Mennään bussilla

Mä tykkään matkustella lomalla bussilla mieluummin kuin metrolla. Metrolla pääsee tietty nopeasti ja tehokkaasti joka paikkaan, mutta nopeus ja tehokkuus on lomalla huonoja korvikkeita paikkojen katselulle. Tänään mentiin sinne teekauppaan bussilla ja tultiin takaisin kahden juna-aseman kautta. Victorian asemalla kaksi (2) eri seuruetta tuli kyselemään Handymanilta apua ja näistä jälkimmäinen, keski-ikäinen kalliisti pukeutunut rouva, oli jopa melko nyrpeä, kun Handyman ei elämänsä ekaa kertaa Victorian asemalla käymässä olevana osannutkaan olla avuksi. Syynä tähän oli tietysti Handymanin hiviz-takki, jota ko. rouva katsoi nenänvarttaan pitkin. Handyman oli jo melkein ahdistunut, kun niin moni tuli ulkomaan kielellä kyselemään sitä sun tätä. Hänen olisi tietysti pitänyt vastata: "No, I do not work here. I am an unemployed mamu."

Mää valehtelin edellisessä tekstissä. Oon mää ostanut alusvaatteiden lisäksi myös DVD-osaston tuotteita (kankea ilmaisu, kun en tiedä, miten se kirjoitetaan monikon partitiivissa - DVD:eitä?), nimittäin Morsen kaikki osat, Sarah Millicanin uuden DVD:n, uuden Shawn the Sheepin ja Äidille lahjaksi The Best Exotic Marigold Hotelin. Ja nyt kaksi liian pientä teepurkkia. Handyman oli oikeassa, kun oli ostamassa isompia. Kirottua.

Selfridgesillä on yksi kokonainen hunaja-aiheinen jouluikkuna, mutta siitä ei ole kuvaa, koska en ollut siitä yhtä innoissani kuin seurueeni, joka miltei hyppi tasajalkaa sen nähdessään (samassa ikkunassa oli myös kullitettu Paddington-nalle). Siinä oli vain yhtä hunajalaatua. Kaupan hunajahyllyillä ei ole tullut käytyä. Tänään yritin pientä pikavisiittiä Selfridgesin ruokaosastolle, mutta sieltä löytyi vain neljää hunajasorttia kahdelta eri hyllyltä alle 10 metrin etäisyydellä ulko-ovesta eikä pidemmälle Handymanin kärsivällisyys kestänyt. Lupaan käydä vielä katsomassa yhtä kauppaa, mutta mikäli sielläkin hunajat on ripoteltu useammalle hyllylle, pitää Prisman 41 sorttia riittää. Tai mistä mä tiedän, vaikka Saksassa hunajakin olisi suurempaa. Kyllä mä vielä pidän silmät auki.

Elämyskameli suosittelee

linjuri, onnikka ja linikka

Closed for Christmas

Lontoo on joulupäivänä suljettu. Edes Joulumaa ei ole auki eivätkä julkiset kulkuneuvot liiku. Internetissä suositellaan turistien joko käyvän kävelyllä tai tekevän kuten paikalliset: känni, riita sukulaisten kanssa ja TV:n katselu. Mä olin nukkunut jouluyönä melkein yhtä huonosti kuin Maria ja koska halusin käydä lenkillä valoisaan aikaan, missasin hotellin aamupalan. Eipä huolta, menen kahvilaan. Sopiva (=avoinna oleva) kahvila löytyi kahden jälkeen, missä vaiheessa pinna alkoi olla aika kireällä ja polvet Hiirenloukusta edelleen kipeänä. Kiristyneeseen pinnaan kun lisää huonokuuloisuuden, joutuu ikäviin tilanteisiin. Costa Coffeeta ennen oli nimittäin nähty pari muutakin avoinna olevaa kahvilaa, mutta olin kuullut Långstrumpin kommentin näistä väärin ja ymmärtänyt, että hän ei halua niihin mennä. Turns out hän olisi nimenomaan halunnut. Hups. Nälkäinen aivo ei ymmärrä sarkasmia.

Kolmen maissa kahvila- ja nähtävyyskävelyn jälkeen palattiin hotelliin, missä mä luin kirjaa ja katselin TV:tä. Alkoholi ei maistu, joten känniä en kokeillut. Pidin liian hankalana lähteä riitelemään sukulaisten kanssa puhelimitse. Handyman oli tulkinnut sukulaisuuden käsitteen väljästi ja mäkätti sekä räyhäsi koko päivän mulle ("mä oon huolissani susta kun sä rikot kaikki tavarasi!" kun mä vahingossa tyynyä liikauttaessani tönäisin vesilasin ja 0,5 dl vettä lattialle), maaperä oli toki otollinen nälän ja yleisen joulukurjuuden vuoksi. Onneksi TV pelasti, koko päivän tuli hyvää ohjelmaa ja lähikiinalainen tarjosi päivällisen, minkä jälkeen harmonia palautui. Tänään mä sit onneksi heräsin jo 5:40, joten ehdin aamupalalle. Tänään voisi toki jokin kahvilakin olla auki. Satumainen joulu!

Tänään on siis tapaninpäivä, melkeinpä business as usual. Alet alkavat, mutta museot ovat kiinni. Kammottavaa. Jo ennen joulua keskustassa oli niin paljon ihmisiä ostoksilla, että jalkakäytävien tungos oli sietämätöntä. Mä olen ostanut jo enemmän kuin mitä piti (en ollut ajatellut ostaa mitään, mutta jouduin onnettomassa outletissä shopping frenzyn valtaan ja ostin alushousuja), joten tänään aion tehdä vain täsmäiskun Westfield-ostoskeskuksen teekauppaan ja siinä se. Sadettakin luvanneet. Ehkä menen elokuviin. Ne on sentään auki. Ja julkinen liikennekin heräsi joulu-unestaan kolme varttia sitten!

Elämyskameli suosittelee

joulupäivä Suomessa. Voi mennä vaikka leffaan ja joku ravintolakin voi olla auki. Ja on sukulaisiakin riideltäväksi, niin ei tartte mua provosoida

Vertigo

Nyt on joulu ja saa yölläkin kirjoittaa blogia! Eilen oli jouluaatto, jolloin ohjelmassa oli kulttuuria, näet Hiirenloukku teatterissa. Mitä sitä muuten jouluna tekisi. Mä olin ostanut liput jo ennakkoon ja pihistellyt hinnoissa, joten oltiin yläparven ekalla rivillä. Sijainti oli hieman ongelmallinen mulle (parven etureunan kaide oli tismalleen mun silmien korkeudella ja jalkatilaa niin niukalti, että mulla on nyt polvissa mustelmat, kun yritin taitella jalkojani niille varattuun tilaan), mutta mun ongelmat kalpenivat Handymanin koettelemusten vierellä. Akrofobinen Handyman voi nimittäin paikallaan niin huonosti, että ei pystynyt jäämään katsomaan esitystä invalidisoivan huimauksensa takia. Aina Handyman on pelännyt korkeita paikkoja, esim. umpikorisessakin maailmanpyörässä Handyman vain tuijottaa lattiaa ja odottaa, että matka olisi pian ohitse, mutta aiemmin akrofobia ei ole estänyt jo suunniteltua puuhastelua. Vääräleuka voisi arvioida, että sattuipa Handymanin huimaus sopivaan hetkeen, juuri kun hirmuwaimottaren suunnittelema teatteriesitys alkaa (mä mietin hetken samaa), mutta tällä kertaa ei ollut ilmeisesti kyse siitä. Nyt mua kaduttaa, että otin ne halvimmat liput. Paitsi että mitä sillä on väliä - mä näin esityksen kuitenkin! Polvet vaan on kipeät.

Tänään meillä on suunnitelmissa kävellä nähtävyyksiä, koska ei joulupäivänä voi mitään muutakaan tehdä. Hyde Parkissa on jouluhurvittelualue, jonne mennään myös pistäytymään valoja ihailemaan. Handyman tulkitsee tilanteen siten, että meidän mielestä on eksoottista joutua taskuvarkaiden ja ehecin  armoille. Totta sekin.

Mä sain Handymanilta hääpäivälahjaksi teetä sekä teesiivilän ja joululahjaksi seitsemän erikoista kaksieurosta, joista yksi oli Élysée-sopimuksen (Ranskan ja Länsi-Saksan ystävyyssopimus 1963) 50-vuotiskolikko. Mä ilahduin kovasti, ne on hienoja! Lisäksi Handyman ehdotti, että hankittaisiin mun kaksieurosille oma kansio, mutta se kuulostaa mun mielestä vähän turhan suureelliselta. Tulisi ehkä vain paha mieli siitä, että on monta samaa kaksieurosta. Kukkarosta niitä ei niin huomaa. Mä annoin Handymanille yhdistetyksi hääpäivä- ja joululahjaksi sen, etten ostanut sille Michael Bublén joululevyä.

Elämyskameli suosittelee

käsitteelliset joululahjat

Luukku 24: potaatti

Eilen me käytiin kalliissa, mutta kolkossa Art of the Brick -näyttelyssä, jossa oli näytteillä jonkun amerikkalaisen juristin Lego-palikoista tekemää taidetta. Siis ei oltaisi tietenkään jätetty menemättä, vaikka oltaisiin etukäteen kuultu, että kylmäksi jättää, mutta ihan noin kallis (14,50 puntaa) sen ei olisi tarvinnut olla. Sieltä mentiin etsimään hevostavaraliikettä (ei löytynyt) ja sieltä huonoon Designer Outletiin. Siellä parasta oli Wagamama, josta kyllä puuttui Lettipitko. Taittelin ruokaa odottaessani origamitähden. Ihan hyvä juttu Outletissä oli myös Marks & Spencer, jonka malliston nimi herätti hämmennystä.

Mä kävin kävelylenkillä, kun oli ehtinyt tulla jo pimeä. Hyde Parkissa oli niin pimeää, että mun piti tulla sieltä pois, siellä kun ei oo mitään valoja. Kiertelin sit pienillä sivukaduilla, mutta reitti oli tylsä. Varoittelin Handymania ja Långstrumpia (jonka matkanimi on muuten Irmeli), mutta ne meni sinne kuitenkin. Mä olin varma, että jompi kumpi (=Handyman) kaatuu ja siellä ne sitten on, säkkipimeessä. Ei ne kuitenkaan kaatuneet. Hyvä niin. Illalla käytiin kaupassa ja mä ostin jo pari päivää unelmoimiani Christmas crackereita. Niistä vasta hurmos syntyikin! Kyseessä on siis brittiperinne, jouluna vedetään pahvisia karkin näköisiä tötteröitä kaverin kanssa niin että systeemi paukahtaa ja sisältä tulee päähine, mietelause/vitsi ja lahja. Enpä muista minkään ilahduttaneen noin kovasti pitkään aikaan. Vieläkin naurattaa! Onneksi niitä on vielä vaikka kuinka monta jäljellä. Which is the smelliest animal on the farm? Toilet duck!

Luukku 23: kansanmurhamuseo

Handyman totesi eilen, että on ihan sama, minne lähtee lomalle mun ja Långstrumpin kanssa, koska joka tapauksessa jossain vaiheessa päädytään kansanmurhamuseoon. Näin taas kävi. Mä johdatin joukot Westfield-ostoskeskuksen kautta Imperial War Museumiin. Koko matkaseurue lähti mukaan, mistä mä olin kovinkin kiitollinen. Museo oli hieno. Oli mielenkiintoista tutustua voittajapuolen ensimmäisen maailmansodan kuvaukseen, kesällähän jo nähtiin saksalaisten näkemys. Hieman ihmetytti se mustavalkoisuus - saksalaisten tekemiä hirmutekoja kauhisteltiin ja päiviteltiin samaan aikaan kun liittoutuneiden puuhastelut ohitettiin toteamalla, että 150000 brittisotilasta joutui sairaalahoitoon sukupuolitaudin vuoksi ja siksi piti perustaa virallisia bordelleja rintamalinjan taakse. Mä en puolustele saksalaisten tekemisiä, ne oli ihan hirveitä, mutta Saksan historiamuseossa kerrottiin ehkä objektiivisemman kuuloisesti molempien osapuolien raakuuksista. Kuulin keskustelun, jossa noin viisivuotias poika kysyi isältään, että olihan ne vain saksalaiset jotka kaasua käyttivät. Isä selitti, että eiku kyllä mekin käytettiin, mutta jotenkin aina unohdetaan puhua siitä. Poika kysy, että miksi. Isä vastasi, että sota on järjetöntä. Ainoa oikea vastaus.

WWI-näyttelystä mentiin holokaustinäyttelyyn samassa museossa. Sitä teemaa on nähty monessa paikassa. Tämäkin oli hyvä ja verrattuna Budapestin Terror Házaan oli näyttelyä helpompi seurata, kun kaikki materiaali oli englanniksi, Unkarissa osa teksteistä oli unohtunut kääntää. Saksalaisissa näyttelyissä on yleensä saksaksi ja englanniksi. Kyllä ne tarinat oli taas vaikuttavia. Ehkä eniten maailmanpoliittinen tilanne huomioiden kosketti keskitysleiriselviytyjän toteamus siitä, että uskonnosta riippumatta vaino ei ole ikinä oikein. Mua kylmää, kun ihan lempeät, rauhaa rakastavatkin ihmiset julistavat internetissä, että vaikka ovatkin yleensä kuolemantuomiota vastaan, pitäisi ISISin väki järjestelmällisesti tuhota viimeistä ihmistä myöten. Mulla kaikuu kyllä mielessä menneisyys voimakkaasti.

Imperial War Museum oli taidokkaasti rakennettu ja kiinnostava. Lapsia en sinne veisi. WWI-näyttelyssä ei ollut ikärajaa, mutta mun mielestä se ei ollut sopiva ainakaan alle kymmenvuotiaille. Holokaustinäyttelyssä oli 14 vuoden ikäraja, jota osa vanhemmista ei vaikuttanut ymmärtävän. Muitakin näyttelyitä siellä oli, mutta niihin ei menty, koska oli nälkä ja oltiin oltu siellä jo ainakin kaksi tuntia. Pimeäkin oli jo ehtinyt tulla. Museolta käveltiin puolisen kilometriä lähimmän metroaseman maastoon ja syötiin ravintolassa nimeltä Hikari. No explanations needed.

Handyman ja tykit

Luukku 22: ilmastopakolainen

Pitäkää laukuistanne kiinni, se alkaa nyt! Nimittäin lomamatka Isoon-Britanniaan. Lähdin viime hetkellä, tai kuten Kilroy sanoisi, ennen kuin on liian myöhäistä. Nimittäin matkalla Helsinki-Vantaalle alkoi sataa lunta ja kentälle saavuttaessa pyrytti jo ihan valkoisenaan. En osannut harmitella edes lentokoneen parinkymmenen minuutin myöhästymistä, kun niin pisti inforuudun "Lämpötila kohteessa: +11°C" hymyilyttämään. Tää on kyllä ihmiselle sopiva ilmasto. Tänään ei ees sada! Sen kunniaksi käveltiin ruokakauppaa etsiessä Oxford Streetiä Tottenham Court Roadille ja takaisin, melkein 4 km. Ei löytynyt ruokakauppaa. Hotellilla katsoin kävelyn jälkeen kartasta, että lähin kauppa olisi ollut 100 metrin päässä. Mut se olisi ollut ihan tylsää. Oli kiva kävellä ja katsella lumettomia jouluvaloja.

Näkymä lentokoneen ikkunasta

Näkymä Oxford Streetillä

Me tultiin ihan massikeisareina ensin Heathrowlta express-junalla kaupunkiin ja jatkettiin päheesti taksilla hotellille. Taksikuski oli mukava puoliksi irlantilainen mies, joka halusi esitellä meille suosikkimusiikkiaan (taidokasta, mutta vaikeaa jatsia) ja todeta, että ihmiset on kaikkialla samanlaisia. Mielenkiintoinen kokemus.

Kaikki yksinäiset ihmiset

Mä en osaa oikein sharettaa YouTube-videoita fb:ssä. Syy lienee pitkälti se, etten aivan yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta ikinä itse kuvittelisi avaavani jonkun toisen sharettamaa videota (kyllä, se ottaa suuresti päähän, että ne käynnistyvät nykyään automaattisesti). Mä en kuitenkaan suurin surminkaan ole niin cool, etteikö joskus tekisi mieli hössöttää siellä jostain aivan mahtavasta musiikkikappaleesta. En kehtaa. Onneksi mulla on oma kolonen internetissä, jossa mä saan hössöttää ihan mistä haluan (siis tää blogi, toim.huom.). Mä elän taas Beatles-kautta, kuten noin kerran vuodessa. Just nyt mä kuuntelen repeatilla Eleanor Rigbyä jo toista tuntia. Se on ihan mielettömän hyvä. Mun mielestä on käsittämätöntä, että kuinka ihmeessä 24-vuotias ihminen on osannut kirjoittaa sellaiset sanat. Myös melodia ja George Martinin sovitus on mestarilliset, mutta sanat nousee ihan omalle tasolleen. Kolmeen lyhyeen säkeistöön kiteytetään yksinäisyys. Ei juma. No one was saved. Nyt mä linkittäisin sen YouTube-videon tähän, jos kehtaisin.

Töissä ja somessa moni hehkuttaa lempijoululauluaan. Aika moni tykkää En etsi valtaa, loistoa -laulusta, joka on mun mielestä vihoviimeinen jollotus. Mä oon aiemmin ajatellut, että mulle ei sit noi perinteiset joululaulut niin kovasti maistu, onneksi John Lennon ja Wham! on sanoittaneet ihan kelpo poppiviisut jouluteemaisiksi, niin on sentään jotain odotettavaa marketin joulukuisessa kassajonossa. Mut tänä vuonna mulle selvis, että Maa on niin kaunis on mun mielestä kivaa musiikkia ja Stille Nacht Heilige Nacht kelpaa kans. Nonni, nyt mulla on vastaus, jos joku kysyy mun suosikkijoululaulua.

Mä oon kohta lähdössä matkalle. Vaikka kello oli soimassa kymmeneltä, mä heräsin viideltä. Varmaan siis jännittää. En mä  ikinä nuku yhtä soittoa kymmeneen, vaikka menisin nukkumaan aamukolmelta. Joskus käy kyllä niin, että herää aamusta ja nukahtaa uudelleen joskus yhdeksältä, jolloin voi nukkua aamupäivänokoset puolillepäivillekin, siksi tuommoinen outo herätysaika. Toivottavasti alkaa tuntua lomalta. Nyt on kummallinen fiilis, kun on viikon loma, mutta en ole oikeastaan odottanut sitä ollenkaan. Ei oo yhtään sellainen ansainnut fiilis. Yleensä viikkoa ennen kesälomaa tulee sellainen olo, ettei malttaisi yhtään enää tehdä muuta kuin lomailla, mutta nyt pitää läpsiä itseään poskelle, että loma on. Koko joulukin tulee vähän vaivihkaa, kun suuremmin en oo mitään valmistellut. Kummilasten lahjat hommasin jo kuukausi sitten, mutta kahdelle unohdin ne toimittaakin ennen joulua (ja isoin melkein unohtui, onneksi toinen kummitäti piti huolen, kiitos Pikkusisko!). No, pääsenpähän näkemään, kun  avataan. Ja niistä nuorinhan on niin pikkuinen, että sillä ei vielä oo kunnon peukalo-etusormiotettakaan, että sille on varmaan aika sama, vaikka tulee viikon myöhässäkin. Joulutunnelman aion nostaa lentokoneessa Love actuallyllä, jonka latasin iPadiin ihan tätä varten. Kyllä se joulukin tulee.

Elämyskameli suosittelee

no joulukale! Ja jos nyt millään viitsit, niin ku Eleanor Rigby. Etenkin sanat.

Luukku 21: lähitaidetta

Me käytiin eilen Pumpumkatin kanssa uimassa ja sen jälkeen mä vein sen gourmetlounaalle (tai siis molemmat maksoi omansa, me ollaan emansipoituneita) Döner Harjuun. Mun ei oo ehkä pariin vuoteen tullut käveltyä Teollisuuskadulla Sturenkadun sillan alta. Siellä oli upeat taideteokset! Kerrankin otin jostain tuommoisesta valokuvan, kun Pumpumkatti kehotti. Katsokaa ny, kuinka hienot! Akkuraatimman kuvauksen eilisestä uinti- ja dönerretkestä voit lukea täältä.

Mulla on tapana soittaa mun vanhemmille aina lauantaisin aamupäivällä. Tänään virallisessa lauantaipuhelussa Isi valitteli, että miksi sen Handymanin pitää just nyt olla siellä Saksassa kun printteri on rikki ja siihen tarvitsisi ostaa varaosia, mutta kun niitä saa "vain sieltä kaukaa, siitä Handymanin lempikaupasta". Mä tunsin toki voimakasta velvollisuudentuntoa, kun ne nyt periaatteessa on mun vanhemmat ja tarjouduin menemään sinne kauas eli Verkkikseen, jos vain nyt millään osaisin ostaa oikeanlaisen varaosan. No varaosa osoittautui mustekasetiksi. Kyl mä osasin. Sitten mä matkustin mustekasetteineni Vantaalle, jossa join jouluteetä (parasta ennen 15.11.2007) ja katselin Äidin tekemiä kauniita joulukukka-asetelmia niinku tää:

Luukku 20: kalusto

Nyt pitää poiketa tämän vuoden joulukalenteriteemasta viime vuoden teemaan, sillä en keksinyt yhtään mitään kuvattavaa koko päivänä. Sen sijaan kiva röntgenhoitaja kuvasi pyörivällä härvelillä mun hampaat. Kävin toissapäivänä hammaslääkärissä, joka halusi tarkistaa, miten mun alaleuan puhkeamattomat viisaudenhampaat voi, koska niiden tilanne on vähän hankala. Ne on näet puhjenneet luun läpi, mutta sijaitsevat edelleen ikenen limakalvon alla. Tällainen sijainti altistaa tulehduksille ja onkin mahdollista, että ne joudutaan leikkaamaan. Mä en oo mitenkään perehtynyt näiden tulkintaan, sillä hammaslääketiede on ihan oma pääaineensa, se on mulle suurin piirtein yhtä tuttua kuin sosiaalipolitiikkakin. Joskus mä oon kyllä joutunut näitä lausumaan, jolloin mä oon arvaillut, mitä kavereilta oon kuullut. Sen perusteella sanoisin, että mitään suurempia tulehduspesäkkeitä ei mun kalustossa näy, mutta en luottaisi siihen. Onneksi mulla on ihan huippu hammaslääkäri, joka kyllä osaa. Sen takia lähetin kuvan sille sähköpostitse tänään. Ja nyt tekin voitte ihailla sitä.

Suurin ongelma on tuo kuvan vasemman alareunan kenollaan oleva viisaudenhammas. Se ei kyllä sieltä mahdu liikkumaan mihinkään tuollaisessa asennossa. Surkeeta.

Luukku 19: kuumia juomia

Meilahdessa mä oon tutustunut aivan uuteen, satumaiseen tapaan keittää teetä. Laitetaan kaksi Twinings Earl Grey -pussia Moccamasterin suodatinsuppiloon ja keitetään tavalliseen tapaan. Siitä tulee ihan sopivan väkevää pussiteetä. En mä sellaista kotona tietenkään tekisi enkä ehkä joisikaan, mutta töissä se on ihan ok. Tuntee itsensä aikuiseksi, kun juo kuumaa juomaa. Mä ihailen niitä ihmisiä, jotka on tuoneet töihin oman mukin, jotta eivät ikinä joudu juomaan kuumaa virvokettaan juomalasista kuten me muut, kun tiskit on likaisia. Mun entinen pomo ehkä tiesi tän, koska se antoi mulle kiitoslahjaksi mukin saatesanoilla "vie tämä töihin, mutta älä sit anna kenenkään saksalaisen juoda tästä". Kaunis muki ja yllättävän kevyt. Vähän hämmensi kyllä saada siltä lahja,  mähän tein vain töitäni. Kaunis ele toki, tuli hyvä mieli. Mulla ja sillä on sama syntymäpäivä. Ehkä meidän yhteinen juhlapäivä vaikutti siihen, että se meni Stockalle ja osti omilla rahoillaan mulle mukin. Kiva juttu!

Muki kahden työskentelevän legoukon kanssa. Oikealla hitsaaja, vasemmalla key account manager.

Luukku 18: joulubambu

Mä oon tällä viikolla siis taas sydänradiologi. Sydänkammio on maan alla. Mä istun siellä joko yksinäni tai kaksistaan pomon kanssa ja se on hyvin tunteellinen paikka. Yleensä me nauretaan elämän absurdisuudelle, joskus kiukutellaan rikkinäisiä koneita tai ohjelmia ja silloin tällöin sympatiseerataan toistemme tai työkavereidemme murheita. Toki myös juoruillaan ja joskus tehdään töitä. Eilen aamupäivä meni ihan kivasti, mutta iltapäivästä tuli mahdoton tietokoneohjelma-angsti. Ei jumprahuiti toiminut kuten mä halusin ja menetin hermoni, mikä nauratti pomoa, tietysti. Onneksi terapiatuoli oli vapaa ja istahdinkin sitten työpäivän lopuksi terapiatuoliin joulubambun alle ja vedin vielä viltin päälle. Alkoi mieli levätä taas.

Sydänkammio ja jouluvaloin koristeltu bambu. Terapiatuoli sen vieressä roskiksen takana.

Luukku 17: kovaa menoa itäisessä kantakaupungissa

Meno on kuin elokuvissa tai 70-luvun rokkibändin hotellissa. Mä näin tänään asvaltilla selvästikin ikkunasta heitetyn telkkarin. Siinä se lepäsi, Hesburgerin mainoksen edessä märällä pyöräkaistalla heti aamusta. Iltapäivällä joku oli siirtänyt sitä vähän syrjään pyöräilijöiden tieltä. Emmää oikein tuommoisesta roskaamisesta pidä. Toivottavasti heittäjän mielenterveys koheni tästä teosta. Muuten siitä ei kyllä ollu mitään hyötyä.

Jos joku on rikkinäistä telkkaria vaille, ni mä tiedän, mistä sellaisen helposti löytäisi.

Luukku 16: olkaa hyvä letuista

Meillä oli tänään peli-ilta, jossa Långstrump, siskonsa Ipana ja pari nykyistä vantaalaista, pian espoolaista tyyppiä tuli meille pelaamaan Cards Against Humanityä. Peli-illoissa mulla on yleensä tapana tehdä ruokaa. Nyt oli toivottu pinaattilettuja, jotka vähän kuuluukin peli-iltaan. Niinpä mä paistoin pinaattilettuja. Laitoin kaksinkertaisen määrän pinaattia, minkä vuoksi letut ei ihan pysyneet koossa, mutta oli silti hyviä. Vähän haikeaa, että peli-illat on ainakin tällä konseptilla nyt tauolla Saksan takia.

Olipa ne hyviä

Joulukalen hengen vastaisesti tää ei oo mun vaan Handymanin ottama kuva (puhelimella kuitenkin). Siinä on meidän uusi kotitalo. Vähän on vielä pintatyöt kesken. Tuolla Handyman nyt yksinään kyhjöttää asunnossa, jossa on vain patja ja vessapaperia. Ei edes naulakkoa saati vaatekaappeja (ei kuulu konseptiin).

Luukku 15: jatkoa jännityskertomukseen

Pahoittelen. Oli pakko, kun käytiin Prismassa. Niin ison marketin hunajahyllyä en ollut nimittäin vielä aiemmin tsekannut. Odotetusti S-Marketin 37 lajin ennätys rikkoutui - Viikin Prismassa on näet 41:tä eri hunajasorttia. Voisin erästä Linnan kuokkavieraiden käytöstä kritisoineessa fb-keskustelussa veteraanimyönteisen mielipiteensä esiin tuonutta Lauria mukaillen todeta, että "niin isoa hattua ei ole ,minkä Prismalle nostaisin ,jättikiitos" (välimerkit Laurin tyyliin, Lauri jätti Prisman sijasta nostamatta hattunsa siis veteraaneille).

Nyt mä lopetan hunajahyllyjen kuvaamisen. Ainakin Suomessa. Ainakin hetkeksi. Ehkä jos joululomalla löydän Harrodsilta toistasataa hunajamerkkiä, täytyy niistä jotenkin raportoida. Eli en sit kuitenkaan lopeta. Mä oon hunajanalkissa!

Siinä lepää hinajat. Ja katso - panoraamakuva! Handyman joutui tietty opettaan, mut nyt mä osaan!

"Make, ota se vanha halokeeni mukaan ku meet Rismaan, siellähän on se ekopiste!"

Luukku 14: Lohja

Handymanin synttärin kunniaksi me käytiin eilen Lankomiehen ja sen ihanan avovaimon kanssa Lohjan vanhan ajan markkinoilla. Lohja ei ollut ihan täysin asiallisesti hoitanut järjestelyjä, koska ulkopaikkakuntalaisina me pysäköitiin markkinoiden viralliselle parkkialueelle melko kauas markkinoista, vaikka välissä olisi ollut useampikin tyhjä parkkipaikka, joista ei ulkopaikkakuntalaisille ilmoiteltu mitään. Ja kun eilen oli kylmä ja mun kenkä vuoti, oli tosi kylmä. Markkinoilla kirkon kylmiössä tarjoiltu glögi oli kyllä hyvää, seura ensiluokkaista ja markkinat sinänsä kivat. Mä oon yleisesti markkinafani, markkinoilla on hauskaa. Tuommoisilla keskiaikahenkisillä markkinoilla on vielä se ekstrahupi, että siellä on aina joku hiukan kiusallinen esitys, josta pitää tykätä. Eilisillä markkinoilla oli pienellä pallilla seitsemän villaviltin alla istuva jalkapuussa oleva nainen, joka lauloi kristillisiä joululauluja kovaa, korkealta ja kaukaa nuotin vierestä. Jalkapuu ei jotenkin mulle selvinnyt, mutta ehkä se oli niitä Linnan kuokkavieraita. Hesarin nettisivuilla tahtoivat ne jalkapuuhun laittaa. Käytiin vielä kahvilla Cafe Laurissa, joka oli oikein viihtyisä.

Johannes ja Kyllikki on haudattu kirkkomaan parhaalle paikalle kylmiön viereen. Kylmiössä hymyttömät kirkkoteinit tarjoilivat lämmintä tiivisteglögiä ja mielikuvituksettomati Annas pepparkakoja. Ois voinu teinit kyl ite leipoo.

Markkinatunnelmaa. Puiden takana Lohjan kaunis kirkko, jolla oli harmaassa Lucian päivän säässä mahtava suojaväri.

Luukku 13: töissä

Toissapäivän munaus on muisto vain - nyt mä meinasin unohtaa koko luukun! Onneksi sentään mulle soitettiin klo 01:43, että sopisi lausua pari magneettikuvaa. Muuten ois kyllä menny ohi tämä luukku. Ja mikä luukku se onkaan! Handymanin synttäriluukku, jossa voidaan kertoa, että Handyman saa lahjaksi ison kohlon aivan liian kalliin stereolaitteen, jota mä vastustan, mutta joka kuulemma on hirmu hyödyllinen. Lisäksi Handyman sai hammaslääkäriltään (hammas)harjan, lukemattomia pieniä (hammas)tahnatuubeja ja (hammas)lankaa. Kylläpä tässä kappaleessa sanottiin monta kertaa luukku ja (hammas). Mut kello on 3:11, nyt ei oo kielenhuolto päällimmäisenä mielessä.

Aiheena ei sit kuitenkaan oo Handyman vaan mun työpaikka. Otin kuvia gastroradiologian mestoista, vaikka mä meenkin sinne seuraavan kerran vasta 29. joulukuuta, olenhan seuraavat pari viikkoa sydänradiologi ja lomalainen. Mut tää sopii tähän hetkeen, koska olen takapäivystäjä eli töissä, vaikka olenkin omassa sängyssä. Tervetuloa ihailemaan mun viihtyisää työpaikkaa!

Elämää kuhiseva käytävä

Täällä me istutaan kun on tarunhohtoinen meeting. Yleensä radiologit istuu morsiamen ja kliinikot sulhasen puolella. Meetingiä pitävä radiologi esittelee potilaiden kuvia ja hoitavat lääkärit päättävät mitä potilaalle pitäisi tehdä ja yleensä eksyvät aiheesta, jolloin radiologilla palaa pinna.

Tästä kärrystä mä etsin lausuttavaa. Värikoodisysteemi on asiaan vihkiytyneille helppo. Keltaiset on TT-tutkimuksia, vihreät magneettitutkimuksia ja punaiset kiireellisiä kumpia tahansa. Tuossa nimenomaisessa kärryssä ylhäällä vasemmanpuolisessa lokerossa on uroradiologiset tapaukset, kaikissa muissa yläkerran lokeroissa gastroradiologiset tapaukset ja alakerrassa KNK-radiologiset tapaukset. Ja sitku on lausunut tutkimuksen, saa sen lähetteen heittää tuohon vasemmalla olevaan tietosuojaroskikseen.

Hoitajat työssään

Luukku 12: korttikasa

Eilen piti kirjoittaa joulukortit, jotta ne pääsee tänään matkaan. Tänä vuonna lähetetään 45 korttia eli sattumalta tismalleen sama määrä kuin mitä mä ostin joulupostimerkkejä. Sepäs sattui. Viime vuodelta mulle jäi noin kymmenen merkkiä ja niitä on jotenkin noloa laittaa epäsopivana vuodenaikana kirjeeseen. Onneksi tänä vuonna on pitänyt olla kirjeenvaihdossa monen eri viranomaisen kanssa. Verokarhua ei joulumerkki hetkauta suvenakaan.

Kolme eri mallia lähdössä maailmalle klassisine iloisen joulun toivotuksineen. Minä en rauhallista joulua toivota.

Luukku 11: munaus

Mää munasin! Unohdin ottaa päivän kuvan. Mää häpeän. Mun piti ottaa kuva Zinnkeller-ravintolasta, josta mä en ollu ikinä ennen kuullukaan, mutta jossa mä kävin tänään entisten saksanryhmäläisten ja entisen saksanopen kanssa syömässä. Oli aika kliseinen mutta ihan ookoo. Ruoka oli hyvää. Tarjoilijalla oli isot munkit, tomera asenne ja tahrainen paita. Puhuttiin paljon saksaa. Huippuu!

Luukku 10: hana

Meidän vessan hana on jo pitkään vuotanut ja nyt on siis tullut aika a) muuttaa pois ja b) siksi korjata hana. Putkimies kävi, rikkoi yhden aiemmin ehjän osan ja jätti hanan jopa vielä karumpaan tilaan kuin aiemmin. Nyt sitä ei saa käyttää eli hampaat ja kädet pitää pestä keittiössä. No, pari vuotta sitten ei saanut käyttää keittiön hanaa vaan ruoanlaittoon ja juomiseen piti hakea vesi vessasta. Onneksi on pieni asunto.

Me käytiin eilen treffaamassa pientä kummipoikaa. Kaveri on muutamaa kuukautta vajaa kaksivuotias ja pitää kovasti kaivureista. "Kaiui" oli pitkään ainoa sana, minkä hänen kuulin sanovan. Nyt osaa sanoa monia muitakin sanoja, kuten "auto" ja "tonttu" sekä tärkeimpänä "pupua pajana", mikä tarkoittaa Robinin uutta biisiä Puuttuva palanen. Se kuunneltiin monta kertaa ja sen tahtiin on byvä hytkyä. Eka Robinin biisi Frontside Ollien jälkeen, jonka mä oon kuullut!

Onneton kuva, mutta se onkin otettu iPadilla

Luukku 9: mörkkii

Handyman on jo useampi vuosi sitten hommannut vaatetangon, jossa on valo. Aiemmin ei ole tankoa saatu kiinni sähköverkkoon, joten meillä on ollut ihan tavallinen valoton vaatetanko. Nyt kun ollaan muuttamassa pois ja vuokralaisnainen on viehättävä, on Handymanille tullut mahdoton tarve korjata kaikki pienet virheet kuten tämän tangon. Niinpä meillä kävi eilen maailman sympaattisin sähkömies. Hän asensi tankoon valon ja kaikki oli ihanasti. Sitten hän lähti kauppaan. Koska talossa käytetään nelkytluvun sähköä, meni meillä sähköt tyyten eikä sulakkeen vaihto auttanut. Onneksi iPadissa oli latinkia ja LTE. Sympaattinen sähkömieskin tuli takaisin, mutta sen taika ei riittänyt ja huoltomiehen piti käydä laittamassa pääsulake takaisin päälle. Tänään jatketaan.

Symppis työssään

Luukku 8: kierrätys

Handyman irtisanoutui työstään vastikään ja perjantaina oli hänen viimeinen työpäivänsä. Kun on pidempään ollut samassa työpaikassa, alkaa pöydälle ja kaappeihin kertyä tavaraa, jonka kuljettaminen on sitten oma hommansa työn vaihdon yhteydessä. Handyman toi valtavan muovikassillisen random shittiä perjantaina, mutta ei saanut bussissa kulkemaan tyhjentyneitä juomatölkkejään. Niinpä me käytiin eilen sitten ne hakemassa ja viemässä kauppaan. Määrä oli aika yllättävä. Handyman on juonut pari tölkkiä Pepsi Maxia joka päivä töissä ja kun työpaikan muutosta on melko tarkkaan kaksi vuotta, oli tölkkejä kertynyt 857, joista tölkkikone hylkäsi kaksi. Nyt se ei voi valittaa, etteikö olisi rahaa mun hääpäivä- tai joululahjaan. On ainakin 130 euroo! Ja ne rahat on parasta käyttää mun lahjoihin, sillä ne käytiin hakemassa sieltä töistä lähinnä mun patistuksesta, Handyman olisi itse jättänyt ne sinne muiden vietäviksi. Hmph. Luulisi työttömän kunnioittavan tyhjiä tölkkejä enemmän.

Siinä säkki, jossa oli kolmannes viedyistä tölkeistä. Tölkki on mun mielestä jotenkin tosi kuvottava sana. Mä oon joutunut kirjoittamaan sen nyt tosi monta kertaa.

Luukku 7: typeryys

Nyt mä pääsen mielestäni puhelinkameroiden pääkäyttötarkoitukseen eli muiden ihmisten typeryyden raportointiin. Handyman lainasi entisen työkaverinsa autoa propagandatarkoituksessa ja vei mut sillä eilen satumaisiin paikkoihin kuten Ala-Tikkurilan Shellille. Siellä näin, kuinka keski-ikäinen nainen pesi autonsa törkyistä, kuraista ja hiekkaista takaluukkua yleisellä ikkunanpesuun tarkoitetulla sienellä. Mä jouduin petrol station ragen valtaan. Kuka tekee sellaista?! Ilkeää. Todella epäkohteliasta. Niinpä otin tuosta (huonosti) pestystä autosta ja sen kuskinpukilla istuvasta ajattelemattomasta rouvasta huonolaatuisen kuvan. Alennuin likasankojournalismiin.

Kannattiko liata muiden ikkunat tämän takia?

Luukku 6: puuhaa

Tänään oli meillä pikkujoulupeli-ilta. Muutama kaveri, pinaattilettuja ja pelaamista. Jälkkäri unohdettiin syödä, kun peli vei mennessään. Meillä on siis ollut peli-iltoja noin kerran kuussa. Silloin mä teen ruokaa, jota kaverit tulee syömään ja sitten pelataan lauta- sekä korttipelejä. Mahtavat kaaverit antoivat mulle pikkujoulu-/läksiäislahjaksi loistavan Cards Against Humanity -pelin. Ihan huippu! En ole nauranut niin varmaan ikinä pelatessani. Huvitti todella.

Joululahjapaja järjestää mulle muuta puuhaa. Teen niin monta kaulaliinaa kuin ehdin ennen joulua ja jaan niitä sopiville tyypeille. Todennäköisesti en sinulle, jos osaat lukea tämän. Sori.

Ihan huippupeli. Mahtava. Kiitos, ystävät!

Luukku 5: kalet

Huh, jo viidennen luukun meinasin unohtaa! Mä oon ollut flunssasaikulla eilisen, keskiviikkona lähdin flunssani takia töistä kotiin jo yhdeksän jälkeen. Flunssa jotenkin sekoitti mun meiningin kokonaan ja luukun puuttuminen oli lähellä. Ei kuitenkaan. Koska en muistanut päivällä ottaa glamorööseistä matkoistani (menin flunssani takia siivoojatätiä pakoon Vantaalle isin kanssa syömään kaurapuuroa ja katsomaan Heartbeatia eri huoneissa) kuvia, piti turvautua hätäkuvaan.

Hassua, että näin jouluvälinpitämättömien ihmisten kodissa on kaksi kalenteria molemmilla. Toisaalta - ei me joulunodotusta vastusteta. Noihan menee melkein hääpäiväkalentereista.

Handyman availee Haribo- ja Fazer-kalet, minä Veikkauksen ja Bodyshopin kalet. Etualalla tänään mulle tullut karpalosuihkugeeli ja Handymanin possuaiheinen hammaslääkärikutsukortti (aiemmista kuva-aiheista valittaminen tehosi - ei tuu enää boring vehkoja vaan reipas possu!)

Luukku 4: hunajakyttä

Blogi on muuttumassa hunajaraportiksi. Täytyy varmaan perustaa hunajasta uusi avainsana. Mut mitä voin mä muutakaan - kävin eilen vauraan helsinkiläisalueen S-Marketissa ja siellä oli 37 eri hunajalaatua. Ja mä luulin, että hipsterialueen Alepa on Suomen hunajakeskus. Mä en haluaisi profiloitua miksikään hunajaheitteriksi, mutta onhan toi naurettavaa. Otin hunajahyllystä kuvan (se on varmaan kiellettyä, mutta mä uhmaan vaikka S-sääntöjä saadakseni skuupin). Kaikki hunajapurkit ei ees mahtuneet puhelimen kameraan, koska vastakkaisen hyllyn takia en pystynyt peruuttamaan yli kahta metriä enkä mä osaa käyttää mun puhelimen panoraamakuvausominaisuuksia (tarkemmin ajatellen mä en edes tiedä, onko mun puhelimessa panoraamakuvausominaisuuksia). Teidän nyt pitää vain uskoa mun laskuihin tai tietty voitte käydä laskemassa itse.

Mulla ei oo mitään erityistä hunajasuhdetta. Hunaja on ihan ok joissain ruoanlaittojutuissa, mutta en mä muuten hunajaa käytä. Hunaja on elämässä uutta nuoruuttaan, kun sitä markkinoidaan jonain terveystuotteena. Mä en kiistä, etteikö siinä voisi olla jotain terveellistäkin uutetta, mutta pääosin se on sokeria, niin hedelmä- kuin rypälesokeriakin. Mun mielestä onkin jotenkin valheellista, että ihmiset uskottelevat itselleen, että eivät käytä ollenkaan sokeria vaan vain terveyttään hoitavaa hunajaa. Ku se on vähän niinku sama asia kuitenkin.

Ottaen huomioon, että kaksitoista mehiläistä tekee elämänsä aikana yhteensä yhden teelusikallisen hunajaa, on tässä ollut tytöillä hommaa.

Luukku 3: jännitystä

Tänään mä otin suorastaan useamman kuvan! Pahoittelen, että pari niistä on vähän - öh - alatyylisiä, mutta kun harvoin pääsee painamaan ylemmässä aukossa näkyvän rullan alas, niin kyllähän se kruunaa päivän ja puhelimen kamerahan on olemassa juuri näitä hetkosia varten. Tänään oli siihen mahdollisuus. Jos mietitte, niin voin lohdutella, että kyllä, kyllä mä pesin kädet ennen kuin otin nuo kuvat.

Näitä ei enää oikein missään näe

Satumainen tuuri, että tänään pääsi näihin hommiin

Tässä mä istuin tänään.

Luukku 2: pikkujoululahjat

Lapsena meillä juhlittiin kotona aina pikkujoulua, joka oli ensimmäisen adventin edeltävänä lauantaina. Saatiin pienet lahjapussit, joissa oli esim. pipari, pelattiin yhdessä ja poltettiin kynttilöitä. Mun mielestä pieni pikkujoululahja on ihan kiva näin aikuisenakin. Jo vuosien ajan Handyman on antanut mulle pikkujoululahjaksi Veikkauksen joulukalenterin, joka on mun mielestä tosi jännä. Sain sellaisen tänäkin vuonna. Lisäksi ihana Handyman antoi mulle Monty Pythonin live show'n tallenteen ja hienon kahden euron kolikon, jollaista mulla ei kokoelmassa vielä ollutkaan. Handyman! Mun lahjat oli vähän proosalliset: kaksi valkoista aluspaitaa Hämeenlinnan Lidlistä. Kamaan ne maksoi jotain kuusi euroo kappale!

Ekasta luukusta tuli uudella kolikolla raaputettuna kuusi. Puuttuu enää seitsemän kuusta 5000 eurosta

Luukku 1: viikonloppukammio

Nonni, nyt alkaa joulukalenteri. Mä oon onneton valokuvaaja ja pidän puhelimella ja etenkin iPadilla otettuja kuvia aina epäonnistuneina. Puhelimen kameralla on mun mielestä mahdollista positiivista käyttöä ainoastaan kiireisillä kotiäideillä, jotka voi ottaa sillä suloisia kuvia lapsistaan. Ehkä inhottavin käyttötarkoitus puhelimen kameralle on lehtiin lähetettävät ohikulkijoiden onnettomuuskuvat ja melkein yhtä kamalia "hassut" pysäköinnit ja muut hersyvät sattumukset. Mä oon kyllä huomannut, että olen itsekin alkanut ottaa kummilapsista kuvia puhelimella, koska kamera usein unohtuu kotiin. Mä häpeän tätä syvästi. Koska tiedän, että oikeasti puhelinkuvien paheksuminen on aika irrationaalista, päätin desensitoida itseäni puhelinkuvajoulukalenterilla. Aika hyvät perustelut sille, että mä en keksinyt mitään kunnollista joulukalenteriaihetta, eikö?

Ekana kuva loukosta, jossa mä vietin viime viikonlopun. Huomioi kuvan vasemmassa reunassa oleva nojatuoli, jollaista mä en oo aiemmin nähnyt missään päivystyskammarissa. Näytöllä näön vuoksi thoraxkuva, ettette luule mun ihan laakereillani levänneen (totuus: työvuoro on kestänyt jo 52 tuntia eikä vielä ole tullut istahdettua mukavan näköiseen nojatuoliin. Pelkään, että jos siihen istuu, harmittaa jokainen tutkimus, jota varten pitää nousta).

Puhelin muuten toteaa tämän kuvan ottopaikaksi "Asevelikylä, Hämeenlinna".