Viimeinen

Viimeinen saksalainen työvuoro on käynnissä. 54 minuuttia takana, 23 h 6 min edessä. Jos Suomessa Lääkäriliitto on vahva ja taitava, on Saksassa selvästikin hoitoalan liitto junaillut asiansa lääkäreitä paremmin: mun lauantaipäivystys on 24 h yhdeksästä yhdeksään, kun mun hoitajakaverin vuoro on kymmenestä puoli kahdeksaan. Siinä ei oo mitään järkeä, mutta niin se ny on.

Pakkaaminen on sujunut hyvin aikataulun mukaan. Tänään Handyman pakkaa viimeiset bastardot laatikoihin, poistaa lamput katosta ja muovittaa pöydän ja sohvan. Handyman on jo koulutuksensakin puolesta pakkaamisen ammattilainen, joten kaikki mahdollinen, mikä ei mahdu muuttolaatikkoon (esim. Lundia-osat, TV-taso, harjanvarret ja parvekemööpelit) on muovitettu kiristysmuovilla sopivan kokoisiksi paketeiksi ja varjeltu pahvisilla kulmasuojilla, jotta käsittelyssä ja kuljetuksessa ei tule ikäviä kuhmuja. Lisäksi muuttolaatikot on merkitty kirjain- ja numerotunnistein (K eli kiireellinen tai L eli langsam sekä juokseva numerointi) ja sisältö on kirjattu Google Docsiin. Patjalle on hankittu erityinen patjansuojauspussi. Mä luulen ettei edes Aune ja Kalevi Niemellä ollut näin taitavia järjestelyjä, kun he vuonna 1984 muuttivat Vantaan Hiekkaharjussa sijaitsevaan uuteen omakotitaloon, johon oli varta vasten rakennettu iso 40 neliön autotalli ja varastotilat muuttoliiketoimintaa varten.

Tuntuu ihan absurdilta, että ylihuomenna tähän aikaan mä oon jo käynyt Meilahden Raviolissa lounaalla (oon tässä kirjoituksen lomassa tehnyt vähän töitäkin ja nyt kello ei ole enää 9:54 vaan 10:54) ja todennäköisesti istun työpaikan kahvihuoneessa mukavalla sohvalla teekuppi kädessä. Tänne muutettaessa mulla oli kuitenkin kolme viikkoa lomaa, jolloin työasiat oli jääneet vähän taka-alalle koko muuttoruljanssin takia, mutta nyt kun Handyman hoitaa muuton ihan kokonaan itse, mä aloitan töissä heti maanantaiaamuna. Lennän Suomeen siis huomenna sunnuntaina illalla, olen aikataulun mukaisesti perillä klo 00:20 ja menen 7:30 töihin. Toisaalta eka päivä menee kuitenkin harakoille, kun ei oo tunnuksia tms, samalla voi olla väsynyt.

Mä oon tässä tällä viikolla hieman yrittänyt uppoutua taas vatsa-asioihin täältä neuroradiologian uumenista ja kivasti näyttää palautuvan. Edelleen muistan, missä mikäkin elin vatsassa on ja mihin suuntaan paksusuoli kiertää. Suurimmat ongelmat tulevat varmaankin tietotekniikasta - paitsi että täällä on eri ohjelmat, on koko ohjelman käyttö ihan nurinkurista. Kuvia katsellaan aina kahdelta monitorilta ja niiden lisäksi on kolmas apumonitori vasemmalla. Kahdesta päämonitorista Suomessa katsotaan uutta, lausuttavaa kuvaa vasemmalta ja vertailukuvaa oikealta, mutta täällä päinvastoin. Alkuun mun oli ihan mahdotonta tajuta sitä, mutta nyt kun olen oppinut, niin meneekö taas pari kuukautta, että totun tekemään asiat oikein päin? Ja tätä ei auta se, että mun on vaikeaa muutenkin osata oikeaa ja vasenta puhumattakaan siitä, että radiologiassa oikea ja vasen ovat eri päin kuin maailmassa.

Nonni katos ku tekee bloggaamisen välillä töitä, niin aika kuluu! Nyt kello on jo 14:02, hupsista vaan ja viisi tuntia jo päivystetty. Ihan sellainen fiilis, että kohta tää vuoro onkin jo loppu, vaikka noin matemaattisesti pohdittuna on vielä 19 tuntia jäljellä. Jos on saman verran hurlumheitä kuin parin viime tunnin aikana, menee 19 tuntia yhdessä hujauksessa!

Elämyskameli suosittelee
puuduttava kellonaikojen raportointi

Helluntai

Saksassa helluntai on kova juttu. Sunnuntain lisäksi myös maanantai on pyhäpäivä ja helluntaista alkaa koululaisten kahden viikon helluntailoma. Kun ihmettelin tätä, kuulin että helluntai on protestanttien suurin kirkkopyhä. Aha. Mä muistan helluntaista vain sen, että sitä vietetään siksi, että pyhä henki laskeutui jonkun päähän jossain vuorella pulun muodossa. On siinä tietty jo ihan tarpeeksi. Saksassa (ainakin täällä etelässä) myös ensi viikon torstai (siis tänä vuonna 4.6.) on vapaapäivä, joka on erityisesti katolisille tärkeä kirkkopyhä. Mun piti ihan googlata että mistä on kyse ja silloin juhlivat Jeesuksen ruumista. Mä juhlin kuitenkin mieluummin 4. kesäkuuta mun vanhempien 38-vuotishääpäivää, tutun mahdottoman aurinkoisen tytön kaksivuotispäivää ja vaikka Puolustusvoimain lippujuhlaa kuin jonkun ruumista. Mut mä oonkin silloin jo Suomessa. Pääsee töihin eikä siellä tartte miettiä kenenkään ruumista (joojoo mä oon lääkäri, mutta en silti mieti kenenkään ruumista).

Mä oon kyllä nytkin töissä. Päivystys näet. Saa saksalaiset ottaa helluntaistaan kaiken irti. Tää on mun toinen ja toiseksi viimeinen saksalainen päivystys (viime perjantain päivystys meni ohi kun viirus oli sairastuttanut mun äänihuulet ja työkaverin sanoin radiologi tarvitsee työssään silmät, äänen ja yhden käden - kaikki muu on ylimääräistä). Tää viikonloppupäivystys vasta onkin vinkeää! Tänään on kuulemma harvinaisen rauhallista, mutta silti - kun tarvitaan magneettitutkimusta, ei mun kanssa oleva röntgenhoitaja voi tehdä sitä vaan mun pitää soitella kotona vapaalla oleville hoitajille ja kysellä, että josko joku ehtisi kuvaamaan tän tutkimuksen, jonka vois hyvin tehdä huomenna, jos tämän (aikuisen) potilaan isä ei olisi lääkäri.

Me käytiin siis pikavisiitillä Suomessa viikko sitten. Handyman luopui roolistaan taloyhtiön hallituksessa ja mä näin kavereita. Mä kävin myös kahdessa työhaastattelussa. Tai no ei niitä voi ehkä kutsua työhaastatteluiksi, koska oikeassa työhaastattelussa on kai mahdollista myös olla saamatta työpaikkaa. Päätyöpaikassa multa kysyttiin lähinnä, että koska mä haluan pitää lomaa (elokuussa pari viikkoa, lokakuussa pari viikkoa) ja sivutyöpaikassa, että osaanko mä mammografiaa (en). Sovin päätyöpomon kanssa, että perehdyn uroradiologiaan. Mä oon siitä ihan innoissani! Pääsen tekemään pyelostomioita ja oppimaan eturauhasmagneetteja. On siinä näiden lisäksi tietty paljon muutakin, mutta ennen kaikkea kyseessä on optimaalinen sekoitus toimenpidepuuhastelua ja päätetyötä. Ja siihen saa mukaan myös muita vatsa-asioita, jotka mua myös kovasti kiinnostaa. Mikä parasta, mun työssä on huippuluokan pomo ja ihan ässät työkaverit. Ja erotuksena Saksaan joka päivä saa käydä työajalla syömässä!

Elämyskameli suosittelee
ihan vaan yksipäiväinen helluntai, jolloin vielä kaupat on saaneet poikkeusluvan pysyä auki, että pyhän hengen pulusta huolimatta saa ostaa jokapäiväistä quinoaa

Tuoksuvat auttajat

Ennen kuin mä aloin lomailla Saksassa luulin, että saksalaisuuden ja homeopatian yhteys oli urbaani legenda. Sit mä huomasin, että apteekeissa oli homeopatiahyllyjä. Seuraavaksi mä huomasin, että Suomessakin (ainakin Ympyrätalon apteekissa) on homeopatiaosasto. Toisaalta Helsingissä mun saksanopettaja kertoi hoitaneensa virtsatieinfektiotaan kaksi viikkoa homeopatialla, koska on saksalainen. Suorastaan vähän jännitti tulla töihin saksalaiseen sairaalaan. Yllättäen ainoa kosketus homeopatiaan pitkään aikaan oli maininta mun sairauskassan brosyyrissä, jossa todettiin, että vuodessa jäsenille korvataan homeopaattisia valmisteita enintään 100 euron arvosta. Homeopatia ei kuitenkaan töissä ole tullut vastaan eikä kukaan lääkäri siitä puhu. Nyt kuitenkin työsähköpostiin tuli kutsu yliopiston homeopatian osaston järjestämään kaksipäiväiseen seminaariin "Duftende Helfer" (tuoksuvat auttajat), jossa käydään läpi eteeristen öljyjen koostumusta, vaikutusta ja käyttöä ja jonne pitää ottaa mukaan muistiinpanovälineet ja käsipyyhe. En aio mennä, vaikka hinta oli varsin kohtuullinen (50 e).

Hyvä että ehdin leuhkia taas hellesäällä, johan viime yönä oli komea rajuilma ja nyt on taas kylmempi. Huomiselle luvataan 11 astetta lämmintä! Onneksi meillä on alkuviikosta pieni lomanen ja päästään Suomeen lämmittelemään. Tää säätilan muutos tekee hallaa mun vaatesuunnitelmalle, kun alkuviikosta piti jo yli 30 asteen lämmössä siirtyä sandaaleihin enkä mä kuitenkaan oo niin sissi että jatkaisin sitä 20 astetta kylmemmässä. Säätilan mukaan pukeutuminen on hirmu työlästä!

Elämyskameli suosittelee

big pharma

Oman elämäni Päivi Räsänen

Kun joku (joskus Päivi Räsänen, yleensä joku muu) on antanut kohua herättäneen lausunnon, kuuluu asiaan pari päivää myöhemmin uutisoida, kuinka kyseinen ihminen on saanut lausunnostaan paljon palautetta, josta valtaosa myönteistä. Tää hämmästyttää mua aina kovati. Nää kommentoineet ihmiset on niitä, jotka osaa heti ottaa piknikviltin esille, kun on lämmin päivä. Mun (niin proverbiaalinen kuin konkreettinenkin) piknikviltti on yleensä hukassa. Paitsi että nyt mä oon palannut julkisuuteen kertomaan, että oon saanut huikeasti positiivista palautetta kerrottuani, että me palataan Suomeen. Siitä tuli tosi hyvä mieli, kiitos kaikille!

Eilinen päivystys oli ikävämpi kuin olin etukäteen arvannutkaan. Päivystysvapaa oli kyllä just niin kivaa kuin muistelinkin. En haluaisi leuhkia (tai no haluan), mutta täällä on nyt joku helleaalto ja niinpä päivystysvapaalla on ollut 30 astetta lämmintä. Tietty tähän pitää jonkun todeta, että sehän on kamalan tukalaa, mutta, noh, on voinut olla sortseilla ulkona. Kyllä silläkin joku arvo on.

Kevät/alkukesä on mun suosikkivuodenaika. On niin vihreää ja montaa eri vihreää! Mä jotenkin aina unohdan sen ja päädyn tohkeisiin. Lintujen liverrys, valo ja vihreä saa mut erityisen hyvälle tuulelle, kuten varmaan monet muutkin. Auringonpaistettakaan mä en oikeastaan tarvitse, sateellakin on kesällä valoisaa. Mä oon mielestäni ja varmaan objektiivisestikin muutenkin aika optimistinen ja hyväntuulinen ihminen, kesällä tää vielä korostuu. Tänkin mä unohdan talvisin, mutta on toisaalta kiva aina huomata hyvä mieli alkukesästä ja ilahtua.

Elämyskameli suosittelee

alkukesä

Yöllä

Mulla on tänään eka päivystys. Eka oli ihan tavallinen iltavuoro puoli kymmeneen saakka ja nyt mä sitten ihan vain jäin tänne töihin odottamaan, että mun hakulaite (sellainen 80-luvun piippaava kapine, jollainen oli käytössä Malmin sairaalassa 2004, mutta ei enää 2005) soi. Se on jo kaksi kertaa soinut ja molemmilla kerroilla kyse on ollut ulkopuolisen sairaalan konsultaatioista. Niiden suhteen tilanne on samanlainen kuin Suomessakin, niissä ei oo ikinä mitään akuuttia. Sinänsä rauhallista siis.

Täällä päivystäminen on todella paljon pelottavampaa kuin Suomessa. Kun mä aloitin Suomessa päivystämisen, mua jännitti hirveästi se, että osaanko mä radiologiaa tarpeeksi hyvin. Nyt mä en osaa enää stressata siitä, kun ei tässä ny voi mitenkään ihan katastrofaalisesti kuvien suhteen epäonnistua. Sen sijaan pelottaa huikeesti se, että täällä mun pitää osata tehdä kaikki ne jutut, mitä röntgenhoitajat normaalisti tekee. Täällä on mun lisäksi yksi röntgenhoitaja, mutta se meni nukkumaan puoli kymmeneltä ja mä saan soittaa sille vain, jos tänne paikan päälle tulee potilas ja silloinkin mieluusti vain, jos sille pitää antaa varjoainetta (aivoinfarktiepäily). Mulle soitellaan siis ympäröivistä sairaaloista ja mun pitää osata se potilasinfrastruktuuri (=potilaan luominen järjestelmään ja kuvien kirjaaminen), jonka aina muuten tekee röntgenhoitaja. Suomessa mä en oo tehnyt niitä hommia ikinä enkä täälläkään klo 7:30-21:30 välisenä aikana. Täällä vallitsee sellainen omituinen käsitys, että röntgenlääkärin pitää osata tehdä kaikki mitä röntgenhoitajakin osaa. Toisin sanoen röntgenhoitajan ammattitaitoa ei pidetä juuri minkään arvoisena. Ottaen huomioon, että kyseessä on kolmen (Saksa) / 3,5 (Suomi) vuoden koulutus, on mun mielestä aika törkeetä todeta, että mä pystyn täysin erilaisella koulutuksella ihan samaan. Mun nyt ei sentään tarvitse osata mitään rannekuvaa ottaa (yleisradiologien pitää), mutta teoriassa voisin joutua magneettilaitetta käyttämään ilman minkäänlaista aiempaa kokemusta. Tai no oon mä Suomessa nuokkunut monta kertaa mri-laitteen vieressä tuijottaen lasittunein silmin sydänkäyrää. Mut en mä oikeasti silti saisi potilaasta irti yhtään ainoaa magneettikuvaa.

Samalla kun tää on mun ensimmäinen Saksan päivystys, on se myös mun neljänneksi viimeinen Saksan päivystys. Mä oon päättänyt muuttaa takaisin Suomeen työtyytymättömyyden vuoksi. Munaus on täysin ja yksinomaan mun, Handyman ois jäänyt ihan mielellään tänne. Handyman tulee kyllä siis mukaan eikä meillä oo mitenkään bänks menny. Ja siis älkää toki ymmärtäkö väärin - mä oon myös tosi pahoillani, että mun suosikkimaa ja upea Tübingen pitää jättää taakse, mutta tää työ ei nyt vaan skulaa. Totta kai ennen kaikkea taloudellisista syistä ketuttaa luikkia häntä koipien välissä takaisin Helsinkiin (tai totta puhuen kesäksi vieläpä Vantaalle), mutta toisaalta jos en ois lähtenyt tänne alkuunkaan, harmittaisi vielä enemmän. Ja helpottaa se, että mulla ei oo kuitenkaan minkäänlaisia työllistymisvaikeuksia Suomessakaan (lähetin entiselle pomolle sähköpostia ja hänen ainoa kommenttinsa oli, että millä lennolla mä oon tulossa takaisin). Aika nopeasti tässä nyt lähdetään, tavoitteena olisi aloittaa työ Meilahdessa kesäkuun ekalla viikolla. Mut siihen mennessä pitää siis tehdä vielä neljä saksalaista päivystystä. Onneksi ekaa on takana jo 1,5 tuntia ja edessä enää 8,5 tuntia.

Tosiaan Handymania kuritetaan. Eka se viedään ihanasta Saksasta Suomeen ja sit vielä asutetaan anoppilaan kesäksi. Kaiken kukkuraksi päätettiin (tässä päätöksessä oli Handymankin vähän mukana) vielä mennä juhannukseksi maalle. Siis vielä enemmän maalle kuin Vantaalle, nimittäin mun mökille Etelä-Savoon. Mä kun en ole mökkiäni vielä nähnyt, niin pitää kuulemma mennä (sanovat siis vanhemmat, ei Handyman). Mä en yleensä ole sitten vuoden 2001 maaseutujuhannuksia harrastanut, mutta kyllähän nyt viitisentoista vuoden välein pitää kokeilla kaikkia erikoisuuksia niinku esim. jääkiekon maailmanmestaruuden voittamista. Niinpä mä annan Handymanin pakata mut juhannusaattoaamuna nukkuvana (vaikka Saksan päivystykset jää taakse, vain nynny jättää päivystämättä juhannustorstaina!) autoon ja sit mennään Keski-Suomen ja Etelä-Savon rajalle. Ja siellä sit vietetään juhannusta mun vanhempien kanssa, koska niistä ei nyt vaan saa tarpeekseen sillä, että asuu niiden kanssa. Loppujuhannuksesta saattaa Pikkusiskokin tulla paikalle Sveitsiläisen suklaaherkun kanssa. Ja siellä on järvi, jossa voisi vesijuosta, jos ei oltaisi Suomessa juhannuksena. Ja on siellä vesivessa ja suihkukin, ettei tarvii ihan eläimenä elellä. Sitä paitsi heti juhannuksen jälkeen jo maanantaina pääsee takas töihin.

Elämyskameli suosittelee
unelmien toteuttaminen, vaikkei ne ny aina ihan sit putkeen meniskään

Maaginen vappuyö

Tällä hetkellä Suomessa ilakoidaan. Tai kohta ehkä jo nukutaan ilakoinnin päätteeksi. Kello on Saksassa 1.36, eletään vapunpäivää ja mä käyn pian nukkumaan. Mulla oli tänään (eilen) iltavuoro, joka teoriassa päättyy klo 21.30, mutta käytännössä tällä kertaa meni melkein yhteentoista. Handyman hakee mut yleensä töistä iltavuoron jälkeen, mutta tänään mun piti tulla bussilla, kun HM on 40-vuotisjuhlissa 80 km:n päässä. Olin kotona vasta puoli kahdentoista aikaan. Ihan heti ei kiireisen työvuoron jälkeen voi kuitenkaan nukkua, joten katselin muutaman Housen. Kun nyt Googlen vakoiluapista näen, että HM on edelleen juhlissa eikä vielä matkalla, mun täytyy ehkä mennä nukkumaan.

Saksalainen Vappu kiinnostaa. Selvästi jotain oli yöllä tapahtumassa, kun normaalisti unelias bussivuoro oli melkein täynnä. Keskustassa ei kuitenkaan ollut minkäänlaista karnevaalitunnelmaa, toki enemmän ihmisiä kuin luulisi siihen aikaan päivästä. Töihin ei tullut yhtään kohellusvammaa. Työkaverin mukaan sählinki alkaa vasta huomenna. Melkein pelottaa. Onneksi flunssainen Långstrump tulee pitämään meistä huolta.

Viime viikonloppuna ulkoilutettiin Pumpumkattia mm. Baden-Badenissa. Baadattiin ja katseltiin komeita maisemia vuorelta. Mua viehättivät erityisesti riippuliitäjät, jotka sopivien tuuliolojen vallitessa hyppäsivär vuorenrinteeltä liitämään. Se oli hienoa! Ajettiin sieltä takaisin pikkuteitä pitkin ja löydettiin ehkä vielä kauniimmat vuoristomaisemat. Saksa on kyllä kaunis. Enkä säteilysuojelun ammattihenkilönä yhtään edes pelännyt, vaikka vietettiin koko päivä Schwarzwaldissa, Saksan Kymenlaaksossa (maaperässä paljon uraania, joten ilmassa paljon radonia uraanin hajoamistuotteena). Toisaalta - nyt kun se huisin todennäköinen rintasyöpä tai muu syöpä tulee (toivottavasti vasta) monien vuosien päästä, voin syyttää Schwarzwaldia. Ja oon mä Kotkassakin käynyt ja Haminassa. Uraanisyöpä.

Nyt se on jo 1.46. Kyä mää ny meen nukkumaan. Hauskaa toukokuuta!

Elämyskameli suosittelee

kauniit maisemat