä kävin virallisessa saksankokeessa pari viikkoa sitten. Toissapäivänä kuulin, että pääsin läpi ja sain vieläpä korkeimman arvosanan (sehr gut). Sehr gut! Pisteitäkin tuli ihan kivasti. Sillä todistuksella kelpaa hakea töitä. Saksalaiset tykkää.

Handyman on ottanut projektiksi fiksata meidän lukuisat kehnosti toimivat kattolamput. Meidän asuntoon on siis laitettu 90-luvulla kattoon halogeenit ja ainakin kolmesta halogeeniperheestä on sytytin tai joku vastaava miehinen sähkövempain rikkoutunut. Oireena on yhtäkkinen sammuminen, yleinen toimimattomuus ja vilkkuminen. Handyman on nyt sitten tilannut makkaran kokoisia valkoisia muovirasioita internetistä ja asentaa niitä henkensä ja niskansa uhalla kattoon. Mä tietysti pelkään, että se a) saa sähköiskun tai b) putoaa ja lyö itsensä. Voisi sen tehdä joku sähkömieskin. Mutta toisaalta - Handyman loistaa kirkkaammin kuin 100 watin halogeeni, kun saa lamput toimimaan. Ehkä mun pitää antaa sen tehdä sähkötöitä. Toivottavasti kuitenkin vain silloin kun mä olen paikalla. Mulla on kuitenkin (teoreettiset) ensiapuvalmiudet ja ainakin puhelin, jolla saa kotoa yhteyden hätäkeskukseen.

Tuli edellisestä mieleen, että mä vaihdoin puhelinliittymää. Mulla oli aiemmin Saunalahti, jonka mä vahingossa otin, kun herttainen ja innokas poika Elisa-kaupassa manipuloi (mulla on samalta keikalta parin vuoden takaa myös Elisa Vahti -kamera edelleen pakkauksessa, tarvitsisiko joku?). Saunalahden liittymä oli siitä hankala, että mä sain usein sellaisia puheluita, joissa todettiin mun puhelimen olleen pitkään poissa päältä, vaikka se ei ollut. Verkko siis vain katosi. Ja kun mä yritin soittaa, tuli aina ekana ilmoitus siitä, että kaverin puhelin on poissa päältä, mutta toisella heti perään tehdyllä soitolla se kyllä löytyi. Lisäksi mua tietysti nolotti, että mä olin mennyt sen innokkaan pojan ketkuun. Nyt mä vaihdoin Soneraan. Se on toiminut kotona ja ulkona ihan hyvin, mutta Meilahden sairaalassa sillä ei tunnu olevan minkäänlaista verkkoa. Käytännössä mua ei siis saa virka-aikaan puhelimella kiinni päivystysvapaapäiviä lukuunottamatta. Kyllä tämäkin riipii. Toivoisin sellaista puhelinliittymää, joka toimii sekä töissä että kotona. Se lienee liikaa pyydetty.

Elämyskameli suosittelee
tuoreet porkkanat

Pk-yrittäjä

Mä oon ollut nyt elokuun töissä sellaisessa sijoituspisteessä, missä mun pitää pitää meetingejä (meetinkejä? miitinkejä? tälle ei oikein ole suomenkielistä sanaa, koska ne eivät ole kokouksia. miitinkejä ehkä). Röntgenmeeting on tilaisuus, jossa suunnitellaan potilaiden hoitoa ja jossa röntgenkuvat ovat oleellisia (esim. ihotautilääkäreillä ei ole röntgenmiitinkejä). Hoitava lääkäri kertoo taudinkulusta, tehdyistä toimenpiteistä ja potilaan nykytilasta, radiologi esittelee röntgenlöydöksiä ja yhdessä isommalla porukalla hoitavat lääkärit ja mahdollisesti konsultoivat alat pohtivat, mitä pitäisi jatkossa tehdä. Miitinkiä pitävälle radiologille nää on valmisteltavaa, vaikeaa työtä ja muille jonkinlainen kahvitauon ja elokuvanäytännön välimuoto.

Meilahdessa erikoislääkärit pitävät valtaosan miitingeistä, mutta meilläkin niitä joskus on. Mulla oli nyt viimeinen miitinki Meilahden teho-osastolla eilen. Vuosi sitten nämä tehomiitingit siirrettiin erikoislääkäreiltä lääkäripulan takia erikoistuville ja siitä on ollut jos jonkinlaista ongelmaa. Nyt syyskuussa ne siirretään takaisin. Teho-osaston lääkärit, jotka ovat anestesiologeja, eivät ole ilkeitä (kirurgit joskus ovat), mutta osaavat olla aika napakoita ja vaateliaita (sisätautilääkärit tyytyvät usein aika vähään) ja turhautuvat nopeasti. Eilen mun viimeisen miitingin jälkeen tehon ylilääkäri sanoi, että hänellä olisi terveisiä mun ylilääkärille, jotka hän toivoo mun välittävän. Lupasin toki. Mä menin ihan hämilleni, kun ne terveiset oli, että ne haluaa mun jatkavan miitinginpitoringissä, koska mun miitingit on kuulemma tosi hyviä ja juuri sellaisia kuin ne haluavat. Mulle tuli mahdottoman hyvä mieli ja kiitin kauniisti. Unohdin kyllä sanoa, että niiden toive ei täyty, koska mä en valmistumiseni jälkeen työskentele sillä osastolla, joka tehomiitingit pitää. Mutta tuli sentään hyvä mieli.

Mä kävin maanantaina ekaa kertaa ikinä kahvakuulatunnilla. Tunti oli hauska, menen varmasti toistekin. Mä oon lukenut naistenlehdistä (salilla ja kampaajalla, muualla mä en luonnollisessa ympäristössäni naistenlehtiä kohtaa) tarinoita kahvakuulatunneilla käyneistä ihmisistä ja ne kaikki sanoo, että tulee treenattua "ihan huomaamatta". No mä kyllä huomasin olevani jumppatunnilla, mutta sitä mä en tajunnut, että kuinka mun reidet huusi hoosiannaa kaksi päivää, kun eihän siellä kyykätty ollenkaan. Ilmeisesti se vemputus onkin tehokkaampaa kuin miltä tuntuu. Laskee kyykkäysmoraalia tuommoinen.

Mä oon nykyään yrittäjä tai ainakin yksityinen ammatinharjoittaja. Kävin PRH:ssa ja sain Y-tunnuksen. Samalla sain kimppuuni armeijan vakuutusyhtiöiden, puhelinoperaattoreiden ja domain-nimifirmojen puhelinmyyjiä. Viikko on mennyt kuunnellessa korulauseita yrittäjän arjesta. Tää on ollut mulle erityisen raskasta, kun en ole yksityishenkilönä joutunut vuosikausiin kuuntelemaan yhtään puhelinmyyjää. Mä oon yrittänyt kohteliaasti ilmoittaa kaikille, että mun firma toimii pari päivää vuodessa eli mä en ole päätoiminen enkä mä tarvitse erillistä sähköpostiosoitetta siihen, että varaan kaksi kertaa vuodessa päivystysvuoron sähköpostilla. Soneralla pidettiin erityisen paheksuttavana, että mä haluan yrittäjänä "mainostaa" Googlen palveluja gmail-sähköpostiosoitteellani. Toistaiseksi yrittäjyys ei ole antanut positiivisia kokemuksia 105 euron rekisteröitymismaksun edestä. Mua lähinnä harmittaa, etten tajunnut laittaa sinne Handymanin puhelinnumeroa.

Elämyskameli suosittelee
Y-tunnuksen välttely

Hello, did you miss me?

Kun mulla soi joku musiikkikappale päässä, niin se ei tunnu irtoavan kulumallakaan. Tällä viikolla jumiutui pariksi päiväksi mulle epäselväksi jääneen hipsteribändin rallatus, josta mä osasin tasan sanat "kesäyö, paleltaa, lallallallallallallaa. Kesäyö, paleltaa, Lammassaaren pitkospuut". Kyseessä on jonkinlainen Pikkusiskolle tärkeä laulu, koska se soitettiin Pikkusiskon häissä ja siitä lähtien (10 kk) se silloin tällöin on palannut mua riivaamaan. Mä oon yrittänyt irrottaa sitä kaikin tunnetuin keinoin. Vasta sopivaan kohtaan kuultu uu beibi ai lav joo wei vei sen pois. Se sitten lähti tänään aamulla Robbie Wililamsin Handsome Manilla. You just met the world's most handsome man. Se vaihtui äsken Kesäillan valssiin. Kukaties, matkamies puolitiehen jää. Aika kauhee laulu.

Tänä kesänä mä oon kaksi kertaa antautunut markkinahumuun. Eka kerta oli heinäkuun puolivälin seutuvilla, jolloin lähdin vasten parempaa tietämystäni Fiskarsin antiikkimarkkinoille, jonne mun ei olisi pitänyt mennä. Röykkiöittäin huonoa tavaraa. En enää mene. Eilen menin Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoille, jossa oli paljon tuttujakin. Vanhat linnat mua ei kiinnosta, mutta voihan kojuja katsella. Autenttisesti mä sain kahdeksalla eurolla aimo läjän pilaantuneita muikkuja ja vaikka söinkin niistä vain kuusi, saivat ne vatsani soimaan epävireisesti. Ostin spelttileivän, joka maistuu metalliselta, mutta on silti ihan hyvää. Oli kiva nähdä kavereita. Ehkä keskiaikamarkkinatkaan eivät olleet ihan just mulle, mutta kyllä mä niille menisin ennemmin kuin Fiskarsin antiikkimarkkinoille.

Tänään me vietiin Långstrumpin kanssa Kummityttö teatteriin katsomaan Risto Räppääjää. Sinikka ja Tiina Nopola on tietysti mahtavia, mutta näytelmä ei valitettavasti ollut. Musikaalissa oli liikaa laulamista, joka ei vienyt tarinaa lainkaan eteenpäin ja sen tähden juoni oli kelvoton. Jopa viisivuotias oli sitä mieltä, että se oli tylsä ja aikuisten oli oltava samaa mieltä. Kirjat on ilmeisesti kekseliäitä ja se elokuvakin, jonka mä oon nähnyt, oli ihan hauska. Tää ei ollut. Älkää menkö.

Tiedoksi: koska tähän ei juuri kukaan (kiitos poikkeuksille!) kommentoi, mutta botit lähettää mulle päivittäin 30-40 viestiä, mä laitan kommentoinnin loginin taakse. Ymmärrän, että sitten kukaan ei enää kommentoi, mutta mulla menee pata jumiin bottien kanssa. Pahoittelen.

Elämyskameli suosittelee

Kesäillan valssi ja kuni kaiku malmin

Toimeton

Mun loma loppuu vihdoin. Huomenna töihin. Kuluvan viikon mä oon ollut lomalla niin, että Handyman on ollut töissä ja mä oon ollut aika toimeton. Lähinnä olen nähnyt muutaman kaverin ja kampaajan. Piti lähettää työnhakuilmoituksia, mutta en saanut aikaiseksi. Ensi viikolla sitten. Saksassa on muutenkin nyt lomakuukausi, joten viikko sinne tänne. Ensi viikolla ryhdistäydyn.

Viikko oli kyllä mukava. Kävin kaverin kanssa hop on hop off -nähtävyysbussikierroksella kotikaupungissani. Kierros oli liian kallis (25 e!) ja aika huono. Ainoa ilahduttava oppimani tiedonmurunen oli se, että Stockmannin S-kirjainta muistuttava logo kuvaa itse asiassa liukuportaita, koska Helsingin Stockmannilla oli Suomen ensimmäiset liukuportaat. Ainakin suomenkielinen selostus oli muuten surkea. Kierros lähti Senaatintorilta ja kertoi heti kärkeen, että torin keskellä seisova Aleksanteri II oli suosituin keisareistamme. Itse olisin ennen tätä kertonut, että ensin oltiin Ruotsin ja sitten Venäjän vallan alla ja 1917 itsenäistyttiin ja nyt ei ole enää keisareita. Tietty se mun kuuntelema suomenkielinen selostus ehkä olettaa, että kuulija tietää perusasiat, mutta silti. Kun kerran tekee, voisi tehdä kunnolla.

Mä koin perjantaina hurjan luontoelämyksen. Olin Lankomiehen vaimokkeen mökillä Lohjalla ja rantakäärme oli grillissä. Grilli ei ollut päällä. Käärme oli kiivennyt grilliin herkuttelemaan sinne hieman ajattelemattomasti heitetyllä hauen suolistolla. Mä oon yleensä melko kylmäpäinen ja -vatsainen ihminen, mutta mua alkoi kuvottaa, kun käärme säikähti yleisöä ja alkoi peruuttaa siten, että jo kerran sen ruoansulatuskanavassa käynyt ruoansulatuskanava tuli takaisinpäin. Yh, nytkin ällöttää. Ja jos tämä ei olisi ollut tarpeeksi, näin myös vaskitsan. Tosi hieno päivä siis! Ja oli kivaa hengailla mökillä ihanien sukulaisten kaa.

Elämyskameli suosittelee

kuvottamattomat luontoelämykset

Myöhässä

Tänään lentää kone koto-Suomeen. Syystä, jota tiedä en, se on myöhässä. Lähettivät sähköpostin, jonka onneksi ehdin lukea ennen lähtöä lentokentälle. Koneen piti lähteä kolmelta, nyt kuulemma aikaisintaan 16:50. Was zu tun? Onneksi on kiva ilma, toimiva 3G-yhteys (siinä on ollut surua ja murhetta tämän matkan aikana) ja puistoissa varjoisia penkkejä, niin voi edes nettiin kirjoittaa.

Me käytiin sit eilen siinä historiamuseon I maailmansota -näyttelyssä. Se oli hurjan mielenkiintoinen ja hienosti toteutettu. Miksei koulussa käsitelty sitä yhtä kiinnostavasti? Toki Suomen historia on Suomessa tärkeää, mutta laajempi näkökulma olisi ollut jopa tärkeämpi omaksua. Kyseessä on kuitenkin se tapahtuma, joka on muovannut Eurooppaa enemmän kuin mikään muu yksittäinen tapahtuma sittemmin, vaikka sen jälkeenkin on yhtä jos toista sattunut. Jälleen kyllä ihmetytti joidenkin vanhempien inhimillisyyden puute. Tietysti lapsille pitää kertoa historiasta rehellisesti, mutta pieniä lapsia ei pidä tuoda katsomaan elokuvaa, jossa näytetään kuolleita ruumiita ja silpoutuneita kasvoja. Samaa pohdiskelin viime vuonna Dachaussa, jossa näytetty tietoiskufilmi oli myös aika tarkka. Samassa museossa oli myös valokuvaaja Herlinde Koelblin Targets-näyttely, jossa taiteilija oli kuvannut eri maissa maalitauluja, joihin sotilaat harjoittelevat ampumista ja myös eläviä maalitauluja eli itse sotilaita. Aika puhuttelevaa ja paikoin ahdistavaakin. Sielläkin oli pari varsin hämmentyneen oloista lasta katsomassa. Hieman kevyempänä oli nähtävillä myös DDR:n valokuvaustaidetta Farbe für die Republik -näyttelyssä. Kuvat olivat informatiivisia, kauniita ja herkkiäkin. DDR:ssä nainen oli vahva.

Tänään mentiin aamulla sit vielä sinne suunniteltuun Tränenpalastiin, jossa on pysyvä Itä-Länsi-Saksa-näyttely. Kyseessä on Friedrichstraßen metro- ja juna-aseman yhteyteen rakennettu halli, jota käytettiin DDR-aikaan länsiberliiniläisten tullirakennuksena. Nimi Tränenpalast (kyynelten palatsi) viittaa lukemattomiin tunteellisiin jäähyväisiin, joita rakennuksen aulassa koettiin. Näyttelyssä esiteltiin yksittäisten ihmisten pakoretkiä ja yleensä suhdetta Saksojen jakoon. Näyttely oli hyvä, mielenkiintoinen ja vieläpä maksuton. Wunderbar.

Ei helkkari, nyt ne ilmoitti, että lento lähteekin jo 16:05. Tää ilmoitus tuli klo 14:07, jolloin me vielä istuttiin Monbijou-puistossa kuuntelemassa 90-luvun hittejä soittavaa trubaduuria (silloin oli just menossa The Verven The Drugs Don't Work, jota ennen se soitti mm. Oasiksen Wonderwallin). Tuli kiire. Nyt (klo 14:28) ollaan turvallisesti jo TXL-bussissa Unter den Lindenillä. Ois pitänyt kuunnella Handymania, kun se ois halunnut lähteä lentokentälle jo tunti sitten.

Muuten, unkarilaistuttavuus rullapulla oli nyt tarjolla Saksassakin! Alexanderplatzin Kaufhofissa oli pieni mobiili rullapullaständi, jossa tuota joulukuussa esittelemääni (sori, iPad-appilla kirjoitettaessa ei saa linkkejä) herkkua oli ostettavissa. Oli hyvää. Toinen uutuus oli Quarkerei, pari vuotta sitten Hampurissa perustettu kahvila, jossa päätuotteena on rahkasta ja hedelmistä, marjoista, karkeista ja kastikkeista tehdyt annokset jäätelöannosten tapaan. Saatavilla oli myös jäädytettyä rahkaa frozen yoghurt -tapaan. Handyman söi jäädytetyn annoksen, jossa oli mansikoita ja suklaakarkkeja ja oli kuulemma hyvää. Rahka ei oo mun makuun, joten mä passasin. Ainakin jäädyttämätön versio oli ihan silkkaa sokeritonta rahkaa eli ihan terveellinenkin herkkupala. Hyvä idea.

Elämyskameli suosittelee

I maailmansotaan perehtyminen