Deutsche Postia!

Deutsche Post on täällä yhtä luotettu kuin Itella vai Posti vai Group vai mikä se nyt onkaan Suomessa. Paikalliset ymmärtävät sisäsyntyisesti, miten sen kanssa tulee toimia, mutta mamulle finessit ovat vieraita ja vaikeita omaksua. Posti kannetaan ulkona oleviin postilaatikoihin päivittäin sunnuntaita lukuunottamatta. Koska postilaatikot ovat pieniä, on monilla (ei meillä) laatikon alapinnalla erillinen paikka lehdille. Koska meillä ei ole tällaista, ovat lehdet aina rutussa, kun ne runnotaan liian pieneen laatikkoon. Tämän vuoksi isojen kirjekuorten takapinnalle teipataan jäykkä pahvi, joten tärkeät dokumentit eivät mene ruttuun. Valtaosa kirjeistä tulee kapeissa kuorissa, joissa A4-kokoinen paperi on taitettu kolmeen osaan. Tää on selvä eroavaisuus Suomeen, jossa käytetään kuoria, joihin A4 mahtuu puoliksi taitettuna. Mindblowing.

Yhtään kirjekuorta isommat paketit eivät mahdu postilaatikkoon. Niiden toimitus vasta onkin epäselvää! Joskus postimies tulee koputtamaan ovelle (meillä harvemmin, koska talo ei ole vielä valmis eikä meidän ovessa lue asunnon numeroa saati nimiä). Jos koputukseen ei vastata, voi postimies antaa paketin naapuriin ja jättää saajalle lapun, että käy kysymässä Herr Schulzelta. Meillekin on tuotu naapurin paketti. Omakotitalossa asuvat tekevät yleensä postin kanssa sopimuksen, että mihin paketit laitetaan (esim. autotalliin). Joskus laatikkoon mahtumaton paketti viedään takaisin postitoimistoon, mistä sen voi hakea. Siitäkin on lappu postilaatikossa. Kun kerran kävin hakemassa kirjattua kirjettä postista, oli edessä jonottava mies hakemassa omaa pakettiaan. Hänelle oli jätetty postilaatikkoon tieto, että paketti on postitoimistossa, mutta lapun jättämisen jälkeen postimies olikin nähnyt naapurin ja antanut paketin hänelle. Niinpä mies oli postitoimistossa ja sieltä sanottiin, että huolimatta tuosta lapusta se onkin nyt Herr Müllerillä Dorfstraße 16:ssa, kysypä siltä.

Postin kanssa ei ole leikkiminen. Lankomies kävi ystävällisesti hankkimassa meille suihkuun saippuatelineen (mamuuteen kuuluu olennaisesti se, että inhotaan kaikkia paikallisia tuotteita ja vaivataan kaikkia sukulaisia hankkimaan Kunnon Suomalaisia Saippuatelineitä (no ei, mutta täällä ei oo suihkutankoon kiinnitettäviä saippuatelineitä)) ja lähetti sen postissa (kiitos, ihku Lankomies!). Hän oli hienotunteisesti kirjoittanut saajaksi "Hausfrau Handymaninsukunimi". Paketti piti hakea tällä kertaa postista ja näyttää tietty henkkarit (aina pitää näyttää henkkarit ja joka paikassa kysytään syntymäpaikkakuntaa ja se myös kirjoitetaan joka paikkaan, esim. lääkärinoikeustodistukseen). Virkailija katsoi vakavana, että Handymaninsukunimi ok, mutta etunimi ei täsmää. Sää oot Pyry ja tää paketti on osoitettu Hausfraulle. Siinä meinasi jäädä saippuakuppi viranomaiselle. Onneksi miehet totesivat, että tää on varmaan waimolle, ota nyt tän kerran.

Mä oon vihdoin saanut hankittua saksalaisen puhelinliittymän. Suomalainenkin on, mutta tällä hetkellä se ei ole kiinni missään puhelimessa, joten siihen ei kannata ottaa yhteyttä. WhatsApp toimii. Kovinkaan helppoa ei ollut saada saksalaista liittymää, koska Vodafone halusi toimittaa SIM-kortin kuriirilla ja kuriirifirma ilmoitti, että tällaista osoitetta ei ole olemassakaan. Lähettivät sähköpostia ja käskivät soittaa. Niinpä mä soitin ja selitin. Kolmen päivän aikana soitin neljään eri numeroon (aina edellisestä palvelunumerosta totesivat, että tää on nyt väärä numero, soita tuonne) ja vietin puhelimessa aikaa kolmatta tuntia. Lopulta tilasin uuden liittymän, joka sit toimitettiin ihan mukisematta. Vielä ei oo ollu tarpeeksi energiaa tilata myös Handymanille saksalaista liittymää. Ehkä motivaatio kasvaa sitten kun tulee taas Soneran lasku.

Elämyskameli suosittelee

sähköinen kommunikaatio

Eeppinen PAX-kertomus

Långstrump osti asunnon vuonna 2009. Koska asunto olisi ostokunnossa voinut sisustustyylinsä puolesta toimia loistavasti Pekka ja Pätkä -elokuvan lavastuksena, piti interiööriä vähän ehostaa ennen kuin sinne pystyi muuttamaan. Mulle mieleenpainuvinta siinä remontissa oli taittopyörällä ajavan PakuOvelle-teinin muistutus pakettiauton pitkästä akselivälistä, yksisuuntaisella kalliolaiskadulla pakettiauton peruuttamisen hirveys ja Ikean PAX-säilytysjärjestelmän synnytyksen tuskallisuus - aina oli jokin osa loppu hyllystä tai sitten tuli väärä. En ole sittemmin joutunut pakettiautoa ajamaan kumpaankaan suuntaan missään päin maailmaa, joten opin kerrasta. Lienee kuitenkin helppoa kuvitella, että mä hieman epäröin, kun Handyman totesi, että Saksassa pitää sit ostaa niin makuuhuoneeseen kuin eteiseenkin PAX-järjestelmä.

Yllättäen makkarin nelimetrinen saranaovellinen PAX syntyi varsin vähällä murheella. Kaikki tarvittavat osat olivat kerralla keräiltävissä, kuljetus eteiseen asti oli näppärää eikä älyttömän kallistakaan ja kokoaminenkin sujui suhteellisen vähän riidellen. Handyman näytti jopa hetkellisesti iloiselta, kun sai käyttää BOSCH-tuotteitaan. Lopputulos on myös siisti, mun mielestä tyylikäs ja varsin toimiva. Mä jo ihan innostuin.

Eteisen PAXia ei ostettu samalla, sillä sitä varten piti odottaa lattialämmityksen säätökeskuksen etulevyä. Se tuli vihdoin, joten PAX oli luonnollisesti seuraava askel. Nyt on alkanut selvitä, että makuuhuoneen PAXin tarkoitus olikin vain aiheuttaa mulle valheellinen rauhan tunne. Oltiin jo etukäteen suunniteltu, millainen systeemi siihen tulee (2 x 75 cm ilman ovia). Tarkoitus oli käydä hakemassa pienet osat erikseen Opelilla ja tilata kuljetus rungoille ja muille suuremmille laatikoille. Asia tuli puheeksi autotallissa yläkerran naapurin Paten kanssa, jolla oli myös PAX-tarvetta, alennuskortti ja käytössä pakettiauto. Hylättiin kuljetussuunnitelmat ja viime perjantaina Handyman ja Pate menivät tuntikausiksi käsi kädessä haaveilemaan lähimmän Ikean PAX-maailmaan. Saivat ostettua kaiken lukuunottamatta KOMPLEMENT-tilanjakajaa ja kantoivat lauantaiaamuna tavarat sisään ensin Patelle ja sitten meille. Kiinnosti kovasti päästä rakentamaan, mutta koska aurinko paistoi kauniisti, ei viitsinyt heti aloittaa. Sen sijaan Ikean nettisivun mukaan oli lähimpään tavarataloon tullut 20 KOMPLEMENT-tilanjakajaa lisää. Lisäksi mä huomasin, että Handyman oli unohtanut ostaa pari hyllytasoa. Mä innostuin lähtemään hakemaan niitä julkisilla kulkuneuvoilla ja sain Handymanin mukaan lupaamalla lihapullalounaan.

Lähi-Ikeaan on 30 km eli bussi ja kolme junaa. Matka kestää julkisilla 1,5 tuntia. No problem, lauantai! Saatiin lihapullia ja kaikki mitä tarvittiin. Yllättäen KOMPLEMENT-tilanjakaja painaakin 17 kg. Kiva kolmessa junassa. Handyman ilmoitti, että edes hän, supermän, ei ehkä jaksa kantaa 17 kg:n tilanjakajaa ja kahta 5 kg:n hyllylevyä puoltatoista tuntia, joten ostettiin kympillä Ikean kaljakärryt. Nopean 1,5 tunnin pyrähdyksen jälkeen oltiin kotona ja valmiina kokoamaan PAX. Kun ekan rungon paketti saatiin auki, Handyman totesi sen olevan 25 cm liian kapea. Ilmeisesti perjantaina Handyman ja Pate olivat lumoutuneet toistensa silmistä siinä määrin, että joku toinen ilkeä PAX-asiakas oli naarmuttanut Handymanin runkoa ja kun olivat vaihtaneet paketin uuteen, olivat ottaneet vahingossa rungon väärästä pinosta. Nyt Pate ja Handyman ovat ensi viikonloppuna menossa uudelleen yhdessä Ikeaan vaihtamaan rungon ja ostamaan Patelle roskiksen.

Tarinan opetukset:

-PAX on taloudellisesti huokea, mutta psyykkisesti vaativa harrastus

-kikkarapäiset naapurit on kivoja ja auttavaisia

-lähi-Ikeaan voi mennä julkisilla vain teoreettisesti

-AINA pitää tarkistaa JOKAISEN Ikea-paketin numerokoodi

Laillinen

Nyt mä oon ihan oikeasti lääkäri. Viikko sitten sain lääkärinoikeudet ja toissapäivänä työsopimuksenkin. Erikoislääkäri mä en ole vielä, koska maanantaina käydessäni viemässä erikoislääkäripaperit sain ensin kuulla, että Suomessa ei yksinkertaisesti voi erikoistua radiologiksi tai jos voikin, niin sitä ei voi Saksassa tunnustaa. "Mutta ootsä varma ettet sä oo kardiologi? Tai endokrinologi?" kyselivät lääkäriliiton virkamiehet selatessaan sohvatyynyn kokoista kirjaansa. Noin kymmenen minuutin selaamisen jälkeen kuitenkin löytyi, että kyllä se on sittenkin mahdollista, kunhan on sopivan viranomaisen antama paperi. Sopivien viranomaisten listalta löytyi "Helsingin yliopisto / Helsinki universitet, Turun yliopisto, Tampereen yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Oulun yliopisto". Valitettavasti mun todistuksessa ei lukenut näitä kaikkia vaan vain Helsingin yliopisto. Virkamies oli epäileväisen näköinen, kun yritin selittää, että kyseessä on eri yliopistot, koska on kuulemma epätodennäköistä, että koko maassa olisi vain viisi lääketieteellistä tiedekuntaa. Jo Baden-Württembergin osavaltiossa on viisi! Jep, mutta Suomessa on 5,4 miljoonaa ihmistä, Baden-Württembergissä 10,5 miljoonaa. Ach ja.

En saa myöskään vielä päivystää, koska sitä varten mun pitää käydä säteilysuojelukurssilla ja -tentissä. Tämäkin oli lääkäriliiton (eri) sihteerin keksimä sääntö. Saksalaisten röntgenlääkärien pitää tehdä 1+3+2+2 päivän pituiset fysiikka- ja sädeturvakoulutukset erikoistumisaikana ja sitten valmistumisen jälkeen yhden päivän kurssi viiden vuoden välein. Mä oon Suomessa toki suorittanut vaadittavat fysiikka- ja säteilysuojeluopinnot, mulla on niistä todistukset ja ohjelmat saksaksi käännettynä. Lisäksi käännätin viime syksynä käymäni sädeturvapäivien todistuksen ja ohjelman. Sain ohjeet tehdä näin, kun soitin pari viikkoa sitten sille lääkäriliiton sihteerille. Kun mä sitten käännöksineni menin sen pakeille, oli se jo etukäteen mun papereihin tarkemmin tutustumatta päättänyt, että mun pitää vielä tehdä se kolmen päivän peruskurssi ja tentti. Ei kuitenkaan onneksi enempää. No nyt mä sit meen pe-su 6.-8.3. klo 9-17 kuuntelemaan sädeturvaa saksaksi, huipennuksena tentti saksaksi. Enkä mä saa päivystää ennen kuin mä oon päässyt siitä läpi. Noloa. Mutta toisaalta - ei päivystyksiä ainakaan ennen vappua. En nyt ole kovinkaan surullinen, sillä ainakaan taloudellisesti ei päivystäminen täällä ole juurikaan kannattavaa. Ja kyllä mä ehdin vielä päivystää.

Ihan vielä mä en oo muutenkaan tuottava lääkäri, koska mulla ei oo tunnuksia mihinkään ohjelmiin paitsi sähköpostiin ja internetiin. Ihan joka jooseppi ei näet saksalaisessa sairaalassa saakaan käyttää internetiä! Lääkärit ok, osa hoitajista ja osa erityistyöntekijöistä (esim. psykologit ja erilaiset terapeutit) ok. Muut voivat surffata kotona. En ole nähnyt kenenkään pelaavan Candy Crush Sagaa. Suomessa joskus tuntui siltä, että vuorossa oli Tehyn työehtosopimuksen mukaan oltava CT-, MRI- ja angiohoitajien lisäksi CCS-hoitaja. Saksassa kun on ollut tosi rauhallista iltavuorossa, joku on lukenut paikallista lehteä netistä. Mutta siitäkin tulee huono omatunto ja pääuutisten jälkeen pitää esim järjestellä tipanlaittokoria.

Mä ostin liput Take Thatin keikalle Stuttgartiin 11. lokakuuta! Oli pakko. Ostin toiveikkaasti kaksi lippua, koska yhden ostaminen tuntuu niin säälittävältä. Haluaako joku tulla Take Thatin keikalle Stuttgartiin 11. lokakuuta?

Elämyskameli suosittelee

Take That Stuttgartissa 11. lokakuuta

Unohtunut kuva

Mää unohdin laittaa mukaan todistuksen erilaisista bussikuvioista! Tässä se on. Etsi suosikkisi! (Tai anna mä arvaan: kaikkien suosikki on cowboy eli Mann mit Hut. Mun ainakin.)

Jos tuutte kylään, niin kalabussi ja saksibussi tulee lähimmäksi. Huom. saksibussi kulkee vain arkisin!

...ja koska mä olin niin mölli, että unohdin tuon kuvan, hyvittelen lukijoitani vielä toisella kuvalla. Tässä on kohuttu Handymanin tiskiharjateline in action:

Vähän aavemaiset nuo varjot, mutta kuvasin vasta pimeän tullen. Tosi toimiva ratkaisu, kiitos Handymanille!

Ja juuri tätä kirjoittaessani kuin tervehdyksenä kaikille Elämyskamelin lukijoille kulki kalabussi ikkunan ohitse kaupungin suuntaan.

Pienet erot

Mä oon asunut Saksassa nyt kuukauden. Vielä ei oo tullut ikävä Suomeen, mutta tässä on ollut niin paljon erilaista kiirettä, että en oo sellaisia ehtinyt pohtiakaan. Suomalaiset Saksassa -fb-ryhmän mukaan pahin ikävävaihe on puolen vuoden kohdalla. Sitä odotellessa. Tänne saa tulla mieluusti käymään, tervetuloa! Muutama viikonloppu on jo varattu - Lettipitko tulee Pikkukummitytön kanssa ensi kuussa, anoppi pääsiäisenä ja Långstrump vappuna. Sellainen kaino toive olisi, että josko vierailijat voisivat tuoda Vaasan Ruispaloja. Niitä nimittäin on ikävä. Mä toin niitä Kuopiosta, mutta nyt ne on jo loppu ja saksalainen leipä, vaikka onkin hyvää, ei oo Vaasan Ruispalat -hyvää.

Tuoreena mamuna mä oon herkimmässä vaiheessa huomaamaan Saksan ja Suomen suurimmat erot pienissä käytännön asioissa. Niinku esimerkiksi että täällä ei harrasteta astiankuivatuskaappeja. Mä oikeastaan tiesinkin, että se on syvästi suomalainen keksintö ja käytäntö, mutta ei sen puutetta ymmärrä ennen kuin sen kokee itse. Suurin kysymys on tietysti se, missä tiskiharjaa säilyttää, kun sitä ei voi laittaa siihen ritilään roikkumaan? Handyman ratkaisi pulman asentamalla meillä Suomessa vyösäilytyskäytössä olleen pienen ritiläkorin tiskialtaan yläpuolella olevan hyllyn alle - problem solved. Koriin voi myös laittaa keittiön liinat. Toinen eriskummallinen ero Suomeen on se, että valokatkaisijat toimivat väärin päin. Valot siis napsautetaan katkaisijan alareunasta päälle ja yläreunasta pois. Myös ovet avautuvat Suomeen nähden väärin päin eli sisäänpäin. Tämä on toisaalta ilmeisesti se yleismaailmallinen tapa, koska jo Ruotsissa on näin. Handymanin mukaan myös valokatkaisija on täällä oikeastaan oikein päin, koska myös Suomessa se joku nipukka sen katkaisijan alla toimii niin, että se päälle-asetus on alareunassa ja pois-asetus alareunassa (mä en ihan tajunnut). Eikä missään vessassa oo käsisuihkuja. Busseissa ei makseta kuljettajalle vaan automaattiin, jossa käy paikallinen pankkikortti (EC-kortti), kunhan siinä on ennakkolatausominaisuus (meillä ei oo) tai kolikoilla. Seteleillä ei voi maksaa. Jos siis haluaa maksaa bussissa, pitää aina olla kasa kolikoita mukana. Mulla on toki tarkoitus ostaa kuukausilippu, mutta siihen asti pitää olla kolikoita.

Bussisysteemi on muutoin ihastuttava. Eniten mua riemastuttaa siinä se, että esteettömyysperiaate toimii täällä iloisesti. Vai mitä mieltä olette siitä, että busseilla on numeroiden lisäksi kuvat, jotta myös lapset ja lukutaidottomat osaavat valita oikean bussin? Ihan meidän kodin viereen pääsee kalabussilla ja saksibussilla ja myös kisubussi tulee lähelle. Töihin mennessä pitää vaihtaa keskustassa esim. risti- tai elefanttibussiin. Pohjoiseen uimahalliin mennään jalkapallobussilla. Nerokasta! Kuukausilippu maksaa noin 40 e/kk, mutta sairaalan työntekijät saa työsuhde-etuna työmatkalipun (Jobticket) 201,40 eurolla vuodessa. Ihan älyttömän edullista!

Ai niin - mä oon tosiaan kohta sairaalan työntekijä. Byrokraatti antoi nimittäin periksi ja oikeudet saapuivat kirjattuna kirjeenä perjantaina! Menin tietysti heti sairaalan hallintoon ja siellä sihteeri oli vähintään yhtä iloinen kuin minä. Työsopimus allekirjoitetaan tiistaina tai keskiviikkona ja sen jälkeen mä voin saada palkkaa. Mä oon ollut töissä jo viikon, eli mun päiväohjelma ei käytännössä muutu, mutta sitten mä en oo enää laiton. Voin saada työsopimuksen myötä bussilipun ja palkan lisäksi myös avaimet, työvaatteet, työntekijäkortin ja tunnukset tietoteknisiin ohjelmiin. Sitten tulee melkein paikallinen olo. Se kyllä häviää nopeasti, kun pääsen itse sanelemaan, kun enhän mä osaa virallista kankeaa lausuntokieltä juuri ollenkaan. Muistan vielä, kuinka yläasteella ei lyhyessä saksassa opeteltu genetiiviä, koska "se on niin harvinainen sijamuoto". No ei oo virallisessa kielessä. Onneksi mä oon kuitenkin lukenut saksaa yläasteen jälkeenkin.

Handymankin alkaa tottua elämään Saksassa. Sillä aikaa kun mä oon töissä, se ulkoilee, puuhailee kotosalla ja hoitaa erilaisia käytännön asioita. Ensi viikolla meidän on tarkoitus mennä käymään työvoimatoimistossa kyselemässä, että löytyisikö kielitaidottomalle mamulle minkälaista työtä. Ehkä jossain vaiheessa jotain. Tai että olisiko valtiolla tarjota jotain kielikurssia. Pian (heti kun mä tiedän, että saan palkkaa) olisi tarkoitus ostaa auto, että Handyman pääsee liikkumaan pidemmällekin tarvittaessa. Nyt meillä on vielä muutaman päivän ajan se kauhea Astra, mutta sitten se pitää onneksi palauttaa. Tänään se saa viedä meidät vielä Baden Badeniin kylpylään. Astra on todellakin ärsyttävä auto - ei kiihdy, kun kiihdyttää, siinä on huono parkkitutka (paitsi että ei kerro, että mihin suuntaan on ahdasta, alkaa valoissa ihan paikallaan odotellessa yhtäkkiä piipata, että herranjestas tuossa edessä on auto), takapenkki on auton isosta koosta huolimatta todella ahdas ja se kuluttaa kamalasti bensaa. Plussapuolena on ratinlämmitys, muuta en keksi. Älä osta Astraa.

Elämyskameli suosittelee

kalabussi

Maailman vihollinen

Kuopiossa järjestettiin loppuviikosta neuro- ja päivystysradiologian kongressi. Mut oli pyydetty panelistiksi päivystysaiheiseen keskusteluun ja koska tämän myötä itse kurssimaksu, majoitukset ja matkat Helsingin ja Kuopion välillä korvattiin sekä kyseessä nyt oli oikeasti neuroradiologinen koulutus, mä päätin mennä. Matka oli aika tuskallinen, sillä Stuttgartista ei tule suoria lentoja Suomeen, joten jouduin matkustamaan molempiin suuntiin kahdella välilaskulla, tällä kertaa pysähdyin Hampurissa Helsingin lisäksi. Ja tietysti ahdistin koko ajan sitä, että mä tuhoan tän maapallon lentokoneineni. Molemmilla matkoilla Saksan sisäisellä lennolla käytettiin isompaa konetta kuin Hampurista Suomeen päin. Oli telkkariruudut, ettei lentoemäntien tarvinnut itse näyttää turvatiedotetta vaan se tuli Air Berlinin tapaan animaationa. Itse lennon aikana näytettiin jatkuvasti, kuinka pitkällä jo ollaan. Epäselväksi jäi, mitä hyötyä tällaisesta karttanäkymästä on:

Lentokoneen pyrstö on Kööpenhaminassa ja nokka Välimeressä. Toisaalta Hampuri on Puolassa ja Stuttgart Ranskassa.

Kuopiossa oli mukavaa. Mä oon käynyt siellä kerran aiemmin, silloinkin koulutuksessa. En tunne paikkaa yhtään. Siellä opiskelleen kaverin suosituksesta majoituin hotelli Atlakseen ja se todella kannatti. Hotelli oli ihan keskustassa torin laidalla. Huone oli siisti, internet riittävä, palvelu ystävällistä ja aamupala monipuolinen ja hyvä. Parempaa ei voisi toivoa. Mä sain vielä huoneen, josta oli näkymä torille. Yhden hengen huoneen hinta oli 97 e/yö. Suosittelen. Muuten Kuopio oli sellainen, kuin nyt talvisin suomalaiset kaupungit on. Lumen syvyys oli 45 senttiä ja sitä satoi koko ajan lisää. Yllättäen ja onneksi ei sentään ollut kovin kylmä. Luennot olivat hyviä. Mä olin kelvoton panelisti, mutta muutoin koulutus oli laadukas. Eli ihan ok.

Tübingen ehkä vähän hermostui siitä, että mä lähdin Suomeen, koska täälläkin on sadellut lunta useampana päivänä. Tai ehkä enemmänkin lunta sataa iltaisin ja öisin, jolloin aamulla maa on valkea, mutta lumi ehtii sulaa päivällä. Mä kävelin tänään aamulla uimaan ja silloin jalkakäytävällä oli nuoskalunta, mutta nyt asvaltti on jo musta. Nurmikolla on paikoitellen vielä hieman valkeaa. Odotan kevättä.

Nyt mä oon tsekannut myös Tübingenin toisen uimahallin (Hallenbad Nord), tää on se jonka yhteydessä on se saunakin (saunassa en käynyt). Siellä oli isompi allas ja myös kaksi muuta allasta. Keskustan uimahallin (Uhlandbad) kokemusten jälkeen mä olin ottanut ison kylpypyyhkeen, jotta en joutuisi enää laittamaan märkää uimapukua peseytymisen jälkeen päälle, mutta Nordissa ei miesten ja naisten pukutilat olekaan erikseen enkä mä tiedä, kuinka järkyttävää jollekin miehelle olisi, jos pyyhkeen alta ei näkyisi uimapuvun olkaimia. Niinpä mä puin sen nihkeän uimapuvun suihkun jälkeen. Tänään mä menin taas Uhlandbadiin. Olen nyt havainnut, että molemmissa uimahalleissa on suihkutilassa myös erillinen, ovella eristetty suihkukoppi, jossa osa naisista häveliäästi peseytyy. Toisaalta tänään myös isossa suihkutilassa moni oli alasti. Mää haluaisin nyt tietää, että mikä tässä asiassa on oikein. Tai ehkä mä vain teen kuten haluan, kunnes saan tarkempia ohjeita. Ehkä tästä ei nyt pitäisi murehtia näin paljon.

Elämyskameli suosittelee
hotelli Atlas, Kuopio