Wednesday, September 3, 2014

Niljakas munaus

Mulla on päivystyksiä varten valmiiksi pakattu kassi, joka odottelee kotona naulassa sisällään lähinnä villasukat, sampoota-hoitoainetta-saippuaa, hammastahnaa, käsi- ja jalkarasvaa sekä hammasharja. Sit päivystysaamuina mä laitan sinne puhelimen laturin ja eväät. Mä päivystin edellisen kerran kaksi viikkoa sitten torstaina, jolloin mä olin ilmeisesti unohtanut, että mulla oli eväänä babyporkkanoita. Tänään aamulla bussissa ihmettelin, että miksi mun polvi oli märkä. No ne porkkanat olivat muuttuneet mustaksi liejuksi ja valuivat läpi kassin pohjasta. Haju oli aika erikoinen. Bussissa on aika ahdistavaa huomata tällainen, koska ei voi tehdä yhtään mitään ennen kuin on perillä. No sit mä tietysti heitin ne porkkanat roskiin ja töissä heitin sen kassin ja hammasharjan roskiin. Pesin purtilot, mutta ne haisee edelleen. Helkkari sentään. Kukapa olisi uskonut, että porkkanat mätänevät nesteeksi! Jotenkin ajattelisi, että ne kuivuisivat. Yritän muistaa penkoa päivystyskassini tästä lähtien ennen kuin laitan sen kaappiin.

Mä kävin virallisessa saksankokeessa pari viikkoa sitten. Toissapäivänä kuulin, että pääsin läpi ja sain vieläpä korkeimman arvosanan (sehr gut). Sehr gut! Pisteitäkin tuli ihan kivasti. Sillä todistuksella kelpaa hakea töitä. Saksalaiset tykkää.

Handyman on ottanut projektiksi fiksata meidän lukuisat kehnosti toimivat kattolamput. Meidän asuntoon on siis laitettu 90-luvulla kattoon halogeenit ja ainakin kolmesta halogeeniperheestä on sytytin tai joku vastaava miehinen sähkövempain rikkoutunut. Oireena on yhtäkkinen sammuminen, yleinen toimimattomuus ja vilkkuminen. Handyman on nyt sitten tilannut makkaran kokoisia valkoisia muovirasioita internetistä ja asentaa niitä henkensä ja niskansa uhalla kattoon. Mä tietysti pelkään, että se a) saa sähköiskun tai b) putoaa ja lyö itsensä. Voisi sen tehdä joku sähkömieskin. Mutta toisaalta - Handyman loistaa kirkkaammin kuin 100 watin halogeeni, kun saa lamput toimimaan. Ehkä mun pitää antaa sen tehdä sähkötöitä. Toivottavasti kuitenkin vain silloin kun mä olen paikalla. Mulla on kuitenkin (teoreettiset) ensiapuvalmiudet ja ainakin puhelin, jolla saa kotoa yhteyden hätäkeskukseen.

Tuli edellisestä mieleen, että mä vaihdoin puhelinliittymää. Mulla oli aiemmin Saunalahti, jonka mä vahingossa otin, kun herttainen ja innokas poika Elisa-kaupassa manipuloi (mulla on samalta keikalta parin vuoden takaa myös Elisa Vahti -kamera edelleen pakkauksessa, tarvitsisiko joku?). Saunalahden liittymä oli siitä hankala, että mä sain usein sellaisia puheluita, joissa todettiin mun puhelimen olleen pitkään poissa päältä, vaikka se ei ollut. Verkko siis vain katosi. Ja kun mä yritin soittaa, tuli aina ekana ilmoitus siitä, että kaverin puhelin on poissa päältä, mutta toisella heti perään tehdyllä soitolla se kyllä löytyi. Lisäksi mua tietysti nolotti, että mä olin mennyt sen innokkaan pojan ketkuun. Nyt mä vaihdoin Soneraan. Se on toiminut kotona ja ulkona ihan hyvin, mutta Meilahden sairaalassa sillä ei tunnu olevan minkäänlaista verkkoa. Käytännössä mua ei siis saa virka-aikaan puhelimella kiinni päivystysvapaapäiviä lukuunottamatta. Kyllä tämäkin riipii. Toivoisin sellaista puhelinliittymää, joka toimii sekä töissä että kotona. Se lienee liikaa pyydetty.

Elämyskameli suosittelee
tuoreet porkkanat

1 comment:

Pyry said...

Sytytin on loisteputkivalaisimen osa. Halogeeni-/ledivalaisimissa on virtalähde eli muuntaja.