Yöllä

Mulla on tänään eka päivystys. Eka oli ihan tavallinen iltavuoro puoli kymmeneen saakka ja nyt mä sitten ihan vain jäin tänne töihin odottamaan, että mun hakulaite (sellainen 80-luvun piippaava kapine, jollainen oli käytössä Malmin sairaalassa 2004, mutta ei enää 2005) soi. Se on jo kaksi kertaa soinut ja molemmilla kerroilla kyse on ollut ulkopuolisen sairaalan konsultaatioista. Niiden suhteen tilanne on samanlainen kuin Suomessakin, niissä ei oo ikinä mitään akuuttia. Sinänsä rauhallista siis.

Täällä päivystäminen on todella paljon pelottavampaa kuin Suomessa. Kun mä aloitin Suomessa päivystämisen, mua jännitti hirveästi se, että osaanko mä radiologiaa tarpeeksi hyvin. Nyt mä en osaa enää stressata siitä, kun ei tässä ny voi mitenkään ihan katastrofaalisesti kuvien suhteen epäonnistua. Sen sijaan pelottaa huikeesti se, että täällä mun pitää osata tehdä kaikki ne jutut, mitä röntgenhoitajat normaalisti tekee. Täällä on mun lisäksi yksi röntgenhoitaja, mutta se meni nukkumaan puoli kymmeneltä ja mä saan soittaa sille vain, jos tänne paikan päälle tulee potilas ja silloinkin mieluusti vain, jos sille pitää antaa varjoainetta (aivoinfarktiepäily). Mulle soitellaan siis ympäröivistä sairaaloista ja mun pitää osata se potilasinfrastruktuuri (=potilaan luominen järjestelmään ja kuvien kirjaaminen), jonka aina muuten tekee röntgenhoitaja. Suomessa mä en oo tehnyt niitä hommia ikinä enkä täälläkään klo 7:30-21:30 välisenä aikana. Täällä vallitsee sellainen omituinen käsitys, että röntgenlääkärin pitää osata tehdä kaikki mitä röntgenhoitajakin osaa. Toisin sanoen röntgenhoitajan ammattitaitoa ei pidetä juuri minkään arvoisena. Ottaen huomioon, että kyseessä on kolmen (Saksa) / 3,5 (Suomi) vuoden koulutus, on mun mielestä aika törkeetä todeta, että mä pystyn täysin erilaisella koulutuksella ihan samaan. Mun nyt ei sentään tarvitse osata mitään rannekuvaa ottaa (yleisradiologien pitää), mutta teoriassa voisin joutua magneettilaitetta käyttämään ilman minkäänlaista aiempaa kokemusta. Tai no oon mä Suomessa nuokkunut monta kertaa mri-laitteen vieressä tuijottaen lasittunein silmin sydänkäyrää. Mut en mä oikeasti silti saisi potilaasta irti yhtään ainoaa magneettikuvaa.

Samalla kun tää on mun ensimmäinen Saksan päivystys, on se myös mun neljänneksi viimeinen Saksan päivystys. Mä oon päättänyt muuttaa takaisin Suomeen työtyytymättömyyden vuoksi. Munaus on täysin ja yksinomaan mun, Handyman ois jäänyt ihan mielellään tänne. Handyman tulee kyllä siis mukaan eikä meillä oo mitenkään bänks menny. Ja siis älkää toki ymmärtäkö väärin - mä oon myös tosi pahoillani, että mun suosikkimaa ja upea Tübingen pitää jättää taakse, mutta tää työ ei nyt vaan skulaa. Totta kai ennen kaikkea taloudellisista syistä ketuttaa luikkia häntä koipien välissä takaisin Helsinkiin (tai totta puhuen kesäksi vieläpä Vantaalle), mutta toisaalta jos en ois lähtenyt tänne alkuunkaan, harmittaisi vielä enemmän. Ja helpottaa se, että mulla ei oo kuitenkaan minkäänlaisia työllistymisvaikeuksia Suomessakaan (lähetin entiselle pomolle sähköpostia ja hänen ainoa kommenttinsa oli, että millä lennolla mä oon tulossa takaisin). Aika nopeasti tässä nyt lähdetään, tavoitteena olisi aloittaa työ Meilahdessa kesäkuun ekalla viikolla. Mut siihen mennessä pitää siis tehdä vielä neljä saksalaista päivystystä. Onneksi ekaa on takana jo 1,5 tuntia ja edessä enää 8,5 tuntia.

Tosiaan Handymania kuritetaan. Eka se viedään ihanasta Saksasta Suomeen ja sit vielä asutetaan anoppilaan kesäksi. Kaiken kukkuraksi päätettiin (tässä päätöksessä oli Handymankin vähän mukana) vielä mennä juhannukseksi maalle. Siis vielä enemmän maalle kuin Vantaalle, nimittäin mun mökille Etelä-Savoon. Mä kun en ole mökkiäni vielä nähnyt, niin pitää kuulemma mennä (sanovat siis vanhemmat, ei Handyman). Mä en yleensä ole sitten vuoden 2001 maaseutujuhannuksia harrastanut, mutta kyllähän nyt viitisentoista vuoden välein pitää kokeilla kaikkia erikoisuuksia niinku esim. jääkiekon maailmanmestaruuden voittamista. Niinpä mä annan Handymanin pakata mut juhannusaattoaamuna nukkuvana (vaikka Saksan päivystykset jää taakse, vain nynny jättää päivystämättä juhannustorstaina!) autoon ja sit mennään Keski-Suomen ja Etelä-Savon rajalle. Ja siellä sit vietetään juhannusta mun vanhempien kanssa, koska niistä ei nyt vaan saa tarpeekseen sillä, että asuu niiden kanssa. Loppujuhannuksesta saattaa Pikkusiskokin tulla paikalle Sveitsiläisen suklaaherkun kanssa. Ja siellä on järvi, jossa voisi vesijuosta, jos ei oltaisi Suomessa juhannuksena. Ja on siellä vesivessa ja suihkukin, ettei tarvii ihan eläimenä elellä. Sitä paitsi heti juhannuksen jälkeen jo maanantaina pääsee takas töihin.

Elämyskameli suosittelee
unelmien toteuttaminen, vaikkei ne ny aina ihan sit putkeen meniskään